sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Comic-Con 2019

Vähän venähti tämän kirjoittaminen, mutta tässä nyt olisi! Vuoden suurin sarjakuvatapahtuma on jälleen ohi. Tuntuu, että tämän vuoden Comic-con loppui ennen kuin se ehti oikein edes alkaa. Monta traileria tuleviin elokuviin ja sarjoihin saatiin, mutta monta mielenkiintoista tapausta jäi myös näkemättä. Yksi suurimpia julkistamisia tapahtumassa oli Marvel Cinematic Universen tulevaisuuden näkymät. Tässä nopea tiivistelmä kaikesta, mikä saattaisi olla kiinnostava tietää!
MCU:n kolmas vaihe päättyi nyt kesällä uuteen Spider-Man: Far From Home -elokuvaan. Vaiheen neljä aloittaa Black Widown oma elokuva sekä Disneyn oman toistopalvelun sarjat ensi keväänä. Yhteenkään näistä emme kuitenkaan saaneet vielä trailereita tai edes teasereita, mutta voi pojat kuinka paljon sieltä onkaan materiaalia tulossa! Ensinnäkin jo sarjojen puolelta Lokin oma sarja sekä Falconin ja Winter Soldierin yhteissarja kuulostavat huikean jänniltä! Myös vaihtoehtoisia tarinoita kertova animaatiosarja What if..? kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Valitettavasti näiden takia olisi kuitenkin otettava käyttöön Disney+ -suoratoistopalvelu, mikä varmasti osittain karsii yleisöä. Leffojen puolelta kiinostavimmilta vaikuttivat kauhuleffaksi tituleerattu Doctor Strange in the Multiverse of Madness sekä Thor: Love & Thunder, jossa Natalie Portman ottaa haltuunsa Thorin manttelin. Jään myös odottamaan innolla Mahersahala Alin tähdittämää Blade elokuvaa!

Disney jätti Comic-conin ulkopuolelle kuitenkin Star Warsin lähes kokonaan, eikä Episodi IX jälkeisestä ajasta kerrottu mitään. Myöskään DC ei kertonut paljoakaan tulevaisuuden suunnitelmistaan emmekä saaneet esimerkiksi odotettua Wonder Womanin traileria. Sen sijaan DC keskittyi esittelemään jo olemassa olevien sarjojensa uusia kausia sekä Harley Quinn -animaatiota.
Sarjojen puolelta kiinnostusta herätti Westworldin kolmannen kauden traileri. Vuoden tauolla ollut sarja tekee näyttävän paluun aivan uusiin maisemiin. HBO:n suurin sarja Game of Thrones jäi kuitenkin suosiolla pois tämän vuoden tapahtumasta. Fanit varmasti vielä sulattelevat sarjan päätöstä ja onkin ihan kiva, että pidetään pieni tauko ennen kuin aloitetaan vauhkoamaan uudesta spin-off sarjasta, jonka tähtenä toimii Naomi Watts. Netflix puolestaan esitteli sen heidän kovimman uutuussarjan eli Witcherin, jota on odotettu nyt jo hyvä tovi. Traileri näytti upealta ja Henry Cavill istuu Geraltin rooliin hyvin. Saa nähdä millainen menestys sarjalle siunataan, mutta ainakin tällä hetkellä veikkaukset uudesta huippusarjasta ovat aika kovat! Sen sijaan muun muassa Riverdale ja Umbrella Academy loistivat poissaolollaan. Muita kiinnostavia tapauksia olivat Snowpiercer, His Dark Materials sekä uusi Watchmen -sarja.

Muutamat tulevat elokuvatkin saivat trailerinsa. Muun muassa IT: Chapter 2, Top Gun: Maverick sekä Picard ovat kaikki todella odotettuja leffoja. Sen sijaan Cats -musikaaliin perustuva elokuva sai vähän laidasta laitaan reaktioita. Itseäni se lähinnä puistatti kaikessa karmeudessaan. Myös uusi Terminator -elokuva näyttäisi olevan faneille erittäin odotettu

Kuten huomaatte niin paljon tuolla oli asiaa, mutta silti monet olennaiset teokset jäivät lähes kokonaan huomiotta. Eiköhän meille katsottavaa riitä seuraavaksikin vuodeksi!

tiistai 16. heinäkuuta 2019

Crash Team Racing: Nitro-Fueled

Kun Crash Bandicoot trilogia julkaistiin uudelleen vuonna 2017, olin aivan innoissani! Crash Bandicootit olivat yksiä lapsuuteni suosikkipelejä ja etenkin rallipeli Crash Team Racing oli ylitse muiden. Vuoden 2018 lopussa taisi tulla ensimmäinen virallinen ilmoitus siitä, että myös Crash Team Racing saa uuden remasteroidun version. Innoissani odottelin kaikkea uutta tietoa pelistä ja kun se viimein ilmestyi, oli minun heti käytävä ostamassa se itselleni. Jokunen vuosi sitten tein top 10 listan omista suosikkipeleistäni. Crash Team Racing eli CTR löytyi tuolloin sijalta kymmenen. Pelkäsin kuitenkin ajan kullaneen muistot, siitä kun on se reilu kymmenen vuotta kun olen viimeksi peliä pelannut. Ilokseni voin todeta, että CTR toimii edelleen!

Crash Team Racing: Nitro-Fueled on yhdistelmä alkuperäistä CTR -peliä sekä myöhemmin julkaistua Nitro Kart -peliä. Kaikki noiden pelien hahmot löytyvät hahmokaartista kuten myös muutama uusi tuttavuus CTR -sarjaan. Täysin uudelleen remasteroidut kentät, hahmot sekä musiikit ovat aivan huippuluokkaa ja silti todella nostalgisia. Itse pidän kuitenkin enemmän alkuperäisistä musiikeista, joten on aivan huikeaa, että pelissä voi valita myös Classic -soundtrackin käyttöönsä. Peli näyttää erilaiselta kuin alkuperäinen, mutta perustuntuma on kiitettävän samanlainen. 

Yllätyin siitä, että peli ei ollutkaan niin helppo kuin muistelin. Monet kentät tuntuivat ihan normaalitasollakin ylitsepääsemättömän hankalilta, tai ehkä kyseessä oli vain ruostuneet taidot. Kuitenkin pienen harjoittelun jälkeen sain taas otteen pelaamisesta ja nyt se sujuu taas kuin vanhalta tekijältä. Todella paljon tehtäväähän pelistä löytyy ja kaikkien hahmojen hankkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin. En jaksa uskoa, että olen nuorena oikeasti jaksanut grindata läpi kaiken, jotta pelin on saanut täysin 100 prosenttia läpi! Etenkin N. Tropyn hankkiminen pelattavaksi hahmoksi tuntuu vievän pienen ikuisuuden.

Uutena ominaisuutena peliin on tuotu Grand Prix -ominaisuus. Grand Prixissä pelaaja kerää pisteitä, jotka täyttävät "Nitro-palkkia". Tämän avulla saat hankittua uniikkeja tavaroita, skinejä sekä hahmoja. Ensimmäinen Grand Prix keskittyi alkuperäisestä CTR:stä tuttuihin kannustustyttöihin ja kisan aikana sinulla onkin mahdollisuus kerätä nämä hahmot itsellesi. Tulevaisuudessa pelattavaksi hahmoksi tulee myös Spyro, jonka saa siis hankittua myös pelaamalla Grand Prixiä!

Jos pidit nuorena CTR:stä on tämä aivan pakollinen ostos. Etenkin jos saat jonkun kaveriksi pelaamaan niin tämän parissa viihtyy oikeasti tunteja pelaillen! Itse käynnistän pelin päivittäin ja pelaan monen monta kisaa ihan vain yksinänikin. Todella vahva suositus!

sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Ohjeita Pokémon korttikaupoille

Todella paljon on tullut kirjoiteltua ohjeita teille, jotka aiotte kortteja myydä. Tällä kertaa päätin keskittyä enemmän siihen ostajan näkökulmaan, mikä toisaalta voi kyllä auttaa myös myyntiaikeissa olevia. Ihan omakohtaisen empiiriseen tutkimukseen perusteella olen vuosien varrella löytänyt ne parhaimmat paikat ostaa kortteja. Olen myös törmännyt paljon erilaisiin ongelmakohtiin, joihin etenkin sinä, myyjä, voit panostaa! Koin kaikkein helpoimmaksi tehdä ihan taulukon asiasta.


SINGLES*MASSOITTAINPAKKAUSTOIMITUSHINTA
Poromagia⭐⭐-⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Fantasiapelit--⭐⭐⭐⭐⭐-⭐⭐
LautapelitFI-⭐⭐⭐⭐⭐-⭐⭐⭐
Ebay⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Huuto.net⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Tori.fi⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Troll And Toad⭐⭐⭐⭐⭐-⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Facebook -kirppikset⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐
Kirpputorit-⭐⭐⭐

Avataanpa vielä sanallisesti tätä taulukkoa. Kaikki kohdat, joissa on viiva, tarkoittaa sitä, että joko myyjä ei tarjoa tätä palvelua tai etten ole koskaan käyttänyt sitä. Esimerkiksi Fantasiapeleistä, Lautapeleistä tai kirpputorilta en ole koskaan tilannut mitään kotiin vaan asioinut aina paikan päällä.



*SINGLES on termi, jota käytetään keräilymaailmassa kun puhutaan yksittäisistä tuotteista. Tässä tapauksessa siis yksittäisistä korteista. Massoittain sen sijaan viittaa tässä taulukossa siihen "osta sika säkissä" -kasaan kortteja. 

Syy miksi Huuto, Tori, Ebay ja FB -kirppikset sijoittuvat huonosti pakkauspuolella on se, että jokainen myyjä pakkaa korttinsa kuten itse parhaaksi kokee. Suurin osa pakkaa todella hyvin suojataskuun parin pahvipalan väliin, jopa kirjoittaa "Ei saa taittaa!" kuoreen. Osa taas heittää kortit suunnilleen kenkälaatikkoon ja muovipussiin. Usein annankin palautetta tästä suoraan myyjälle. Muistathan pakata kortit hyvin ja mielellään vesitiiviisti!

Premium Pro Binder - musta korttitaskukansio
Omat suositukset!

Yksittäisiin kortteihin parhaimmaksi olen kokenut Ebayn. Luotettavia myyjiä on todella paljon ja hyvässä lykyssä saat korttisi viikossa vaikka ne olisivatkin jenkeistä. Myyjät ovat usein todella ammattimaisia ja ongelmatapauksissa avuliaita. Minulle tulee tilauksia Ebaystä kotiin melkein kuukausittain ja vain kerran on lähetys hävinnyt Postilta.

Kansioiden ja suojataskujen ostamiseen olen suosinut Fantasiapelejä. Heillä on tämä tuote Premium Pro-Binder, jonka olen kokenut erittäin hyväksi säilyttää korttejani!

Uusissa julkaisuissa (blistereissä ja boostereissa) ostan korttini Poromagiasta, jossa on heittämällä paras hinta-laatusuhde.

Erilaisia suojataskuja. Muovista tehty suojatasku on kaikkein paras suoja kortille.
Toivottavasti tästä oli jollekulle hyötyä! Pitäisi muutenkin koittaa päivittää nuo edelliset ohjeet Pokémon kortteja myyville. Monien sarjojen hinnat ovat muuttuneet paljonkin tässä vuosien varrella ja itsellenikin on tullut enemmän kokemusta Ex, Full-art ja Rainbow Rare -korttien parista.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...