torstai 6. syyskuuta 2018

Ensi kosketus Nintendo Switchiin

 
Kuten edellisessä postauksessa mainitsin niin nyt minä sen vihdoin itselleni hankin! Nimittäin Nintendon uusimman kotikonsolin Nintendo Switchin. Haaveenahan tuo oli ollut jo heti ilmestymisestä saakka, mutta nyt tieto siitä että uusi Smash Bros. ilmestyy Switchille joulukuussa, sai minuun liikettä. Joulukuu ei tosiaan voisi tulla nopeammin, sillä aion tasan tarkkaan kutsua kaikki luokseni pelaamaan uutta Smashiä!

Switchin asentaminen oli todella helppoa, pari piuhaa koneeseen joista toinen kiinni telkkuun ja toinen pistorasiaan. Switch ei myös vaatinut hirveän pitkiä päivityksiä ja asennuksia ennen kuin sillä pääsi pelaamaan. Internettiin liittäminen oli helppoa ja käyttäjän luomiseenkaan ei tarvinnut kuin ikonin valinta. Verrattuna siis niihin iänikuisiin Mii hahmon luomisiin edellisillä konsoleilla. Konsoli on myös superkevyt ja pienikokoinen, joten se sopii oikein hyvin siihen kohtaan telkkarin viereen, jossa ennen säilytin pelkästään Wii U -ohjaintani.
 
Etukäteen olin koittanut googlailla, että saanko siirrettyä jotenkin tallennusdataa muun muassa Wii U:n Breath of the Wildista Switchilleni. Mutta sitten tajusin, ettei konsoli ole ollenkaan yhteensopiva aiempien pelilevyjen kanssa. Eihän siihen edes mahtuisi Wii U – pelilevy! Joten pakko se oli luopua ajatuksesta, että näitä Wii U:n pelejä tulisi enää pelattua. Samalla tajusin miksi niin monista hyvistä Wii U pelistä on tehty se saakelin Deluxe edition.

Ensimmäisenä pelinä Switchilläni sai olla Super Mario Odyssey, josta olin oikeasti aika innoissani! Super Mario Sunshine ja Wii U versio Super Mario 64 ovat olleet todella hauskat pelit ja jotenkin nämä kolmiulotteiset Mariot iskevät minuun paljon paremmin. Odyssey jäi harmikseni melko nopeaksi peliksi jossa ei juurikaan ollut haastetta. Pelin läpäisyn jälkeen aloinkin selata Switchin sisäistä kauppaa ja katsoa olisiko siellä jotain lisäpelattavaa. Selvisi, ettei Switchille ole vielä juurikaan sisältöä juuri näiden Deluxe versioiden lisäksi. Harmi, sillä nyt tuokin tulee nököttämään lähes toimeettomana tuossa sinne jouluun asti.
 


Hyvänä puolena voisin sanoa myös sen, että Switchin ohjaimien akku kestää melko pitkään ennen lataamisen vaatimista. Sekin käy helposti kun iskee ohjaimet kiinni konsoliin ja lepotilassa oleva laite hoitaa loput. Switch on myös helppo irrottaa telakastaan mikäli haluaa pelata vaikkapa eri huoneessa tai matkalla. Tällä hetkellä annan konsolille ihan 5/5 arvion ja mikäli pelejä alkaa pikkuhiljaa tippua lisää, tulee arvio pysymäänkin tuossa!

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Super Smash Bros. Ultimate, kuinka jaksan odottaa joulukuuhun?

Sormet syyhyää jo niin paljon, että ensihätään oli pakko ostaa jo Nintendo Switch. Uusi Smash Bros. tosiaan julkaistaan Switchille joulukuun yhdeksäs päivä ja tällä hetkellä tuntuu, että siihen on ihan oikeasti se ikuisuus! Mukaan on tällä hetkellä lisätty jo liuta uusia hahmoja kuten Ridley, King K. Rool sekä Inkling. Pelissä esiteltiin myös aivan uudenlainen tapa tuoda uusia hahmoja pelattavaksi niin sanottujen "Echo-Fighter" -hahmojen muodossa.

Vietän siis päivät pitkät tällä hetkellä youtubessa katsellen ihmisten spekulaatioita ja valepaljastuksia siitä ketkä hahmot peliin vielä tullaan lisäämään ennen joulukuuta. Huomenna itseasiassa on seuraava Nintendo Direct, jossa todennäköisesti kerrotaan lisää Smashistä ja paljastetaan jälleen uusia taistelijoita. Tästä syystä innostuin siis laittamaan oman Smash-bingoni näkyviin, jotta kiinnostuneet voivat nähdä keitä minä ajattelen tulevassa Smashissä näkeväni. Avaan bingoni alapuolelle hieman ajatuksiani näistä:
Echo -taistelijat ovat siis hahmoja, jotka ovat lähellä jotain jo olemassa olevaa hahmoa, mutta ovat kuitenkin sen verran erilaisia, etteivät he sovellu pelkästään skineiksi. Esimerkiksi Samuksen echo on Dark Samus ja Pitin Dark Pit. Echo -taistelijoiksi olen itse ajatellut Charizardia, joka siis Pokémon Trainerin echo sekä Shadow the Hedgehogia, joka Sonicin. Merkitsin Echo -ehdotukseni bingoon isolla "E" -kirjaimella.

Merkitsin myös Assist trophyt, eli avustavat hahmot Assist trophy ikonilla. Näitä olisivat mielestäni paluun tekevä Isaac Golden Sunista, Geno sekä Sans Undertalestä - mikäli Sakurai haluaa siis todella yllättää!

Minecraft kohta tarkoittaa, että uskon kyseisen pelin näkyvän jollain tavalla uudessa Smashissä, muttei välttämättä kovin merkittävällä tavalla. Alola saaret Pokémonista tarkoittaa ihan vain sitä, että Sun & Moon peleistä tulee todennäköisesti jokin kenttä. Story Modella toivon siis tarinamuodon palaamista Smashiin.

Loput ovatkin sitten ihan normi taistelijoiksi tarkoitettuja hahmoja! Toki ihmiset veikkaavat Dixie Kongia ja Isabellaa echo hahmoiksi, mutta itse henkilökohtaisesti haluaisin heidät enemmän ihan omanlaisikseen. Skull Kidiä odotan kaikkein eniten ja toivonkin, että hahmo saisi ansaitsemansa paikan Smashissä! Decidueye, Waluigi (tiedän että on esitelty assist trophynä, mutta Sakurailla on outo huumorintaju), Heihachi ja Banjo & Kazooi voivat kaikki olla ihan mahdollisia peliin! Hahmoiksi on myös väläytetty muun muassa Gardevoiria ja Incineroaria Pokémonista sekä hahmoa Rhytm Heaven -pelistä, mutta nämä eivät päässeet minun bingooni! Kysykää ja keskustelkaa jos vaikutti yhtään kiinostavalta! Suurimmalle osalle tämä hypetys ei taas aukea ollenkaan, mutta olen liian innoissani ollakseni puhumatta tästä! Ei mulla nyt taas muuta :)


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...