Vuosikymmenen parhaat: Nörttielokuvat

Mikäli on olemassa joku lista, mikä on aivan mahdotonta tehdä, on sen oltava Vuosikymmenen parhaat elokuvat. Todella vaikea koota mitään tiettyjä lempparileffoja kymmenen vuoden ajalta, kun juuri ja juuri ylipäätään muistaa mitä on edes nähnyt. Päätin jo heti kättelyssä erottaa nörttileffat niistä oikeasti hyvistä leffoista mikä siis aavistuksen helpotti listan laatimista. Jaoin kuitenkin myös nämä nörttileffatkin pienempiin eri kategorioihin ja lähdin siitä purkamaan suosikkejani. Tähän listaan kokosin siis viisi parasta animaatio-,  nörtti- , sekä kauhuleffaa. Vähän jouduin kaventamaan nörttileffa-kriteeriä, sillä yleensä niihin on laksettu myös scifi-leffat mukaan, mutta nyt ne saavat luvan kilpailla ihan tuolla oikeiden parhaiden elokuvien listalla. Nörrtileffoissa painotan todella paljon sitä, millainen hype minulla on ollut ennen ja jälkeen elokuvan ja miten hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa. Arvioon vaikuttaa myös se miten paljon osallistun kyseiseen fandomiin ja toki ihan se kokonaislaatu.

Animaatioleffat

Koska rakastan animaatioita, ei tätä voinut olla sivuuttamatta ihan omana kategorianaan. Animaatiot voivat kertoa meille ne tarina, jotka ovat liian hankala luoda ihan perinteisen elokuvan keinoin. Värit, musiikki, valot, tekstuurit, grafiikat... Kaikki nämä kohtaavat aivan uniikilla tavalla animaatioissa ja mikäli noissa kaikissa onnistutaan hyvin, on jälki usein todella kaunista! Tässä muutama todella hyvä esimerkki onnistuneista animaatioleffoista:

#5 Frozen (2013)
#4 Your Name (2016)
#3 Toy Story 3 (2010)
#2 Spider-Man: Into the Spiderverse (2018)
#1 Inside Out (2015)

Frozen on mielestäni sellainen elokuva, jossa on sitä kadotettua Disneyn taikaa. Se on myös vuosikymmenen paras Disney-animaatio mielestäni. Your Name taas on vuosikymmenen paras anime-leffa, sillä Studio Ghibli ei nyt oikein vakuuttanut leffoillaan. Elokuva on muutenkin aivan loistava tarinaltaan sekä animaatioltaan. Toy Story 3 ja Inside Out edustavat Pixaria, joka jaksaa vuosi toisensa jälkeen yllättää positiivisesti. Suosikki animaatiotyyli on kuitenkin Into the Spiderversessä, jonka sarjakuvamainen tyyli ja frame skippailu, värit ja efektit ovat niin huippulaatua! Mikäli tarina olisi hieman originaalimpi, voisi se olla ykkösenä. Inside Out on todella kaunis elokuva ja helposti yksi vuosikymmenen parhaimpia. Muita hyviä, joista puuttuu vain vähän jotain ollakseen parhaimpia ovat Klaus, Zootopia, Räyhä-Ralf ja Big Hero 6.

Nörttileffat

Eli kaikki sarjakuviin perustuvat sekä muuten vain nörttileffoiksi miellettävät teokset. Näihinhän blogini suunnilleen koittaa perustua. Listalle päässeet tekeleet ovat erittäin onnistuneita genressään ja rakkaita minulle. Pääkriteereinä on se, kuinka hyvin olen viihtynyt elokuvan parissa ja kuinka suuri hype minulla oli leffan näkemisen jälkeen päällä.

#5 Logan (2017)
#4 Guardians of the Galaxy (2014)
#3 Joker (2019)
#2 Avengers: Infinity War (2018)
#1 Star Wars: Episode VII - Force Awakens (2015)

Jokainen listan leffoista erottuu mielestäni positiivisesti genressään. Logan oli upean synkkä kuvaus, jossa Hugh Jackman pääsi loistamaan vielä kerran ikonisessa roolissaan. Olipa elokuva myös ehdolla käsikirjoituksestaan oscariin. Guardians on ikisuosikkini ja Star-Lord ikuinen avaruusihastukseni. Jokerille haluan parikin oscaria tänä vuonna ja Infinity War on MCU:n ehdoton paras osa. Infinity War toimii todella hyvin kokonaisuutena, vaikka siinä onkin lukuisia hahmoja ja uusia asioita. Elokuva etenee silti järkevästi ja kaikelle jää riittävästi aikaa. Ykkösenä on kuitenkin Force Awakens, joka oli niin hyvä, että se oli käytävä katsomassa toiseenkin kertaan leffateatterissa, jotta voisi edes kuvitella pääsevänsä siitä yli! Kunniamaininnat elokuville Captain America: Winter Soldier ja Civil War.

Kauhuleffat
Mielestäni kauhuleffat skarppasivat tosi hyvin viime vuosikymmenellä. Vaikka joukkoon mahtuikin paljon niitä jumpscare, slasher sekä gore-kalkkunoita, saimme kuitenkin todella monta loistavaa psykologisen kauhun elokuvaa. Itse en siis ole mikään kauhun suurkuluttaja, mutta kyllähän noita välillä ihan mielellään katsoo. Etenkin halloweenin aikaan, kun televisio ja suoratoistopalvelut ovat niitä pullollaan. Usein myös menetän yöuneni tosi helposti näistä ja pari listalle päässyttä kävi ihan psyykkeen päällekin kun ei meinannut uskaltaa nukkua.

#5 It Follows (2014)
#4 Cabin in the Woods (2011)
#3 Gerald's Game (2017)
#2 The Babadook (2014)
#1 Quiet Place (2018)

Jokainen listalle päässyt elokuva on mielestäni hyvä esimerkki siitä, että kauhuleffan ei tarvitse olla klisee. Monissa ollaan todellisuuden ja kauhun hiuksen hienolla rajalla. Muutama saa epäilemään sitä mitä oikeasti näkikään ja parissa on melko hyvä sanomakin. Muita onnistuneita kauhurainoja olivat muun muassa Hereditary, IT ja Annihilation.

Vuosikymmenen parhaat: Leffamusiikki

Mikä olisikaan parempaa kuin siirtyä uudelle vuosikymmenelle listalla? Varautukaa siihen, että näitä tulee vielä muutama lisää, etenkin nyt kun voin tehdä näitä "vuosikymmnen parhaat" -listoja! Meinasin ensin tehdä vain yhden postauksen, jossa esittelen kaikki suosikkini kaikilta osa-alueilta, mutta halusinkin kertoa näistä parista aiheesta vähän tarkemmin. Saivat siis ihan oman postauksen.

Leffamusiikki on todella tärkeä osa-alue elämässä. Käytän lukuisia tunteja viikottain kuunnellen soundtrackejä lempileffoistani ja esimerkiksi Spotify listaakin elokuvamusiikin toisiksi suurimmaksi kuuntelugenrekseni heti suomipopin ja -rockin jälkeen. Olipa vuosikymmenen artistinikin Spotifyn mukaan John Williams. Varmasti unohdin tältäkin listalta vaikka ja mitä, mutta koitan ainakin tuoda esiin kaikki suosikkisäveltäjäni jollain tapaa tällä listalla. Pitää myös mainita, että ei nämä oikeasti missään järjestyksessä välttämättä ole. Kaikki ovat niin loistavia omalla tavallaan, että hankala arvottaa yhtä jonkun toisen edelle. Kunpa osaisinkin puhua oikeasti ammattimaisin termein näistä, mutta ehkä tästä jotain selvää saa!

#10 The Hateful Eight (2015)

Musiikki: Ennio Morricone

Lisäsin tämän herran listalle ihan viimeisillä metreillä. Vaikka Morricone onkin elokuvasävellyksen mestari, koin aina, että Hateful Eightin musiikki on jotenkin vähän yliarvostettua. Tuli sitten kuitenkin katsottua kyseinen leffa uudestaan pitkän tauon jälkeen ja onhan se alkutekstikohtaus vaan ihan perkeleen hyvä. Myös pitkin leffaa Morricone onnistuu nostattamaan elokuvan tunnelmaa oikeaan suuntaan ja aikakauteen. Tarantinon ja Morriconen yhteistyö toivottavasti jatkuu vielä niin kauan aikaa kuin mahdollista. Morricone kuitenkin on jo yli yhdeksänkymmentä, mutta ei vielä vaikuta siltä, että herra ihan äkkiä olisi lopettelemassa uraansa!

#9 Arrival (2016)

Musiikki: Jóhann Jóhannsson

Edesmenneestä Jóhann Jóhannssonista oli kehkeytynyt pikkuhiljaa yksi suurimmista  suosikkisäveltäjäni. Harmillisen aikaisen kuoleman kokenut Jóhannsson jätti selkeän aukon elokuvamusiikkiin juuri kun siihen saatiin vähän jotain tuoreempaa twistiä. Jóhannsson tunnetaan muun muassa Sicarion, Prisonersin ja Theory of Everything säveltäjänä, joista mikä tahansa olisi voinut olla tällä listalla. Päädyin kuitenkin valitsemaan scifi-elokuva Arrivalin soundtrackin, jonka upea Heptapod B pitää minua otteessaan vielä vuosien jälkeenkin. Myös hitaasti rakentuva First Encounter -raita on jotain niin hienoa! Elokuvan musiikki on sopivalla tavalla painostavaa ja  Jóhannsson onnistuukin jännästi nostamaan katsojan sykettä matalien, levottomien sävelien avulla. Sama toistuu lähes jokaisessa miehen tekemässä soundtrackissä. Iso plussa Arrivalille myös Max Richterin On the Nature of Daylight -biisin käytöstä.

#8 Grand Budapest Hotel (2014)

Musiikki: Alexander Desplat

Desplat on yksi aikamme upeimmista säveltäjistä. Lähes tulkoon kaikki, mihin tämä mies koskee muuttuu kullaksi. Valitsin listalle itseasiassa parikin soundtrackiä häneltä, mutta tähän kohtaan halusin laittaa sen hänen vähän erikoisemman tuotoksensa. Grand Budapest Hotel on visuaalista karkkia, kiitos Wes Andersonin. Siksi onkin upeaa, että Desplat tekee musiikillaan leffasta vielä mielenkiintoisemman kokemuksen. Musiikissa on mukana todella iloisia ja pirteitä kohtia, jopa hieman naivistisia, mikä sopii siis leffan teemaan todella hyvin ja pehmittää sen todella mustaa huumoria. Musiikin nopea tempo korostaa hyvin leffan koomisia hetkiä ja balalaika instrumenttina on todella epätavanomaista elokuvamusiikissa. Se saakin musiikin tarkoituksella kuulostamaan hyvin neuvostoaikaiselta.

#7 Joker (2019

Musiikki: Hildur Guðnadóttir

Listan uusin elokuvamusiikki tulee vuosikymmenen viimeiseltä vuodelta. Jokeri oli yksi vuoden kirkkaimmista suosikeistani ja etenkin elokuvan soundtrack oli aivan huippuluokkaa. Islantilainen Hildur Guðnadóttir jatkaa Jóhannssonin manttelinperijänä tumman pohjoismaisen musiikin säveltäjänä. Samana vuonna Guðnadóttir oli mukana myös HBO:n huippusarjassa Chernobyl, jossa myös Guðnadóttirin musiikki sopi tunnelmaan erittäin hyvin. Parhaimmillaan elokuvan soundtrack on Jokerin Bathroom Dance kohtauksessa, jossa ahdistva musiikki ja elokuvan rosoinen ulkoasu kohtaavat äärettömään kauniissa kohtauksessa. Tumma sellomusiikki ravisuttaa sielua ja auttaa tuntemaan kaiken sen, mitä Arthur Fleck tuntee kohtauksen aikana. Jokeri on syntynyt. (Povaan tälle jo kovasti Best Original Score -oscaria. On myös hienoa, että pikkuhiljaa naissäveltäjät pääsevät mukaan samoihin kilpailuihin näiden vanhojen patujen lisäksi.)

#6 Call Me by Your Name (2017)

Musiikki: Sufjan Stevens, various artists

Vaikka Call Me by Your Name ei olekaan pelkästään Sufjan Stevensiä niin halusin pysähtyä hetkeksi puhumaan tästä lahjakkaasta miehestä. Kun olet kuullut Stevensiltä yhden biisin, olet periaatteessa kuullut ne kaikki. Mies ja kitara meininki ei ole se kaikkein erikoisin idea, mutta se ei olekaan tämän herran tarkoitus ollenkaan. Akustinen soundtrack sopii kauniisti tähän kauniiseen, arkiseen kuvaukseen rakkaudesta. Stevens on tehnyt musiikkia muun muassa myös Life is Strange 2 peliin ja tämä tyyli toimii siinäkin hyvin. Stevens ei tee hittibiisejä, hän tekee muistoja. Parhaimmillaan Mystery of Love, Visions of Gideon sekä Death by Dignity voivat aiheuttaa ihan älyttömiä tunnekuohuja nimenomaan muistojen kautta. Jokainen miehen tekemä raita täytyy onnistua yhdistämään johonkin hetkeen tai elämän osa-alueeseen, jotta se toimii. Mutta sitten kun se toimii, se on jotain tajunnanräjäyttävää!

#5 La La Land (2016)

Musiikki: Justin Hurwitz

Mikäli on olemassa joku elokuvamusiikki, joka saa automaattisesti minun tanssijalkani vipattamaan, on sen oltava La La Land. Justin Hurwitz sai ansaitusti kaksi oscaria elokuvan mahtavasta soundtrackistä. Elokuvan musiikki kertoo tarinan, joka kuljettaa koko elokuvan ajan. Another Day of Sun tempaisee mukaansa jo heti alkumetreiltä elokuvan maailmaan. Kaunis City of Stars sekä Audition tuovat tarinaan syvyyttä ja tunnetta ja kaiken kruunaa lopussa kuultava Epilogue, joka nivoo yhteen kaiken mitä elokuvassa kuulimme, ikään kuin sinettinä Mian ja Sebastianin tarinalle. Elokuva ei ole turhan synkkä ja se kertoo todella kauniisti tanssin ja musiikin avulla rakkaudesta.

#4 Star Wars: the Force Awakens (2015)

Musiikki: John Williams

Yllä jo vihjasinkin, että John Williams oli vuosikymmenen kuunnelluin artistini. Ihmettelin tätä suuresti kunnes selasin vuosikymmenen kuunnelluimpia biisejä läpi. Scavanger, Rey's Theme, Starkillerbase, March of the Resistance.... Force Awakens hallitsi aika vahvasti musiikin kuunteluani jopa parin vuoden ajan.  Force Awakens vaikutti jonnekin niin syvälle siihen nostalgiaelimeen, että elokuvasta kesti oikeasti varmaan se pari vuotta toipua kunnolla. Last Jedi onneksi pudotti minut taas lopullisesti maanpinnalle ja galaksi kaukana kaukana jossain sai jäädä tauolle. Williamsin paras soundtrack on mielestäni ehdottomasti tässä leffassa ja vaikka oscari menikin ansaitusti loistavalle Ennio Morriconelle tuona vuonna, toivoin silti salaa että Williams olisi sen pystin tuolloin napannut.

#3 Inside Out (2015)

Musiikki: Michael Giacchino

Pixarin animaatioleffoissa on oikeastaan kaikissa aivan huikea musiikki. Usein musiikin takaa löytyy joko Thomas Newman, Randy Newman tai Michael Giacchino, joista jälkimmäinen selkeästi aliarvostetuin. Thomas Newmanilta olisin voinut valita joko Passengerin tai Pixar-elokuva Finding Doryn, mutta tällä kertaa Newman jäi listan ulkopuolelle rimaa hipoen. Mutta, takaisin Giacchinoon ja Inside Outiin. Vuoden 2015 parhaan animaation voittanut Inside Out on ehkä suosikki elokuvani Pixarilta. Sen musiikki on aivan upea ja tunteita herättävä kokonaisuus. Giacchino onnistuu tuomaan musiikillaan niin paljon erilaisia tunteita esiin, joka siis sopii elokuvan teemaan erittäin hyvin. Välillä koetaan inhoa, välillä pelkoa, mutta suurin osa ajasta kamppaillaan ilon ja surun välillä. Kaunis musiikki jää mieleen ja muistuttaa siitä kuinka eriskummallinen ihmismieli voikaan olla!

#2 Shape of Water (2017)

Musiikki: Alexander Desplat

Jos jotain asiaa voisin ikinä kuvata termillä "hauntingly beautiful" on se tämä Guillermo del Toron upea fantasiaelokuva ja sen hauntigly beautiful -musiikki. Onko tuolle jotain suomennosta? Jos on niin kertokaa toki! Elokuvan musiikki on myös Desplatia parhaimmillaan. Minulla ei ole mitään hajua miten nuo äänet saadaan noissa biiseissä aikaan, mutta ne kuulostavat ihan kuin joku soittaisi sahaa. Suosikkikappaleeni ovat tunnari Shape of Water, Elisa's Theme sekä Renée Felmingin esittämä You Never know. Tätäkin soundtrackiä on tullut luukutettua lukuisia tunteja elokuvan näkemisen jälkeen ja se onnistuu edelleenkin vangitsemaan minut kauneudellaan.

#1 Interstellar (2014)

Musiikki: Hans Zimmer

Kaikki eivät varmaankaan pidä siitä, että valitsin Zimmerin ykköseksi, mutta en aio välittää siitä tuon taivaallista! Zimmerin tyyli on hyvin helposti tunnistettva, mutta jopa minun on pakko myöntää, että se Zimmer vähän ylikäytettiin loppuun tässä 2010 -luvulla. Jokainen blockbuster -elokuva hakee nykyään sitä Inceptionin kaltaista vaikuttavuutta, joko Zimmerin kanssa tai ilman. Vaikka Inceptionissa ja Dunkirkissä onkin loistava soundtrack, on minun pakko antaa listan ykkössija Interstellarille. Interstellar ei olisi leffana mitään ilman Zimmerin järisyttävää, koskettavaa ja futuristista scorea. Urkujen säestämä musiikki on niin voimakas kokemus, että elokuvan jälkeen minun oli pakko vain saada itkeä.  En silti aluksi mukamas pitänyt elokuvasta, mutta parin katselukerran jälkeen oli minun pakko vain todeta, että tämä on yksi Nolanin parhaimpia. Zimmer on myös listan ainoa säveltäjä, jonka olen nähnyt ihan livenä Hartwall Areenalla pari vuotta sitten. Silloinkin Interstellar sai kyynelkanavat aukeamaan ja hallissa oli käsinkosketeltavan tunnelmallista.


Huh! Tulipa tässä paljon asiaa. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti tai sait edes mitään irti tästä. Listasta tuli ehkä loppujen lopuksi enemmän säveltäjät lista kuin suoraan minkään elokuvamusiikin lista. Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta, jatketaan seuraavalla vuosikymmenellä!

Star Wars: Episode IX Rise of Skywalker

Yli neljän vuosikymmenen ajan jatkunut eeppinen avaruusooppera on nyt saatu päätökseen. Rise of Skywalker on saagan yhdeksäs osa ja ainakin tällä hetkellä koko Star Wars -elokuvauniversumin viimeinen osa. Samalla se oli myös uuden Force Awakens elokuvan aloittaman sequel-trilogian päätös. Seuraavaksi seuraa spoilerien täyteinen arvostelu. Jos siis haluat välttyä juonipaljastuksilta, kannattaa suunnata katse jonnekin muualle ja palata tähän tekstiin, kun olet nähnyt uusimman Tähtien Sota -elokuvan.

On melkoisen valitettavaa, että Star Wars ei onnistunut pitämään itseään kasassa kokonaista uutta trilogiaa. Force Awakens on varmaan suosikkini kaikista Star Wars leffoista, mutta valitettavasti nämä trilogian seuraavat osat eivät yllä samalle tasolle ollenkaan. Siinä missä The Last Jedissa ei tuntunut olevan järjen häivääkään ja hahmot vain poukkoilivat ympäriinsä ilman minkäänlaista kehittymistä, oli Rise of the Skywalker jopa puuduttavan tylsä ja tasapaksu. Last Jedissa sentään oli niitä selkeästi huonoja ja hyviä kohtauksia, kun taas tämä jälkimmäinen jätti todella kylmäksi. Palpatinen mukaan tuominen tuntui aluksi todella hienolta jutulta ja cameo-roolissa hahmo olisikin ollut todella hieno juttu. Sen sijaan Palpatinesta piti vääntää se pääpahis tähän tarinaan ilman oikeastaan sen suurempaa pohjustusta. Toki ymmärtäähän sen, kun missään vaiheessa ei oikein esitelty mitään uutta pahista sarjaan ja Snokestakin hankkiuduttiin eroon jo the Last Jedissä. Enkä edes aio aloittaa Renin ritareista, jotka olivat kyllä niin hukkaan heitetty mahdollisuus. Monesti tuntuikin, että leffa pyrki vain korjaamaan edellisen tuotoksen aiheuttamia ongelmia.

Minua kovasti itseäni myös harmitti se, että Carrie Fisherin Leia oli elokuvassa vielä mukana. Näyttelijä ei tietenkään ollut itse enää kuvauksissa vaan oli luotu mukaan käyttäen tietokonegrafiikkaa ja jo olemassa olevaa materiaalia. Leia tuntuikin jäävän tästä syystä kylmäksi, väkinäiseksi ja etäiseksi, eikä hahmon kuolema enää herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita. Olin kuitenkin käsitellyt Fisherin sekä Leian kuoleman jo parisen vuotta sitten. Lukea ei puolestaan leffassa näkynyt juuri ollenkaan eikä Han Solon pienimuotoinen cameo pelastanut kyllä yhtään mitään. Tietenkin tässä sequel-trilogiassa piti jättää sijaa uusille hahmoille ja jättää konkarit taka-alalle mikä on sinällään ihan okei, harmi vain että Luke ja Leia eivät saaneet mielestäni ansaitsemaansa lopetusta tarinalleen. Hahmojen todella monet repliikit olivat myös uudelleen käytettyjä "viitauksia" edellisiin elokuviin, mutta suurimmalta osalta ne tuntuivat vain laiskoilta fanservice -hetkiltä. Toki elokuvassa oli paljon pientä kivaa faneille, mutta eeppisyys ja tunne olivat koko ajan tipotiessään. Iso plussa kuitenkin Obi-Wanin, Qui-Gonin, Anakinin, Yodan, Ashokan, Kannanin, Mace Windun sekä muutaman muun hahmon äänicameosta lopputaistelussa.

Jos jotain hyvää täytyy keksiä niin trilogian uudet hahmot loistivat kyllä elokuvassa. Kylo Ren ja Rey tuntuivat jälleen kehittyvän hahmoina ja molempien motivaatiot olivat jokseenkin selkeät. Pakotettu suudelma lopussa varmasti toimi reylo -shippaajille, mutta itse hykertelin pienille stormpilot -hetkille pitkin leffaa. Finn ja Poe olivat ehkä elokuvan mielenkiintoisimmat ja aidoimmat hahmot. Heidän kemiansa toimi keskenään sekä muiden hahmojen kanssa todella hyvin. Selkeästi huomasi myös, että Oscar Isaac otti kaiken ilon irti mahdollisesti viimeisestä Star Wars -elokuvastaan.Vähän samaan tapaan kuin Ewan McGregor aikanaan prequel-trilogiassa. Pakko myös mainita kuten Nuoskain totesi, mukana oli myös todella hyvin naishahmoja edustettuna ja mahtuipa mukaan yksi tyttöpusukin!

Se mikä Last Jedissa oli hyvää (uskokaa tai älkää, siinäkin oli jotain hyvää!) oli sen visuaalisuus. Suolaplaneetan taistelu sekä Holdon tekemä hyperajo-uhraus olivat visuaalisesti todella hienosti toteutettuja ja yhtiä parhaimpia kohtauksia koko saagassa. Rise of Skywalkerista ei näitä visuaalisesti hienoja hetkiä löytynyt oikein muualta kuin Reyn ja Kylon taistelusta Endorilla, jossa Kuolontähden rauniot tekivät kohtauksesta karun mutta kauniin. Muistikuvani elokuvasta on myös se, että se olisi ollut väritykseltään melko harmaasävytteinen, jopa mustavalkoinen osissa kohdista. Mikään kohtaus tai maisema ei tunnu pomppaamaan mieleeni ilman erityisen suurta pinnistelyä, vaikka elokuvan maailma tuntuikin pitkästä aikaa enemmän Star Warsilta niiden kömpelöiden animatronixien ja efektien myötä, mitkä toimivat tyylikeinona tässä leffassa erinomaisesti.

Rise of Skywalkerissa on paljon pientä kivaa Star Wars fanille. Elokuvallisesti se on kuitenkin melko keskinkertainen ja unohdettava. Tunteikkaimmatkin kohtaukset jättävät kylmiksi, joko sen takia että tunne pilataan pois seuraavassa kohtauksessa tai sitten katsoja ei vain ymmärrä miksi pitäisi olla surullinen. Kokonaisuutena tämä uusi trilogia pääsee vain parhaimmillankin samalle tasolle kuin prequel -trilogia ja jääkin todella kauas siitä mikä teki alkuperäisestä trilogiasta niin mahtavan. Usko Star Warsiin on horjunut melkoisesti, vaikka aika paljon sormien läpi katsonkin asioita. Ehkä Disneyn olisi hyvä jättää nyt Tähtien sota hetkeksi tauolle ja keskittyä johonkin aivan muuhun. Ilmeisesti Disney plussassa oleva the Mandalorian -sarja on enemmän sitä mitä Star Warsin kuuluisi olla. Kiitos Nuoskain ja Guy hyvistä pointeista mitä teitte tästä leffasta! Ei se ihan niin huono ole kuin ehkä ensivaikutelma antaa ymmärtää, mutta ilmeisesti Rise of the Skywalker ei vain ollut minulle.

Star Wars: The Last Jedi

Monet teistä varmaan on kuullut, että olen aika suuri Star Wars fani. Tosifanin tunnistaa muun muassa siitä, että tietää aivan käsittämättömiä yksityiskohtia Star Wars universumista, hyväksyy prequel trilogian osana saagaa ja omistaa vähintään tusinan verran Star Wars keräilyfiguureja. Star Wars on isoin juttu mitä nörttimaailmassa on ja jopa Marvel Cinematic Universe kalpenee tämän leffasarjan rinnalla. Force Awakens on edelleenkin minun ehdoton suosikki Star Wars -elokuva mutta valitettavasti sen jatko-osa ei pääse lähellekään suosikkipaikkaa listalla. Spoilerivapaaksi en lupaa tätä arvostelua.

The Last Jedi alkaa aivan huikeasti. Alkutekstit ovat aina se ensimmäinen asia, joka saa Tähtien sota hypen vauhtiin, usein ensimmäinen kyynel vierähtääkin jo tässä kohtaa. Itse elokuvan alkaessa, olivat kaikki palikat kohdallaan: huikea avaruustaistelukohtaus, jossa erikoistehosteet aivan omaa luokkaansa sekä Force Awakensissa esitellyt uudet, ihanat hahmot jälleen valkokankaalla. Kohtaus imaisee mukaansa ja olet taas aivan Star Wars fiiliksissä! Sitten jotain tapahtuu ja kaikki palaset jäävät vain leijumaan kaukaiseen galaksiin.

Elokuva poukkoilee paikasta toiseen kun jokaiselle uudelle hahmolle on täytynyt antaa ruutuaikaa. Valitettavasti kaikki tärkeimmät hahmot ovat levällään pitkin galaksia, joten leikkauksia paikasta ja kohtauksesta toiseen tapahtuu valitettavan usein ja nopealla tahdilla. Rey treenaa Luken kanssa, Kylo itkee Snokelle, Finn lähtee täysin typerälle sivuseikkailulle ja Poen ja Leian sivujuonta en edes halunnut koittaa ymmärtää. Vanhat hahmot kuten Chewbacca, R2 ja C-3PO jäävät ihmeellisiksi tynkä sivuhahmoiksi, jotka on myös ollut pakko mahduttaa valmiiksi täyteen hahmogalleriaan. Lisäksi mukaan laitetaan vielä Benicio Del Toron hahmo DJ sekä Laura Dernin amiraali Holdo. Vielä näidenkin lisäksi oli pakko tunkea edellisen elokuvan fanisuosikkihahmot Maz Kanata sekä Phasma aivan järjettömän typeriin cameo-kohtauksiin.

The Last Jedi on ihmeellinen sillisalaatti, joka tuntuu enemmänkin vain Clone Wars -animaatiosarjan jaksolta. Koko elokuvan ajan Vastarinnan emoalus koittaa paeta Ensimmäisen ritarikunnan alusta. Polttoaine uhkaa loppua ja jotain olisi tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä. Finn, joka siis maagisesti tietää kaiken Ensimmäisen ritarikunnan aluksista oltuaan töissä yhdellä niistä vuosia, lähtee uuden hahmon Rosen kanssa jonnekin saakelin kasinoplaneetalle etsimään jotain saakelin heppua, joka jotenkin maagisesti osaisi hakkeroida jotain saakelin asiaa tuolla ritarikunnan aluksella. Kertokaa minulle siis miten tämä juonikoukero toimii? Oli niin monta deus ex machina -hetkeä etten voi edes käsittää.

En pitänyt yhtään siitä, kuinka leffaan yritettiin tuoda mukaan ristiriitaista hyvä-paha asettelua. Kasinoplaneetalla (mikä helvetti sen nimi edes oli, en ole tarpeeksi kiinnostunut tarkistamaan) Finnille selviää ketkä tätä galaksia oikeasti pyörittää. Galaksin kokoomuslaiset kokoontuvat siis tuonne kasinoplaneetalle pelaamaan, ryyppäämään sekä myymään aseita ja aseteknologiaa niin pahiksille kuin hyviksillekin. Shocking. Star Wars on yksi ainoa asia maailmassa, jossa minua ei haittaa se yli selkeä hyvä-paha asettelu, jossa kaikki joilla on mustat vaatteet on pahiksia ja kaikki keillä sininen valomiekka hyviksiä. Tämä on aivan fine avaruusfantasiassa! Sen sijaan katsojaa piti vielä sekoittaa sillä, että Holdo olisi pahis. Vaikka oikeasti naikkonen oli koko ajan hyvis, ei vain halunnut kertoa ovelaa suunnitelmaansa muille. Sama toistuu myös DJ:n kohdalla, että tämä olisi hyvis sekä jopa Luke Skywalkerin motiiveja aletaan kyseenalaistamaan. Pahinta kaikessa tässä oli se, että tunteikas kohtaus, jossa Leia "kuolee" riistetään katsojalta pois hyvinkin pian. Onneksi lopun omistuskirjoitus Carrie Fisherille kuitenkin osui ja upposi.

Last Jedista ei ole kiva kirjoittaa. Se ei ruokkinut minun Star Wars hypeä juuri ollenkaan ja kahden vuoden odotus tuntui turhalta. Aivan kuin leffa olisi ollut vain lisäosa the Force Awakensille. Last Jedi tarjoaa vastauksen pariin isoon kysymykseen edeltäjästään ja nämäkin vastaukset jäävät todella antiklimaatisiksi. The Last Jedi ei ole saagan huonoin osa, muttei todellakaan sen parhaimmistoa. Kriitikot jostain syystä tuntuvat rakastavan tätä leffaa, mutta tavallinen kansa taitaa tietää tällä kertaa paremmin.

Vuoden leffasitaatit

Koska en jaksa nyt taas kirjoitella mitään ihmeellistä ennen gaalaa niin ajattelin tuoda ilmi yhden sellaisen jutun mitä ei palkita Oscareissa, eikä oikeastaan missään muuallakaan. Mutta tässä, lyhyesti ja ytimekkäästi, neljä suosikkisitaattiani viime vuoden elokuvista! Kommentoikaa toki omia suosikkejanne tuonne, voihan olla että minulta jäi jotain olennaista huomaamatta ;)

 

"I've only liked a handful of people in my life, and you've been two of them." 

-Hans Axgil (Matthias Schoenaerts), Danish Girl

 

"Take her to the moon for me. Okay?"

-Bing Bong (Richard King), Inside Out

"Isn't it strange, to create something that hates you?"

 -Ava (Alicia Wikander), Ex_Machina

" I'm being torn apart. I want to be free of this pain. I know what I have to do but I don't know if I have the strength to do it. Will you help me?"

-Kylo Ren (Adam Driver), Star Wars: Force Awakens

Star wars -rope!

Yksi miljoonista fanitaide-jutuistani!

Tosiaan... Tähtien sota hype ei vaan ota laantuakseen minun kohdallani. Pahoin pelkään, että se vain kasvaa entisestään. Mitäkö olen hypessäni tehnyt? Olen piirtänyt ihan sikana fanarttia aiheesta! Siis lukuisia piirroksia päähahmoista! Kaikenlisäksi olen sortunut ostamaan kaikkea fanikrääsää, kuten BB-8 pehmolelun ja Disney Infinity -figuureja. Ostoslistalla on muun muassa muutama Star Wars -sarjakuva, sekä figuuri. Valomiekka ois kanssa siisti, mutten halua mitään rumaa lastenmiekkaa vaan ihan kunnollisen hienon joka maksaa sata euroa... huoh, kumpa olisin niin rikas!

Fanitaiteen lisäksi, suunnitellaan jo porukalla Star Wars -aiheista ryhmä cosplaytä. Ongelma vaan on siinä, että en oikein voi olla mikään hahmo mikä oikeasti haluaisin. Taidot Grievousin tai gender bender Ahsokan asujen tekoon ei todellakaan riitä! Obi-Wan tai Poe Dameron olisivat helpompia... Tahtoisin sellaisen Poen takin, mutta se on niin kallis... Miksi raha on aina ongelma? Miksen vaan ole miljonääri.... ainiin siksi kun ostan kaikkea fanikrääsää..

Nyt kuitenkin itse asiaan! Meillä on mukava ydinporukka Star Wars -nörttejä meidän luokalla ja ollaankin keskusteltu leffoista melkein taukoamatta nyt varmaan melkein kuukauden. Jotain oli siis tähtävä asialle ja päätin kokeilla jotain uutta! Minä halusin olla pelinjohtaja ja luoda Star Wars -aiheisen roolipelin! Ajatus tuntui kunnianhimoiselta ja vähän jänskätti esittää ajatus minusta PJ:nä muulle porukalle. Onneksi kaikki olivat enemmän kuin innoissaan ajatuksesta ja rollipelin juonen suunnittelu saattoi alkaa!

Tuossa on käytännössä se mistä kaikki alkaa! Halusin, että tarina sijoittuu siten Tähtien sota-aikajanalle, että se olisi periaatteessa mahdollisesti oikeasti voinut tapahtuakin. Mukana on siis oikeita hahmoja sekä tapahtumia Star Wars -sarjasta, mikä omalta osaltaan luo tarinaan syvyyttä ja mielenkiintoa. Tottakai kaikki tapahtuu siten, ettei mikään oikeasti vaikuta oikeaan Star Wars juoneen. Tarina siis sijoittuu noin kaksikymmentä vuotta Endorin taistelun jälkeen, eli Episodi VI:n jälkeisiin tapahtumiin. 

Kivointa on ollut keksiä tuota juonta ja katsoa miten kaikki linkittyisi sopivasti pelaajien hahmoihin sekä Star Warsin omiin hahmoihin ja tapahtumiin. Vaikeaa se ei oikeastaan edes ollut, Wookiepedia vaan esiin ja summailemaan hahmojen ikiä ja tapahtumien kulkuja yksiin ja sain kuin sainkin tarinaa sen verran, että voi pelata!

Tarkemmin pelin mekaniikkaan paneutumatta kerron vain sen, että tämä on sellainen tarinapohjainen Rope, jossa aika vähän heitellään noppaa. Enemmän keskitytään siihen, miten hahmot reagoivat eri tilanteissa ja miten he suhtautuvat erilaisiin ei pelattaviin hahmoihin. Annoin pelaajille muutaman rodun ja ammatin, miinkä pohjalta he saivat luoda hahmonsa. Hauksaa oli, että kaikki tekivät eri rotuisen ja eri ammattiin kuuluvan hahmon, joten todellakin joutuu miettimään miten tälläiseen rymysakkiin muut hahmot reagoivat.

Gunuz Luhu on kaminolainen saarnaaja, joka yrittää taivutella pelaajat pimeälle puolelle.

Tänään päästiin jo pelaamaankin ensimmäinen osa. Jännitti aika paljon, että miten minä onnistuisin luomaan eloa kaikkiin sivuhahmoihin, joita pelissä on paljon. Osa stressiä toi se, että yksi pelaajista oli se joka on toiminut pelinjohtajana jo aiemmin muissa meidän porukan ropeissa. Pelkäsin koko ajan etten ole tarpeeksi hyvä ja että kaikki ajattelee tämän olevan ihan tyhmä rope.. Mutta ilmeisesti kaikki kuitenkin tykkäsivät ja onnistuin ihan hyvin pitämään homman kasassa! Tai ehkä  kukaan ei vaan kehdannut sanoa mitään. Anyways, minulla oli hauskaa! :)

Aina kun olen innoissani niin näistä teksteistä ei tule mitään ja kukaan ei varmasti saa edes mitään näistä irti! Sitä suuremmalla syyllä kirjoittelen vain lämpimikseni Star Wars tekstejä! Olkoon voima kanssanne, ei mulla nyt taas muuta!

Kauan sitten kaukaisessa galaksissa...

 Viime tekstissäni ja sitä edellisessäkin lupasin, että aion kirjoittaa teille viime vuoden kovimmasta uutuusleffasta. Kävin juuri eilen sen katsomassa toiseen kertaan ja voin kertoa, että kolmas kertakin menisi ihan kevyesti vielä leffateatteri katsomuksena. Uusin Tähtien sota elokuva, the Force Awakens on ehdottomasti viime vuoden paras elokuva. Enkä hehkuta tätä nyt vain sen takia, että olen aivan älytön Star Wars -fani, vaan siksi koska se on totta. En lupaa etteikö tässä tekstissä tulisi spoilereita, joten jos et ole vielä leffaa nähnyt, niin pysy kaukana tästä tekstistä! Ainakin olen varoittanut!

Star Wars: the Force Awakens sijoittuu noin kolmekymmentä vuotta Endorin taistelun jälkeen, eli siis Episodi VI:n tapahtumien. Uutta tasavaltaa uhkaa uusi paha järjestö nimeltään Ensimmäinen ritarikunta ja vastarinnan tehtävänä on kukistaa tuo pahuuden ilmentymä. Leia Organa lähettää parhaimman (ja komeimman) pilottinsa Poe Dameronin hakemaan arvokasta tietoa Leian veljen, Luke Skywalkerin olinpaikasta. Dameron saa tarvittavan kartan Jakku nimiseltä planeetalta, mutta joutuu yllätyshyökkäyksen kohteeksi ja antaa kartan rakkaan droidinsa BB-8 haltuun, joka lähtee kuljettamaan karttaa kohti parempia käsiä.

Okei, tuo on se alkutilanne, mutta kaikki sen tietää jotka on leffan nähneet. Juonta ei tarvitse sen tarkemmin tässä esitellä, joten mennään asiaan.

Ensimmäinen asia, mikä minua jännitti elokuvassa oli se miten uudet näyttelijät suoriutuvat haastavasta Staw Wars -roolista. Monet olivat haukkuneet jo etukäteen, että uudet näyttelijät ovat liian "disney-lapsia" tai muuten vaan pielessä. Tämä ennakkoasenne tarttui vähän minuunkin, mutta kuinkas kävikään. Ikinä Star Wars -leffoissa ei ole ollut näin ihastuttavia ja taitavia nuoria näyttelijöitä. Daisy Ridleyn Rey sekä John Boyegan Finn ovat maailman ihanimmat Tähtien sota näyttelijät! Puhumattakaan Oscar Isaacin Poe Dameroinista, joka on siis aika komea. Mainitsinko  tämän jo?

  Hahmojen kemia pelaa todella hyvin ja näyttelijät tekevät heistä todella uskottavat. Kaikilla on humoristisella tavalla ihana oma persoona, joka sopii täydellisesti Tähtien sota -maailmaan.Voisin mennä naimisiin kaikkien kolmen kanssa hetipaikalla. Koko porukan kruunaa vielä uusi droidi BB-8, joka on maailman suloisin asia!

Uusien näytteljöiden lisäksi, leffassa on liuta vanhoja tuttuja. Harrison Ford ja Carrie Fisher tekevät jälleen kunniaa upealle leffa saagalle, tuoden henkiin ikimuistoiset Han Solo ja Leia Organa -hahmot. Molemmat ovat jo vanhentuneet, mutta säilyttäneet hahmolleen ominaiset piirteet. Carrie Fisherin rooli jää harmittavan pieneksi muutamalla repliikillään, mutta sitäkin tärkeämmäksi. Ford puolestaan tekee sen, mitä Ford parhaiten osaa! Peter Mayhew jakaa tällä kertaa roolinsa Chewbaccana suomalaisen Joonas Suotamon kanssa, mikä on mielestäni mainitsemisen arvoinen asia. Myös kielinaisena tunnettu Sara Forsberg sai olla mukana leffan tuotannossa ja keksi aivan oman kielen tähän uuteen leffaan.

Nyt voin oikeasti nauraa niille ihmisille, jotka valittivat siitä, että George Lucas myi oikeudet Star Warsiin Disneylle. Sanoin jo tuolloin, että se mitä Disney teki Marvelille, on jotain aivan mahtavaa. Miksi siis epäilette, etteikö se onnistuisi tekemään jotain mahtavaa myös Tähtien sodalle?

Erikoistehosteisiin on todellakin panostettu ja jäytety rahaa. Lavastus on uskottava ja mukana on niin paljon hienoja animatronix-hahmoja, että en kestä! Tämä leffa on juuri sen näköinen, että se tulee kestämään aikaa ja tulevat sukupolvet voivat nauttia siitä vielä vuosikymmenien päästä!

Joka tapauksessa, jos olet Satr Wars -fani, tämä on leffa joka sinun tulee nähdä. Itselleni tämä oli sellainen nostalgia-pläjäys, että itken tätä kirjoittaessakin. Jo alkutreksteistä lähtien oli hyvin herkässä tilassa ja muutama kyynelkin vierähti pitkin leffaa. Kaiken kruunaa John Williamsin uskomaton musiikki, joka herättää tunteet pintaan juuri oikeissa tilanteissa! En keksi mitään pahaa sanottaavaa tästä leffasta, vaikka kuinka yritän. Kaikki palaset vaan kuuluvat Star Warsiin. Koko leffa on niin uskollinen tuolle alkuperäiselle trilogialle. että uskon vanhempien fanienkin saavan nostalgia-kokemuksia. Ainut harmi oli se, ettei leffassa ollut juurikaan mitään viitteitä Episodi I -III, jotka ovat siis minun lapsuuteni Star Warsit, mutta annan tämänkin anteeksi. Huikeaa.

Käykää katsomassa, minä taidan mennä sen kolmannenkin kerran. Ei mulla nyt muuta! Olkoon voima kanssanne!