torstai 23. helmikuuta 2017

Mitä kuuluu DCEU?


DCEU eli DC Extended Universe eli DC supersankarielokuvien oma universumi. Mikäli on yhtään seuranut uutisia liittyen tähän Warner Brosin leffauniversumiin Teräsmiehestä ja Batmanistä niin on saanut huomata kuinka koko leffasarjan tulevaisuus on ollut vaakalaudalla. Ensin Ben Affleck jätti Batman -elokuvan ohjaajan/käsikirjoittajan roolin ja hetken päästä uhkasi lopettaa koko Batmaninä olemisen kun ei yhteisymmärrystä löytynyt uusien tekijöiden ja Warnerin kanssa. Nyt kuitenkin Warner Bros. on vahivastanut, että uuden Batman elokuvan ohjaajaksi tulee Matt Reeves joka tunnetaan ihan hyvien leffojen kuten Cloverfield ja Apinoiden Planeetan Vallankumous ohjaamisesta. Eli ainakin minä olen ihan tyytyväinen siihen asti kunnes tulee taas jotain muutoksia.

DCEU on kokenut aika paljon takaiskuja aina Batman V Superman leffasta alkaen. Murskakritiikin kriitikoilta saanut BVS oli naurun alla oikeastaan koko vuoden ja huonosta menestyksestä syytettiin muun muassa Marvel -fanipoikia ja Disneyn lahjomia kriitikoita. Itsekin olin sitä mieltä, että leffa oli melkoista sontaa, mutta päätin katsoa sen toisen kerran siinä uskossa että se oli aivan todella huono. Yllätyin. Vaikka Batman V Supermanissä on todella outoja valintoja hahmokehityksen ja juonen suhteen (köh Martha) niin on se silti aika viihdyttävä. Veikkaan, että mielipiteeseeni tuolloin vajaa vuosi sitten leffateatterissa vaikutti se suuri hype ja etenkin se, että Marvelilta tuli kaksi kaikkien aikojen parasta leffaa alkuvuodesta. Batman V Supermanin jälkeen supersankari-leffat olivat vain laadultaan huonompia ja huonompia, mikä vain muistutti siitä että BVS oli myös huono.

Sitten katsoin uudestaan Suicide Squadin, joka ei silloin tuntunut yhtään sen huonommalta kuin BVS  kun teatterissa sen näin. Nyt uudelleen tarkasteltuna, Suicide Squad on yksi modernin supersankari -maailman huonoimmista elokuvista. Juonessa ei ole päätä eikä häntää, vihollinen on aivan käsittämättömän huono ja vaikka näyttelijät yrittävätkin parhaansa on Will Smithin rooli liian suuri ja Viola Davisin liian pieni. Tässä meidän Oscar-ehdokas elokuva, jei...

Kesäkuussa saa ensi-iltansa Wonder Woman, johon minulla on jälleen korkeat odotukset. Hahmo Gal Gadotin esittämänä oli jotain niin siistiä BVS -leffassa ja se tunnari! Kiitos Zimmer ja Junkie XL! Loppuvuodesta saamme myös sankareiden yhteisleffan eli Justice Leaguen, jossa nähdään siis liuta a-luokan näyttelijöitä DC:n kovimpien sankareiden ja vihollisten rooleissa. Ben Affleck, Gal Gadot, Jason Momoa, Ezra Miller, Amy Adams, Jesse Eisenberg, J.K. Simmons, Henry Cavill, Jeremy Irons näin muutama mainitakseni.

Tulevaisuudessa on tulossa vielä Flash, Aquaman, Shazaam, Cyborg, Green Lantern Corps sekä monia muita leffoja, eli DCEU ei ole ihan heti kuolemassa pois. Voisin kuvitella, että jokainen noista tulee myymään ihan hyvin ja kunhan universumi saadaan lämmiteltyä kunnolla niin eiköhän siitä vielä jotain hienoa saada! Tänään myös julkistettiin, että myös Dick Grayson eli ensimmäinen Robin, nykyinen Nightwing saa myös oman elokuvan. Se sai minut spekuloimaan vähän tulevaa eli mahdollisia spoilereita tässä: Mikäli Nightwing on olemassa, on BVS -leffassa nähty kuolleen Robinin tapaus Jason Todd, eli se Robin jonka Jokeri "tappoi" ja aivopesi Red Hoodiksi. Eli todennäköisesti näemme Red Hood -juonikaaren tulevissa Batman-leffoissa. Sitten vielä sellainen villi spekulaatio että olemme nähneet jo Nightwingin valkokankaalla, Suicide Squadissa!? Muistatteko Scott Eastwoodin? Ette varmaankaan. Mutta Eastwood on ainut hahmo Suicide Squadissa, jonka nimi oli kaikenmaailman lopputeksteissä isolla ja kaveri oli koko leffassa vain yhdessä kohtauksessa eikä sanonut muistaakseni sanaakaan. Voisiko olla, että Eastwood on Dick Grayson? Ikä ja ulkonäkökin toimisi todella hyvin Nightwingille, mutta joka tapauksessa tulemme häneen vielä törmäämään DCEU:ssa... Kuulitte tämän sitten ensin Ruudukossa!


2 kommenttia:

  1. Näin yhtäkään sarjakuvaa koskaan lukemattomana, minulle mielenkiintoisempi maailma lähtökohtaisesti on Marvelin, koska nämä hahmot eivät ole minulle niin kuluneita. Ainoa osa mitä en Batman v Supermanista tykännyt oli se iänikuinen Batmanin syntytarina. Siinä vaiheessa kun se lätkäistiin päälle, melkein vaihdoin pois leffasta - ihan oikeasti, tarviiko se jokaiseen Batman -leffaan tunkea? Samasta syystä en lämmennyt Man of Steelille, vaikka vähän vähemmän kulutetun juoniarkin kanssa, olisin varmasti ollut ihan hypessä sen nähtyäni. Siksi odotan innolla tulevia DC-leffoja, jos niissä kaluttaisiin vähän vähemmän tutkittuja vesiä näin elokuvamaailman puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuinka tuo Batman-syntytarina oli minun mielestä parhaimpia versioita juuri tuossa BVS -leffassa. Se riitti hyvin, että se oli vain tungettu siihen alkuteksteihin eikä vienyt periaatteessa "oikeaa aikaa" leffalta.
      Tekijät usein aliarvioi ihmisten tietämystä sillä, että laittavat noita syntytarinoita noihin. Esim. Jokerin tai Kissanaisen syntytarinaa en halua enää ikinä nähdä leffoissa juuri siitä syystä, että ne on niin kulutettuja eivätkä ollenkaan oleellisia juonen kannalta!

      Marvel onnistuu leffoissa jotenkin niin paljon paremmin, mutta sarjakuvissa se häviää DC:lle sata-nolla. Siksi harmtitaa ettei tähän mennessä noissa DC-leffoissa ole ollut juurikaan samaa fiilistä/juonta/henkilökemioita kuin sarjiksissa... :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...