Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelisuunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pelisuunnittelu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Alien -rope

Toissa viikonloppuna pääsin taas rakkaan harrastuksen eli ropettamisen pariin! Sama tuttu porukka pelaajia kokoontui jälleen saman katon alle katsomaan, mitä kaikkea olen saanut taas aikaan! Rakastan pelinjohtajana olemista, vaikka pelaaminenkin on toki hauskaa. On ihanaa kun pääsee suunnittelemaan metkuja ja ansoja pelaajien päänmenoksi, mutta samalla pidän todella paljon siitä, että pääsen improvisoimaan tilanteita kesken pelin.

Tällä kertaa vein pelaajani Alien-elokuvien maailmaan ja voi pojat olipa se jännittävää! Keksin idean tähän jo varmaan puolitoista vuotta ennen peliä. Olin aikaisemman ropeni jälkeen päättänyt, että haluan pitää seuraavaksi kaanon ropen eli roolipelin, joka sijoittuu johonkin olemassa olevaan universumiin. Alien Isolationin siivittämänä päätin toteuttaa scifi-kauhu ropen, jossa pelaajat yrittävät selviytyä Xenomorpheja vastaan avaruusaluksella. Parasta oli, että en kertonut pelaajille mitään tästä Alien osasta ropea. Sen sijaan mainostin roolipeliäni avaruusseikkailuna, jossa pelaajat pääsevät uudelle planeetalle tutkimaan olisiko siitä seuraaja Maalle ihmisten asuttamiseen. Matkaa uudelle planettalle kestää avaruuden halki noin sata vuotta, mutta pelaaja poloisetpa heräävätkin 40 vuotta etuajassa eikä hyperuneen pääsekään niin helposti takaisin.

Näytin tämän Gifin kun pelaajat saivat ensimmäisen havainnon Xenomorphista.
Yritin siis koko tuon puolentoista vuoden ajan pakkomielteisesti pitää piilossa roolipelini yllätysmomentin. En puhunut kenellekään sanallakaan mitään alieneista enkä kysellyt onko kukaan nähnyt leffoja tai pelannut pelejä aiheesta. Menin jopa niin pitkälle, että en voinut kuunnella spotifyssä mitään Alieniin liittyvää musiikkia, ettei yksikään pelaaja sieltä bongaa vihjeitä. Toki ylireagoin aivan suunnattomasti, mutta täytyy sanoa, että kaikki se salailu oli todellakin sen arvoista kun he ensimmäisen kerran kohtasivat Xenomorphin aluksella.

Pelaajat suoriutuivat ropesta aivan täydellisen hyvin! Päätin kuitenkin muuttaa suuniteltua juonta useammankin kerran pelin aikana kun pelaajat oikeastaan valinnoillaan antoivat minulle todella hyviä ideoita. Olin jo ennen ropea päättänyt, että yksi hahmoista olisi androidi, joka ei itse tiedä olevansa androidi. Muille pelaajille kerroin salaisuuden ennen peliä, että hei tämä yksi hahmo on androidi, joka ei itse sitä tiedä - käyttäkää tietoa hyödyksenne mikäli on tarpeellista. Sen sijaan androidi hahmolle annoin salaiseksi tehtäväksi, että mitä ikinä löydättekään seikkailullanne, sinun tehtävä on tuoda se takaisin Maahan.

Kokeilin ropessani myös jotain uutta pelimekaniikkaa (ainakin minulle) ja annoin jokaiselle pelaajalle niin sanotun "hero powerin". Hero Power on jokaiselle pelaajalle jaettu hätäuloskäynti pahoista tilanteista. Pelaaja ei voi käyttää omaa voimaansa pelastuakseen, vaan hänen on tukeuduttava toisten pelaajien voimiin. Parasta on se, että voiman saa selville vasta siinä tilanteessa kun sen käyttää. Joillain pelaajilla kun voi olla voimana "petos", jossa tämä vain potkaisee avun pyytäjän syvemmälle kuoppaansa.

GENESIS 6 oli Weyland Corporationin alus, jolla oli tarkoitus kuljettaa miehistö uudelle planeetalle.

Peli päättyi siten, että jokainen pelaajahahmo - androidia lukuun ottamatta, menehtyi matkalla. Osa sankarillisesti kuollen, toiset omaa tyhmyyttään. Jokaisen kuolemalla tosin oli merkitystä ja ainakin toivon, ettei kenellekään jäänyt tunnetta, että oma hahmo vain haaskattiin liian aikaisin.

Kiitokset kaikille pelissä mukana olleille ja erityisen iso kiitos avustavalle NPC:lle, joka lankoja pitkin oli Britanniasta asti pelinjohtajan apuna! Oli todella hauska lisä tuoda mukaan hahmo, joka toimii periaatteeltaan samalla tavalla kuin Alexa tai Google Home, jolta pelaajat voivat kysyä neuvoja. Sopivasti huumorilla ja huonolla yhteydellä varustettu Estelle toi peliin todellakin hauskoja kommelluksia! Kiitoksia!

maanantai 21. marraskuuta 2016

Mukaan peliprojektiin!?

 
Kuten monet varmaan tietää on Suomen uusi Nokia peliteollisuus. Näin ainakin kovasti väitetään ja toisaalta ihmekös tuo kun Rovio ja Supercell takovat rahaa mobiilipeleillään ja oheistuotteillaan. En tiedä milloin keksin idean, että olisi kiva päästä joskus kuvittamaan jotain peliä tai olemaan muuten vain mukana kehityksessä. Ehkäpä ropettamiset sun muut ovat taas nostaneet asian pinnalle, puhumattakaan siitä kun näin erästä Game Design kaveriani tässä pari viikkoa sitten. 

Vaikka videopelit ovat superkiinnostavia myös, niin luulen että tällä hetkellä mielummin haluaisin olla jonkin uuden korttipelin tai lautapelin kehittämisessä mukana. Olisi siistiä tuoda oma käytännön kokemus korttipeleistä keräilijän näkökulmasta ja olla mukana vaikkapa kuvittamassa kortteja. Mikäli korttipeli on kiinnostava ja kuvitus sopii tarpeisiinsa, eihän sitä koskaan tiedä milloin syntyy uusi Magic the Gathering. Voisikohan ehkä jonkin ropen tai larpin pohjalta luoda korttipeliä? Ei luoja haluan taas ropettaa!

Game Design, larppi ja rope kavereiden ei sitten tarvitse pelätä että tämä kohdistuu jotenkin teihin! En todellakaan ole pakottamassa ketään väkisin vääntämään jotain mihin minut olisi pakko tunkea mukaan! Päinvastoin, mikäli sopiva paikka/tarve tulee niin yhteyttä saa toki ottaa! Enemmän kyseessä on ääneen sanottu haave vuosien takaa. En edelleenkään tiedä olenko se paras kuvittaja, mutta ehkä kun on oikea asiakas kuvituksen pyytänyt niin keskittymiseni olisi aivan toinen. Ainakin hahmosuunnittelussa voisin olla aika hyvä lisä! (Tietäjät tietää!)

Ehkä tämä oli enemmän tälläinen avoin hakemus graafikolta joka kaipaa kipeästi mielekästä tekemistä! Loppu viikosta palataan sitten ihan sille astialle johon blogini oikeasti perustuu Ihmeolennot ja niiden olinpaikat leffan merkeissä! 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...