keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pokémon GO - vuosi myöhemmin




Viime kesä oli ehkä oudointa aikaa näin Pokémon -fanin silmin. Puistot täyttyivät hyväntuulisista ihmisistä, etkä enää ollut ainoa, se nörtti, joka avoimesti fanittaa Pokémonia. Pokémon GO:ta pelattiin perheen, ystävien ja tuntemattomien kanssa ja se toimi hyvänä yhteisenä puheenaiheena sukupolvien välillä. Itsekin pari kertaa jutustelin sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa muuten ei olisi tullut koskaan mitään puheenaihetta. PoGO oli ennen kaikkea sosiaalinen kokemus, mutta myös hauskaa pelattavaa yksin liikkuen. Pelin suosio yllätti varmasti kaikki ja powerbankkien tekijät huusivat hallelujaa kun parissa viikossa ne olivat kaikkialta loppuunmyytyjä. Pokémon GO:n suosio selittyy yksinkertaisesti nostalgialla. 90-00 luvulla Pokémon oli tosi kova juttu ja se vaikutti lähestulkoon kaikkiin lapsiin ja nuoriin jotenkin. Osa kasvoi yli, toiset jäivät junaan, eikä päätepysäkkiä näy vieläkään. 

Pyrin käymään päivittäin PoGO -lenkillä, mutta etenkin tälläinen "eventitötön" aika ei tee hyvää minun innostukselleni. Kovimmat Pokémon kerääjät saivat kasaan ensimmäisen genen Pokémonit jo ensimmäisen kuukauden aikana. Itselläni on vasta 195 hirviötä kasassa, mutta en jaksa ottaa tällä hetkellä enää paineita asiasta. Myönsin tappioni siinä kohtaa kun porukka alkoi saamaan kasaan jo toisenkin genen kaikki Pokémonit, eikä minulla ole vieläkään edes Ivysauria. Vaikka GO oli menestys, alkoi sen pelaajaluvut tippua tasaiseen tahtiin. Yli 80% viime kesänä pelanneista on lopettunut GO:n pelaamisen lähes kokonaan (VG24/7)

Henkilökohtaisesti Pokémon GO oli todella mukava, mutta stressaava ilmiö. Yhtäkkiä en ollut enää se, joka saisi ensimmäisenä kaikki kasaan, toisin kuin peleissä ja korteissa. Monet entiset kiusaajat ja dissaajat olivat yhtäkkiä asemalla odottomassa kun Pokémon juna pysähtyi PoGO asemalla ja jostain syystä heidät oli toivotettava avosylin vastaan. Pokémoneja on vain 150, on yleisin asia, mitä tälläisten uuspokemonistien suusta kuultiin. Kakkos genestä he olivat kuuleet huhuja ja muistivat, että siihen kuului se "pikkupikachu". Sanomattakin selvää, että olin hieman katkera siitä, että nämä ihmiset tulivat yhtäkkiä omalle reviirille. Hyvänä esimerkkinä, kun koitin kerran kysyä Jodel-ryhmässä, pelaako joku ihan pääpelejäkin? Sain vastaukseski vain hiljaisuuden ja pari downvotea. Jollain oli myös sellainen mielipide, että PoGO on parasta, mutta harmi, että sen pohjana on niin "paska peli" kuin Pokémon. 



Ennustan, että Pokémon GO tulee kuolemaan pois viimeistään siinä kohtaa kun Gen 3 ja Gen 4 ovat saapuneet. Silloin nostalgia ei ole enää se juttu monellekaan ja peliä tulee pelattua vain sen keräämisen ja liikkumisen ilosta. Toki siinä ei ole mitään vikaa, hyvä kun jaksaa vielä olla innostunut! Osalla hardcore PoGO faneista on todella suuret suunitelmat tulevaisuudesta. Villeimpinä kuvitelmina on, että Unown ja Legendarit ilmestyvät 25km muniin ja että 100km munista voisi saada esimerkiksi Charizardia, Tyrannitaria ja Dragoniteä. Viimeistään tässä kohtaa, en vonut muuta kuin haudata pääni maansisään ja miettiä, mikä näillä ihmisillä on mennyt pieleen elämässä? Vuosi myöhemmin, maailma on palannut taas ennalleen. Olen jälleen se nolo Pokémon nörtti, mutta ainakin sain kokea vuoden jolloin se oli hyväksyttävää.

6 kommenttia:

  1. Tietenkin vuoden takainen "romahtaminen" oli odotettavissa, koska niin moni meni mukana vain hetken hypessä ja kokeilussa. Ei niitä alkuajan lukemia voi min mielestä edes laittaa alkurimaksi käyttömäärille. Kuitenkin peli on edelleen kaiketi ihan hyvällä sijoituksella mobiilipelien joukossa.

    Olen täysin eri mieltä myös ennusteestasi! :D Vaikea uskoa, että peli tulisi vielä noin nopeasti hiipumaan. Johan tässä on valmistauduttu jo seuraaviin geneihin tietävämpien avustuksella. Omassa harrasteryhmässä on edelleen se kolmisenkymmentä jäsentä, joilla välillä osalla on hiljaisempia kausia, mutta aina siellä osa porskuttaa. Kouvolan Raid-ryhmä on tuonut myös lisäpotkua :D

    Ennustaisin totaalihiipumisen vasta vuosien päähän, ei vielä kahden seuraavan genen aikaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vertaan tätä vain noihin 2000-luvun tapahtumiin, joissa Pokémon vaan katosi kun 3 gen tuli... Vain tulevaisuus kertoo mitä GO:n kanssa tapahtuu, mutta en jaksaisi odottaa kovinkaan suuria. :)

      Poista
  2. Täällä edellisestä synttärimiitistä juttua!

    VastaaPoista
  3. Itellä täysin samat kokemukset (taisin jotain vastaavaa omaan blogiini pogosta kirjottaa sillon viime kesänä). Yhtäkkiä ne tyypit jotka on kiusanneet siitä, että tykkään poksuista pelaa ite pogoa ja on niin olevinaan, mutta silti samalla kuitenkin edelleen haukutaan jos kehtaa esim kerätä kortteja, tai pelata muita pelejä. Eli toisinsanoen ei vissiin olla ns oikeesti Pokémon-faneja vaan mennään trendin mukana. Toki varmaan noillekkin vihaajille siinä oli ripaus lapsuuden taikaa ja hyvää mieltä, mutta sitähän nyt ei voi ees myöntää.

    Mitä tulee tohon pelaaja määrän laskuun niin eihän se tosiaan ihmetytä just kun vaan gen 1 on ollut se nostalgiapommi suurimmalle osalle pelaajista, MUTTA sen lisäksi Niantic on kussut koko homman alusta asti itse ja on edelleen käyttäjäepäystävällisin paska ikinä :D Pelissä ei ole vieläkään kaikkia niitä ominaisuuksia millä sitä mainostetaan, eventit alko huomattavasti liian myöhään (että niillä mitään olisi pelastettu ja ne on aina sitä samaa) ja uudet ominaisuudet (sali muutokset siis) työntää osan vanhoista pelaajista pois kun koko systeemi vaihtui kokonaisen vuoden pelaamisen jälkeen. Lisäksi kaikki ne paskat jutut missä estettiin rootatuilla puhelimilla pelaaminen, missä poistui sit iso könttä pelaajia. Uusia pelaajia ei tule paljon nimeksikään niin en ymmärrä miksi eivät edes yritä pitää vanhojaan. Itelle suurin pettymys oli nyt vuosipäivä eventti. Eli taas joku Pikachu jolla on hattu. Kiitti kun oot pelannu vuoden ympäri meidän peliä ja haista vittu. Kevään alussa Nianticin olisi pitänyt vähintään tuoda legendaariset peliin. Sillä olisi ollut vielä sitä nostalgia-arvoa millä kalastaa pelaajia. Lisäksi poksujen vaihtelu pelaajien välillä ja taistelut ois tuonu sitä sosiaalista kokemusta takaisin ja sillä luonut yhteisöllisyyttä. Sen sijaan saatiin nämä raidit, jotka ei pienillä paikkakunnilla ota oikein tuulta alleen. Muualla ehkä joo, mutta siinäkin ois voinut miettiä isompaa kohderyhmää. Eniten vituttaa se, että pelaan silti hamaan loppuun asti mokomaa peliä, kun en voi vaan lopettaa mitään mikä liittyy poksuihin. Ikinä ei oo mikään pelisysteemi ärsyttänyt näin paljoa ja silti vaan jatkan :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TÄYSIN SAMAAN MIELTÄ! Monet asiat on menneet pieleen, etenkin Pokémon pelaajien silmissä tän sovelluksen kanssa. Toki on aivan loistava sovellus ja saanut minutkin liikkumaan, mutta liikaa yritettiin vetää juuri tuolla nostalgian voimalla. Nää Pikachu eventit on kyllä ihan shaibaa! Olisi nyt jotain muutakin kun se vammanen hattu. Mulla on noita hattupikachuja jo Shuffle täynnä ja kohta ilmeiseti Sunissa ja Moonissakin niitä saa... luoja nyt oikeesti xD

      Poista
    2. Eikä!? Noita Pikachu vaate juttuja on jo ihan liikaa muutenkin. Oli se ihme Alfa Saphire ja Omega Ruby juttu jo pari vuotta sitten. Onhan se Pikachu toki maskotti ja japskit rakastaa noita "puetaan hahmoja" -juttuja :DD

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...