Taidetilin kuulumiset

 

 

Vuosi 2020 on nyt kaiken maailman listojen osalta paketissa, joten on aika antaa sijaa muille kirjoitusaiheille. Ajattelin, että voisinkin tähän kohtaan hieman avata sitä, miten Instagram-haasteeni eteni vuoden mittaan. Tavoitteena oli saada kasaan tuhat seuraajaa vuoden 2020 aikana ja tutkia, millä keinoilla siihen päästäisiin. Haaste kuulosti alkuun itselle jopa mahdottomalta ja siltä se tuntuikin. Lukuisten epäonnistumisten ja unettomien öiden jälkeen, epätoivo alkoi kalvaa ja miltei heitinkin jo koko hemmetin haasteen roskiin. Ilokseni kuitenkin sain huomata, että kun noudattaa "Instagramin sääntöjä" ja hyödyntää algoritmiä mahdollisimman tehokkaasti - saapuvat seuraajat kuin itsestään. Tärkeintä on olla aktiivinen ja pitää huolta siitä, että olet ajan hermoilla kaikesta, mikä toimii instassa milloinkin. Jätän teknisen puolen ja vinkit vähän vähemmälle tässä tekstissä ja keskityn omiin virstanpylväisiin ja hienoihin saavutuksiin kuluneelta vuodelta. Vinkkejä Instagramiin löydät tästä.

Ensinnäkään en ole koskaan elämäni aikana piirtänyt näin paljon kuin nyt. Kun lasketaan yhteen kaikki piirrokset mitä tein vuoden aikana, on niitä yhteensä yli 200 kappaletta! Osa toki jäänyt vain luonnoksen tasolle, mutta ei välitetä nyt pienistä. Tein vuoden aikana monia erilaisia haasteita kuten kuukausihaaste March of Robots sekä oma pieni Halloween-haasteeni 7 Days of Horror. Myös muutamia fanien toiveita toteutin erilaisten kilpailujen muodossa tai tein erilaisia Drink&Draw nopeita suttuluonnoksia. Kaikkein siistein haaste oli kuitenkin meidän kaveriporukan oma "Vain Elämää" -haaste. Teimme kukin vuorollamme kuvan, jonka muut sitten piirsivät omalla tylillään. Kun kuva oli valmis, istuimme kaikki saman pöydän ääreen (etänä tietenkin) ja keskustelimme päivän sankarista, tämän taiteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä jaoimme vinkkejä toisillemme. Itkeä ei kyllä taidettu kertaakaan.

Tässä 100 valmista kuvaa, jotka tein viime vuoden aikana!

 

Haasteiden lisäksi sitten piirtelin milloin mistäkin aihesta mikä siinä hetkessä tuntui kiinnostavalta. Tein lähes koko vuoden pelkkää fanitaidetta ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Fanitaide on edelleen se minulle ominaisin taiteenmuoto ja saan purettua suurimman osan ylihypetyksestäni ja fanituksestani nimenomaan piirtämällä tunteeni auki. Hienoa oli huomata kuinka helposti siinä sivussa löytää samanhenkisiä ihmisiä somesta kun tägää kuviinsa virallisia instagram tilejä. Tästä samasta syystä myös monet näyttelijät tykkäilivät ja kommentoivat teoksiini vuoden mittaan ja kohokohtia olivatkin muun muassa kun Timothy Granaderos kommentoi teostani, Austin Crute ja Tyler Barnhardt jakoivat töitäni tarinoissaan ja kun Kate Walsh näytti piirrokseni IG-videollaan ja kehui sitä siinä. Nämä saattavat tuntua ihan tyhmiltä ylpeyden aiheilta, mutta ne olivat minun vuoden kohokohtiani ja isoja juttuja tapahtumahetkellään.

Haasteen lisäksi kokeilin myös ensimmäistä kertaa striimata piirtämistäni. Ensi alkuun se oli pelottavaa kun kaikki näkevät virheesi ja huonot työskentelytapasi. Pian kuitenkin huomasin, että striimatessa keskityin tekemiseen ihan eri tavalla ja piirtäminen sujuikin jotenkin paljon vaivattomammin. Pääsin paremmin flow-tilaan kun oli niin sanotusti pakko edistää piirrosta, ettei striimi jää turhan lyhyeksi. Eipä minulla montaa katselijaa liveissäni ollut, mutta silti ihan hyvä itseluottamusta kohottava askel. Hankin myös vihdoin iPadin, jota olin vuoden päivät kuolannut! Totuttelu uuteen laitteeseen vei hetken, mutta nyt en oikein malttaisi enää perinteisesti Wacomilla ja koneella piirtääkään. Niin paljon helpompaa on tarttua vain padiin ja alkaa luonnostelemaan. Procreate ohejlmana tuntuu myös oikein mukavalta vaihtelulta Photoshoppiin.

Mitä alkuperäiseen tavoitteeseen tulee, sain haalittua kasaan 1000 seuraajaa jo kesäkuun aikana. Sen jälkeen soin itselleni paljon rauhallisemman tahdin tekemiseen ja loppuvuoden aikana seuraajia kertyi enää noin 500 lisää. Kovasti olen koittanut miettiä jonkinlaista haastetta itselleni myös tälle vuodelle. En haluaisi sen olevan seuraajiin liittyvää, sillä niiden haaliminen kasaan on kuitenkin todella raskasta pidemmän päälle. Jos vuoden päästä minulla on 3000 seuraajaa, olen todella tyytyväinen! Sen sijaan haaste voisi liittyä siihen, että tekisin jonkinlaisia sarjakuvia tai pyhittäisin jonkin verran aikaa myös taustojen tekemiseen? Molemmat kuitenkin ovat niitä asioita, joissa haluaisin kehittyä. Pitää vain löytää sellainen mukavan "helppo" haaste, etten ihan burnoutin partaalla ole taas jo helmikuussa. Joka tapauksessa taidevuoteni oli oikein onnistunut, vaikka muu tuntuikin olevan ihan kakkaa. Toki välillä se taiteilukin oli kakkaa, mutta kun tasapaino löytyi, oli se mitä mainioin rentoutumisen muoto! Ihan tyytyväinen siis olen siihen mitä sain aikaan viime vuonna.

Tulevaisuus

 

Viime aikoina on tullut mietittyä kovasti tulevaisuutta. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin kovin epävarmalta ja lopulliselta, vaikka toisaalta sitä koittaa olla kovinkin toiveikas. Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi ennen kuin ehtii oikeastaan edes tajuta mikä viikonpäivä on menossa. Jokainen päivä muistuttaa toisiaan eikä selkeää loppua näy. Olen myös alkanut miettiä paljon vanhenemista ja kaikkea sitä mitä pitäisi elämässä saavuttaa tai suorittaa ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä. Jotenkin tässä arjen keskellä vain tajuaa sen, että onko tämä nyt sitä elämää mihin tähtäsi? Vai onko se vielä odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa?

Keskitän tällä hetkellä energiaani hieman siihen, että petaan itselleni jonkinlaista pesämunaa tulevaan. Ei niinkään rahallisesti, mutta sellaisena tietynlaisena itsevarmuutena ja oppimisena. Haaveilen siitä, kuinka jätän joskus päivätyön taakseni ja keskityn tekemään vain niitä asioita, joita rakastan. Piirtämistä, kirjoittamista, matkustamista, harrastamista ja ystäviä. Haluaisin edelleen tehdä piirtämisestä sen ammatin, mutta pelkään kai epäonnistumista niin paljon, ettei se oikein tunnu realistiselta tällä hetkellä. Paljon varmempaa on tehdä kunnollisia graafikon töitä tällä hetkellä. Mutta entä jos se olisikin vain riski joka kannattaisi ottaa? Mistä muka voin tietää etteikö sekin homma vain toimisi ja pystyisin oikeasti tienata sillä sen verran, että tulen toimeen? Riskien ottaminen ei ole sitä ominta vahvuuttani, joten pelkäänkin että hakkaan päätäni seinään tämän asian kanssa niin kauan, että se on myöhäistä.

Instagram-haaste selätetty!

Jotenkin hassua, että vasta muutama viikko sitten kerroin kuinka haaste on puolessa välissä ja nyt minulla on jo yli 1100 seuraajaa! Tuhat oli tavoite ja nyt vauhti tuntuu olevan noin 30 seuraajaa päivässä. Mistä tämä sitten johtuu? Miten onnistuin selättämään pelottavan ja taitelijoita syrjivän Instagramin algoritmin ja saavuttamaan tavoitteeni vain puolessa vuodessa? Osittain tulee kertausta edellisistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä näistä ihan oikeat ohjeet.

Löysin oman niche pickin

Tosiaan minulla kävi hyvä tuuri ja löysin sen oman jutun, jolle ei löydy kilpailua ja jolle on kysyntää. Koska taiteeni on siis fanitaidetta lähestulkoon kokonaan niin yleisön löytäminen ei periaatteessa ole kovin hankalaa. Aloitin kesäkuuni sillä, että aloin tehdä fanitaidetta 13 Reasons Why -sarjan uudesta kaudesta. Tiesin etukäteen, että faneissani on paljon Netflixin teinisarjojen ystäviä, joten päätin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Fanieni seassa on myös huikean paljon lgbtq-ihmisiä, jotka tykkäävät kovasti kun postaan erilaisia lgbtq-aiheisia kuvia. 13 Reasons Why esittelikin meille melkoisen määrän erilaisia homohahmoja viimeisellä kaudella, joten päätin ottaa härkää sarvista. Jo ensimmäin postaukseni keräsi satoja tykkäyksiä ja poiki kymmeniä seuraajia, jopa sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, mikä villitsi kuvani suosiota entisestään.

Yhtenä suurena suosion nostattajana pidän myös sitä, että jokaiseen kuvaan kirjoitan auki omia ajatuksiani piirtämästäni kuvasta. Syvennän kuvan tunteita tekstin avulla, joka saa ihmiset siis ihan oikeasti liikuttumaan ja jakamaan kuviani eteenpäin. Olen saanut ihan älyttömästi kivaa palautetta faneilta, joita kuvani ja tarinani ovat koskettaneet! Tällöin tunnen tekeväni oikeasti jotain merkityksellistä.

Saan todella paljon kivoja ja koskettavia kommentteja!

Käytän hyödyksi muita käyttäjiä

Edelleen teen paljon sitä, että käyn etsimässä käyttäjiä, jotka saattaisivat olla kinnostuneita sisällöstäni. Tykkäilen ja kommentoin heidän kuviinsa ja useimmiten sieltä tuleekin uusi seuraaja. Tärkeää on myös merkitä julkaisuusi henkilöitä ja nimenomaan sillä "merkitse julkaisuun" toiminnolla. Kun ensimmäisen kerran sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, olin aivan shokissa. Pahinta oli kun yksi näyttelijöistä sattui vielä jopa kommentoimaan teostani. Menin valehtelematta aivan sekaisin ja minun piti hetki koota itseni ja katsoa mitä vastaisin hänelle. Tämä on yksi syy lisää, miksi merkitsen aina näyttelijät sekä viralliset 13 Reasons Why -kanavat kuviini. On vaan jotenkin niin huikean siistiä kun joku ketä ihailet suuresti noteeraa tekemäsi kuvan!

Vaikka näyttelijät eivät reagoisikaan mitenkään, niin näkyvät kuvat tällöin paljon helpommin heidän seuraajiensa syötteessä. Pidän kuitenkin huolen, etten postaa mitään, mikä voisi olla loukkaavaa ketään kohtaan. Mitään riskejä ei kannata ottaa silloin kun tägäät kuviisi muita henkilöitä.

Tyler Barnhardtin kommentti lämmitti kivasti mieltä ja motivoi jatkamaan!

Olen persoona - erotun siis muista

Minulle on aina ollut todella tärkeää kommunikoida fanieni kanssa. Kiittää, herättää keskustelua ja ylistää heidän oivalluksiaan. Tällä hetkellä yksityisviestejä tulvii ovista ja ikkunoista, kommenteista puhumattakaan. Koitan kovasti vastata kaikille jotain, mutta joskus vain jokin kommentti menee ohi. Tärkeää on kuitenkin vähintään tykätä kommenteista. Pidän myös huolen siitä, että kielenkäyttöni soveltuu myös sille 13-vuotiaalle seuraajalle, joita on jonkin verran tullut nyt tämän uuden aluevaltaukseni myötä. (Hyvästi siis nsfw-taide!) Ylipäätään kohteliaisuudella pääsee pitkälle somessa, vaikka usein tuntuukin että kaikkein suosituimmat käyttäjät ovat niitä kunnon rääväsuita.

En halua olla vain kasvoton, kylmä taitelija vaan ylläpitää yhteisöä, jossa jokaisella fanilla on turvallista olla. Rohkaisenkin fanejani kommentoimaan ja kertomaan omia mietteitään jokaisessa kuvassa, jota postaan. Tällöin syntyy dialogia ja vahvempia faneja, jotka myös jäävät innolla seuraamaan, mitä keksin seuraavaksi. Tavallaan siis luon koko ajan omaa brändiä, jolla pidän huolen, että kaikki tililläni tuntuu yhtenäiseltä ja siltä, että oikeasti sama ihminen on jokaisen mietteen ja kuvan takana.

Selvitän mistä kohdeyleisöni pitää

En voi korostaa tätä tarpeeksi: Aivan sama mitä teet, tee taidetta itseäsi varten, älä seuraajiasi. Mutta jos haluat kasvaa somessa, on se melko välttämättömyys ainakin jonkin verran nuoleskella ja kuunnella faniesi toiveita. Toki minun on helppo huudella fanitaitelijana, kun kohdeyleisö tavallaan löytää minut melko helpostikin. Niin sanotulla oikealla taiteella, omilla hahmoilla ja sarjakuvilla tie on varmasti aavistuksen kivisempi ja vaatii enemmän työtä, jotta löytää sen oman fanikunnan. Olen itse selvitellyt fanieni mieltymyksiä insta-tarinoiden kyselyillä melkoisen paljon. Tiedän, mistä hahmoista ja shipeistä fanini pitävät eniten ja millaiset kuvat näistä hahmoista tuovat eniten näkyvyyttä. Eräs faneistani kiteytti jotenkin hyvin, että kuvissani on juuri sopivasti söpöyttä ja seksikyyttä, tyyliä, tarinaa ja tunnetta. Pidän tuosta määritelmästä erittäin paljon ja koen, että se on jopa aika osuva!

Tämän enempää "nsfw" puolelle en enää uskalla insta-taidettani viedä

Olen aktiivinen

Tämä on ehkä edelleen se kaikkein tärkein osa-alue koko instailussa. Jaa, tykkää, kommentoi. Tee haasteita, postaa aktiivisesti, tee tarinoita ja seuraa takaisin. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole aktiivinen, ei kukaan löydä sinua ja tiliäsi. Vanhat postaukset hukkuvat hyvin äkkiä uutisvirtaan. Mieluummin postaat sitten vaikka jotain huonompaa, johon et ole tyytyväinen ollenkaan kuin, että jättäisit postaamisen väliin. Itse olen huomannut, että ne omasta mielestä kaikkein epäonnistuneimmat kerää eniten näkyvyyttä. Minunkin yksi työ, josta en pitänyt juuri yhtään on tuonut minulle jo yli 300 uutta seuraajaa, sen on nähnyt yli 200 000 ihmistä ja siitä on tykätty 24 000 kertaa. Että se siitä motivaatiosta yrittää aina parhaansa!

Nyt kuitenkin voisin pitää ansaitusti pienen tauon somettamisesta ja piirtämisestä. Pitemmän päälle tämä kaikki on todella uuvuttavaa, vaikka sitä onkin oikein kiva tehdä. Kehityn piirtäjänä koko ajan, mikä toisaalta kannustaa enemmän ja enemmän harjoittelemaan. Joskus on kuitenkin ihan hyvä ottaa pieni tauko ja keskittyä johonkin ihan muuhun!

Viimeaikaisia piirusteluja

Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa oikein kirjoitella mitään kun käytän kirjaimellisesti kaiken vapaa-aikani piirtämiseen! Jonkin verran toki pitää pelata vielä Animal Crossingia sekä Last of Usia tähän päälle, mutta koitan kovasti pitää kiinni siitä, että piirrän joka päivä. Tällä viikolla alkavat myös luokkakavereiden kesken järjestämämme "Vain graafikko elämää" -sessiot, joissa käydään vuoron perään toistemme tyyliä, teoksia ja vinkkejä läpi. Jokainen siis vuorollaan piirtää jonkin kuvan ja muut sitten koittavat jäljentää sen tunnelmaa, värejä, viivoja, hahmoja tai muuta omalla tyylillään. Tällä viikolla on minun päiväni ja vähän jo jännittää! Ehkä kerron sitten tarkemmin miten tämä lähtee käyntiin, jos se on mielekästä. Tässä kuitenkin ihan vain muutama viimeaikainen piirrokseni!

Onpas sinistä! Kuten näkyy niin 13 Reasons Why, Game of Thrones ja Mermay ovat olleet viimeaikoina aika kovaa huutoa. Kokeilen tällä hetkellä paljon eri valaistusten tekemistä, joka vaikuttaa siis värivalintoihin todella paljon. Ihan hauska välillä vähän kokeilla ja leikkiä, oppia siinä samalla jotain uuttakin. Palaillaan sitten kun mulla on taas jotain kirjoiteltavaa! :)

Instagram tavoite puolessa välissä!

Käytän yhtenä mittarina menestykseen tuota julkaisut/seuraajat vertailua. Sen mukaan olisin saanut 5,6 seuraajaa per postaus! Vaikkei se ihan suoraan niin menekään.

Alkuvuodesta kerroin tavoitteestani saada uudelle Instagram-taidetililleni tuhat seuraajaa kasaan vuodessa. Välitavoitteeksi asetin, että heinäkuun aikana minun tulisi saavuttaa puoliväli eli 500 seuraajaa. Nyt voin ilokseni kertoa, että pääsin tuohon tavoitteeseen jo toukokuun lopussa! Ensin jopa mahdottomalta tuntunut tavoite tulikin kasaan yllättävän helposti, ainakin kun tietää mitä tekee. Päivittäin olen uhrannut aikaa vähintään puoli tuntia tilini ylläpitämiseen ja parhaimmillaan lähes koko päivän... Tässä tulee vähän vinkkejä ja tietoja siitä, miten pääsin tuohon välitavoitteeseeni!

Moni varmaan vielä tässäkin vaiheessa ajattelee, että instassa pärjää kunhan vain postailee aktiivisesti ja laittaa hyvät tägit jokaiseen kuvaan. Tuo onkin periaatteessa se minimi mitä tehdä, jotta kuvasi voivat saada näkyvyyttä. Yksinään noiden varaan ei kuitenkaan voi hommaa jättää, sillä näkyvyys ei automaattisesti tuo sitoutuneita seuraajia. Myöskään se, että saat yhden seuraajan per kuva ei ole kovin tehokasta. Sitoutuminen on silloin todella pientä, ehkäpä joku on vain hetken mielijohteesta painanut sitä seuraa nappia? Sen sijaan itse kannustan selvittämään postaustesi avulla, mistä seuraajasi pitävät ja millaiset kuvat saavat heidät jakamaan kuvaasi eteenpäin. Itse tasapainottelen siis koko ajan sen kanssa, postatako sellaista mitä itse haluan tehdä vai sellaista mitä seuraajani haluavat nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että parasta tehdä aina sitä mitä itse haluat. Tällöin kiinnostus tekemistä kohtaan säilyy ja toisaalta saatat tavoittaa sellaisia seuraajia, jotka pitävät just siitä sun jutusta.

VINKKI! Muuta taide-instasi yritystiliksi niin saat kattavasti informaatiota siitä, mihin aikaan seuraajasi reagoivat parhaiten ja miten hyvin kuvasi ovat poikineet näkyvyyttä!

Mukana haasteisiin osallistumia sekä ajankohtaisia aiheita!

Millainen sitten on hyvä kuva? Tähän ei oikeastaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että se kaikkein hienoin piirrustus ei välttämättä kerää juuri yhtään tykkäyksiä tai näkyvyyttä ja päinvastoin. Joskus se huonompi työ vain on enemmän seuraajiesi mieleen. Itse suosin sitä, että teen juuri sitä omaa juttuani. En välitä niin hirveästi siitä, onko tämä nyt se paras aihe tähän hetkeen vaan joskus annan ihan vain kynän viedä. Toki siitä on aina hyötyä, kun valitset työsi aiheeksi jotain ajankohtaista. Maailman tapahtumat, elokuvat ja meemit ovat kaikki hyviä keinoja saada näkyvyyttä. Tuolloin tärkeintä on erottua massasta, sillä hyvässä lykyssä jostain ajankohtaisesta asiasta postataan kuva minuutin ellei jopa muutaman sekunnin välein! Hukkuminen massavirtaan on hyvin varmaa tuolloin. Valitse siis hashtagisi todella huolella! Käytä niitä yleisimpiä, mutta myös joitain hyviä "niche pick" tägejä. Taidetilille näkyvyyden saamiseksi tärkeää on myös tehdä DTIYS* sekä kuukausittaisia haasteita kuten Mermay, March of Robots tai Inktober. Näin saat helposti aktivoitua itseäsi ja siinä samassa mahdollisesti tykkäyksiä ja seuraajia. *Draw this in your style

Hashtagien valitseminen on myös todella tärkeää. Itse pidän huolen, että postauksessani on vähän vajaa 20 erilaista tägiä. Tärkeintä on valita juuri niitä, jotka selkeästi liittyvät kuvaasi, mutteivat ole liian isoja. Esimerkiksi vesivärityöhön hyviä ovat: #watercoloring, #colorblue, #traditionalart. Sen sijaan välttäisin: #happy #art #love, jotka ovat aivan liian isoja tägejä. Tällöin työsi hukkuu varmasti erilaisten maailman äitylien ihgutus-viestien sekaan. Käytän apuna yleensä Googlea kun etsin hyviä tägejä postaukseeni. Ihan vain varmistaakseni, etten unohda mitään. Hyvä tapa on myös tägätä oman tilisi nimi hashtaginä. Siitäkään ei ole haittaa vaikka merkitsisit itsesi omaan kuvaasi. Sen sijaan välttäisin merkitsemästä liikaa porukkaa kuviisi, ellet ole aivan varma, että he saattaisivat pitää kuvastasi. Jos merkitset julkkiksen niin tee se ihan sillä "merkitse henkilöitä toiminnolla". Tällöin kuvasi ilmestyy henkilön merkittyihin kuviin ja on kaikkien nähtävissä. Jos nimi on vain tekstin seassa, ei se näy kuin merkitylle henkilölle, jos hän tajuaa sen edes katsoa.

March of Robots haaste ei tuonut minulle paljoa seuraajia tai näkyvyyttä, mutta se sai minut kokeilemaan jotain uutta ja piti aktiivisena!

Kaikki lähtee kuitenkin aktiivisuudesta - sitä en voi painottaa liikaa. Käytän paljon ajastani siihen, että käyn tykkäilemässä ja kommentoimassa toisten käyttäjien postauksiin. On erittäin tärkeää käydä läpi sellaisia käyttäjiä, jotka selkeästi pitävät samanlaisista asioista, joita sinä itse postaat. Itse käyn läpi muiden fanitaidetta tai puolialastomia miehiä piirtävien tilien (Silverjow, n.e.r.d.y, Toastwire) seuraajalistoja ja käyn tykkäilemässä siellä olevien seuraajien kuvista. Jokainen tälläinen systemaattinen tykkäily poikii minulle päivittäin 1-2 seuraajaa - kunhan vain muistan tehdä sitä! Nämä seuraajat usein myös ovat melko sitoutuneita jäämään seuraamaan sinua, kun tulevat jo saman aihepiirin faneina profiiliisi. Tärkeää on kuitenkin muistaa myös niitä tyyppejä, jotka seuraavat jo sinua. Ole kohtelias, kommentoi ja tykkäile heidän vastauksista kuviisi ja pidä huoli, että pidät yllä mielenkiintoa ja keskustelua. Kaikki tämä lisää näkyvyyttäsi ja pidettävyyttäsi. Kehottaminen kommentoimiseen tai seuraamiseen kannattaa kuitenkin tehdä harkitusti. Instagram ajattelee helposti spämminä liiallisen pakottamisen. Sen sijaan, esitä postaustekstissäsi joku kysymys, johon seuraajiesi on helppo tarttua!

Olen aika varma, että saavutan sen tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Siltikään nyt ei ole varaa alkaa laiskottelemaan. Ehkä voin vähän höllentää tahtia, mutta silti on paljon tehtävää vielä, jotta saavutan tavoitteeni! Jos joku haluaa lisää vinkkejä taidetilinsä seuraajamäärän kasvattamiseen niin annan niitä mielelläni. Tämä ei ole rakettitiedettä, eikä salaista tietoa :)

Klikaa isommaksi kuvaa niin näet prosessini konkreettisin esimerkein!

1. Selvitä kohdeyleisösi kiinnostuksen kohteet (omani ovat: fanitaide, teinisarjat, lgbtq, sarjakuvat, mieshahmot).
   
2. Kommentoi, tykkää, seuraa, jaa - jos et ole kanssakäymisessä muiden kanssa, et voi olettaa että he ovat sinun kanssasi.
   
3. Tee juuri sitä mitä itse haluat, saat parempia ja sitoutuneempia seuraajia! Saa epäonnistua.
   
4. Tilisi kasvaminen ei tapahdu hetkessä, anna itsellesi ja taiteellesi aikaa
   

Oma tyyli ja inspiraation lähteet

Yksi suurimmista kehuista, joita taitelija voi mielestäni saada on se, että hänellä on tunnistettava tyyli. Sellainen, että voi sanoa jo kaukaa ja nopealla vilkaisulla, että hei, tämänhän on tehnyt se tyyppi! Oman tyylin kehittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen homma. Se vaatii vuosien harjoittelua ja kokeilemista. Joskus se kehittyy nopeasti, toisinaan tuntuu, että se junnaa paikallaan kuukaudesta toiseen. Kaiken lisäksi, vaikka kuinka yrittää pitää sen tietynlaisena niin se perkele kehittyy välillä itsestäänkin ties minne suuntiin! En oikein tiedä miten kuvailisin omaa tyyliäni. Joskus olen käyttänyt termejä sarjakuvamainen, keskeneräinen ja kieliposkella tehty. Itselleni on ollut tärkeää kehityksen kannalta tutkia muita taitelijoita ja lainailla elementtejä heidän töistään. En tarkoita nyt suoraa kopioimista, (vaikka sitä se harjoitteluvaiheessa onkin), vaan sitä, että tutkii heidän teoksia, kokeilee viiva- ja varjostustekniikoitaan sekä väri- ja valomaailmoja.

Käyn tässä tekstissä läpi erilaisia taiteilijoita ja piirtäjiä, joilla on ollut tai on tälläkin hetkellä suuri merkitys oman tyylini kehityksessä piirtäjänä. Osan vaikutukset näkyvät edelleenkin teoksissani ja osasta haen tälläkin hetkellä vaikutteita. Varmaan taas vähän kuivempaa tekstiä, mutta jospa tästä jollekin jotain iloa olisi!

Ensimmäiset vaikuttajani tulevat jo ihan lapsuudesta.  Ken Sugimori ja hänen Pokémon piirroksensa ovat varmasti se yksi isoimpia syitä miksi aloitin piirtämään. Tykkäsin piirtää niin Pokémoneja kuin ihmishahmojakin sarjasta ja kopioinkin paljon suoraan niitä Sugimorin piirtämiä kuvia. Ihailin hänen tyyliään, vaikka monet olivatkin sitä mieltä, että hänen piirroksensa olivat kaikkein tylsimpiä. Nykyään ymmärrän paremmin tämän mielipiteen, mutta se ei silti ole muuttanut arvostustani kyseistä herraa kohtaan.  Hieman isompana mukaan kuvioihin tulivat Dragon Ball mangan luoja Akira Toriyama, jonka avulla aloin harjoittelemaan ihmisten piirtämistä. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin Don Rosa, jonka sarjakuvataidetta ihailen vielä tänäkin päivänä! Ne kaikki pienet yksityiskohdat, jatkumot ja viittaukset toisiin tarinoihin olivat jotain mikä inspiroi minua jo lapsena. Ehkä juuri tästä syystä tykkään piilotella kaikenlaisia piiloviestejä ja -merkityksiä töihini? Joita kukaan ei koskaan kyllä huomaa tai tajua...

Teininä suurimpiin ihailun kohteisiin kuuluivat Hiromu Arakawa, joka tunnetaan Full Metal Alchemistin luojana. Häneltä olen lainannut paljon kasvojen ilmeitä ja huumoria omaan tekemiseeni. Hänen tarinankerronta tapansa sekä hahmojen luominen on aivan mahtavaa! Teinivuosina opin myös arvostamaan niitä kaikkein kovimpia suomalaisia tekijöitä eli Tove Janssonia sekä Tom of Finlandia. Kumpikaan heistä ei suoraan ole tuonut mitään sen ihmeellisempää tyyliini, enimmäkseen olen vain ihaillut heidän saavutuksiaan ja inspiroitunut siitä. On hienoa ja motivoivaa oikeasti huomata kuinka jotkut voivatkin menestyä noin hyvin tekemällä juuri sitä mitä haluavat! Voisin lisätä listaan myös Marvelin edesmenneen legendan Stan Leen, joka myös on motivoinut minua todella paljon kokeilemaan rajojani piirtäjänä. Tuntuu kuitenkin, että näistä kaikista on tullut puhuttua vuosien varella enemmän kuin liikaa. Tästä syystä onkin aika antaa estradi niille tämän hetken kovimmille inspiraation lähteille.

Joka kerta kun joku näistä tyypeistä postaa jotain sosiaaliseen mediaan, inspiroidun saman tien piirtämään itsekin! On hassua, kuinka nykypäivänä ne omat idolit saattavat olla vain nimimerkkejä somessa. Minulla ei ole oikeastaan hajuakaan näiden tyyppien oikeasta nimestä - naamasta puhumattakaan. Hyvä jos uskaltaa varmuudella edes olettaa heidän sukupuolensa! Valitsin tähän kolme kovinta tän hetken suosikkia, joiden töistä ammennan todella paljon asioita omaan tekemiseeni. Gabriel Picolo on aivan loistava luomaan tunnelmaa ja valaistusta. Rakastan myös hänen viivan käyttöään! Silverjow puolestaan on todella kova pinup-taitelija, joka on niin taitava tekemään ihmisiä tunnistettavalla tyylillä. Ihastuin myös siihen miten hyvin hän osaa värittää ihoa ja varjostaa todella hillitysti! Uusin tuttavuus on Wrecked Fuse, jota olen seurannut someissa vasta ehkä vuoden ajan. Hän piirtää enimmäkseen vain yhtä aihetta eli Stranger Thingsistä tuttuja Billyä ja Steveä. Rakastan hänen tapaansa tuoda hahmot todella eläväisinä jokaiseen kuvaan. Persoonallista otetta ja huumoria unohtamatta! Hänessä ihailen myös suuresti sitä, että hänellä on just se oma juttu jota tehdä.

Kaikilla kolmella on täysin erilainen tyyli, joista jokaisella on jotain sellaista mitä itse haluaisin oppia myös. Usein tällä hetkellä harjoittelenkin tutkimalla näiden tyyppien piirroksien valoja, varjoja, viivoja, värejä ja anatomiaa. Saan todella paljon irti joka kerta kun teen pienen art studyn näihin tyyleihin! Laitan tähän loppuun vielä pari omaa piirrosta niin voitte itse vertailla löytyykö niistä vaikutteita kenestäkään yllä mainituista taitelijoista. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

Ahdistava sosiaalinen media ja taidetilin perustaminen

Joulukuussa 2019 turhauduin siihen, että oma instagram-tilini on  niin huonosti organisoitu ja laiskasti ylläpidetty. Tilini on sotkuinen, täynnä turhaa ja jumittanut samassa seuraajamäärässä jo vuosia. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa alusta ihan uudella instagram-tilillä. Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että haluan saada näkyvyyttä säälittävälle taiteelleni. Tämän lisäksi halusin nähdä onnistunko kesyttämään instan ja hankkimaan itselleni 1000 seuraajaa vuodessa. Aiemmin olen onnistunut hankkimaan tuon määrän seuraajia vain Tumblerissa ja Twitterissä. Noissa ei 2000 seuraajan haaliminen kasaan ollut oikeastaan temppu eikä mikään. Tumblerissa sain kolmen vuoden aikana kasaan lähes 3000 seuraajaa ja Twitterissä vuoden aikana 2000. Mutta instagram on paljon haasteellisempi. Se vaatii kurinalaisempaa otetta ja suurempaa sitoutumista koko hommaan. Instagram ei anna armoa laiskottelijoille, eikä se hoida itse itseään kun et ole paikalla. En ole itse mikään ammattilainen tässä asiassa, vaan kaikki perustuu siihen mitä olen nyt itse tutkinut sekä omiin kokemuksiini. Voin siis antaa vinkkejä, mutta ei nämä mitään absoluuttisia totuuksia ole. Tässä mietteitä ja vinkkejä ensimmäisen kuukauden ajalta!

Instagram alustana ja sen haasteet

Ihan ensimmäisenä ennen tilin perustamista, oli tehtävä postaussuunnitelma ja luotava itselleni tavoitteet. Luin paljon erilaisia artikkeleita, katsoin videoita ja tarkastelin muiden tilien toimintaa. Sainkin ihan hyvän kokonaiskuvan siitä, miten instagram oikeastaan toimii. Tavoitteeksi asetin, että 2021 vuoden tammikuussa, minulla olisi kasassa 1 000 seuraajaa tililläni. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta jakamalla vuoden pienempiin välitavoitteisiin, uskoisin saavani itseni motivoitua yrittämään. Ensimmäinen tavoite on, että saisin helmikuun loppuun mennessä kasaan 100 seuraajaa. Ilokseni huomasin, että tuo tavoite täyttyi jo tammikuun puolella! Seuraavana olisi tarkoituksena saada kasaan 500 seuraajaa kesä-heinäkuun paikkeilla. Toistaiseksi tavoite tuntuu siis realistiselta ja ihan saavutettavalta, mutta mitä se vaatii, jotta kasvu pysyisi tasaisena ja pääsisin tavoitteeseeni?

Työtä, työtä ja työtä. Some-maailma on nopeatempoinen ja julma. Siellä täytyy olla koko ajan läsnä ja sille pitää uhrata aikaa menestyäkseen. Valitettavasti  nykymaailma myös ajaa siihen ajatteluun, että menestys mitataan someseuraajilla ja etenkin omalla alallani se näkyy hyvin vahvasti. Paljon seuraajia ja tykkäyksiä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä ja mahdollisia asiakkaita. Ymmärrän aivan hyvin sen, miksi jotkut masentuvat ja ahdistuvat somesta. Itsellänikin on ollut nyt jo levottomia öitä ja raastavia päiviä pelkästään tämän insta-projektin vuoksi. Käytän kaikki bussimatkat ja ison osan vapaa-ajastani insta-seuraajia haalien. Pahimmillaan olen yöllä herännyt siihen, että täytyy käydä katsomassa mitä omalle tilille kuuluu. On ahdistavaa ja uuvuttavaa olla pakkomielteisesti kiinni puhelimessa ja pitää huolta, että tekee tarpeeksi tavoitteen edistämiseksi. Periaatteessa siis, jos et postaa mitään, hukkuvat edelliset postauksesi intagramin valtavaan kuvafiidiin eikä sitten kukaan enää löydä sinua. Mitä sitten tehdä kuvapostausten välissä ja hiljaisina postauspäivinä?

Kommentoi, tykkää, tee tarinoita ja seuraa muita. On todella tärkeää olla aktiivinen ja pitää liikenne tilillesi tasaisena. Olen huomannut, että kaikkein tehokkain tapa on käydä kommentoimassa "itseään huonompien" profiileja, eli tilejä jotka ovat vasta aloittelemassa piirtäjän uraansa ja joilla on vähemmän seuraajia kuin sinulla. Periaatteessa siis ideana on hyötyä mahdollisimman paljon niistä, jotka eivät osaa hyödyntää instan kaikkia ominaisuuksia, mutta ovat epätoivoisia. Kerron alempana tarkemmin, miten löydät näitä käyttäjiä helpoiten. Yhtä tärkeää on myös vastata kommentteihin joita saat. Jokainen käynti profiilissasi ja kuvissasi lasketaan liikenteeksi, joita algoritmit hyödyntävät. Kannattaa siis vastata kommenttiin ja tykkäykseen sekä kiittää seuraamisesta, mutta tee se vasta hetken kuluttua ilmoituksesta! Tällöin henkilö todennäköisemmin kurkistaa uudelleen sivullesi.

Omat vinkit ja havainnot

Hankalinta taide-instagramin ylläpitämisessä on se, että täytyy jatkuvasti olla luomassa uutta kontenttia. On uuvuttavaa koko ajan miettiä mitä voisi piirtää, jotta se keräisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä - mikä puolestaan poikii seuraajia. Kamppailen jatkuvasti luovuudenpuutteen ja art-blokin kanssa, joista kummallekaan ei olisi aikaa. Jotta pääsen tavoitteeseen, on postausrytmini oltava vähintään joka kolmas päivä piirustus ja joka toinen tiiseri tulevasta tarinoihin. Tahti on kova siihen nähden, että ennen piirsin yleensä kerran viikossa valmiin kuvan ja nyt pitäisi saada aikaan 2-3. Toki piirrosten ei tarvitsisi olla valmiita, mutta sen verran perfektionisti ja estetiikan päälle olen, että ihan mitä tahansa en voi tililleni postata. Muutenkin joudun ajatella kuvani kolmen kuvan sarjana, jotta tilini näyttää siistiltä ja suunnitellulta. Jokaisessa teoksessa on siis vähän otettava huomioon sekin, millaisten kuvien ympärille tämä uusin tulee. Värit, viivat, tyyli... kaikki tämä vaikuttaa siihen miten siistiltä ja huolitellulta instagram tilini näyttää.

Toki tälläkin kertaa tavoitteenani on myös kehittyä piirtäjänä. Sen pitäisi aina olla päätavoitteeni, mutta jostain kumman syystä se tuntuu aina jäävän tuon seuraajien haalimisen jalkoihin. Koitan kokeilla erilaisia tyylejä ja tekniikoita ja samalla ammentaa tiedon ja erehdyksen kautta uusia elementtejä omiin töihini. Ensimmäistä kertaa ikinä, minulla on sellainen tunne, että minulla alkaa olla oma selkeä tyyli. Tein vuosia semi-realistisia piirroksia ja aina silloin tällöin överi-sarjakuvamaisia. Nyt olen löytänyt sellaisen kultaisen keskitien, joka tuntuu luontevalta ja omalta. Auttoi huikeasti kehittymistä kun pakotti itselleen pienen piirustushaasteen tilin avaamisen alkuun. Päätin tehdä fanitaidetta jokaisesta Life is Strange 2 -pelin episodista. Valitsin aiheen siksi, että tiesin jaksavani olla kiinnostunut siitä koko haasteen ajan. On myös helpompi kerryttää seuraajia, kun valitsee jonkun tietyn pienemmän aiheen, josta postailla. Silloin muut pienemmän aiheen ympärillä olevat tilit löytävät sinut helposti ja hyvässä lykyssä buustaavat sinua omilla tileillään, tägäämällä kuviin ja julkaisemalla kuviasi tarinoissaan. Tällöin heidän tiliensä seuraajat löytävät helposti sinut ja ovat kiinnostuneet sinusta. Fanitaide on aina ollut minun taiteelleni se kaikkein miellyttävin väylä, joten tämä oli aika luonnollinen valinta minulta.

Tärkeää on myös määritellä oma kohdeyleisö ja selvittää millaisia tilejä potentiaaliset seuraajat seuraavat jo. Itselleni kohdeyleisön määrittäminen oli aika helppoa ihan vain sen takia, että tiedän millaiseen porukkaan taiteeni iskee muissa someissa. Hyviä apuvälineitä oman taidetilin kasvattamiseen on seurata niitä taitelijoita, jotka tekevät suunnilleen samaa kuin sinä. Minun tapauksessani seuraan siis käyttäjiä, jotka profiloituvat näihin asioihin: fanitaide, lgbtq-friendly, mies sekä käyttäjällä on yli viisi tuhatta seuraajaa. Miksi näin? Tilit, jotka tippuvat kaikkiin noihin kategorioihin ovat kaikkein lähimpänä oman tilini teemaa. Riittää siis, että käyn kommentoimassa ja tykkäilemässä tilin seuraajien omiin postauksiin ja kippas kappas, heidän seuraajat löytävätkin tiensä myös minun profiiliini. Kun vastassa on samanlaista kontenttia, mihin potentiaalinen seuraaja on muutenkin tottunut, tulee seuraaminen helposti. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä liiallinen kommentointi ja tykkääminen voi aiheuttaa määräaikaisen porttikiellon instaan. Oli muuten tuskaisen pitkä vuorokausi kun ei saanut tehdä mitään instassa…

Yhteenvetona

Ennen taidetilin aloittamista, määrittele itsellesi tavoitteet ja syy, miksi haluat taidettasi näyttää juuri intassa. Instagram on alustana sellainen, että se vaatii jatkuvasti töitä. Pelkästään hyvät hashtagit eivät riitä vaan sisältöä täytyy tuottaa aktiivisesti. Kaiken lisäksi seuraajat eivät vain sattumalta löydä sinua, vaan sinun täytyy aktiivisesti etsiä heitä, koukuttaa heidät seuraamaan juuri sinua. Siistin näköinen instagram-tili on plussaa, sillä ihmiset selaavat joka tapauksessa nopeasti tilisi läpi ennen lopullista seuraamispäätöstä. Varaudu siihen, että prosessi on henkisesti vaativa ja aikaavievä mikäli haluat kasvattaa tiliäsi. Etenkin alku voi olla tuskastuttavan hidas. Tykkää ja kommentoi, sekä osallistu erilaisiin tempauksiin ja haasteisiin. Esimerkiksi inktober, artvartist, draw this in your style. Hyödynnä etenkin niiden käyttäjien haasteita, jotka profiloituvat sinun tilisi kanssa samojen aiheiden pariin. Ehkä tästä oli jollekin jotain apua. Vuoden päästähän se nähdään, onko näissä ohjeissa mitään perää vai ei.

PS. Saa seurata, mutta ei ole mikään velvoite kellään! Plus toivoisin, ettei kukaan lähiperheestä ala seurata, jottei minulle tule liikaa paineita tilin ylläpitämiseen. Haluan saada postata kuvia ilman paineita siitä, että joudun perustelemaan valintojani tai aiheitani kenellekään. Kiitos!

Kammottava keskinkertaisuus

Bathroom Dance (10/2019)

Suuri lapsuuden haaveeni on ollut tulla isona sarjakuvapiirtäjäksi tai kuvittajaksi. Ajatuksena tuo kuulostaa edelleenkin hienolta, mutten koe sitä millään tavalla mahdolliseksi saatika kannattavaksi enää. Piirtäminen on aina ollut suuri intohimoni, mutta tie tähän missä olen nyt "taitelijana" ei ole ollut helppo. En muista olenko joskus tästä jo avautunut täällä, mutta nyt tuntuu, että olisi taas aika kirjoitella asiasta. Ihan vain omaksi muistiinpanoksi, mutta koska teitä kuitenkin niin hirveästi kiinnostaa päästä minun pienen narsistisen pääni sisään niin tässä vähän natusteltavaa. Tästä tuli aika pitkä, joten peukut sulle jos jaksoit lukea!

Kun puhutaan luovuudesta, (minun kohdallani piirtämisestä tai kirjoittamisesta), koen olevani nykyään sitä sellaista varmaa keskitason osaajaa. Luomukseni eivät koskaan ole olleet mitään maata mullistavaa taidetta tai sellaista, mikä keräisi paljon tykkäyksiä somessa. Tyylini tuntuu keskeneräiseltä ja kaikki näyttää jotenkin hutaisten tehdyltä ja huonosti perustellulta. Opettajat kovasti yrittivät neuvoa minua kokeilemaan uutta ja viemään taidettani pidemmälle, mutta olin liian jääräpäinen, enkä halunnut poistua mukavuusalueeltani.  Koin tuolloin ohjeet kokeilla jotain uutta enemmänkin rasitteena ja pelkkänä ajanhukkana, minähän olin jo täydellinen. Lesoilinkin koko yläasteen kavereille sillä, kun sain kuviksesta kymppejä, vaikken edes yrittänyt! Kunnes en enää saanut...

Pilvilinnani romahti yläasteen jälkeen. Lukiossa kuviksen kympit tippuivat yseihin ja kaseihin. En tuolloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse, vaan protestoin ja väitin, ettei opettajilla ollut vaan tyylitajua. Todellisuudessa taitoni eivät olleet kehittyneet mihinkään, joten opettajat rankaisivat siitä, että tein aina saman asian uudelleen ja uudelleen. Keksin kavereille erilaisia syitä miksi opettajat antoivat minulle, entiselle kympin oppilaalle, huonompia numeroita. Milloin opettajalla oli tyhmä näkemys tehtävänantoon ja milloin opettaja vain vihasi minua. Peittelin siis omaa epävarmuutta osaamisestani valittamisella ja vitsailulla. Kun numerot eivät tekosyillä nousseet, päätin tyytyä siihen todellisuuteen, että olen vain keskinkertainen. Kun en yritä kunnolla, kukaan ei myöskään odota, että tekisin jotain täydellistä. Aloin vähätellä taitojani ja pian ei ollut mielekästä enää tehdä mitään kun aina vertasi omaa tekemistään muihin. Luovuuteni kärsi aivan totaalisesti tästä ajatustavasta. Yritän vieläkin päästä eroon itseni vähättelystä, mutta se on jotenkin niin syvälle juurtunut asia minussa, että se vaatii vielä paljon työstöä.

A lovely night like this (2017)

Kun piirtämisestä ei oikein tullut enää mitään, aloin kirjoittamaan tarinoita ja pitämään tätä blogia, (sillä se tuntui helpommalta kuin piirtäminen.) Kilpailu kavereiden kesken ei myöskään ollut niin suurta, sillä vain muutamalla oli blogi. Vaikka tykkäsinkin ja tykkään edelleen kirjoittaa, tahdoin silti tehdä juuri piirtämisestä sen ammatin itselleni. Totuus kuitenkin oli se, että taitoni olivat täysin riittämättömät ja suuri pelko valtasikin minut... Entä jos minusta ei tulekaan sarjakuvataitelijaa kuten lapsena haaveilin? Tiesin, ettei keskinkertaisilla piirustustaidoilla tulla miksikään sarjakuva-guruksi tai kuvittajaksi. Olin kuitenkin liian syvällä kuopassa oman osaamattomuuteni kanssa, etten oikein tiennyt miten sieltä edes voisi nousta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja hakea graafisesksi suunnittelijaksi. Siinähän pääsee piirtämään ja  alalla voi ehkä jopa työllistyä.

Ajalta juuri ennen kun aloitin graafikon opinnot

Voiko olla graafikko, jos ei osaa piirtää?

Niinpä parin yrityksen jälkeen pääsin sisään Kymenlaakson ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Tuolla itseluottamukseni piirtäjänä polki maahan luokka, jonka osaamisen taso oli aivan älyttömän korkea. Piirtäjänä en ollut enää keskinkertainen, olin oikeastaan jopa huono verrattuna muihin. Samalla kun minä olin taistellut tuulimyllyjä vastaan lukioikäisenä, olivat muut kehittäneet omaa tyyliään piirtäjänä. Omat piirrokseni näyttivät ihan samalta kuin yläasteella tekemäni, eikä minkäänlaista kehittymistä ollut nähtävissä. Katselin kateellisena muiden taitoja ja kauniita kuvituksia kunnes päätin, että Fuck it. En osaa piirtää, en siis piirrä enää ollenkaan! Keskityin enemmän muihin graafikoille oleellisiin taitoihin, kuten logo- ja julistesuunnitteluun, taittamiseen ja kuvankäsittelyyn. Minusta ei tule kuvittajaa, joten en keskitä energiaani siihen, että teen "taidetta". Luovuin siis lähes kokonaan siitä itselle niin rakkaasta asiasta ja vain siksi, ettei minua verrattaisi itseäni parempiin. Siksi en siis hoitanut oikein mitään koulutyötä koskaan piirtämällä.

Keskittyminen muuhun kuin piirtämiseen toisaalta antoi vähän etumatkaa niihin, jotka hoitivat sillä kaiken. Sisimmässäni minua kuitenkin harmitti suunnattomasti se, etten ollut niin hyvä kuin muut. Ehkä se oli se kannustava ilmapiiri mikä luokassamme vallitsi, mutta jotenkin tajusin etten pääse ikinä tästä kuopasta, jos en ala oikeasti harjoitella. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin oikeasti kehittyä piirtäjänä ja aloinkin keskittyä taitojeni parantamiseen. Osallistuin koulussa elävän mallin piirustuskurssille ja yllätyin, että jopa ne loistavat piirtäjät halusivat sinne. Oli todella vaikeaa olla näiden osaajien joukossa ja koittaa keskittyä vain omaan tekemiseen. Alkuun siis suorastaan pelotti sielläkään tehdä mitään kunnolla, etteivät muut huomaa kuinka huono oikeasti olen. Osaava opettaja ja kannustavat luokkakaverit kuitenkin saivat minut rentoutumaan. Erilaiset piirtämisharjoitukset innostivat rennompaan ja kokeilullisempaan piirtämiseen. Ensin ei opeteltukaan suoraan mallintamaan sitä mitä näkee, vaan keskityttiin tekemään vain viivaa tai valoa ja varjoa. Tämä toimi minulle.

Vaikka kurssilla olikin kiva piirtää pitkästä aikaa hiilellä, tusseilla ja graffittikynillä, ei perinteinen piirtäminen jotenkaan enää ollut pitkään aikaan tuntunut siltä omalta jutulta. Hankinkin sitten ensimmäisen piirtopöydän käytettynä luokkakaveriltani ja pikkuhiljaa siirryin lähes kokonaan digitaalisen taiteen pariin. 

V from Cyberpunk 2077 (06/2019)

Kurssista innostuneena, aloin taas piirrellä kotona, tällä kertaa kurssin mukaisesti ihmisiä. Opettaja silloin sanoi, että jos tahtoo kuvittajaksi, täytyy osata piirtää ihmisiä. Joten siihen päätin keskittyä ensisijaisesti, jopa sen kustannuksella etten enää osaisi tehdä minkäänlaisia taustoja. Jotta piirtäminen olisi mielekästä, piti aiheen myös olla sellainen, että jaksan pysyä siitä kiinnostuneena. Aiheeksi valikoituivat yllättäen komeat puolialastomat miehet, joten niitä piirroksia ei kehdannut edes missään näyttää. Tässä kohtaa siis iski taas se minun iänikuinen narsismini: Mitä järkeä on koittaa kehittyä, jos kehitystä ei voi edes näyttää muille? Sosiaalinen media suorastaan pakottaa näyttämään kaikki aikaansaanokset julkisesti. Aloin siis tutkailla, missä muut postaavat tälläistä NSFW "taidetta" ja löysinkin pari hyvää paikkaa aloittaa postailu. Piilouduin nimimerkin taakse ja latasin piirrokset nettiin. Laitoin kuviin toiveeksi, että minulle annettaisiin rehellistä palautetta ja ehdotuksia miten voisin parantaa osaamistani. Näin tapahtuikin. Minut yllätti suuresti se palautteen määrä ja se, että palaute oli enimmäkseen positiivista. Koska olin nimimerkin takana, eikä minua suoraan verrattu keneenkään toiseen taitelijaan, osasinkin yhtäkkiä ottaa palautteen vastaan kehitysmielessä.

Kokeilinkin saatuja ohjeita heti seuraavissa teoksissani. Tuntui kuin aivan uusi maailma olisi avautunut ja yhtäkkiä huomasinkin kehittyväni ihan silmissä! Jokainen teos oli toinen toistaan parempi ja sai paljon aina vain enemmän ja enemmän tykkäyksiä. Opin myös ottamaan paremmin palautetta vastaan kasvokkain luokkatovereilta, mutta en edelleenkään uskaltanut oikein piirtää kunnolla heidän läsnäolleessa. Olikin hauska kuunnella kuinka ihmeissään kaikki olivat kehityksestäni... No nyt tiedätte, että kehitys tapahtui ihan eri foorumeilla kuin koulussa! En siis ole juuri kenellekään puhunut, että piirrän nsfw-taidetta. Aina kun olen sanonut, etten ole piirtänyt pitkään aikaan... se on ollut pieni valkoinen vale. Piirrän nimittäin viikottain nimimerkin takaa seuraajieni toivomia kuvia ja hahmoja. Tavallaan haluaisin tuoda vähän tätäkin puolta itsestäni esiin, mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis yhdistämään kahta eri taidepersoonaani yhdeksi, joten pyydänkin, että jos tunnistatte niin jätätte omaan tietoonne!

Mitä haluan siis yhteenvetona sanoa ja toivon, että ymmärrätte jollain tasolla. En ehkä koskaan ole ollut niin sanotusti huono piirtäjä, enemmänkin ongelma on ollut vain haluttomuus kehittyä ja kokeilla. Olen edelleen kovin jumissa siinä ajatusmallissa, että taitoni eivät riitä mihinkään, mutta olen onnistunut vähentämään turhaa kateutta ja vertailua toisten töihin. Jokainen on itsensä pahin kriitikko ja ehkäpä haluan sanoa, ettei kannata antaa oman rajoittuneen ajatusmaailman estää luovuttaa. "Kukaan ei ole seppä syntyessään, aina on varaa parantaa & kymmenen muuta kliseetä." Ei myöskään kannata turhaan verrata itseään muihin. Kaikilla on se oma tyyli tehdä ja jokaisella on se oma fanikunta, jotka tykkäävät ihan sikana just siitä sun jutusta. Piirtämisen kuuluu olla rentoa ja vapauttavaa, se on kuitenkin yksi parhaimpia tapoja ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Ei mulla nyt oikein muuta tähän aiheeseen ole, mutta toivoisin, että tämä ehkä herättää jonkinlaista keskustelua muiden luovien ihmisten kanssa. Teksti oli minulle erittäin henkilökohtainen kirjoittaa. Tuntuu jotenkin tyhmän suurelta näin typerä asia, mutta hei, tämä olikin vain tavallaan pieni pala omaa henkilökohtaista päiväkirjaa. Kiitos!

Valmistuin!

Nyt on graafikon paperit kourassa! Neljä vuotta meni ihan todella nopeasti, vaikka siihen mahtuikin yhtä ja toista. Aika lentää, kun on kivaa ja saa viettää aikaa ihanien ihmisten ympäröimänä. Voisin jakaa tähän parhaita paloja kouluajastani Xamkissa! :)

Ensimmäisenä vuonna parin ensimmäisen viikon ajan olin sekä koulussa, että sivarissa. Pallottelu kahden paikkakunnan välillä oli välillä todella puuduttavaa, kun ei halunnut millään missata mitään koulujuttuja. Sivari kuitenkin onneksi loppui ja sen jälkeen saattoi hyvillä mielin hypätä opiskelijaelämään. Varmaan jo muutaman ensimmäisen viikon aikana meille muodostui tiivis kaveriporukka, joka pysyi melko lailla kasassa ihan tänne loppuun asti. Ensimmäinen vuosi oli varmaan yksi parhaimmista vuosista minulle juuri sen takia, että sai uusia ystäviä ja pääsi oikeasti tekeemään sitä, mitä eniten tykkää tehdä. Eli graafikon töitä. Se oli muutenkin sellainen onnen ja autuuden vuosi, koulu tuntui helpolta, parisuhteessa meni hyvin ja ensi vuodelle oli taas töitä tiedossa Prismasta. Mutta little did we know...

Toinen vuosi alkoi raastavan tuskaisella, mutta mielenkiintoisella lehtiprojektilla. Jokainen meidän luokalta kirjoittaisi artikkelin lehteen ja sitten taittaisimme ne yksiin kansiin. Lehden nimeksi tuli Palo, eikä homma oikein tuntunut pysyvän kasassa. Aikatauluissa ei pysytty juurikaan ja kaikki olivat stressantuneita muutenkin täyteen ahdetusta lukujärjestyksestä. Myös yhtänäisen lehden tekeminen tuntui olevan aivan ylitsepääsemättömän vaikeaa. Jokainen tahtoi tuoda jotain omaa lehteen omalla aukeamallaan ja AD:t huusivat hoosiannaa kun vielä viimeisinä päivinä ennen painoa jouduttiin katsomaan, että kaikilla on edes oikeat fontit aukeamillaan. Itse sluibailin aika hyvin kaikista vastuutehtävistä ja katsoin vain sivusta kuinka maailma palaa. Kaikesta huolimatta, kokemus opetti meille yhtä ja toista ja pystyimme olemaan taas vahvoja yhdessä.

Kolmas vuosi oli minulle henkilökohtaisesti projektirikkain. Autoin paikallista muotoilijakollektiivia pääsemään tuotteidensa kanssa Milanon kalustemessuille. POiKETE -niminen kollektiivi koostui sistusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun opiskelijoista, joiden tavoitteena oli päästä esittelemään tuotteensa kansainvälisille markkinoille. Autoin heitä parhaani mukaan luomaan POiKETE -brändiä ja loin visuaalisen ilmeen logosta esitteisiin sekä käyntikortista portfolioon. Kaikki nuo materiaaalit tukisivat brändiä ja sen mainostamista ensin paikallisesti ja sitten kansainvälisesti. Projekti onnistui todella hyvin ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä tuloksiin. Kolmannen vuoden kesällä olin myös työharjoittelussa Helsingissä. Opin yhtä ja toista Smoy -nimisessä mainostoimistossa ja halu päästä myöhemmin sitten ihan mainostoimistoon töihin vain kasvoi!

SItten alkoi neljäs vuosi ja opparin aika. Koska POiKETE-projekti onnistui todella hyvin, sai se minut innostumaan lisää brändäämisestä. Päätin tehdä myös opinnäytetyöni brändäämisestä, mutta tällä kertaa suuntasin mielenkiintoni henkilöbrändäyksen pariin. Opparissani pohdin brändin vaikutusta nuoreen yrittäjään ja sitä, miten visuaalisella ilmeellä voidaan tukea henkilöbärndiä. Opinnäytetyöni oli arvosanan 3 arvoinen ja sen voi käydä Theseuksesta halukkaat lukemassa. Itse en ole todellakaan tyytyväinen oppariini, mutta pääasaia, on että sen sai suoritettua. Neljäs vuosi tuntui kaiken kaikkiaan menevän kuin unessa. Koko ajan oli hirveästi hommaa opparin kanssa, mutta silti lukujärjestykseen oli tungettu vielä lukuisia 5 opintopisteen kursseja. En ole koskaan ollut elmässäni näin stressantunut kuin tänä keväänä olin, mutta sain kun sainkin kaiken suoritettua ajoissa ja nyt komeilee todistus kätösissä.

Vaikka koulu onkin nyt kokonaan ohi, on jotenkin samaan aikaan todella helpottunut, mutta vähän ahdistunut olo. En todellakaan ole miettinyt minkäänlaisia jatko-opiskelu mahdollisuuksia, eikä minua hirveästi enää opiskelu innostakaan. Tahtoisin kovasti jo tekemään ihan oikeita töitä ja työllistämään itseni omalla osaamisellani. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja päädynkö Prisman kassalle. Ainakin tällä hetkellä jaksan olla vielä toiveikas ja onpa minulla yksi pienempimuotoinen projektityökin tulossa! Kiitos kaikille, jotka jaksatte yhä uskoa minuun ja tekemiseeni! Kiitos myös koko Xamkin henkikökunta, Arkki, POiKETE, Smoy ja ennen kaikkea, MU13SGR siitä, että teitte tästä kaikesta niin ikimuistoista! Ei mulla nyt muuta!

Nörtti, nörtimpi, minä

Tajusin, että kun koulu loppuu en voi enää olla niin oma itseni kuin tahtoisin. Työelämässä ja "normaalissa maailmassa" nörtit ei ole se juttu ja usein sille, että tietää Batmanistä ja Doctor Whosta enemmän kuin jalkapallosta vain nauretaan. Minulla on nytkin kavereita, jotka eivät itse ole minkääntasoisia nörttejä, jotka puhuvat minusta nörttinä ja se tuntuu jotenkin oudolta. On okei, jos toinen nörtti sanoo toista nörtiksi. Itsekin käytän oikeassa seurassa itsestäni nörtti-nimikettä, mutta kun se tulee joltain ulkopuoliselta se tuntuu väärältä, halventavalta. Usein nämä ihmiset myös yhdistävät, että nörtti tietää tietokoneista kaiken ja hyvässä lykyssä minua pyydetään katsomaan heidän tietokoneessaan olevaa ongelmaa. Niin kun siis mitä? Olen yhtä käsi tietokoneiden kanssa kuin avun pyytäjäkin. Englannin kielestä on vähän apua, en ole "nerd" olen "geek".

Nyt kun koulua on muutenkin ollut vähemmän niin olen saanut huomata, ettei enää ole niin montaa juttu-/väittelykaveria nörttijuttuihin. Toki paremman puoliskon kanssa voi aina jauhaa Star Warsista ja Overwatchista, mutta pääpiirteittäin minulla ei juurikaan ole montaa kaveria joille hypettää näitä juttuja. Sukulaisillekin on hankala puhua näistä kun kiinnostus on lähellä nollaa nörttiaiheisiin. Marvel leffoja katsotaan vain komeiden miesten takia ja Pokémon GO:ta pelataan vain koska se on coolia. 

On hankala selittää ei-nörteille sitä tunnetta kun on aivan hype-kikseissä jostain asiasta. Minulle saattaa tulla ihan sellaiset silmittömän rakastumisen tasoiset tunteet esiin kun saan kunnon hypekiksi- kohtauksen. Esimerkkinä reilu vuoden takainen Star Wars -kohtaus, joka kesti melkein kuukauden. Myönnän, että tuolloin asia karkasi vähän käsistä, mutta oneeksi luokkakaveri(t) auttoi asiaa todella paljon.  Luokkakavereilta on saanut kaikin puolin hyvin tukea ja lisähypeä moniin asioihin. Pelottaa, että se loppuu kun ei enää näe säännöllisesti... Blogissani usein puran myös nörttihypeäni, mutta usein sen suurimman hypen olen jo suodattanut kanssaihmisille, että pystyn edes keskittymään kirjoittamiseen.

Tavallisen kansalaisen voi olla hankala ymmärtää mitä kaikkea nörttimaailma pitää sisällään. Se on kai verrannollinen siihen oman jalkapallojoukkueen fanitukseen tai poikabändin jumaloimiseen teininä. Toisaalta on kiva, että nörttiys on ollut tietyllä tapaa muodikasta viime vuosina, mutta ehkä senkin aika on loppumassa. Ehkä tästä selvitään ja pääsen osaksi jotain työyhteisöä, missä arvostetaan (tai ei ainakaan katsota kieroon) sitä että voi luetella 150 ensimmäistä Pokémonia numerojärjestyksessä ja tietää milloin on seuraavan Marvel -leffan ensi-ilta.

Melkein valmis Graafikko

Pokémon Moon tiimini

Viimeinen kuukausi on ollut jotenkin todella rankka. Päivittäin olen kirjoittanut tuota Opinnäytetyötä, jonka tekemisen aloitin jo tammikuussa. En nyt tarkemmin pureudu tässä opparini sisältöön tai asiakkaaseen, mutta lyhyesti se käsittelee hieman henkilöbrändäystä samalla kun toteutan asiakkaalle visuaalisen ilmeen ja logon. Kaikki on sujunut kaikinpuolin ihan hyvin, vaikka aikataulut kusahtivatkin pahasti monestakin eri syystä. Olen aina pitänyt itseäni ihan suhteellisen hyvänä kirjoittajana, mutta tuo kaiken ylianalysoiminen ja uuden asian omaksuminen tehdessään jotain joka on toisaalta hyvin itsestään selvää on jotenkin ylitsepääsemättömän hankalaa. Täällä blogissa olen tottunut kirjoittamaan asioista, jotka kiinnostavat minua ja joista tiedän jotain. Harvemmin käytän edes mitään muita lähteitä kuin imdb.comia tai databasen kaltaisia sivustoja. (Sekä tietty niitä sarjakuvia ja elokuvia jotka olen katsastanut läpi.)

Tavoitteena minulla on kuitenkin vain pääsät läpi tuosta Opinnäytetyöstä, jotta pääsen vihdoin eroon koulusta. Tahtoisin jo kovasti tehdä graafikon hommia ammatikseni, mutta työnhaku on tyssännyt aika paljon nyt siihen, ettei missään ole tarvetta graafikolle tai yksinkertaisesti minulla ei ole ollut koulun takia aikaa hakea paikkoja. Ihan parhautta on se, että opparin aikana meilllä pyörii vielä parikin kurssia ja jokaisesta minulla on hirveä kasa rästihommia. Voitte varmaan siis kuvitella mitä tästä seuraaa... Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaisia paniikkikohtauksia tai hengenahdistuksia, mutta viimeiset viikot ovat tutustuttaneet minut näihinkin. Eräs ilta kun pelasin ihan normaalisti vain Overwastchia, aiheutti adrenaliinipiikki yhtäkkiä ihan hirveän hikoilu ja sydämentykytys-kohtauksen joka jatkui hengenahdistuksella. Pelästyin vähän, mutta näppäränä poikana osasin yhdistää yks plus yks on kolme. Stressi opinnäytetyöstä kummittelee takaraivossa ihan koko ajan vaikken sitä tiedostaisi. Se on ensimmäinen asia aamulla, jota ajattelen sekä viimeinen asia ennen nukahtamista jota on ensin vaikeuttanut hengenahdistus. 

Mielenkiintoista tosiaan on se, etten yleensä stressaa koulujuttuja juuri ollenkaan. Yritän toitottaa itselleni, että oppari ei ole maailman tärkein asia, eikä haittaa vaikka se menee huonosti. Tavallaan uskonkin tämän, mutta pääkoppa ei tahdo uskoa. Pahinta on se, etten ole oikein saanut keneltäkään mitään kunnon palautetta miten hyvä/huono opparini on. Ohjaavat opettajat eivät kertoneet juurikaan, että miten toimiva kokonaisuus on, vaan keskittyivät enemmän kirjoitus- ja asiavirheisiin. En siis tiedä yhtään onko opparini todella huono vai ihan vain ookoo. Palaute olisi ehkä auttanut minua eteenpäin ilman stressiä lopputuloksesta. 

Muutenkin on tuntunut yksinäisemmältä kuin koskaan tämän opparin aikana. Luokkakaverit kaikki tekevät omia oppareitaan eikä heitä viitsisi koko ajan vaivata oman opparin ongelmilla. Perheellä ei ole mitään hajua opinnäytetyöstä tai sen haastavuudesta ja pikkuveli ei jaksa puhua omastaan kokonaisilla lauseilla. Parempi puoliskokin tekee oman opparinsa vasta syksyllä, eli minkäänlaista vertaistukea on ollut vaikea saada. Sekin on siis osittain lisännyt ahdistusta kun ei ole voinut keskustella opparista. 

Joka tapauksessa asiakas on ollut todella tyytyväinen kaikkeen mitä olen tähän mennessä saanut aikaan ja aion toteuttaa materiaalit sitten vielä vähän paremmin opparin jälkeen. Nyt kaikelle ylimääräiselle hiomiselle ei ole aikaa, palautus kun on jo keskiviikkona. Olen melko tyytyväinen, että kirjallinen osa on kohta ohi. Esiintymisvaihe on kuitenkin se mikä on enemmän oman osaamisen juttu. Stressin helpottaessa olen myös huomannut, että flunssa alkaa nostaa päätään. Saa nähdä mitä tästäkin taas tulee. Pääasia on kuitenkin se, että olen melkein valmis.

Joulu meni jo ajat sitten, mutta intouduin piirtämään Overwatch x La La Land kuvan

Henkilökohtaista kasvua

Kuten jokainen "taiteellinen" persoona, olen minäkin todella itsekriittinen. Saatan toki olla sieltä pahimmasta päästä porukkaa joka ei luota omiin taitoihinsa tippaakaan. Itsetunto kokee kolauksen vähän väliä ties mistä syystä eikä turhautumiselta voida välttyä. Muut vaan on niin paljon parempia. Muutamat ystävät ovatkin onneksi keksineet keinon saada minut lopettamaan itseinho ihan vain tällä lauseella: "Älä vertaa itseäsi muihin, kaikilla on se oma tyyli." Tätä mantraa hoen itselleni siis vähän väliä ja koitan kehittää taitojani pikkuhiljaa. 

Kun sokeasti tuijottaa omia töitään niin ei voi muuta kuin huomata kaikki ne virheet. Tuntuu, että ei kehity mihinkään ja oma tyyli junnaa paikallaan. Siksi päätinkin kokeilla nyt tälläistä juttua. Kokosin kolmelta eri vuodelta erilaiset piirrokset jotka olen tehnyt. Kaikissa on aiheena yksi vaikeimmista asioista minulle piirtää eli nainen. Tarkemmin sanottuna kaksi Poison Ivyä ja äskettäin piirtämäni Sombra Overwatchista. Katsokaa ja ihmetelkää:

Mitä pitempään katson näitä niin sitä pienemmän kehityksen näen... Mutta voisin hieman avata näitä tässä ja kertoa miten tekniikka ja tyyli on kehittynyt. Vuoden 2013 Poison Ivyssä tein vielä paljon töitä pelkästään tussilla. En varjostanut tai oikeastaan mitenkään muutenkaan panostanut työn näyttävyyteen. Tein pelkkiä viivapiirroksia jotka olivat anatomisesti vähän sinnepäin, mutta ainakaan en ottanut turhia paineita siitä mikä kaikki oli piirroksessa teknisesti pielessä. Tuolloin minulla ei siis oikeastaan ollut edes mitään hirveitä paineita piirtämiseen. Olinhan joka tapauksessa se "kaveripiirin paras piirtäjä". 

Sitten huomasin, että porukka alkoi mennä minusta ohi. Kaverit olivat yhtäkkiä parempia piirtäjiä ja uusi graafisen alan luokka olikin täynnä super hyviä piirtäjiä! Aloin piirrellä taas päivittäin kaikkea, mutta häpesin sitä etten osannut piirtää ihmistä edes auttavasti. Kaiken lisäksi minulla ei ollut mitään hajua miten piirtopöytä toimii! Sellainen oli siis saatava! Elin siis ajatusmaailmaa siitä, että vain piirtopöydällä voin tulla parhaaksi. Nykyään tiedän, että se ei ole totta vaikka edelleen piirrän vain piirtiksellä.

2015 vuonna siis sain itselleni tuon piirtiksen ja aloin keskittyä enemmän värillisiin tuotoksiin. Kuten näette niin 2015 vuoden Ivy on kirkkaan värinen ja varjostettu. Anatomian tuntemus myös parani pikkuhiljaa, mutta kasvot, kädet ja jalat olivat edelleen tuskaa. Asennot olivat myös hyvin pitkälti erilaisista refe-kuvista matkittuja enkä luottanut siihen että osaisin tehdä minkäänlaista asentoa ilman hyvää mallia. Opiskelin siis paljon enemmän teknistä piirtämistä tuolloin kuin oman tyylin tutkimista. Hyvä vinkki anatomian piirtämistaidon kehittymiselle on piirtää "pornokuvia" eli alastomia ihmisiä oudoissa asennoissa. Näin ainakin minulla kehittyi anatomian tuntemus huikeasti!

Vasta viime vuoden aikana olen oppinut hieman millainen on oma tyylini. Pidän hennoista viivoista ja luonnosmaisuudesta. En yritä olla paras, vaan yritän tehdä asiat omalla tyylilläni. Tuon Sombran piirtämiseen meni ehkä 10min ja asento on täysin ilman mallia tehty. Mittasuhteet alkavat olla jo ihan hyvällä mallilla, mutta edelleen olen laiska käsien ja jalkojen kanssa. Nykyään käytän hennompia värejä ja varjostan selkeillä muodoilla. En tiedä onko tämä nyt se kaikkein kaunein tai kaupallisin tyyli, mutta ainakin se sopii minulle!

Voisi laittaa kuvan sitten taas parin vuoden päästä että miten ne omat taidot kehittyvät vai kehittyvätkö ollenkaan. Olen kuitenkin ihan onnellinen jo siitä, että tämä oma piirrostyyli on vähän jo selkeytynyt. Seuraavaksi voisi alkaa opetella miten tehdään taustoja... Ei mulla nyt taas muuta, tää oli taas vähän tällästä teoreettisempaa tekstiä... :)

Mukaan peliprojektiin!?

 

Kuten monet varmaan tietää on Suomen uusi Nokia peliteollisuus. Näin ainakin kovasti väitetään ja toisaalta ihmekös tuo kun Rovio ja Supercell takovat rahaa mobiilipeleillään ja oheistuotteillaan. En tiedä milloin keksin idean, että olisi kiva päästä joskus kuvittamaan jotain peliä tai olemaan muuten vain mukana kehityksessä. Ehkäpä ropettamiset sun muut ovat taas nostaneet asian pinnalle, puhumattakaan siitä kun näin erästä Game Design kaveriani tässä pari viikkoa sitten. 

Vaikka videopelit ovat superkiinnostavia myös, niin luulen että tällä hetkellä mielummin haluaisin olla jonkin uuden korttipelin tai lautapelin kehittämisessä mukana. Olisi siistiä tuoda oma käytännön kokemus korttipeleistä keräilijän näkökulmasta ja olla mukana vaikkapa kuvittamassa kortteja. Mikäli korttipeli on kiinnostava ja kuvitus sopii tarpeisiinsa, eihän sitä koskaan tiedä milloin syntyy uusi Magic the Gathering. Voisikohan ehkä jonkin ropen tai larpin pohjalta luoda korttipeliä? Ei luoja haluan taas ropettaa!

Game Design, larppi ja rope kavereiden ei sitten tarvitse pelätä että tämä kohdistuu jotenkin teihin! En todellakaan ole pakottamassa ketään väkisin vääntämään jotain mihin minut olisi pakko tunkea mukaan! Päinvastoin, mikäli sopiva paikka/tarve tulee niin yhteyttä saa toki ottaa! Enemmän kyseessä on ääneen sanottu haave vuosien takaa. En edelleenkään tiedä olenko se paras kuvittaja, mutta ehkä kun on oikea asiakas kuvituksen pyytänyt niin keskittymiseni olisi aivan toinen. Ainakin hahmosuunnittelussa voisin olla aika hyvä lisä! (Tietäjät tietää!)

Ehkä tämä oli enemmän tälläinen avoin hakemus graafikolta joka kaipaa kipeästi mielekästä tekemistä! Loppu viikosta palataan sitten ihan sille astialle johon blogini oikeasti perustuu Ihmeolennot ja niiden olinpaikat leffan merkeissä!