perjantai 14. joulukuuta 2012

Hahmoliiga: Bruce Wayne


Jokainen tuntee tarinan pojasta, joka menettää vanhempansa kulttuuriteatterin takana ja perii heidän valtavan omaisuutensa. Orpopojasta kasvaa miljardööri peluri, jonka käsivarsilla viihtyy niin rahat, alkoholi ja naisetkin. Vaikka ulkokuori onkin karu ja kylmä, on Bruce Waynen sisin täyttä kultaa.
Käydään nyt kuitenkin ensin faktat läpi. Hahmon on siis suunnitellut Bob Kane ja Bill Finger. Ensiesiintyminen oli DC-Comicsin lehdessä numero 27, toukokuussa vuonna 1939.

Joseph Chilton murhasi Waynet
Batmanin tarina siis lähtee siitä, kun Bruce menettää vanhmepansa jonkun random-ryöstäjän toimesta. Thomas ja Martha Wayne ammutaan Brucen silmien edessä ja ryöstäjä pakenee saamatta edes mitään merkittävää varastettua. Tapahtuman jälkeen Bruce jää uskollisen hovimestari Alfred Pennyworthin kasvatettavaksi suureen Wayne-Kartanoon. Sisimmässään poika jää janoamaan kostoa vanhempiensa murhaajaa kohtaan. Se miten Bruce keksii toteuttaa kostonsa, kertoo kuitenkin pojan oikeudentajusta: Hän aikoo passittaa jokaisen Gothamin rikollisen vankilaan, jotta voisi jossain vaiheessa törmätä vanhempiensa murhaajaan ja saada tämän tuomiolle teostaan.

Se miten Brucesta kasvaa Batman on esitetty monilla eri tavoilla eri piirtäjien ja ohjaajien kesken. Usein Bruce kuitenkin törmää lepakkoon, joko siten että sellainen lentää hänen ikkunaansa, sen ohi tai hän joutuu lepakon pelästyttämäksi/hyökkäyksen kohteeksi. Toisin kuin mutantti tarinoissa, Brucea ei pure lepakko ja hän ei saa tämän voimia. Bruce vain saa inspiraation lepakosta, joka yön turvin pystyy piiloutumaan varjoihin.

Bruce Waynellä ei siis ole supervoimia. Hän on vain opetellut erlaisia taistelutekniikoita ja osaa käyttää niitä erinomaisesti. Sen minkä Bruce häviää voimassa tai taidossa, saadaan korjattua Wayne Enterprisesin luomilla vempaimilla ja laitteilla. Kannattaa olla miljonääri supersankari.

Vuosikymmennet ovat luoneet erilaisia Bruce Waynejä. Jokainen piirtäjä ja elokuvaohjaaja on halunnut jättää oman tunnus piirteensä hahmoon. Aluksi Bruce/Batman oli oikeastaan melko humoristinen hahmo, joka usein sanaili vastustajiensa kanssa hyvin hyvin hyvin typerillä kommenteilla, mikä onneksi on nykyään enää Robinin heiniä. 1980-luvulla Batman  muuttui hieman synkemmäksi. Ja mitä pitemmälle vuodet ovat menneet, Batman on muuttunut yhä vaan synkemmäksi ja synkemmäksi (lukuunottamatta Joel Schumacherin elokuvia Batman 4ever ja Batman ja Robin, silloin otettiin takapakkia ja oltiin lähempänä 60-luvun "nananannanana-batmaan!"-Batmaniä... Hrr.... Se Bane... Se Jäämies ja se Arvuuttaja.... taisin oksentaa vähän..) Onneksi elän sitä aikaa kun Batman on oikeesti cool. Pienenä tosin kyllä fanitin tuota 60-luvun tv-sarjaa, nyt jos katsoisin sitä... Hrr... tuli taas mieleen se Schwarzenegger-Jäämies...
Bruce Waynen näyttelijöistä sen verran, että suosikkini on kyllä tähän mennessä ehdottomasti Christian Bale. Olen tullut siihen tulokseen, että Bruce Waynen näyttelijän ei tarvitse olla hyvännäköinen, kuten esim. Marvelin sankareiden näyttelijät. Vaan Bruce saa olla sellainenkin, että kestää katseen juuri ja juuri, kunhan osaa luoda hahmon uskottavaksi. Toinen suosikkini on Tim Burtonin leffojen Michel Keaton, juuri edellä mainitusta syystä. Keaton on ruma kuin mies vaan voi olla, mutta osasi olla Batman. Toisin kuin George Clooney, joka teki Batmanistä vain homon.....
Kunnia maininta myös animaatiosarjassa ja Arkham-pelisarjassa ääninäytelleelle Kevin Conroylle.

vasemmalta oikealle: Adam West, Michael keaton, Val kilmer, George Clooney ja Christian Bale


Palataanpa takaisin Bruce Wayneen, ennen kuin karkaan aiheesta ja alan ylistää Nolan-Trilogiaa... :) Batmanin erityisominaisuuksista mainitsinkin jo, että hänen voimansa eivät niinkään perustu voimaan vaan oveluuteen ja vimpaimiin. Bruce Waynellä on myös taitavia etsivän kykyjä ja kriminologian tuntemusta ja hän onkin usein vihollisiaan askeleen edellä. Mutta enenkaikkea Bruce Waynen parhaimmista ominaisuuksita on sosiaalinen osaaminen. Bruce Wayne osaakin puhua itsensä useimmiten pinteestä ennen voimankäyttöä. Joskin liian usein Gotham-cityn alamaailma ei puheita kuuntele... Sitten pitää mättää turpaan. Bruce Waynen ideologiaan myös kuuluu, että ketään ei saa tappaa. Siksi Batman tainnuttaa ja vangitsee uhrinsa eikä kanna mukanaan edes asetta. Harvemmin Bruce myöskään menettää hermojaan vihollisen kourissa... Mitä nyt silloin tällöin jos joku random Rachel kuolee niin pitää hakata Jokeria....

Bruce kantaa poikaansa. Damian Waynen äiti on Talia Al Ghul
Lopuksi otetaan vielä se aihe, mitä kaikki te olette odottaneet: Bruce ja naiset. Pakkohan tämä on tänne laittaa kun herran kainalossa viihtyy misu jos toinen. Listaanko vain vai selitänkö myös? Ehkä otan vain parit tärkeimmät suhteet esiin.


Selina Kyle/Kissanainen: en viitsisi käydä tätä taas läpi, joten luethan tekstini Selina Kylestä mikäli kiinostaa :)
Talia Al Ghul: toinen "pahis" nainen, jonka kanssa Brucella on ollut säpinää. Tiukan paikan tullen Talia on aina sortunut hyvikseksi ja avustanut Batmanin eteenpäin tehtävässään. Usein ollut kuitenkin tuplapetturi ja pettänyt lopulta Batmanin.
Vicky Vale: etenkin 1950-luvun sarjiksissa Vickyllä oli tunteita Batmaniä kohtaan. Näin myös Burtonin elokuvassa Batman.
Pamela Isley/Poison Ivy: Okei, sellaista miestä ei Batmanissä olekaan nähty joka ei olisi langennut Poison Ivyn lempeen. Suudelmaa tosin täytyy varoa... voi jäädä viimeiseksi. Pamsu myös aiheutti hieman riitaa Batmanin ja Robinin välille ensiesiintymisellään...

Mutta jottei ihan mene tylsäksi lätinäksi niin muistetaan myös tämä, että ajoittain Bruce Wayneä on väitetty myös homoseksuaaliksi... Mistä lie johtuu?



"Tell everyone. All the punks, junkies, gunsels, enforcers... all the wise guys, leg-breakers, muscle boys... tell them they're finished. Tell them the streets belong to the Batman."
-Bruce Wayne

 

lauantai 8. joulukuuta 2012

From the Childhood

Innostuin vähän piirtelemään asioita, joiden parissa kasvoin tälläseksi isoksi mörökölliksi :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...