tiistai 30. elokuuta 2016

Vielä kerran ohjeita Pokémon kortteja myyville

Yksinkertaisesti. Miettikää miksen minä ole miljonääri? Kun katselee huuto.net ja etenkin tori.fi -sivustoja, huomaa ilmoituksia joissa ihmiset pyytävät siitä samasta roskasta, jota minulla on kaapit ja kansiot täynnä satoja euroja. Ymmärrän. Olet aivan pihalla siitä minkä arvoinen on se Vulpix kortti, jonka löysit hiekkalaatikon reunalta kun olit kymmenen, mutta käytä nyt oikeasti sitä järkeä... Vain holo, ex ja promo kortit ovat jonkin arvoisia kaikki muu on kirjaimellisesti lähestulkoon roskaa. Ja mikäli kortit eivät ole oikeasti hyvässä kunnossa vaikka ovatkin holoja, ex- tai promo-kortteja niin nekin ovat roskaa! Ymmärtäkää nyt tämä. Mikäli kaikki arvottomat roskakortit olisivat sen arvoisia kuin te niistä pyydätte niin minä olisin miljonääri.

Olisi alunperinkin pitänyt nimetä koko osio, jossa kerron korteista ja niiden arvosta "Ohjeita Pokémon kortteja ostaville". Kaikki arviot edelleenkin mitä ihmisille annan perustuvat siihen, mitä minä olisin valmis maksamaan kortista mikäli se minulta puuttuu. Eli vaikka ebay sanoisi, että kortti on tuhansien eurojen arvoinen ja minä väitän sen olevan vain muutaman hassun euron niin minä en edes ole välttämättä väärässä.

Tarkkaile sitä millä hinnalla kortteja on saatu myytyä ebayssä, ei sitä mikä on se kaikkein korkein summa mitä siitä pyydetään. Hyvässä lykyssä se Pikachu kortti joka on sen reilun satasen siellä ebayssä on ollut siellä jo useamman vuoden. Ei ebay-myyjätkään tiedä kaikki niiden oikeaa arvoa. Ja ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset se ero sen Mint -kuntoisen kortin, (joka on siitä lähtien kun se paketista avattiin ollut muovien sisällä) ja sen mitä sinä olet säilyttänyt homekellarissa vuosia.

Turhauttaa kun hyvää hyvyyttäni ohjeita ihmisille annan ja silti saan kommenttia usein:
"Olet väärässä. Ebayssä tätä myydään ainakin kuudella tonnilla."

Ihmisillä on vääristynyt käsitys siitä minkä arvoisia nuo pahviläpyskät ovat. En suosittele kenellekään tällä hetkellä edes pimittämään (odottelemaan arvon nousua) vanhoja kortteja sillä Pokémon GO:n myötä niiden arvo on taas hetkellisesti noussut. Nostalgia-huumassa monet saattavat lähteä taas mukaan kortti-villitykseen joten nyt jos koskaan kannattaa laittaa myyntiin kohtuu hinnalla! Aina saa kokeilla kalliimpaa, mutta edelleen tyhmä on se joka maksaa yksittäisestä kortista satasia.

Kiitos.

7 kommenttia:

  1. Are you not playing Pokemon Go? Download The Latest Version (Available for Android and iOS)

    VastaaPoista
  2. Hei,olen aivan aidosti yllättynyt että eksyinkin tänne.Nimittäin siivosin aikuisten kotoa jo muuttaneiden lasteni kaappeja.Sieltä löytyikin aitoja pokemon kortteja isopino sekä leluja 90-luvulta kaikki ehjiä.Olemme muuttamassa.Enkä oikesti tiedä mitä näille tekisin,osanko kuvasin.Kaikkein hauskin on pokemon pankki jossa ääniefekti.
    T.Pirjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joukossa voi olla okeita aarteita keräilijöille! Mikäli haluat niin voin arvioida, miten arvokasta tavaraa siellä on niin pääset vaikka myymään eteenpäin. Mikäli siellä on jotain, mikä minua kiinnostaa niin voin tehdä tarjouksen niistäkin! :)
      - Ruudukon Tuomo (myyttihamsteri (at) gmail.com)

      Poista
  3. Hei, lähetin Gmailin kautta kuvat muutamasta kortista ja toivoisin että pystyt kertomaan niiden jokaisen arvon (siis jokaisesta kortista arvo erikseen) mahdollisimman pian :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos vielä kun kerroit kyseisten korttien arvot. Mutta nyt aloin miettimään että mitä tuolla alakulmassa näkyvä esim 13/108 (joka oli siinä Mega Charizar kortissa) tarkoittaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numero kertoo kortin järjestyksen sarjan sisällä. Yleensä kortit ovat aakkosjärjestyksessä siten, että ensin tulevat holo ja rare kortit sitten common, uncommon ja trainer ja energia kortit. :)

      Poista
  5. Hei, lähetin kuvan parista kortista lisää. Kiitos jos pystyt vastaamaan:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...