Ruudukko nyt myös YouTubessa!

 

Hei tyypit! Miettikää oikeasti miten pitkälle ollaan tultu tämän blogin myötä? Alkuvuodesta vietettiin Ruudukon 10 vuotis synttäreitä ja perustin sen kunniaksi Instagram tilinkin tälle blogille. Nyt reilu kuukausi sitten starttasi myös tube, joka pääsääntöisesti ja toistaiseksi keskittyy Pokémon -kortteihin aika paljon. Jos ei insta ja tube ole vielä seurannassa niin käy heittämässä tykkäystä ja kommenttia ja pistä tilaukseen! Olisi kiva taas pitkästä aikaa päästä teidänkin kanssa jutskailemaan.

Tähän kohtaan mulla ei ole nyt mitään sen ihmeempää päivitettävää tänne blogin puolelle. Kaikki vapaa-aika menee nyt just somen ja pelien kanssa. Piirtääkin koitan aina kun ehdin, mutta se viime vuonna aiheutettu burnis vaikuttaa yhä. Ei muuta kuin hauskaa syksyn jatkoa itse kullekin, kiva kun ootte täällä vielä! :)

-Ruudukko

Ruudukko 10 vuotta!

 

"Tervehdys! Tästä päivästä alkaen Internetissä alkaa vaikuttamaan uusi blogi. Blogin sisältö on hyvin yksinkertainen ja käsittelee sellaista aihetta kuin Sarjakuvat. Sivuilta löydät mm. tekemiäni töitä, arvosteluja muiden sarjakuvista ja henkilökuvia alan ammattilaisista." -Ruudukko 15.3.2011

Näillä saatesanoilla alkoi Ruudukon tarina tasan kymmenen vuotta sitten. Kuten huomata saattaa, niin jo tuolloin blogini idea oli keskittyä sarjakuviin, nörttijuttuihin ja omaan taiteelliseen kehitykseen. En ollut mikään kummoinen kirjoittaja, vaikka tykkäsinkin tarinoita rustailla. Luovan kirjoittamisen kurssit lukiossa olivat yksiä suosikkejani, mutta kaikki asiallinen ja tieteellinen julkaisu sen sijaan todella kaukana siitä omasta kiinnostuksesta. 

En siis todellakaan enää muista, mikä sai minut lähtemään bloggailun pariin tuolloin. Ehkä osayy oli tuo, että halusin kehittyä kirjoittajana. Tai ehkä luulin, että se motivoisi minua julkaisemaan sarjakuvia tai jotain? Sen kuitenkin tiedän, että yksi iso syy aloittamiselle oli Sinin leffablogi. Muistan, kuinka ihailin Siniä niin paljon kirjoittajana ja elokuva-ammattilaisena! Hänen blogissaan oli mahtavia juttuja, mielenkiintoisia arvosteluja ja välillä kaikkea hauskaa kevennystäkin. Sinin innostus omaa blogiaan kohtaa tarttui ja rohkaistuin itsekin kirjoittelemaan omaksi ilokseni. Ruudukko oli syntynyt ja siitä lähtien tämä blogi onkin ollut tärkeä osa elämääni. 

Alkuun postausten tekeminen oli melko jännittävää. Keille edes uskaltaisin kertoa, että kirjoitan blogia? Kiinnostaisiko blogini edes ketään? Olisiko sillä edes väliä? Pikkuhiljaa rohkeus karttui ja aloin mainostamaan blogia ensin läheisille ystäville ja sitten facebook-kavereille. Nykyään en jaksa välittää tuon taivaallista siitä, kuka näitä tekstejä lukee. Olkoon sitten oma äiti tai Venäjän presidentti. Henkilökohtainenhan tämä blogi on ja saattaa sisältää ties millaisia paljastuksia kirjoittajastaan, mutta meh. Välillä on tullut kirjoiteltua enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta joka kerta se kirjoittaminen on tuntunut tärkeältä. On jotenkin todella voimaattuvaa saada kirjoittaa omat mielipiteensä ylös ja tunteensa auki! Pitkän ajan jälkeenkin on mukava palata jonkin tekstin pariin ja katsoa, onko mielipiteeni muuttunut johonkin suuntaan. Opin myös vuosien kuluessa siihen, että jos minua ei jostain asiasta huvita kirjoittaa - minun ei tarvitse sitä tehdä. En ole kenellekään mitään velkaa.

 

Ruudukolla ei koskaan ole ollut mitään kovin suurta lukijamäärää ja sanoisinkin, että laatu todellakin korvaa määrän tässä tapauksessa. Yllättävää kuitenkin on, etten ole koskaan stressannut Ruudukon tilastoja ja seuraajamääriä samalla tavalla kuin esimerkiksi Instagramia.  Aina silloin tällöin joku postaus on noussut todella suosituksi, mutta edelleen luetuimmat tekstini ovat sieltä blogin aloittamisen ajoilta. Kaikkien aikojen suosituimmat tekstini ovat kuitenkin: Ohjeita Pokémon korttien myymiseen -postaukseni. Noilla muutamalla tekstillä on yhteensä lähes 40 000 klikkausta ja edelleen ihmiset laittelevat minulle kyselyitä korttiensa arvosta törmättyään noihin teksteihin!

Muutamia omia suosikkitekstejäni ovat olleen muun muassa nörttileffa-listaukset, vuosikymmenen parhaat, 25 kertaa minä sekä Taitelija nurkka, joka valitettavasti oli niin työlästä kirjoittaa että hylkäsin osion muutaman kirjoituksen jälkeen. Lähestulkoon kaikki tekstit mitä olen ikinä kirjoittanut löytyvät edelleen Ruudukon arkistoista. Poistan hyvin harvoin mitään kirjoittaamani, sillä myös ne nolot jutut voivat olla mielenkiintoista katsottavaa vuosien päästä. Jos ei muuten niin ainakin voin nauraa omalle naiviuudelleni. Esimerkiksi seuraava lainaus on hyvä esimerkki siitä, millaista kirjoittamiseni oli alkuaikoina. (Pieni cringe-varoitus).

Vihdoinkin sain skannailtua töitäni tosin pienellä avustuksella... sillä enhän itse tietenkään osannut tätä skanneria käyttää.. Huoh !  : ) Sarjakuvaa alan lähiaikoina julkaisemaan ja ilmoittelen sitten tarkemmin, että mitä on luvassa kun tulee enempi ajankohtaiseksi ! Mutta siis tässä hieman esimakua, toivottavasti pidätte.. ;)

 

Ruudukon perimmäinen tarkoitus on aina ollut herättää keskustelua ja tuoda omia mielipiteitäni julki. Olen koittanut pitäytyä faktoissa ja katsoa asioita objektiivisesti, mutta välillä olen kyllä antanut tunteideni viedä kirjoitusta. Siltikin olen pyrkinyt pitämään blogin sisällön asiallisena, mutta sitten aina välillä muistanut, että saan kirjoittaa omaan blogiini ihan mitä itse haluan. Jos haluan puhua peleistä, pojista, autoista tai vaikkapa kesälomasta niin se on ihan okei. Pääasia, että faktat on kunnossa - ja jos ei ole niin onneksi kommenttikenttä on laulanut niin, että on saanut korjattua omia vääriä tietoja. 

Rehellisesti voin sanoa, että kirjoitustaitoni on varmasti parantunut blogin kautta paljonkin tämän kymmenen vuoden aikana. Sen lisäksi olen kasvanut ihmisenä ja ajattelijana. Olen oppinut paljon muilta bloggaajilta ja ehkä jopa saanut pari online-kaveriakin aikaan. Tähän kohtaan haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette blogini pariin löytäneet. Toivottavasti siitä on ollut iloa teille vähintään yhtä paljon kuin minullekin. Kiitos, kiitos ja kiitos kaikille! Jätähän terveiset kommenttikenttään jos lukaisit tämän läpi! :)

Tulevaisuus

 

Viime aikoina on tullut mietittyä kovasti tulevaisuutta. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin kovin epävarmalta ja lopulliselta, vaikka toisaalta sitä koittaa olla kovinkin toiveikas. Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi ennen kuin ehtii oikeastaan edes tajuta mikä viikonpäivä on menossa. Jokainen päivä muistuttaa toisiaan eikä selkeää loppua näy. Olen myös alkanut miettiä paljon vanhenemista ja kaikkea sitä mitä pitäisi elämässä saavuttaa tai suorittaa ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä. Jotenkin tässä arjen keskellä vain tajuaa sen, että onko tämä nyt sitä elämää mihin tähtäsi? Vai onko se vielä odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa?

Keskitän tällä hetkellä energiaani hieman siihen, että petaan itselleni jonkinlaista pesämunaa tulevaan. Ei niinkään rahallisesti, mutta sellaisena tietynlaisena itsevarmuutena ja oppimisena. Haaveilen siitä, kuinka jätän joskus päivätyön taakseni ja keskityn tekemään vain niitä asioita, joita rakastan. Piirtämistä, kirjoittamista, matkustamista, harrastamista ja ystäviä. Haluaisin edelleen tehdä piirtämisestä sen ammatin, mutta pelkään kai epäonnistumista niin paljon, ettei se oikein tunnu realistiselta tällä hetkellä. Paljon varmempaa on tehdä kunnollisia graafikon töitä tällä hetkellä. Mutta entä jos se olisikin vain riski joka kannattaisi ottaa? Mistä muka voin tietää etteikö sekin homma vain toimisi ja pystyisin oikeasti tienata sillä sen verran, että tulen toimeen? Riskien ottaminen ei ole sitä ominta vahvuuttani, joten pelkäänkin että hakkaan päätäni seinään tämän asian kanssa niin kauan, että se on myöhäistä.

Kuulumisia kesältä 2020

Pakko heti jo alkuun paljastaa, että viimeisin puoli vuotta on ollut yksi elämäni rankimmista ajoista. Etenkin henkisesti kaikki tämä mitä maailmalla tapahtuu sekä eristäytyminen omaan kotiin on ottanut todella koville. En muista milloin olisin viimeksi itkenyt näin usein tai kokenut ihan oikeaa ahdistuneisuutta. Koitan tässä nyt parhaani mukaan avata niitä asioita, jotka ovat vaikuttaneet mielenterveyteeni tänä aikana. Minulla ei siis ole koskaan ollut oikeastaan minkäänlaista ongelmaa oman mielenterveyden kannalta, joten kaikki tämä on tuntunut välillä jopa pelottavan hankalalta.

Monen kanssa olenkin aiheesta jo jutellut ja toisaalta osittain kirjoitellut tännekin tuntemuksiani. Usein ensimmäinen kysymys kaikilla on se, että kuinka parisuhde sujuu kun ollaan näin lähekkäin koko ajan? No meillä menee ihan loistavasti tilanteeseen nähden. Ei mitään suurempia riitoja ja muutenkin osataan aika hyvin antaa toiselle omaa aikaa aina kun sitä tarvitsee. Yhdessä tehdään sitten niitä asioita, joista molemmat pitävät. Katsotaan tv-sarjoja, ulkoillaan tai pelaillaan pelejä. Koitan parhaani mukaan myös olla purkamatta pahaa oloani puolisoon, mutta joskus se on hankalaa.

Suurin syy miksi olen niin kovin ahdistunut on se vapaa- ja työajan sulautuminen tavallaan yhdeksi ja samaksi hetkeksi. Helposti harhailee ajatus työjuttuihin vapaa-ajallakin kun työskentelee kotona ja toisaalta päinvastoin. Välillä on hirveän hankala keskittyä työntekoon kun astianpesukone pitäisi laittaa päälle tai pyykit laittaa kuivumaan. Toki olen säästänyt huimasti aikaa kun ei tarvitse matkustaa työn ja kodin välillä, mutta kaipaan silti ihan tolkuttomasti sitä julkisissa istumista. Myös toimistolle on ikävä oman työpisteen ääreen ja työkavereiden seuraan. Minulle on aina ollut tärkeää se, että työ ja koti ovat mahdollisimman irrallaan toisistaan ja tällä hetkellä se ei oikein ole mahdollista.

Kesäloma meni todella nopeasti ohi kun pidin vain kahden viikon verran putkeen lomaa. Ei siinä oikein ehtinyt kunnolla rentoutua kun ei oikein voinut matkustellakaan minnekään. Käytiin kuitenkin kaverin luona Lahdessa viettämässä yksi viikonloppu, mikä teki oikein hyvää. Kaiken lopun vapaa-aikani käytinkin lomalla instagramissa ja piirtäen uusia kuvia taidetililleni. Ajatuksena kuulostaa jopa rentouttavalta, mutta olen onnistunut kehittämään koko instasta kunnollisen stressipesäkkeen. Pääsin seuraajatavoitteeseeni kesäkuussa, mutta eihän tätä nyt siihen voinut jättää. Olen oikein ahmimalla ahnehtinut seuraajia ja postaillut kuvia jotka eivät enää ole sitä laatua jota haluaisin niiden olevan. Pahinta on se, että olen tällä hetkellä tilanteessa, jossa seuraajamääräni ei kasva vaikka tekisin mitä. Ranne kipeänä, pää tyhjänä ja itkua tiristäen olen pakottanut itseni luomaan jatkuvasti uutta.

Työstressin lisäksi olen siis ollut ihan rikki myös vapaa-ajallani. Olen palanut totaalisen loppuun useammin kuin kerran tässä viimeisen kuukauden aikana, eikä sitä ole oikein auttanut se, ettei kukaan ota someahdistustani tosissaan. Pahimmillaan stressaan vuorokauden ympäri asiaa niin, ettei edes uni tule kunnolla. Puhelimeen on pakko tarttua aina kun sattuu yöllä heräämään, joskus siis muutamiakin kertoja. Väsymys sitten vain lisää stressiä ja ahdistusta joka puolestaan edesauttaa sitä, että olen ylitunteellinen koko ajan. Ihan pienikin surullinen tai kaunis asia saattaa saada minut liikuttumaan ja usein ihan itkemään. Itken enimmäkseen suihkussa niin ei puolison tarvitse jatkuvasti ihmetellä.

Kaikkea tätä pahentaa se, että olen koko päivän kiinni ainakin yhdessä ruudussa. Joko koneella, puhelimella, televisiolla tai nintendolla. Ihan aamusta iltaan joku ruutu pitää huolen siitä, että et missään tapauksessa voi nauttia muusta. Meinasin pakottaa itseni keksimään tänne loppuun jotain positiivistakin tästä ajasta, mutta tällä kirjoitushetkellä en oikein keksinyt mitään. Kyllä niitäkin varmasti on ollut, muttei niitä kai osaa arvostaa kaiken tämän paineen alla. Kaipaan niin kovasti sitä normaalia elämää. Kun aika oli rajallista ja osasi nauttia vapaa-ajasta. Osasi motivoitua töihin tai liikkumiseen. Kaipaan ystäviä, sukulaisia ja ihan sitä tavallista sosiaalista kontaktia muiden kanssa. Tämä oli lähinnä tällaista tajunnan virtaa, jota en nyt oikein jaksaisi oikoluetuttaa puolisolla. Kirjoitusvirheiltä ei siis voida välttyä, mutta menköön nyt tällä kertaa näin.

Instagram tavoite puolessa välissä!

Käytän yhtenä mittarina menestykseen tuota julkaisut/seuraajat vertailua. Sen mukaan olisin saanut 5,6 seuraajaa per postaus! Vaikkei se ihan suoraan niin menekään.

Alkuvuodesta kerroin tavoitteestani saada uudelle Instagram-taidetililleni tuhat seuraajaa kasaan vuodessa. Välitavoitteeksi asetin, että heinäkuun aikana minun tulisi saavuttaa puoliväli eli 500 seuraajaa. Nyt voin ilokseni kertoa, että pääsin tuohon tavoitteeseen jo toukokuun lopussa! Ensin jopa mahdottomalta tuntunut tavoite tulikin kasaan yllättävän helposti, ainakin kun tietää mitä tekee. Päivittäin olen uhrannut aikaa vähintään puoli tuntia tilini ylläpitämiseen ja parhaimmillaan lähes koko päivän... Tässä tulee vähän vinkkejä ja tietoja siitä, miten pääsin tuohon välitavoitteeseeni!

Moni varmaan vielä tässäkin vaiheessa ajattelee, että instassa pärjää kunhan vain postailee aktiivisesti ja laittaa hyvät tägit jokaiseen kuvaan. Tuo onkin periaatteessa se minimi mitä tehdä, jotta kuvasi voivat saada näkyvyyttä. Yksinään noiden varaan ei kuitenkaan voi hommaa jättää, sillä näkyvyys ei automaattisesti tuo sitoutuneita seuraajia. Myöskään se, että saat yhden seuraajan per kuva ei ole kovin tehokasta. Sitoutuminen on silloin todella pientä, ehkäpä joku on vain hetken mielijohteesta painanut sitä seuraa nappia? Sen sijaan itse kannustan selvittämään postaustesi avulla, mistä seuraajasi pitävät ja millaiset kuvat saavat heidät jakamaan kuvaasi eteenpäin. Itse tasapainottelen siis koko ajan sen kanssa, postatako sellaista mitä itse haluan tehdä vai sellaista mitä seuraajani haluavat nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että parasta tehdä aina sitä mitä itse haluat. Tällöin kiinnostus tekemistä kohtaan säilyy ja toisaalta saatat tavoittaa sellaisia seuraajia, jotka pitävät just siitä sun jutusta.

VINKKI! Muuta taide-instasi yritystiliksi niin saat kattavasti informaatiota siitä, mihin aikaan seuraajasi reagoivat parhaiten ja miten hyvin kuvasi ovat poikineet näkyvyyttä!

Mukana haasteisiin osallistumia sekä ajankohtaisia aiheita!

Millainen sitten on hyvä kuva? Tähän ei oikeastaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että se kaikkein hienoin piirrustus ei välttämättä kerää juuri yhtään tykkäyksiä tai näkyvyyttä ja päinvastoin. Joskus se huonompi työ vain on enemmän seuraajiesi mieleen. Itse suosin sitä, että teen juuri sitä omaa juttuani. En välitä niin hirveästi siitä, onko tämä nyt se paras aihe tähän hetkeen vaan joskus annan ihan vain kynän viedä. Toki siitä on aina hyötyä, kun valitset työsi aiheeksi jotain ajankohtaista. Maailman tapahtumat, elokuvat ja meemit ovat kaikki hyviä keinoja saada näkyvyyttä. Tuolloin tärkeintä on erottua massasta, sillä hyvässä lykyssä jostain ajankohtaisesta asiasta postataan kuva minuutin ellei jopa muutaman sekunnin välein! Hukkuminen massavirtaan on hyvin varmaa tuolloin. Valitse siis hashtagisi todella huolella! Käytä niitä yleisimpiä, mutta myös joitain hyviä "niche pick" tägejä. Taidetilille näkyvyyden saamiseksi tärkeää on myös tehdä DTIYS* sekä kuukausittaisia haasteita kuten Mermay, March of Robots tai Inktober. Näin saat helposti aktivoitua itseäsi ja siinä samassa mahdollisesti tykkäyksiä ja seuraajia. *Draw this in your style

Hashtagien valitseminen on myös todella tärkeää. Itse pidän huolen, että postauksessani on vähän vajaa 20 erilaista tägiä. Tärkeintä on valita juuri niitä, jotka selkeästi liittyvät kuvaasi, mutteivat ole liian isoja. Esimerkiksi vesivärityöhön hyviä ovat: #watercoloring, #colorblue, #traditionalart. Sen sijaan välttäisin: #happy #art #love, jotka ovat aivan liian isoja tägejä. Tällöin työsi hukkuu varmasti erilaisten maailman äitylien ihgutus-viestien sekaan. Käytän apuna yleensä Googlea kun etsin hyviä tägejä postaukseeni. Ihan vain varmistaakseni, etten unohda mitään. Hyvä tapa on myös tägätä oman tilisi nimi hashtaginä. Siitäkään ei ole haittaa vaikka merkitsisit itsesi omaan kuvaasi. Sen sijaan välttäisin merkitsemästä liikaa porukkaa kuviisi, ellet ole aivan varma, että he saattaisivat pitää kuvastasi. Jos merkitset julkkiksen niin tee se ihan sillä "merkitse henkilöitä toiminnolla". Tällöin kuvasi ilmestyy henkilön merkittyihin kuviin ja on kaikkien nähtävissä. Jos nimi on vain tekstin seassa, ei se näy kuin merkitylle henkilölle, jos hän tajuaa sen edes katsoa.

March of Robots haaste ei tuonut minulle paljoa seuraajia tai näkyvyyttä, mutta se sai minut kokeilemaan jotain uutta ja piti aktiivisena!

Kaikki lähtee kuitenkin aktiivisuudesta - sitä en voi painottaa liikaa. Käytän paljon ajastani siihen, että käyn tykkäilemässä ja kommentoimassa toisten käyttäjien postauksiin. On erittäin tärkeää käydä läpi sellaisia käyttäjiä, jotka selkeästi pitävät samanlaisista asioista, joita sinä itse postaat. Itse käyn läpi muiden fanitaidetta tai puolialastomia miehiä piirtävien tilien (Silverjow, n.e.r.d.y, Toastwire) seuraajalistoja ja käyn tykkäilemässä siellä olevien seuraajien kuvista. Jokainen tälläinen systemaattinen tykkäily poikii minulle päivittäin 1-2 seuraajaa - kunhan vain muistan tehdä sitä! Nämä seuraajat usein myös ovat melko sitoutuneita jäämään seuraamaan sinua, kun tulevat jo saman aihepiirin faneina profiiliisi. Tärkeää on kuitenkin muistaa myös niitä tyyppejä, jotka seuraavat jo sinua. Ole kohtelias, kommentoi ja tykkäile heidän vastauksista kuviisi ja pidä huoli, että pidät yllä mielenkiintoa ja keskustelua. Kaikki tämä lisää näkyvyyttäsi ja pidettävyyttäsi. Kehottaminen kommentoimiseen tai seuraamiseen kannattaa kuitenkin tehdä harkitusti. Instagram ajattelee helposti spämminä liiallisen pakottamisen. Sen sijaan, esitä postaustekstissäsi joku kysymys, johon seuraajiesi on helppo tarttua!

Olen aika varma, että saavutan sen tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Siltikään nyt ei ole varaa alkaa laiskottelemaan. Ehkä voin vähän höllentää tahtia, mutta silti on paljon tehtävää vielä, jotta saavutan tavoitteeni! Jos joku haluaa lisää vinkkejä taidetilinsä seuraajamäärän kasvattamiseen niin annan niitä mielelläni. Tämä ei ole rakettitiedettä, eikä salaista tietoa :)

Klikaa isommaksi kuvaa niin näet prosessini konkreettisin esimerkein!

1. Selvitä kohdeyleisösi kiinnostuksen kohteet (omani ovat: fanitaide, teinisarjat, lgbtq, sarjakuvat, mieshahmot).
   
2. Kommentoi, tykkää, seuraa, jaa - jos et ole kanssakäymisessä muiden kanssa, et voi olettaa että he ovat sinun kanssasi.
   
3. Tee juuri sitä mitä itse haluat, saat parempia ja sitoutuneempia seuraajia! Saa epäonnistua.
   
4. Tilisi kasvaminen ei tapahdu hetkessä, anna itsellesi ja taiteellesi aikaa
   

Oma tyyli ja inspiraation lähteet

Yksi suurimmista kehuista, joita taitelija voi mielestäni saada on se, että hänellä on tunnistettava tyyli. Sellainen, että voi sanoa jo kaukaa ja nopealla vilkaisulla, että hei, tämänhän on tehnyt se tyyppi! Oman tyylin kehittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen homma. Se vaatii vuosien harjoittelua ja kokeilemista. Joskus se kehittyy nopeasti, toisinaan tuntuu, että se junnaa paikallaan kuukaudesta toiseen. Kaiken lisäksi, vaikka kuinka yrittää pitää sen tietynlaisena niin se perkele kehittyy välillä itsestäänkin ties minne suuntiin! En oikein tiedä miten kuvailisin omaa tyyliäni. Joskus olen käyttänyt termejä sarjakuvamainen, keskeneräinen ja kieliposkella tehty. Itselleni on ollut tärkeää kehityksen kannalta tutkia muita taitelijoita ja lainailla elementtejä heidän töistään. En tarkoita nyt suoraa kopioimista, (vaikka sitä se harjoitteluvaiheessa onkin), vaan sitä, että tutkii heidän teoksia, kokeilee viiva- ja varjostustekniikoitaan sekä väri- ja valomaailmoja.

Käyn tässä tekstissä läpi erilaisia taiteilijoita ja piirtäjiä, joilla on ollut tai on tälläkin hetkellä suuri merkitys oman tyylini kehityksessä piirtäjänä. Osan vaikutukset näkyvät edelleenkin teoksissani ja osasta haen tälläkin hetkellä vaikutteita. Varmaan taas vähän kuivempaa tekstiä, mutta jospa tästä jollekin jotain iloa olisi!

Ensimmäiset vaikuttajani tulevat jo ihan lapsuudesta.  Ken Sugimori ja hänen Pokémon piirroksensa ovat varmasti se yksi isoimpia syitä miksi aloitin piirtämään. Tykkäsin piirtää niin Pokémoneja kuin ihmishahmojakin sarjasta ja kopioinkin paljon suoraan niitä Sugimorin piirtämiä kuvia. Ihailin hänen tyyliään, vaikka monet olivatkin sitä mieltä, että hänen piirroksensa olivat kaikkein tylsimpiä. Nykyään ymmärrän paremmin tämän mielipiteen, mutta se ei silti ole muuttanut arvostustani kyseistä herraa kohtaan.  Hieman isompana mukaan kuvioihin tulivat Dragon Ball mangan luoja Akira Toriyama, jonka avulla aloin harjoittelemaan ihmisten piirtämistä. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin Don Rosa, jonka sarjakuvataidetta ihailen vielä tänäkin päivänä! Ne kaikki pienet yksityiskohdat, jatkumot ja viittaukset toisiin tarinoihin olivat jotain mikä inspiroi minua jo lapsena. Ehkä juuri tästä syystä tykkään piilotella kaikenlaisia piiloviestejä ja -merkityksiä töihini? Joita kukaan ei koskaan kyllä huomaa tai tajua...

Teininä suurimpiin ihailun kohteisiin kuuluivat Hiromu Arakawa, joka tunnetaan Full Metal Alchemistin luojana. Häneltä olen lainannut paljon kasvojen ilmeitä ja huumoria omaan tekemiseeni. Hänen tarinankerronta tapansa sekä hahmojen luominen on aivan mahtavaa! Teinivuosina opin myös arvostamaan niitä kaikkein kovimpia suomalaisia tekijöitä eli Tove Janssonia sekä Tom of Finlandia. Kumpikaan heistä ei suoraan ole tuonut mitään sen ihmeellisempää tyyliini, enimmäkseen olen vain ihaillut heidän saavutuksiaan ja inspiroitunut siitä. On hienoa ja motivoivaa oikeasti huomata kuinka jotkut voivatkin menestyä noin hyvin tekemällä juuri sitä mitä haluavat! Voisin lisätä listaan myös Marvelin edesmenneen legendan Stan Leen, joka myös on motivoinut minua todella paljon kokeilemaan rajojani piirtäjänä. Tuntuu kuitenkin, että näistä kaikista on tullut puhuttua vuosien varella enemmän kuin liikaa. Tästä syystä onkin aika antaa estradi niille tämän hetken kovimmille inspiraation lähteille.

Joka kerta kun joku näistä tyypeistä postaa jotain sosiaaliseen mediaan, inspiroidun saman tien piirtämään itsekin! On hassua, kuinka nykypäivänä ne omat idolit saattavat olla vain nimimerkkejä somessa. Minulla ei ole oikeastaan hajuakaan näiden tyyppien oikeasta nimestä - naamasta puhumattakaan. Hyvä jos uskaltaa varmuudella edes olettaa heidän sukupuolensa! Valitsin tähän kolme kovinta tän hetken suosikkia, joiden töistä ammennan todella paljon asioita omaan tekemiseeni. Gabriel Picolo on aivan loistava luomaan tunnelmaa ja valaistusta. Rakastan myös hänen viivan käyttöään! Silverjow puolestaan on todella kova pinup-taitelija, joka on niin taitava tekemään ihmisiä tunnistettavalla tyylillä. Ihastuin myös siihen miten hyvin hän osaa värittää ihoa ja varjostaa todella hillitysti! Uusin tuttavuus on Wrecked Fuse, jota olen seurannut someissa vasta ehkä vuoden ajan. Hän piirtää enimmäkseen vain yhtä aihetta eli Stranger Thingsistä tuttuja Billyä ja Steveä. Rakastan hänen tapaansa tuoda hahmot todella eläväisinä jokaiseen kuvaan. Persoonallista otetta ja huumoria unohtamatta! Hänessä ihailen myös suuresti sitä, että hänellä on just se oma juttu jota tehdä.

Kaikilla kolmella on täysin erilainen tyyli, joista jokaisella on jotain sellaista mitä itse haluaisin oppia myös. Usein tällä hetkellä harjoittelenkin tutkimalla näiden tyyppien piirroksien valoja, varjoja, viivoja, värejä ja anatomiaa. Saan todella paljon irti joka kerta kun teen pienen art studyn näihin tyyleihin! Laitan tähän loppuun vielä pari omaa piirrosta niin voitte itse vertailla löytyykö niistä vaikutteita kenestäkään yllä mainituista taitelijoista. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

Tuntemuksia neljän seinän sisältä: Kotona työskentely ja turhautuminen

Kuukausi takana lähes tulkoon täydessä eristyksessä muista ihmisistä. Ainoastaan kaupan kassa, koiranulkoiluttaja ja kuriiripalveluiden lähetit ovat olleet ulkopuolisina kontakteina. Eilenkin oli jotenkin tosi piristävää nähdä iloinen DHL kaveri työssään kun sysäsi paketin kouraan. Melkein teki mieli alkaa jutustella ihan mistä tahansa, mutta hetki oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt saada suutani auki. On aika helppoa ajatella, että kaikkihan on tosi hyvin täällä kotona. Ruokaa ja vessapaperia saa kaupasta ja tekemistäkin on yllin kyllin kun voi pelata Switchillä tai piirtää koneella. Ulkoilla saa ja mikä olisikaan sen kivampaa kuin työskennellä kotoa käsin? Monille maakunnissa asuville tutuilleni tuntuu etätyö kuulostavan suorastaan luksukselta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta... vaan ei se oikeastaan ole sitä. Ainakaan tällaisissa määrin.

Itse en siis nauti etätyöstä oikeastaan yhtään. Se on ihan mukava silloin tällöin olla yksi päivä pois toimistolta, jos on paljon hommaa tai täytyy keskittyä tekemiseen. Nyt kuitenkin työn määrä on vähentynyt huimasti ja on turhauttavaa välillä vain istua tunti toisensa jälkeen koittaen keksiä jotain fiksua tekemistä, josta olisi hyötyä sekä työnantajalle että itselle. Kaiken lisäksi kokoaikainen uhka lomautuksista ja irtisanomisista vaanii takaraivossa, jopa ihan ahdistumiseen saakka. On myös kovin turhauttavaa kun ei pääse näkemään työkavereita tai ylipäätään ketään. Vaikken mikään suuri extrovertti olekaan, kaipaan silti todella paljon sitä pientä sosiaalista kanssakäymistä. Välillä on hermot todella kireällä ihan vain määrittelemättömän turhautumisen takia. Joskus turhautumisen laukaisee ihan vain, se ettei osaa piirtää mitä haluaa, pelissä menee jotain pieleen tai kone tökkii muuten vain. Usein vain väsymys ja toisinaan riittää ihan vain joku pieni ajatus tai kömmähdys menneisyydestä joka yhtäkkiä heittää mielen todella mustaksi. Koitan parhaani mukaan olla purkamatta näitä puolisooni, mutta välillä vaan kiukuttaa.

Osa kuvituksista on ystäväni Naattiaisen tekemiä, sillä en olisi mitenkään itse jaksanut piirtää kaikkea! Voit käydä tarkastelemassa pelin kuvituksia Instagram -tililtäni

Kovasti yritän kuitenkin katsoa maailmaa positiivisestikin ja heittää jopa huumoria tilanteesta. Välillä myös tarvitsee jotain todellista aivot narikkaan höttöä ja esimerkiksi Netflixin uutuus dokumenttisarja Tiger King sopii siihen oikein hyvin.  Minulla on ollut myös hyvin aikaa piirtää sekä kirjoittaa uutta roolipeliä töiden jälkeen. Peli on nimeltään Marvel Marbles ja se sijoittuu 80-luvulle pieneen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Pelaajat pelaavat teini-ikäisiä kaveruksia, jotka joutuvat mukaan mielenkiintoiseen scifi-seikkailuun. Pelissä on tarkoitus käyttää oikeita DND -roolipelaus mekaniikoita ja se pelataan sitten joskus Discordissa kunhan saan sen valmiiksi. Ainakin minulla on ollut hauskaa kehittää tätä ja nähtäväksi jääkin, pitävätkö pelaajat siitä yhtä paljon! Olen siis myös piirtänyt jonkin verran materiaalia peliä varten, jotta kaikki on sitten kunnossa kun itse peli alkaa. Piirtäminen on kivaa, se rauhoittaa. Minua kuitenkin häiritsee välillä suuresti se, kun ei tavallaan ole omaa rauhaa piirtää. Ei siinä, että tuo parempi puolisko väen väkisin tunkisi tähän tiirailemaan kun piirrän, mutta pelkkä läsnäolo häiritsee silloin kun koittaa keskittyä. Piirtäminen on ainut asia, jolla voin saada flow-tilan aikaiseksi ja joskus pienikin kysymys tai kommentti piirrokseen liittyen saattaa heittää minut aivan pois tolaltani.

Asetin alkuvuodesta itselleni myös sen Instagram-haasteen. Olen melko paljon edellä tavoitteestani saada kasaan se tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Nyt olen jo haalinut kasaan noin 340 seuraajaa, joten olen tavoitettani hieman edellä! Pandemian aikana on tullut myös juteltua paljon enemmän seuraajieni kanssa yksityisviesteillä ja vähän jaettu kuulumisia eri puolilta maailmaa. Meillä Suomessa on onneksi asiat todella hyvin ja meidän johto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja on valmis tekemään rohkeita päätöksiä nopealla aikataululla. Meillä myös tiedotetaan hyvin viruksen etenemisestä ja pidetään huoli, että kaikki saavat tarvittavaa hoitoa. Yhtä onnekkaita eivät ole ihmiset muun muassa Venäjällä, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa.

Tässä vähän kuulumisia. Ehkä alkaa pikkuhiljaa pää hajota tähän kaikkeen, mutta päivä kerrallaan mennään. Monet ovat jotenkin hirveän optimistisia koko tämän jutun kanssa, mutta itsellä on vaan niin voimakas kutina siitä, että tämä ei ole ohi vielä hetkeen. Se miten sinä pidät huolen siitä, että virus ei leviä on ihan sinusta itsestäsi kiinni. Se on kuitenkin tosi asia, että ollaan kaikki samassa veneessä. Syyllisiä on turha etsiä. Sen sijaan energia kannattaa suunnata siihen, että itse toimii oikein ja pitää huolen omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Ei mulla tähän hätään nyt muuta. Pysykää terveinä ja kertokaa toki omia kuulumisianne!

Loppuuko se maailma?

Tässä tulee vietettyä aikaa hyvin paljon nyt...

Kaksi viikkoa eristyksissä alkaa jo tuntumaan. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin rankempi kuin tämä toinen. Ajatukseen siitä, että tämä voi jatkua vielä pitkään, alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Välillä ei oikeasti enää tiedä mikä päivä edes on. Jokainen päivä tuntuu toistavan itseään ja riippuen työmäärästä töissä, se kulkee joko kuin siivillä tai todella hitaasti. Myös viikonloput puuroutuvat yhteen viikkojen kanssa kun työn ja vapaa-ajan välillä ei ole selkeää rajaa. Tässä kuitenkin vähän ajatuksia ja tuntemuksia siitä, miten minun eristyspäivät etenevät.

Herään joka aamu puoli kahdeksan aikaan, myös viikonloppuna. Nopeasti on ponkaistava ylös, jotta pääsee pelaamaan uutta Animal Crossing: New Horizons -peliä ja hoitamaan aamun askareet siellä ennen työpäivän aloittamista. Samalla käynnistelen jo konetta ja alan pikkuhiljaa katsella läpi sähköposteja sekä päivän hommia. Joskus on enemmän tekemistä, toisinaan vähemmän. Etätyö ei oikein sovi meille, jotka hoitavat asiat tehokkaasti eteenpäin, sillä nyt kun olisi aikaa paneutua juurta jaksaen jokaiseen työhön, ei sitä siltikään oikein osaa rauhoittua. Kaipaan myös kovasti sosiaalisia hetkiä kollegoiden kanssa. Vaikka päivittäin höpötelläänkin Teamsin chatissä tai palavereissa, ei se silti ole sama kun toiset eivät ole oikeasti siinä vierellä.

Animal Crossingissakin olen varautunut asianmukaisin varustein

Lounaaksi on tullut nyt syötyä todella paljon kotiruokaa. Parempi puolisko on tehnyt todella monet herkulliset ruuat niin mifusta, nyhtiksestä kuin lihastakin tässä viime viikkojen aikana. Jostain syystä ruuan laitto on jäänyt hänelle ja itse olen lähinnä tehnyt sitten leipää ja auttanut keittiön siistimisessä. Pari kertaa on tullut tilattua myös Woltilla ruokaa, mutta pidemmän päälle se tulee melko kalliiksi. Herkkujen syöminen on jäänyt todella vähälle, nyt kun käydään vain kerran viikossa kaupassa. Usein tuli työpäivän päätteeksi käytyä ostamassa aina patukka tai kaksi ja sitten vedettyä ne yhdeltä istumalta. Kaipaan suklaata. Lounaan aikana käynnistän myös nopeasti jälleen Animal Crossingin ja jatkan siitä mihin aamulla jäin. Sen jälkeen onkin aika laittaa Switch nukkumaan ja palata sen pariin vasta illalla.

Työpäivän päätteeksi vaihdan aina näytön ja näppiksen takaisin kiinni omaan koneeseeni. Turhauttavaa vaihdella niitä edes takaisin, mutta toisaalta nopeampaa se silti on kuin vaihtaa normaalisti työpisteeltä julkisilla kotiin. Aloitan vapaa-aikani usein piirtämällä. Puoliso on vielä yleensä töissä ainakin puolituntia pidempään, joten minulla on hyvin aikaa edistää keskeneräisiä piirroksia. Pyrin pitämään sen saman rytmin kuin ennenkin, eli noin kolme valmista piirrosta viikossa. Ahkeran työskentelyn tulos alkaa myös vihdoin näkyä Instagramissa ja tililleni onkin alkanut muotoutua jo melko aktiivista yhteisöä. Saipahan Toy Boy -aiheinen piirrokseni jopa melkein 900 tykkäystä ja yli 200 jakoa! Kun piirtäminen alkaa kyllästyttämään tai tarvitsen siitä taukoa, käynnistän jälleen Animal Crossingin tai alan suunnitella mahdollisesti tulevaa roolipeliäni, Marvel Marbles. Ei vielä mitään hajua, miten pelin voisi toteuttaa parhaiten, mutta ehkä Discord olisi tähän sopiva alusta. Kerron pelistä vielä joskus tarkemmin varmasti!

Andrea ja Jairo Netflixin espanjankielisestä Toy Boy -sarjasta

Illalla vietetään sitten aikaa yhdessä ja ollaankin usein joko käyty vähän ulkoilemassa tai sitten katsottu Westworld tai Better Call Saul jakso. Silloin tällöin tulee myös katsottua muuta hömppää Netflixistä. Viaplayn sanoin irti, kun siellä ei enää ollut mitään katsottavaa ja varuiksi on hyvä laittaa kaikki rahat säästöön mitä pystyy. Iltaisin tulee myös katsottua omien insta-suosikkien livelähetyksiä. Suosikki livejäni ovat muun muassa Charles Meltonin ja Simu Liun kuntopiiriit, jammailla Drew Tannerin tai Gonzalo Martinin musisointihetkiä tai kuunnella kun Noah Centineo kertoo Yhdysvaltojen korona-tilanteesta. Seuraan myös kuinka fanittamani piirtäjät kuten Adam Ellis piirtävät livenä.

On tavallaan upeaa huomata, kuinka tämä tilanne koskettaa aivan kaikkia. Virus ei katso oletko julkkis vai tavis, köyhä vai rikas, musta tai valkoinen. Siksi onkin erityisen tärkeää, että me kaikki vedetään yhtä köyttä tämän asian kanssa ja kuunnellaan annettuja ohjeita. Itseäni harmittaa kovasti, etten pääse käymään Kouvolassa perhettä katsomassa ja etenkin nyt kun Uusimaa suljetaan kokonan, hankaloituu se entisestään. Onneksi kuitenkin videopuhelut toimivat ja olenkin koittanut aktiivisesti soitella äidille, sisaruksille ja mummolle. Ystäviin olen myös ollut yhteyksissä ja vakuutellut, että minuun saa ottaa yhteyttä silloinkin kun paha mieli ja ikävä olla. Veikkaan, ettei se maailma tähän lopu, mutta ehkä muuttuu jonkin verran. Edessä voi olla todella kovat ajat tai sitten kaikki normalisoituukin ennalleen yllättävänkin nopeasti. Se on kuitenkin varma, että maailmanloppu on lähempänä Death Stranding peliä kuin Last of Usia, ainakin toistaiseksi. Voimia kaikille!

Tän hetken kuumimmat mieskarkit

Kevättä rinnassa? Ehkä. Usein olen keväisin tehnyt jonkun tämän tyylisen postauksen. En tiedä mistä se kumpuaa, että miehetkin pitää pystyä laittamaan listaksi. Syytän ehkä eniten sitä, että minulta itseltäni jäi tämä ihastumisista puhuminen teininä aika vähiin ihan vain siitä syystä, että olin vielä kaapissa. Jotenkin vasta aikuisiällä oppi olemaan rennosti asian kanssa ja oikeasti tokaisemaan joskus ääneenkin, että voi kun se Henry Cavill onkin kuuma. 

Nyt saatte siis jälleen lueskella kuinka kohta kolmekymppinen setämies puhuu ihastuksistaan. (Tuo lause kuulostaa niin pahalta ääneen sanottuna, että ihan itkettää.) Tämän tekstin saa siis kuka tahansa skipata ihan millä tahansa verukkeella. Lähinnä se on kirjoittu taas ihan omaksi henkilökohtaiseksi ilokseni odottamaan sitä, kun palaa tämän pariin vaikka viiden tai kymmenen vuoden kuluttua! Se onko nämä missään oikeassa järjestyksessä on täysi arvoitus... Mieleni kun saattaa muuttua jopa saman päivän aikana useamman kerran. Enkä edes aio perustella valintojani, joten eipä tähän tekstiin paljoa sisältöä edes tule. Antaa kuvien puhua puolestaan!

Richard Madden

Syntynyt: 18.6.1986, Renfrewshire, Skotlanti

Tunnettu: Game of Thrones, Bodyguard, the Eternals

Taron Egerton

Syntynyt: 10.11.1989, Birkenhead, UK

Tunnettu: Kingsman, Rocketman, Muumilaakso

Cody Kearsley

Syntynyt: 10.3.1991, Kanada

Tunnettu: Daybreak, Riverdale

Noah Centineo

Syntynyt: 9.5.1996, Florida, Yhdysvallat

Tunnettu: To All the Boys -leffat

Ross Butler

Syntynyt: 17.5.1990, Singapore
Tunnettu: 13 Reasons Why, Riverdale, Shazam!

Koitin valita kuviksi sellaiset, joissa kyseiset miehet tulevat kunnolla esiin monipuolisuudellaan eikä niinkään herutuskuvilla. Toki seksikkyys on katsojan silmissä ja minusta nämä valitsemani kuvat ovat aika kuumat kaikista. Ehkä näistä voisi myös päätellä, että minulla on jonkinlainen miesmaku... Anyways. Eniten minua pelotti, että tähän listautuu kasa teinitähtiä ja sitten vasta tunnenkin itseni setämieheksi. Yllättäen noista vain Noah Centineo on minua nuorempi. Huh! Niin monta hyvää jäi myös tämän postauksen ulkopuolelle, mutta uskoisin, että tässä ovat minun tämän hetken ehdottomat suosikit. Kauneus on katsojan silmissä ja sitä rataa, mutta jaa toki alle omat tän hetken suosikki julkkisihastuksesi!

Ahdistava sosiaalinen media ja taidetilin perustaminen

Joulukuussa 2019 turhauduin siihen, että oma instagram-tilini on  niin huonosti organisoitu ja laiskasti ylläpidetty. Tilini on sotkuinen, täynnä turhaa ja jumittanut samassa seuraajamäärässä jo vuosia. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa alusta ihan uudella instagram-tilillä. Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että haluan saada näkyvyyttä säälittävälle taiteelleni. Tämän lisäksi halusin nähdä onnistunko kesyttämään instan ja hankkimaan itselleni 1000 seuraajaa vuodessa. Aiemmin olen onnistunut hankkimaan tuon määrän seuraajia vain Tumblerissa ja Twitterissä. Noissa ei 2000 seuraajan haaliminen kasaan ollut oikeastaan temppu eikä mikään. Tumblerissa sain kolmen vuoden aikana kasaan lähes 3000 seuraajaa ja Twitterissä vuoden aikana 2000. Mutta instagram on paljon haasteellisempi. Se vaatii kurinalaisempaa otetta ja suurempaa sitoutumista koko hommaan. Instagram ei anna armoa laiskottelijoille, eikä se hoida itse itseään kun et ole paikalla. En ole itse mikään ammattilainen tässä asiassa, vaan kaikki perustuu siihen mitä olen nyt itse tutkinut sekä omiin kokemuksiini. Voin siis antaa vinkkejä, mutta ei nämä mitään absoluuttisia totuuksia ole. Tässä mietteitä ja vinkkejä ensimmäisen kuukauden ajalta!

Instagram alustana ja sen haasteet

Ihan ensimmäisenä ennen tilin perustamista, oli tehtävä postaussuunnitelma ja luotava itselleni tavoitteet. Luin paljon erilaisia artikkeleita, katsoin videoita ja tarkastelin muiden tilien toimintaa. Sainkin ihan hyvän kokonaiskuvan siitä, miten instagram oikeastaan toimii. Tavoitteeksi asetin, että 2021 vuoden tammikuussa, minulla olisi kasassa 1 000 seuraajaa tililläni. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta jakamalla vuoden pienempiin välitavoitteisiin, uskoisin saavani itseni motivoitua yrittämään. Ensimmäinen tavoite on, että saisin helmikuun loppuun mennessä kasaan 100 seuraajaa. Ilokseni huomasin, että tuo tavoite täyttyi jo tammikuun puolella! Seuraavana olisi tarkoituksena saada kasaan 500 seuraajaa kesä-heinäkuun paikkeilla. Toistaiseksi tavoite tuntuu siis realistiselta ja ihan saavutettavalta, mutta mitä se vaatii, jotta kasvu pysyisi tasaisena ja pääsisin tavoitteeseeni?

Työtä, työtä ja työtä. Some-maailma on nopeatempoinen ja julma. Siellä täytyy olla koko ajan läsnä ja sille pitää uhrata aikaa menestyäkseen. Valitettavasti  nykymaailma myös ajaa siihen ajatteluun, että menestys mitataan someseuraajilla ja etenkin omalla alallani se näkyy hyvin vahvasti. Paljon seuraajia ja tykkäyksiä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä ja mahdollisia asiakkaita. Ymmärrän aivan hyvin sen, miksi jotkut masentuvat ja ahdistuvat somesta. Itsellänikin on ollut nyt jo levottomia öitä ja raastavia päiviä pelkästään tämän insta-projektin vuoksi. Käytän kaikki bussimatkat ja ison osan vapaa-ajastani insta-seuraajia haalien. Pahimmillaan olen yöllä herännyt siihen, että täytyy käydä katsomassa mitä omalle tilille kuuluu. On ahdistavaa ja uuvuttavaa olla pakkomielteisesti kiinni puhelimessa ja pitää huolta, että tekee tarpeeksi tavoitteen edistämiseksi. Periaatteessa siis, jos et postaa mitään, hukkuvat edelliset postauksesi intagramin valtavaan kuvafiidiin eikä sitten kukaan enää löydä sinua. Mitä sitten tehdä kuvapostausten välissä ja hiljaisina postauspäivinä?

Kommentoi, tykkää, tee tarinoita ja seuraa muita. On todella tärkeää olla aktiivinen ja pitää liikenne tilillesi tasaisena. Olen huomannut, että kaikkein tehokkain tapa on käydä kommentoimassa "itseään huonompien" profiileja, eli tilejä jotka ovat vasta aloittelemassa piirtäjän uraansa ja joilla on vähemmän seuraajia kuin sinulla. Periaatteessa siis ideana on hyötyä mahdollisimman paljon niistä, jotka eivät osaa hyödyntää instan kaikkia ominaisuuksia, mutta ovat epätoivoisia. Kerron alempana tarkemmin, miten löydät näitä käyttäjiä helpoiten. Yhtä tärkeää on myös vastata kommentteihin joita saat. Jokainen käynti profiilissasi ja kuvissasi lasketaan liikenteeksi, joita algoritmit hyödyntävät. Kannattaa siis vastata kommenttiin ja tykkäykseen sekä kiittää seuraamisesta, mutta tee se vasta hetken kuluttua ilmoituksesta! Tällöin henkilö todennäköisemmin kurkistaa uudelleen sivullesi.

Omat vinkit ja havainnot

Hankalinta taide-instagramin ylläpitämisessä on se, että täytyy jatkuvasti olla luomassa uutta kontenttia. On uuvuttavaa koko ajan miettiä mitä voisi piirtää, jotta se keräisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä - mikä puolestaan poikii seuraajia. Kamppailen jatkuvasti luovuudenpuutteen ja art-blokin kanssa, joista kummallekaan ei olisi aikaa. Jotta pääsen tavoitteeseen, on postausrytmini oltava vähintään joka kolmas päivä piirustus ja joka toinen tiiseri tulevasta tarinoihin. Tahti on kova siihen nähden, että ennen piirsin yleensä kerran viikossa valmiin kuvan ja nyt pitäisi saada aikaan 2-3. Toki piirrosten ei tarvitsisi olla valmiita, mutta sen verran perfektionisti ja estetiikan päälle olen, että ihan mitä tahansa en voi tililleni postata. Muutenkin joudun ajatella kuvani kolmen kuvan sarjana, jotta tilini näyttää siistiltä ja suunnitellulta. Jokaisessa teoksessa on siis vähän otettava huomioon sekin, millaisten kuvien ympärille tämä uusin tulee. Värit, viivat, tyyli... kaikki tämä vaikuttaa siihen miten siistiltä ja huolitellulta instagram tilini näyttää.

Toki tälläkin kertaa tavoitteenani on myös kehittyä piirtäjänä. Sen pitäisi aina olla päätavoitteeni, mutta jostain kumman syystä se tuntuu aina jäävän tuon seuraajien haalimisen jalkoihin. Koitan kokeilla erilaisia tyylejä ja tekniikoita ja samalla ammentaa tiedon ja erehdyksen kautta uusia elementtejä omiin töihini. Ensimmäistä kertaa ikinä, minulla on sellainen tunne, että minulla alkaa olla oma selkeä tyyli. Tein vuosia semi-realistisia piirroksia ja aina silloin tällöin överi-sarjakuvamaisia. Nyt olen löytänyt sellaisen kultaisen keskitien, joka tuntuu luontevalta ja omalta. Auttoi huikeasti kehittymistä kun pakotti itselleen pienen piirustushaasteen tilin avaamisen alkuun. Päätin tehdä fanitaidetta jokaisesta Life is Strange 2 -pelin episodista. Valitsin aiheen siksi, että tiesin jaksavani olla kiinnostunut siitä koko haasteen ajan. On myös helpompi kerryttää seuraajia, kun valitsee jonkun tietyn pienemmän aiheen, josta postailla. Silloin muut pienemmän aiheen ympärillä olevat tilit löytävät sinut helposti ja hyvässä lykyssä buustaavat sinua omilla tileillään, tägäämällä kuviin ja julkaisemalla kuviasi tarinoissaan. Tällöin heidän tiliensä seuraajat löytävät helposti sinut ja ovat kiinnostuneet sinusta. Fanitaide on aina ollut minun taiteelleni se kaikkein miellyttävin väylä, joten tämä oli aika luonnollinen valinta minulta.

Tärkeää on myös määritellä oma kohdeyleisö ja selvittää millaisia tilejä potentiaaliset seuraajat seuraavat jo. Itselleni kohdeyleisön määrittäminen oli aika helppoa ihan vain sen takia, että tiedän millaiseen porukkaan taiteeni iskee muissa someissa. Hyviä apuvälineitä oman taidetilin kasvattamiseen on seurata niitä taitelijoita, jotka tekevät suunnilleen samaa kuin sinä. Minun tapauksessani seuraan siis käyttäjiä, jotka profiloituvat näihin asioihin: fanitaide, lgbtq-friendly, mies sekä käyttäjällä on yli viisi tuhatta seuraajaa. Miksi näin? Tilit, jotka tippuvat kaikkiin noihin kategorioihin ovat kaikkein lähimpänä oman tilini teemaa. Riittää siis, että käyn kommentoimassa ja tykkäilemässä tilin seuraajien omiin postauksiin ja kippas kappas, heidän seuraajat löytävätkin tiensä myös minun profiiliini. Kun vastassa on samanlaista kontenttia, mihin potentiaalinen seuraaja on muutenkin tottunut, tulee seuraaminen helposti. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä liiallinen kommentointi ja tykkääminen voi aiheuttaa määräaikaisen porttikiellon instaan. Oli muuten tuskaisen pitkä vuorokausi kun ei saanut tehdä mitään instassa…

Yhteenvetona

Ennen taidetilin aloittamista, määrittele itsellesi tavoitteet ja syy, miksi haluat taidettasi näyttää juuri intassa. Instagram on alustana sellainen, että se vaatii jatkuvasti töitä. Pelkästään hyvät hashtagit eivät riitä vaan sisältöä täytyy tuottaa aktiivisesti. Kaiken lisäksi seuraajat eivät vain sattumalta löydä sinua, vaan sinun täytyy aktiivisesti etsiä heitä, koukuttaa heidät seuraamaan juuri sinua. Siistin näköinen instagram-tili on plussaa, sillä ihmiset selaavat joka tapauksessa nopeasti tilisi läpi ennen lopullista seuraamispäätöstä. Varaudu siihen, että prosessi on henkisesti vaativa ja aikaavievä mikäli haluat kasvattaa tiliäsi. Etenkin alku voi olla tuskastuttavan hidas. Tykkää ja kommentoi, sekä osallistu erilaisiin tempauksiin ja haasteisiin. Esimerkiksi inktober, artvartist, draw this in your style. Hyödynnä etenkin niiden käyttäjien haasteita, jotka profiloituvat sinun tilisi kanssa samojen aiheiden pariin. Ehkä tästä oli jollekin jotain apua. Vuoden päästähän se nähdään, onko näissä ohjeissa mitään perää vai ei.

PS. Saa seurata, mutta ei ole mikään velvoite kellään! Plus toivoisin, ettei kukaan lähiperheestä ala seurata, jottei minulle tule liikaa paineita tilin ylläpitämiseen. Haluan saada postata kuvia ilman paineita siitä, että joudun perustelemaan valintojani tai aiheitani kenellekään. Kiitos!

Kammottava keskinkertaisuus

Bathroom Dance (10/2019)

Suuri lapsuuden haaveeni on ollut tulla isona sarjakuvapiirtäjäksi tai kuvittajaksi. Ajatuksena tuo kuulostaa edelleenkin hienolta, mutten koe sitä millään tavalla mahdolliseksi saatika kannattavaksi enää. Piirtäminen on aina ollut suuri intohimoni, mutta tie tähän missä olen nyt "taitelijana" ei ole ollut helppo. En muista olenko joskus tästä jo avautunut täällä, mutta nyt tuntuu, että olisi taas aika kirjoitella asiasta. Ihan vain omaksi muistiinpanoksi, mutta koska teitä kuitenkin niin hirveästi kiinnostaa päästä minun pienen narsistisen pääni sisään niin tässä vähän natusteltavaa. Tästä tuli aika pitkä, joten peukut sulle jos jaksoit lukea!

Kun puhutaan luovuudesta, (minun kohdallani piirtämisestä tai kirjoittamisesta), koen olevani nykyään sitä sellaista varmaa keskitason osaajaa. Luomukseni eivät koskaan ole olleet mitään maata mullistavaa taidetta tai sellaista, mikä keräisi paljon tykkäyksiä somessa. Tyylini tuntuu keskeneräiseltä ja kaikki näyttää jotenkin hutaisten tehdyltä ja huonosti perustellulta. Opettajat kovasti yrittivät neuvoa minua kokeilemaan uutta ja viemään taidettani pidemmälle, mutta olin liian jääräpäinen, enkä halunnut poistua mukavuusalueeltani.  Koin tuolloin ohjeet kokeilla jotain uutta enemmänkin rasitteena ja pelkkänä ajanhukkana, minähän olin jo täydellinen. Lesoilinkin koko yläasteen kavereille sillä, kun sain kuviksesta kymppejä, vaikken edes yrittänyt! Kunnes en enää saanut...

Pilvilinnani romahti yläasteen jälkeen. Lukiossa kuviksen kympit tippuivat yseihin ja kaseihin. En tuolloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse, vaan protestoin ja väitin, ettei opettajilla ollut vaan tyylitajua. Todellisuudessa taitoni eivät olleet kehittyneet mihinkään, joten opettajat rankaisivat siitä, että tein aina saman asian uudelleen ja uudelleen. Keksin kavereille erilaisia syitä miksi opettajat antoivat minulle, entiselle kympin oppilaalle, huonompia numeroita. Milloin opettajalla oli tyhmä näkemys tehtävänantoon ja milloin opettaja vain vihasi minua. Peittelin siis omaa epävarmuutta osaamisestani valittamisella ja vitsailulla. Kun numerot eivät tekosyillä nousseet, päätin tyytyä siihen todellisuuteen, että olen vain keskinkertainen. Kun en yritä kunnolla, kukaan ei myöskään odota, että tekisin jotain täydellistä. Aloin vähätellä taitojani ja pian ei ollut mielekästä enää tehdä mitään kun aina vertasi omaa tekemistään muihin. Luovuuteni kärsi aivan totaalisesti tästä ajatustavasta. Yritän vieläkin päästä eroon itseni vähättelystä, mutta se on jotenkin niin syvälle juurtunut asia minussa, että se vaatii vielä paljon työstöä.

A lovely night like this (2017)

Kun piirtämisestä ei oikein tullut enää mitään, aloin kirjoittamaan tarinoita ja pitämään tätä blogia, (sillä se tuntui helpommalta kuin piirtäminen.) Kilpailu kavereiden kesken ei myöskään ollut niin suurta, sillä vain muutamalla oli blogi. Vaikka tykkäsinkin ja tykkään edelleen kirjoittaa, tahdoin silti tehdä juuri piirtämisestä sen ammatin itselleni. Totuus kuitenkin oli se, että taitoni olivat täysin riittämättömät ja suuri pelko valtasikin minut... Entä jos minusta ei tulekaan sarjakuvataitelijaa kuten lapsena haaveilin? Tiesin, ettei keskinkertaisilla piirustustaidoilla tulla miksikään sarjakuva-guruksi tai kuvittajaksi. Olin kuitenkin liian syvällä kuopassa oman osaamattomuuteni kanssa, etten oikein tiennyt miten sieltä edes voisi nousta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja hakea graafisesksi suunnittelijaksi. Siinähän pääsee piirtämään ja  alalla voi ehkä jopa työllistyä.

Ajalta juuri ennen kun aloitin graafikon opinnot

Voiko olla graafikko, jos ei osaa piirtää?

Niinpä parin yrityksen jälkeen pääsin sisään Kymenlaakson ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Tuolla itseluottamukseni piirtäjänä polki maahan luokka, jonka osaamisen taso oli aivan älyttömän korkea. Piirtäjänä en ollut enää keskinkertainen, olin oikeastaan jopa huono verrattuna muihin. Samalla kun minä olin taistellut tuulimyllyjä vastaan lukioikäisenä, olivat muut kehittäneet omaa tyyliään piirtäjänä. Omat piirrokseni näyttivät ihan samalta kuin yläasteella tekemäni, eikä minkäänlaista kehittymistä ollut nähtävissä. Katselin kateellisena muiden taitoja ja kauniita kuvituksia kunnes päätin, että Fuck it. En osaa piirtää, en siis piirrä enää ollenkaan! Keskityin enemmän muihin graafikoille oleellisiin taitoihin, kuten logo- ja julistesuunnitteluun, taittamiseen ja kuvankäsittelyyn. Minusta ei tule kuvittajaa, joten en keskitä energiaani siihen, että teen "taidetta". Luovuin siis lähes kokonaan siitä itselle niin rakkaasta asiasta ja vain siksi, ettei minua verrattaisi itseäni parempiin. Siksi en siis hoitanut oikein mitään koulutyötä koskaan piirtämällä.

Keskittyminen muuhun kuin piirtämiseen toisaalta antoi vähän etumatkaa niihin, jotka hoitivat sillä kaiken. Sisimmässäni minua kuitenkin harmitti suunnattomasti se, etten ollut niin hyvä kuin muut. Ehkä se oli se kannustava ilmapiiri mikä luokassamme vallitsi, mutta jotenkin tajusin etten pääse ikinä tästä kuopasta, jos en ala oikeasti harjoitella. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin oikeasti kehittyä piirtäjänä ja aloinkin keskittyä taitojeni parantamiseen. Osallistuin koulussa elävän mallin piirustuskurssille ja yllätyin, että jopa ne loistavat piirtäjät halusivat sinne. Oli todella vaikeaa olla näiden osaajien joukossa ja koittaa keskittyä vain omaan tekemiseen. Alkuun siis suorastaan pelotti sielläkään tehdä mitään kunnolla, etteivät muut huomaa kuinka huono oikeasti olen. Osaava opettaja ja kannustavat luokkakaverit kuitenkin saivat minut rentoutumaan. Erilaiset piirtämisharjoitukset innostivat rennompaan ja kokeilullisempaan piirtämiseen. Ensin ei opeteltukaan suoraan mallintamaan sitä mitä näkee, vaan keskityttiin tekemään vain viivaa tai valoa ja varjoa. Tämä toimi minulle.

Vaikka kurssilla olikin kiva piirtää pitkästä aikaa hiilellä, tusseilla ja graffittikynillä, ei perinteinen piirtäminen jotenkaan enää ollut pitkään aikaan tuntunut siltä omalta jutulta. Hankinkin sitten ensimmäisen piirtopöydän käytettynä luokkakaveriltani ja pikkuhiljaa siirryin lähes kokonaan digitaalisen taiteen pariin. 

V from Cyberpunk 2077 (06/2019)

Kurssista innostuneena, aloin taas piirrellä kotona, tällä kertaa kurssin mukaisesti ihmisiä. Opettaja silloin sanoi, että jos tahtoo kuvittajaksi, täytyy osata piirtää ihmisiä. Joten siihen päätin keskittyä ensisijaisesti, jopa sen kustannuksella etten enää osaisi tehdä minkäänlaisia taustoja. Jotta piirtäminen olisi mielekästä, piti aiheen myös olla sellainen, että jaksan pysyä siitä kiinnostuneena. Aiheeksi valikoituivat yllättäen komeat puolialastomat miehet, joten niitä piirroksia ei kehdannut edes missään näyttää. Tässä kohtaa siis iski taas se minun iänikuinen narsismini: Mitä järkeä on koittaa kehittyä, jos kehitystä ei voi edes näyttää muille? Sosiaalinen media suorastaan pakottaa näyttämään kaikki aikaansaanokset julkisesti. Aloin siis tutkailla, missä muut postaavat tälläistä NSFW "taidetta" ja löysinkin pari hyvää paikkaa aloittaa postailu. Piilouduin nimimerkin taakse ja latasin piirrokset nettiin. Laitoin kuviin toiveeksi, että minulle annettaisiin rehellistä palautetta ja ehdotuksia miten voisin parantaa osaamistani. Näin tapahtuikin. Minut yllätti suuresti se palautteen määrä ja se, että palaute oli enimmäkseen positiivista. Koska olin nimimerkin takana, eikä minua suoraan verrattu keneenkään toiseen taitelijaan, osasinkin yhtäkkiä ottaa palautteen vastaan kehitysmielessä.

Kokeilinkin saatuja ohjeita heti seuraavissa teoksissani. Tuntui kuin aivan uusi maailma olisi avautunut ja yhtäkkiä huomasinkin kehittyväni ihan silmissä! Jokainen teos oli toinen toistaan parempi ja sai paljon aina vain enemmän ja enemmän tykkäyksiä. Opin myös ottamaan paremmin palautetta vastaan kasvokkain luokkatovereilta, mutta en edelleenkään uskaltanut oikein piirtää kunnolla heidän läsnäolleessa. Olikin hauska kuunnella kuinka ihmeissään kaikki olivat kehityksestäni... No nyt tiedätte, että kehitys tapahtui ihan eri foorumeilla kuin koulussa! En siis ole juuri kenellekään puhunut, että piirrän nsfw-taidetta. Aina kun olen sanonut, etten ole piirtänyt pitkään aikaan... se on ollut pieni valkoinen vale. Piirrän nimittäin viikottain nimimerkin takaa seuraajieni toivomia kuvia ja hahmoja. Tavallaan haluaisin tuoda vähän tätäkin puolta itsestäni esiin, mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis yhdistämään kahta eri taidepersoonaani yhdeksi, joten pyydänkin, että jos tunnistatte niin jätätte omaan tietoonne!

Mitä haluan siis yhteenvetona sanoa ja toivon, että ymmärrätte jollain tasolla. En ehkä koskaan ole ollut niin sanotusti huono piirtäjä, enemmänkin ongelma on ollut vain haluttomuus kehittyä ja kokeilla. Olen edelleen kovin jumissa siinä ajatusmallissa, että taitoni eivät riitä mihinkään, mutta olen onnistunut vähentämään turhaa kateutta ja vertailua toisten töihin. Jokainen on itsensä pahin kriitikko ja ehkäpä haluan sanoa, ettei kannata antaa oman rajoittuneen ajatusmaailman estää luovuttaa. "Kukaan ei ole seppä syntyessään, aina on varaa parantaa & kymmenen muuta kliseetä." Ei myöskään kannata turhaan verrata itseään muihin. Kaikilla on se oma tyyli tehdä ja jokaisella on se oma fanikunta, jotka tykkäävät ihan sikana just siitä sun jutusta. Piirtämisen kuuluu olla rentoa ja vapauttavaa, se on kuitenkin yksi parhaimpia tapoja ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Ei mulla nyt oikein muuta tähän aiheeseen ole, mutta toivoisin, että tämä ehkä herättää jonkinlaista keskustelua muiden luovien ihmisten kanssa. Teksti oli minulle erittäin henkilökohtainen kirjoittaa. Tuntuu jotenkin tyhmän suurelta näin typerä asia, mutta hei, tämä olikin vain tavallaan pieni pala omaa henkilökohtaista päiväkirjaa. Kiitos!

Miksi katson teinisarjoja?

Kun minulta kysytään, mitä sarjoja seuraan, luettelen usein ne tämän hetken kuumimmat sarjat, jotka ovat sosiaalisesti hyväksyttyjä - jokaisessa tilanteessa. Genrenä seuraan hyvin monipuolisesti niin kauhua, komediaa kuin draamaakin. Niin sanottujen laatusarjojen lisäksi seuraan myös jonkin verran dokumentteja, realityä ja teinisarjoja. Kyllä, luit aivan oikein: teinisarjoja. Typeriä, lapsellisia teinisarjoja. Tämä tuntuu aiheuttavan keskusteluissa pahennusta ja hermostunutta naurua. Miten muka lähes kolmekymppinen mies voi seurata teineille tarkoitettuja ihmissuhdedraamoja?

Teinisarjat ovat siis niitä sarjoja, jotka keskittyvät ensisijaisesti koulumaailmaan, nuorien hahmojen ympärille. Mukana on olennaisesti niin cheerleaderit, ihmissuhteet, teini-iän haasteet sekä lähes kolmekymppiset näyttelijät esittämässä teinejä. Esimerkki teinisarjoja ovat muun muassa Teen Wolf, Glee,  the 100, Riverdale ja 13 Reasons Why.

Mikä minua sitten näissä sarjoissa niin viehättää? En väitä, että teinisarjat olisivat mitään huippuluokan teoksia, joissa käsikirjoitus loistaa ja näyttelijät ovat huipputasoa. Teinisarjat ovat enemmänkin sitä sellaista sopivaa aivotonta höttöä, jota voi katsoa puoliteholla samalla kun syö tai selaa puhelinta. Juoni ei yleensä ole mikään kovin monimutkainen, joten sitä on helppo seurata, vaikka välillä skippaisikin jakson. Myös teinisarjat osaavat koukuttaa erilaisilla cliffhängereillä, joskus jopa paremmin kuin normaalisarjat, (mutta eivät kuitenkaan niin hyvin kuin iltapäiväsaippuat). Mikä näissä sarjoissa on parasta, on se, että usein näyttelijät osaavat luoda hahmoistaan samistuttavia. Myös hahmojen keskinäiset kemiat toimivat niin hyvin, että internet täyttyy erilaisista hahmo-shipeistä ennen ensimmäisen episodin loppua. Usein näyttelijät myös hengailevat vapaa-ajalla keskenään, jolloin koko porukka on oikeasti ystäviä keskenään.

Pakko kuitenkin myöntää, että osittain tämänkin viehätys on siinä kaipuussa teinivuosiin ja siihen kun ei tarvinnut ottaa kaikkea niin vakavasti. Toki teininä otti jotkin asiat aivan liian vakavasti, mutta silloinkin jotenkin osasi nauttia kaikesta siitä. Minulta myös itseltäni meni kokonaan teini-iässä ohi erilaiset paheet ja bileet kun olin liian "kiltti" tällaisiin.  En myöskään koskaan teiniä päässyt puhumaan ihastuksista ja pojista ylipäätään, kun en tuolloin vielä uskaltanut olla oma itseni. Pojista puheen ollen... Oletteko nähneet millaisia kuumiksia näihin sarjoihin palkataan?

Kauneus on toki katsojan silmissä, mutta... damn!

Kun katsoo välillä tälläistä vähän huonompaakin viihdettä, osaa sitä yhtäkkiä arvostaa sitä oikeasti laadukasta kamaa. Pienet juoniaukot eivät tunnukaan niin pahoilta sen jälkeen kun on katsonut kaksi kautta putkeen teinisarjaa, jossa pahemmin ei ollut minkäänlaista juonta! Teinisarjat ovat myös ihan mielenkiintoinen jalansija tulevaisuuden tähdille ja monien näyttelijöiden uraa jääkin mielenkiinnolla aina seuraamaan. Ja jos näistä ei muuta viihdettä löydy, niin aina voi kilpailla katselukaverin kanssa siitä, kuka saa valita itselleen kenetkin pojista! Tuomitsevia kommenttejanne odotellessa, mulla ei ole muuta lisättävää tähän nyt. :)

Kyllä. Aikuiset osaavat jakaa ihastukset, jottei tule riitaa esimerkiksi 13 Reasons Why pojista.

Kuulumisia kesältä 2019!

Ropeconissa oli jos jonkinlaista kulkijaa!

Kesä on ihmisen parasta aikaa, ainakin minun mielestäni. Kesällä saa tehdä kaikkea kivaa kuten syödä jäätelöä, mökkeillä ja valvoa auringonnousuun saakka. Kesällä ulkoilu on kivaa, satoi tai paistoi. Tänäkin kesänä saimme nauttia aika huikeista keleistä, vaikka välillä olikin tukahduttavan kuuma ja toisinaan vähän satoi vettä. Kesä on myös se, joka loppuu ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaa.  Pääsin myös viettämään ihan ensimmäisestä kokopitkää kesälomaa! Tässä muutamia kohokohtia omasta kesästäni:

Kesällä pysytin hoitamaan monia sellaisia asioita, jotka muuten arjessa tuntuvat koko ajan jäävän taka-alalle. Kävin porukoiden luona Kouvolassa, näin kavereita sekä hengasin paremman puoliskoni kanssa. Loman alussa kävin myös kummipojan ja tämän perheen kanssa Heurekassa katsomassa vähän dinosauruksia. Liekö ollut kummi vai kummilapsi enemmän innoissaan dinoista? Kesällä oli myös hyvän ystäväni 30-vuotis syntymäpäivät, jotka ainakin olivat yksi minun kesäni kohokohdista! Juhlia odotin niin innolla, että olin menossa juhlapaikalle jopa viikkoa aiemmin. Hups. Tajusin myös nyt, etten ottanut juurikaan kuvia kesällä! Siksi kuvituskuvat ovat jotain vain vähän aiheeseen liittyviä :)

N. Tropyn unlockauksessa meni aikaa, mutta se onnellisuuden tunne kun vihdoin saat hahmon!

Vaikka lomalla on kiva nähdä ihmisiä, on myös ihan oikeutettua ottaa omaa aikaa ja tehdä niitä juttuja joista itse pitää. Päätin pitää tästä ajatuksesta kiinni ja sain kuin sainkin pidettyä lomani rentona. Kävin kävelyillä, syömässä ravintoloissa ja pelasin videopelejä. Täydensin myös korttikokoelmaani tilailemalla puuttuvia kortteja netistä. Pelien parissa vietin suurimman osan ajasta Crashin ja Spyron parissa, mutta kestosuosikki Overwatch oli myös paljon peluussa. Leffassa ei tullut käytyä koko kesänä katsomassa muuta kuin Spider-Man: Far From Home, mutta sarjoja tuli katsottua senkin edestä. Uusina suosikkeina Big Little Lies ja the Boys.

Sain muutamia uusia Shiny Pokémoneja kesän aikana!

Yksi erikoisimpia asioita kesällä oli kuitenkin osallistuminen Odysseus Larpin avoimiin oviin. Kyseinen larppi oli avaruusteemainen ja sen lavasteet olivat rakennettu koulurakennukseen Vantaalle. Oli huikeaa päästä katsomaan miten hienot lavasteet vapaaehtoiset olivat onnistuneet rakentamaan. Niin hienoilta ne näyttivät, että ihan unohdin etten ole oikeasti avaruudessa! Saimme myös itse kokea hieman millaista olisi olla oikeasti larpissa, sillä kaikki esittelijät olivat hahmoissaan ja lopuksi pääsimmekin osallistumaan pieneen pelihetkeen sivusta katsojina.

Ei se välttämättä se kaikkein ihmeellisin kesä ollut, mutta kyllä minä ainakin nautin ihan jokaisesta päivästä! Mitens muut, miten teidän kesä on mennyt?

Proppeja Odysseus larpista Ropeconissa 2019

Ei valitusoikeutta! Jos on minun kanssa kuvassa ollut niin tänne päädyit ♥