Jokeri

En oikein tiedä mistä edes aloittaa tämän kanssa! Kun silloin joskus kuulin, että Jokeri saa oman elokuvan, olin vähän sekavin fiiliksin ottamassa sitä vastaan. Luvattiin, että leffa olisi enemmän aikuiseen makuun eikä siinä olisi niin paljoa sarjakuvaelementtejä. Kuulosti siis ideana jo tosi mielenkiintoiselta ja tuoreelta. Vähän jänskätti se fakta, että Jokerin syntytarina tai sen puute on monille niin pyhä asia, että mitenköhän tässä käy. Pystytäänkö olla uskollisia sarjakuville, mutta silti tuoda uutta näkemystä asiaan? Suuri pelko oli siinä, että leffan pääosaan laitettaisiin Jared Leto, joka nähtiin Jokerina jo Suicide Squad leffassa. Aika nopeasti kuitenkin vahvistui, että pääroolin oli saamassa Joaquin Phoenix mikä jo itsessään nosti minun mielenkiintoani huimasti! Jo ennen leffan ilmestymistä, Jokerin ympärillä pyöri melkoinen Oscar-hype. Joaquin Phoenixia ylistettiin maasta taivaisiin ja IMDB arvosana pomppi pilvissä. Pakkohan tämä oli siis käydä vilkaisemassa jo ensi-ilta viikonloppuna.

Elokuvan on ohjannut enemmänkin komedioistaan tunnettu Todd Phillips. Näyttelijöinä on Phoenixin lisäksi myös legendat Robert De Niro sekä Frances Conroy. Elokuva kertoo ajasta ennen kuin Jokeri on Jokeri. Phoenix näyttelee Arthur Fleck nimistä miestä, josta elokuvan aikana kasvaa meidän kaikkien tuntema ja rakastama klovniprinssi. Fleck on outo, väärinymmärretty ja yksinäinen figuuri, joka heijastelee kaikkia nykyajan onnettomia nuoria miehiä, ainakin jos on uskominen kaikkia virallisia tahoja. Monet leffateatterit Yhdysvalloissa kieltäytyivät näyttämästä leffaa joko sen takia, että Dark Knight Rises elokuvan ensi-ilta on vielä tuoreena mielessä tai ihan vain siksi, että joidenkin tahojen mukaan tämä elokuva lietsoo anarkiaa. Myös Finnkinolla oli reppujen ja laukkujen tarkastukset ennen saliin menoa - ihan siis ison maailman meininkiä.

Tämä kohtaus oli ihan äärettömän kaunis. Rakastan tätä väripalettia!

Joaquin Phoenix on minulle näyttelijänä ollut aina vähän outolintu. Hänen roolinsa Gladiaattori sekä Her -elokuvissa ovat jääneet mieleen. Näyttelijä tuntuu osaavan tuoda esiin juuri tälläisiä kylmiä "misfit" hahmoja, mikä siis sopii myös Jokeriin oikein hyvin. Phoenixin Jokeri on hahmona mielestäni lähes täydellinen. Kerrankin on tajuttu kunnolla tuoda esiin se fakta, että Jokeri ei oikeasti ole hauska. Usein me katsojat vain nauretaan sille kuinka cringe hänen vitsinsä oli ja millaisessa tilanteessa Jokeri sen sanoi. Nyt kun hahmo tuodaan niin sanotusti oikeaan maailmaan, tuntuvat vitsit todellakin mauttomilta sekä väärässä paikassa lauotuilta. Rakastin myös sitä, että mukaan oli tuotu fyysisen komedian elementtejä. Jokeri oli kömpelö ja käytti paljon käsiään ja koko vartaloaan tehdessään temppuja ja koittaessaan naurattaa ihmisiä. Leffan jälkeen uskalsin jopa väittää, että tässä on paras koskaan tehty live-action jokeri, mutta pari klippiä Heath Ledgeriä palautti minut taas maan pinnalle. Pirun lähelle kyllä päästään ja pakko antaa tunnustusta siitä, että Phoenix kannattelee tulkinnallaan koko leffan.

Elokuva itsessään ei ole mikään mielettömän ihmeellinen. Se on hankala laittaa sinällään mihinkään vertailukategoraiaan kun kyseessä kuitenkin on draama, joka hakee elementtejä supersankarileffoista, Scorsesen-maailmasta sekä vanhemmista trillereistä. Jokerin syntytarina on hankala sillä sille ei ole koskaan oikein annettu mitään yksiselitteistä vastausta. Usein syntytarina on Jokerin itsensä kertoma, jolloin siinä on varmasti aukkoja, valheita tai ihan vain väritettyjä juttuja. Sama fiilis annetaan myös tähän elokuvaan sen aivan viimeisessä kohtauksessa. Mikä kaikki oli totta, oliko mikään vai oliko kaikki? Rakastin elokuvan värimaailmaa sekä Jokerin vaatetusta. 70-luku toimi hyvänä vaihteluna sille ainaisella kasari-ihannoinnille. Ainut mikä vähän itseä jäi harmittamaan oli se liiallinen Waynen perheen tuominen mukaan jokaisessa käänteessä. Bruce Wayneä hierottiin myös aavistus liikaa naamalle. Ainut hieno asia tässä oli se symboliikka siinä kohtauksessa kun Bruce seisoo vanhempiensa ruumiiden vierellä. Samana yönä syntyi toisistaan suoraan riippumattomina sekä Jokeri että Batman. Brucen takana myös juoksee muutama rotta, joka nivoo hyvin ympyräksi koko leffan. Elokuvahan alkoi sillä, että puhuttiin suuresta rotta-ongelmasta Gothamissa.

Pakko myös nostaa ihan erikseen leffasta sen musiikki. Biisit, mitkä oli leffaan valittu toimivat todella hyvin. Myös Hildur Guðnadóttir, Johann Johannssonin manttelinperijä tekee uskomattoman hyvää työtä soundtrackin kanssa! Mukana on sitä tuttua painostavuutta, mihin olen tuon kaksikon musiikissa rakastunut. Rakastan myös elokuvan julisteita ja niiden upeita värejä! Pienet yksityiskohdat tekivät tästä mielenkiintoisen tapauksen, enkä ihmettele yhtään jos tämä nähdään Oscareissa muutamassakin kategoriassa. Jollei mitään ihmeellistä tapahdu niin Joaquin Phoenix on myös vahvoilla pääosa-oscariin. Elokuvan merkitystä yhteiskunnalle ei välttämättä ymmärrä ihan vielä, mutta uskon että tulevaisuudessa tämä nähdään jonkinlaisena käännekohtana tähän genreen. Se on kuin elokuvamaailman the Killing Joke. Monet vihaavat, mutta ne jotka rakastavat, rakastavat kunnolla. Jonkinlainen moderni kulttileffahan meillä on tässä käsissä..

Elokuva esittää rohkean ja raa'an tulkinnan Jokerista. Hahmo tuntuu aluksi todella vieraalta ja itsekin mietin alkuun, että tämä ei nyt tunnu oikealta. Kuitenkin leffan loppua kohden hahmosta kasvaa se pirullisen upea hahmo, jota Batman-fanit ovat vuosikymmenien ajan rakastaneet. Jokerin arvaamattomuus ja friikkiys on ihanaa katsottavaa ja Joaquin Phoenixin jokeri-nauru jää kummittelemaan kaikessa karmeudessaan takaraivoon. Hieno tulkinta ja yksi parhaimpia ja aidoimpia sarjakuva-leffoja mitä on koskaan tehty. Tykkään!

	Näyttelijävalinta	Vaatetus	Nauru	Persoona	Merkitys*
Cesar Romero	★★★	★★★	★★	★	★★★★
Jack Nicholson	★★★	★★★	★★	★	★★★
Mark Hamill	★★★★★	★★	★★★★★	★★★★★	★★★★★
Heath Ledger	★★★★★	★★★★	★★★★	★★★★★	★★★★★
Jared Leto	★	★	★	★	★
Joaquin Phoenix	★★★★★	★★★★★	★★★★	★★★★★	★★★★★

*merkitys medialla, jossa hahmo esiintyi (leffa, sarja, peli)

Adam West

Muistan elävästi lapsuudestani sen, kun telkkarista tuli 60-luvun Batmanin uusintoja. Alle kouluikäisenä, monet leikit veljen kanssa liittyivät juuri tähän viittasankariin. Minulla oli jopa sellainen hieno Batmanviittakin, joka taisi olla äidin askartelema. Musta kangas, jossa oli kumilenkki, että sen sai laitettua helposti pään yli viitaksi. Veljen osaksi jäi olla Robin, kun itse leikin Batmaniä. Voisi siis olettaa, että tämä todella kämäinen campy-henkinen sarja oli alkusysäys minun Batman fanitukselleni.

Eilen illalla ikävät uutiset kantautuivat korviini. Päätähti Adam West, joka siis Bruce Waynen/Batmanin roolissa, oli menehtynyt 9.6.2017 leukemiaan. Adam West on ensimmäinen merkittävä Batman-näyttelijä ja alkusysäys sille, että viittasankari on tänäkin päivänä niin tunnettu. West on toiminut viime vuosina myös Batmanin äänirooleissa, sekä tehnyt lukuisia cameo-rooleja erilaisiin nörttiohjelmiin ja -elokuviin. West on myös kiertänyt ahkerasti eri coneissa ja tavannut fanejaan vielä yli viisikymmentä vuotta sarjan jälkeen. West tulee aina olemaan minun mielessäni ja kestämään vertailua tuleviin Batman-näyttelijöihinkin.

“How many actors have a shot at being a part of something that became a part of pop culture? It’s been very rewarding. I’m not getting the 20 million bucks for the new movies, but at least I’m getting warmth and recognition from people wherever I go.”

Adam West

“How many actors have a shot at being a part of something that became a part of pop culture? It’s been very rewarding. I’m not getting the 20 million bucks for the new movies, but at least I’m getting warmth and recognition from people wherever I go.”

Kaikkien aikojen Parhaimmat pelit!

Lisää näitä massiivilistoja! Olen huomannut, että noihin muihinkin tulee palattua vähän väliä kun haluaa tarkistaa jonkin sijoituksen listalla. Marvel ja DC -leffa listat etenkin ovat todella paljon käytössä juuri sen takia, että noita tulee katsastettua uusia vähän väliä. Nyt ajattelin koota siis minun mielestäni kaikkien aikojen parhaimmat videopelit yhteen postaukseen. Minulle pelissä tärkeintä on helposti lähestyttävä maailma ja samaistuttavat hahmot. Mikäli pelissä on myös hyvä juoni ja tarttuva musiikki, ovat ne ehdottomasti paikkansa ansainneet minun suosikkipelieni joukossa. Uskoisin, että pelaajille ei hirveän suuria yllätyksiä tule tällä listalla. Mikäli joku superhyvä peli puuttuu listalta niin olkaa hyvä ja kysykää mielipidettäni! Suurella todennäköisyydellä en ole kyseistä peliä vielä pelannut, mutta voi olla ettei se vain pääse top 10 listalle. Aloitetaanpa!

11.  The Legend of Zelda:  the Wind Waker (2002)

Näköjään jälleen kerran onnistuin juksuttamaan teitä. Tämä on oikeasti top 11, sillä Wind Wakeriä ei voi jättää tältä listalta pois. Wind Waker on hieman erilainen Zelda peli jo ihan ulkonäöllisesti. Sen grafiikat ovat omaperäiset, mutta luoneet jalansijaa monille tämän päivän indie-pelien grafiikoille. Wind Waker on myös ensimmäinen melkein avoimen maailman Zelda peli, jossa voit suorittaa lukemattomia pieniä sivutehtäviä!

10. Crash Team Racing (1999)

Spoilaan sen verran, että CTR on maailman paras rallipeli. Kovin kaukana listalle pääsystä ei ollut Mario Kart Double Dash, mutta piti antaa tämä titteli kuitenkin Crashille. CTR:n parissa tuli vietettyä käsittämätön määrä tunteja pentuna. Oma suosikkihahmoni pelissä oli Pinstripe sekä Cortex. Tämä on sellainen peli jonka haluaisin jälleen käsiini!

9. Minecraft (2011)

Joskus tahtoo olla luova ja tuhlata aikaansa palikkamaailmassa. Harmillisesti kyllästyin hieman peliin sen jälkeen, kun superhienot rakennelmani hävisivät edellisen koneeni mukana. Olin luonut tavallaan toimivan RPG-maailman, jossa oli toimivia temppeleitä ja tehtäviä. Olin myös luonut todella kivan Henkien Kätkemä kylpylän melkein reaalikoossa. Huoh.. tahtoisin niin takaisin tuon maailman, mutta uudelleen en millään viitsisi alkaa sitä tekemään!

8. Arkham City (2011)

Kuka yllättyi, että listaltani löytyy Batmaniä? Arkham City on lähestulkoon kaikin puolin täydellinen Batman peli. Paljon vihulaisia napattavana, hyvä pääjuoni sekä loputtomat pikkutehtävät, lore ja easter eggit tekivät pelistä täydellisen nörttikokemuksen. Edes Arkham Cityn jatko-osat eivät yltäneet tämän pelin tasolle. Arkham Cityssä sinä todellakin saat olla Batman.

7. Super Smash Bros. 3Ds (2014)

Smash Bros. -sarja on ollut yksi rakkaimpia pelisarjoja minulle ihan tuolta Gamecube ajoista asti. Siinä missä Melee onnistui koukuttamaan minut ja Brawl toi paljon hyvää lisää pelisarjaan, on kuitenkin 3DS versio ehdoton suosikkini. Smash Run, toimivat valikot ja mahdollisuus pelata kavereiden kanssa netissä on todella kiva lisä! Myös kentät ovat tässä mielenkiintoisempia kuin sisarversiossa Wii U:lle, joka myös ihan kelpo peli!

6. The Elder Scrolls V: Skyrim (2011)

Nyt päästään aika koviin peleihin!  Vierastin todella pitkään Skyrimin kaltaisia pelejä. Jotenkin tuo ekassa persoonassa pelaaminen tuntui oudolta, mutta sitten parempi puoliskoni sai minut kokeilemaan peliä. Yllätyin todellakin positiivisesti. Hahmon luomisesta asti imeydyin peliin aivan täysin. Skyrimin maailma on kaunis ja mielenkiintoinen, jossa on paljon sivujuonia ja ihan ookoo hyvä pääjuonikin (jonka olen ainoana koko kaveripiiristäni suorittanut loppuun sakkaa, yrittäkää nyt edes.)

5. Pokémon X (2013)

Pitäähän minun listallani olla vähän Pokémoniakin! Pokémon X on yksi parhaimmista Pokémon peleistä ikinä. Uusia hirviöitä tuli sopivan vähän lisää, mutta pelissä esiteltiin Mega Evoluutiot, jotka ainakin minun mielestäni olivat todella hyvä lisä Pokémon peleihin! Myös grafiikoiden huikea paraneminen sekä Kalos -alueen kaunis ympäristö olivat omiaan tekemään pelistä niin hyvän!

4. Undertale (2015)

Jos et ole vielä pelannut niin pelaa. Undertalella on mahdollisuus rikkoa pelaaja henkisesti ja saada pelaaja rakastumaan pelin jokaikiseen hahmoon. Pikseligrafiikka on todella virkistävää tämän päivän grafiikoihin nähden ja Undertale pysyy siitä huolimatta kauniina. Ihastuttavien hahmojen lisäksi pelissä on myös ihan tajuttoman hyvä soundtrack, jota kuuntelee vielä tälläi vuosi pelin päättymisen jälkeen! Peli vaatii myös useamman läpipeluukerran, jotta siitä saa kaiken irti. Eikä kertaakaan kaduta, että pelasin pelin kolmesti!

3. Pokémon HeartGold (2009)

Vaikka X on miltei täydellinen Pokémon peli, ei se vedä vertoja lapsuuteni lemppari Pokémon pelin remakelle. HeartGold on siis Pokémon Goldin uusintaversio, mutta tuotuna 2010-luvun kynnykselle. Kaikki uudet Pokémonit ovat mukana, kuten myös uudet hyökkäykset ja kehittymismahdollisuudet. Johto -alue on kaikkeista hienoin ja mielenkiintoisin Pokémon maailma tähän päivään mennessä. Salikouluttajat ovat jokainen upeita, samoten pelin juoni. Parasta on kuitenkin se, että pelin suoritettua sinulla on mahdollisuus siirtyä pelaamaan myös Red & Blue peleistä tuttuun Kantoon. Tässä on todella paljon pelattavaa verrattuna muihin Pokémon peleihin!

2. Overwatch (2016)

Listan uusin peli on tullut sinne pysyäkseen. Noin vuosi sitten tutustuin ensimmäisen kerran Overwatchiin ja rakastuin oitis. First Person Shooterit eli FPS -pelit eivät ole mitenkään ennen saaneet minua kiinnostumaan, mutta Overwatchin upeat hahmot ja kaikintavoin toimiva pelityyli ovat omiaan luomaan täydellisen FPS kokemuksen! Sen verran on tullut tätä peliä jo hypetettyä, että varmaan parempi kun tsekkaatte tuon Overwatch tägin!

 
1. The Legend of Zelda: Majora's Mask (2000)

Parhaaksi peliksi pääsee tämä N64 klassikko. Nyt fiksuimmat ihmettelevät kovaan ääneen, missä Ocarina of Time? Ocarina of Time löytyy listani sijalta 16. Peli on todella hyvä kaikinpuolin, mutta kalpenee absurdin, jännittävän ja sielukkaan Majora's Maskin rinnalla. Majora's Mask on pelinä todellinen tunnekokemus. Monet sivutehtävät ovat todella surullisia ja traagiset ihmiskohtalot saavat tipan jos toisen linssiin. Kaiken kruunaa uskomattoman hyvin pelin tunnelmaan sopiva musiikki. Itse en ole koskaan vielä N64 versiota pelistä pelannut, mutta Gamecube ja 3Ds versiot olen pelannut molemmat läpi, cubella jopa kahdesti.

Tässä siis minun suosikkipelini! Mikäli tosiaan halautte väitellä, kommentoida tai kertoa omista suosikkipeleistänne niin eikun satuilemaan!

DC -leffat top 10

Välillä minun täytyy muistuttaa itselleni etten ole pelästään Marvel fanipoika vaan sydämestäni löytyy tilaa myös DC:n maailmalle. Elokuvissa Marvel valitettavasti dominoi melkoisen hyvin markkinoita samalla kun DC vasta heräilee niihin mahdollisuuksiin mitä supersankari elokuvat voivat olla. DC-leffojen ongelma on ollut milloin mikäkin; huono käsikirjoitus, CGI-efektit eivät ole olleet ajan tasalla tai hahmo on vain roolitettu niin pieleen kuin olla ja voi. Toisaalta jos miettii asiaa siten että DC:llä on prosentuaalisesti paremmat elokuvat kuin Marvelilla ja onpa pari voittanut Oscareitakin. DC-leffoista on helpompi erotella jyvät akanoista ja järjestys on helppo laatia kun live-action leffojakin on alle kaksikymmentä. Listaan tähän nyt mielestäni parhaimmat DC -leffat ja loppuun voisin myös listata ne kaikkein huonoimmat, koska nehän teitä oikeasti kiinnostaa.

10. Constantine

Vaikka Keanu Reeves ei ole mikään suosikkinäyttelijäni, eikä hän oikein onnistu olemaan usottava Constantinekaan pääsee tämä leffa listalleni. Rakastan Peter Stromaren versiota saatanasta ja muutenkin elokuva onnistuu ihan hyvin tempaisemaan mukaansa.

9. Man of Steel

Henry Cavill on mielestäni tosi hyvä roolistus Teräsmieheksi, Amy Adams Lois Lanena ei niinkään vakuuta. Adams pystyy niin paljon parempaan kuin olemaan aivoton vaimoke supersankarille. Man of Steel on näyttävä ja esittelee ihan hyvin tämän uuden DC-universumin.

8. Batman V Superman

Jouduin vähän syömään sanojani tämän leffan takia, sillä toisella katselukerralla se osoittautuikin ihan hyväksi rainaksi. Ben Affleck on uskottava Batman ja muutenkin leffa toimii ihan viihdyttävänä pakettina muutamaa vammailua lukuunottamatta.

7. Batman

Oikeasti tämä leffa voisi olla top 7 sillä vasta tästä alkaa mielestäni oikeasti tosi hyvät DC -leffat. Burton onnistui tuomaan Batmanin uskottavasti valkokankaalle ja Burtonin tyyli sopii hyvin Batman maaimaan...

6. Batman Returns

...Siltikin pidän enemmän tästä jatko-osasta jossa Danny DeVito tekee hauskan roolisuorituksen Pingviininä. Myös Pfeiffer on erittäin hyvä Selina Kyle.

5. Dark Knight Rises

Dark Knight Rises on Nolanin Batman trilogian "huonoin" osa. Se ei onnistunut saavuttamaan puolillekaan sitä mitä Dark Knight aikanaan teki, syykin on melko selkeä. Mikäli Ledger olisi ollut vielä hengissä, olisi elokuvan juoni ollut varmasti aivan erilainen.

4. V for Vendetta

DC/Vertigon omistuksessa olema V for Vendetta on todella onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Natalie Portman ja Hugo Weaving onnistuvat tuomaan valkokankaalle todella uskottavasti hahmonsa eikä leffa ole juonellakaan pilattu! Tästä kun sattuu näkemään pätkänkin telkkarista niin pakkohan se on loppuun katsoa!

3. Watchmen

Watchmen on yksi onnistuneimmista sarjakuva-leffoista ikinä. Se onnistuu sisäistämään sen karun maailman jonka Alan Moore on aikoinaan luonut. Hahmot ovat myös karuja irvikuvia oikeista supersankareista ja jokainen on onnistuttu roolittamaan juuri oikein!

2. Batman Begins

Kukaan ei varmaan arvaa mikä on ykkösenä. Ei varmaan tästäkään tarvitse mitään selitellä... ;)

1. Dark Knight

Se kuka ei arvannut, että Dark Knight on kaikkein paras DC-leffa nostaa viittansa ylös ja poistuu. Dark Knight on kaikin tavoin onnistunut leffa eikä pelkästään Batman-leffana. Se voittti Oscarin parhaasta Miessivuosasta ja ääni editoinnista. Leffalla on myös Imdb käyttäjien arvostelujen mukaan 9,0 mikä nostaa sne #4 parhaimmaksi elokuvaksi sivustolla. Dark Knight on se leffa, jossa kulminoituu kaikki se mitä onnistunut supersankari leffa vaatii!

Tässä vielä nämä loput hirvitykset ja epäonnistuneet kakkelit huonoimmasta vähemmän huonoon:

1. Catwoman (hirveä, hirveä, hirveä)
2. Batman Forever (mitä aktuaalista helvettiä)
3. Superman Returns (omg miten tää voi olla näin huono)
4. Green Lantern (Deadpool)
5. Batman & Robin (Batnipples, mut ihan hyvä takamus Robinilla)
6. Suicide Squad (Oscar-voittaja)

Mitä kuuluu DCEU?

DCEU eli DC Extended Universe eli DC supersankarielokuvien oma universumi. Mikäli on yhtään seuranut uutisia liittyen tähän Warner Brosin leffauniversumiin Teräsmiehestä ja Batmanistä niin on saanut huomata kuinka koko leffasarjan tulevaisuus on ollut vaakalaudalla. Ensin Ben Affleck jätti Batman -elokuvan ohjaajan/käsikirjoittajan roolin ja hetken päästä uhkasi lopettaa koko Batmaninä olemisen kun ei yhteisymmärrystä löytynyt uusien tekijöiden ja Warnerin kanssa. Nyt kuitenkin Warner Bros. on vahivastanut, että uuden Batman elokuvan ohjaajaksi tulee Matt Reeves joka tunnetaan ihan hyvien leffojen kuten Cloverfield ja Apinoiden Planeetan Vallankumous ohjaamisesta. Eli ainakin minä olen ihan tyytyväinen siihen asti kunnes tulee taas jotain muutoksia.

DCEU on kokenut aika paljon takaiskuja aina Batman V Superman leffasta alkaen. Murskakritiikin kriitikoilta saanut BVS oli naurun alla oikeastaan koko vuoden ja huonosta menestyksestä syytettiin muun muassa Marvel -fanipoikia ja Disneyn lahjomia kriitikoita. Itsekin olin sitä mieltä, että leffa oli melkoista sontaa, mutta päätin katsoa sen toisen kerran siinä uskossa että se oli aivan todella huono. Yllätyin. Vaikka Batman V Supermanissä on todella outoja valintoja hahmokehityksen ja juonen suhteen (köh Martha) niin on se silti aika viihdyttävä. Veikkaan, että mielipiteeseeni tuolloin vajaa vuosi sitten leffateatterissa vaikutti se suuri hype ja etenkin se, että Marvelilta tuli kaksi kaikkien aikojen parasta leffaa alkuvuodesta. Batman V Supermanin jälkeen supersankari-leffat olivat vain laadultaan huonompia ja huonompia, mikä vain muistutti siitä että BVS oli myös huono.

Sitten katsoin uudestaan Suicide Squadin, joka ei silloin tuntunut yhtään sen huonommalta kuin BVS  kun teatterissa sen näin. Nyt uudelleen tarkasteltuna, Suicide Squad on yksi modernin supersankari -maailman huonoimmista elokuvista. Juonessa ei ole päätä eikä häntää, vihollinen on aivan käsittämättömän huono ja vaikka näyttelijät yrittävätkin parhaansa on Will Smithin rooli liian suuri ja Viola Davisin liian pieni. Tässä meidän Oscar-ehdokas elokuva, jei...

Kesäkuussa saa ensi-iltansa Wonder Woman, johon minulla on jälleen korkeat odotukset. Hahmo Gal Gadotin esittämänä oli jotain niin siistiä BVS -leffassa ja se tunnari! Kiitos Zimmer ja Junkie XL! Loppuvuodesta saamme myös sankareiden yhteisleffan eli Justice Leaguen, jossa nähdään siis liuta a-luokan näyttelijöitä DC:n kovimpien sankareiden ja vihollisten rooleissa. Ben Affleck, Gal Gadot, Jason Momoa, Ezra Miller, Amy Adams, Jesse Eisenberg, J.K. Simmons, Henry Cavill, Jeremy Irons näin muutama mainitakseni.

Tulevaisuudessa on tulossa vielä Flash, Aquaman, Shazaam, Cyborg, Green Lantern Corps sekä monia muita leffoja, eli DCEU ei ole ihan heti kuolemassa pois. Voisin kuvitella, että jokainen noista tulee myymään ihan hyvin ja kunhan universumi saadaan lämmiteltyä kunnolla niin eiköhän siitä vielä jotain hienoa saada! Tänään myös julkistettiin, että myös Dick Grayson eli ensimmäinen Robin, nykyinen Nightwing saa myös oman elokuvan. Se sai minut spekuloimaan vähän tulevaa eli mahdollisia spoilereita tässä: Mikäli Nightwing on olemassa, on BVS -leffassa nähty kuolleen Robinin tapaus Jason Todd, eli se Robin jonka Jokeri "tappoi" ja aivopesi Red Hoodiksi. Eli todennäköisesti näemme Red Hood -juonikaaren tulevissa Batman-leffoissa. Sitten vielä sellainen villi spekulaatio että olemme nähneet jo Nightwingin valkokankaalla, Suicide Squadissa!? Muistatteko Scott Eastwoodin? Ette varmaankaan. Mutta Eastwood on ainut hahmo Suicide Squadissa, jonka nimi oli kaikenmaailman lopputeksteissä isolla ja kaveri oli koko leffassa vain yhdessä kohtauksessa eikä sanonut muistaakseni sanaakaan. Voisiko olla, että Eastwood on Dick Grayson? Ikä ja ulkonäkökin toimisi todella hyvin Nightwingille, mutta joka tapauksessa tulemme häneen vielä törmäämään DCEU:ssa... Kuulitte tämän sitten ensin Ruudukossa!

25 kertaa minä!

Harvemmin tulee tehtyä näitä henkilökohtaisempia päivityksiä, mutta tälle viikolle niitä mahtuu jopa kaksi! Syy miksi halusin tehdä taas minusta kertovan tekstin on se, että täytän huomenna 25! Se on niin kuin neljännes vuosisata joka tuntuu todella isolta jutulta! Halusin juhlistaa itseäni siten, että tutkin elämääni vaikuttaneita asioita jokaiselta vuodelta vuodesta 1992 aina tähän vuoteen saakka. Varmaankaan mitään suuria yllätyksiä tällä listalla ei ole, mutta ainakin jotain mielenkiintoisia pikkuseikkoja saattaa minusta paljastua. Ennen kuin leimaatte minut jälleen itsekeskeiseksi luuseriksi niin tämä on ehkä tavallaan enemmän omaksi iloksi tehty teksti johon on sitten kiva palata kymmenen vuoden päästä. :)

1992 - Synnyin

Helmikuussa 1992 tosiaan synnyin ja siitä lähtien on tullut tutkittua tätä alati muuttuvaa maailmaa. Samana vuonna syntyi myös muutamat tämän hetken kuumimmista nimistä elokuvien saralla ja etenkin kaiken maailman kivojen nörtti juttujen parissa työskenteleviä sellaisia! Daisy Ridley ja John Boyega Star Warsista, Ezra Miller Justice Leaguesta ja Alexander Ludvig ja Josh Hutcherson Nälkäpelistä. Kaiken lisäksi jaan syntymäpäivän Taylor Lautnerin kanssa. 1992 oli nörttien vuosi!

1993 - Jurassic Park

Nuorempana olin ihan hitonmoinen Dinosaurus-fani. Tiesin kaikki lajit ja yksityiskohdat kaikesta! (Tai ainakin luulin tietäväni). Jurassic Park on edelleenkin yksi 90-luvun parhaista leffoista ja onhan dinosaurukset edelleen tosi siistejä! 

1994 - Frendit

Vuonna 1994 alkoi yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä sitcom -sarjoista. Ketään ei varmaan yllätä, että en tosiaan vielä kolme vuotiaana sarjaa seurannut, mutta teini-ikäisenä se nousi aika kovaksi jutuksi! Voisin melkein syyttää Frendejä siitä, että pidän edelleenkin sitcomeista, mutta ennen kaikkea sarjan syytä on sarkastinen huumorintajuni. Kiitos Chandler.

1995 - Pixar

Kaikille lapsille animaatioleffat on se ykkösjuttu. Olen ihan tyytyväinen siihen, että elin animaatioiden kulta-ajan lapsena. Varmasti siitä syystä edelleenkin animaatiot on tosi kova juttu. Etenkin Pixarin ja Studio Ghiblin tuotanto on aivan järjettömän hyvää. Vuonna 1995 ilmestyi siis Toy Story, eli ensimmäinen kolmiuloitteinen animaatioleffa tai kuten minä niitä kutsuin: "huffpuff-leffa".

1996 - Pokémon

Ehkäpä yksi suurin vaikuttaja elämääni on ollut tuo Nintendon paras pelisarja eli Pokémon. Ken Sugimori eli Pokémonien alkuperäinen piirtäjä oli ja on yksi idoleistani ja kopioimalla hänen töitään opin todella paljon piirätmisestä. Pokémon pelejä olen pelannut Goldista asti ja kortteja olen kerännyt siitä asti kun sain ensimmäisen sellaisen käteeni!

1997 - Harry Potter

Olen todella huono lukemaan kirjoja tänä päivänä ja taitaa olla vain yksi kirjasarja jonka olen alusta asti lukenut loppuun saakka. J. K Rowling teki lapsuudestani ja nuoruudestani taianomaisen maailman ihanimmilla hahmoilla ja tapahtumilla. 1997 ilmestyi ensimmäinen Potter kirja, mutta itse luin Viisasten Kiven vasta muutama vuotta ilmestymisen jälkeen.

1998 - Crash Bandicoot 3: Warped

Pleikkari oli myös iso juttu lapsuuttani. Vuoron perään pelattiin veljen kanssa erilaisia pelejä, oli pelipäivät ja pelikiellot. Joskus tuli heitettyä ohjaimella veljeä tai seinää kun meni pelit pieleen. Monet parhaimmat pelit joita olen pelannut löytyvät Playstation ykköseltä ja yhtenä parhaimapana seikkailupeli Crash Bandicoot 3: Warped vuodelta 1998.

1999 - Kouluun

Jos en nyt ihan väärin laskeskellut niin 1999 menin kouluun. Pieni kyläkoulu nimeltään Kirstinkallion koulu on se, missä vietin ensimmäiset neljä kouluvuotta. Koulu oli sopivan pyöräilymatkan päässä ja pienen kokonsa vuoksi siellä oli helppo ystävystyä kaikkien kanssa. Omalla luokallani oli kuusi oppilasta joista yksi on edelleenkin hyvä ystäväni. Kirstari oli siitä hyvä, että jokainen sai olla oma itsensä eikä ketään jätetty yksin.

2000 - Legend of Zelda: Majora's Mask

Eräs suosikkipeleistäni ilmestyi vuonna 2000. Zelda-pelit ovat olleet myös todella kovassa suosiossa ja parhaimpana juuri tämä Majora's Mask. Nintendo 64:lla en peliä ikinä päässyt pelaamaan, mutta muutaman vuoden päästä Gamecube versiota. Sen lisäksi ostin toissa vuonna pelin myös 3DS versiona ja edelleenkin se on yksi parhaimpia pelejä ikinä!

2001 - Tove Jansson (1914 - 2001)

Eräs harmittavimmista asioista tässä maailmassa on se, että tavallaan olisin voinut joskus jopa tavata Toven. Tove Jansson kuoli 2001, mutta jätti arvokkaan kulttuuriperinnön taakseen, Muumit. Tove on yksi minun suurimmista idoleistani ja arvostan hänen tuotantoaan aivan älyttömän paljon!

2002 - Lilo & Stitch

Disneyn animaatiot! Olen nähnyt lähes tulkoon kaikki Disney klassikot, mutta yksi on edelleen ylitse muiden ja se on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Lilo & Stitch. Käytän edelleenkin todella paljon erilaisia quoteja tästä leffasta päivittäin...

2003 - Big Fish

On vaikea sanoa milloin aloin oikeasti oikeasti fanittamaan elokuvia. Yksi tekijä kuitenkin oli Tim Burton, jota fanitin teininä suuresti. Ymmärsin tuolloin, että ohjaajalla voi olla oma tyyli jonka oikeasti tunnistaa leffasta toiseen. Big Fish on varmaankin suosikki elokuvani Burtonilta ja ehkä juuri sen takia, että se ei ole niin selkeä Burton leffa, vaikka siinä kaikki elementit siihen onkin.

2004 - Sarjakuvat

Alakoulun loppupuolella aloin todenteolla ajattelemaan, että minusta tulee isona sarjakuvapiirtäjä. Minulla oli tuolloin kaikkein eniten ideoita ja hahmoja sarjiksiin ja edelleenkin minulla on talleessa satoja sivuja luonnoksia ja tarinoita! Ehkä minusta vielä joskus tulee sarjakuvapiirtäjä, kuka tietää!

2005 - Doctor Who

Doctor Who palasi vuonna 2005 aivan uudella konseptilla ja satuin sitä vahingossa YLEltä katsomaan. Christoper Eccelston oli todella siisti Tohtori joka vetosi nuoreen minään. Koko Doctor Who vain upposi tosi hyvin tälläiseen nuoreen scifi-faniin ja parasta on se, että voin edelleen sanoa että fanitin Doctor Whota ja ennen kuin se oli coolia! Eli ennen Tennantia.

2006 - P!nk - I'm Not Dead

Jossain kohtaa yläasteen alussa aloin kuunnella musiikkia. Se oli jotenkin todella outoa ja noloa kertoa kavereille, että pitää musiikista. Ehkä tää oli vaan joku poikien juttu, mutta musiikkia ei kuunneltu, etenkään naislaulajia. Fanitin ensin Gwen Stefanin tuotantoa, mutta kun P!nk julkaisi albuminsta I'm not Dead vuonna 2006, olin aivan myyty. P!nk on edelleen yksi suosikki artistini ja olenkin häntä käynyt kahdesti katsomassa livenä!

2007 - Fullmetal Alchemist

En muista milloin meille tuli subtv, mutta ainakin Dragon Ball oli silloin Cell-sagaa aloittelemassa. Pari vuotta sen jälkeen eli 2007 subilta alkoi eräs parhaimmista animeista ikinä eli Fullmetal Alchemist! Rakastuin oitis tuohon maailmaan ja vasta sen jälkeen kun aloin lukea mangaa ja katsoa FMA: Brotherhood animea toden teolla rakastuin tähän! Kiitos Hiromu Arakawa, sait minut pitämään mangasta!

2008 - Marvel Cinematic Universe

Vuonna 2008 Iron Man elokuva avasi tien kokonaiseen leffa universumiin supersankareita. Tuolloin en vielä ravannut leffassa katsomassa jokaikistä MCU -leffaa, mutta tänä päivänä ne ovat kaikki must see -tavaraa. Parin vuoden sisällä tuonkin pitäisi huipentua Infinty War -leffoihin ja saamme heittää hyvästit monille hienoille hahmoille jotka Marvel on yhdessä Disneyn kanssa tuonut valkokankaalle!

2009 - Don Rosa

Tapasin Lahden Suurhallissa vihdoin yhden elämäni suurimmista sankareista vuonna 2009. Don Rosa oli se kovin sarjakuvien tekijä kun olin nuori ja edelleenkin hän on todella insipiroiva vaikkei enää piirräkkään sarjakuvia. Don Rosa on vaikuttanut myös paljon piirrostyyliini ja ihailen edelleen hänen Ankka-tuotantoaan.

2010 - Inception

Nyt voi sanoa, että leffojen fanitus alkoi oikeasti olla sitä luokkaa, että alkoi oikeasti tajuamaan millainen on hyvä elokuva. Taisin katsoa ensimmäisen Oscar-gaalanikin tuolloin kun Inception oli ehdolla. Inceptionissa kulmunoituu monta asiaa joita rakastan: Christopher Nolan, Hans Zimmer sekä loistava näyttelijäkaarti ja näyttävät erikoistehosteet! Edelleen eräs suosikkileffoistani.

2011 - Ylioppilas

Lukio ohi ja kohtailset paperit ulkona. Kirjoitin psykologian ja uskonnon reaaleina joista jälimmäisen paremmin eli M. Lukio oli hienoa aikaa elämässä ja nyt kaduttaa etten ottanut enempää irti sen hienouksista! Pari uutta ystävääkin sain sieltä. Samana vuonna tein myös ensimmäisen ison ulkomaan reissuni Lontooseen serkkuni kanssa. Aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen tuolloin. Aivan huikea vuosi oli tuo!

2012 - Elämänmuutoksia

Vuosi 2012 oli todella täynnä tapahtumaa. Olin intissä sen pari kuukautta, palasin takaisin Prismaan töihin, erosin. Kaiken maailman ihmeellisiä asioita mahtui tähän, mutta ehkäpä kaikkein paras oli kuitenkin se kun tapasin tämän paremman puoliskoni loka-marraskuussa 2012. Siitä asti ollaan toisiamme jouduttu katselemaan!

2013 - Batman: Death of the Family

Jos joku ei tiedä niin rakastan Batman sarjakuvia! Eräs suosikki tarinoistani on vuoden 2013 julkaisu Death of the Family. Tarina on klassinen Jokeri tarina Earth 52 maailmasta. Sen tekijöinä ovat Scott Snyder sekä piirtäjä Greg Capullo. Muita suosikki Batman tarinoitani ovat Heart of Hush, Killing Joke sekä Year One.

2014 - Sia - 1000 Forms of Fear

Ah, Sia. Tämän hetken ehdoton suosikkini musiikin saralla. Joka ikinen Sian biisi koskettaa minua jollain tavalla syvältä sisältä ja etenkin tämä 1000 Forms of Fear -albumi on jotain niin upeaa! Levyltä löytyvät hitti biisit Chandelier, Big Girls Cry sekä oma suosikkini Elastic Heart. Sia on myös upea ihminen kaikin tavoin ja täydellinen roolimalli!

2015 - Star Wars: the Force Awakens

Aina Episodi III:sta asti olen ollut aivan tajuton Star Wars nörtti. Kaikki tieto mitä Tähtien sotaan liittyy on ollut pakko ahmia niin sarjakuvien kuin tv-sarjojenkin puolesta. Kaikkein parhainta Star Wars tavaraa ovat kuitenkin ne itse elokuvat joista parhaimpana vuoden 2015 Force Awakens. Vanhoista Uusi Toivo sekä Imperiumin vastaisku ovat myös täydellisiä rainoja!

2016 - Overwatch

Viimeistä viedään! Kuten huomata saattaa niin elokuvat, sarjakuvat ja pelit ovat olleet todellakin iso osa elämääni, niin myös viimeisimpänä oleva Overwatch. Overwatch toi minut ampumapelien pariin, mutta ei niinkään genrensä vaan ihastuttavien hahmojensa takia!

Tässä siis kiteytettynä minä. Paljon muutakin tietysti mahtuu minun nörttielämään, mutta ehkä nämä voisi olla jotain kohokohtia. Jos joku haluaa tehdä samanlaisen itsestään vuosipäivänään tai ihan vaan muuten niin siitä vaan! Tää oli yllättävän hauskaa ja haastavaakin :)

Parhaat pelit 2016

Jälleen kerran on listan aika! Tällä kertaa otan syyniin parhaimmat pelit joita pelasin viime vuonna. Pelin ei tarvitse olla julkaistu viime vuonna, pääasia on se että minä tutustuin siihen tuolloin ja vietin aikaa tunnin jos toisenkin sen parissa. Peli ei myöskään saa olla remake mistään aiemmasta pelistä ja minun täytyy oikeasti olla pelannut peli läpi. Pelaaminen tuntuu vievän vuosi vuodelta aina vain enemmän aikaa elämästäni, mutta eipä tuo nyt hirveästi haittaa... Hyvän pelin parissa viihtyy siinä missä hyvän leffan tai kirjankin. Tässä tulee Ruudukon suosikki pelit vuosimallia 2016!

 #5 Wolf Among Us

alustana: PC

julkaisija: Telltale Games

pelitunnit: 7h

Eräs ystäväni suositteli tätä peliä joku vähän reilu vuosi sitten ja tammikuussa taisin pelin pelatakin läpi. Wolf Among Us perustuu Fables nimiseen sarjakuvaan ja on eräs Telltale Gamesin parhaimmista peleistä. Tosin, studio ei oikeastaan huonoja pelejä teekkään. Valintapohjainen seikkailu sijoittuu Manhattainille keksittyyn kaupunginosaan nimeltä Fabletown. Pelissä ohjataan Isoa Pahaa Sutta, joka muiden satuhahmojen tavoin piilottelee ihmismuodon takana ihmisten maailmassa. Valinnat joita pelin aikana teet vaikuttavat hahmon kehitykseen ja loppuratkaisuun.

#4 Batman - The Telltale Series

alustana: PC

julkaisija: Telltale Games

pelitunnit: 7h

Eihän tämä nyt Arkham -peli ole, mutta ihan pirun hyvä! Telltale Games yllätti jälleen kerran tekemällä minulle rakkaasta aiheesta pelin. Tällä kertaa saat olla paljon paremmin Batamanin pään sisällä ja  joudut oikeasti pohtimaan olisiko jokin vihulainen parempi kohdata Batmanina vaiko neuvotellen Bruce Waynena. Juoni ei välttämättä ole ihan niin syvä kuin Batmanille toivoisi, mutta ainakin tämä sisältää paljon enemmän gorea ja realismia kuin aiemmat Batman pelit. Tämä on oiva peli aikuismaisempaan makuun, joka haluaa kokea millaista on olla oikea etsivä ja tutkia johtolankoja rikospaikalla!

#3 Pokémon Sun & Moon

alustana: 3DS

julkaisija: Nintendo

pelitunnit: 102h

Vaikka tämä onkin eräs huonoimmista koskaan tehdyistä Pokémon peleistä, sai se kuitenkin imaistua minut mukaansa. Alun takkuilujen ja loputtomien tutoriaalien jälkeen peli muuttuu ihan siedettäväksi ja uusien sekä vanhojen Pokémon hahmojen kerääminen tuntuu taas mielekkäältä.Oma tiimini koostui jostain syystä todella kummitus-Pokémon painotteisena. En ole koskaan aiemmin rakentanut tiimiä siten, että lähes koko tiimillä on sama kakkos tyyppi. Sun & Moon vaan esittelivät niin siistejä kummituksia, että tiimiin pääsi ihan vahingossa neljä kummitusta! Juonellisesti peli oli pettymys, mutta onhan se kuitenkin Pokémon peli!

#2 Undertale

alustana: PC

julkaisija: Toby Fox 

pelitunnit: 13h

Undertale on oudoin ja ihastuttavin pelikokemus joka minulla on ikinä ollut! Niin paljon rakastettavia hahmoja ja kauniita maisemia ja kaikki pikselimaailmassa joka on revitty kuin suoraa NES konsolilta! Undertale vie mukanaan alkumetreiltä loppuun asti. Hahmot ovat ihanasti toteutettu ja kaikilla on niin hauska oma persoona. Viholliset ovat kaikki uniikkeja luontokappaleita joita vastaan voi onneksi kieltäytyä taistelemasta. Toisaalta jos Papyruksen naama alkaa ärsyttämään, voit aina ottaa sen leluveitsen ja aloittaa massamurha pelimuodon!

#1 Overwatch

alustana: PC

julkaisija: Blizzard Entertainment 

pelitunnit: ~ 350h

Se joka ei arvannut tämän olevan ykkösenä voi vaikka mennä nurkkaan häpeämään! Sen verran paljon on tullut jauhettua tästä viimeisen vuoden aikana! Siltikin jos minulle olisi vuosi sitten sanottu, että pelaan aktiivisesti 'first person shooter' -peliä niin olisin nauranut niin kovaa että sattuu! Minäkö pelaisin ampumapeliä, jossa avain voittoon on puhua tuntemattomien kanssa netin välityksellä? Overwatch on vain niin paljon kaikkea muutakin! Kauniit animaatiopätkät, sarjakuvat sekä aivan törkeän ihanat hahmot joita kaikki rakastaa sukupuolesta, rodusta tai uskonnosta huolimatta! (paitsi Genjiä ja Hanzoa, vihaan teitä Shimada mainit.) Overwatch on rakkauden ja ystävyyden iloinen peli jossa lahdataan toisia! (rakkaus tosin on kaukana noista Shimadoista...) Täydellinen peli! (Poistakaa Hanzo.)

Kunniamaininnat 

Black Desert Online - Joo ihan mukava, mutta ei ehkä sellainen peli mitä minä jaksan pelata satoja tunteja.

Pokémon Go - Pokémon Go on vuoden ihastuttavin mobiilipeli! Ainut syy miksi se ei pääse tähän listalle on se, että peli on niin buginen, että vain puolet ajasta julkaisun jälkeen olen voinut sitä pelata...

Kingdom Hearts Unchained X - Mobiilipeli jota jaksoin pelata ehkä kuukauden. Pikkusen liian raskas peli puhelimelle pyöritettäväksi, mutta ihan kelpo seikkailu jos rakastaa Kingdom Heartsia!

Suicide Squad

Voisin aloittaa tämän vitsillä, mutta se voisi saada koko maailman itkemään (heh). Taas jouduin tappelemaan Finnkinon kanssa näistä lippuvaraus-asioista, mutta ainakin päästiin leffaan asti. Ja jälleen kerran leffan kohdeyleisö oli aika selkeä jo jonottamisesta asti, nuoret miehet ja mukaan pakotetut tyttöystävät. Jännä juttu, vaikka kohdeyleisö oli minulle selkeä noin helposti, eivät elokuvan tekijät oikein olleet keksineet tuotantovaiheessa kenelle leffa olisi suunnattu. Tässä tulee rankkaa arviota ihan kelpo elokuvasta nimeltään Suicide Squad.

Kuten kaikki varmasti jo tietää, niin Suicide Squad kertoo tarinan siitä kuinka metaihmisiä aka supersankareita vastaan täytyy alkaa varustautua. Teräsmies on kuollut, mutta mitä jos tulee uusi Teräsmies, joka ei jaa samoja arvoja ihmiskunnan kanssa? Onneksi Amanda Wallerilla (Viola Davis) on tähän ratkaisu: kerätään kaikki tunnetut metaihmiset ja kovimman luokan rikolliset ja pakotetaan heidät taistelemaan ihmiskunnan puolesta! Kasattuun "itsemurha-ryhmään" kuuluu niinkin ihastuttavia kavereita kuin Killer Croc, joka nimensä mukaan on kuin krokotiili, Deadshot, palkkamurhaaja joka ei ikinä ammu ohi kohteestaan, sekä tietenkin niinkin turvallinen ja stabiili henkilö kuin Jokerin tyttöystävä Harley Quinn. Aivan loistava idea Wallerilta.

Kun ensimmäinen traileri Suicide Squadista tupsahti silloin aikanaan niin kyllä minä ainakin olin aivan innoissani! Kerrankin nähtäisiin monia tuttuja Batman-pahiksia valkokankaalla ja erityisen innoissani olin Harley Quinnistä ja uudesta Jokerista. Vuoden aikana innostukseni kuitenkin tasaiseen tahtiin hiipui ja etenkin Batman V Supermanin jälkeen en uskaltanut toivoa taas oikeastaan yhtään mitään. Ehkä juuri tämä  superpessimistisen ajattelutapa pelasti vähän elokuvaa minulta. Juonellisesti elokuva oli niin ennalta-arvattava kuin vain voi olla. Suuri osa hahmoista oli hyvin kliseisiä ja ne joita olisi halunnut nähdä enemmänkin eivät päässeet siihen täyteen potentiaaliinsa. Siltikin elokuva on ihan hyvä lisäys alkavaan DCEU-maailmaan, johon siis ensi vuonna saamme lisäystä muun muassa Wonder Womanin oman elokuvan muodossa. 

Kohderyhmä ei tosiaan ollut selkeä leffan tekijöille kuten mainitsinkin. Elokuvassa ei ole tippaakaan verta mikä on hassua sen synkkyyteen nähden. En ymmärrä miksi näitä edelleenkin tehdään siten, että kymmenvuotiaatkin saavat tulla katsomaan. Vanhempaan yleisöön elokuva taas yritti vedota samalla keinolla kuin Guardians of the Galaxy, eli nostalgia soundtrackillä. Ongelmaksi vain koitui se, että musiikki oli kuin tilkkutäkki eri genrejen edustajia. Oli Eminemiä ja Queeniä, Imagine Dragonsia ja Skrillexiä.

Easter Eggeistäkin voisin puhua, mikäli tässä leffassa olisi jotain fiksuja sellaisia ollut. Secret ending toistaa samaa kuin Justice Leaguen teaser trailer, ainoana vivahde erona se että Bruce Wayne kehottaa Walleria luopumaan projektista ja Waller kehottaa Waynea lopettamaan "yötyöt". Eli ei oikeastaan mitään ihmeellistä muuta kuin että nuo kaksi ovat napit vastakkain myös tulevissa elokuvissa. Muutenkin olin ihan tyytyväinen siihen, että Affleckia nähtiin leffassa pariinkin otteeseen. Sen sijaan se paljon hehkutettu Leton Jokeri jäi hyvinkin minimaaliseksi, mikä on toisaalta ihan hyvä kun elokuva ei hänestä kertonut.

Harmittavinta on kun leffan jälkeen ei ole mitään hypeä eikä oikeastaan mitään sanottavaakaan. Kyllähän sen katsoo kerran ja varmaan toisenkin, mutta ei siitä oikein mitään irti saa. Itse olisin halunnut tästä nyt sellaisen kunnon synkän ja väkivaltaisen tarinan, jossa oikeasti tulee se tunne että nyt ei olla ihan tavallisessa sankari-leffassa. Edelleen olen sitä mieltä että DC ja Warner Brothers lähti sen kymmenen vuotta liian myöhään kilpailemaan Marvelin kanssa elokuva-universumista.

Parhaat alkutekstit Supersankari-leffoissa

Jälleen on tullut aika tehdä tälläinen kiva pikku filleri päivitys jotta vaikutan aktiiviselta bloggajalta! Oletteko koskaan istuneet leffassa ja jo alkuteksteistä huomannut, että nyt tulee olemaan kovaa settiä? Todella hyvät alkutekstit imaisevat jo heti leffan tunnelmaan ja antavat esimakua siitä mitä on luvassa. Toisinaan alkutekstit voivat olla todella hyvät vaikka leffa olisikin itsessään huono ja toisinpäin. Koska kaikista leffoista parhaimpia olisi paljon työläämpi ja haastavampi valita, päätin keskittää energiani tarkastelemaan vain supersankari-leffojen alkutekstejä.  Hitaammille siis vielä huomio, että alkutekstit on siis ne sellaiset, mitkä leffan alussa joskus pyörii, missä tulee nimiä ja muuta ja on musiikkia taustalla. Tässä kuitenkin minun suosikki alkutekstit Supersankari-leffoissa. Arvatkaa kumpi voittaa määrässä ja laadussa Marvel vai DC?

#5 Batman Returns (1992)
Ohjaaja: Tim Burton
Linkki Youtubeen

Burtonin Batmanit on niitä ensimmäisiä hyviä Supersankari-leffoja ja vielä tänäkin päivänä niiden vaikutuksen voi huomata sankari-leffoissa. Danny Elfmanin ikonin musiikki soi koko leffan ajan taustalla, myös alkuteksteissä. Alkuteksteissä seurataan kuinka Oswald Cobblepot aka Pingviini matkustaa pitkin viemäreitä kehdossa. Hyvin Burtonmaiset maisemat kertovat hyvin sen millainen tunnelma elokuvassa tulee olemaan. Kohtaus ei ole mitenkään super-erikoinen tai hieno, mutta ainakin se linkittää hyvin alkukohtauksen koko elokuvaan.

 #4 Guardians of the Galaxy (2014)
Ohjaaja: James Gunn
Linkki Youtubeen

Se joka ei arvannut, että tämä on listalla niin nostaa tasuun pystyyn? Sen verran on tullut hehkutettua tätä leffaa ja sen hauskaa alkuteksti-kohtausta että kukaan ei voinut yllättyä. Sen sijaan voitte yllättyä siitä, että se on sijalla #4, miettikääs sitä! Joka tapauksessa kohtaus on hauska ja se johdattelee hyvin elokuvan tunnelmaan.

 #3 Batman V Superman (2016)
Ohjaaja: Zack Snyder
Linkki Youtubeen

Voitteko uskoa? Yksi kaikkien aikojen suurimmista pettymys elokuvista pääsi tälle listalle! Syy on yksinkertaisesti se, että koko alkutekstikohtaus on lähestulkoon täydellinen. Se kertoo Bruce Waynen origin-tarinan ilman mitään turhaa ylimääräistä. Etukäteen pohdinkin sitä, että millä tavalla leffassa tulee esiin tämä todella kulutettu tarinan pätkä. Kekseliäästi se oli upotettu tähän alkuteksteihin kauniin Hans Zimmerin musiikin soidessa taustalla. Kohtaus oli mielestäni paljon parempi kuin itse elokuva ja tätä katsellessa tuli jopa se tunne, että tämähän taitaa ollakin ihan hyvä elokuva! Vaan toisin sitten kävi...

#2 Watchmen (2009)
Ohjaaja: Zack Snyder
Linkki Youtubeen (koko versiota ei löydy)

Zack Snyderillä on vain yksi hyvä leffa ja se on tämä, Watchmen. Outoa, että Snyder on jopa kaksi kertaa tällä listalla, mutta minkäs teet jos kaveri osaa tehdä alkutekstejä. Anyways, tämä pätkä on se syy miksi halusin koko listan tehdä. Watchmen on todella onnistunut sarjakuva-filmatisointi minkä huomaa jo heti alkukohtauksesta. Erilaisia popkulttuurin ja historian tapahtumia seuraava alkukohtaus on mielenkiintoinen ja täynnä viittauksia DC:n muihin sarjoihin. Taustalla soiva kipale on Bob Dylanin The Times They are Changing.

 #1 Deadpool (2016)
Ohjaaja: Tim Miller
Linkki Youtubeen

Tätä ei voi kukaan kiistää, etteikö kyseessä olisi parhain supersankari alkuteksti-kohtaus. Kauniisti pysäytetty tapahtuma Deadpoolin elämästä, täynnä seksiä ja väkivaltaa, sekä viittauksia moniin asioihin Ryan Reynoldista sekä Deadpoolista hahmona. Kaiken kruunaa vielä härskisti korvatut nimikkeet kaikille elokuvan tekijöille kuten ohjaus: Some Douchebag jne. Jos et mitään muuta noista linkeistä katsonut niin katso ainakin tämä! Sen verran huvittava ja leffaa hyvin kuvaava pätkä. Myös yksi kaikkien aikojen onnistuneimmista sarjakuva filmatisoinneista!

Marvel vs. DC ja paljon muuta

Okei, oikeasti tässä ei suoranaisesti ole kyse Marvelin ja DC:n keskenäisestä vertailusta. Kokosin nyt huvin vuoksi vain tälläiseen infograafiin kaikkea kivaa pientä, josta selviää mielipiteitäni asioihin. Joitain teistä saattaa kiinnostaa kuka on mielestäni paras Batman tai mitkä sarjakuva-elokuvafilmatisointi on onnistunein. Pitäkää hauskaa tutkiessanne tätä ja valittakaa kun olen väärässä! En yhtään ihmettele vaikka jotkut vuosiluvut tai nimet olisi väärinkirjoitettu, mutta on tässä elämässä kamalampiakin asioita :)

Huom. Klikkaa tästä nähdäksesi isompana

Justice League: War

 

Jos Batman V Superman: Dawn of Justice jätti sinut vähän kylmäksi niin kannattaa suunnata Netflixiin. Suoratoistopalvelu Netflix on lisännyt jälleen uuden DC -animaatio elokuvan ohjelmistoonsa, tällä kertaa vuonna 2014 julkaistun leffan Justice League: War. Elokuvan juoni perustuu Justice League: Origin tarinoihin, jotka ovat Geoff Johnsin, Jim Leen ja Scott Williamsin tuotantoa vuosilta 2011-12.

Justice League: War kertoo ajasta ennen Justice Leaguen muodostamista, sekä siinä sivussa Cyborgin syntytarinan. Muina sankareina nähdään Batman, Superman, Green Lantern, Flash, Wonder Woman ja Shazam. Pahiksen roolin hoitaa Darkseid, joka havittelee Teräsmiestä joukkoihinsa ja haluaa muuttaa Maan omaksi dystopiseksi valtakunnakseen. Ääninäyttelijöinä hahmoilla on minulle täysin tuntematonta porukkaa, joten jätänpä turhaan mainitsematta. 

Vaikka elokuva on melko lapsellinen ja muistuttaa tusinatuotannolla tehtyjä animaatio tv-sarjoja on siinä silti hetkensä. Hahmot ainakin ovat juuri sellaisia kuin heidän kuuluukin olla ja Flashin ja Green Lanternin tuoma huumori yhdistettynä Batmanin sarkastisiin letkautuksiin tuo elokuvaan ihan  hauskoja hetkiä. Harmittavaa on myös se, että tämä elokuva valitettavasti tuntui aidommalta DC -tarinalta kuin itse Batman V Superman. En väitä että tämä olisi ollut parempi kuin tuo Zack Snyderin luoma kelpo-kuva, mutta ainakin minä sain tästä enemmän irti.

Tämä animaatio leffa  sai minut myös lopullisen vakuuttuneeksi siitä, että Darkseid tosiaan on tulossa noihin tuleviin Justice League -leffoihin. Omega -symbolin näkyminen Dawn of Justicen dystopia kohtauksessa, jossa Batman katsoo aavikoitunutta Maata viittaa Darkseidiin. Samoin samassa kohtauksessa nähtävät lentävät olennot, sekä viittaus siihen että Superman olisi pahis. Toivon mukaan Darkseid kuitenkin onnistutaan tekemään mielenkiintoisemmaksi kaveriksi live-action leffoihin, sillä tässä elokuvassa hahmo jää todella tyngäksi ja mekaaniseksi klisee pahikseksi. 

Ehkä Justice League: War ei ole se kaikkein paras ja mielenkiintoisin animaatio DC:n sankareista, mutta kyllähän tuon katsoi. Jos olet kiinnostunut tulevista Justice League -leffoista tai muuten vaan kiinnostaa tutustua DC:n merkittävimpiin sankareihin niin tämä on ihan hyvä katsastaa läpi. Varmasti monia elementtejä tullaan näkemään tulevaisuudessa DCEU:n maailmassa. Innolla (tai vähän vähäisemmällä sellaisella) jään odottamaan!

Batman V Superman: Dawn of Justice

Istuin Finnkinon saliin numero yksi toivoa ja intoa täynnä. Vain pieni epäilys siitä, että koko spektaakkeli on tehty ihan persiilleen kummitteli takaraivossa, mutta en antanut sen häiritä. Lupasinhan itselleni jo ensimmäisestä trailerista lähtien, että tämä Batman -leffa mennään katsomaan todella avoimin mielin. Jälleen kerran, en aio säästellä spoilereita joten varautukaa!

Elokuva alkaa Batman -leffoille tutulla kaavalla eli Martha ja Thomas Waynen ampumisesta pimeällä kujalla. Tykkäsin kovasti siitä, että kohtaus oli sisällytetty alkuteksteihin eikä tehty turhaan ylimääräistä ruutuaikaa vievää turhankin kulutettua itkutarinaa. Alkutekstien jälkeen päästään itse asiaan, eli Bruce Wayneen joka on heitetty keskelle Man of Steel elokuvan taistelukohtausta, jossa Superman taistelee Kenraali Zodin kanssa Metropoliksen keskustassa ja aiheuttaa samalla massiivista tuhoa. Man of Steelissä minä ainakin ihmettelin juuri sitä suurta hävitystä minkä taistelu aiheutti sillä siinä ei vaan voinut olla muuta kuin lukuisia kuolonuhreja. Onneksi tästä saatiin kiva motiivi Batmanille/Bruce Waynelle hankkiutua eroon tuosta ylivoimaisesta alienista, jonka voimat eivät kumarra edes Jumalalle.

Loistavan alun jälkeen elokuva alkaa takkuilla. Trailereissa näkynyt mahtipontisuus on tiessään ja elokuva etenee kliseisesti ja tasapaksusti kohti melko ennalta-arvattavaa loppua. Edelleenkin itsensä ongelmiin jatkuvalla syötöllä saava Amy Adamsin esittämä Lois Lane on raivostuttvan typerä nainen. Oikein harmittaa hyvän näyttelijän käyttäminen huonossa roolissa ja muutenkaan minun silmiin Adams ei vain ole Lois Lane. Harmikseni myös Henry Cavill jää tällä kertaa todella tylsäksi Supermaniksi. Man of Steelin ainut hyvä asia oli nimenomaan Cavillin versio ja tällä kertaa angstinen, batman-pakkomielteinen viittasankari jää todella tyngäksi. Kun oikein miettii niin en äkkiseltään muista edes yhtään repliikkiä herralta?

Elokuvan kirkkaimmaksi tähdeksi yllättäen nousee juuri se kaikkien ennakkoon (myös minun) haukkuma Ben Affleck. Rosoisen, elämäänsä kyllästyneen, vakavan Bruce Waynen rooliin tuo kirottu näyttelijä onnistui luomaan juuri sen Batman-hahmon joka valkokankaalle nyt tarvittiinkin. Tukenaan Affleckin Batmanillä oli myös hyvin roolinsa vetävä Jeremy Irons joka siis nähdään uskollisena hovimestari Alfredina. Puhumattakaan Gal Gabotin Wonder Womanista joka sai ainakin minut hinkumaan lisää ruutuaikaa neidolle!

Eniten haukkuja elokuva on saanut kuitenkin sen pituudesta, sekä Jesse Eisenbergin Lex Luthorista. Nyt on pakko sanoa, että minulla on hyvin ristiriitaiset tunteet hahmoa kohtaan. Se mitä Eisenberg esittää elokuvassa ei yksinkertaisesti ole minun silmissäni Luthor. Vaikka pahis olikin hyvin kliseinen ja ennalta-arvattava niin se ei sulje pois sitä etteikö hahmo olisi mielenkiintoinen. Mielestäni Eisenberg ei ansaitse kaikkea sitä lokaa mitä hänestä nyt kirjoitetaan, eikä hän ole se mikä elokuvan pilasi vaan ihan kuulkaa se iki-ihana ohjaaja Zack Snyder. Jos Lex olisi ollut kalju ja puvussa niin minulla ei olisi ollut mitään ongelmaa tuon mielipuolisen pahiksen kanssa. Jään innolla odottamaan josko näkisimme joskus Jared Leton Jokerin ja Eisenbergin Luthorin punomassa juonia yhdessä.

Nyt kun näyttelijät on haukuttu ja kehuttu niin palataanpa hetkeksi takaisin itse elokuvaan. Mainitsinkin jo kliseisyydestä ja ennalta-arvattavuudesta, mutta toisaalta mikä supersankari-leffa ei olisi? Juoni tuntui muutenkin, siltä että se vain yrittää parhaansa mukaan pohjustaa tulevia Justice League -elokuvia. Siinä se onnistuu oikeastaan ihan hyvin. Mukana on easter eggejä niin Justice Leaguen jäsenistä, Jokerista kuin mahdollisesti tulevasta pahiksesta Darkseidistä. Harmittavaa kuitenkin oli, että pari easter eggiä pilattiin sillä että ne hierottiin naamaan. Itse olisin tykännyt enemmän siitä "tietäjät tietää" mentaliteetistä mitä Marvel -leffoissa nähdään. Ja Marvel -leffoista puheenollen, älkää turhaan odottako secret endingiä. 

Doomsday oli myös epäonnistunut kasa sontaa, eikä todellakaan niin uhkaava pahis kuin sarjakuvissa. Möykystä tuli enemmän mieleen Hulkin ja Lotri-peikon rakkauslapsi. Hukkaan heitetty pahis siis. Mukana on myös pieni kohtaus tulevasta Justice League -leffasta, jossa Flash matkustaa ajassa kertomaan Brucelle, että tämä oli koko ajan oikeassa asiasta x. Tämä leffa antaa meidän uskoa, että Bruce oli oikeassa Supermanin pahuudesta, mutta todellisuudessa kyse on jostain muusta jota emme vain vielä tiedä. Yksi vaihtoehto kuitenkin on se, että Brucen unessa nähty kohtaus dystopiasta, jossa Superman on kääntynyt pahikseksi käy toteen ja liittyy tähän. Joka tapauksessa kohtaus on sekava ja monet katsojat tulevat kyllä olemaan aivan ymmällään. Ainakin vieressä istuvan pariskunnan reaktio oli aivan priceless: "Ummm... siis mitä helvettiä?"

Leffa on kokonaisuudessaa ihan katsottava pätkä. Se ei ole loistava, mutta ei se nyt oikeasti niin huono ole kuin kriitikot sanovat. Paljon parempi kuin Man of Steel, mutta jää kauaksi Nolanin Batman-trilogiasta. DC on mielestäni joka tapauksessa nyt sen kymmenen vuotta jäljessä tässä supersankari universumissaan. Marvel kuitenkin eli sankareiden kulta-ajan ja nimeonmaan se MCU:n kymmenen vuoden pohjustus ja ajatus siitä, että kaikki tapahtuvat yhden ja saman Auringon alla tekee sen huonommistakin elokuvista hyviä. En jaksa uskoa, että DC onnistuu tekemään saman. Valitettavasti.

Pelleprinssin paluu

Ilmeeni oli kutakuinkin sama kun tänään Comic Book Resources linkkasi kuvan David Ayerin twitter-tililtä. Vihdoin saimme kunnon kuvaa siitä, miltä Jared Leton Jokeri tulee näyttämään tulevassa Suicide Squad-elokuvassa ja täytyy sanoa, että rakastan sitä nyt jo! Niin ja tosiaan syy tähän julkistamiseen oli se, että tasan 75-vuotta sitten, Maaliskuun 25 päivä 1940 Jokeri teki ensiesiintymisensä Batman #1-irtonumerossa. (Mikä siis tosiaan on myös se päivä jolloin Batman sai oman sarjakuva-lehtensä..)

Pitkin vuotta 2015 Leto on kiusoitellut mediaa kuvillaan Instagram tilillään sekä Snapchatissä muutoksestaan roolia varten. Ensin lähti tukka ja parta, sitten kulmakarvat. Tukan värikin muuttui jälleen blondiksi ja sitten vihreäksi. Nyt lisäksi voi nähdä ohjaajan näkemyksen mukaan Jokerilla tauointeja (tiedä sitten tulevatko ne itse leffaan, mutta jos tulee niin ei haittaa!). Tämä kuva on selkeästi tehnyt kunniaa yhdelle tunnetuimmista Jokeri-tarinoista eli the Killing Joke-tarinalle, joka on myös minun suosikki Batman-tarinoita.

Kuten arvata saattaa niin olen koko ajan vain enemmän ja enemmän innoissanu tulevasta Suicide Squad-elokuvasta! Toivon niin kovasti, että leffassa nähdään juuri enemmän tuota the Killing Joke- Jokeria, mutta ripaus pitää myös olla tätä Death of the Family-tarinan mielipuolta. Tästä leffasta tulee varmasti huikea ja jotain mitä ei olle ennen nähty! Odotan innolla!