Vuosikymmenen parhaat: Elokuvat

Viimein pääsen tämän listan pariin! Tämäkään ei ollut mikään helppo tehdä, mutta toisaalta en edes keksinyt täyteen sitä kymmentä mitä lupasin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen sain koottua kahdeksan ehdotonta suosikkia viime vuosikymmeneltä ja pari, mitkä ansaitsevat kunniamaininnan kun eivät mielestäni ihan ansaitse paikkaa listalla. Liitän mukaan pienet perustelut kaikista, mutta kuten arvata saattaa, ovat nämä vain minun henkilökohtaiset suosikit. Saat siis ihan rauhassa olla eri mieltä, mutta avaa toki kommenttikenttään omia suosikkejasi! Listalle melkein pääsivät myös Black Swan, Skyfall, Grand Budapest Hotel, Contagion sekä nörttileffat-listalta Joker sekä Toy Story 3. Missään järjestyksessähän nämä ei sitten ole!

Gravity

Gravity on niitä elokuvia, mitkä on aika pakko kokea elokuvateatterissa saadakseen siitä kaiken irti. Itse näin elokuvan kaiken lisäksi 3D:nä, mikä osaltaan toi vielä todella paljon lisää nautinnollisuutta elokuvakokemukseen. Yleensä ei kolmedee ole tuonnut lisäarvoa elokuvaan, mutta Gravityn kanssa se toimi todella hyvänä tehokeinona. Kylmä ja pimeä leffateatteri yhdistettynä siihen, että erilainen avaruusromu kirjaimellisesti leijuu edessäsi oli aivan huikeaa! Elokuva kertoo myös  karulla tavalla Kesslerin syndroomasta, mikä vääjämättä uhkaa planeettaamme tulevaisuudessa ellei avaruusromun kertymiseen keksitä jotain ratkaisua.

Call Me by Your Name

Hehkutin jo musiikin sekä Timothéen tästä, mutta nyt on aika nostaa ihan koko elokuva jalustalle. Katsoin ihan äskettäin uudestaan tämän Netflixistä. Aluksi ajattelin, että ehkä aika on kullannut muistot, eikä elokuva ole niin hyvä kuin muistan... Hetken katselun jälkeen piti kuitenkin käydä varmistamassa, että olenhan varmasti antanut leffalle täyden kymmenen tähteä imdb:ssä. Elokuvan tunnelma ja henkilöt ovat jotenkin niin välittömiä ja arkisia. Koko teos huokuu sitä nuoruuden kaipuuta ja vapautta, lämpöisiä kesiä ja uuden kokemista. Joka kerta elokuvan jälkeen huomaan pakkaavani Italiaan muuttoa varten.

Birdman

Jokin tässä leffassa iski ja lujaa! Keaton sopii Batman taustansa takia erinomaisesti elokuvan päärooliin ja tavallaan tuntuikin kuin elokuva olisi kirjoitettu suoraan Keatonille itselleen. Elokuva häilyy hienosti todellisuuden ja fantasian rajamailla ja välillä ei tiedä ketä uskoa ja mikä on oikeasti todellisuutta. Elokuvassa on myös erittäin mielenkiintoinen "katkeamaton" kuvaus, joka tekee elokuvasta hyvin intensiivisen ja realistisen. Birdmanissä on mielestäni myös yksi vuosikymmenen parhaimmista lopetuksista, ja jättääkin katsojalle paljon mietittävää.

La La Land

Kaikki eivät tästä elokuvasta tykkää, mutta itse nautin siitä suuresti. Pitkästä aikaa tehtiin hyvä musikaali, joka on tasapainoinen juoneltaan ja onnistuu vangitsemaan lauluillaan. Jo heti ensimmäisen laulunumeron jälkeen tiesin, että tästä tulee aivan huikea elokuvakokemus. Juoneltaan La La Land on sopivan kevyt, vaikkei mikään super onnellinen olekaan. Biisit kuljettavat hyvin tarinaa, eikä mikään tunnu pakotetulta. Elokuvan värimaailma ja puvustus olivat myös aivan ihanat ja siinä oli jotain todella miellyttävää kun kaikki näytti niin lavastetutulta. Harmillisesti kuitenkin oscareissa jäi Moonlightille kakkoseksi, joka sekin aivan loistava ja kaunis elokuva.

Interstellar

Interstellar oli elokuvana siitä outo, että en leffakäynnin jälkeen oikein pitänyt siitä. Jokin elokuvassa oli ollut todella luotaantyöntävää, mutten oikein osannut sanoa mikä. Oli myös todella outoa, että olin leffan katsomisen jälkeen seuraavan tunnin ajan aivan tunnemyrskyn sisällä. Jopa niin syvästi, että ihan itketti enkä oikein voinut puhua leffasta kotimatkalla. Tämä oli kokemuksena minulle jotenkin niin uutta, että elokuva voisi aiheuttaa noin voimakkaista tunnereaktioita. Nolan alkaa ehkä olla aavistuksen ylihypetetty ohjaaja, myönnän sen. Interstellar on kuitenkin silti todella koskettava ja hyvä elokuva. Zimmer myös panee parastaan tässä.

Ex Machina

En ole ihan varma mikä on se elementti miksi pidän tästä elokuvasta niin kovin paljon. Ehkä se on se uhkaava rauhallisuus. Katsoja ei oikein tiedä mitä tapahtuu ja kuka on uhka, mutta selkeästi jotain on pielessä. Ex Machina vangitsee salaperäisellä neroudellaan, mutta myös aivan huikeilla näyttelijäsuorituksillaan ja erikoistehosteillaan. Se sisältää monia mieleenpainuvia kohtauksia ja on värimaailmaltaan paikoin todella upea! Lopun twisti on myös todella yllättävä ja jättää paljon avoimia kysymyksiä.

Prisoners

Tästä olen mainnut aiemminkin, mutta koskaan aiemmin en ole ollut leffassa, joka vangitsee koko teatterillisen porukkaa näin hyvin. Voisin vannoa, että jos salissa olisi pudonnut neula, olisi sen kuullut aivan jokainen ja kaikunut vielä minuuttien päästä salin seinistä. Niin tiivisti elokuva piti otteessaan ja koko sali sai pidättää henkeään. Prisoners on todella intensiivinen jännäri, johon uppoutuu väistämättä. Se on tunnelmaltaan niin painostava ja pysäyttävä. Gyllenhaalin hahmo on todella mielenjäävä ja rakastin sitä voimakasta silmien räpsyttelyä. Johann Johannssonin musiikki toimii myös hyytävän hyvin tässä trillerissä.

King's Speech

Kuninkaan puheessa onn myös jotain taianomaista. Näyttelijäsuoritukset ovat aivan loistavia ja samalla oppii vähän historiastakin. Elokuva käsittelee todella mielenkiintoista ajanjaksoa brittihovissa ja vaikuttivatpa elokuvan tapahtumat kokonaisuudessaan siihen mitä britannia on nykyään. Juuri oikealla tavalla tehty historiallinen draama! Musiikki, lavastus ja puvustus ovat myös todella onnistuneet.

Tässä siis minun mietteitäni viime vuosikymmenen parhaista leffoista. Varmaan jotain unohdin ja myöhemmin kaduttaa, mutta nyt mennään näillä! Enempää en ajatellut näitä vuosikymmenen parhaat listoja tehdä. Ehkä sitten seuraavalla vuosikymmenellä!

Vuosikymmenen parhaat: Musiikki

Tässä taas ehkä enemmän henkilökohtainen päiväkirja postaus kuin kiinnostavaa faktaa. Musiikki on tärkeä osa joka päiväistä elämääni. Se inspiroi, pelastaa tylsyydeltä, auttaa kanavoimaan tunteita sekä helpottaa fandomeihin uppoamista. Hyvä biisi on monitulkintainen, kaunis ja sellainen joka ei välttämättä aukea ensimmäisellä kuuntelu kerralla. Hyvä biisi voi minulle olla ihan yhtä hyvin One Directionia kuin Vesa-Matti Loiriakin. En välitä hirveästi genre-rajoista. Jos joku biisi uppoaa niin sitten se uppaa, enkä ole velvollinen sitä muille edes perustelemaan. Ei ole olemassa paskaa musiikkia, jollekin se huonokin musiikki on kultaa eikä mielipideasioista voi kiistellä. Tässä minun omia suosikkejani viime vuosikymmeneltä!

Olen aina jotenkin helpommin samaistunut naisartisteihin, joten monet suosikkini ovatkin naisia. Tässä lista niistä artisteista ja bändeistä, joita kuuntelin eniten vuosien 2010-2019 aikana:

Maustetytöt

Upeaa indie-soundia suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta, kaljasta ja särkylääkkeistä. Harmittavasti jäivät ilman emma-ehdokkuuksia pikkumaisten tuomarien vuoksi.

Sia
Alku vuosikymmenen olin ihan Sia hurmoksessa. Hittiä hitin perään ja juuri minulle sopivaa tavaraa. Upea persoona, uniikki ääni ja kauniit sanoitukset.

P!nk
Vahvaa naisenergiaa, joka valitettavasti kaatuu nykyään liian poliittiseen agendaan. Silti ajaton suosikkini jo edelliseltä vuosikymmeneltä.

Imagine Dragons
Joku Imagine Dragonsin soundissa rokkaa ja mielelläni kuuntelen sitä. Laulaja Dan Reynolds on super-komea ja oikealla asialla. Biisien sanat ovat yleismaailmallisia ja voimaannuttavia.

Maija Vilkkumaa
Jotkut ei tykkää ollenkaan, toiset rakastaa. Maijan biisit kertovat upeasti ihmisten karuimmasta puolesta, kateudesta, vihasta, ystävyydestä ja turhamaisuudesta. Useampi kuuntelukerta auttaa löytämään lisää sanomaa jokaisesta biisistä.

Vesala
Myös PMMP voisi olla erikseen tässä, mutta niputan nyt yhteen Vesalan kanssa kun Vesala kuitenkin oli vielä enemmän ja isompi juttu tuon loppuvuosikymmenen puolella. PMMP:n loppuminen oli surullista, mutta nyt meillä on ainakin kaksi vahvaa soolo naisartistia, joista Vesala uppoaa allekirjoittaneeseen enemmän.

Nuo yllä listatut ei kyllä missään järjestyksessä ole, mutta Vesalan laitan mielelläni silti ykköseksi. Avaan ihan lopussa vielä tarkemmin miksi. Seuraavaksi syyniin Parhaat biisit. Nämä ovat sellaisia kappaleita, jotka määrittelivät minun vuosikymmentäni. Jokainen on uniikilla tavalla todella tärkeä, eikä kaikelle löydy edes rationaalista selitystä miksi. Jos haluat päästä mielenmaailmaani hyvin sisälle, niin laitappa kuunteluun seuraavat kipaleet:

Shia LaBeouf ja Maddie Ziegler musiikkivideossa: Elastic Heart

Lilly Wood and The Prick, Robin Schulz - Prayer in C (2014)
Sia - Elastic Heart (2015)
Maija Villkumaa - Lissu ja mä (2015)
Miike Snow  - Genghis Khan (2016)
One Republic - Counting Stars (2013)
PMMP - Jeesus ei tule oletko valmis (2012)
Vesa-Matti Loiri - Armo (2014)
Vesala - Mul ei oo Lapsuuden sankarii (2018)

Seuraavaksi tulee vähän minun mietteitäni mielestäni vuosikymmenen parhaimmasta suomalaisartistista. Voit olla kanssani eri mieltä ihan rauhassa, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö tällä naisella olisi iso vaikutus suomimusiikin soundiin ja tuoretta näkökulmaa tunkkaiseen ja kulutettuun genreen.

Paula Vesala on Suomen paras laulaja-lauluntekijä. Hän on nero, joka on sanoittanut lukuisia moderninajan parhaimpia suomihittiä. Hänen kokeilullinen tyylinsä, rankat sanoitukset ja upea lauluääni tekevät Vesalasta uniikin paketin, jollaista ei ole ennen nähty eikä tulla koskaan näkemään.

Monelle ensimmäinen kosketus Vesalaan on ollut jo PMMP ajoilta. Tuolloin minäkin rakastuin hänen biiseihinsä ja yhdessä Mira Luodin kanssa kaksikko tuntui pysäyttämättömältä. Hitti hitin jälkeen rakastin heitä aina vain enemmän. Siksi olinkin murtunut siinä kohtaa, kun PMMP vuonna 2013 päätettiin lopettaa. Yhden ajan loppu kuitenkin aukaisi uusia ovia ja jäinkin innolla odottamaan niin Vesalan kuin Luodinkin soolouraa. Vesalan esiintyminen Vain Elämää sarjan parhaimmalla kaudella vuonna 2014 antoi kivaa esimakua siitä, mitä ehkä oli odotettavissa tulevaisuudessa.

Vuonna 2015 Paula Vesala ilmoitti uudeksi taitelijanimekseen Vesala. Ensimmäinen soolobiisi Vesala nimen alla oli Tequila, jonka otin vastaan jotenkin varauksella. Tequila oli oikein kiva biisi, mutta tuntui kuin jotain puuttuisi. Ehkä se oli PMMP-kaipuu tai ehkä biisi ei vain ollut kirjoitettu minulle. En antanut asian häiritä, sillä joka tapauksessa Vesala räjäytti pankin biisillään. Täysin uusi Vesala maailma alkoi avautua. Ensimmäinen sooloalbumi Vesala, sisälsi monia hieman kokeilullisempia biisejä ja pakko myöntää, että minun oli aluksi hieman hankala saada kiinni tästä levystä. Minulla on aina polttava tarve tulkita kaikki biisit joista pidän. Todellinen pakkomielle selvittää juurta jaksain mitä sanoittaja on juuri näillä sanoilla tarkoittanut. Levy sisälsi paljon tälläistä ongelmapähkinää minulle, josta nautin aivan suunnattomasti! Etenkin Rakkaus ja maailmanloppu, Tavallinen nainen ja Ruotsin Euroviisut olivat biisit joihin tahdoin päästä todella sisälle. Sanat olivat mielenkiintoiset, mutta eivät todellakaan auenneet edes muutaman kuuntelu kerran jälkeen. Ihanaa! Rakastan monitulkintaisia kappaleita! Kuitenkin Vesalan uusi musiikkityyli jäi minulle vähän sekavaksi.

Vasta vuoden 2018 biisit Nyt on lähtö, Monta nimee ja etenkin Mul ei oo lapsuudensankarii saivat minut vihdoin ymmärtämään tätä Vesalan uutta tyyliä. Mul ei oo lapsuudensankarii on mielestäni sanoitukseltaan yksi parhaiten kirjoitettuja biisejä koskaan. Sen perusymmärtämisessäkin meni minulla varmaan kaksikymmentä kuuntelukertaa ja vieläkin huomaan siitä aukeavan uusia asioita. Biisin tarina on koskettava ja tuntuu henkilökohtaiselta niin kirjoittajalleen kuin kuuntelijalleenkin. Voisin siis väittää, että mikäli musiikki olisi kilpailu ja tämä lista totuus, on Vesala ja Mul ei oo lapsuudensankarii vuosikymmenen paras musiikillinen saavutus.

Vuosikymmenen parhaat: Nörttielokuvat

Mikäli on olemassa joku lista, mikä on aivan mahdotonta tehdä, on sen oltava Vuosikymmenen parhaat elokuvat. Todella vaikea koota mitään tiettyjä lempparileffoja kymmenen vuoden ajalta, kun juuri ja juuri ylipäätään muistaa mitä on edes nähnyt. Päätin jo heti kättelyssä erottaa nörttileffat niistä oikeasti hyvistä leffoista mikä siis aavistuksen helpotti listan laatimista. Jaoin kuitenkin myös nämä nörttileffatkin pienempiin eri kategorioihin ja lähdin siitä purkamaan suosikkejani. Tähän listaan kokosin siis viisi parasta animaatio-,  nörtti- , sekä kauhuleffaa. Vähän jouduin kaventamaan nörttileffa-kriteeriä, sillä yleensä niihin on laksettu myös scifi-leffat mukaan, mutta nyt ne saavat luvan kilpailla ihan tuolla oikeiden parhaiden elokuvien listalla. Nörrtileffoissa painotan todella paljon sitä, millainen hype minulla on ollut ennen ja jälkeen elokuvan ja miten hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa. Arvioon vaikuttaa myös se miten paljon osallistun kyseiseen fandomiin ja toki ihan se kokonaislaatu.

Animaatioleffat

Koska rakastan animaatioita, ei tätä voinut olla sivuuttamatta ihan omana kategorianaan. Animaatiot voivat kertoa meille ne tarina, jotka ovat liian hankala luoda ihan perinteisen elokuvan keinoin. Värit, musiikki, valot, tekstuurit, grafiikat... Kaikki nämä kohtaavat aivan uniikilla tavalla animaatioissa ja mikäli noissa kaikissa onnistutaan hyvin, on jälki usein todella kaunista! Tässä muutama todella hyvä esimerkki onnistuneista animaatioleffoista:

#5 Frozen (2013)
#4 Your Name (2016)
#3 Toy Story 3 (2010)
#2 Spider-Man: Into the Spiderverse (2018)
#1 Inside Out (2015)

Frozen on mielestäni sellainen elokuva, jossa on sitä kadotettua Disneyn taikaa. Se on myös vuosikymmenen paras Disney-animaatio mielestäni. Your Name taas on vuosikymmenen paras anime-leffa, sillä Studio Ghibli ei nyt oikein vakuuttanut leffoillaan. Elokuva on muutenkin aivan loistava tarinaltaan sekä animaatioltaan. Toy Story 3 ja Inside Out edustavat Pixaria, joka jaksaa vuosi toisensa jälkeen yllättää positiivisesti. Suosikki animaatiotyyli on kuitenkin Into the Spiderversessä, jonka sarjakuvamainen tyyli ja frame skippailu, värit ja efektit ovat niin huippulaatua! Mikäli tarina olisi hieman originaalimpi, voisi se olla ykkösenä. Inside Out on todella kaunis elokuva ja helposti yksi vuosikymmenen parhaimpia. Muita hyviä, joista puuttuu vain vähän jotain ollakseen parhaimpia ovat Klaus, Zootopia, Räyhä-Ralf ja Big Hero 6.

Nörttileffat

Eli kaikki sarjakuviin perustuvat sekä muuten vain nörttileffoiksi miellettävät teokset. Näihinhän blogini suunnilleen koittaa perustua. Listalle päässeet tekeleet ovat erittäin onnistuneita genressään ja rakkaita minulle. Pääkriteereinä on se, kuinka hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa ja kuinka suuri hype minulla oli leffan näkemisen jälkeen päällä.

#5 Logan (2017)
#4 Guardians of the Galaxy (2014)
#3 Joker (2019)
#2 Avengers: Infinity War (2018)
#1 Star Wars: Episode VII - Force Awakens (2015)

Jokainen listan leffoista erottuu mielestäni positiivisesti genressään. Logan oli upean synkkä kuvaus, jossa Hugh Jackman pääsi loistamaan vielä kerran ikonisessa roolissaan. Olipa elokuva myös ehdolla käsikirjoituksestaan oscariin. Guardians on ikisuosikkini ja Star-Lord ikuinen avaruusihastukseni. Jokerille haluan parikin oscaria tänä vuonna ja Infinity War on MCU:n ehdoton paras osa. Infinity War toimii todella hyvin kokonaisuutena, vaikka siinä onkin lukuisia hahmoja ja uusia asioita. Elokuva etenee silti järkevästi ja kaikelle jää riittävästi aikaa. Ykkösenä on kuitenkin Force Awakens, joka oli niin hyvä, että se oli käytävä katsomassa toiseenkin kertaan leffateatterissa, jotta voisi edes kuvitella pääsevänsä siitä yli! Kunniamaininnat elokuville Captain America: Winter Soldier ja Civil War.

Kauhuleffat
Mielestäni kauhuleffat skarppasivat tosi hyvin viime vuosikymmenellä. Vaikka joukkoon mahtuikin paljon niitä jumpscare, slasher sekä gore-kalkkunoita, saimme kuitenkin todella monta loistavaa psykologisen kauhun elokuvaa. Itse en siis ole mikään kauhun suurkuluttaja, mutta kyllähän noita välillä ihan mielellään katsoo. Etenkin halloweenin aikaan, kun televisio ja suoratoistopalvelut ovat niitä pullollaan. Usein myös menetän yöuneni tosi helposti näistä ja pari listalle päässyttä kävi ihan psyykkeen päällekin kun ei meinannut uskaltaa nukkua.

#5 It Follows (2014)
#4 Cabin in the Woods (2011)
#3 Gerald's Game (2017)
#2 The Babadook (2014)
#1 Quiet Place (2018)

Jokainen listalle päässyt elokuva on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että kauhuleffan ei tarvitse olla klisee. Monissa ollaan todellisuuden ja kauhun hiuksen hienolla rajalla. Muutama saa epäilemään sitä mitä oikeasti näkikään ja parissa on melko hyvä sanomakin. Muita onnistuneita kauhurainoja olivat muun muassa Hereditary, IT ja Annihilation.

Vuosikymmenen parhaat: Roolisuoritukset

No tämähän ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Aivan mahdoton muistaa kaikkia loistavia rooleja ja hahmoja koko vuosikymmeneltä. Kaikkia leffoja en kuitenkaan ole voinut edes katsoa, joten tämä ei todellakaan kerro koko totuutta vuosikymmenen parhaimmista. Koitin kuitenkin sisällyttää tähän vaikuttavimmat ja mielenpainuvimmat roolit. Lista on siis täysin minun subjektiivinen näkemykseni ja teillä saattaakin olla parempaa tietoa siitä, ketkä oikeasti ovat ne parhaista parhaimmat vuosimallia 2010-2019. Tässä kuitenkin minun valintani pienillä perusteluilla! Eivät ole missään järjestyksessä ja saattavat sisältää pieniä spoilereita kyseisestä leffasta.

Toni Collette - Annie 
Hereditary (2018)

Oli mielestäni suuri vääryys, ettei Collette saanut tästä roolistaan oscar-ehdokkuutta. Toki leffassa myös Milly Shapiro ja Alex Wolff loistavat, mutta Collette on jotenkin niin vakuuttava, että edelleenkin nousee karvat pystyyn kun vain miettii hänen suoritustaan! Hieno kuvaus siitä, mitä menetys voi tehdä mielenterveydelle.

Natalie Portman - Nina Sayers 
Black Swan (2010

Black Swan on heittämällä Portmanin paras roolisuoritus. Hän onnistuu upeasti esittämään Ninan kasvun viattomasta ylisuorittajasta skitsofreeniseksi taitelijaksi. Hahmo kehittyy huikeasti elokuvan aikana ja muutos on niin henkinen kuin fyysinenkin. Ansaittu oscar tästä!

J.K Simmons - Fletcher
Whiplash (2014)

Tämä melkein jäi pois listalta! Katsoin siis vasta tällä viikolla kyseisen elokuvan ja huh! Simmonsin rooli sadistisena musiikinopettajana on aivan huikea. Ensimmäinen muutama sekunti ruudulla ja rakastin tätä näyttelijäsuoritusta saman tien. Myös Miles Teller tekee elokuvassa huikean suorituksen, mutta jää siltikin valitettavasti Simmonsin varjoon. Aivan loistava elokuva ja loistava hahmo tuo Fletcher!

Oscar Isaac - Llewyn Davis
Inside Llewyn Davis (2013)

Okei myönnetään, että tässä voi olla hieman mukana minun Oscar Isaac ihastumista, mutta kyllä miekkonen aika hienon roolin kyseisessä rainassa tekee. Llewyn Davisin epäonnisuus ja huonot päätökset ovat käsinkosketeltavia ja Isaac onnistuu tekemään hänestä niin upean arkisen ja traagisen hahmon. Helposti samaistuttava ja niin realistinen kuvaus oikeasta elämästä.

Rosamund Pike - Amy Dunne
Gone Girl (2014)

Gone Girl ei elokuvana ole mielestäni mikään aivan superhyvä. Sen kannatteleva tekijä on kuitenkin hyytävän hienon roolin tekevä Rosamund Pike, joka teki siis ihan oscar-ehdokkuuden arvoisen suorituksen esittäessään Nick Dunnen sekopäistä vaimoa. Hahmo on niin uskomattoman manipuloiva ja sekaisin, että pakkohan tuota on rakastaa.

Timothée Chalamet -Elio
Call Me By Your Name (2017)

Jälleen oscar-ehdokkuuden arvoinen suoritus. Timothée tekee aivan uskomattoman uskottavan roolin. En ole koskaan nähnyt mitään leffaa, joka osaa olla niin arkinen ja hienovarainen kuin Call Me By Your Name. Päähahmo Elio on hieno kuvaus siitä millaista on olla nuori ja etsiä vielä itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa. Timothée on aivan älyttömän lahjakas ikäisekseen ja tämä elokuva näyttää sen todella.

Eddie Redmayne - Stephen Hawkins
Theory of Everything (2014)

Ehkäpä yksi parhaimpia roolisuorituksia ikinä. Redmayne on taitava kuten on todettu muun muassa Danish Girl, Les Miserables ja Ihmeolennot -leffojen kanssa. Kaiken teoriassa Redmayne kuitenkin loistaa luomalla täysin uskottavan Stepehn Hawkinsin valkokankaalle. Rooli on hyvä myös fyysisenä suorituksena.

Muita loistavia rooleja ovat olleet muun muassa Colin Firth - Kuninkaan Puhe, Casey Affleck - Mancherster by the Sea, Michael Keaton - Birdman, Joaquin Phoenix - Joker, Emmanuelle Riva - Amour, Saoirse Ronan - Lady Bird, Jake Gyllenhaal - Prisoners. Huomasin, että listalleni pääsi tosi paljon vähemmän naisia, eikä oikeastaan yhtään värillistä näyttelijää. En oikein osaa sanoa asialle muuta selitystä kuin se, että minun on kuitenkin loppujen lopuksi helpompi samaistua mieshahmoihin. Onneksi tästä asiasta ei tälläinen amatööri bloggaaja saa päätään pölkylle, mutta olen valmis ottamaan kaiken kritiikin vastaan... :)

Vuosikymmenen parhaat: Pelit

Vuosikymmenen päättymisen kunniaksi on hyvä myös kerrata sitä, millaisista peleistä nautin 2010 -luvulla. Pelaajana olen kehittynyt huikeasti tämän kymmenen vuoden aikana ja nykyään voinkin kutsua itseäni hyvällä omalla tunnolla ja hieman cringellä, Gameriksi. Konsoleita vuosikymmeneen mahtui perinteiset Nintendon konsolit kuten DSi, 3DS, Wii U sekä uusimpana Nintendo Switch. Myös Gameboy Color ja SNES mini tulivat hankittua nostaligia syistä. Siirryin myös PC pelaamisen ihmeelliseen maailmaan Skyrimin myötä ja tulipa meidän talouteen myös Playstation miltei kahden vuosikymmenen tauon jälkeen! Loppu vuosikymmenestä myös mobiilipeli markkinat kasvoivat huikeasti ja muun muassa Angry Birdsin lisäksi vietin aikaa Fallout Shelterin, 2048, Pokémon Shufflen ja Pokémon GO:n parissa. 

Oli aivan älyttömän kiva koota tätä listaa, sillä se pakotti miettimään vähän uudelleen noita kaikkien aikojen suosikki pelejäni, joista tein joskus listankin. Vuosikymmenen parhaat listalle tosin valikoituivat tietenkin vain vuosien 2010-2019 välille sijoittuvat pelit. Kaikki listalle päässeet pelit ovat hyvin erilaisia, eikä niitä oikein voi edes keskenään kunnolla verrata. Siksi järjestys on ehkä enemmän suuntaa antava kuin absoluuttinen totuus. Yhteistä peleille kuitenkin on se, että ne ovat kaikki aivan äärettömän rakkaita minulle ja ovat vaikuttaneet minuun jopa ihmisenä ja ajattelijana. Tästä lähtee Vuosikymmenen parhaat pelit -lista minun mielestäni! Mainintana vielä, että Minecraft ei juuri ja juuri päässyt top 10 joukkoon, vaikka kyllä se periaatteessa sinne kuuluisi myös.

10. Pokémon GO (2016)

Mikään mobiilipeli ei ole aiheuttanut sellaista hypeä kuin Pokémon GO. Se sai kaikki vauvasta vaariin, bloggaajasta Hollywood-näyttelijään mukaan taas Pokémonin pariin ja monet jäivätkin sille tielle. Nostalgialla oli merkittävä vaikutus pelin suosioon. Itse olen tämän pelin parissa käyttänyt lukuisia tunteja ihan vain kävellen ympäri maita ja mantuja. Peli on upea osoitus siitä, kuinka saadaan ihmiset ulkoilemaan ja liikkumaan ihan niinkin pienellä idealla kuin "Gotta Catch 'em All". Edelleen lukuisat ihmiset pelaavat peliä, eikä ulkona voi edes oikein liikkua etteikö ainakin yhteen pogo-pelaajaan törmäisi. Peli yhdistää sukupolvia ja herättää keskustelua. Pokémonista tuli jälleen hyväksyttävää ja edelleen yksi sun toinen löytää pelin pariin. Mielestäni Pokémon GO on yksi huikeimmista pelaamisen tasoista mitä tällä vuosikymmenellä saavutettiin! Se varmasti edisti myös pelien käyttämistä markkinoinnin apuna sekä auttoi kehittämään AR+ -tekniikkaa.

9. Coming out on top (2014)

Indie eli independent developer peleihin minulla on aina ollut suuri arvostus. Pelit eivät rajoitu minkään ison studion normeihin vaan kehittäjät tai kehittäjä saa tehdä ihan itse sitä mitä haluaa. Erilaiset dating simulation -genren pelit eivät koskaan ole oikein uponneet minuun, mutta Obscurasoftin Coming out on top teki aikanaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toki peli sisältää paljon pikkutuhmaa sekä oikeita +18 kohtauksia, mutta siinä on silti käytetty oikeasti aikaa hahmojen ja juonien kirjoittamiseen. Myös kuvitukset ovat taidokkaampia kuin useimmissa vastaavissa peleissä ja tokihan tälle listalle piti yksi lgbtq -peli laittaa (ihan kuin lähes jokaisessa näistä se ei olisi jollain tasolla nähtävissä.) Coming out on top myös inspiroi itseäni kovasti pelien tekemisen pariin. Pari vuotta sitten minulla olikin Tumblerissa vähän erilaisella mekaniikalla toimiva deittailupeli, joka oli sekin melkoisen suosittu seuraajieni keskuudessa. Nyt sitä ei enää ole olemassa, valitettavasti.

8. Awesome Adventures of Captain Spirit (2018)

Listan ensimmäinen, muttei viimeinen Life is Strange -universumiin perustuvat peli. Awesome Adventures of Captain Spirit on ensimmäinen peli, joka rikkoi minut henkisesti. Pelin päähenkilö Chris oli jotenkin niin hieno kuvaus vähän erityisestä lapsesta, jolla on paljon mielikuvitusta ja lapsuuden intoa. Teemoina pelissä ovat niinkin vakavat aiheet kuin alkoholismi, kuolema sekä yksinäisyys. Tarina on siis yllättävän synkkä, vaikka toiveikas. Se miten Chris näkee pelissä maailman on mielestäni aivan älyttömän hienosti toteutettu. Lapselle se roskakasakin voi olla avaruusasema, jos oikein kunnolla käyttää mielikuvitustaan. Kaiken lisäksi peli oli pohjustusta mestariteokselle Life is Strange 2, jossa Chris myös esiintyy. Aivan älyttömän koskettava peli kaikessa lyhykäisyydessään. Captain Spirit jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja vaikutti minuun todella henkilökohtaisella tasolla.

7. Breath of the Wild (2017)

Legend of Zelda on yksi suosikkipelisarjoistani ja siitä kieliikin se, että all-time-favorite listallani Majora's Mask on sijalla yksi ja on ollut siellä 2000-luvulta saakka. Myös Wind Waker löytyy top kymmenen joukosta. 2010 -luvulla voiton vie kuitenkin Breath of the Wild, joka on ehkä kaunein ja erilaisin Zelda -peli mitä ollaan vielä koskaan koettu. Rakastan sitä rauhallisuutta ja tunnelmaa, mikä vallitsee Hyrulessa tässä henkeäsalpaavassa mestariteoksessa. Musiikki ja grafiikat tukevat toisiaan saumattomasti ja vaikka aluksi vähän vierastinkin sitä kuinka tyhjältä maailma tuntui niin nykyään todellakin osaan arvostaa sitä tunnetta kun saa hengittää samalla kun pelaa! Jokaisen nurkan takana ei ole laumaa vihulaisia, vaan voit keskittää kaiken energian luonnon tutkimiseen, kiipeilyyn ja harvinaisten tavaroiden etsimiseen. Shrine-systeemi oli myös mielestäni hauskaa vaihtelua ainaisiin temppeleihin. Breath of the Wildin maailma tuntui kirjaimellisesti hengittävän ja sen pariin onkin tästä syystä aina mukava palata. Se myös asetti tietynlaisen uuden minimin sille, mitä avoimen maailman pelit pitää tulevaisuudessa olla. Mukana on myös paljon pieniä easter eggejä Zelda-pelejä tuntevalle.

6. Pokémon X (2013)

Pokémon pelejä alkaa olla jo niin huikean paljon, että jokaiselle varmasti löytyy se oma suosikkinsa. Pokémon X jää nipin napin kakkoseksi HeartGoldille, mutta koska nyt ollaan tällä vuosikymmenellä niin X saa tämän paikan. Pitkästä aikaa Pokémon toi peleihin jotain uutta ja ihmeellistä mega-evoluutioiden muodossa. Generaatio kuusi myös esitteli monia huikeita uusia Pokémoneja ja toi Pokémonit kunnolla kolmiuloitteiseen maailmaan. Siirsin kaikki vanhat Pokémonini aina Sapphiresta asti tähän peliin ihan vain sitä varten, että pääsen taistelemaan uusilla grafiikoilla kaikilla vanhoilla pokeillani. X oli myös se peli, jonne jätin kaikki nuo upeat tiimini ja pokemonini, odottamaan sitä hetkeä, jos joskus tulee sen arvoinen peli, jonne jaksan ne siirtää. Pokémon X tarjoaa myös yhden parhaimmista soundtrackeistä, joita Pokémon peleissä on koskaan kuultu. Monet nykyisistäkin suosikki Pokémoneista kuten Greninja, Inkay ja Aegislash tulevat tästä pelistä.

5. Skyrim (2011)

Millainen olisikaan pelilista ilman kaikkien modernien avoimen maailman pelien äitiä! Skyrim ihastuttaa ihmisiä edelleenkin lähes vuosikymmen myöhemmin. Skyrimin tietynlainen bugisuus, modattavuus ja rajattomat perseilymahdollisuudet tekevät Elder Scrollsin viidennestä osasta todella uniikin pelikokemuksen. Itselläni Skyrim oli se peli, joka oikeastaan siirsi minut kotikonsoleilta PC -pelaamisen pariin ja sille tielle sitten ollaankin jääty. Olen ehkä siitä poikkeuksellinen Skyrim-pelaaja, että olen pelannut pelin jopa läpi asti ja kokonaan lähes 80 prosenttisesti. Monilla kun tuntuu sivutehtävät vievän aina kauemmas ja kauemmas ihan siitä pääjuonesta. (Sivutehtäviä muuten on paljon ja ne ovat mielenkiintoisia!) Ehkä tämän päivän normeilla Skyrimin grafiikat ovat jo hieman vanhentuneet, mutta eivätpä ne huonot grafiikat ennenkään ole hyvää peliä pilanneet!

4. Life is Strange 2 (2019)

En tiedä onko minulla suoraan enää mitään lisättäävää Life is Strange 2:seen. Tuntuu, että olen kirjoittanut nyt jo aivan liian monta tekstiä aiheesta, mutta koitetaan! Mikään peli koskaan ei ole aiheuttanut sellaista tunnekuohua minussa kuin Life is Strange 2. Olin mentaalisesti aivan rikki lähes kaksi viikkoa pelin pelaamisen jälkeen. Vieläkin minut saa helposti tolaltaan kunhan vain ajattelen peliä, kuuntelen sen musiikkeja tai pelaan sitä. Juoni oli niin voimakas ja päähenkilö Sean niin samaistuttava, että koukutuin peliin aivan samantein. Olen myös pitkälti koukussa siihen tunteeseen mitä peli minussa aiheuttaa ja edelleen käyn salaa aina välillä itkemässä katsoen kohtauksia pelistä. Äärettömän kaunis peli, joka saa osakseen paljon kritiikkiä siitä syystä, että sitä verrataan edelliseen osaan. Molemmat pelit ovat hyvin erilaisia ja hyviä omalla tavallaan. Päädyin myös ostamaan jälkikäteen Collector's Edition version tästä pelistä.

3. Overwatch (2016)

En varmaan koko vuosikymmenen aikana laittanut yhteenkään toiseen peliin niin paljon pelitunteja kuin Overwatchiin. Tulen ikuisesti muistamaan sen kuinka Semlan kanssa oltiin Henkan luona käymässä ja hän näytti meille Overwatchin trailerin. Ensi alkuun olin vähän sen kokeilemista vastaan. Enhän ollut koskaan aiemmin pelannut FPS-pelejä, joten en ollut ollenkaan varma olisiko tämä peli minulle. Kansikuvatyttö Tracer ja hänen pelityylinsä tuntuivat kuitenkin todella houkuttelevilta ja päätin antaa pelille mahdollisuuden. Nyt vuosikymmenen lopussa voisin väittää jopa, että Overwatch on yksi aikamme parhaimpia videopelejä. Hauskat sarjakuvamaiset grafiikat, upeat hahmot ja koko lore Overwatchin ympärillä tekevät siitä todella koukuttavan mielenkiintoisen. Totta kai siitä löytyy kaikki nettimoninpeleille ominaiset viat, mutta kaikin puolin todella viihdyttävä ja upea tapaus. Pelin jokaista hahmoa oppii rakastamaan omalla tavallaan ja suorastaan toivookin, että kaikkien tarinaa jatkettaisiin sarjakuvien, animaatioiden ja voice linejen avulla.

2. Arkham City (2011)

Mikään ei ole hienompaa kuin olla supersankari oikeassa elämässä. Paitsi ehkä se, että voi olla Arkham-pelien Batman. Arkham Asylumin aloittama Arkham-pelisarja on jo itsessään todella huippu. Arkham Origins ja Arkham Knight olivat molemmat oikein kivoja pelejä, mutta eivät vedä vertoja sarjan ensimmäisille osille. Sarjan paras peli on kuitenkin ehdottomasti Arkham City, jossa pääset ensimmäistä kertaa liihottelemaan Batmanina avoimessa peliympäristössä. Peli on juoneltaan hyvin selkeä, mutta yllätyksellinen. Pelityyli on simppeli ja voit halutessasi kehittää Batmaniä ja pyrkiä tekemään aina vain haastavampia komboja. Erilaiset sivutehtävät voi halutessaan jättää vasta pääjuonen jälkeenkin sillä niitä on paljon! Arkham Citystä löytyy viittaukset lähes kaikkiin keskeisiin Batman-hahmoihin kuin myös muuhun DC-tuotantoon. Mukana on myös aivan älyttömän paljon mielenkiintoista kerättävää ja lorea löydettäväksi.

1. Undertale (2015)

Vuosikymmenen paras peli on minun mielestäni ehdottomasti Toby Foxin mestariteos Undertale. Vaikka listalta löytyikin pelejä joissa oli enemmän tunnetta ja joiden parissa viihdyin pidempään, ei mikään muu ole onnistunut tekemään jotain niin hienoa kuin Undertale. Kyseinen peli nimittäin aloitti indie-pelien uuden tulemisen ja nyt jokainen kotikonsolikin vannoo indie-pelien nimeen ja haluaa olla osana tukemassa niitä. Undertalen värikäs ja mielikuvituksellinen maailma on niin omalaatuinen, ettei toista vastaavaa oikein ole. Juoni, musiikki ja grafiikat tekevät pelistä uniikin kokemuksen, jota on hankala jäljitellä. Kaiken lisäksi Toby Fox teki kaiken tuon aivan itse 32 kuukaudessa. Nyt ahkeruus kantaa todellakin hedelmää, sillä Toby Fox on päässyt tekemään pieniä projekteja Nintendon kanssa ja onpa Undertale itsessään jo Nintendo Switchille. Undertale sai jopa näkyvyyttä uudessa Smash Bros. Ultimate pelissä! Aivan huikea suoritus, mikä varmasti kannustaa pelintekijöitä ympäri maailman kokeilemaan taitojaan indie-pelien parissa.

Tältä listalta on niin moni myös ihan siinä minun all-time-favorites listallakin. Sen verran huikeita tapauksia viime vuosikymmen meille esitteli! Näiden parissa on itketty kun lemppari hahmo on kuollut, iloittu kun toinen sai onnellisen lopun. Ohjaimet ja näppäimistöt ovat lennelleet seinään toksisten pelaajien takia ja välillä on itse aiheutettu pahaa mieltä kanssa pelaajille. Olen ihastunut pelien mielenkiintoisiin maailmoihin ja rakastunut niiden upeisiin musiikkeihin. Kerrassaan upea upea upea vuosikymmen pelien osalta! Listan ulkopuolelle jäivät jopa nämä huikeat pelit: Minecraft, Life is Strange, Last of Us, Smash Bros. Ultimate, Fallout 4, Mario Odyssey, Spider-Man sekä Detroit Become Human. Varmasti myös moni peli, jota en vain syystä tai toisesta pelannut vuosikymmenen aikana! Vahva suositus kaikille listan peleille, jos yhtään kiinnostaa!

Vuosikymmenen parhaat: Leffamusiikki

Mikä olisikaan parempaa kuin siirtyä uudelle vuosikymmenelle listalla? Varautukaa siihen, että näitä tulee vielä muutama lisää, etenkin nyt kun voin tehdä näitä "vuosikymmnen parhaat" -listoja! Meinasin ensin tehdä vain yhden postauksen, jossa esittelen kaikki suosikkini kaikilta osa-alueilta, mutta halusinkin kertoa näistä parista aiheesta vähän tarkemmin. Saivat siis ihan oman postauksen.

Leffamusiikki on todella tärkeä osa-alue elämässä. Käytän lukuisia tunteja viikottain kuunnellen soundtrackejä lempileffoistani ja esimerkiksi Spotify listaakin elokuvamusiikin toisiksi suurimmaksi kuuntelugenrekseni heti suomipopin ja -rockin jälkeen. Olipa vuosikymmenen artistinikin Spotifyn mukaan John Williams. Varmasti unohdin tältäkin listalta vaikka ja mitä, mutta koitan ainakin tuoda esiin kaikki suosikkisäveltäjäni jollain tapaa tällä listalla. Pitää myös mainita, että ei nämä oikeasti missään järjestyksessä välttämättä ole. Kaikki ovat niin loistavia omalla tavallaan, että hankala arvottaa yhtä jonkun toisen edelle. Kunpa osaisinkin puhua oikeasti ammattimaisin termein näistä, mutta ehkä tästä jotain selvää saa!

#10 The Hateful Eight (2015)

Musiikki: Ennio Morricone

Lisäsin tämän herran listalle ihan viimeisillä metreillä. Vaikka Morricone onkin elokuvasävellyksen mestari, koin aina, että Hateful Eightin musiikki on jotenkin vähän yliarvostettua. Tuli sitten kuitenkin katsottua kyseinen leffa uudestaan pitkän tauon jälkeen ja onhan se alkutekstikohtaus vaan ihan perkeleen hyvä. Myös pitkin leffaa Morricone onnistuu nostattamaan elokuvan tunnelmaa oikeaan suuntaan ja aikakauteen. Tarantinon ja Morriconen yhteistyö toivottavasti jatkuu vielä niin kauan aikaa kuin mahdollista. Morricone kuitenkin on jo yli yhdeksänkymmentä, mutta ei vielä vaikuta siltä, että herra ihan äkkiä olisi lopettelemassa uraansa!

#9 Arrival (2016)

Musiikki: Jóhann Jóhannsson

Edesmenneestä Jóhann Jóhannssonista oli kehkeytynyt pikkuhiljaa yksi suurimmista  suosikkisäveltäjäni. Harmillisen aikaisen kuoleman kokenut Jóhannsson jätti selkeän aukon elokuvamusiikkiin juuri kun siihen saatiin vähän jotain tuoreempaa twistiä. Jóhannsson tunnetaan muun muassa Sicarion, Prisonersin ja Theory of Everything säveltäjänä, joista mikä tahansa olisi voinut olla tällä listalla. Päädyin kuitenkin valitsemaan scifi-elokuva Arrivalin soundtrackin, jonka upea Heptapod B pitää minua otteessaan vielä vuosien jälkeenkin. Myös hitaasti rakentuva First Encounter -raita on jotain niin hienoa! Elokuvan musiikki on sopivalla tavalla painostavaa ja  Jóhannsson onnistuukin jännästi nostamaan katsojan sykettä matalien, levottomien sävelien avulla. Sama toistuu lähes jokaisessa miehen tekemässä soundtrackissä. Iso plussa Arrivalille myös Max Richterin On the Nature of Daylight -biisin käytöstä.

#8 Grand Budapest Hotel (2014)

Musiikki: Alexander Desplat

Desplat on yksi aikamme upeimmista säveltäjistä. Lähes tulkoon kaikki, mihin tämä mies koskee muuttuu kullaksi. Valitsin listalle itseasiassa parikin soundtrackiä häneltä, mutta tähän kohtaan halusin laittaa sen hänen vähän erikoisemman tuotoksensa. Grand Budapest Hotel on visuaalista karkkia, kiitos Wes Andersonin. Siksi onkin upeaa, että Desplat tekee musiikillaan leffasta vielä mielenkiintoisemman kokemuksen. Musiikissa on mukana todella iloisia ja pirteitä kohtia, jopa hieman naivistisia, mikä sopii siis leffan teemaan todella hyvin ja pehmittää sen todella mustaa huumoria. Musiikin nopea tempo korostaa hyvin leffan koomisia hetkiä ja balalaika instrumenttina on todella epätavanomaista elokuvamusiikissa. Se saakin musiikin tarkoituksella kuulostamaan hyvin neuvostoaikaiselta.

#7 Joker (2019

Musiikki: Hildur Guðnadóttir

Listan uusin elokuvamusiikki tulee vuosikymmenen viimeiseltä vuodelta. Jokeri oli yksi vuoden kirkkaimmista suosikeistani ja etenkin elokuvan soundtrack oli aivan huippuluokkaa. Islantilainen Hildur Guðnadóttir jatkaa Jóhannssonin manttelinperijänä tumman pohjoismaisen musiikin säveltäjänä. Samana vuonna Guðnadóttir oli mukana myös HBO:n huippusarjassa Chernobyl, jossa myös Guðnadóttirin musiikki sopi tunnelmaan erittäin hyvin. Parhaimmillaan elokuvan soundtrack on Jokerin Bathroom Dance kohtauksessa, jossa ahdistva musiikki ja elokuvan rosoinen ulkoasu kohtaavat äärettömään kauniissa kohtauksessa. Tumma sellomusiikki ravisuttaa sielua ja auttaa tuntemaan kaiken sen, mitä Arthur Fleck tuntee kohtauksen aikana. Jokeri on syntynyt. (Povaan tälle jo kovasti Best Original Score -oscaria. On myös hienoa, että pikkuhiljaa naissäveltäjät pääsevät mukaan samoihin kilpailuihin näiden vanhojen patujen lisäksi.)

#6 Call Me by Your Name (2017)

Musiikki: Sufjan Stevens, various artists

Vaikka Call Me by Your Name ei olekaan pelkästään Sufjan Stevensiä niin halusin pysähtyä hetkeksi puhumaan tästä lahjakkaasta miehestä. Kun olet kuullut Stevensiltä yhden biisin, olet periaatteessa kuullut ne kaikki. Mies ja kitara meininki ei ole se kaikkein erikoisin idea, mutta se ei olekaan tämän herran tarkoitus ollenkaan. Akustinen soundtrack sopii kauniisti tähän kauniiseen, arkiseen kuvaukseen rakkaudesta. Stevens on tehnyt musiikkia muun muassa myös Life is Strange 2 peliin ja tämä tyyli toimii siinäkin hyvin. Stevens ei tee hittibiisejä, hän tekee muistoja. Parhaimmillaan Mystery of Love, Visions of Gideon sekä Death by Dignity voivat aiheuttaa ihan älyttömiä tunnekuohuja nimenomaan muistojen kautta. Jokainen miehen tekemä raita täytyy onnistua yhdistämään johonkin hetkeen tai elämän osa-alueeseen, jotta se toimii. Mutta sitten kun se toimii, se on jotain tajunnanräjäyttävää!

#5 La La Land (2016)

Musiikki: Justin Hurwitz

Mikäli on olemassa joku elokuvamusiikki, joka saa automaattisesti minun tanssijalkani vipattamaan, on sen oltava La La Land. Justin Hurwitz sai ansaitusti kaksi oscaria elokuvan mahtavasta soundtrackistä. Elokuvan musiikki kertoo tarinan, joka kuljettaa koko elokuvan ajan. Another Day of Sun tempaisee mukaansa jo heti alkumetreiltä elokuvan maailmaan. Kaunis City of Stars sekä Audition tuovat tarinaan syvyyttä ja tunnetta ja kaiken kruunaa lopussa kuultava Epilogue, joka nivoo yhteen kaiken mitä elokuvassa kuulimme, ikään kuin sinettinä Mian ja Sebastianin tarinalle. Elokuva ei ole turhan synkkä ja se kertoo todella kauniisti tanssin ja musiikin avulla rakkaudesta.

#4 Star Wars: the Force Awakens (2015)

Musiikki: John Williams

Yllä jo vihjasinkin, että John Williams oli vuosikymmenen kuunnelluin artistini. Ihmettelin tätä suuresti kunnes selasin vuosikymmenen kuunnelluimpia biisejä läpi. Scavanger, Rey's Theme, Starkillerbase, March of the Resistance.... Force Awakens hallitsi aika vahvasti musiikin kuunteluani jopa parin vuoden ajan.  Force Awakens vaikutti jonnekin niin syvälle siihen nostalgiaelimeen, että elokuvasta kesti oikeasti varmaan se pari vuotta toipua kunnolla. Last Jedi onneksi pudotti minut taas lopullisesti maanpinnalle ja galaksi kaukana kaukana jossain sai jäädä tauolle. Williamsin paras soundtrack on mielestäni ehdottomasti tässä leffassa ja vaikka oscari menikin ansaitusti loistavalle Ennio Morriconelle tuona vuonna, toivoin silti salaa että Williams olisi sen pystin tuolloin napannut.

#3 Inside Out (2015)

Musiikki: Michael Giacchino

Pixarin animaatioleffoissa on oikeastaan kaikissa aivan huikea musiikki. Usein musiikin takaa löytyy joko Thomas Newman, Randy Newman tai Michael Giacchino, joista jälkimmäinen selkeästi aliarvostetuin. Thomas Newmanilta olisin voinut valita joko Passengerin tai Pixar-elokuva Finding Doryn, mutta tällä kertaa Newman jäi listan ulkopuolelle rimaa hipoen. Mutta, takaisin Giacchinoon ja Inside Outiin. Vuoden 2015 parhaan animaation voittanut Inside Out on ehkä suosikki elokuvani Pixarilta. Sen musiikki on aivan upea ja tunteita herättävä kokonaisuus. Giacchino onnistuu tuomaan musiikillaan niin paljon erilaisia tunteita esiin, joka siis sopii elokuvan teemaan erittäin hyvin. Välillä koetaan inhoa, välillä pelkoa, mutta suurin osa ajasta kamppaillaan ilon ja surun välillä. Kaunis musiikki jää mieleen ja muistuttaa siitä kuinka eriskummallinen ihmismieli voikaan olla!

#2 Shape of Water (2017)

Musiikki: Alexander Desplat

Jos jotain asiaa voisin ikinä kuvata termillä "hauntingly beautiful" on se tämä Guillermo del Toron upea fantasiaelokuva ja sen hauntigly beautiful -musiikki. Onko tuolle jotain suomennosta? Jos on niin kertokaa toki! Elokuvan musiikki on myös Desplatia parhaimmillaan. Minulla ei ole mitään hajua miten nuo äänet saadaan noissa biiseissä aikaan, mutta ne kuulostavat ihan kuin joku soittaisi sahaa. Suosikkikappaleeni ovat tunnari Shape of Water, Elisa's Theme sekä Renée Felmingin esittämä You Never know. Tätäkin soundtrackiä on tullut luukutettua lukuisia tunteja elokuvan näkemisen jälkeen ja se onnistuu edelleenkin vangitsemaan minut kauneudellaan.

#1 Interstellar (2014)

Musiikki: Hans Zimmer

Kaikki eivät varmaankaan pidä siitä, että valitsin Zimmerin ykköseksi, mutta en aio välittää siitä tuon taivaallista! Zimmerin tyyli on hyvin helposti tunnistettva, mutta jopa minun on pakko myöntää, että se Zimmer vähän ylikäytettiin loppuun tässä 2010 -luvulla. Jokainen blockbuster -elokuva hakee nykyään sitä Inceptionin kaltaista vaikuttavuutta, joko Zimmerin kanssa tai ilman. Vaikka Inceptionissa ja Dunkirkissä onkin loistava soundtrack, on minun pakko antaa listan ykkössija Interstellarille. Interstellar ei olisi leffana mitään ilman Zimmerin järisyttävää, koskettavaa ja futuristista scorea. Urkujen säestämä musiikki on niin voimakas kokemus, että elokuvan jälkeen minun oli pakko vain saada itkeä.  En silti aluksi mukamas pitänyt elokuvasta, mutta parin katselukerran jälkeen oli minun pakko vain todeta, että tämä on yksi Nolanin parhaimpia. Zimmer on myös listan ainoa säveltäjä, jonka olen nähnyt ihan livenä Hartwall Areenalla pari vuotta sitten. Silloinkin Interstellar sai kyynelkanavat aukeamaan ja hallissa oli käsinkosketeltavan tunnelmallista.


Huh! Tulipa tässä paljon asiaa. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti tai sait edes mitään irti tästä. Listasta tuli ehkä loppujen lopuksi enemmän säveltäjät lista kuin suoraan minkään elokuvamusiikin lista. Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta, jatketaan seuraavalla vuosikymmenellä!