Black Mirror: Bandersnatch

Vuoden viimeisellä viikolla saapui tuttuun tapaan Netflixiin taas uutta Black Mirroria. Sen sijaan, että olisimme saaneet uuden kokonaisen kauden, julkaistiin Black Mirror interaktiivinen tv-elokuva. Kautta viisi saamme ilmeisesti odottaa vielä hetken ja hyvä niin. Mieluummin annetaan kaikki aika tuotantotiimille, että saamme laadukasta scifi -viihdettä kuin se, että Black Mirror muuttuu samanlaiseksi juosten kustuksi sarjaksi kuin niin monet muut entiset huippusarjat. Tämä uusin teos ei mielestäni yllä Black Mirrorin edellisen tuotannon tasolle ja tässä syyt miksei.

Black Mirror: Bandersnatch kertoo tarinaa nuoresta videopelikehittäjästä, joka haluaa luoda valintapohjaisen pelin lempikirjansa pohjalta. Pian kuitenkin videopelin ja todellisuuden rajamaailma muuttuu häilyväksi, eikä päähenkilömme enää ole varma siitä mikä tai kuka vaikuttaa hänen omiin henkilökohtaisiin valintoihinsa. Juoni on tavallaan aika perinteistä scifiä, mutta siinä on pieni twisti.

Bandersnatch on erikoinen tapaus siinä, että se antaa katsojalleen vapauden valita tarinan kulun. Pitkin elokuvaa katsoja saa tehdä pieniä ja suuria valintoja, jotka vaikuttavat enmmän tai vähemmän siihen miten tarina etenee. Luvassa on paljon neljännen seinän rikkomista, Netflix ja Black Mirror inside vitsejä sekä hyvin hämmentynyt päähenkilö. Ideana tämä kaikki on oikein hauskaa ja kokeilullista, mutta mieluummin pitäisin pelit ja elokuvat erillään toisistaan. Tarinaan ei pysty keskittymään niin paljoa eikä se tunnu kovin syvälliseltä kun vähän väliä täytyy valita asioita kaukosäätimellä.  Tarina etenee siis todella nopeasti ja ilman sen suurempaa sisältöä. Elokuvan jälkeen ei myöskään jäänyt sellainen olo, että siitä pitäisi keskustella ja pohtia mitä se tarkoittaa, toisin kuin jokaisen Black Mirror jakson jälkeen.

Itse en siis saanut hirveästi irti tästä, mutta hienoahan se on, että uskalletaan kokeilla tälläistä erilaista lähestymistapaa. Toivon vain, ettei tämä tule tavaksi sarjoihin ja elokuviin. Black Mirror: Bandersnatch on jotenkin hirveän ylihehkutettu, vaikka se jää tarinaltaan ja hahmoiltaan niin tyngäksi. Toisaalta suosittelen kaikille Black Mirror faneille, mutta jos sarja ei ole tuttu niin suosittelen aloittamaan jostain muusta jaksosta, huomaat pian kuinka koukussa olet!

Super Smash Bros. Ultimate

Kauan odotettu Smash Bros. Ultimate on nyt pelattu lähestulkoon läpi. Vielä on hieman Spirits -pelimuotoa jäljellä, mutta perustuntuma peliin on jo aika hyvä ja hahmotkin on kaikki hankittuina. Tässä tulee mitään kaunistelematon arvio minulle niin rakkaan pelisarjan uusimmasta osasta. En myöskään ala selittämään kaikkia termejä auki vaan oletuksena tällä kertaa, että pelisarja on lukijalle edes jollain tasolla tuttu, sorry!

Smash Bros. -pelisarja on itsessään kunnianosoitus Nintendon kaikkein parhaimmille peleille. Peli toisensa jälkeen siihen on myös lisätty muiden julkaisijoiden hahmoja muun muassa Konamilta, Namcolta sekä Square Enixiltä. Smash Bros. Ultimatessa rikotaan ennätyksiä ainakin hahmojen lukumäärän osalta. Pelissä on kaiken kaikkiaan 70 hahmoa plus muutama echo taistelija. Peliin on luvassa myös muutama DLC hahmo tulevaisuudessa, joista ensimmäisenä tulossa Persona 5 -pelisarjasta Joker. Hahmoja on myös melkoisen paljon tasapainotettu, jotta peli soveltuisi paremmin kilpapelaamiseen. Myös Final Smashit ovat kaikki nyt lähes yhtä helppoja käyttää ja niillä on helpompi saavuttaa haluttu lopputulos.

Pelin ensimmäiset tunnit menevät siihen, että totuttelet edellisten pelien kenttien HD grafiikoihin samalla kun grindaat lähes 60 hahmoa itsellesi. Peli kun antaa sinulle aluksi vain kahdeksan hahmoa pelattavaksi, loput täytyy ansaita pelaamalla. Itselleni urakka oli ainakin todella puuduttava eikä palkinnut pelaajaa juuri ollenkaan. Hahmoja ei ollut piilotettu miidenkään tehtävien taakse vaan ne täytyi hankkia puhtaasti vain mättämällä Classic modea tai perus Smashiä. Osan kuitenkin sai melkoisen nopeasti ja helposti Spirits -pelimuodon kautta. 

Vaikka on hienoa, että pelissä on niin monta edellisten pelien kenttää ja hahmoa olisi niiden sijoittelua valintaruudussa voinut miettiä hieman tarkemmin. Tällä hetkellä kaikki on järjestäytynyt siihen järjestykseen kun ne ovat Smashiin ilmestyneet (ensin N64 kentät sitten Meleen, Brawlin jne...) Kaiken lisäksi yli 100 kenttää näkyy ruudulla niin pieninä kuvina, että niistä on hankala ottaa selvää mikä kenttä on kyseessä. Olisin siis kaivannut sitä, että järjestys olisi pelisarjojen (Pokémon, Zelda, Mario..) mukaan - sama hahmojen järjestyksen kanssa.

Smash Ultimate onnistuu jotenkin poistamaan kaiken sen mikä aiemmissa Smasheissä on ollut hauska. Meleen adventure mode, Home-run contest ja Target Smash olisivat olleet oiva lisä tähän peliin. Pidin kuitenkin siitä, että Classic -pelimuodossa jokaisella hahmolla on persoonallinen lähestymistapa sen suorittamiseen. Esimerkiksi Royn on kohdattava kaikki miekkataistelijat ja Bowser Jr. etsii mama Peachiä omalla questillaan. Pelistä myös valitettavasti puuttuu Smashin sielu eli Trophyt, joiden keräämistä ainakin minä olen aina rakastanut. Sen sijaan ne on korvattu näillä sieluttomilla Spirits -png kuvilla, joiden kerääminen on tuskaisen tylsää.

Smash Ultimate ei ole se pelisarjan paras osa. Perus Smash -mättö onnistuu sillä oikein hyvin ja party-pelinä se on varmasti edelleen yhtä huippu kuin edellisetkin. Sen sijaan esimerkiksi Online -pelaamisesta joutuu maksamaan sen kuukausimaksun mitä kaikki konsolit nykyään vaatii. Yksinpelaavalle tässä Smashissä ei siis ole juurikaan muuta mielekästä tekemistä kuin tuo Spirits -muoto, jolle ainakin minulle kesti pienoinen ikuisuus lämmetä.

Detroit: Become Human

Black Fridaynä tuli ostettua Playstation 4 ja siihen muutama peli. Olen aina ollut Nintendo -fanipoika ja pleikkarin ostaminen on aina tuntunut jotenkin väärältä Nintendoa kohtaan. Just kidding, etenkin viime vuodet ja se paska mitä Nintendon konsoleille on enimmäkseen tullut on saanut minut jo ajat sitten harkitsemaan konsolin vaihtoa. Switch tosin on nyt pikkusen nostanut luottamustani taas tähän pelijättiin, mutta toistaiseksi vielä useiden isojen pelien puuttuminen konsolilta haittaa bisnestä. Onneksi huomenna ilmestyy uusi Smash bros.

Yksi iso tekijä PS4 ostopäätökseen oli Sonyn ja Quantic Dreamin aivan supermielenkiintoinen peli Detroit: Become Human. Olen aina pitänyt peleistä, joissa voi tehdä valintoja siihen miten tarina kulkeutuu. Telltale Gamesin -pelit kuitenkin alkoivat käymään hyvin tylsiksi ja yksipuolisiksi, eikä Life is Strange -sarjakaan hirveästi lisää genreen tuonut. Detroit kuitenkin onnistuu tekemään vähän jotain uutta, eikä upeat grafiikat ja loistava soundtrack heikennä kyllä pelikokemusta yhtään.

Detroit kertoo lähitulevaisuuden maailmasta, jossa androidit ovat osa ihmisten jokapäiväistä arkea. Niitä kohdellaan kuin palvelijoita, niille huudetaan, niitä pahoinpidellään ja ennen kaikkea niitä pidetään alempiarvoisina kuin ihmiset. Pelissä pääset pelaamaan kolmea erillistä tarinaa kolmella eri android -hahmolla. Valintasi vaikuttavat siihen, miten peli etenee, miten hahmot kohtaavat toisensa ja siihen, miten pelin sisällä ihmiset suhtautuvat androideihin.

Pelin hahmot ovat mielenkiintoisia ja heidän tarinansa uskottavia. Toki vaikea kertoa vielä kaikilta kanteilta, sillä minun valintani tekivät pelistä sellaisen kuin itse valitsin. Minun Connor ei onnistunut kunnolla ystävystymään Hankin kanssa, Markus kuoli terroristina eivätkä Kara ja Alice päässeet koskaan Kanadaan. Onnistuin myös suututtamaan Chloen ja aiheuttamaan sisällissodan androidien ja ihmisten välille. Eli voisi sanoa, ettei ensimmäinen pelikerta mennyt ihan nappiin.... Onneksi näitä monivalintapelejä voi pelata aina uudelleen ja katsoa, miten toisenlaiset valinnat vaikuttavat loppuratkaisuun.

Pelissä on aika vähän suoranaisesti pelattavaa niille, jotka eivät jaksa grindata kaikkia pikku yksityiskohtia ja kokeilla kaikkia eri valintoja. Tarinan ohella voi keräillä hahmogalleriaan hahmoja sekä kenttiin piilotettuja aikakausilehtiä, jotka olivat ainakin minun suuri intohimoni löytää. Detroitin maailma on mielenkiintoinen ja se tuntuu kuin katsoisi hyvää televisiosarjaa. Ainakin minuun upposi tälläinen scifi-peli ihan täydellisesti ja ahminkin ensimmäisen pelikerran läpi alle viikossa. Nyt täytyy vain päättää, mitä valintoja tekisin seuraavaksi?