keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pienet suuret näyttelijät

Vuosi 2015 oli aikamoinen leffa vuosi! Tuli käytyä leffateatterissa katsomassa se melkein tositakymmentä leffaa, Netflixistä ties kuinka monta... Televisiosta tai dvd-julkaisusta puhumattakaan. Kaikkia leffoja mitä on nähnyt ei voi mitenkään muistaa, eikä tarvitsekkaan. Hauksempaa on se kun vuosien päästä innoissasi haluat katsoa jonkun leffan ja tajuat, että olet sen sittenkin nähnyt.
No vaikka leffa ei niinkään jäisi mieleen niin useammin jää loistava näyttelytyö. Siksi halusinkin esitellä teille neljä näyttelijää, jotka saivat yllättävän suuren huomion minulta. Lähes kaikki olivat jo vuosia olleet ainakin nimeltä minun tiedossani, mutta vasta nyt opin oikeasti tietämään heidän nimensä! Tässä tulee siis neljä ihastuttavaa näyttelijää, jotka ovat ansainneet paikkansa minun suosikkinäyttelijöiden joukossa!



Jessica Chastain

Tämän naisen olemassa olosta olen tiennyt todella pitkään. Vasta Interstellarissa opin tunnistamaan hänen naamansa ja kun naama oli tuttu, aloin huomata, että Chastain esiintyy joka toisessa leffassa mitä katson.  Tänä vuonna tuli katsottua Chastain-leffoja muun muassa Piiat, jossa hän oli jotenkin todella ihastuttava ja saikin roolistaan Oscar-ehdokkuudeen. Myös Yksin Marssissa sekä Interstellarin ja Zero Dark Thirtyn uudelleen katsominen muistuttivat siitä, kuinka loistava näyttelijätär hän on. Hauskana yllätyksenä tajusin myös, että hän esiintyy Hercule Poirot: Idän pikajunan arvoitus -tv-elokuvassa, mikä on siis minun yksi suosikki Poirot tarinoista!



Daisy Ridley

Okei, kukaan noin tuntematon näyttelijä ei ole tehnyt minuun koskaan noin suurta viakutusta. Ridley ei ole minulle tuttu mistään muusta kuin uudesta Star Wars: the Force Awakens -elokuvasta. Jotenkin jo ensimmäinen kohtaus missä nuori, lahjakas brittinäyttelijä esiintyy, saa kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Loistava karisma naisella, ja se brittiaksentti! Toivon todellakin hänelle pitkää ja menestyksekästä uraa Star Warsien jälkeen. Tahdon niin nähdä mihin kaikkeen hän pystyykään! Vähän samanlaisia tunteita kun Emma Watsonin kanssa aikanaan Harry Potter -saagassa.



Oscar Isaac

Tiesin herran aika hyvin nimeltä jo ties kuinka kauan aikaa. Se, että hän näyttelee Star Warsissa, sekä se että hän on tuleva X-men leffojen Apocalypse, herätti tottakai tälläisen supernörtin mielenkiinnon. Muistan hänet etäisesti Sucker Punch -leffasta, sekä elokuvasta Drive, mutta jotenkin silloin hän meni minulta täysin ohi. Ajattelin kyseessä olevan taas vain yksi random näyttelijä maailmassa. Se leffa, mikä nosti hänet oikeasti minun suosikikseni on mikäpä muukaan kuin Inside Llewyn Davis. Isaacin esittämä huono-onninen resupekka folk-laulaja iski minuun kuin veitsi kuumaan voihin. Jotain niin samaistuttavaa herrassa oli! Olen vähän sitä mieltä, että hän olisi jopa voinut olla tuolloin ehdolla Oscareissa roolistaan, mutta mukana oli niin monta kovaa kilpailijaa, että ehdokkuus jäi saamatta. Onneksi nyt sentään on Golden Globe taskussa roolistaan sarjassa Show Me a Hero.



Micahel Keaton

Keaton on minusta yksi elokuvahistorian surullisimmista tapauksista. No okei tuo oli aika rajusti sanottu, mutta antakaas kun selitän. Keaton on minulle tuttu Tim Burtonin Batman leffoista (ylläri?). Sen jälkeen en ole häntä nähnyt yhtään missään jos Riemukuplaa ei lasketa. Koko näyttelijä tavallaan unohtui, eikä ketään kiinnostanut mitä Michael Keaton tekee. Kunnes vuonna 2014 ilmestyi aivan ihana elokuva, Birdman or (The Unexpeted Virtue of Ignorance), mikä räjäytti taas Keatonin uran käyntiin. Keaton tuntui näyttelevän leffassa niin itselleen tarkoitettua roolia ja hän vetikin sen aivan loistavasti! Sai jopa Oscar ehodokkuuden kyseisestä roolista, minkä vuoksi minua niin harmittaa, että lähes varma voittaja hävisi sen Eddie Redmaynelle, jolla hänelläkin oli loistava suoritus. Harmittaa vaan sen takia, että en usko että Keaton voi enää ikinä voittaa parhaan näyttelijän pystiä... No sivuosaan on mahdollisuus, mikäli ehdokkuus elokuvasta Spotlight tulee! Pidetään peukkuja!


Tässä siis minun uudet vanhat löydökseni näyttlijöiden joukosta! Toivon jokaiselle vielä pitkää ja menestyksekästä uraa, haluan nähdä kaikkia valkokankaalla vielä lukuisia kertoja! Onneksi huomenna päästään jo jännittämään Oscar-ehdokkaiden paljatumista ja voidaan vihdoin katsoa, ketkä ovat tänä vuonna ansainneet huomiota työstään elokuvien parissa!

4 kommenttia:

  1. Pakko oli tulla kommentoimaan:
    Chastain ja Isaac ovat todella tämän hetken parhaita näyttelijöitä.
    Samaa mieltä Michael Keatonin häviöstä viime vuoden Oscareissa, mutta eihän sitä tänä vuonna tule myöskään voittamaan. Se on joko Idris Elba (Beasts of No Nation) tai Sylvester Stallone (Creed), en tiedä saako Keaton edes ehdokkuutta...

    xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan myös, että ehdokkuus jää saamatta. Sen verran kovia nimiä pyörii nyt noissa leffoissa nimenomaan sivuosa rooleissa. Harmittaa vaan niin pirusti juuri tuo, että hävisi nuoremmalle näyttelijälle, joka varmasti tulee olemaan vielä monestikin ehdolla uransa aikana. Mahdollisesti jopa tänä vuonna tuosta Danish Girlistä... :)

      Poista
    2. Word.
      Parhaan miessivuosan kategoria erityisesti tänä vuonna täynnä. Mark Ruffalo on todennäköisempi ehdokas samasta leffasta kuin Keaton. Veikkaisin Elban ja Stallonen lisäksi Mark Rylancen (Bridge of Spies) saavan ehdokkuuden, mutta sitten Jacob Tremblay (Room), Paul Dano (Love & Mercy), Christian Bale (The Big Short) tai Michael Shannon (99 Homes) voi kuka tahansa vielä mahtua joukkoon...

      Poista
    3. Jep! Lähestulkoon samoja veikkailen, vaikka vielä puolet noista katsomattakin! Sen verran hypetettyjä ovat :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...