Näytetään tekstit, joissa on tunniste haunting of hill house. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haunting of hill house. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. heinäkuuta 2020

Suosikkisarjan määrittäminen



Kuten olette varmaan huomanneetkin, minulla on melkoisen suuri fetissi listojen tekemiseen. Kaikki asiat pitää pystyä laittamaan järjestykseen ja arvottamaan arvoasteikolle. Oli kyseessä sitten pelit, elokuvat, pojat tai ruokakaupat, kaikella on oltava paikka jollain listalla. Siksi minua onkin usein sapettanut, ettei televisiosarjoja oikein pysty vertailla keskenään. Genrejen ja laadun välillä on niin paljon heittelyä eikä kumpikaan noista kerro edes mitään siitä, kuinka hyvin sarjan parissa voi viihtyä. Elokuvien osalta olen päättänyt, etten edes yritä laittaa niitä järjestykseen. Sen sijaan minulla onkin vain sellainen kokoelma jossa kaikki niin sanotusti parhaat elokuvat ovat samalla viivalla. Peleissä puolestaan minulla on top 10 lista, josta siirtelen ja tiputtelen pois aina uusien suosikkien vallatessa tilaa. Mutta sarjoille en ole keksinyt vielä mitään absoluuttista totuutta järjestyksestä tai edes sen suunnasta, ennen kuin nyt! Tulee taas teoreettista hömppää, jossa ehkä on jotain perää tai sitten ei. Voit itse kokeilla saatko määritettyä omat lempparisi kasaan tällä tavalla!

Ensinnäkin viihtyvyys sarjan parissa on todella tärkeää. Ei kukaan jaksa katsoa kausi tolkulla mitään sellaista, joka ei nappaa yhtään. Viihtyvyyteen vaikuttaa monet asiat kuten musiikki, näyttelijät, erikoistehosteet, käsikirjoitus, yleinen tunnelma jne. Ennen olen yrittänyt koota ajatuksiani kaikkien noiden avulla, mutta nyt keksin jakaa määritelmäni selkeämpiin kokonaisuuksiin. Löysin kolme osa-aluetta, joilla määrittelen hyvän sarjan tunnusmerkit: Juoni, Hahmot ja Tunnelma. Lisäksi mukaan voi ottaa sellaisen X-factor elementin, jossa yhdistyy sitten kaikki tuo muu sekä se miten paljon tunteita ja keskustelua sarja on herättänyt. Seuraavaksi käyn esimerkkien avulla läpi kaikki osa-alueet ja paljastan omat kaikkien aikojen suosikkisarjani!

Juoni
Käsikirjoitus on todella tärkeä osa laadukasta sarjaa. Hyvä sarja jaksaa olla kiinnostava alusta loppuun, se osaa yllättää aina uudellen ja uudelleen ja tuntuu tuoreelta vielä useammankin kauden jälkeen. Joskus laatusarjassakin pallo voi olla vähän hukassa, mutta sekin on taitoa jos saadaan homma kuitenkin kasattua kokonaisuudeksi. Ongelmia tulee useimmiten sarjoille, jotka jatkuvat ja jatkuvat rahankiilto silmissä. Siksi ei olekaan yllättävää, että juonellisesti hyvät sarjat ovat osanneet loppua ajoissa. Hyvänä esimerkkinä juonisarjasta käytän tässä kohtaa Netflixin sarjaa nimeltä Dark. Vaikka asetelma on hankala ja vaatii aivotyötä niin silti tekijät onnistuivat pitämään kaikki langat kasassa kaikkien kolmen kauden ajan! Dark on yksi nokkelimmista ja kiehtovimmista kässäreistä, joita telkkarissa on nähty. Jokaisen jakson jälkeen täytyy pysähtyä ajattelemaan, että mitenkäs juuri nähdyt asiat nyt oikeasti menivätkään. Kirjoittajat myös ottavat tämän hyvin huomioon ja kertaavat asioita sopivalla tahdilla sarjan aikana, jottei katsoja putoa totaalisesti kärryiltä.



Hahmot
Olen huomannut, että annan aivan liikaakin painoarvoa hyville hahmoille. Juonellisestikin huonot sarjat voivat olla todella rakkaita minulle, jos hahmot vain ovat samaistuttavia ja rakastettavia. Hahmokeskeiset sarjat saavat minut imeytymään todella helposti sarjan maailmaan ja yleensä aiheuttavat ties millaisia tunnekuohuja. Game of Thrones, Office ja Umbrella Academy - kaikissa on aivan loistavia hahmoja, mutta tämän esimerkin joudun kuitenkin antamaan 13 Reasons Why -sarjalle, jossa on mielestäni ehkäpä maailman rakastettavimmat hahmot. Olen itkenyt varmaan sarjan jokaisen hahmon takia jossain kohtaa, joko surusta, onnesta tai ihan vain jostain muusta syystä. Nytkin jo pelkkä ajatteleminen aiheuttaa tunnekuohuja. Näihin hahmoihin vain rakastui jotenkin niin pahasti, että ihan sattuu. Totta kai tähän Hahmot-osioon kuuluu myös se, että on onnistuttu roolittamaan oikeat näyttelijät hahmoille. Kun kokonaisuus toimii myös näyttelijöiden puolesta, tuntuu kuin koko tuotantotiimi olisi yhtä isoa perhettä.

Tunnelma
Tämä osa-alue on joko helpoin tai vaativin osa saada kuntoon. Yleensä jokaisella sarjalla on tunnelma kohdillaan ensimmäisellä kaudella. Tai ehkä se on vain sitä, että me katsojat kuvittelemme että tunnelman kuuluu olla tässä sarjassa tälläinen? Tunnelmaan vaikuttaa moni asia. Musiikki, intro, hahmoesittelyt, tempo, värimaailma... Monien asioiden summa siis tämäkin. Hyvä tunnelma on sellainen, että jo muutaman minuutin katselulla tiedät mitä olet katsomassa. Arvostan paljon sitä, jos sarjan tunnelma saadaan pysymään aina samana - oli kohtauksissa sitten surullinen tai onnellinen hetki. Esimerkkeinä Handmaid's Tale sekä Big Little Lies, jossa tunnelma on todella hyvä ja yhtenäinen koko sarjan ajan. Suosikkitunnelmani on kuitenkin HBO:n minisarjassa Chernobyl, joka on alusta loppuun juuri sen näköinen ja oloinen kuin aiheeseen sopiikin. Värimaailma, lavasteet, musiikki... kaikki on kohdallaan ja tunnelma on aidosti painostava ja ahdistava. Yleensä minisarjat onnistuvatkin parhaiten tässä kategoriassa.



X-factor sen sijaan on hankalampi avata sanoiksi. Se on enemmänkin sitä henkilökohtaista kokemusta kun olet niin sisällä sarjassa, että itket silmät päästäsi tai naurat niin paljon että sattuu. Se on sitä kun se vaikuttaa poliittiseen mielipiteeseesi sekä aiheuttaa keskustelua. Sitä kun et voi lopettaa sarjasta puhumista tai sen tunnarin kuuntelua. Se on sitä kun vielä toinenkaan katselukerta ei tuo sitä helpotusta ja tyydytystä, että pääsisit siitä kunnolla irti. Kaikilta listalleni pääsevistä sarjoista löytyy tämä elementti. Salainen ainesosa, joka teki kokemuksesta niin henkilökohtaisen juuri sinulle. Huomiona myös, että vaikka Game of Thrones täyttää kaikki muut osa-alueet, puuttuu siitä tämä X-factor tekijä. Tämän vuoksi sarja ei valitettavasti pääse top listalleni.

Ehkä joku oletti, että tämän avulla pystyn tekemään ihan oikean top 10 listauksen suosikeistani, mutta totuus on se, että on aivan mahdoton arvottaa sarjoja selkäksi listaksi juuri noiden genrejen suuren vaihtelun vuoksi. Miten animaatiota voisi verrata draamaan tai viiden kauden seikkailua minisarjaan? Siksi tyydynkin siihen, että kaikki yllä mainitut sarjat ovat sellainen sievä sikermä, jossa jokainen on ykkösenä omalla tavallaan tai omassa genressään. Sen kuitenkin lupasin, että näiden avulla pystyn määritellä sen omasta mielestäni kaikkien aikojen parhaimman sarjan. Mikä sitten voi olla sellainen sarja, josta löytyy kaikki nuo neljä yllämainittua asiaa?  Itseasiassa sarjoja on kaksi ja ovatkin samasta universumista.

Breaking Bad ja Better Call Saul ovat molemmat ehdottomia suosikkejani. En osaa arvottaa toista korkeammalle kun molemmat vain ovat niin laatuviihdettä. Better Call Saul saa vielä viimeisen kauden ensi vuoden puolella, joten tällä on vielä jonkin verran potentiaalia päästä jopa ihan sinne huipulle. Kummassakaan sarjassa ei ole oikeastaan yhtään hahmoa jota vihaisi. Sen sijaan kaikki sivuhahmotkin ovat niin kiinnostavia ja hyvin kirjoitettuja, että ei voi kuin ihmetellä. Juonellisesti molemmat onnistuvat myös loistavasti pitämään katsojan varpaillaan jaksosta toiseen! Kässäri ei tunnu missään kohtaa överiltä, eikä se jää laahaamaan jakso tolkulla, vaan etenee suoraviivaisesti kohti määränpäätään. Tunnelma sarjoissa on kohdillaan alusta loppuun ja ihan jo nopealla vilkaisulla tunnistaa katsovansa tätä draamasarjaa. Aivan loistavaa viihdettä, joka vain imaisee mukaansa! Kommentteja, kritiikkiä? Teoreettinen juttuhan tämä on ja toimii ainakin minulle, mutta olisi mukava kuulla onko tämä toimiva ajatusmalli myös sinulle!

tiistai 1. tammikuuta 2019

Parhaat tv-sarjat 2018 top 5

Voi pojat! Vuosi loppui ja pääsen taas tekemään näitä listojani! Aloitetaan sillä kaikkein "helpoimmalla" eli parhaat tv-sarjat vuodelta 2018. Tuttuun tapaan sarjan ei ole pakko olla ilmestynyt kokonaisuudessaan vuonna 2018, mutta minun on täytynyt katsoa vähintään yksi kausi sitä vuoden aikana. Sarjoja joiden katselua jatkoin tänä vuonna ja sitä miten mielipiteeni niihin on muuttunut voit lukea tästä linkistä. Ihan älyttömästi en uusia sarjoja aloittanut tänä vuonna, mutta ehkä laatu korvaa määrän? Sen pitemmittä pohjusteluitta, tässä tulee Ruudukon suosikki sarjat vuosimallia 2018!

#5 American Horror Story
Verkko: FX
Julkaisuvuosi: 2011 -
Lempi hahmo: Countess, Dandy Mott, Pepper, Elsa Mars

Tänä vuonna sain vihdoin aikaiseksi alkaa katsomaan American Horror Storya. Syy miksen ollut aiemmin sen pariin löytänyt oli se, että luulin sen olevan liian pelottava minulle. Kuitenkin parin kauden jälkeen pystyi jo todeta, ettei AHS ole niin pelottava sarja kuin väitetään, mutta viihdyttävä se kuitenkin on. Aloitimme katsomaan sarjaa kaudesta nimeltä Freak Show. Kauden hahmot olivat aivan huippuja, mutta tarinaltaan se jäi vähän tyngäksi. Melkein siis luovutimmekin, kunnes siirryimme kauteen kaksi. Sen jälkeen kausi toisensa jälkeen tulikin lähes ahmittavaa viihdettä. Sarjassa on heikompia ja parempia hetkiä, mutta kokonaisuutena oikein toimiva tapaus. Kaiken kruunaa pienet viittaukset toisiin kausiin ja tosimaailman tapahtumiin.



#4 Office
Verkko: NBC
Julkaisuvuosi: 2005 - 2013
Lempi hahmo: Jim Halpert, Michael Scott

En tajua miten tämä sarja on mennyt multa aiemmin ihan ohi! Office on parasta komediaa mitä telvisiossa on yhdessä Modernin Perheen kanssa. Ennen kuin kukaan tulee aukomaan tähän sitä, että UK versio on parempi niin ihan sama! Office USA on se, minkä minä olen toistaiseksi vain nähnyt ja todellakin rakastan kyseistä sarjaa. Steve Carell on aivan huippu ja hänen hahmonsa Michaelin toilailluille on saanut nauraa ihan vedet silmissä. Sarjassa ei ole selkeästi huonoa kautta, vaikka yhden päähenkilön lähteminen heikensikin melkoisesti sarjan tasoa, 



#3 Aggretsuko
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2018 -
Lempi hahmo: Fenneko

Ja toimistohengellä jatketaan. Aggretsuko kertoo Retsuko nimisestä toimistotyöläisestä, joka uurtaa uraa kuin kuka tahansa meistä tavallisista pulliaisista. Retsuko on kuuliainen ja kiltti tyttö, joka hiljalleen patoaa sisäänsä kaiken sen negatiivisen energian jota häneen kohdistuu. Päivän päätteeksi Retsuko päätyykin usein laulamaan heavy metal karaokea ja purkamaan agressioitaan. Aggretsuko  on siitä hauska sarja, että vaikka se onkin todella arkinen, pätee siihen kaikki perus animen lait. Vitsit voidaan siis heittää oikein olan takaa överiksi.

 #2 Chilling Adventures of Sabrina
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2018
Lempi hahmo: Ambrose Spellman
Blogitekstini: the Chilling Adventures of Sabrina

Riverdalen taso on laskenut huomattavasti nyt kolmannen kauden myötä. Sarja on täynnä niin paljon cringe -hetkiä, että ihan kuvottaa välillä katsoa sitä. Sen sijaan samaan universumiin sijoittuva Sabrina -sarja on aivan omaa luokkaansa! Chilling Adventures of Sabrina on perinteistä teinidraamaa, mutta pienellä yliluonnollisella twistillä. Sarjan hahmot ovat mielenkiintoisia ja samaistuttavia. Kirsikkana kakun päällä se, että sarjassa oli myös hauska jouluspesiaali jakso näin kauden päätteeksi.



#1 Haunting of Hill House
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2018
Lempi hahmo:
Luke, Nell
Blogitekstini: Haunting of Hill House

Jos et vielä ole katsonut Haunting of Hill Housea niin mars telkkarin ääreen! Itse olin hyvin skeptinen sarjaa kohtaan juuri sen ylimalkaisen hypen takia, joka sarjaan kohdistui. Hitaasti etenevä kauhusarja osoittautuukin joksikin aivan muuksi kuin perinteiseksi kummitusjutuksi.Vahva suositus siis tälle sarjalle, joka ihan heittämällä sai tämän ykkössijan tältä vuodelta.

Ei muuta kuin voimia ja jaksamista vuoteen 2019! Edellisten vuosien suosikkisarja listaukset löydät tältä sivulta: Listoja

lauantai 27. lokakuuta 2018

Haunting of Hill House

Miten nämä päivät ja viikot meneekin näin nopeasti? En ole ehtinyt edes ajatella, että olisi kiva kirjoitella jostain tänne blogiinkin. Toisaalta eipä kirjoitusaiheitakaan ihan huikeasti ole ollut tarjolla, sillä työt vievät ison osan ajastani. Nyt kuitenkin Halloweenin kunniaksi voisin hehkuttaa Netflixin uutta kauhusarjaa. Spoilerivapaasti, tietenkin!

Työkaveri suositteli minulle Haunting of Hill Housea. Olin tietoinen sarjan olemassaolosta, mutta se ei liiemmin minua kiinnostanut. Kauhujutuissa kun on aina se mahdollisuus, että se on aivan liian pelottava minulle tai sitten se on absoluuttista kuraa. Ehkä American Horror Storyn myötä olen uskaltanut antaa enemmän mahdollisuuksia kauhusarjoille ja hyvä niin. Haunting of Hill House on genressään aivan loistava teos!

Sarja perustuu löyhästi Shirley Jacksonin samannimiseen kirjaan, josta minulla ei ole tuon taivaallista tietoa. Netflix adaptaatiossa kuitenkin seurataan Crainen perhettä, joka muuttaa tähän mystiseen Hillin kartanoon. Perheeseen kuuluu isä, äiti ja viisi lasta Steven, Shirley, Theo, Luke ja Nell. Jo ensimmäisten talossa vietettyjen öiden aikana perhe alkaa kokea yliluonnollisia asioita, ääniä ja selittämättömiä tapahtumia ja etenkin perheen äiti, Olivia kokee asioita hyvinkin voimakkaasti.  

Sarja seuraa tapahtumia kahdessa ajassa, joista toisessa saamme tutustua kartanoon perheen kanssa ja opimme hiljalleen sen synkkiä salaisuuksia. Toinen seurattava aika on nykyhetki, jossa perheen lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja koittavat selviytyä jokapäiväisessä elämässään. Lasten traumat kauhujen talosta vainoavat heitä kuitenkin aikuisiälläkin ja jokainen heistä reagoi menneisyyden aaveisiin omalla tavallaan. Osa kieltää totuuden kun toiset taas hukuttavat ongelmansa päihteisiin.

Se mitä kartanossa tapahtui selviää katsojalle vaiheittain sarjan edetessä. Sarjan juoni on mutkikas palapeli, joka tuntuu ratkeavan jakso jaksolta aina vain enemmän. Henkilökohtaisesti voin kertoa, että vaikka sarja onkin melkoisen pelottava, pystyy sen katsomaan heikkohermoisempikin. Haunting of Hill Housen ahmii miltei kerralla ja parasta on jos vierellä on kaveri, jonka kanssa voi spekuloida tulevaa. Kaiken sen kauhun keskellä on kuitenkin koskettava tarina ihmisyydestä ja siitä mitä on olla perhe yhteisen tragedian äärellä. Muutama kyynel tuli vuodatettua parissakin jaksossa ja kaikki se tunnekuohu voittaa loppujen lopuksi pelon. Näytttelijät onnistuivat luomaan todella uskottavia hahmoja tähän sarjaan ja jopa lapsinäyttelijät suoriutuvat vaikeista rooleistaan erinomaisesti. Vahva suositus Ruudukolta siis!

Ps. Kannattaa pitää silmät auki. Sarjaan on piilotettu varmaan toistakymmentä kummitusta sinne tänne ja itse missasin niistä kaikki!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...