Päivittäin huomaan ajattelevani mitä kummallisimpia asioita. Välillä haaveilen kuinka isona poikana asun jossain loistohuvilassa Atlanttin paremmalla puolen ja toisinaan kuvittelen kuinka maailman kiltein lohikäärme Kilttikäärme suojelee minua kaikelta pahalta.. Älkää kysykö.. Tarkoitan vain sitä, että mielikuvitukseni laukkaa päivittäin usemmin kuin koskaan ennen.
Kadulla minua vastaan kävelee ihmisiä ja saatan alkaa mielessäni kehittämään heille tarinaa. Kuinka koiraa ulkoiluttava vanha rouva onkin oikeasti juuri miehensä menettänyt höppänä, joka vie keijuille ruokaa joka ilta läheiseen metsään. Tai kuinka vastaan tuleva kaunis nainen on oikeasti kylmäverinen murhaaja, joka säilyttää ex-poikaystäviään pakastimessa. Etenkin mielestäni hyvännäköiset ihmiset ja erikoisesti pukeutuneet päätyvät usein jopa luonnoslehtiöön asti, josta mahdollisesti poimin sitten myöhemmin ideoita. Usein hyvät biisitkin laukaisevat tälläisen mielikuviuskierteen.
Myös mielettömät maailmat kumpuavat ulos päästäni vähän väliä.. Äsken huomasin kuvittelevani millainen maailma olisi Kolmannen Maailmansodan jälkeen ja missä päin maailmaa voisi olla portaaleja rinnakkaistodellisuuksiin.. Olen jo vuosien varrella kehittänyt itselleni juuri omien sarjisteni pohjalta kokonais kuvan maailmasta, jossa kaikki luomani hahmot elävät, mutta maailma tuntuu koko ajan vain laajenevan.. Huomaan myös joskus tulevani kateelliseksi hahmoilleni, sillä he pääsevät elämään juuri niin kuin minä itse haluaisin..
Lopuksi päädyn aina samojen kysymysten ääreen, että miksei maailma voisi olla tälläinen? Miksei eläimet voisi puhua takaisin ja miksei kaiken maailman supersankarit pelasta maata tsunameilta ja maanjäristyksiltä? Miksi aina kun näkee jotakin kaunista se ei voi vain syöpyä vaikkapa paperille, että sitä voisi katsoa aina kun haluaa..? Miksei elämä voi olla seikkailu, jossa jokainen vastaan tuleva ihminen voisi olla osana, jos itse niin tahtoisi..? Ja ennen kaikkea miksi Zac Efronin kidnappaaminen olisi laitonta..?
Kaipuu siitä, että haluaisi itse luoda oman täydellisen maailman päättyy usein siihen, että tajuaa sen olevan mahdotonta. Tosin sitten aina muistan tuon mistä jo yllä vähän mainitsin, että hei Minähän teen sarjakuvia ja voin luoda sellaisen maailman ja sellaiset hahmot kuin itse haluan. Eihän se tietenkään ole sama, mutta silloin tuntee vain itsensä taas typeräksi, että edes pohti koko asiaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti