Instagram-haaste selätetty!

Jotenkin hassua, että vasta muutama viikko sitten kerroin kuinka haaste on puolessa välissä ja nyt minulla on jo yli 1100 seuraajaa! Tuhat oli tavoite ja nyt vauhti tuntuu olevan noin 30 seuraajaa päivässä. Mistä tämä sitten johtuu? Miten onnistuin selättämään pelottavan ja taitelijoita syrjivän Instagramin algoritmin ja saavuttamaan tavoitteeni vain puolessa vuodessa? Osittain tulee kertausta edellisistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä näistä ihan oikeat ohjeet.

Löysin oman niche pickin

Tosiaan minulla kävi hyvä tuuri ja löysin sen oman jutun, jolle ei löydy kilpailua ja jolle on kysyntää. Koska taiteeni on siis fanitaidetta lähestulkoon kokonaan niin yleisön löytäminen ei periaatteessa ole kovin hankalaa. Aloitin kesäkuuni sillä, että aloin tehdä fanitaidetta 13 Reasons Why -sarjan uudesta kaudesta. Tiesin etukäteen, että faneissani on paljon Netflixin teinisarjojen ystäviä, joten päätin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Fanieni seassa on myös huikean paljon lgbtq-ihmisiä, jotka tykkäävät kovasti kun postaan erilaisia lgbtq-aiheisia kuvia. 13 Reasons Why esittelikin meille melkoisen määrän erilaisia homohahmoja viimeisellä kaudella, joten päätin ottaa härkää sarvista. Jo ensimmäin postaukseni keräsi satoja tykkäyksiä ja poiki kymmeniä seuraajia, jopa sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, mikä villitsi kuvani suosiota entisestään.

Yhtenä suurena suosion nostattajana pidän myös sitä, että jokaiseen kuvaan kirjoitan auki omia ajatuksiani piirtämästäni kuvasta. Syvennän kuvan tunteita tekstin avulla, joka saa ihmiset siis ihan oikeasti liikuttumaan ja jakamaan kuviani eteenpäin. Olen saanut ihan älyttömästi kivaa palautetta faneilta, joita kuvani ja tarinani ovat koskettaneet! Tällöin tunnen tekeväni oikeasti jotain merkityksellistä.

Saan todella paljon kivoja ja koskettavia kommentteja!

Käytän hyödyksi muita käyttäjiä

Edelleen teen paljon sitä, että käyn etsimässä käyttäjiä, jotka saattaisivat olla kinnostuneita sisällöstäni. Tykkäilen ja kommentoin heidän kuviinsa ja useimmiten sieltä tuleekin uusi seuraaja. Tärkeää on myös merkitä julkaisuusi henkilöitä ja nimenomaan sillä "merkitse julkaisuun" toiminnolla. Kun ensimmäisen kerran sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, olin aivan shokissa. Pahinta oli kun yksi näyttelijöistä sattui vielä jopa kommentoimaan teostani. Menin valehtelematta aivan sekaisin ja minun piti hetki koota itseni ja katsoa mitä vastaisin hänelle. Tämä on yksi syy lisää, miksi merkitsen aina näyttelijät sekä viralliset 13 Reasons Why -kanavat kuviini. On vaan jotenkin niin huikean siistiä kun joku ketä ihailet suuresti noteeraa tekemäsi kuvan!

Vaikka näyttelijät eivät reagoisikaan mitenkään, niin näkyvät kuvat tällöin paljon helpommin heidän seuraajiensa syötteessä. Pidän kuitenkin huolen, etten postaa mitään, mikä voisi olla loukkaavaa ketään kohtaan. Mitään riskejä ei kannata ottaa silloin kun tägäät kuviisi muita henkilöitä.

Tyler Barnhardtin kommentti lämmitti kivasti mieltä ja motivoi jatkamaan!

Olen persoona - erotun siis muista

Minulle on aina ollut todella tärkeää kommunikoida fanieni kanssa. Kiittää, herättää keskustelua ja ylistää heidän oivalluksiaan. Tällä hetkellä yksityisviestejä tulvii ovista ja ikkunoista, kommenteista puhumattakaan. Koitan kovasti vastata kaikille jotain, mutta joskus vain jokin kommentti menee ohi. Tärkeää on kuitenkin vähintään tykätä kommenteista. Pidän myös huolen siitä, että kielenkäyttöni soveltuu myös sille 13-vuotiaalle seuraajalle, joita on jonkin verran tullut nyt tämän uuden aluevaltaukseni myötä. (Hyvästi siis nsfw-taide!) Ylipäätään kohteliaisuudella pääsee pitkälle somessa, vaikka usein tuntuukin että kaikkein suosituimmat käyttäjät ovat niitä kunnon rääväsuita.

En halua olla vain kasvoton, kylmä taitelija vaan ylläpitää yhteisöä, jossa jokaisella fanilla on turvallista olla. Rohkaisenkin fanejani kommentoimaan ja kertomaan omia mietteitään jokaisessa kuvassa, jota postaan. Tällöin syntyy dialogia ja vahvempia faneja, jotka myös jäävät innolla seuraamaan, mitä keksin seuraavaksi. Tavallaan siis luon koko ajan omaa brändiä, jolla pidän huolen, että kaikki tililläni tuntuu yhtenäiseltä ja siltä, että oikeasti sama ihminen on jokaisen mietteen ja kuvan takana.

Selvitän mistä kohdeyleisöni pitää

En voi korostaa tätä tarpeeksi: Aivan sama mitä teet, tee taidetta itseäsi varten, älä seuraajiasi. Mutta jos haluat kasvaa somessa, on se melko välttämättömyys ainakin jonkin verran nuoleskella ja kuunnella faniesi toiveita. Toki minun on helppo huudella fanitaitelijana, kun kohdeyleisö tavallaan löytää minut melko helpostikin. Niin sanotulla oikealla taiteella, omilla hahmoilla ja sarjakuvilla tie on varmasti aavistuksen kivisempi ja vaatii enemmän työtä, jotta löytää sen oman fanikunnan. Olen itse selvitellyt fanieni mieltymyksiä insta-tarinoiden kyselyillä melkoisen paljon. Tiedän, mistä hahmoista ja shipeistä fanini pitävät eniten ja millaiset kuvat näistä hahmoista tuovat eniten näkyvyyttä. Eräs faneistani kiteytti jotenkin hyvin, että kuvissani on juuri sopivasti söpöyttä ja seksikyyttä, tyyliä, tarinaa ja tunnetta. Pidän tuosta määritelmästä erittäin paljon ja koen, että se on jopa aika osuva!

Tämän enempää "nsfw" puolelle en enää uskalla insta-taidettani viedä

Olen aktiivinen

Tämä on ehkä edelleen se kaikkein tärkein osa-alue koko instailussa. Jaa, tykkää, kommentoi. Tee haasteita, postaa aktiivisesti, tee tarinoita ja seuraa takaisin. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole aktiivinen, ei kukaan löydä sinua ja tiliäsi. Vanhat postaukset hukkuvat hyvin äkkiä uutisvirtaan. Mieluummin postaat sitten vaikka jotain huonompaa, johon et ole tyytyväinen ollenkaan kuin, että jättäisit postaamisen väliin. Itse olen huomannut, että ne omasta mielestä kaikkein epäonnistuneimmat kerää eniten näkyvyyttä. Minunkin yksi työ, josta en pitänyt juuri yhtään on tuonut minulle jo yli 300 uutta seuraajaa, sen on nähnyt yli 200 000 ihmistä ja siitä on tykätty 24 000 kertaa. Että se siitä motivaatiosta yrittää aina parhaansa!

Nyt kuitenkin voisin pitää ansaitusti pienen tauon somettamisesta ja piirtämisestä. Pitemmän päälle tämä kaikki on todella uuvuttavaa, vaikka sitä onkin oikein kiva tehdä. Kehityn piirtäjänä koko ajan, mikä toisaalta kannustaa enemmän ja enemmän harjoittelemaan. Joskus on kuitenkin ihan hyvä ottaa pieni tauko ja keskittyä johonkin ihan muuhun!

Viimeaikaisia piirusteluja

Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa oikein kirjoitella mitään kun käytän kirjaimellisesti kaiken vapaa-aikani piirtämiseen! Jonkin verran toki pitää pelata vielä Animal Crossingia sekä Last of Usia tähän päälle, mutta koitan kovasti pitää kiinni siitä, että piirrän joka päivä. Tällä viikolla alkavat myös luokkakavereiden kesken järjestämämme "Vain graafikko elämää" -sessiot, joissa käydään vuoron perään toistemme tyyliä, teoksia ja vinkkejä läpi. Jokainen siis vuorollaan piirtää jonkin kuvan ja muut sitten koittavat jäljentää sen tunnelmaa, värejä, viivoja, hahmoja tai muuta omalla tyylillään. Tällä viikolla on minun päiväni ja vähän jo jännittää! Ehkä kerron sitten tarkemmin miten tämä lähtee käyntiin, jos se on mielekästä. Tässä kuitenkin ihan vain muutama viimeaikainen piirrokseni!

Onpas sinistä! Kuten näkyy niin 13 Reasons Why, Game of Thrones ja Mermay ovat olleet viimeaikoina aika kovaa huutoa. Kokeilen tällä hetkellä paljon eri valaistusten tekemistä, joka vaikuttaa siis värivalintoihin todella paljon. Ihan hauska välillä vähän kokeilla ja leikkiä, oppia siinä samalla jotain uuttakin. Palaillaan sitten kun mulla on taas jotain kirjoiteltavaa! :)

Kammottava keskinkertaisuus

Bathroom Dance (10/2019)

Suuri lapsuuden haaveeni on ollut tulla isona sarjakuvapiirtäjäksi tai kuvittajaksi. Ajatuksena tuo kuulostaa edelleenkin hienolta, mutten koe sitä millään tavalla mahdolliseksi saatika kannattavaksi enää. Piirtäminen on aina ollut suuri intohimoni, mutta tie tähän missä olen nyt "taitelijana" ei ole ollut helppo. En muista olenko joskus tästä jo avautunut täällä, mutta nyt tuntuu, että olisi taas aika kirjoitella asiasta. Ihan vain omaksi muistiinpanoksi, mutta koska teitä kuitenkin niin hirveästi kiinnostaa päästä minun pienen narsistisen pääni sisään niin tässä vähän natusteltavaa. Tästä tuli aika pitkä, joten peukut sulle jos jaksoit lukea!

Kun puhutaan luovuudesta, (minun kohdallani piirtämisestä tai kirjoittamisesta), koen olevani nykyään sitä sellaista varmaa keskitason osaajaa. Luomukseni eivät koskaan ole olleet mitään maata mullistavaa taidetta tai sellaista, mikä keräisi paljon tykkäyksiä somessa. Tyylini tuntuu keskeneräiseltä ja kaikki näyttää jotenkin hutaisten tehdyltä ja huonosti perustellulta. Opettajat kovasti yrittivät neuvoa minua kokeilemaan uutta ja viemään taidettani pidemmälle, mutta olin liian jääräpäinen, enkä halunnut poistua mukavuusalueeltani.  Koin tuolloin ohjeet kokeilla jotain uutta enemmänkin rasitteena ja pelkkänä ajanhukkana, minähän olin jo täydellinen. Lesoilinkin koko yläasteen kavereille sillä, kun sain kuviksesta kymppejä, vaikken edes yrittänyt! Kunnes en enää saanut...

Pilvilinnani romahti yläasteen jälkeen. Lukiossa kuviksen kympit tippuivat yseihin ja kaseihin. En tuolloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse, vaan protestoin ja väitin, ettei opettajilla ollut vaan tyylitajua. Todellisuudessa taitoni eivät olleet kehittyneet mihinkään, joten opettajat rankaisivat siitä, että tein aina saman asian uudelleen ja uudelleen. Keksin kavereille erilaisia syitä miksi opettajat antoivat minulle, entiselle kympin oppilaalle, huonompia numeroita. Milloin opettajalla oli tyhmä näkemys tehtävänantoon ja milloin opettaja vain vihasi minua. Peittelin siis omaa epävarmuutta osaamisestani valittamisella ja vitsailulla. Kun numerot eivät tekosyillä nousseet, päätin tyytyä siihen todellisuuteen, että olen vain keskinkertainen. Kun en yritä kunnolla, kukaan ei myöskään odota, että tekisin jotain täydellistä. Aloin vähätellä taitojani ja pian ei ollut mielekästä enää tehdä mitään kun aina vertasi omaa tekemistään muihin. Luovuuteni kärsi aivan totaalisesti tästä ajatustavasta. Yritän vieläkin päästä eroon itseni vähättelystä, mutta se on jotenkin niin syvälle juurtunut asia minussa, että se vaatii vielä paljon työstöä.

A lovely night like this (2017)

Kun piirtämisestä ei oikein tullut enää mitään, aloin kirjoittamaan tarinoita ja pitämään tätä blogia, (sillä se tuntui helpommalta kuin piirtäminen.) Kilpailu kavereiden kesken ei myöskään ollut niin suurta, sillä vain muutamalla oli blogi. Vaikka tykkäsinkin ja tykkään edelleen kirjoittaa, tahdoin silti tehdä juuri piirtämisestä sen ammatin itselleni. Totuus kuitenkin oli se, että taitoni olivat täysin riittämättömät ja suuri pelko valtasikin minut... Entä jos minusta ei tulekaan sarjakuvataitelijaa kuten lapsena haaveilin? Tiesin, ettei keskinkertaisilla piirustustaidoilla tulla miksikään sarjakuva-guruksi tai kuvittajaksi. Olin kuitenkin liian syvällä kuopassa oman osaamattomuuteni kanssa, etten oikein tiennyt miten sieltä edes voisi nousta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja hakea graafisesksi suunnittelijaksi. Siinähän pääsee piirtämään ja  alalla voi ehkä jopa työllistyä.

Ajalta juuri ennen kun aloitin graafikon opinnot

Voiko olla graafikko, jos ei osaa piirtää?

Niinpä parin yrityksen jälkeen pääsin sisään Kymenlaakson ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Tuolla itseluottamukseni piirtäjänä polki maahan luokka, jonka osaamisen taso oli aivan älyttömän korkea. Piirtäjänä en ollut enää keskinkertainen, olin oikeastaan jopa huono verrattuna muihin. Samalla kun minä olin taistellut tuulimyllyjä vastaan lukioikäisenä, olivat muut kehittäneet omaa tyyliään piirtäjänä. Omat piirrokseni näyttivät ihan samalta kuin yläasteella tekemäni, eikä minkäänlaista kehittymistä ollut nähtävissä. Katselin kateellisena muiden taitoja ja kauniita kuvituksia kunnes päätin, että Fuck it. En osaa piirtää, en siis piirrä enää ollenkaan! Keskityin enemmän muihin graafikoille oleellisiin taitoihin, kuten logo- ja julistesuunnitteluun, taittamiseen ja kuvankäsittelyyn. Minusta ei tule kuvittajaa, joten en keskitä energiaani siihen, että teen "taidetta". Luovuin siis lähes kokonaan siitä itselle niin rakkaasta asiasta ja vain siksi, ettei minua verrattaisi itseäni parempiin. Siksi en siis hoitanut oikein mitään koulutyötä koskaan piirtämällä.

Keskittyminen muuhun kuin piirtämiseen toisaalta antoi vähän etumatkaa niihin, jotka hoitivat sillä kaiken. Sisimmässäni minua kuitenkin harmitti suunnattomasti se, etten ollut niin hyvä kuin muut. Ehkä se oli se kannustava ilmapiiri mikä luokassamme vallitsi, mutta jotenkin tajusin etten pääse ikinä tästä kuopasta, jos en ala oikeasti harjoitella. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin oikeasti kehittyä piirtäjänä ja aloinkin keskittyä taitojeni parantamiseen. Osallistuin koulussa elävän mallin piirustuskurssille ja yllätyin, että jopa ne loistavat piirtäjät halusivat sinne. Oli todella vaikeaa olla näiden osaajien joukossa ja koittaa keskittyä vain omaan tekemiseen. Alkuun siis suorastaan pelotti sielläkään tehdä mitään kunnolla, etteivät muut huomaa kuinka huono oikeasti olen. Osaava opettaja ja kannustavat luokkakaverit kuitenkin saivat minut rentoutumaan. Erilaiset piirtämisharjoitukset innostivat rennompaan ja kokeilullisempaan piirtämiseen. Ensin ei opeteltukaan suoraan mallintamaan sitä mitä näkee, vaan keskityttiin tekemään vain viivaa tai valoa ja varjoa. Tämä toimi minulle.

Vaikka kurssilla olikin kiva piirtää pitkästä aikaa hiilellä, tusseilla ja graffittikynillä, ei perinteinen piirtäminen jotenkaan enää ollut pitkään aikaan tuntunut siltä omalta jutulta. Hankinkin sitten ensimmäisen piirtopöydän käytettynä luokkakaveriltani ja pikkuhiljaa siirryin lähes kokonaan digitaalisen taiteen pariin. 

V from Cyberpunk 2077 (06/2019)

Kurssista innostuneena, aloin taas piirrellä kotona, tällä kertaa kurssin mukaisesti ihmisiä. Opettaja silloin sanoi, että jos tahtoo kuvittajaksi, täytyy osata piirtää ihmisiä. Joten siihen päätin keskittyä ensisijaisesti, jopa sen kustannuksella etten enää osaisi tehdä minkäänlaisia taustoja. Jotta piirtäminen olisi mielekästä, piti aiheen myös olla sellainen, että jaksan pysyä siitä kiinnostuneena. Aiheeksi valikoituivat yllättäen komeat puolialastomat miehet, joten niitä piirroksia ei kehdannut edes missään näyttää. Tässä kohtaa siis iski taas se minun iänikuinen narsismini: Mitä järkeä on koittaa kehittyä, jos kehitystä ei voi edes näyttää muille? Sosiaalinen media suorastaan pakottaa näyttämään kaikki aikaansaanokset julkisesti. Aloin siis tutkailla, missä muut postaavat tälläistä NSFW "taidetta" ja löysinkin pari hyvää paikkaa aloittaa postailu. Piilouduin nimimerkin taakse ja latasin piirrokset nettiin. Laitoin kuviin toiveeksi, että minulle annettaisiin rehellistä palautetta ja ehdotuksia miten voisin parantaa osaamistani. Näin tapahtuikin. Minut yllätti suuresti se palautteen määrä ja se, että palaute oli enimmäkseen positiivista. Koska olin nimimerkin takana, eikä minua suoraan verrattu keneenkään toiseen taitelijaan, osasinkin yhtäkkiä ottaa palautteen vastaan kehitysmielessä.

Kokeilinkin saatuja ohjeita heti seuraavissa teoksissani. Tuntui kuin aivan uusi maailma olisi avautunut ja yhtäkkiä huomasinkin kehittyväni ihan silmissä! Jokainen teos oli toinen toistaan parempi ja sai paljon aina vain enemmän ja enemmän tykkäyksiä. Opin myös ottamaan paremmin palautetta vastaan kasvokkain luokkatovereilta, mutta en edelleenkään uskaltanut oikein piirtää kunnolla heidän läsnäolleessa. Olikin hauska kuunnella kuinka ihmeissään kaikki olivat kehityksestäni... No nyt tiedätte, että kehitys tapahtui ihan eri foorumeilla kuin koulussa! En siis ole juuri kenellekään puhunut, että piirrän nsfw-taidetta. Aina kun olen sanonut, etten ole piirtänyt pitkään aikaan... se on ollut pieni valkoinen vale. Piirrän nimittäin viikottain nimimerkin takaa seuraajieni toivomia kuvia ja hahmoja. Tavallaan haluaisin tuoda vähän tätäkin puolta itsestäni esiin, mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis yhdistämään kahta eri taidepersoonaani yhdeksi, joten pyydänkin, että jos tunnistatte niin jätätte omaan tietoonne!

Mitä haluan siis yhteenvetona sanoa ja toivon, että ymmärrätte jollain tasolla. En ehkä koskaan ole ollut niin sanotusti huono piirtäjä, enemmänkin ongelma on ollut vain haluttomuus kehittyä ja kokeilla. Olen edelleen kovin jumissa siinä ajatusmallissa, että taitoni eivät riitä mihinkään, mutta olen onnistunut vähentämään turhaa kateutta ja vertailua toisten töihin. Jokainen on itsensä pahin kriitikko ja ehkäpä haluan sanoa, ettei kannata antaa oman rajoittuneen ajatusmaailman estää luovuttaa. "Kukaan ei ole seppä syntyessään, aina on varaa parantaa & kymmenen muuta kliseetä." Ei myöskään kannata turhaan verrata itseään muihin. Kaikilla on se oma tyyli tehdä ja jokaisella on se oma fanikunta, jotka tykkäävät ihan sikana just siitä sun jutusta. Piirtämisen kuuluu olla rentoa ja vapauttavaa, se on kuitenkin yksi parhaimpia tapoja ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Ei mulla nyt oikein muuta tähän aiheeseen ole, mutta toivoisin, että tämä ehkä herättää jonkinlaista keskustelua muiden luovien ihmisten kanssa. Teksti oli minulle erittäin henkilökohtainen kirjoittaa. Tuntuu jotenkin tyhmän suurelta näin typerä asia, mutta hei, tämä olikin vain tavallaan pieni pala omaa henkilökohtaista päiväkirjaa. Kiitos!

Miksi kaikki suomalaiset tekevät koirasarjakuvaa?

Googlen kuvahaun muutama ensimmäinen tulos!

Esimerkiksi Deviantartissa pyörineet ovat varmasti huomanneet tämän asian. Mutta miksi kaikki suomalaiset tosiaan piirtävät Hopeanuolta? Kun tarkastelet mitä tahansa galleria sivustoa, josta löytyy suomiyhteisö niin joudut huomaamaan, että lähes kaikilla on galleriassaan koirakuvia, "hopeanuolityylillä" piirrettynä. Silloin kun Hopeanuoli ja Weed ja mitä näitä nyt on olivat pinnalla niin mielestäni oli ihan selkeää, että fanarttia näistä tulee. Mutta miten voi olla että näin vielä kymmenen vuotta myöhemmin monet suomalaiset piirtävät edelleen näitä ylväitä koiria väkivaltaisista tarinoista?

En keksi oikein muuta selitystä kuin että nuoret anime-manga-harrastajat löytävät tämän genren edelleen. On helppo aloittaa japanittaminen eläinhahmoista kun niitä harvemmin pidetään noloina alakouluikäisenä. Koiria, kettuja ja pupujusseja on helppo leikkiä kavereiden kanssa ja dramaattisista juonenkäänteistä joita sarjoissa on saa hyvin ammennettua tapahtumia omiin leikkeihin. Kuten vanhemmallakin iällä, myös lapsena tulee tehtyä fanitaidetta asioista joita rakastaa.

Silloin sata vuotta sitten kun minä olin nuori niin ykkösjuttuja minulle oli Pokémon ja Dragon Ball. Hopeanuoli oli ehkä enemmän tyttöjen suosiossa minkä takia pidin sitä todella typeränä sarjana. Tähänkään päivään mennessä en ole yhtään jaksoa katsonut, mutta sen tiedän että mistään kevyimmästä päästä animea se ei ole. Jää muumit kakkoseksi pelottavuudessa ja etenkin väkivallassa. Se miksi siis aloin tätä pohtimaan on se, että olen ehkä myöhäisherännäinen tähän fanitaide asiaan. Piirsin kyllä pienempänä todella paljon kaikkia Digimon-Pokemon yms hahmoja, mutta sitten omat hahmot ja tarinat veivät voiton. 

Nykyään fanitaide on melkein se mitä teen eniten. Ai miksi? Koska se on se mitä yleisö haluaa. Jos teen hienon teoksen, joka on täysin omista hahmoista tai keksitystä asiasta niin juuri kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota, toisin on fanitaiteen laita. Tein tuossa joku aika sitten pienet vektorigrafiikka fanijulisteet lemppari tv-pahiksistani joissa esiintyivät Moriarty Sherlockista, Missy Doctor Whosta sekä Kilgrave Jessica Jonesista. Näistä töistä tuli hetkessä suosituimmat postaukseni ikinä ja Moriarty kuvaa on tykätty ja jaettu nyt yli 1600 kertaa kun taas normaalisti työni saavat juuri ja juuri viisi tykkäystä. Eräs luokkakaverini ja ystäväni tekee myös jatkuvalla syötöllä fanitaidetta ja olen vain kateellisena kuolannut niitä tykkääjien ja seuraajien määrä joita hänellä on! Kun on tehnyt tarpeeksi fanitaidetta niin saa näkyvyyttä myös niille omille töilleen.

Fanitaiteen arvoa ei siis kannata väheksyä. Sitä kautta oppii piirtämään ja mahdollisesti keksii uusia keinoja tehdä piiroksensa paremmin. Kannattaa tutkia miten muut tekevät fanitaidetta ja millaisia töitä yleisö haluaa. Itsekin olen tällä hetkellä suhteellisen suosittu yaoi-piireissä sen takia, että aloin tekemään fanitaidetta! (En ole varma onko tämä kehumisen aihe, mutta kuitenkin!) Neuvon siis kaikkia, jotka haaveilevat hyvistä piirtäjänlahjoista aloittamaan fanitaiteesta. Ihan vaan piirtämään mallista niitä omia suosikkihahmoja!

Overwatch Fanitaidetta!

Joo ylihän tääkin alkaa mennä... lisää osoitteessa myttistuff.tumblr.com

Star wars -rope!

Yksi miljoonista fanitaide-jutuistani!

Tosiaan... Tähtien sota hype ei vaan ota laantuakseen minun kohdallani. Pahoin pelkään, että se vain kasvaa entisestään. Mitäkö olen hypessäni tehnyt? Olen piirtänyt ihan sikana fanarttia aiheesta! Siis lukuisia piirroksia päähahmoista! Kaikenlisäksi olen sortunut ostamaan kaikkea fanikrääsää, kuten BB-8 pehmolelun ja Disney Infinity -figuureja. Ostoslistalla on muun muassa muutama Star Wars -sarjakuva, sekä figuuri. Valomiekka ois kanssa siisti, mutten halua mitään rumaa lastenmiekkaa vaan ihan kunnollisen hienon joka maksaa sata euroa... huoh, kumpa olisin niin rikas!

Fanitaiteen lisäksi, suunnitellaan jo porukalla Star Wars -aiheista ryhmä cosplaytä. Ongelma vaan on siinä, että en oikein voi olla mikään hahmo mikä oikeasti haluaisin. Taidot Grievousin tai gender bender Ahsokan asujen tekoon ei todellakaan riitä! Obi-Wan tai Poe Dameron olisivat helpompia... Tahtoisin sellaisen Poen takin, mutta se on niin kallis... Miksi raha on aina ongelma? Miksen vaan ole miljonääri.... ainiin siksi kun ostan kaikkea fanikrääsää..

Nyt kuitenkin itse asiaan! Meillä on mukava ydinporukka Star Wars -nörttejä meidän luokalla ja ollaankin keskusteltu leffoista melkein taukoamatta nyt varmaan melkein kuukauden. Jotain oli siis tähtävä asialle ja päätin kokeilla jotain uutta! Minä halusin olla pelinjohtaja ja luoda Star Wars -aiheisen roolipelin! Ajatus tuntui kunnianhimoiselta ja vähän jänskätti esittää ajatus minusta PJ:nä muulle porukalle. Onneksi kaikki olivat enemmän kuin innoissaan ajatuksesta ja rollipelin juonen suunnittelu saattoi alkaa!

Tuossa on käytännössä se mistä kaikki alkaa! Halusin, että tarina sijoittuu siten Tähtien sota-aikajanalle, että se olisi periaatteessa mahdollisesti oikeasti voinut tapahtuakin. Mukana on siis oikeita hahmoja sekä tapahtumia Star Wars -sarjasta, mikä omalta osaltaan luo tarinaan syvyyttä ja mielenkiintoa. Tottakai kaikki tapahtuu siten, ettei mikään oikeasti vaikuta oikeaan Star Wars juoneen. Tarina siis sijoittuu noin kaksikymmentä vuotta Endorin taistelun jälkeen, eli Episodi VI:n jälkeisiin tapahtumiin. 

Kivointa on ollut keksiä tuota juonta ja katsoa miten kaikki linkittyisi sopivasti pelaajien hahmoihin sekä Star Warsin omiin hahmoihin ja tapahtumiin. Vaikeaa se ei oikeastaan edes ollut, Wookiepedia vaan esiin ja summailemaan hahmojen ikiä ja tapahtumien kulkuja yksiin ja sain kuin sainkin tarinaa sen verran, että voi pelata!

Tarkemmin pelin mekaniikkaan paneutumatta kerron vain sen, että tämä on sellainen tarinapohjainen Rope, jossa aika vähän heitellään noppaa. Enemmän keskitytään siihen, miten hahmot reagoivat eri tilanteissa ja miten he suhtautuvat erilaisiin ei pelattaviin hahmoihin. Annoin pelaajille muutaman rodun ja ammatin, miinkä pohjalta he saivat luoda hahmonsa. Hauksaa oli, että kaikki tekivät eri rotuisen ja eri ammattiin kuuluvan hahmon, joten todellakin joutuu miettimään miten tälläiseen rymysakkiin muut hahmot reagoivat.

Gunuz Luhu on kaminolainen saarnaaja, joka yrittää taivutella pelaajat pimeälle puolelle.

Tänään päästiin jo pelaamaankin ensimmäinen osa. Jännitti aika paljon, että miten minä onnistuisin luomaan eloa kaikkiin sivuhahmoihin, joita pelissä on paljon. Osa stressiä toi se, että yksi pelaajista oli se joka on toiminut pelinjohtajana jo aiemmin muissa meidän porukan ropeissa. Pelkäsin koko ajan etten ole tarpeeksi hyvä ja että kaikki ajattelee tämän olevan ihan tyhmä rope.. Mutta ilmeisesti kaikki kuitenkin tykkäsivät ja onnistuin ihan hyvin pitämään homman kasassa! Tai ehkä  kukaan ei vaan kehdannut sanoa mitään. Anyways, minulla oli hauskaa! :)

Aina kun olen innoissani niin näistä teksteistä ei tule mitään ja kukaan ei varmasti saa edes mitään näistä irti! Sitä suuremmalla syyllä kirjoittelen vain lämpimikseni Star Wars tekstejä! Olkoon voima kanssanne, ei mulla nyt taas muuta!

Shinigami only eat apples

Shinigami eli kuoleman jumala tai kuoleman henkiolento. Kuvan Shinigami on sarjakuvasta Soul Eater, mutta kädessään tällä on Death Notesta tuttu kuoleman muistikirja.

Ruudukko Galleria II

Ostin eilenä itselleni skanneri-tulostimen ja nyt siis voin vihdoin itsekin skannata luvia kotonani. (Jei!)Tässä siis viimeinkin hieman esimakua omista sarjakuvistani ja vähän muutakin.. : ) (Klikkaa kuvia nähdäksesi ne suurempina..)

 Esittelen tarkemmin kaksi ylhäällä olevaa myöhemmin, sillä niitä aion alkaa täällä julkaisemaan.. mutta tätä seuraavaa en todennäköisesti pistä tänne. Super Smash Bros. Adventures siis liittyy hyvin läheisesti samannimiseen peli sarjaan. Kyseessä on siis Fan-artia Nintendon hahmoista ja vähän muistakin... Piirrän tätä sarjista vain silloin kun on tylsää ja silloin kun tekee mieli piirtää.. : )) Saatan kuitenkin joskus tehdä jonkin sortin tarkemman infon tästä.. mutta se jää nähtäväksi...

 Lopuksi siis Fan-artia (jos tätä nyt voi sillä nimellä kutsua ja jos ei niin nyt kutsutaan..)

 Kaikki 150 ensimmäistä Pokemon hahmoa ja Johto sarjasta ja Hoenn sarjasta ne jotka mahtuivat A4:lle.. : ))

 

Sekä Dragon Ball sarjan kaikki merkittävät hahmot.

.