lauantai 30. kesäkuuta 2018

Uusi katsaus viime vuoden lemppareihin

Hauskasti on käynyt niin, että kaikkiin kolmeen viime vuoden lempparisarjaani on tullut nyt kevään ja alkukesän aikana toinen tuotantokausi. Kuten jotkut ehkä muistaakin niin listaan alkuvuodesta aina suosikkisarjojani menneeltä vuodelta. Sarjojen ei ole tarvinnut ilmestyä kyseisenä vuonna - pääasia, että olen itse niihin tutustunut sen aikana. Koska mielipiteet voivat ja saavat muuttua, ajattelin vähän avautua teille tässä näiden sarjojen kakkoskausista. Mielenkiintoista on myös, että sarjojen järjestys listalla on muuttunut!



 #3 13 Reasons Why
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2017
Lempi hahmo: Zach Dempsey

Mitä tapahtui 13 Reasons Why? Miksi tälle piti tulla toinen tuotantokausi? Kakkoskausi tuntui melkoisen turhalta ja anteeksipyytelevältä. Se myös oli aivan liian saarnaava ja tuntui saaneen aivan liikaa ponnetta #metoo kampanjasta. Kaudessa on toki edelleen todella koskettavia ja rankkoja hetkiä, mutta jotenkin koko uskottavuus on tipotiessään.

Jouduin tipauttamaan yhden tähden pois tältä IMDB -arviostani ihan vain periaatteesta. Miksei sarjat voisi välillä jäädä siihen yhteen kauteen ja antaa katsojan itse pohtia ja päättää miten tästä jatkettiin? Tälle on jopa tulossa kolmas kausi, joka todennäköisesti jää minulta kokonaan katsomatta. Aivan käsittämätöntä miten toinen tuotantokausi voi pilata myös sitä ensimmäisen fiilistä.

#2 Westworld
Verkko: HBO
Julkaisuvuosi: 2016 -
Lempi hahmo: William

Westworld on ehkä kovin juonisarja mitä televisiossa tällä hetkellä pyörii. Ensimmäinen tuotantokausi imaisi minut mukaansa niin ettei poispääsyä oikein edes näkynyt. Westworldistä riitti puhuttavaa vielä kuukausiksi sarjan katsomisen jälkeen, mutta miten suoriutui toinen tuotantokausi?

Westworld on edelleen todella kova sarja, vaikka edellisen kauden tasolle ei aivan tällä tokalla päästy. Hahmoista vain osa tuntui kehittyvän johonkin suuntaan kun taas toiset junnaisvat paikallaan tai muuttuivat täysin tylsiksi klisee hahmoiksi. Mikäli ensimmäinen kausi oli mielestäsi huippu niin ei tätä tokaakaan voi kyllä sivuuttaa! Muutama juttu jäi todellakin rassaamaan lopussa ja näihin vastausta odotellaankin sitten kolmoskaudella!

#1 The Handmaid's Tale
Verkko: Hulu
Julkaisuvuosi: 2017 -
Lempi hahmo: Serena Waterford

Blessed be the fruit. Se missä Westworld on juonellisesti sellaista nannaa aivopähkinää, on Handmaid's Tale sitten taas sitä psykologista jännitystä sekä visuaalista karkkia. Handmaid's Tale jopa parantaa ykköskauteen nähden, vaikka se alkaakin todella todella hitaasti.

Handmaid's Talen vahvuus on nimenomaan siinä, että pääset/joudut lukemaan puolet dialogista näyttelijöiden kasvoilta. Sanat eivät juurikaan merkitse tässä maailmassa vaan sarja pakottaa ihmisen tarkastelemaan toista ihmistä lähemmin.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Handmaid's Tale tosiaan on vielä paria jaksoa vajaa ennen kauden päätöstä, mutta jo tässä vaiheessa voin kertoa ettei se ykkössijalta tule hevillä tippumaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...