Oma tyyli ja inspiraation lähteet

Yksi suurimmista kehuista, joita taitelija voi mielestäni saada on se, että hänellä on tunnistettava tyyli. Sellainen, että voi sanoa jo kaukaa ja nopealla vilkaisulla, että hei, tämänhän on tehnyt se tyyppi! Oman tyylin kehittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen homma. Se vaatii vuosien harjoittelua ja kokeilemista. Joskus se kehittyy nopeasti, toisinaan tuntuu, että se junnaa paikallaan kuukaudesta toiseen. Kaiken lisäksi, vaikka kuinka yrittää pitää sen tietynlaisena niin se perkele kehittyy välillä itsestäänkin ties minne suuntiin! En oikein tiedä miten kuvailisin omaa tyyliäni. Joskus olen käyttänyt termejä sarjakuvamainen, keskeneräinen ja kieliposkella tehty. Itselleni on ollut tärkeää kehityksen kannalta tutkia muita taitelijoita ja lainailla elementtejä heidän töistään. En tarkoita nyt suoraa kopioimista, (vaikka sitä se harjoitteluvaiheessa onkin), vaan sitä, että tutkii heidän teoksia, kokeilee viiva- ja varjostustekniikoitaan sekä väri- ja valomaailmoja.

Käyn tässä tekstissä läpi erilaisia taiteilijoita ja piirtäjiä, joilla on ollut tai on tälläkin hetkellä suuri merkitys oman tyylini kehityksessä piirtäjänä. Osan vaikutukset näkyvät edelleenkin teoksissani ja osasta haen tälläkin hetkellä vaikutteita. Varmaan taas vähän kuivempaa tekstiä, mutta jospa tästä jollekin jotain iloa olisi!

Ensimmäiset vaikuttajani tulevat jo ihan lapsuudesta.  Ken Sugimori ja hänen Pokémon piirroksensa ovat varmasti se yksi isoimpia syitä miksi aloitin piirtämään. Tykkäsin piirtää niin Pokémoneja kuin ihmishahmojakin sarjasta ja kopioinkin paljon suoraan niitä Sugimorin piirtämiä kuvia. Ihailin hänen tyyliään, vaikka monet olivatkin sitä mieltä, että hänen piirroksensa olivat kaikkein tylsimpiä. Nykyään ymmärrän paremmin tämän mielipiteen, mutta se ei silti ole muuttanut arvostustani kyseistä herraa kohtaan.  Hieman isompana mukaan kuvioihin tulivat Dragon Ball mangan luoja Akira Toriyama, jonka avulla aloin harjoittelemaan ihmisten piirtämistä. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin Don Rosa, jonka sarjakuvataidetta ihailen vielä tänäkin päivänä! Ne kaikki pienet yksityiskohdat, jatkumot ja viittaukset toisiin tarinoihin olivat jotain mikä inspiroi minua jo lapsena. Ehkä juuri tästä syystä tykkään piilotella kaikenlaisia piiloviestejä ja -merkityksiä töihini? Joita kukaan ei koskaan kyllä huomaa tai tajua...

Teininä suurimpiin ihailun kohteisiin kuuluivat Hiromu Arakawa, joka tunnetaan Full Metal Alchemistin luojana. Häneltä olen lainannut paljon kasvojen ilmeitä ja huumoria omaan tekemiseeni. Hänen tarinankerronta tapansa sekä hahmojen luominen on aivan mahtavaa! Teinivuosina opin myös arvostamaan niitä kaikkein kovimpia suomalaisia tekijöitä eli Tove Janssonia sekä Tom of Finlandia. Kumpikaan heistä ei suoraan ole tuonut mitään sen ihmeellisempää tyyliini, enimmäkseen olen vain ihaillut heidän saavutuksiaan ja inspiroitunut siitä. On hienoa ja motivoivaa oikeasti huomata kuinka jotkut voivatkin menestyä noin hyvin tekemällä juuri sitä mitä haluavat! Voisin lisätä listaan myös Marvelin edesmenneen legendan Stan Leen, joka myös on motivoinut minua todella paljon kokeilemaan rajojani piirtäjänä. Tuntuu kuitenkin, että näistä kaikista on tullut puhuttua vuosien varella enemmän kuin liikaa. Tästä syystä onkin aika antaa estradi niille tämän hetken kovimmille inspiraation lähteille.

Joka kerta kun joku näistä tyypeistä postaa jotain sosiaaliseen mediaan, inspiroidun saman tien piirtämään itsekin! On hassua, kuinka nykypäivänä ne omat idolit saattavat olla vain nimimerkkejä somessa. Minulla ei ole oikeastaan hajuakaan näiden tyyppien oikeasta nimestä - naamasta puhumattakaan. Hyvä jos uskaltaa varmuudella edes olettaa heidän sukupuolensa! Valitsin tähän kolme kovinta tän hetken suosikkia, joiden töistä ammennan todella paljon asioita omaan tekemiseeni. Gabriel Picolo on aivan loistava luomaan tunnelmaa ja valaistusta. Rakastan myös hänen viivan käyttöään! Silverjow puolestaan on todella kova pinup-taitelija, joka on niin taitava tekemään ihmisiä tunnistettavalla tyylillä. Ihastuin myös siihen miten hyvin hän osaa värittää ihoa ja varjostaa todella hillitysti! Uusin tuttavuus on Wrecked Fuse, jota olen seurannut someissa vasta ehkä vuoden ajan. Hän piirtää enimmäkseen vain yhtä aihetta eli Stranger Thingsistä tuttuja Billyä ja Steveä. Rakastan hänen tapaansa tuoda hahmot todella eläväisinä jokaiseen kuvaan. Persoonallista otetta ja huumoria unohtamatta! Hänessä ihailen myös suuresti sitä, että hänellä on just se oma juttu jota tehdä.

Kaikilla kolmella on täysin erilainen tyyli, joista jokaisella on jotain sellaista mitä itse haluaisin oppia myös. Usein tällä hetkellä harjoittelenkin tutkimalla näiden tyyppien piirroksien valoja, varjoja, viivoja, värejä ja anatomiaa. Saan todella paljon irti joka kerta kun teen pienen art studyn näihin tyyleihin! Laitan tähän loppuun vielä pari omaa piirrosta niin voitte itse vertailla löytyykö niistä vaikutteita kenestäkään yllä mainituista taitelijoista. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

Tom of Finland

Käytiin eilen katsomassa elokuva Tom of Finland. Kotimaisten leffojen katsominen rajoittuu minulla usein vuosittain vain yhteen sillä ihan varta vasten näitä ei tule leffaan lähdettyä katsomaan. Joka kerta kuitenkin aina yllättyy siitä, että ihan hyvän leffanhan ne suomalaiset tekijätkin ovat onnistuneet tekemään. Aina alkuun hieman ärsyttää se "suomalainen näytteleminen" mutta pian siihenkin tottuu. Tom of Finlandissa oli myös raikasta se, että en tainnut tuntea kuin yhden tai kahden näyttelijän nimeltä.

Tom of Finland kertoo nimensä mukaisesti Touko Laaksosesta, taiteilijasta joka on tullut Suomessa tunnetuksi vasta viime vuosikymmenellä, mutta on ollut maailmalla tunnettu jo elinaikanaan. Kirjoitin taannoin ihan kunnon oikean tekstin Laaksosesta, joten jos kiinnostaa niin sen voi käydä lukemassa tästä. Elokuvan on ohjannut Dome Karukoski ja pääosissa nähdään myös Pekka Strang, Jessica Grabowsky ja Lauri Tilkanen, joista jokainen suoriutuu roolistaan todella hyvin.

Elokuva kertoo vaiheittain Laaksosen tarinaa aina sodasta viimeisiin vuosiinsa. Sivussa käydään läpi myös suomalaisen kulttuurin suhtautuminen homoseksuaalisuuteen sieltä 1940 -luvulta miltei tähän päivään asti. Tavallaan oli hauskaa huomata, miten erilainen maailma on tosiaan ollut tuolloin ja kuinka vasta nyt on alettu pääsemään irti näistä vanhoista ennakkoluuloista. Enää ei tarvitse homojen salaa homostella Tähtitorninmäellä eivätkö poliisit juokse pidättämässä kaikkia homoiksi epäiltyjä. Juoneltaan Tom of Finland on melko tavallinen elämänkerta elokuva, eikä siinä ole edes (onneksi) mitenkään liikaa seksiä esillä. Silti vähän nauratti kun eräs herrasmies salista ulos astuessaan tokaisi: olipas se aika raju. Elokuvassa ei siis todellakaan ole mitään sen ihmeellisempää seksikohtausta ja kaikkein rajuimmat asiat ovat Laaksosen piirrokset, joissa niissäkin pysytään siinä kevyemmässä päässä.

Rakastin elokuvan pukusuunnittelua ja lavastusta. Kuvauspaikat oltiin onnistuttu valitsemaan juuri siten, että näytti kuin oikeasti oltaisiin 50-luvun ja 60-luvun Helsingissä. Kaikki ne vaatteet mitä ihmisillä oli päällän olivat niin hienosti myös ajan kuvaa heijastavia, että välillä unohtui että elokuva tosiaan on kuvattu vasta 2010-luvulla. Minusta tuntuu että kaikki mitä Tilkasen päällä oli näyttäisivät hyvältä myös minun makuuhuoneen lattialla... eikun kaapissa! Vaatekaapissa hyvältä näyttäisivät Tilkanen. Vaatteet. Jatketaan...

En tiedä opettaako elokuva niin hirveästi mitään tasa-arvosta, mutta ainakin luulen että monet ihmiset jotka eivät niin kauheasti aiheesta ymmärrä käyvät tämän katsomassa. Jos en ihan väärin katsonut niin taidettiin olla kevyesti nuorimmat katsomassa tätä. Käytiin siis vaihteeksi Tikkurilan omassa teatterissa Bio Grandissa ja keski-ikä yleisöllä valehtelematta varmaan hipoi 50 vuotta. Toivon, että tämä leffa lähtee meiltä Oscar-ehdokkaaksi sitten vajaan vuoden kuluttua. Saatettaisiin päästä jopa ihan gaalaan asti, onhan aihe sellainen että se usein kiinnostaa Oscar Akatemiaakin. Mikäli aiot jonkun kotimaisen käydä tänä vuonna katsomassa niin käy tämä, saatat oppia jotain Suomen historiasta!

Hyi, homoja!

Pride viikon kunniaksi on pakko kirjoittaa näistä ihastuttavista sarjakuvasankareista, jotka ovat edistäneet seksuaalitasa-arvoa vuosien varrella! Otin mukaan vain sarjakuvia joita itse olen lukenut ja joilla tiedän olevan oikeasti suuri merkitys seksuaalivähemmistöjen sarjakuvakulttuuriin. Jätän ihan tarkoituksella pois kaikki Tom of Finland, yaoi ynnä muut sellaiset sarjakuvat jotka oikeasti keskittyvät pelkästään seksuaalivähemmistöihin ja korostan sen sijaan niitä, jotka seikkailevat ihan tavallisessa heteronormatiivisen yhteiskunnan omaavassa sarjakuvassa. 

Ensimmäinen homojen välinen suudelma nähtiin niin sanotuissa mainstream, eli valtavirran sarjakuvissa vuonna 1993 kun Peter Milliganin ja Duncan Fegredon luomat hahmot Micahel ja the Masked Man suutelivat Enigma -nimisessä sarjakuvassa. Suudelma oli ensimmäinen, joka nähtiin suurten sarjakuvajättien tuotannossa, DC:n omistama Vertigo siis oli ensimmäinen kustantaja joka uskalsi kokeilla tätä, vaikka kyseessä olikin vain mini-series sarjakuva. Itse en ole kyseistä sarjakuvaa lukenut, mutta lukulistalta se on löytynyt jo pidemmän aikaa. 

 Vasta 1998 myös DC itse uskaltautui kokeilemaan miesten välistä suutelemista kun Starman, Mikaal Tomas suuteli poikaystäväänsä Tonya. Marvel sen sijaan tuttuun tapaansa päästi miehet pussailemaan vasta 2001 sarjakuvassa X-Force #118, jossa tekijöinä Enigma sarjakuvasta tuttu Peter Milligan ja sekä Marvel piirtäjä Mike Allred. Marvel usein on olevinaan se edelläkävijä sarjakuva maailmassa, mutta toisaalta osaa olla hyvin vanhoillinen kaikessa, on kuitenkin se perheystävällinen kustantaja. Tosin Marvel oli kuitenkin ensimmäinen iso kustantaja, jolla tärkeä hahmo tuli kaapista, Northstar niminen supersankari sanoi maagiset sanat "I am gay" jo vuonna 1992. 

Huomatkaa kuinka aina miehet ovat suudelleet ennen naisia kaikilla kustantajilla! Kaipa tuohon perusteluna se, että sarjakuvat kuitenkin on suunnattu pojille ja naiset muutenkin on esitetty aina vähän kökösti näissä ennen 2000-lukua. Nyt kuitenkin takaisin astialle eli minun suosikkeihini!

Ensimmäinen sarjakuva, jonka minä ehdottomasti halusin itselleni sen homoparin takia oli Young Avengers (Marvel, 2005). Young Avengers kertoo uuden sukupolven Kostajista, jossa pääosissa nähdään joukko teinejä, jotka yrittävät olla vähintäänkin yhtä hyviä kuin oikeat Kostajat. Olin niin onnellisen yllättynyt, että sarjakuvaan oli laitettu mukaan homopari ja vieläpä ihan päähenkilö porukkaan. Wiccan, joka on Magneton tyttären Scarlet Witchin poika seurustelee syötävän suloisen ja komena kaverin, Hulkilingin kanssa. Tämä on ehdottomasti suosikkini kaikista homopareista sarjakuvamaailmassa, sillä hahmot on onnistuttu toteuttamaan niin uskottavasti. Liekö vaikutusta sillä, että kirjoittajana on avoimesti homoseksuaali Allan Heinberg? Wiccan ja Hulkling on niin ihastuttava pari kaikkine ongelmineen, joten jos yhtään kiinnostaa niin tämä on se sarjakuva jota suosittelen aiheesta kiinnostuneille.

Toinen suosikki seksuaalivähemmistöjen edustaja sarjakuvissa on Katherine Kane aka Batwoman. Btwomanin uudelleen tuleminen vuonna 2006 toi mukanaan myös sen, että Katherine Kane on nyt lesbo. Oli rohkea veto tehdä DC:n yhdestä suurimmista sankareista lesbo ja riski kannatti ottaa. Tarina on yksi parhaimmista seksuaalivähemmistöistä kertova sillä asiaa ei toisiaan hierota naamaan vaan Lepakkonaisella nyt vaan sattuu olemaan tyttöystävä, that's it. Kirjoitinkin aiemmin tekstissäni Miksi tämä aina on ongelma? Niistä ongelmista, mitä hahmon kanssa käytiin kun sarjakuvan tekijät halusivat, että Katherine Kane pääsee naimisiin rakkaansa kanssa. 

Vaikka kuinka etsin ja tutkin niin en löydä oikein kunnollisia trans-hahmoja mistään sarjakuvista. Joko hahmo on niin pieni, että tuskin kukaan trans-ihminen edes tietää sen olemassa olosta, tai sitten hahmo on vain esitetty niin törkeän stereotypisenä, että ihan kuvottaa. Monissa manga-sarjakuvissa trans hahmot ovat vain koominen lisä juonta eivätkä osaa tehdä mitään muuta kuin hauskuuttaa karvaisine rinnuksineen mekoissa (One Piece). Toisaalta sääli, ettei yksikään suuri kustantaja ole lähtenyt kehittämään mitään tarinaa aiheesta, mutta uskoisin, että lähi vuosina tullaan näkemään jokin suuri trans-hahmo, kiitos Caitlyn Jennerin.

Seuraavaksi hypätäänkin maailmanlopun jälkeiseen maailmaan ja Robert Kirkmanin kuuluisaan sarjakuvaan the Walking Dead. Suomenkin televisiossa tuleva the Walking Dead perustuu siis Kirkmanin luomaan sarjakuvaan, joka ilmestyi ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Sarjakuvassa on nähty vuosien varrella monia seksuaalivähemmistöhahmoja, mutta yksi on ylitse muiden nimittäin Aaron. Aaron on avoimesti homoseksuaali hahmo ja hänellä on (oli) poikaystävä nimeltä Eric, hän ilmestyi sarjakuvan sivuille vuonna 2009. Hahmo esiintyy myös tv-sarjassa ja häntä näyttelee Ross Marquand. Se mikä mielestäni on tässä kaikessa hienoa on se, että jopa zombie-maailmanlopun jälkeen homoja on edelleen ja he yrittävät selviytyä siinä missä muutkin.

Koska kirjoitin tekstin jo varmaan maaliskuussa ja koska meinasin tämän unohtaa julkaista niin älkää ihmetelkö jos tämä jäi vähän tyngäksi tai oudoksi! Joka tapauksessa kaikille erittäin hyvää Pride-viikkoa! Itse olen siellä kulkueen ympärillä jossain pyörimässä joten saa nykäistä hihasta jos siltä tuntuu! :)

Taiteilija Nurkka: Touko Laaksonen

Kuka onkaan se suomalainen kuvataitelija ja sarjakuvapiirtäjä, joka on viime aikoina ollut kaikkien huulilla? No Laaksosen Tomppa eli paremmin tunnettu nimellä Tom of Finland. Vielä tänä päivänä kauan kuolemansa jälkeen paheksuntaa aiheuttava taiteilija on tunnettu homoeroottisesta taiteestaan, jossa koolla on väliä. Ihan vaan koska blogini on lapsiystävällinen niin en laita tänne mitään pahimpia (parhaimpia) otoksia Laaksosen töistä. Ennen kaikkea tärkeämpää on se, että teille tulee tutuksi kuka on mies Kaken takana.

Kaarinassa vuonna 1920 syntynyt Laaksonen tuotti elämänsä aikana yli 3500 kuvitusta, joista suurin osa siis juuri näitä eroottisia piirroksia. Laaksonen kerkesi elää 71-vuotiaaksi, eikä siis koskaan kerennyt näkemään millaisen suosion hänen työnsä saavat vielä 2010-luvulla.

Touko on kahden opettajan lapsi ja viettikin suurimman osan lapsuudestaan sisällä opiskellen ja pienonsoittoa harjoitellen. Jo nuorella iällä Touko tiedosti olevansa erilainen kuin muut pojat, mutta kuten kuka tahansa homoseksuaali nuori, hän piti asian salassa hyvin hyvin pitkään. Tuohon aikaan kaiken lisäksi homoseksuaalisuus oli paheksuttavaa, mutta myös laitonta Suomessa. Piirtämisestä tuli oiva pakotie todellisuuden peloista Laaksoselle ja niin syntyivät ensimmäiset eroottiset piirrokset. 

Vuonna 1939 eli 19-vuotiaana Touko aloitti opinnot mainonnan parissa Helsingissä, mistä tulikin sitten loppujen lopuksi hänen ammattinsa. Toisen maailmasodan jälkeen hän työskenteli paljon suunnitellen ja toteuttaen mainoksia ja esillepanoja erilaisille Helsinkiläisille yrityksille. Mainosalan lisäksi hän hankki rahaa myös soittamalla pienoa paikallisissa baareissa iltaisin. 1956 vuonna eräs Toukon ystävistä sai tämän suostuteltua lähettämään eroottisia piirroksia Yhdysvaltoihin ja onnistuikin yllättäen saamaan kuviaan paikalliseen homoeroottiseen lehteen nimeltä Physical Pictoral. Kun Touko tuli tutuksi lehden väen kanssa ja sai vakituisen työn kuvittaa lehteä, antoivat lehden työn tekijät hänelle lisänimen Tom of Finland.

Tosiaan sota tuli myös Suomeen ja kuten kaikki muutkin nuoret miehet, myös Laaksonen joutui osalliseksi toiseen maailmansotaan vuonna 1940. Hän toimi ilmatorjunta-upseerina ja arvoltaan hän oli yliluutnantti ja on ulkomailla yksi Suomen tunnetuimmista sotaveteraaneista. Joskin taiteensa takia.

Itellan 2014 vuonna julkaisemat postimerkit

Inspiraationa Laaksosen töille alun alkaen on varmasti toimineet kotiseudun peltotyöntekijät, tukkijätkät ja metsätyöläiset, jotka raatoivat vuodesta toiseen luodakseen elantoa perheilleen. Touko kasvoi tälläisten miesten ympäröimänä, jossa oli kunnia asia olla miehekäs ja kantaa kortensa kekoon yhteisen hyvän puolesta. Helsinkiin muutto myöhemmin lisäsi inspiraation lähteiksi poliisit, raksamiehet, seilorit ja monet muut Helsingin katukuvaan kuuluvat urhot. Sodan aikana mukaan tulivat uniformulliset sotilaat ja etenkin natsi-Saksan upseeristo. Vasta kaiken tämän jälkeen Laaksonen löysi sen, mistä hän on tullut kaikkein tunnetuimmaksi eli moottoripyöräilijät, joista suurimpana innoittajana Marlon Brandon elokuva Wild One (1953). Nahkatakeista, -housuita ja -bootseista tuli iso osa Toukon töitä ja hän onnistuikin tuolloin luomaan tunnetuimmat hahmonsa Miken ja Kaken, the Ultimate Tom's men. Tämä on myös syynä siihen, miksi stereotypinen homo elokuvissa pukeutuu nahkaan.

Toukon työt tunnistaa aiheen lisäksi myös taitavasta tussin ja lyijykynän käytöstä. Vahvat, mutta luonnolliset viivat ovat täydellisiä hänen aiheisiinsaa. Kaiken lisäksi kaikki Toukon piirtämät miehet ovat aina onnellisen näköisiä ja nauttivat elämästään, vaikka meno on välillä hyvinkin rajua. Harmittaa, että Touko ei tosiaan elämänsä aikan päässyt nauttimaan suuresta suosiostaan. Tom of Finland Foundation on tehnyt hyvää työtä edistääkseen Tompan tunnettavuutta maailmalla kuin koti Suomessakin, jossa edelleen osataan suhtautua hyvin nihkeästi Laaksosen töihin. Onneksi suuret yritykset kuten Itella ja Finlayson ovat tarttuneet mahdollisuksiin ja antaneet Touko Laaksosen töille, niille kuuluvaa arvostusta. Myös elokuvaohjaaja Dome Karukoski on kaavaillut tälle vuodelle elokuvaa Touko Laaksosesta, joten sitä odotellessa!