sunnuntai 22. toukokuuta 2016

X-Men: Apocalypse


 Nyt oli yhden tarun loppu vaikkei sitä maailmanloppua tullutkaan. Toisaalta voisi ajatella, että tästä alkaa jälleen uusi X-men saga täysin uusilla näyttelijöillä, mutta käydään tätä läpi risujen ja ruusujen jälkeen. Tässä tulee rankalla kädellä arvosteltu X-Men:  Apocalypse.

Elokuva alkaa jokseenkin kliseisellä kohtauksella joka vilauttaa palan pääpahiksen, Apocalypsen eli Tuhon eli koska nykysarjakuvaleffat niin Apocalypsen menneisyydestä. Apocalypse eli En Sabah Nur niminen mutantti on niin sanotusti ensimmäinen mutantti ikinä ja on täten kantaisä kaikille olemassa oleville mutanteille. Tuhansia vuosia vanha herra on vuosien varrella kerännyt muiden mutanttien voimia itselleen ja me saamme nähdä kuinka En Sabah Nur hankkii itselleen sen kaikkein tärkeimmän voiman, eli kuolemattomuuden. En Sabah Nurin suunnitelmat kuitenkin meinaavat mennä pahasti pieleen kun tämän hallitsema kansa muinaisessa Egyptissä kääntyy häntä vastaan ja miltei aiheuttaa Apocalypsen ennenaikaisen kuoleman. Onneksi En Sabah Nurin uskolliset seuraajat, neljä ratsumiestä, onnistuvat suojelemaan Apocalypseä, kunnes prosessi kuolemattomuuden haltuun otosta on viety loppuun ja pahiksemme vaipuu ikuiseen uneen kunnes toisin sanotaan...

Tuo pääpiirteittäin se mistä lähdetään liikkeelle. Sitten harpataankin "nykyhetkeen" eli 80-luvun maailmaan, jossa James McAvoyn Professori X ja kumppanit elelevät rauhassa ilman sotaa mutanttien ja ihmisten välillä. Rauha vallitsee maassa ja jopa Magneto on onnistunut perustamaan perheen ja hankkimaan söpön työpaikan metallitehtaalta jostain päin Neuvostoliittoa. Kaikki ovat onnellisia, kunnes yhtäkkiä tulee se aika kun Apocalypsen on aika herätä horroksestaan.


Se missä X-men: First Class toi meille tuoreen tuulahduksen X-men maailmaan on jotenkin jo todella kaukana menneisyydessä. Voisipa jopa sanoa, että days of the future past. Ilmeisesti 80-luvusta ei saa väännettyä niin hyvää huumoria kuin muista vuosikymmenistä. X-Men: Apocalypse myös kaatuu siihen samaan kuin alkuperäinen x-men trilogia, eli mutantteja alkaa olemaan jo niin paljon, että kaikkia tason kahdeksan alapuolella olevia faneja ihan hirvittää. Vaikkei yksikään päänehkilöistä suoranaisesti ollut uusi mutantti, vaan heidät on nähty jo alkuperäisessä trilogiassa eri näyttelijöillä, on tämä silti hieman hankalaa. Jokainen kun pitää taas selittää ihan kevyellä pintaraapaisulla uusille faneille ilman, että se vie tuhottoman paljon aikaa itse toiminnalta. Hahmoina monet olivat todella onnistuneita, mutta juuri tuon pintaraapaisun takia jäivät todella tyngiksi.

Tälle First Class -trilogialle tutut Jennifer Lawrence, Nicholas Hoult, Michael Fassbender sekä James McAvoy vetivät roolinsa taas todella hyvin, mutta koska leffa eteni niin haipakkaa, jäivät jokainen noistakin hieman sivuhahmon oloisiksi. Oscar Isaaciin minulla oli suuri luotto myös Apocalypsen rooliin, mutta minkäs teet jos käsikirjoittajat päättävät tehdä Apocalypsestä vähän laimean hahmon. Ei yltänyt mielestäni edes Ultronin tasolle tämä pahis, joten innolla jään odottamaan josko MCU:n Thanos vihdoin paikkaisi tämän hyperpahisten laimean maailmanvalloituksen.
Suurin yllättäjä oli Game of Thronesistakin tuttu Sophie Turner ja tämän esittämä Jean Grey. Muutkin nuoret tekivät ihan hyvää työtä, mutta Turner jäi mieleen.


Sitten Easter Eggeihin ja tulevaisuuteen eli spoilereita jälleen!

Hugh Jackmanin cameo suoritus oli ihan hauska, joskin vähän pakolla väännetyn oloinen. Joka tapauksessa oli hienoa nähdä herra jälleen X-men leffoissa kun tuntuu tuo olevan enää ainoa yhdistävä tekijä tässä Foxin X-men universumissa. Leffassa vilahti myös muutama muu mutantti joita ei sen tarkemmin selitetty kuten Caliban, joka on myös ollut yksi Apocalypsen hevosmiehistä sarjakuvissa, sekä Blob jolla oli cameo rooli taistelussa Enkeliä vastaan. Stan Lee vilahti jälleen, tosin tällä kertaa ei välikevennyksenä vaan osana oikeaa kohtausta ja vieläpä vaimonsa kanssa! Salainen loppukohtaus oli yllättävän laimea ja viittasi vain tulevaan Wolverine leffaan, joka tulee ilmeisesti pohjautumaan Old Man Logan -nimiseen sarjakuvaan. Essex Corp. joka kävi poimimassa weapon X:n kaavan Strykerin laboratoriosta on nyt siis mr. Sinisterin käsissä, joten oletettavaa on että Sinister nähdään tulevassa Wolverinen päätöselokuvassa.
Toinen tulevaan viittaava asia leffassa on se kun mutantti Psylocke lähti omille teilleen. Todennäköisesti hän kohtaa Deadpoolin ja Kolossin jossain kohtaa ja porukka muodostaa X-Forcen, josta ilmeisesti myös  on tulossa elokuva. Hieman laimeaksi jäi leffa salaisuuksien ja viittauksien kanssa, mutta minkäs teet jos tulevaisuuden suunnitelmia ei hirveästi leffasarjalle ole.

Tärkein asia leffassa oli kuitenkin se, että mikäli leffasarja jatkuu näillä mutanteilla niin ongelmia on luvassa. Taistelussa Apocalypseä vastaan Charles sai Jeanin käyttämään todellisia voimiaan ja näimme Phoenixiä vähän toiminnassa. Ongelma tietenkin on siinä, että Jean ei saisi käyttää näitä voimiaan sillä mitä enemmän hän niitä käyttää, sitä varmemmin Phoenix ottaa Jeanistä vallan ja siitä vasta sitä tuhoa syntyykin. Väläyksen tulevasta, jota Jean näkee pitkin leffaa, eivät kerro siitä mitä Apocalypse voisi saada aikaan vaan nimenomaan siitä mitä Jean itse tulee saamaan aikaan voimillaan. Jopa Apocalypse huomasi tämän viimeisellä hetkellään elossa kun feeniksin muotoinen tulimeri ympäröi Jeaniä. "All has been revealed." Niinkuin En Sabah Nur viimeisillä sanoillaan kuiskasi katsoessaan Jeaniä.


X-men:Apocalypse on tasapaksua puuroa alusta loppuun. Se ei petä X-men faneja, mutta ei oikeastaan anna mitään uutta faneille. Monia missattuja mahdollisuuksia on tämä raina täynnä, eikä edes First Class -trilogiasta tuttu kuiva huumori pelasta leffaa tällä kertaa. Trailerikin melkein paljasti jo tärkeimmät kohdat. Ei se maailmanloppu tullutkaan.

Arvostelussa elokuvateatteri Finnkino


 Nyt lähtee. En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen pienen paikkakunnan pieni ihminen, joka rakastaa paikallisia leffateattereitaan (studio123 ja kino123), mutta nyt alkaa pikku hiljaa mennä hermo. Aloitetaan nyt kuitenkin positiivisesta.

Finnkino on Suomen suurin elokuvateatteri-yritys, joten toimintakin on sen mukaista. Salit ovat suuret ja niihin mahtuu paljon yleisöä, näkyvyys valkokankaalle on loistava jokaiselta paikalta ja ilmastointi toimii todella hyvin. Henkilökunta on mukavaa ja palveluhenkistä sekä aina hyvällä tuulella. Katsojalle taataan hyvä elokuvakokemus aina saliin istumisesta lopputeksteihin. Kaikki toimii siis oikeastaan ihan hyvin, paitsi ettei toimi.

Kaikki mainitsemani asiat ovat kyllä Finnkinossa kunnossa ja olen ihan tyytyväinen siihen. Kuitenkin harmittavan suuret ongelmat ovat siinä kaikkein yksinkertaisimmassa,  mutta tärkeimmässä asiassa eli lippujen ostamisessa ja varaamisessa. Minusta on ihan okei se, että lippuvaraus pitää noutaa paria tuntia aiemmin, näin on kuitenkin lähestulkoon kaikissa teattereissa, mutta en voi käsittää sitä, että esimerkiksi nyt varaamani X-men: Apocalypse lippujen varaus oli noin kolme tuntia aiemmin ja vieläpä edellisenä päivänä. Ongelma on siinä, että koskaan aiemmin ei ole edellisenä päivänä ollut lippuvarauksen noutamista, vaikka olen ensi-iltana käynyt katsomassa Civil Warin ja Batman V Supermaninkin. Tuolloin riitti se parin tunnin etukäteisnouto.

Siispä tänä aamuna huomattuani virheeni, kiidin oikopäätä varaamaan liput uudestaan, josko paikkoja vielä olisi. Yllätyin, kun sali ammotti tyhjyyttään varauksissa. Liekö monille muillekin käynyt sama, ettei tajunnut että varaukset on noudettava jo edellisenä päivänä? Harmillistahan se on ja oma virhe toisaalta, mutta aivan käsittämätöntä vain. Luulisi, että ihmisiä kuitenkin halutaan elokuvateattereihin... Kaiken lisäksi harmittaa se, että viikonloppuisin ei saa opiskelija-alennusta. Se on kuitenkin se euro pois lipusta, eikä siihen Finnkino kuolisi, vaan saisi oikeasti lämmitettyä köyhän opiskelijan sydäntä ennnen elokuvaa. Ihme että tämäkin on näin hankalaa.


Finnkinolla ei myöskään ole kunnollista mobiilisovellusta, vaan varaukset ja liput on kaivettava inhottavasti hitaasti selaimen kautta. Ja auta armias jos olet vahingossa kirjautunut ulos... Oma sivu on rasittavasti juuri siinä Kirjaudu ulos näppäimen alla ja etenkin tälläinen kömpelö nakkisormi kuten minä painan joka ikinen kerta siinä lippujonossa itseni ulos sivulta, jolloin taas kestää ikuisuus, että sivu lataa, kirjaudun sisään, painan oma sivua, painan kohtaa varaukset ja näytän tädille tai sedälle varaukseni/lippuni. Jos olisi kunnon mobiilisovellus, mistä olisi karsittu kaikki turha niin olisin niin tyytyväinen.

Muutenkin tämä Finnkinon koko ajan vain digitaalisemmaksi muutuminen harmittaa. Pelkään, että kohta ei paperilippuja edes saa, sillä enenmässä määrin painotetaan hankkimaan liput netistä tai lippuautomaateista. Itse olen niitä ihmisiä jotka haluaa sen paperisen lipun aina ja ikuisesti. Harmi, että nämä pienet yksityiskohdat pilaavat minun leffakokemukseni...

Kuvat: Finnkino

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Parhaat Marvel hetket - So far

Olen pitkään halunnut väsätä tämän listan, mutta se yleensä kaatuu siihen että odotan aina vain sen seuraavan elokuvan saapumista, jotta voin olla varma valinnoistani. Nyt tein kuitenkin päätöksen ja esittelen teille viisi suosikki kohtaustani Marvel elokuvissa -  tähän asti. Mukana on kaikki Marvel elokuvat, eikä vain Marvel Cinematic Universen leffat, eli Spider-Manit ja X-menit ovat mukana listalla! Kohtaukset ovat hyvin vaihtelevia, osa on hauskoja, toiset muuten vaan siistejä, mutta joka kerta se pieni Marvel fanipoika on sisälläni kiljunut tunteensa ulos. Spoilereita on muuten luvassa, mutta ei esim. Civil Wariin!

Puolustan vielä valintojani sillä, että Marvel elokuviin mahtuu niin paljon loistavia hetkiä, että saisin varmasti oikeasti tusinan verran lisää materiaalia tähän listaan. Jokainen Stan Lee cameo ja taistelukohtaus voisi olla tällä listalla, mutta koska rajoitin tämän vain viiteen, jouduin jättämään monta asiaa pois listalta kuten sen kun Thor ei saa nostettua vasaraansa omassa elokuvassaan ja kuinka Thanos kertoo hoitavansa asiat itse. Mutta pitemmittä selittelyittä, tässä tulee minun parhaat Marvel hetket - so far!


#5 Loki vs. Hulk
Elokuvasta: The Avengers

Aloitetaanpa sillä yhdellä kaikkein hauskimmista asioista mitä Marvel maailmassa on tapahtunut! Avengers elokuvan loppupuolella suuri viikinkijumala Loki päättää alkaa uhittelemaan Hulkille. Ei tainnut Lokille tulla mieleen, että Hulk ei välttämättä ole se ensimmäinen olento joka kumartaa suurelle hallitsijalle, jonka maailmanvalloitus muutenkin meni täysin pieleen. Loki siis ottaa turpaan Hulkilta sata-nolla, erittäin humoristisella tavalla!


#4 Alkutekstit
Elokuvasta: Guardians of Galaxy

Jos pitäisi valita yksi kohtaus, joka kertoo kaiken mistä Guardians of Galaxissa on kyse on se tämä! Alkuteksteistä lähtien minä olin täysin myyty. Star-Lord esitellään yleisölle hyvin hauskalla tavalla ja muutenkin valotetaan vähän, että miten huumoripohjainen elokuva oikeasti tulee olemaan! Paras kohta on tietenkin kun Star-Lord nappaa pikkuisen olennon käteensä ja käyttää sitä mikkinä laulaen ja tanssien Redbonen Come And Get Your Love -biisin tahtiin. Loistava kohtaus!


#3 Bobbyn kaapista tulo
Elokuvasta: X-men 2

Jokainen kaapista tullut sateenkaari-ihminen tietää miten tukala ja kiusallinen tilanne voi olla kun kertoo vanhemmilleen suuntautumisestaan. X-men maailma iskee muutenkin todella hyvin homomaailmaan ja elokuvissakaan tämä ei ole poikkeus. Bobbyn eli Jäämiehen vanhemmat eivät tiedä, että tämä on mutantti, mutta saavat asian vahingossa selville kun Bobby ystävineen tulee käymään kotonaan. Kaikki kaapistatulo-kliseet käytetään tässä kohtaa kuten "Kuinka kauan olet tiennyt olevasi... mutantti?" vanhemmat ovat epäuskoisia ja vähän jopa peloissaan asiasta ja alkavat syyttää itseään tapahtuneesta. Kuullostaako tutulta? Joka tapauksessa tämä on mielestäni todella onnistunut kohtaus ja ironia tekee siitä jopa vähän hauskan!


#2 Magneto ei liikuta kolikkoa
Elokuvasta: X-men First Class

Magneto on hahmona erittäin mielenkiintoinen ja pahiksena todella onnistunut. Viimeistään siinä vaiheessa kun saamme tietää, millaiset tapahtumat ovat ajaneet Erikin pahoille teille, voimme todeta että ehkä pahistelu on ihan oikeutettua. Natsi-pahis Sebastian Sawn, joka myös on mutantti, tahtoo saada tietää Erikin voimista. Hän pyytää Erikiä liikuttamaan kolikkoa, mutta vaikka hän kuinka yrittää, kolikko ei suostu liikkumaan. Sebastian koventaa panoksia ja ampuu Erikin äidin. Tämän jälkeen Erik menettää hermonsa, jonka takia metalliesineiden kontrolloiminen taas onnistuu. Todella hieno kuvaus Magneton menneisyydestä!


#1 Gwen Stacyn kuolema
Elokuvasta:Amazing Spider-Man 2

Se joka ei arvannut tämän tulevan nostaa tassun pystyyn? Ainiin, kaikki ei ole niin Marvel-nörttejä kuin minä! Joka tapauksessa, tämä kohtaus osui ja upposi vaikkei leffa ollutkaan mitään lemppareitani. Tiesin, että Gwen tulisi ennen pitkää kuolemaan, sillä ei niin tunnettua sarjakuvan juonta voi jättää käyttämättä, joskin oletin sen tulevan vasta kolmannessa osassa. Tästä  syystä olin aivan äimän käkenä ja itku kurkussa kun huomasin, että se tapahtuu nyt! Emma Stonen Gwen Stacy oli todella onnistunut hahmo, joten jo se itsessään toi oman elementin tähän. Kohtaus on kaunis, kun Gwen putoaa kellotornin läpi ja Hämis yrittää napata seitillään tämän ennen pudotusta. Seitti näyttää symbolisesti kädeltä, joka kurkottaa kohti Peterin rakasta, mutta seitti saavuttaa Gwenin sekunnin liian myöhään ja tämän pää kolahtaa kuolettavasti betonilattiaan.

Tässä nämä nyt oli! Monta jäi listan ulkopuolelle ja vuoden päästä voisin varmasti tehdä jo aivan uuden listan, mutta näillä mennään nyt! 
Mikä on sinun suosikki Marvel hetkesi?

lauantai 14. toukokuuta 2016

Overwatch, vapaa-aikani tuho?


Täytyy myöntää, että ensimmäisen persoonan ammuskelupelit eivät ole olleet minulle se ykkösjuttu koskaan. Kaikkia sotapelejä olen vierastanut aina ja ainoastaan Splatoon on ollut sellainen ampumispeli, mistä olen ikinä innostunut. Onneksi tähänkin asiaan on tullut muutos!

Reilu viikko sitten helatorstaina tuli battle.nettiin ilmaiseksi pelattavaksi Blizzardin uusin peli Overwatch. Pelin betaa sai pelata mielinmäärin viiden päivän ajan ja tutustua sen pelimekaniikkaan ja kirjavaan hahmokattaukseen. Netin välityksellä pelattavat taistelut koostuvat kuuden hahmon tiimeistä, jotka taistelevat toisiaan vastaan lähitulevaisuuden maisemissa muun muassa Lontoon kaduilla ja Route 66 -tiellä. Jokainen pelaaja kontrolloi yhtä tiimin jäsentä ensimmäisessä persoonassa ja yrittää lahdata mahdollisimman monta vastapuolen pelaajaaa. Hahmoilla on uniikkeja kykyjä ja hahmoluokkia joten tiimi kannattaa koota siten, että se on mahdollisimman monipuolinen ja että jokaista hahmoluokkaa on hyödynnetty.

Tracer on suloinen 26-vuotias tyttö Lontoosta

Tarkemmin pelin sisältöön vielä kajoamatta voin kertoa, että nuo viisi päivää menivät aivan liian nopeasti! Tunnit vain valuivat siihen, että opettelin ja opettelin pelaamaan peliä ja loppua kohden olin jo oikeastaan ihan hyvä! Sitten tajusin, että tosiaan tuon viiden päivän aikana en edes kokeillut mitään muuta kuin yhtä hahmoa, jonka haluisin opetella ensin täydellieseti. Suosikikseni nousi brittityttö Tracer, jonka aikamatkustus- ja nopean hyökkäyksen-tekniikat olivat todella metka tapa ammuskella vastustajia. Hahmo tosin vaati sen useamman päivän, että sillä oppi pelaamaan kunnolla, keskiverrosti eliminoin ottelussa noin 9 vastustajaa per pelikerta, mutta parhaimmillaan ylsin niinkin isoon lukuun kuin 41 eliminointia!

Tämä peli menee todellakin hankintaan nimenomaan sen mielenkiintoisten hahmojen ja selkeän grafiikan takia. Sarjakuvamaiset maastot ja hahmot tekevät pelistä persoonallisen näköisen teoksen ja kaiken kruunaa hyvin tehty ääninäyttelytyö hahmojen kommentteihin pelin aikana. Tämän kuun lopussa peli tulee myyntiin ja ainakin minulla tulee kyseinen peli olemaan heti kuin mahdollista! Koukuttava Overwatch tulee olemaan vapaa-aikani ja viikonloppujeni täydellinen tuho.

Tracerin varustukseen kuuluu kaksi Pulse pistoolia ja Pulse pommi

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Han Solo, se nuorempi


Kun Disney ilmoitti tuovansa elokuvateattereihin Han Solon oman elokuvan vuonna 2018, olen varma että muutkin kuin minä huusivat kovaan ääneen EI! Ainakin minua harmittaa ihan pirusti, että Hanista tehdään elokuva, joka kertoo tämän nuoruudesta ennen Episodi IV:tä. Miksei mielummin sitten se Obi-Wanista tai Boba Fettistä kertova elokuva, jos kerran pitää jostain hahmosta tehdä? Ongelmaksi kun tulee se, että Han Soloa ei voi näytellä enää jo harmaantunut Harrison Ford vaan täytyy palkata uusi, nuori näyttelijä tilalle.

Loppuviikosta tuli tieto, että kuka tähän haastavaan rooliin on valittu ja kuten arvata saattaa pienoinen someraivohan siitä nousi. Rooliin on valittu muun muassa Hail, Caesar! -elokuvasta tuttu Alden Ehrenreich, joka huvitti katsojia jurona, vähä-älyisenä länkkärinäyttelijänä, Hollywoodin kultapoikana. Suurin osa negatiivisista kommenteista huutaa sitä miksei rooliin valittu ketään Harrison Fordin näköistä, ja tästäkös minä raivostuin.


Ehremreich ei ole minulle tuttu näyttelijä ennestään. Ainoastaan tuossa Hail, Caesarissa sain pienen vilauksen siitä mihin herra pystyy ja täytyy sanoa, että oli oikeastaan ainut asia mistä elokuvassa pidin. Jos unohdetaan kokonaan se fakta, että on täysin shaibaa, että Hanista tehdään se omma elokuva niin en toisaalta voisi kuvitella ketään parempaakaan näyttelijää rooliin. Kertokaa minulle, milloin Disney on pettänyt teidät roolituksillaan? Tom Holland - Spider-Man? John Boyega - Finn? Johnny Depp - Hullu Hatuntekijä? Sitähän minäkin. Ehrenreich ei mielestäni ansaitse ollenkaan lokaa niskaan siitä, että haluaa olla nuori Han. Uskon, että herra tulee ylittämään kaikki odotukset ja voimme vain todeta, että hienosti veti. 

Jos saisin päättää, elokuvaa ei koskaan tulisi, mutta kun en voi sille mitään niin otan sen ilomielin vastaan Star Wars elokuvana. Älkää langetko mollaamaan Ehrenreichiä, pyydän. Ei ole näyttelijän vika, että ei näytä Harrison Fordilta. Kumman mielummin ottaisitte, Fordilta näyttävän c-luokan näyttelijän vai näyttelijän, jonka minäkin uskon saavuttavan urallaan vielä jotain suurta? Niimpä.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Pokémon Shuffle


 Pokémon Shuffle on Nintendon julkaisema spin-off peli Pokémon peleistä vuodelta 2015. Se ilmestyi ensin ilmaisena pelinä 3DS konsolille ja myöhemmin samana vuonna Android ja iOS käyttöjärjestelmille. Tähän päivään mennessä peliä on ladattu käsikonsoli 3DS:lle yli 5 miljoonaa kappaletta sekä mobiililaitteille toiset 5 miljoonaa. Painotan edelleen, että peli on tosiaan täysin ilmainen ja puhelimeesi voit sen ladata ilmaiseksi Play Kaupasta tai App Storesta.

Pokémon Shuffle on samankaltainen kuin muutkin Shuffle -pelit, jossa yrität luoda kolmen kuvan riviä saaden siten sen tuhoutumaan pelikentältä. Erona tässä pelissä tosiaan on se, että käytät hyödyksesi Pokémonien tyyppietua ja erikoiskykyjä sekä voit pyydystää Pokémon hahmoja ja luoda oman neljän Pokémonin tiimin, jolla haastat aina vain vaikeampia hirviöitä. Jokaisella Pokémon hahmolla on oma uniikki kyky, joka auttaa sinua etenemään. Valitsemalla juuri oikeat hirviöt taisteluun, joilla on sekä hyödylliset kyvyt, että tyyppietu vastustajaan nähden takaavat sinulle voiton!


Peli on koukuttavin mobiilipeli, mitä olen pelannut. Puolen tunnin välein saat aina yhden sydämen lisää jonka voi käyttää siihen, että haastaa vastustajan. Maksimissaan sinulla voi olla viisi sydäntä. Peli on erittäin hauska sinne 150  Pokémoniin asti, sillä se on oikeasti melko helppoa. Sitten sattumalta huomaa sen, että ihan pikkuisen näköiset Pokémon hahmotkin ovat yhtäkkiä paljon vaikeampia kuin ne mitkä voitit jo aiemmin. Level 6 tason hirviöt eivät enää pärjäkkään ja joudut aloittamaan tavaroiden käyttämisen joka ikiseen taisteluun. Kaiken lisäksi pannahiset eivät välttämättä edes kuole vaikka "ostaisit" Mega Startin ja Disruption Delayn vaan jäävät keikkumaan sille yhdelle elämälle ja heiluvat onnellisesti häviöllesi.

Peli on hauska. Ihan oikeasti pidän siitä todella paljon. Se on myös samalla hermojaraastava ja aikaa vievä kokonaisuus, mutta mitäpä en tekisi rakkaudesta Pokémoniin. Toisaalta peli jaksaa pitää yllä mielenkiintoa siten, että Special Mode -Pokémonit vaihtuvat niin usein ja ovat tosiaan harvinaisia hirviötä joita vastaan voi taistella vain tietyn ajan kunnes ne katoavat. Tälläisen Pokémonin naappaaminen on harvinaisen tyydyttävää! Silloin tuntuu kuin olisi saanut jotain aikaan elämässä!

tiistai 3. toukokuuta 2016

Kauan sitten kaukaisessa Nepalissa, eli kuningatar ja tämän tyttöystävä...

Stormpilot on näiden kahden shippinimi
 Hollywoodista päivää! Vitsi vitsi, en minä oikeasti ole missään sen kummallisemassa maastossa kuin Helsingissä. Tahtoisin nyt puhua tuosta nimihirviöstä, jota voitaisiin otsikoksikin kutsua. Viimeisen viikon aikana on leffa-maailaan kuulunut kummia ja ainakin minä olen vähän närkästynyt näistä muutamasta pienestä yksityiskohdasta, jotka tulemme tai emme tule näkemään valkokankaalla lähivuosina. Nyt tulee kolme asiaa, jotka ovat kaikki ajankohtaisia ja joista meidän pieni kansammekin osaa pahoittaa mielensä, ainakin netin keskustelu foorumeilla. Aloitetaan sieltä kaukaisesta galaksista!

Kuten monet varmasti tietävät tai ainakin ovat minun kauttani kuulleet niin monet Star Wars tuotantotiimin henkilöt (J.J Abrams, Oscar Isaac ja Rian Johanson) ovat vihjailleet, että tulevaisuudessa Star Warsiin saataisiin avoimesti homoseksuaali hahmo. Okei, minä ainakin olen todella innoissani tästä asiasta ja monet muutkin Star Wars fanit (etenkin Stormpilot fanit) toivovat tätä! Itse näen mahdollisena nimenomaan sen, että Poe Dameron on mahdollisesti tämä hahmo. No kaikki hyvin galaksissa kun fanit pyytävät tätä ja toiset fanit itkevät kauhusta. Ongelmaksi tämä mielestäni mudostui vasta nyt kun GLAAD -lehti alkoi vaatimaan, että Disney tuo homohahmon Star Wars universumiin. Yhtäkkiä tuo fanien kaino pyyntö muuttuikin kunnolliseksi agendaksi...Tällöin mielestäni Disneyn ei edes tarvitsis tehdä homohahmoa, ihan vaan sen takia ettei se vaikuta juuri siltä että se on pakotettu... Jos juonen takia on hyvä, että Poe pussaa Finniä niin ainakin minä olen 100% sen takana, jos näin ei tapahdu niin maailma menee eteenpäin. Typerä GLAAD nyt vaan meni sorkkimaan tätä ja uskon, että se voi vaikuttaa jopa negatiivisesti tähän....

Elsa on yksi minun suosikki Disney "Prinsessoista"

Jatketaan samalla linjalla. Let it go, laulettiin muutama vuosi sitten yhteen ääneen koko maailman kanssa kun Frozen sulatti kaikkien sydämet. Kuningatar Elsasta on tullut yksi LGBT -yhteisön ikoneista tämän "kaapista tulon" jälkeen. Eli kun Elsa vapautti jäävoimansa ja päätti elää sellaisena kuin on. Nyt nettikampanja haluaa, että myös Elsa löytää rakkauden ja nimeonmaan naispuolisen sellaisen! Olisi todella rohkeaa Disneyltä tehdä tämä, mutta en tiedä löytyykö siltä firmalta munaa niin paljon, jotta voisi näin käydä. Kunhan GLAAD ei ala sorkkimaan tätäkin ja muutenkin LGBT -yhteisö antaa asioiden tapahtua omalla painollaan niin olen todellakin lesbo-Elsan kannalla! Liika homouden pakottaminen heteronormatiiviseen maailmaan ei aiheuta muuta kuin pahaa mieltä puolin ja toisin.

Scarlett Johansson Ghost in a Shellin promokuvassa

Sen sijaan kolmas asia, joka mielestäni vaatisi jo pakottamista on seuraava. Aiemmin tänä vuonna puhui Oscar gaalasta ja siitä kuinka maailma meni sekaisin kun tummaihoiset eivät ole ehdolla. Asiahan on niin, että Hollywood oikeasti syrjii tummia ja latinoita, mutta vain sen takia koska yleisö odottaa niin. Sen sijaan en ymmärrä miksi live-action Ghost in a Shellin on roolitettu Scarlett Johansson (kaikkea hyvää hyvälle näyttelijälle!). Hahmon nimi on Kusanagi, mikä ei siis todellakaan viittaa mihinkään aasialaiseen. Kuten ei myöskään George Takei, joka twiittaili siitä miksi Tilda Swinton on roolitettu Anchient Oneksi Doctor Strangeen. Episodi tuossa vähän jo kertoilikin, mutta tiivistettynä: Swinton roolitettiin tähän, koska pelätään miten kiinalaiset katsojat suhtautuvat siihen, jos elokuvassa nähdään Nepalin Tiibet ja aasialainen näyttelijä. Jännä jutu kun paikan vaihtaminen Katmanduuhun ei riittänyt vaan myös aasialaisesta näyttelijästä oli luovuttava... Kannattaa lukea tuon linkin takaa, mitä Takei on jutustellut. Miehellä on ihan pointti tuossa.

Tässä muutama asia jotka minun sydämeltäni löytyi tältä viikolta. Olin niin tuohtunut tätä kirjoittaessa (etenkin tuota viimeistä juttua) etten todellakaan tiedä saako kukaan taas mitään selvää! Mutta ei mulla nyt taas muuta!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...