Parhaat Nörttileffat 2020

 

Voi juku. Tämä lista tulee olemaan lähes tulkoon kamala ellei jopa huono. Monet teistä ehkä ovat kuulleetkin, mutta vuonna 2020 ei ihan hirveästi elokuvateollisuus juhlinut. Teatterit olivat suljettuina tai hyvin rajoitetusti auki lähes koko vuoden eikä blockbuster-elokuvia nähty ollenkaan. Iso osa siirtyi tälle vuodelle tai hamaan tulevaisuuteen, mutta vasta aika näyttää millaista vauriota 2020 teki isoille elokuvasarjoille, jos mitään. Ainakaan Marvel elokuvia ei viime vuonna tullut yhtään, mikä toisaalta oli ihan kivaa vaihtelua. 

Nörttileffaksi lasken kaikki supersankari-, sarjakuva- sekä animaatioelokuvat. Siihen lukeutuu myös genreinä scifi, kauhu sekä elokuvat joiden ympärillä on muuten hysteerinen hype. Vaikka elokuvia tulikin katsottua jonkin verran viime vuonna, ei taso ollut kovinkaan kummoinen. Monta hyvää varmasti meni myös ihan ohi kun ei tajunnut katsoa. Huomautetaan vielä, että elokuvan täytyy olla ilmestynyt vuonna 2020 päästäkseen tälle listalle.

#5 #ALIVE
Ohjaaja: Il Cho
Erityistä: Korealainen zombie-genre toimii
Arvioni: -

Jo heti alkuun oli hankala päättää millä elokuvalla tämän listan aloittaa. Ottaako viidennen sijan keskinkertainen tanssielokuva Work It vai oliko Enola Holmes viihdyttävämpi? Lasketaanko The Devil All the Time nörttileffaksi vain Tom Hollandin takia? Päätin kuitenkin antaa paikan elokuvalle #ALIVE, joka on siis aika perinteistä korealaista zombie-selviytymistä. Ollaan viime aikoina katsottu puolison kanssa jotenkin tosi paljon korealaisia sarjoja ja leffoja, joista iso osa on olleet zombie-teemaisia. Silti #ALIVE onnistui jollain tavalla erottumaan joukosta ja jäämään mieleen positiivisesti. Ei tämä mikään Train to Busan ole, mutta ihan viihdyttävä ja löytyy kätevästi Netflixistä jos haluat katsoa selviääkö Yoo Ah-Inin hahmo Oh Joon-woo elokuvasta #hengissä.

 

#4 I'm Thinking of Ending Things
Ohjaaja: Charlie Kaufman
Erityistä: Surrealismi on hankala taiteenlaji, mutta Kaufman onnistuu siinä jälleen
Arvioni: -

I'm Thinking of Ending Things on tavallaan tämän listan paras elokuva mielestäni, vaikka siitä jääkin uupumaan se jokin. Näyttelijäsuoritukset ovat aivan loistavat ja juoni sopivan hämärä ja surrealistinen. Katsoja on koko elokuvan ajan varpaillaan, mitä tapahtuu seuraavaksi? Elokuva on outo kuten Kaufmanin muukin tuotanto, eikä varmasti sovi kaikille. Minulle tässä oli kuitenkin juuri se mystinen X-factor -tekijä, joka sai minut ihastelemaan elokuvan erikoista tarinankerrontaa ja syvempää merkitystä. Hankala, mutta mielenkiintoinen ja löyty Netflixistä.

 

#3 Tenet
Ohjaaja: Christopher Nolan
Erityistä: Nolan alkaa olla jo aika nähty, eikä Tenet enää jaksanut säväyttää.
Arvioni: -

Hankalista elokuvista puheen ollen... Tenet vaati muutaman selitysvideon katsomisen ennen kuin pääsi jyvälle mitä elokuvassa oikeastaan oli edes tapahtunut. Nolan alkaa monelle olemaan jo se hyvin nähty ohjaaja, joka ei oikein enää osaa tehdä mitään tarpeeksi ihmeellistä, että ihmiset pystyisivät kokemaan jotain samaa kuin silloin Inceptionia katsoessa. Tenetissä musiikki, erikoistehosteet sekä toimintakohtaukset kuitenkin loistavat. Ludwig Göransson on mukavaa vaihtelua Nolanin elokuvaan ja povaankin vähintään Oscar-ehdokkuutta Göranssonille. Tenet itsessään on kuitenkin hyvinkin keskinkertainen elokuva. Ehkä se sai ylimääräistä lisäarvoa siitä, että se oli ainut elokuva joka käytiin teatterissa asti katsomassa, pandemiasta huolimatta?

 

#2 Soul
Ohjaaja: Pete Docter, Kemp Powers
Erityistä: Mielenkiintoinen idea Pixarilta, joka ei kuitenkaan tunnu tuoreelta.
Arvioni: En tiedä miksi edes pidin tän "Arvioni" -kohdan näissä kun en mistään noista kirjoittanut

Meinasin laittaa tämän ensimmäiseksi ja olisin niin tehnytkin vielä viikko sitten. Nyt kuitenkin huomaan, kuinka vähän muistankaan elokuvasta. Tunnepuolella Soul on todella kaunis ja animaatio on Pixarin todellakin taattua laatua. Silti Soul ei oikein säväyttänyt minun sieluani ja koko ajan oli vähän se fiilis, että eikö tälläinen elokuva ole jo olemassa? Päähenkilöt eivät olleet hirveän samaistuttavia ja elokuvasta puuttui oikeastaan kokonaan huumori. Soul on ehkä ensimmäinen Pixar-elokuva, joka ei välttämättä uppoa kyllä niihin perheen pienimpiin ollenkaan. Arvostan kuitenkin suuresti sitä, että Pixar on saanut tehdä elokuvan, jossa ei mennä kaupallisuus ja oheismateriaalit edellä

 

#1 Onward
Ohjaaja: Dan Scanlon
Erityistä: Kaunis kasvutarina huumorilla höystettynä.
Arvioni: -

No kyllähän tuo Pixar silti vei tämän listan ykköspaikan. Onward kertoo kahdesta haltijaveljeksestä, jotka eräänä kauniina päivänä onnistuvat vahingossa loitsimaan edesmenneen isänsä takaisin maan kamaralle. Ongelmana on se, että isällä on aikaa vain päivä poikien kanssa ja myös se hankaloittaa asioita, että loitsun mennessä pieleen isä onkin vain puolikas. Onward ei ole kovin vakava elokuva, mutta siihen mahtuu kyllä monen monta tunteikasta kohtausta. Tykkäsin elokuvasta kovasti, vaikka se ei ehkä niin hirveän tuoreelta idealta tuntunutkaan. Kaunis animaatio ja samaistuttavat hahmot saavat aina minulta plussapisteitä. Silti myös Onward oli mielestäni vain keskinkertainen elokuva, eikä pääse niiden suosikki Pixar-leffojen kärkeen mitenkään.

Muita nörttileffoiksi laskettavia leffoja olivat muun muassa The Babysitter: Killer Queen ja Mulan, joista kumpikaan ei oikein säväyttänyt suuntaan tai toiseen. Myös Birds of Prey, Project Power ja Artemis Fowl olivat listallani, mutta pitivät siis sitä häntää huonoudellaan. Etenkin Artemis Fowl oli jotain aivan kamalaa, eikä todellakaan tullut nostalgiat lapsuuteen kun noita kirjoja paljon luin. A Whisker Away anime-elokuva sentään oli viihdyttävä, vaikka super-outo ja To All the Boys -sarjan toista osaa ei pelastanut edes Ross Butler. Varmasti unohdin listalta jotain muita näitä huonoja, mutta eiköhän tässä ollut ainakin ne pahimmat. Ei mikään kehuttava vuosi kyllä nörttileffojen saralla.

Christopher Nolan

Christoper Nolan on ehkä yliarvostetuin ohjaaja ikinä, mutta silti yksi ehdottomista suosikeistani. Nolanin elokuvan tunnistaa Zimmerin musiikista, Jonathan Nolanin käsikirjoituksesta, Tom Hardystä ja Michael Canestä sekä monista muista vakiovarustukseen kuuluvista ihmisistä. Laajat kuvakulmat, yksinkertainen dialogi, hämärä valaistus sekä tasainen värimaailma ovat myös melkoisen hyviä kuvaamaan Nolanin tyyliä. Itse kuulun Nolanin elokuvien kohderyhmään ja se vaikuttaakin usein mielipiteisiini hänen leffojaan arvostellessa. Eilen tuli katsastettua Nolanin uusin eli Dunkirk. Elokuva herätti jonkin verran keskustelua paremman puoliskon kanssa ja parhaiten kerronkin oman mielipiteeni kyseisestä elokuvasta laittamalla kaikki Nolanin ohjaukset paremmuusjärjestykseen. Etenkin top kolmonen on todella hankala laittaa järjestykseen ja se vaihteleekin hyvin paljon sen mukaan minkä olen viimeksi nähnyt. Vuoden päästä järjestys noille kolmelle voikin olla siis hyvin erilainen, mutta mennään nyt näillä! Laittakaapa Hans Zimmeriä soimaan taustalle niin käydään listan pariin!

#9 Memento (2000)

Memento on selkästi heikompi Nolan -elokuva kuin modernit kanssakilpailijansa. Memento on henkilökohtaisesti hyvin puuduttava elokuva, enkä oikein edes kahdenkaan katselukerran jälkeen ole päässyt jyvälle sen syvällisemmästä puolesta. Guy Pearce ei ole mikään lempinäyttelijäni ja vaikka elokuvan kerrontatapa onkin mielenkiintoinen ei se juurikaan tee minuun vaikutusta.

 #8 Insomnia (2002)

Toinen Nolanin kehnompi tapaus on Insomnia, trilleri, joka voisi ihan hyvin olla kenen tahansa ohjaama. Siinä ei esiinny juurikaan Nolanille tyypillisiä piirteitä eikä Al Pacino oikein vakuuta. Lopun twisti on ihan mielenkiintoinen ja pahiksen roolissa oleva henkilö (ei spoilata!) toimii oikeastaan ihan hyvin. Joka tapauksessa tämä elokuva ei saanut minua syttymään vielä Nolanille.

#7 Dunkirk (2017)
Nolanin uusin on hieman hämmentävä tapaus. Dunkirk on se elokuva, jota kriitikot ja fanit ylistävät yhteen ääneen ja minä ihmettelen suuresti mitä tässä nähdään erikoisena. Joudun koko ajan puolustelemaan itseäni kun sanon, etten juurikaan pitänyt kyseisestä leffasta. Jostain syystä juuri minun pitäisi rakastaa tätä leffaa, mutten saanut siitä oikeasti juuri mitään irti. Leffa sisälsi paljon hyviä intensiivisiä kohtauksia, mutten samaistunut yhteenkään hahmoon, mikä siis iso miinus minulta. Myös Zimmerin musiikki jäi jotenkin todella taka-alalle, eikä ikärajan asettaminen vain 16 ikävuoteen tehnyt ainakaan hyvää elokuvalle. Sotaelokuvana Dunkirk on vain keskinkertainen ja Nolan -elokuvana siitä puuttuu se jokin elementti. Dunkirk ei siis todellakaan noussut suosikkeihini eikä pärjännyt edes listan seuraavalle.

#6 Dark Knight Rises (2012)
Dark Knight Rises tuli sopivasti niihin aikoihin kun Batman -hypeni oli pahimmillaan. Dark Knightin jälkeen Batmanistä tuli se maailman kovin sankari ja vaikkei Risesissa päästä lähellekään edellisten osien tasoa, on se silti todella viihdyttävä Batman -fanin näkökulmasta. Zimmerin soundtrack ja Tom Hardyn suoritus Banena ovat ensiluokkaisia. Pienillä viilauksilla elokuvasta olisi saatu täydellinen, mutta toki pitää ymmärtää, että Dark Knightin jälkeisen tragedian vuoksi elokuvan käsikirjoitus meni melko lailla täysin uusiksi. Dark Knight Risesissa on monia upeita kohtauksia ja ehdottomasti yksi parhaimpia pahiksia valkokankaalla.

#5 Prestige (2006)
Prestige on yksi niistä elokuvista, jonka juonen ja twistin arvotan jotenkin todella korkealle. Hugh Jackman ja Christian Bale sopivat todella hyvin kilpailevien taikureiden rooliin ja Prestige tarjoilee muutenkin sellaisen todellisen Nolan-kokemuksen. Prestige yhdistelee hyvin yliluonnollisia aspekteja, mutta pitää toiminnan todella realistisena, tämäkin yksi Nolanille ominainen piirre.

#4 Batman Begins (2005)
Ah, kaiken hyvän alku ja juuri! Batman Begins on se elokuva mistä jokaikinen kerta unohtaa kuinka hyvä se onkaan! Alkusysäys täydelliselle Batman-trilogialle on laadukas kokemus, jonka parissa viihtyy niin Batman- kuin elokuvafanikin. Batman Begins on se elokuva, joka sai minut kiinnostumaan Nolanin tuotannosta. Myönnetään, että 2005-2006 en todellakaan ollut mikään leffanörtti, enkä käyttänyt vuodessa satoja euroja elokuviin. Silti, Batman Begins nappasi minut heti mukaan sen laadukkuudella sekä lähes täydellisellä Batman-tarinallaan.

#3 Inception (2010) 
Näitä kolmea en todellakaan ottaisi järjestyksessään kovin vakavasti. Niin kuin mainitsin aiemmin, top kolmonen on sellainen, joka muuttuu ihan fiiliksen mukaan. Tällä kertaa kolmantena on Inception, viikon päästä se voi olla toisena tai ensimmäisenä. Inception on ajalta, jolloin elokuvat todellakin tulivat osaksi arkeani. Ensinnäkin eräs Sini aiheutti minussa sellaisen elokuvafriikki palon, joka on jatkunut ihan näihin päiviin saakka. Inception on näyttävä, koskettava ja muutenkin täydellinen elokuvakokemus. Näyttelijät ovat huippuluokkaa, juoni ja musiikki toimivat aivan sairaan hyvin ja loppua kohden olen aivan kyynelissä! Inception on se elokuva, joka nosti Christoper Nolanin maailmankartalle ja sille tasolle, millä hän tänä päivänä on.

 #2 Dark Knight (2008)

Oho! Yön Ritari on tänään kakkosena! Dark Knight on se the Leffa, josta en lupuisi ikinä! En ole varma kuinka monta kertaa olen leffan nähnyt. Osaan suurimman osan vuorosanoista ulkoa ja ei varmaankaan kovin montaa kiveä ole kääntämättä elokuvan refeistä. Olen tarkastellut jokaisen yksityiskohdan, easter eggin ja viittauksen, että elokuvaa on mahdoton katsoa kanssani ilman hillitöntä pätemistä! Heath Ledger on 10/10 eikä leffassa ole oikeastaan mitään mistä voisin valittaa. Täydellistä fanserviceä, täydellistä Nolania!

#1 Interstellar (2014)

Melkein tekee mieli vaihtaa tuo Dark Knight ykköseksi...! Huomenna kadun tätä valintaa, mutta tänään Interstellar vei voiton! Interstellarissa on Hans Zimmerin parhain ja koskettavin soundtrack. Ensimmäisellä kerralla leffateatterissa en oikein ymmärtänyt Interstellaria. Olin vain sellaisessa oudossa tilassa, jossa sanoin ettei leffa ollut hyvä, mutta pidättelin itkua Finnkinolta kotiin. Sitten aloin purkaa elokuuvaa paremman puoliskon kanssa ja annoin itkun tulla. En voinut ymmärtää miksi elokuva aiheuttaa minussa tälläisen reaktion, joka kesti päviiä. Ensi hätään soundtrackin kuuntelu auttoi purkamaan tunnemyrskyä ja pääsin ajan kanssa tästä sekavuudesta yli. Kiinnyin todella hyvin hahmoihin ja heidän kohtalonsa olivat jotenkin todella rankkoja. Interstellar kosketti sisälläni jotain sellaista mitä en tiennyt olevan olemassa. Ehkä Interstellarin kuuluu olla ensimmäisenä tällä listalla...

Mitä mieltä sinä olet, mikä on Nolanin paras elokuva vai onko herra todellakin yliarvostettu? :)

Hans Zimmer Live on Tour

Tiedättekö sen tunteen kun istut täydellä Hartwall-areenalla ja odotat jännittyneenä, että esiintyjä saapuu tyylikkäästi vartin myöhässä ja kumartelee yleisölle ennen kuin itse show voi alkaa? Näinpä ei tapahdu Hans Zimmerin keikalla. Mies saapui tasan kahdeksalta lavalle ja siirtyi oitis pianon ääreen. Driving Miss Daisyn tuttu tunnussävelmä kantautui vienona korviini ja ensimmäiset kyyneleet saatiin jo vuodatettua, tästä tulisi hieno ilta!

Kun kuulin, että Hans Zimmer tulee esiintymään Helsinkiin niin en kovin kauaa aikaillut lippujen oston kanssa. Maksoi mitä maksoi, tuonne oli päästävä! Onnistuin vieläpä nappaamaan ihan hyvät paikat katsomosta melkein lavan vierestä. Monet tutukin olivat itsensä sisään hankkineet, joskin täydeltä Hartwall-areenalta on hankala alkaa etsimään edes väliajoilla porukkaa, joten olimme kaikki vain hengessä toistemme kanssa. 

Odotin, että keikka olisi sinfoniakonserttimainen tapahtuma, jossa Zimmer ohjaa kapulalla soittajia ja kumartelee puku päällä esitysten välissä. Olin väärässä. Keikka oli enemmänkin rock-konserttia muistuttava show, jossa esiintyjä laskeutui meidän tavallisten kuolevaisten tasolle, kertoi tarinoita sävellyksistään ja esiintyi jopa ihan t-paita päällä muiden muusikkojen seassa. Zimmer itse soitti pianon lisäksi sähkökitaraa, banjoa ja syntikkaaa keikan aikana. Etenkin herran piano osuudet sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani ja kyyneleet virtaaamaan kasvoillani. Olin aivan rikki jo Pirates of the Carribbeanin kohdalla, joka esitettiin ensimmäisellä puoliskolla. Kuulimme myös musiikkia muun muassa elokuvista Gladiaattori, Man of Steel, Dark Knight, Da Vinci -koodi ja Leijona Kuningas.

Yllätyin siitä, että maailman mahtipontisin säveltäjä pystyy vetämään musiikkinsa vielä mahtipontisemmin livenä. Itse en ole niin hirveän suuri sähkökitaran fani ja jotkin kappaleet tuntuivat hieman hukkuvan sähkökitaran ja humisevan basson taakse. Tällöin, kun ei oikein edes tunnistanut enää biisiä samaksi saatoin hieman kurtistella kulmiani pettyneenä. Etenkin Dark Knight Medley hukkui todella pahasti liian raskaaseen musiikkiin. Why So Serious, Molossus ja Gotham's Reckoning sekoittuivat vain hevipuuroksi, josta en valitettavasti niin hirveästi nauttinut.

Zimmer oli säästänyt parhaimmat viimeiseksi ja Interstellarin ensimmäisten sävelten saattelemana, saatoin jo unohtaa Dark Knightin jättäneen pettymyksen. Interstellarissa on yksi elokuvahistorian kauneimmista soundtrackeistä (voitte taistella vastaan, mutta näin se on) ja kun elokuvasta tuttu sekuntikellon tikitys alkoi niin en meinannut pysyä housuissani! Zimmer oli taas siirtynyt pianon ääreen ja tavaili tuttuja säveliä Christopher Nolanin upeasta scifi-elokuvasta. Interstellarin jälkeen Zimmer teki klassisen "poistumisen" eli kiitteli vain nopeasti konsertista ja juoksi lavalta pois muiden esiintyjien kanssa. Tässä kohtaa täytyy taputtaa esiintyjä takaisin lavalle ja kovaa. Hetken vislailujen, taputusten ja huutojen jälkeen salissa alkoikin tapahtua. Häikäisevät supereeppiset spottivalot, alkoivat seilata pitkin katsomoa ja valaisi yleisöä eeppisen ryminän saattelemana. Valot kiersivät salia muutaman kierroksen ja pian Zimmer itse ilmestyikin lavalle aplodien säestäessä. Oli loppuhuipennuksen, Inceptionin aika.

Kaikki suosikkibiisini Zimmeriltä tulivat keikan aikana ja yllätyin positiivisesti, että Driving Miss Daisy ja Batman V Supermanin Wonder Womanin tunnari olivat mukana. Keikka oli tunteiden vuoristorataa eeppisistä kohtauksista rauhallisten kipaleiden tunnelmallisiin sävelmiin. Kaiken kruunasi lopussa Zimmerin itsensä soittama Time, Inceptionista. Koko halli nousi ylös taputtamaan suurelle säveltäjälle, joka myös lopetti keikkansa minuutilleen silloin kun oli luvattu. Loistava, ikimuistoinen ja ennen kaikkea Eeppinen kokemus!

DC -leffat top 10

Välillä minun täytyy muistuttaa itselleni etten ole pelästään Marvel fanipoika vaan sydämestäni löytyy tilaa myös DC:n maailmalle. Elokuvissa Marvel valitettavasti dominoi melkoisen hyvin markkinoita samalla kun DC vasta heräilee niihin mahdollisuuksiin mitä supersankari elokuvat voivat olla. DC-leffojen ongelma on ollut milloin mikäkin; huono käsikirjoitus, CGI-efektit eivät ole olleet ajan tasalla tai hahmo on vain roolitettu niin pieleen kuin olla ja voi. Toisaalta jos miettii asiaa siten että DC:llä on prosentuaalisesti paremmat elokuvat kuin Marvelilla ja onpa pari voittanut Oscareitakin. DC-leffoista on helpompi erotella jyvät akanoista ja järjestys on helppo laatia kun live-action leffojakin on alle kaksikymmentä. Listaan tähän nyt mielestäni parhaimmat DC -leffat ja loppuun voisin myös listata ne kaikkein huonoimmat, koska nehän teitä oikeasti kiinnostaa.

10. Constantine

Vaikka Keanu Reeves ei ole mikään suosikkinäyttelijäni, eikä hän oikein onnistu olemaan usottava Constantinekaan pääsee tämä leffa listalleni. Rakastan Peter Stromaren versiota saatanasta ja muutenkin elokuva onnistuu ihan hyvin tempaisemaan mukaansa.

9. Man of Steel

Henry Cavill on mielestäni tosi hyvä roolistus Teräsmieheksi, Amy Adams Lois Lanena ei niinkään vakuuta. Adams pystyy niin paljon parempaan kuin olemaan aivoton vaimoke supersankarille. Man of Steel on näyttävä ja esittelee ihan hyvin tämän uuden DC-universumin.

8. Batman V Superman

Jouduin vähän syömään sanojani tämän leffan takia, sillä toisella katselukerralla se osoittautuikin ihan hyväksi rainaksi. Ben Affleck on uskottava Batman ja muutenkin leffa toimii ihan viihdyttävänä pakettina muutamaa vammailua lukuunottamatta.

7. Batman

Oikeasti tämä leffa voisi olla top 7 sillä vasta tästä alkaa mielestäni oikeasti tosi hyvät DC -leffat. Burton onnistui tuomaan Batmanin uskottavasti valkokankaalle ja Burtonin tyyli sopii hyvin Batman maaimaan...

6. Batman Returns

...Siltikin pidän enemmän tästä jatko-osasta jossa Danny DeVito tekee hauskan roolisuorituksen Pingviininä. Myös Pfeiffer on erittäin hyvä Selina Kyle.

5. Dark Knight Rises

Dark Knight Rises on Nolanin Batman trilogian "huonoin" osa. Se ei onnistunut saavuttamaan puolillekaan sitä mitä Dark Knight aikanaan teki, syykin on melko selkeä. Mikäli Ledger olisi ollut vielä hengissä, olisi elokuvan juoni ollut varmasti aivan erilainen.

4. V for Vendetta

DC/Vertigon omistuksessa olema V for Vendetta on todella onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Natalie Portman ja Hugo Weaving onnistuvat tuomaan valkokankaalle todella uskottavasti hahmonsa eikä leffa ole juonellakaan pilattu! Tästä kun sattuu näkemään pätkänkin telkkarista niin pakkohan se on loppuun katsoa!

3. Watchmen

Watchmen on yksi onnistuneimmista sarjakuva-leffoista ikinä. Se onnistuu sisäistämään sen karun maailman jonka Alan Moore on aikoinaan luonut. Hahmot ovat myös karuja irvikuvia oikeista supersankareista ja jokainen on onnistuttu roolittamaan juuri oikein!

2. Batman Begins

Kukaan ei varmaan arvaa mikä on ykkösenä. Ei varmaan tästäkään tarvitse mitään selitellä... ;)

1. Dark Knight

Se kuka ei arvannut, että Dark Knight on kaikkein paras DC-leffa nostaa viittansa ylös ja poistuu. Dark Knight on kaikin tavoin onnistunut leffa eikä pelkästään Batman-leffana. Se voittti Oscarin parhaasta Miessivuosasta ja ääni editoinnista. Leffalla on myös Imdb käyttäjien arvostelujen mukaan 9,0 mikä nostaa sne #4 parhaimmaksi elokuvaksi sivustolla. Dark Knight on se leffa, jossa kulminoituu kaikki se mitä onnistunut supersankari leffa vaatii!

Tässä vielä nämä loput hirvitykset ja epäonnistuneet kakkelit huonoimmasta vähemmän huonoon:

1. Catwoman (hirveä, hirveä, hirveä)
2. Batman Forever (mitä aktuaalista helvettiä)
3. Superman Returns (omg miten tää voi olla näin huono)
4. Green Lantern (Deadpool)
5. Batman & Robin (Batnipples, mut ihan hyvä takamus Robinilla)
6. Suicide Squad (Oscar-voittaja)

25 kertaa minä!

Harvemmin tulee tehtyä näitä henkilökohtaisempia päivityksiä, mutta tälle viikolle niitä mahtuu jopa kaksi! Syy miksi halusin tehdä taas minusta kertovan tekstin on se, että täytän huomenna 25! Se on niin kuin neljännes vuosisata joka tuntuu todella isolta jutulta! Halusin juhlistaa itseäni siten, että tutkin elämääni vaikuttaneita asioita jokaiselta vuodelta vuodesta 1992 aina tähän vuoteen saakka. Varmaankaan mitään suuria yllätyksiä tällä listalla ei ole, mutta ainakin jotain mielenkiintoisia pikkuseikkoja saattaa minusta paljastua. Ennen kuin leimaatte minut jälleen itsekeskeiseksi luuseriksi niin tämä on ehkä tavallaan enemmän omaksi iloksi tehty teksti johon on sitten kiva palata kymmenen vuoden päästä. :)

1992 - Synnyin

Helmikuussa 1992 tosiaan synnyin ja siitä lähtien on tullut tutkittua tätä alati muuttuvaa maailmaa. Samana vuonna syntyi myös muutamat tämän hetken kuumimmista nimistä elokuvien saralla ja etenkin kaiken maailman kivojen nörtti juttujen parissa työskenteleviä sellaisia! Daisy Ridley ja John Boyega Star Warsista, Ezra Miller Justice Leaguesta ja Alexander Ludvig ja Josh Hutcherson Nälkäpelistä. Kaiken lisäksi jaan syntymäpäivän Taylor Lautnerin kanssa. 1992 oli nörttien vuosi!

1993 - Jurassic Park

Nuorempana olin ihan hitonmoinen Dinosaurus-fani. Tiesin kaikki lajit ja yksityiskohdat kaikesta! (Tai ainakin luulin tietäväni). Jurassic Park on edelleenkin yksi 90-luvun parhaista leffoista ja onhan dinosaurukset edelleen tosi siistejä! 

1994 - Frendit

Vuonna 1994 alkoi yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä sitcom -sarjoista. Ketään ei varmaan yllätä, että en tosiaan vielä kolme vuotiaana sarjaa seurannut, mutta teini-ikäisenä se nousi aika kovaksi jutuksi! Voisin melkein syyttää Frendejä siitä, että pidän edelleenkin sitcomeista, mutta ennen kaikkea sarjan syytä on sarkastinen huumorintajuni. Kiitos Chandler.

1995 - Pixar

Kaikille lapsille animaatioleffat on se ykkösjuttu. Olen ihan tyytyväinen siihen, että elin animaatioiden kulta-ajan lapsena. Varmasti siitä syystä edelleenkin animaatiot on tosi kova juttu. Etenkin Pixarin ja Studio Ghiblin tuotanto on aivan järjettömän hyvää. Vuonna 1995 ilmestyi siis Toy Story, eli ensimmäinen kolmiuloitteinen animaatioleffa tai kuten minä niitä kutsuin: "huffpuff-leffa".

1996 - Pokémon

Ehkäpä yksi suurin vaikuttaja elämääni on ollut tuo Nintendon paras pelisarja eli Pokémon. Ken Sugimori eli Pokémonien alkuperäinen piirtäjä oli ja on yksi idoleistani ja kopioimalla hänen töitään opin todella paljon piirätmisestä. Pokémon pelejä olen pelannut Goldista asti ja kortteja olen kerännyt siitä asti kun sain ensimmäisen sellaisen käteeni!

1997 - Harry Potter

Olen todella huono lukemaan kirjoja tänä päivänä ja taitaa olla vain yksi kirjasarja jonka olen alusta asti lukenut loppuun saakka. J. K Rowling teki lapsuudestani ja nuoruudestani taianomaisen maailman ihanimmilla hahmoilla ja tapahtumilla. 1997 ilmestyi ensimmäinen Potter kirja, mutta itse luin Viisasten Kiven vasta muutama vuotta ilmestymisen jälkeen.

1998 - Crash Bandicoot 3: Warped

Pleikkari oli myös iso juttu lapsuuttani. Vuoron perään pelattiin veljen kanssa erilaisia pelejä, oli pelipäivät ja pelikiellot. Joskus tuli heitettyä ohjaimella veljeä tai seinää kun meni pelit pieleen. Monet parhaimmat pelit joita olen pelannut löytyvät Playstation ykköseltä ja yhtenä parhaimapana seikkailupeli Crash Bandicoot 3: Warped vuodelta 1998.

1999 - Kouluun

Jos en nyt ihan väärin laskeskellut niin 1999 menin kouluun. Pieni kyläkoulu nimeltään Kirstinkallion koulu on se, missä vietin ensimmäiset neljä kouluvuotta. Koulu oli sopivan pyöräilymatkan päässä ja pienen kokonsa vuoksi siellä oli helppo ystävystyä kaikkien kanssa. Omalla luokallani oli kuusi oppilasta joista yksi on edelleenkin hyvä ystäväni. Kirstari oli siitä hyvä, että jokainen sai olla oma itsensä eikä ketään jätetty yksin.

2000 - Legend of Zelda: Majora's Mask

Eräs suosikkipeleistäni ilmestyi vuonna 2000. Zelda-pelit ovat olleet myös todella kovassa suosiossa ja parhaimpana juuri tämä Majora's Mask. Nintendo 64:lla en peliä ikinä päässyt pelaamaan, mutta muutaman vuoden päästä Gamecube versiota. Sen lisäksi ostin toissa vuonna pelin myös 3DS versiona ja edelleenkin se on yksi parhaimpia pelejä ikinä!

2001 - Tove Jansson (1914 - 2001)

Eräs harmittavimmista asioista tässä maailmassa on se, että tavallaan olisin voinut joskus jopa tavata Toven. Tove Jansson kuoli 2001, mutta jätti arvokkaan kulttuuriperinnön taakseen, Muumit. Tove on yksi minun suurimmista idoleistani ja arvostan hänen tuotantoaan aivan älyttömän paljon!

2002 - Lilo & Stitch

Disneyn animaatiot! Olen nähnyt lähes tulkoon kaikki Disney klassikot, mutta yksi on edelleen ylitse muiden ja se on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Lilo & Stitch. Käytän edelleenkin todella paljon erilaisia quoteja tästä leffasta päivittäin...

2003 - Big Fish

On vaikea sanoa milloin aloin oikeasti oikeasti fanittamaan elokuvia. Yksi tekijä kuitenkin oli Tim Burton, jota fanitin teininä suuresti. Ymmärsin tuolloin, että ohjaajalla voi olla oma tyyli jonka oikeasti tunnistaa leffasta toiseen. Big Fish on varmaankin suosikki elokuvani Burtonilta ja ehkä juuri sen takia, että se ei ole niin selkeä Burton leffa, vaikka siinä kaikki elementit siihen onkin.

2004 - Sarjakuvat

Alakoulun loppupuolella aloin todenteolla ajattelemaan, että minusta tulee isona sarjakuvapiirtäjä. Minulla oli tuolloin kaikkein eniten ideoita ja hahmoja sarjiksiin ja edelleenkin minulla on talleessa satoja sivuja luonnoksia ja tarinoita! Ehkä minusta vielä joskus tulee sarjakuvapiirtäjä, kuka tietää!

2005 - Doctor Who

Doctor Who palasi vuonna 2005 aivan uudella konseptilla ja satuin sitä vahingossa YLEltä katsomaan. Christoper Eccelston oli todella siisti Tohtori joka vetosi nuoreen minään. Koko Doctor Who vain upposi tosi hyvin tälläiseen nuoreen scifi-faniin ja parasta on se, että voin edelleen sanoa että fanitin Doctor Whota ja ennen kuin se oli coolia! Eli ennen Tennantia.

2006 - P!nk - I'm Not Dead

Jossain kohtaa yläasteen alussa aloin kuunnella musiikkia. Se oli jotenkin todella outoa ja noloa kertoa kavereille, että pitää musiikista. Ehkä tää oli vaan joku poikien juttu, mutta musiikkia ei kuunneltu, etenkään naislaulajia. Fanitin ensin Gwen Stefanin tuotantoa, mutta kun P!nk julkaisi albuminsta I'm not Dead vuonna 2006, olin aivan myyty. P!nk on edelleen yksi suosikki artistini ja olenkin häntä käynyt kahdesti katsomassa livenä!

2007 - Fullmetal Alchemist

En muista milloin meille tuli subtv, mutta ainakin Dragon Ball oli silloin Cell-sagaa aloittelemassa. Pari vuotta sen jälkeen eli 2007 subilta alkoi eräs parhaimmista animeista ikinä eli Fullmetal Alchemist! Rakastuin oitis tuohon maailmaan ja vasta sen jälkeen kun aloin lukea mangaa ja katsoa FMA: Brotherhood animea toden teolla rakastuin tähän! Kiitos Hiromu Arakawa, sait minut pitämään mangasta!

2008 - Marvel Cinematic Universe

Vuonna 2008 Iron Man elokuva avasi tien kokonaiseen leffa universumiin supersankareita. Tuolloin en vielä ravannut leffassa katsomassa jokaikistä MCU -leffaa, mutta tänä päivänä ne ovat kaikki must see -tavaraa. Parin vuoden sisällä tuonkin pitäisi huipentua Infinty War -leffoihin ja saamme heittää hyvästit monille hienoille hahmoille jotka Marvel on yhdessä Disneyn kanssa tuonut valkokankaalle!

2009 - Don Rosa

Tapasin Lahden Suurhallissa vihdoin yhden elämäni suurimmista sankareista vuonna 2009. Don Rosa oli se kovin sarjakuvien tekijä kun olin nuori ja edelleenkin hän on todella insipiroiva vaikkei enää piirräkkään sarjakuvia. Don Rosa on vaikuttanut myös paljon piirrostyyliini ja ihailen edelleen hänen Ankka-tuotantoaan.

2010 - Inception

Nyt voi sanoa, että leffojen fanitus alkoi oikeasti olla sitä luokkaa, että alkoi oikeasti tajuamaan millainen on hyvä elokuva. Taisin katsoa ensimmäisen Oscar-gaalanikin tuolloin kun Inception oli ehdolla. Inceptionissa kulmunoituu monta asiaa joita rakastan: Christopher Nolan, Hans Zimmer sekä loistava näyttelijäkaarti ja näyttävät erikoistehosteet! Edelleen eräs suosikkileffoistani.

2011 - Ylioppilas

Lukio ohi ja kohtailset paperit ulkona. Kirjoitin psykologian ja uskonnon reaaleina joista jälimmäisen paremmin eli M. Lukio oli hienoa aikaa elämässä ja nyt kaduttaa etten ottanut enempää irti sen hienouksista! Pari uutta ystävääkin sain sieltä. Samana vuonna tein myös ensimmäisen ison ulkomaan reissuni Lontooseen serkkuni kanssa. Aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen tuolloin. Aivan huikea vuosi oli tuo!

2012 - Elämänmuutoksia

Vuosi 2012 oli todella täynnä tapahtumaa. Olin intissä sen pari kuukautta, palasin takaisin Prismaan töihin, erosin. Kaiken maailman ihmeellisiä asioita mahtui tähän, mutta ehkäpä kaikkein paras oli kuitenkin se kun tapasin tämän paremman puoliskoni loka-marraskuussa 2012. Siitä asti ollaan toisiamme jouduttu katselemaan!

2013 - Batman: Death of the Family

Jos joku ei tiedä niin rakastan Batman sarjakuvia! Eräs suosikki tarinoistani on vuoden 2013 julkaisu Death of the Family. Tarina on klassinen Jokeri tarina Earth 52 maailmasta. Sen tekijöinä ovat Scott Snyder sekä piirtäjä Greg Capullo. Muita suosikki Batman tarinoitani ovat Heart of Hush, Killing Joke sekä Year One.

2014 - Sia - 1000 Forms of Fear

Ah, Sia. Tämän hetken ehdoton suosikkini musiikin saralla. Joka ikinen Sian biisi koskettaa minua jollain tavalla syvältä sisältä ja etenkin tämä 1000 Forms of Fear -albumi on jotain niin upeaa! Levyltä löytyvät hitti biisit Chandelier, Big Girls Cry sekä oma suosikkini Elastic Heart. Sia on myös upea ihminen kaikin tavoin ja täydellinen roolimalli!

2015 - Star Wars: the Force Awakens

Aina Episodi III:sta asti olen ollut aivan tajuton Star Wars nörtti. Kaikki tieto mitä Tähtien sotaan liittyy on ollut pakko ahmia niin sarjakuvien kuin tv-sarjojenkin puolesta. Kaikkein parhainta Star Wars tavaraa ovat kuitenkin ne itse elokuvat joista parhaimpana vuoden 2015 Force Awakens. Vanhoista Uusi Toivo sekä Imperiumin vastaisku ovat myös täydellisiä rainoja!

2016 - Overwatch

Viimeistä viedään! Kuten huomata saattaa niin elokuvat, sarjakuvat ja pelit ovat olleet todellakin iso osa elämääni, niin myös viimeisimpänä oleva Overwatch. Overwatch toi minut ampumapelien pariin, mutta ei niinkään genrensä vaan ihastuttavien hahmojensa takia!

Tässä siis kiteytettynä minä. Paljon muutakin tietysti mahtuu minun nörttielämään, mutta ehkä nämä voisi olla jotain kohokohtia. Jos joku haluaa tehdä samanlaisen itsestään vuosipäivänään tai ihan vaan muuten niin siitä vaan! Tää oli yllättävän hauskaa ja haastavaakin :)

Valinnan vaikeus...

Oletteko koskaan yrittäneet miettiä mitkä kymmenen elokuvaa ovat suosikki elokuvianne? No tälläiselle lista- ja pakkomielletyypille se on joka päiväinen huolen aihe. Teen varmaan pari kertaa vuodessa aina listan top 10 suosikki leffoista ja suren sitä kuinka jotkut jäävät tuon listan ulkopuolelle. En osaa edes sitä top kymppiä laittaa parhaimmuus järjestykseen... Päätin vielä kerran kokeilla ja tällä kertaa siten, että listasin kaikki minun mielestäni viiden tähden elokuvat. Totta kai tämä voi muuttua joskus ja tähän varmasti tulee lisää sitä mukaa kun ikää tulee.

Anyway, sain tiivistettyä itselleni tälläisen top 28 listan (ei ole missään järjestyksessä). Kriteerinä oli, että jos minun täytyi miettiä kuuluuko leffa listalle niin silloin se ei kuulu sinne. Nämä sen sijaan tulivat automaattisesti kun ajattelin mitkä ovat suosikki elokuviani. Leffaihmiset saattavat tuomita minut nimeonmaan sen takia, että tuossa on suhteellisen uusia leffoja melkein kaikki. Aika vähän on edes ennen 2010 vuotta, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä, right?

Se mikä on minun mielestäni hyvä elokuva on melko vaikea määritellä. Tai ainakaan se ei ole kovin yksiselittteistä.  Kaikissa noissa leffoissa on joku hahmo joka on iskenyt minuun toden teolla kuten Star-Lord, Llewyn Davis tai Birdmanin Riggan. Joissain on kohtauksia jotka saavat minut itkemään kuten Harry Potter and Deathly Hollows part 1 "Unhoituta" -kohtaus sekä Up:in koskettava alkupätkä. 

Yksi erittäin kova tekijä on kuitenkin musiikki ja mestarisäveltäjät kuten Hans Zimmer, joka esiintyy monissa noista, sekä Joe Hishaishi ja Alexandre Desplat. Pyrin olemaan aina ennakkoluuloton ohjaajia kohtaan, vaikka minulla onkin muutama ihan oikea suosikki. Koskaan ei meinaan voi tietää milloin ohjaaja, josta et oikeasti kamalasti pidä yllättää, kuten Quentin Tarantino Kunniattomissa tai J. J. Abrams uudessa Star Warissa. Selkeästi olen myös massaleffojen suuri ystävä, mikäli tämä on kehumisen aihe? :)

Olisi kiva nähdä myös muiden vastaavia listoja suosikkielokuvista. Ainakin jos et ole koskaan kokeillut listaa tehdä oikeasti niin kokeileppa kuinka vaikeaa se on! Saa nähdä tapahtuuko listaan muutoksia tässä viikon sisällä kun menen katsastamaan uusia Oscar -ehdokkaita Revenantin ja Spotlightin, mutta tämä nyt taas tältä erää! :)

Batman: The Killing Joke

Vihdoin pääsin lukemaan tämän Alan Mooren, Brian Bollandin ja John Higgins(väritys) legendaariseksi muodostuneen teokseen, Batman: The Killing Joke. Vuonna 1988 julkaistu teos on varmasti yksi tunnetuimmista Batman-tarinoista ja ainakin mielenkiintoisimmista, sarjakuva nimittäin kertoo Jokerin mahdollisen syntytatrinan. Jokerin hahmolla on siis ollut monia syntytarinoita eri tekijöiden toimesta niin sarjakuva kuin elokuva maailmassakin, mutta itse pidän tätä luotettavimpana, sillä se perustuu Jokerin omiin muistelmiin. Jokerin oikea henkilöllisyys ei ikävä kyllä paljastu tässäkään, mutta ainakin saamme katsauksen herraan ennen täydellistä sekoamista.

Vaikka juoni keskittyykin Jokeriin ja siihen kuinka hän yrittää todistaa maailmalle, kuinka niinkin selväjärkinen mies kuin Jim Gordon voidaan saattaa samaaan hulluustilaan missä Jokeri  itse on, tapahtuu juonessa muutakin merkittävää. Tarinassa nimittäin selitetään, miksi ja miten Gordonin tytär Barbara aka. Batgirl menettää kävelykykynsä ja päätyy pyörätuoliin. Mukana on siis myös Barbara Gordonin uuden peitehenkilöllisyyden Oraakkelin synty.

Itse hankin tämän Deluxe Editionin kyseisestä tarinasta, eli suurinpana erona on se että kirjan on värittänyt Bolland itse. Paljon kirkkaammat sävyt, jotka esiintyvät Higginsin värityksessä luovat aivan toisenlaisen tunnelman, jotenkin karmivamman... joskin itse pidän Bollandin realistisemmasta värityksestä :)

Higgins ja Bolland

 Tarinalla on ollut myös suuri vaikutus Batman-elokuvien luojiin Tim Burtoniin ja Christopher Nolaniin. Outoa on, että tarina on kuitenkin ilmestynyt vain vuotta ennen Burtonin Batmaniä (1989), mutta syntytarina on silti saanut vaikutteita tästä teoksesta. Nolanin Jokeri(Heath Ledger) puolestaan on hyvin samankaltainen kuin tämän kirjan pellekuningas tavoitteiltaan.

Suosittelen todellakin kaikille itseään kunnioittavalle sarjakuva tai Batman-fanille tätä luettavaksi. Löytyy muuten siitä kirjasta 1001 sarjakuvaa jotka jokaisen tulisi lukea :) Synkkä sarjakuva, joka päättyy vielä kaikenlisäksi vitsiin on aivan varmasti yksi maailmanhistorian legendaarisimmista teoksista!

Kuvat:

Wikipedia

ComicBookRecources

Man of Steel

Täytyy myöntää että olin melko innoissani kun kuulin silloin joskus että Teräsmiehestä tehdään uusi elokuva. Ajattelin, että nyt se tapahtuu: vihdoin saamme kunnollisen Teris-leffan, josta ei erikoisefektejä puutu ja juonikin on jotain todella ihmeellistä! Tieto siitä, että Batman-Trilogian ohjaaja Christopher Nolan olisi mukana elokuvassa sai minut vain odottamaan lisää! Silti kaikesta tästä huolimatta osasin pitää ennakko-odotukseni leffasta melko matalalla.

En ymmärrä mikä siinä on että Teräsmies-elokuvat on tuomittu epäonnistumaan. Ehkä se johtuu siitä, että Teris on hahmona niin käsittämättömän huono. Mies, jolla ei ole muuta heikkoutta kuin kryptoniitti ja aina pulassa oleva nainen. Man of Steel ei ollut mikään poikkeus tässä huonojen Teräsmies-leffojen kulkueessa. Elokuvan alku oli hyvinkin lupaava. Hienosti toteutetut erikoisefektit ja Kryptonin karut maisemat toivaat mieleen Tähtien Sota-elokuvat ja aloinkin odottamaan jo jotain suurta. Hauska yllätys oli myös Russel Crowe (Jor-Elin roolissa), jonka en edes tiennyt olevan tässä elokuvassa, mikä johtuu siis siitä että en halunnut lukea mitään etukäteen Man of Steelistä. :) Lupaavan alun jälkeen oli mielestäni hienosti onnistuttu luomaan mielenkiintoinen syntytarina/kasvutarina. Clark oli kasvanut suoraan jo isoksi mieheksi, eikä keskitytty turhaan niihin jonnin joutaviin "Oho, minulla on jotain voimia"-kohtauksiin, mitä supersankari leffat ovat täynnä. Sen sijaan nämä hoidettiin muutamalla takaumalla pitkin elokuvaa.

Ongelmat alkoivat siis heti oikeastaan alun jälkeen. Kun kaikki oleellinen oli saatu selitettyä niillekin jotka eivät tiedä mitä yhteistä on Clark Kentillä ja Teräsmiehellä niin se tapahtui. Se sama kompastuskivi mihin Marvel-elokuvat ovat kaatuneet jo varmaan viiden vuoden ajan: LIIAN TOIMINNALLISET TAISTELUHOHTAUKSET eli L.T.T.K. Miksei kukaan ymmärrä, että ketään ei kiinosta katsoa kahden ja puolen tunnin elokuvaa jos miltei puolet elokuvasta on taistelua. Kaikenlisäksi pahikset olivat todella todella tylsiä ja pääpahis Kenraali Zod jäi todella pahasti oman apurinsa Antje Trauen esittämän Faora-Ulin varjoon. Mielestäni nainen oli paljon parempi pahis.
Muutenkin tuntuu, että vaikka ohjaaja Zack Snyder yritti saada mukaan faneille tarkoitettuja Easter Eggejä ja sisäpiiri vitsejä niin ihan se, että siellä täällä lukee LexCorp ja että lopussa Clark laittaa ne iänikuiset naamio-silmälasit päähän, ei ihan napannut. Olisin niin mielelläni halunnut nähdä jotain Justice League-materiaalia kuten Wayne Enterprises*-firman logoa tai viittauksia Flashiin, Green Lanterniin ja Wonder Womaniin. Tämänhän oli tarkoitus olla siis se elokuva, jonka pohjalta katsotaan tehdäänkö Justice-League leffaa ollenkaan.


Viimeiseksi haukun vielä sen kaikkein olennaisen, mikä saa kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin jo pelkästä ajatuksesta. Eli se kaiken huippu eli Amy Adamsin Lois Lane. En voi käsittää miten rooliin ei ole valittu ketään muuta enemmän Loisia muistuttavaa... Joku paljon vahvempi nainen olisi ollut paaaaaljon parempi. Amy Adams ei näyttänyt Loisilta, ei kuulostanut Loisilta eikä vaan ollut Lois. Sen sijaan Henry Cavill pääosassa ei ollut ollenkaan huono.

Onneksi elokuvassa oli käytetty tätä nykyaikaistettua versiota Teriksestä

*muokattu jälkeenpäin: Itseasiassa Wayne Enterprises-logo näkyy yhdessä satelliitissa, jos osaa katsoa oikein tarkkaan, pahoittelen :)

Mies Teräksestä

Nyt kun DC-Comicsin uusin luomus on aivan nurkan takana ja kaikki valmistautuu ottamaan uuden Teräsmiehen vastaan niin päätin nyt sitten alkaa analysoimaan leffaa etukäteen.
Teräsmiehen heikkous hahmona on aina ollut se, että ainakin itselläni on ollut vaikeuksia samaistua koko hahmoon. Se, että Teris on mahtava super-ihminen (tai alieni, mut anyway), jolla on vain yksi heikkous,  ei oikein nappaa. Tämä vihreä kivi, kryptoniitti, mitä ei edes löydy maapallolta suurtakaan määrää, on ainut asia millä rikas paskiainen Lex Luthor, Teriksen arkkivihollinen voi päihittää hänet... Ei kovin uskottavaa... Luthor on kuitenkin tavallinen ihminen. Ja kyllä, vaikka sarjakuvissa saakin olla yliluonnollisia juttuja, niin voisi Teriksellä nyt joku toinenkin heikkous olla... Tai onhan sillä, naiset.

Vielä ei tiedetä onko Lex Luthor mahdollisesti Man of Steelissä, mutta oikeastaan toivon että ei ole. Mielummin katsoisin Luthoria sivuhahmona leffassa, siten että vain fanit tajuaisivat kuka Luthor on. Teriksellä on kuitenkin muitakin pahiksia, joten toivottavasti leffassa on joku heistä. Itse en ainakaan osaa edes nimeltä mainita yhtä ainuttakaan, joten olisi kiva oppia tietämään joku muukin.

Kaikkein pahinta on, että Man of Steel leffan menestyksestä on kiinni, nähdäänkö valkokankaalla koskaan elokuvaa Justice League, (Oikeuden Puolustajat). Jotenkin pahoin pelkään, että vaikka elokuvan traileri ja teaseri onkin hieno ja mukana on Christopher Nolan, niin leffa jää silti tyngäksi. Voi kuinka toivoisin että olen väärässä.... Tulee vain mieleen Green Lantern, mikä oli olevinaan myös loistava elokuva... ja kuinkas sitten kävikään?

Suurin harmi on, että mahdollisessa Justice Leaguessa ei todennäköisesti ole Batmaniä. Tai jos on niin häntä ei esitä Christian Bale, vaan joku muu... Ja ainakaan vielä moneen vuoteen en tule hyväksymään ketään muuta Batmaniksi. Ja jumankauta jos pistävät Joseph-Gordon Levittin esittämään Robinia ilman Batmaniä.... Saattaa mennä hermo :D

Nyt ehkä avauduin tarpeeksi näistä minua suuresti häiritsevistä asioista.. Yhteenvetona vielä, Teräsmiehen aika on mahdollisesti mennyt jo ohi. Tämän päivän ihminen ei tarviste voittamatonta roolikuvaa itselleen. Toivotaan että Man of Steel todistaa mielipiteeni vääräksi.

Christopher Nolan Presents: Batman, The Dark Knight

Tänään. Tänään, olin se ensimmäinen, joka nappasi The Dark Knight Rises leffan Prisma leffa-hyllystä. Ja tänään myös sen katsoin. Ensimmäisellä kerralla kun leffan näin jäi harmittamaan se etten ensi-iltaan päässyt töiden takia... no kävin sitten seuraavana päivänä :) Nyt kuitenkin yritän tehdä sarjakuva vs. elokuva arvostelun koko Christopher Nolanin Batman trilogiasta.. Lisään myös Arkham City-kokemukseni tähän. Ja Huom, en syvenny sen tarkemmin sarjakuva versioon jollei siinä ole jotain oikeasti huomauttamisen arvoista :) yritän silti tiivistää kaiken sanottavani, jottei tekstistä tule kovin pitkä... ;)

Batman Begins

Juonellisesti Batman Begins on laimein. Tosin juoni joutui pakosti keskittymään Bruce Waynen muuttumiseen Batmaniksi, niinkuin aina ensimmäinen osa supersankari leffoissa. Ensin syntytarina, sitten juoni. Mitä pahiksiin tulee niin Ra's Al Ghul ja Scarecrow eivät ole kuuluneet suosikkipahiksiini oikeastaan koskaan. Joten silloin aikanaan pidin Batman Beginsiä vain "Ihan ok."-leffana.

Jonathan Crane aka Scarecrow ei ehkä ollut aivan niin selkeästi linnunpelätti kuin muissa medioissa. Sarjakuvassa ja Arkham Asylumissa tämä huumekaasu mestari oli itseasiassa paljon pelottavampi pelätti kuin Cilian Murphyn versio Beginsissä... silti, jollain tasolla pidin tästä huppu + puku yhdistelmästä :)
(Ja kaiken lisäksi Scarecrow oli ainut pahis, jolla oli cameo jokaisessa Nolanin leffassa)

Täytyy oikein ihmetellä, miten Varjojen Liigan johtaja näyttää kaikissa kolmessa niin samanlaiselta ! Liam Neeson oli kyllä täydellinen valina täksi kuolemattomaksi Batmanin senseiksi. Nolanin leffoissa ei tullut missään vaiheessa esiin pahemmin, että Ra's Al Ghul on löytänyt kuolemattomuuden lähteen.... Jatkoa joskus luvassa trilogialla..??



The Dark Knight

Yön Ritari oli se leffa, missä rakastuin Nolanin Batman leffoihin ja syy siihen oli Heath Ledgerin Jokeri, joka syrjäytti kerta heitolla Jack Nicholsonin Jokerin, josta pidin myös suuresti. Juonesta ei tarvitse sanoa, kuin että Wau! Dark Knight on ehdottomasti suosikkini trilogiasta!

Ah, se Jokeri. Sarjakuvien Jokeri ja Arkham Cityn Jokeri muistuttavat toisiaan... ja kuten aina kaikki Jokerit historian kuluessa ovat olleet toistensa kopioita uudelleen ja uudelleen.. Kunnes The Dark Knight. Tarkemman mielipiteeni leffa-jokerista tässä linkissä. Se mistä tykkäsin Arkham Cityn Jokerissa oli kuitenkin se perinteikkyys, johon oli hieman haettu vaikutteita Ledgerin versiosta. Plus, pisteet AC-Jokerille nousi kun kuulin kuka on hänen ääninäyttelijänsä: Mark "Luke Skywalker" Hamill.

Ainut, mistä en pitänyt Yön Ritarissa oli se kakkospahis... Kaksnaama on vaan niin blööh... tylsä... heittää jotain kolikkoa... Ei suosikki pahiksiani, mutta toimii leffassa... Ja täytyy sanoa, että kyllä muuten hätkähdin kun näin ensimmäisen kerran Dark Knightin ja Harvey Dentin palaneen naaman ! Arkham Cityssä Twoface vaikutti enemmän vain dorkalta....

The Dark Knight Rises

Huikea päätös aivan mahtavalle trilogialle! Hans Zimmer aiheutti minulle monia itkunsekaisia onnenhetkiä leffan aikana! Puhumattakaan näyttelijäkaartista ! kaikki aivan loistavia valintoja rooleihinsa ! Tässä vaiheessa kunnia maininnat Michael Canen Alfredille ja Morgan Freemanin Lucius Foxille ! Seuraava kuvasarja sisältää juonipaljastuksia, joten saa lopettaa lukemisen tähän jos ei halua spoilereita ;) Hyvää oli se, että pahiksia oli mukana monta !

Bane...  Täytyy sanoa, että epäilin hieman kun kuulin, että Bane on leffan pääpahis.. Mutta onneksi pääsin toteamaan epäilyni vääriksi. Miten niin hölmöstä hahmosta  kuin Bane, voi tehdä niin loistavan? Kiitos jälleen Nolanille palauttaessaan Banen huippupahisten joukkoon. Sarjiksissa Bane on myös melko juoni pahis, mutta jostain syystä Bane on kehittynyt muissa leffoissa, animaatiossa ja jopa Arkham Cityssä vain tyhmäksi lihaskimpuksi. Tom Hardyn Banen ääni saa edelleen niskakarvat pystyyn, positiivisessa mielessä :)

Anne! Anne! Anne, Anne Hathaway! En olisi ikinä uskonut näkeväni Annea kissanaisen roolissa! Onneksi tämäkin päivä nähtiin! Jostain syystä roolin sai tällä kertaa joku muu kuin tissit. Ja se on hyvä. Katsokaa nyt Arkham Cityn kaula-aukkoa... eikun kissanaista. Nahka-asussa sentään oli pysytty :)Lue Lisää Kissanaisesta.

Nyt tulee se lupaamani spoileri. Nimittäin Miranda Tate aka Talia Al Ghul. Eli Ra'sin tytär. Eroa hahmossa ei paljoa ole, mutta jännää oli, että leffassa ei oikeasti tullut esiin Batmanin ja Talian suhde. Joka on melkein enemmän kuin Batmanin ja kissanaisen välinen. Ainakin Arkham Cityssä he olivat kiinne toisissaan koko ajan...

Muutama juttu vielä loppuun:

Mainitsinkin jo aiemmassa tekstissäni siitä kuinka eräs hahmo tekee cameon Batman Begins-leffassa ja kyseessähän on itseään jokaisen uhrin jälkeen viiltelevä Victor Zsasz.

Olisin toivonut kuitenkin enemmän cameo rooleja meille faneille... Siksi päätin ajan kuluksi keksiä parit omat teoriat cameoista The Dark Knight Risesissa ;) Huom nämä ovat aivan täysin unofficial !

Nimittäin Kissanaisen ympärillä pyöri leffan alkuvaiheissa blondi-tyttö, joka oli myös erikoistunut taskuvarkauksiin... Tytöllä oli myös hieman määräilevä kimakka ääni, aivan kuin eräällä Gothamin pahiksella: Harley Quinnillä. Ainut miksi epäilen tätä teoriaa on se, miksi Harley olisi mukamas Kissanaisen kanssa yhteistyössä?

 HUOM! Korjaus tuohon!  (28.1)Tyttö oli mitä todennäköisemmin Holly Robinson, joka on Kissanaisen suojatti ja läheinen ystävä.

Toinen on Banen kanssa pyörivä tarkka-ampuja, joka on ainut kätyri, jolla on edes joitain repliikkejä leffan aikana. Mahdollisesti kyseessä voisi olla Deadshot... mutta tuskin kuitenkaan :)

Toivottavasti tässä tekstissä oli jotain järkeä.. tuntuu, että hehkutin vain, enkä kertonut mitään olennaista :)

Kaupungit, jotka eivät koskaan nuku

Viime aikoina (tarkoitan siis öinä) on tullut palattua taas lapsuuden sankarini pariin. Nimittäin Aku Ankan ja kumppaneiden seikkailut ovat valvottaneet minua. Kun aloittaa lukemaan aivan mitä tahansa Don Rosan -kokoelma kirjaa niin huomaan pian kahlanneeni koko kirjan läpi. Etenkin Roopesta kertovat tarinat ovat lähellä sydäntäni :) Mutta innostuin kuitenkin tätä tekstiä kirjoittamaan syystä että, Ankkalinna on mielestäni hienosti rakennettu kokonaisuus. Tietyt maamerkit esiintyvät lukuisten eri taiteilijoiden sarjakuvissa kuten Julle Ankanpää-patsas, Ankallismuseo, Peikonhammas ja Roope Ankan Rahasäiliö. Jokaisella Ankka-fanilla on myös jonkinlainen kuva siitä, missä kohtaa Ankkalinnaa rakennuksen sijaitsevat. Suurin osa tästä kaupungin rakennusten vakiintumisesta kuuluu kelleppä muullee kuin Carl Barksille, jonka keksintöjä kaikki edellä mainitut olivat :)

Vuosien saatossa on myös kiistelty siitä, missä Ankkalinna sijaitsee ja virallinen linjaus taitaakin olla, että Yhdysvalloissa. Itse olen myös samaa mieltä. Onhan Aku Ankka alunperinkin Amerikanmaalla luotu :) Siihen en aio puuttua missä osavaltiossa Ankat asustavat, mutta uskoisin että kuitenkin jossain päin Länsi-rannikkoa. Ankkalinnan keskusta on esitetty kaikissa kuvissa hyvin pienenä pinta-alaltaan ja itsekin olen sitä mieltä, että Ankkalinnan keskusta on hyvin samankokoinen kuin New Yorkin Manhattan. Suurinosa pinta-alasta kuitenkin muodostuu lähiöistä ja maaseudusta, missä Mummo-Ankkakin asustelee.

Koska nyt lähdin tähän kaupunki-linjalle on pakko myös mainita muita hienosti rakennetteuja kaupunkeja (mitkä silti, syystä tai toisesta jäävät mielestäni kakkoseksi Ankkalinnalle). Toinen kaupunki, minkä haluan esitellä on Gotham City. Tämä tumman puhuva rikollisuuden valtaama kaupunki on hyvä vastakohta Ankkalinnalle. Siinä missä Ankkalinna on räikeä väritykseltään ja vailla huolen häivää (mitä nyt Karhukopla silloin tällöin ongelmia aiheuttaa..) on Gotham City jopa pelottavankin korruptoitunut. Jos pitäisi valita kummassa suur-kaupungissa asuisisin.. olisi vastaus melko selvä...


Se mikä mielestäni on kompastuskivenä Gotham Cityssä, on sen epämääräisyys. Tuntuu, että jokainen taiteilija ja ohjaaja on kuvannut kaupungin hyvin erilaiseksi... Tim Burtonin ja Batmanin luojan Bob Kanen mielestä Gotham on juuri tuollainen lohduttoman synkkä, kun taas Christopher Nolanin versio muistuttaa hyvin paljon New Yorkia tai muuta hyvin tavanomaista kaupunkia. Mutta mainitkaapa yksikin rakennus Gotham Citystä? Ja sitä lepakkosignaalin heijastavaa ei lasketa. Gotham Cityn on kerrottu olevan Atlantin rannalla ja myös Yhdysvalloissa.

Viimeisenä, mutta/ja vähäisimpänä on Matt Groeningin Springfield. Vaikka tästä kaupungista on olemassa kartta ja kaikki ja vaikka olen katsonut Simpsoneita koko ikäni, en osaisi luoda omasta päästä karttaa rakennusten sijainneista. Jokin siinä on, että koko alue on täysin tuntematon ja eksyisin Springfieldiin takuu varmasti. Tästä kaupungista ei tosin maamerkkejä puutu ! Ydinvoimala, Monorail, Kwik E-Mart, Springfield Elementary... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon.

Näistä kolmesta esittelemästäni kaupungista, Sprigfieldin olin paikka on varmasti väitellyin. Yhdydvalloissa tämäkin kyllä on, mutta samannimisä kaupunkeja löytyy maasta lukuisia. Jokainen Springfield siis väittää olevansa juuri tämä Simpsoneissa oleva :)