Ruudukko nyt myös YouTubessa!

 

Hei tyypit! Miettikää oikeasti miten pitkälle ollaan tultu tämän blogin myötä? Alkuvuodesta vietettiin Ruudukon 10 vuotis synttäreitä ja perustin sen kunniaksi Instagram tilinkin tälle blogille. Nyt reilu kuukausi sitten starttasi myös tube, joka pääsääntöisesti ja toistaiseksi keskittyy Pokémon -kortteihin aika paljon. Jos ei insta ja tube ole vielä seurannassa niin käy heittämässä tykkäystä ja kommenttia ja pistä tilaukseen! Olisi kiva taas pitkästä aikaa päästä teidänkin kanssa jutskailemaan.

Tähän kohtaan mulla ei ole nyt mitään sen ihmeempää päivitettävää tänne blogin puolelle. Kaikki vapaa-aika menee nyt just somen ja pelien kanssa. Piirtääkin koitan aina kun ehdin, mutta se viime vuonna aiheutettu burnis vaikuttaa yhä. Ei muuta kuin hauskaa syksyn jatkoa itse kullekin, kiva kun ootte täällä vielä! :)

-Ruudukko

Ruudukko nyt Instagramissa - Käy tykkäämässä!

 

Näin kymmenen blogi vuoden kunniaksi, päätin tehdä Ruudukolle vihdoin oman Instagram-tilin. Aiheena on sitä samaa mitä täälläkin, eli nörtteilyä suurella sydämellä. Enimmäkseen postailen kuvia Pokémon-kortti kokoelmastani, mutta eiköhän matkalla saada sinne mukaan kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Muutenkin monelle on helpompaa heittää kommenttia tai ihan vain jutella instan puolella kuin tässä köppäisen vanhassa blogspotissa! 

Käy siis heittämässä tykkäys Ruudukko_official tilille ja tule mukaan iloiseen joukkoon! Pidän toistaiseksi tilini suomenkielisenä, jotta vauvasta vaariin kaikkien on helppo olla. (Myös siksi, että sitten ei ole pelkoa että tili kasvaa liian suureksi ja ahdistavaksi.) Jatkossa myös Pokémon-korttien hinta-arviot tapahtuvat kätevästi instan puolella. Nähdään siellä!

Terkuin,

Ruudukon Tuomo 

PS. Blogi itsessään pysyy edelleen ihan tällä omalla paikallaan ja toiminnassa.

Ruudukko 10 vuotta!

 

"Tervehdys! Tästä päivästä alkaen Internetissä alkaa vaikuttamaan uusi blogi. Blogin sisältö on hyvin yksinkertainen ja käsittelee sellaista aihetta kuin Sarjakuvat. Sivuilta löydät mm. tekemiäni töitä, arvosteluja muiden sarjakuvista ja henkilökuvia alan ammattilaisista." -Ruudukko 15.3.2011

Näillä saatesanoilla alkoi Ruudukon tarina tasan kymmenen vuotta sitten. Kuten huomata saattaa, niin jo tuolloin blogini idea oli keskittyä sarjakuviin, nörttijuttuihin ja omaan taiteelliseen kehitykseen. En ollut mikään kummoinen kirjoittaja, vaikka tykkäsinkin tarinoita rustailla. Luovan kirjoittamisen kurssit lukiossa olivat yksiä suosikkejani, mutta kaikki asiallinen ja tieteellinen julkaisu sen sijaan todella kaukana siitä omasta kiinnostuksesta. 

En siis todellakaan enää muista, mikä sai minut lähtemään bloggailun pariin tuolloin. Ehkä osayy oli tuo, että halusin kehittyä kirjoittajana. Tai ehkä luulin, että se motivoisi minua julkaisemaan sarjakuvia tai jotain? Sen kuitenkin tiedän, että yksi iso syy aloittamiselle oli Sinin leffablogi. Muistan, kuinka ihailin Siniä niin paljon kirjoittajana ja elokuva-ammattilaisena! Hänen blogissaan oli mahtavia juttuja, mielenkiintoisia arvosteluja ja välillä kaikkea hauskaa kevennystäkin. Sinin innostus omaa blogiaan kohtaa tarttui ja rohkaistuin itsekin kirjoittelemaan omaksi ilokseni. Ruudukko oli syntynyt ja siitä lähtien tämä blogi onkin ollut tärkeä osa elämääni. 

Alkuun postausten tekeminen oli melko jännittävää. Keille edes uskaltaisin kertoa, että kirjoitan blogia? Kiinnostaisiko blogini edes ketään? Olisiko sillä edes väliä? Pikkuhiljaa rohkeus karttui ja aloin mainostamaan blogia ensin läheisille ystäville ja sitten facebook-kavereille. Nykyään en jaksa välittää tuon taivaallista siitä, kuka näitä tekstejä lukee. Olkoon sitten oma äiti tai Venäjän presidentti. Henkilökohtainenhan tämä blogi on ja saattaa sisältää ties millaisia paljastuksia kirjoittajastaan, mutta meh. Välillä on tullut kirjoiteltua enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta joka kerta se kirjoittaminen on tuntunut tärkeältä. On jotenkin todella voimaattuvaa saada kirjoittaa omat mielipiteensä ylös ja tunteensa auki! Pitkän ajan jälkeenkin on mukava palata jonkin tekstin pariin ja katsoa, onko mielipiteeni muuttunut johonkin suuntaan. Opin myös vuosien kuluessa siihen, että jos minua ei jostain asiasta huvita kirjoittaa - minun ei tarvitse sitä tehdä. En ole kenellekään mitään velkaa.

 

Ruudukolla ei koskaan ole ollut mitään kovin suurta lukijamäärää ja sanoisinkin, että laatu todellakin korvaa määrän tässä tapauksessa. Yllättävää kuitenkin on, etten ole koskaan stressannut Ruudukon tilastoja ja seuraajamääriä samalla tavalla kuin esimerkiksi Instagramia.  Aina silloin tällöin joku postaus on noussut todella suosituksi, mutta edelleen luetuimmat tekstini ovat sieltä blogin aloittamisen ajoilta. Kaikkien aikojen suosituimmat tekstini ovat kuitenkin: Ohjeita Pokémon korttien myymiseen -postaukseni. Noilla muutamalla tekstillä on yhteensä lähes 40 000 klikkausta ja edelleen ihmiset laittelevat minulle kyselyitä korttiensa arvosta törmättyään noihin teksteihin!

Muutamia omia suosikkitekstejäni ovat olleen muun muassa nörttileffa-listaukset, vuosikymmenen parhaat, 25 kertaa minä sekä Taitelija nurkka, joka valitettavasti oli niin työlästä kirjoittaa että hylkäsin osion muutaman kirjoituksen jälkeen. Lähestulkoon kaikki tekstit mitä olen ikinä kirjoittanut löytyvät edelleen Ruudukon arkistoista. Poistan hyvin harvoin mitään kirjoittaamani, sillä myös ne nolot jutut voivat olla mielenkiintoista katsottavaa vuosien päästä. Jos ei muuten niin ainakin voin nauraa omalle naiviuudelleni. Esimerkiksi seuraava lainaus on hyvä esimerkki siitä, millaista kirjoittamiseni oli alkuaikoina. (Pieni cringe-varoitus).

Vihdoinkin sain skannailtua töitäni tosin pienellä avustuksella... sillä enhän itse tietenkään osannut tätä skanneria käyttää.. Huoh !  : ) Sarjakuvaa alan lähiaikoina julkaisemaan ja ilmoittelen sitten tarkemmin, että mitä on luvassa kun tulee enempi ajankohtaiseksi ! Mutta siis tässä hieman esimakua, toivottavasti pidätte.. ;)

 

Ruudukon perimmäinen tarkoitus on aina ollut herättää keskustelua ja tuoda omia mielipiteitäni julki. Olen koittanut pitäytyä faktoissa ja katsoa asioita objektiivisesti, mutta välillä olen kyllä antanut tunteideni viedä kirjoitusta. Siltikin olen pyrkinyt pitämään blogin sisällön asiallisena, mutta sitten aina välillä muistanut, että saan kirjoittaa omaan blogiini ihan mitä itse haluan. Jos haluan puhua peleistä, pojista, autoista tai vaikkapa kesälomasta niin se on ihan okei. Pääasia, että faktat on kunnossa - ja jos ei ole niin onneksi kommenttikenttä on laulanut niin, että on saanut korjattua omia vääriä tietoja. 

Rehellisesti voin sanoa, että kirjoitustaitoni on varmasti parantunut blogin kautta paljonkin tämän kymmenen vuoden aikana. Sen lisäksi olen kasvanut ihmisenä ja ajattelijana. Olen oppinut paljon muilta bloggaajilta ja ehkä jopa saanut pari online-kaveriakin aikaan. Tähän kohtaan haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette blogini pariin löytäneet. Toivottavasti siitä on ollut iloa teille vähintään yhtä paljon kuin minullekin. Kiitos, kiitos ja kiitos kaikille! Jätähän terveiset kommenttikenttään jos lukaisit tämän läpi! :)

Taidetilin kuulumiset

 

 

Vuosi 2020 on nyt kaiken maailman listojen osalta paketissa, joten on aika antaa sijaa muille kirjoitusaiheille. Ajattelin, että voisinkin tähän kohtaan hieman avata sitä, miten Instagram-haasteeni eteni vuoden mittaan. Tavoitteena oli saada kasaan tuhat seuraajaa vuoden 2020 aikana ja tutkia, millä keinoilla siihen päästäisiin. Haaste kuulosti alkuun itselle jopa mahdottomalta ja siltä se tuntuikin. Lukuisten epäonnistumisten ja unettomien öiden jälkeen, epätoivo alkoi kalvaa ja miltei heitinkin jo koko hemmetin haasteen roskiin. Ilokseni kuitenkin sain huomata, että kun noudattaa "Instagramin sääntöjä" ja hyödyntää algoritmiä mahdollisimman tehokkaasti - saapuvat seuraajat kuin itsestään. Tärkeintä on olla aktiivinen ja pitää huolta siitä, että olet ajan hermoilla kaikesta, mikä toimii instassa milloinkin. Jätän teknisen puolen ja vinkit vähän vähemmälle tässä tekstissä ja keskityn omiin virstanpylväisiin ja hienoihin saavutuksiin kuluneelta vuodelta. Vinkkejä Instagramiin löydät tästä.

Ensinnäkään en ole koskaan elämäni aikana piirtänyt näin paljon kuin nyt. Kun lasketaan yhteen kaikki piirrokset mitä tein vuoden aikana, on niitä yhteensä yli 200 kappaletta! Osa toki jäänyt vain luonnoksen tasolle, mutta ei välitetä nyt pienistä. Tein vuoden aikana monia erilaisia haasteita kuten kuukausihaaste March of Robots sekä oma pieni Halloween-haasteeni 7 Days of Horror. Myös muutamia fanien toiveita toteutin erilaisten kilpailujen muodossa tai tein erilaisia Drink&Draw nopeita suttuluonnoksia. Kaikkein siistein haaste oli kuitenkin meidän kaveriporukan oma "Vain Elämää" -haaste. Teimme kukin vuorollamme kuvan, jonka muut sitten piirsivät omalla tylillään. Kun kuva oli valmis, istuimme kaikki saman pöydän ääreen (etänä tietenkin) ja keskustelimme päivän sankarista, tämän taiteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä jaoimme vinkkejä toisillemme. Itkeä ei kyllä taidettu kertaakaan.

Tässä 100 valmista kuvaa, jotka tein viime vuoden aikana!

 

Haasteiden lisäksi sitten piirtelin milloin mistäkin aihesta mikä siinä hetkessä tuntui kiinnostavalta. Tein lähes koko vuoden pelkkää fanitaidetta ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Fanitaide on edelleen se minulle ominaisin taiteenmuoto ja saan purettua suurimman osan ylihypetyksestäni ja fanituksestani nimenomaan piirtämällä tunteeni auki. Hienoa oli huomata kuinka helposti siinä sivussa löytää samanhenkisiä ihmisiä somesta kun tägää kuviinsa virallisia instagram tilejä. Tästä samasta syystä myös monet näyttelijät tykkäilivät ja kommentoivat teoksiini vuoden mittaan ja kohokohtia olivatkin muun muassa kun Timothy Granaderos kommentoi teostani, Austin Crute ja Tyler Barnhardt jakoivat töitäni tarinoissaan ja kun Kate Walsh näytti piirrokseni IG-videollaan ja kehui sitä siinä. Nämä saattavat tuntua ihan tyhmiltä ylpeyden aiheilta, mutta ne olivat minun vuoden kohokohtiani ja isoja juttuja tapahtumahetkellään.

Haasteen lisäksi kokeilin myös ensimmäistä kertaa striimata piirtämistäni. Ensi alkuun se oli pelottavaa kun kaikki näkevät virheesi ja huonot työskentelytapasi. Pian kuitenkin huomasin, että striimatessa keskityin tekemiseen ihan eri tavalla ja piirtäminen sujuikin jotenkin paljon vaivattomammin. Pääsin paremmin flow-tilaan kun oli niin sanotusti pakko edistää piirrosta, ettei striimi jää turhan lyhyeksi. Eipä minulla montaa katselijaa liveissäni ollut, mutta silti ihan hyvä itseluottamusta kohottava askel. Hankin myös vihdoin iPadin, jota olin vuoden päivät kuolannut! Totuttelu uuteen laitteeseen vei hetken, mutta nyt en oikein malttaisi enää perinteisesti Wacomilla ja koneella piirtääkään. Niin paljon helpompaa on tarttua vain padiin ja alkaa luonnostelemaan. Procreate ohejlmana tuntuu myös oikein mukavalta vaihtelulta Photoshoppiin.

Mitä alkuperäiseen tavoitteeseen tulee, sain haalittua kasaan 1000 seuraajaa jo kesäkuun aikana. Sen jälkeen soin itselleni paljon rauhallisemman tahdin tekemiseen ja loppuvuoden aikana seuraajia kertyi enää noin 500 lisää. Kovasti olen koittanut miettiä jonkinlaista haastetta itselleni myös tälle vuodelle. En haluaisi sen olevan seuraajiin liittyvää, sillä niiden haaliminen kasaan on kuitenkin todella raskasta pidemmän päälle. Jos vuoden päästä minulla on 3000 seuraajaa, olen todella tyytyväinen! Sen sijaan haaste voisi liittyä siihen, että tekisin jonkinlaisia sarjakuvia tai pyhittäisin jonkin verran aikaa myös taustojen tekemiseen? Molemmat kuitenkin ovat niitä asioita, joissa haluaisin kehittyä. Pitää vain löytää sellainen mukavan "helppo" haaste, etten ihan burnoutin partaalla ole taas jo helmikuussa. Joka tapauksessa taidevuoteni oli oikein onnistunut, vaikka muu tuntuikin olevan ihan kakkaa. Toki välillä se taiteilukin oli kakkaa, mutta kun tasapaino löytyi, oli se mitä mainioin rentoutumisen muoto! Ihan tyytyväinen siis olen siihen mitä sain aikaan viime vuonna.

Tulevaisuus

 

Viime aikoina on tullut mietittyä kovasti tulevaisuutta. Kaikki tuntuu tällä hetkellä niin kovin epävarmalta ja lopulliselta, vaikka toisaalta sitä koittaa olla kovinkin toiveikas. Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi ennen kuin ehtii oikeastaan edes tajuta mikä viikonpäivä on menossa. Jokainen päivä muistuttaa toisiaan eikä selkeää loppua näy. Olen myös alkanut miettiä paljon vanhenemista ja kaikkea sitä mitä pitäisi elämässä saavuttaa tai suorittaa ennen kuin alkaa olla liian myöhäistä. Jotenkin tässä arjen keskellä vain tajuaa sen, että onko tämä nyt sitä elämää mihin tähtäsi? Vai onko se vielä odottamassa jossain hamassa tulevaisuudessa?

Keskitän tällä hetkellä energiaani hieman siihen, että petaan itselleni jonkinlaista pesämunaa tulevaan. Ei niinkään rahallisesti, mutta sellaisena tietynlaisena itsevarmuutena ja oppimisena. Haaveilen siitä, kuinka jätän joskus päivätyön taakseni ja keskityn tekemään vain niitä asioita, joita rakastan. Piirtämistä, kirjoittamista, matkustamista, harrastamista ja ystäviä. Haluaisin edelleen tehdä piirtämisestä sen ammatin, mutta pelkään kai epäonnistumista niin paljon, ettei se oikein tunnu realistiselta tällä hetkellä. Paljon varmempaa on tehdä kunnollisia graafikon töitä tällä hetkellä. Mutta entä jos se olisikin vain riski joka kannattaisi ottaa? Mistä muka voin tietää etteikö sekin homma vain toimisi ja pystyisin oikeasti tienata sillä sen verran, että tulen toimeen? Riskien ottaminen ei ole sitä ominta vahvuuttani, joten pelkäänkin että hakkaan päätäni seinään tämän asian kanssa niin kauan, että se on myöhäistä.

Instagram-haaste selätetty!

Jotenkin hassua, että vasta muutama viikko sitten kerroin kuinka haaste on puolessa välissä ja nyt minulla on jo yli 1100 seuraajaa! Tuhat oli tavoite ja nyt vauhti tuntuu olevan noin 30 seuraajaa päivässä. Mistä tämä sitten johtuu? Miten onnistuin selättämään pelottavan ja taitelijoita syrjivän Instagramin algoritmin ja saavuttamaan tavoitteeni vain puolessa vuodessa? Osittain tulee kertausta edellisistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä näistä ihan oikeat ohjeet.

Löysin oman niche pickin

Tosiaan minulla kävi hyvä tuuri ja löysin sen oman jutun, jolle ei löydy kilpailua ja jolle on kysyntää. Koska taiteeni on siis fanitaidetta lähestulkoon kokonaan niin yleisön löytäminen ei periaatteessa ole kovin hankalaa. Aloitin kesäkuuni sillä, että aloin tehdä fanitaidetta 13 Reasons Why -sarjan uudesta kaudesta. Tiesin etukäteen, että faneissani on paljon Netflixin teinisarjojen ystäviä, joten päätin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Fanieni seassa on myös huikean paljon lgbtq-ihmisiä, jotka tykkäävät kovasti kun postaan erilaisia lgbtq-aiheisia kuvia. 13 Reasons Why esittelikin meille melkoisen määrän erilaisia homohahmoja viimeisellä kaudella, joten päätin ottaa härkää sarvista. Jo ensimmäin postaukseni keräsi satoja tykkäyksiä ja poiki kymmeniä seuraajia, jopa sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, mikä villitsi kuvani suosiota entisestään.

Yhtenä suurena suosion nostattajana pidän myös sitä, että jokaiseen kuvaan kirjoitan auki omia ajatuksiani piirtämästäni kuvasta. Syvennän kuvan tunteita tekstin avulla, joka saa ihmiset siis ihan oikeasti liikuttumaan ja jakamaan kuviani eteenpäin. Olen saanut ihan älyttömästi kivaa palautetta faneilta, joita kuvani ja tarinani ovat koskettaneet! Tällöin tunnen tekeväni oikeasti jotain merkityksellistä.

Saan todella paljon kivoja ja koskettavia kommentteja!

Käytän hyödyksi muita käyttäjiä

Edelleen teen paljon sitä, että käyn etsimässä käyttäjiä, jotka saattaisivat olla kinnostuneita sisällöstäni. Tykkäilen ja kommentoin heidän kuviinsa ja useimmiten sieltä tuleekin uusi seuraaja. Tärkeää on myös merkitä julkaisuusi henkilöitä ja nimenomaan sillä "merkitse julkaisuun" toiminnolla. Kun ensimmäisen kerran sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, olin aivan shokissa. Pahinta oli kun yksi näyttelijöistä sattui vielä jopa kommentoimaan teostani. Menin valehtelematta aivan sekaisin ja minun piti hetki koota itseni ja katsoa mitä vastaisin hänelle. Tämä on yksi syy lisää, miksi merkitsen aina näyttelijät sekä viralliset 13 Reasons Why -kanavat kuviini. On vaan jotenkin niin huikean siistiä kun joku ketä ihailet suuresti noteeraa tekemäsi kuvan!

Vaikka näyttelijät eivät reagoisikaan mitenkään, niin näkyvät kuvat tällöin paljon helpommin heidän seuraajiensa syötteessä. Pidän kuitenkin huolen, etten postaa mitään, mikä voisi olla loukkaavaa ketään kohtaan. Mitään riskejä ei kannata ottaa silloin kun tägäät kuviisi muita henkilöitä.

Tyler Barnhardtin kommentti lämmitti kivasti mieltä ja motivoi jatkamaan!

Olen persoona - erotun siis muista

Minulle on aina ollut todella tärkeää kommunikoida fanieni kanssa. Kiittää, herättää keskustelua ja ylistää heidän oivalluksiaan. Tällä hetkellä yksityisviestejä tulvii ovista ja ikkunoista, kommenteista puhumattakaan. Koitan kovasti vastata kaikille jotain, mutta joskus vain jokin kommentti menee ohi. Tärkeää on kuitenkin vähintään tykätä kommenteista. Pidän myös huolen siitä, että kielenkäyttöni soveltuu myös sille 13-vuotiaalle seuraajalle, joita on jonkin verran tullut nyt tämän uuden aluevaltaukseni myötä. (Hyvästi siis nsfw-taide!) Ylipäätään kohteliaisuudella pääsee pitkälle somessa, vaikka usein tuntuukin että kaikkein suosituimmat käyttäjät ovat niitä kunnon rääväsuita.

En halua olla vain kasvoton, kylmä taitelija vaan ylläpitää yhteisöä, jossa jokaisella fanilla on turvallista olla. Rohkaisenkin fanejani kommentoimaan ja kertomaan omia mietteitään jokaisessa kuvassa, jota postaan. Tällöin syntyy dialogia ja vahvempia faneja, jotka myös jäävät innolla seuraamaan, mitä keksin seuraavaksi. Tavallaan siis luon koko ajan omaa brändiä, jolla pidän huolen, että kaikki tililläni tuntuu yhtenäiseltä ja siltä, että oikeasti sama ihminen on jokaisen mietteen ja kuvan takana.

Selvitän mistä kohdeyleisöni pitää

En voi korostaa tätä tarpeeksi: Aivan sama mitä teet, tee taidetta itseäsi varten, älä seuraajiasi. Mutta jos haluat kasvaa somessa, on se melko välttämättömyys ainakin jonkin verran nuoleskella ja kuunnella faniesi toiveita. Toki minun on helppo huudella fanitaitelijana, kun kohdeyleisö tavallaan löytää minut melko helpostikin. Niin sanotulla oikealla taiteella, omilla hahmoilla ja sarjakuvilla tie on varmasti aavistuksen kivisempi ja vaatii enemmän työtä, jotta löytää sen oman fanikunnan. Olen itse selvitellyt fanieni mieltymyksiä insta-tarinoiden kyselyillä melkoisen paljon. Tiedän, mistä hahmoista ja shipeistä fanini pitävät eniten ja millaiset kuvat näistä hahmoista tuovat eniten näkyvyyttä. Eräs faneistani kiteytti jotenkin hyvin, että kuvissani on juuri sopivasti söpöyttä ja seksikyyttä, tyyliä, tarinaa ja tunnetta. Pidän tuosta määritelmästä erittäin paljon ja koen, että se on jopa aika osuva!

Tämän enempää "nsfw" puolelle en enää uskalla insta-taidettani viedä

Olen aktiivinen

Tämä on ehkä edelleen se kaikkein tärkein osa-alue koko instailussa. Jaa, tykkää, kommentoi. Tee haasteita, postaa aktiivisesti, tee tarinoita ja seuraa takaisin. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole aktiivinen, ei kukaan löydä sinua ja tiliäsi. Vanhat postaukset hukkuvat hyvin äkkiä uutisvirtaan. Mieluummin postaat sitten vaikka jotain huonompaa, johon et ole tyytyväinen ollenkaan kuin, että jättäisit postaamisen väliin. Itse olen huomannut, että ne omasta mielestä kaikkein epäonnistuneimmat kerää eniten näkyvyyttä. Minunkin yksi työ, josta en pitänyt juuri yhtään on tuonut minulle jo yli 300 uutta seuraajaa, sen on nähnyt yli 200 000 ihmistä ja siitä on tykätty 24 000 kertaa. Että se siitä motivaatiosta yrittää aina parhaansa!

Nyt kuitenkin voisin pitää ansaitusti pienen tauon somettamisesta ja piirtämisestä. Pitemmän päälle tämä kaikki on todella uuvuttavaa, vaikka sitä onkin oikein kiva tehdä. Kehityn piirtäjänä koko ajan, mikä toisaalta kannustaa enemmän ja enemmän harjoittelemaan. Joskus on kuitenkin ihan hyvä ottaa pieni tauko ja keskittyä johonkin ihan muuhun!

Instagram tavoite puolessa välissä!

Käytän yhtenä mittarina menestykseen tuota julkaisut/seuraajat vertailua. Sen mukaan olisin saanut 5,6 seuraajaa per postaus! Vaikkei se ihan suoraan niin menekään.

Alkuvuodesta kerroin tavoitteestani saada uudelle Instagram-taidetililleni tuhat seuraajaa kasaan vuodessa. Välitavoitteeksi asetin, että heinäkuun aikana minun tulisi saavuttaa puoliväli eli 500 seuraajaa. Nyt voin ilokseni kertoa, että pääsin tuohon tavoitteeseen jo toukokuun lopussa! Ensin jopa mahdottomalta tuntunut tavoite tulikin kasaan yllättävän helposti, ainakin kun tietää mitä tekee. Päivittäin olen uhrannut aikaa vähintään puoli tuntia tilini ylläpitämiseen ja parhaimmillaan lähes koko päivän... Tässä tulee vähän vinkkejä ja tietoja siitä, miten pääsin tuohon välitavoitteeseeni!

Moni varmaan vielä tässäkin vaiheessa ajattelee, että instassa pärjää kunhan vain postailee aktiivisesti ja laittaa hyvät tägit jokaiseen kuvaan. Tuo onkin periaatteessa se minimi mitä tehdä, jotta kuvasi voivat saada näkyvyyttä. Yksinään noiden varaan ei kuitenkaan voi hommaa jättää, sillä näkyvyys ei automaattisesti tuo sitoutuneita seuraajia. Myöskään se, että saat yhden seuraajan per kuva ei ole kovin tehokasta. Sitoutuminen on silloin todella pientä, ehkäpä joku on vain hetken mielijohteesta painanut sitä seuraa nappia? Sen sijaan itse kannustan selvittämään postaustesi avulla, mistä seuraajasi pitävät ja millaiset kuvat saavat heidät jakamaan kuvaasi eteenpäin. Itse tasapainottelen siis koko ajan sen kanssa, postatako sellaista mitä itse haluan tehdä vai sellaista mitä seuraajani haluavat nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että parasta tehdä aina sitä mitä itse haluat. Tällöin kiinnostus tekemistä kohtaan säilyy ja toisaalta saatat tavoittaa sellaisia seuraajia, jotka pitävät just siitä sun jutusta.

VINKKI! Muuta taide-instasi yritystiliksi niin saat kattavasti informaatiota siitä, mihin aikaan seuraajasi reagoivat parhaiten ja miten hyvin kuvasi ovat poikineet näkyvyyttä!

Mukana haasteisiin osallistumia sekä ajankohtaisia aiheita!

Millainen sitten on hyvä kuva? Tähän ei oikeastaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että se kaikkein hienoin piirrustus ei välttämättä kerää juuri yhtään tykkäyksiä tai näkyvyyttä ja päinvastoin. Joskus se huonompi työ vain on enemmän seuraajiesi mieleen. Itse suosin sitä, että teen juuri sitä omaa juttuani. En välitä niin hirveästi siitä, onko tämä nyt se paras aihe tähän hetkeen vaan joskus annan ihan vain kynän viedä. Toki siitä on aina hyötyä, kun valitset työsi aiheeksi jotain ajankohtaista. Maailman tapahtumat, elokuvat ja meemit ovat kaikki hyviä keinoja saada näkyvyyttä. Tuolloin tärkeintä on erottua massasta, sillä hyvässä lykyssä jostain ajankohtaisesta asiasta postataan kuva minuutin ellei jopa muutaman sekunnin välein! Hukkuminen massavirtaan on hyvin varmaa tuolloin. Valitse siis hashtagisi todella huolella! Käytä niitä yleisimpiä, mutta myös joitain hyviä "niche pick" tägejä. Taidetilille näkyvyyden saamiseksi tärkeää on myös tehdä DTIYS* sekä kuukausittaisia haasteita kuten Mermay, March of Robots tai Inktober. Näin saat helposti aktivoitua itseäsi ja siinä samassa mahdollisesti tykkäyksiä ja seuraajia. *Draw this in your style

Hashtagien valitseminen on myös todella tärkeää. Itse pidän huolen, että postauksessani on vähän vajaa 20 erilaista tägiä. Tärkeintä on valita juuri niitä, jotka selkeästi liittyvät kuvaasi, mutteivat ole liian isoja. Esimerkiksi vesivärityöhön hyviä ovat: #watercoloring, #colorblue, #traditionalart. Sen sijaan välttäisin: #happy #art #love, jotka ovat aivan liian isoja tägejä. Tällöin työsi hukkuu varmasti erilaisten maailman äitylien ihgutus-viestien sekaan. Käytän apuna yleensä Googlea kun etsin hyviä tägejä postaukseeni. Ihan vain varmistaakseni, etten unohda mitään. Hyvä tapa on myös tägätä oman tilisi nimi hashtaginä. Siitäkään ei ole haittaa vaikka merkitsisit itsesi omaan kuvaasi. Sen sijaan välttäisin merkitsemästä liikaa porukkaa kuviisi, ellet ole aivan varma, että he saattaisivat pitää kuvastasi. Jos merkitset julkkiksen niin tee se ihan sillä "merkitse henkilöitä toiminnolla". Tällöin kuvasi ilmestyy henkilön merkittyihin kuviin ja on kaikkien nähtävissä. Jos nimi on vain tekstin seassa, ei se näy kuin merkitylle henkilölle, jos hän tajuaa sen edes katsoa.

March of Robots haaste ei tuonut minulle paljoa seuraajia tai näkyvyyttä, mutta se sai minut kokeilemaan jotain uutta ja piti aktiivisena!

Kaikki lähtee kuitenkin aktiivisuudesta - sitä en voi painottaa liikaa. Käytän paljon ajastani siihen, että käyn tykkäilemässä ja kommentoimassa toisten käyttäjien postauksiin. On erittäin tärkeää käydä läpi sellaisia käyttäjiä, jotka selkeästi pitävät samanlaisista asioista, joita sinä itse postaat. Itse käyn läpi muiden fanitaidetta tai puolialastomia miehiä piirtävien tilien (Silverjow, n.e.r.d.y, Toastwire) seuraajalistoja ja käyn tykkäilemässä siellä olevien seuraajien kuvista. Jokainen tälläinen systemaattinen tykkäily poikii minulle päivittäin 1-2 seuraajaa - kunhan vain muistan tehdä sitä! Nämä seuraajat usein myös ovat melko sitoutuneita jäämään seuraamaan sinua, kun tulevat jo saman aihepiirin faneina profiiliisi. Tärkeää on kuitenkin muistaa myös niitä tyyppejä, jotka seuraavat jo sinua. Ole kohtelias, kommentoi ja tykkäile heidän vastauksista kuviisi ja pidä huoli, että pidät yllä mielenkiintoa ja keskustelua. Kaikki tämä lisää näkyvyyttäsi ja pidettävyyttäsi. Kehottaminen kommentoimiseen tai seuraamiseen kannattaa kuitenkin tehdä harkitusti. Instagram ajattelee helposti spämminä liiallisen pakottamisen. Sen sijaan, esitä postaustekstissäsi joku kysymys, johon seuraajiesi on helppo tarttua!

Olen aika varma, että saavutan sen tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Siltikään nyt ei ole varaa alkaa laiskottelemaan. Ehkä voin vähän höllentää tahtia, mutta silti on paljon tehtävää vielä, jotta saavutan tavoitteeni! Jos joku haluaa lisää vinkkejä taidetilinsä seuraajamäärän kasvattamiseen niin annan niitä mielelläni. Tämä ei ole rakettitiedettä, eikä salaista tietoa :)

Klikaa isommaksi kuvaa niin näet prosessini konkreettisin esimerkein!

1. Selvitä kohdeyleisösi kiinnostuksen kohteet (omani ovat: fanitaide, teinisarjat, lgbtq, sarjakuvat, mieshahmot).
   
2. Kommentoi, tykkää, seuraa, jaa - jos et ole kanssakäymisessä muiden kanssa, et voi olettaa että he ovat sinun kanssasi.
   
3. Tee juuri sitä mitä itse haluat, saat parempia ja sitoutuneempia seuraajia! Saa epäonnistua.
   
4. Tilisi kasvaminen ei tapahdu hetkessä, anna itsellesi ja taiteellesi aikaa
   

Oma tyyli ja inspiraation lähteet

Yksi suurimmista kehuista, joita taitelija voi mielestäni saada on se, että hänellä on tunnistettava tyyli. Sellainen, että voi sanoa jo kaukaa ja nopealla vilkaisulla, että hei, tämänhän on tehnyt se tyyppi! Oman tyylin kehittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen homma. Se vaatii vuosien harjoittelua ja kokeilemista. Joskus se kehittyy nopeasti, toisinaan tuntuu, että se junnaa paikallaan kuukaudesta toiseen. Kaiken lisäksi, vaikka kuinka yrittää pitää sen tietynlaisena niin se perkele kehittyy välillä itsestäänkin ties minne suuntiin! En oikein tiedä miten kuvailisin omaa tyyliäni. Joskus olen käyttänyt termejä sarjakuvamainen, keskeneräinen ja kieliposkella tehty. Itselleni on ollut tärkeää kehityksen kannalta tutkia muita taitelijoita ja lainailla elementtejä heidän töistään. En tarkoita nyt suoraa kopioimista, (vaikka sitä se harjoitteluvaiheessa onkin), vaan sitä, että tutkii heidän teoksia, kokeilee viiva- ja varjostustekniikoitaan sekä väri- ja valomaailmoja.

Käyn tässä tekstissä läpi erilaisia taiteilijoita ja piirtäjiä, joilla on ollut tai on tälläkin hetkellä suuri merkitys oman tyylini kehityksessä piirtäjänä. Osan vaikutukset näkyvät edelleenkin teoksissani ja osasta haen tälläkin hetkellä vaikutteita. Varmaan taas vähän kuivempaa tekstiä, mutta jospa tästä jollekin jotain iloa olisi!

Ensimmäiset vaikuttajani tulevat jo ihan lapsuudesta.  Ken Sugimori ja hänen Pokémon piirroksensa ovat varmasti se yksi isoimpia syitä miksi aloitin piirtämään. Tykkäsin piirtää niin Pokémoneja kuin ihmishahmojakin sarjasta ja kopioinkin paljon suoraan niitä Sugimorin piirtämiä kuvia. Ihailin hänen tyyliään, vaikka monet olivatkin sitä mieltä, että hänen piirroksensa olivat kaikkein tylsimpiä. Nykyään ymmärrän paremmin tämän mielipiteen, mutta se ei silti ole muuttanut arvostustani kyseistä herraa kohtaan.  Hieman isompana mukaan kuvioihin tulivat Dragon Ball mangan luoja Akira Toriyama, jonka avulla aloin harjoittelemaan ihmisten piirtämistä. Kirsikkana kakun päällä oli tietenkin Don Rosa, jonka sarjakuvataidetta ihailen vielä tänäkin päivänä! Ne kaikki pienet yksityiskohdat, jatkumot ja viittaukset toisiin tarinoihin olivat jotain mikä inspiroi minua jo lapsena. Ehkä juuri tästä syystä tykkään piilotella kaikenlaisia piiloviestejä ja -merkityksiä töihini? Joita kukaan ei koskaan kyllä huomaa tai tajua...

Teininä suurimpiin ihailun kohteisiin kuuluivat Hiromu Arakawa, joka tunnetaan Full Metal Alchemistin luojana. Häneltä olen lainannut paljon kasvojen ilmeitä ja huumoria omaan tekemiseeni. Hänen tarinankerronta tapansa sekä hahmojen luominen on aivan mahtavaa! Teinivuosina opin myös arvostamaan niitä kaikkein kovimpia suomalaisia tekijöitä eli Tove Janssonia sekä Tom of Finlandia. Kumpikaan heistä ei suoraan ole tuonut mitään sen ihmeellisempää tyyliini, enimmäkseen olen vain ihaillut heidän saavutuksiaan ja inspiroitunut siitä. On hienoa ja motivoivaa oikeasti huomata kuinka jotkut voivatkin menestyä noin hyvin tekemällä juuri sitä mitä haluavat! Voisin lisätä listaan myös Marvelin edesmenneen legendan Stan Leen, joka myös on motivoinut minua todella paljon kokeilemaan rajojani piirtäjänä. Tuntuu kuitenkin, että näistä kaikista on tullut puhuttua vuosien varella enemmän kuin liikaa. Tästä syystä onkin aika antaa estradi niille tämän hetken kovimmille inspiraation lähteille.

Joka kerta kun joku näistä tyypeistä postaa jotain sosiaaliseen mediaan, inspiroidun saman tien piirtämään itsekin! On hassua, kuinka nykypäivänä ne omat idolit saattavat olla vain nimimerkkejä somessa. Minulla ei ole oikeastaan hajuakaan näiden tyyppien oikeasta nimestä - naamasta puhumattakaan. Hyvä jos uskaltaa varmuudella edes olettaa heidän sukupuolensa! Valitsin tähän kolme kovinta tän hetken suosikkia, joiden töistä ammennan todella paljon asioita omaan tekemiseeni. Gabriel Picolo on aivan loistava luomaan tunnelmaa ja valaistusta. Rakastan myös hänen viivan käyttöään! Silverjow puolestaan on todella kova pinup-taitelija, joka on niin taitava tekemään ihmisiä tunnistettavalla tyylillä. Ihastuin myös siihen miten hyvin hän osaa värittää ihoa ja varjostaa todella hillitysti! Uusin tuttavuus on Wrecked Fuse, jota olen seurannut someissa vasta ehkä vuoden ajan. Hän piirtää enimmäkseen vain yhtä aihetta eli Stranger Thingsistä tuttuja Billyä ja Steveä. Rakastan hänen tapaansa tuoda hahmot todella eläväisinä jokaiseen kuvaan. Persoonallista otetta ja huumoria unohtamatta! Hänessä ihailen myös suuresti sitä, että hänellä on just se oma juttu jota tehdä.

Kaikilla kolmella on täysin erilainen tyyli, joista jokaisella on jotain sellaista mitä itse haluaisin oppia myös. Usein tällä hetkellä harjoittelenkin tutkimalla näiden tyyppien piirroksien valoja, varjoja, viivoja, värejä ja anatomiaa. Saan todella paljon irti joka kerta kun teen pienen art studyn näihin tyyleihin! Laitan tähän loppuun vielä pari omaa piirrosta niin voitte itse vertailla löytyykö niistä vaikutteita kenestäkään yllä mainituista taitelijoista. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti!

Tuntemuksia neljän seinän sisältä: Kotona työskentely ja turhautuminen

Kuukausi takana lähes tulkoon täydessä eristyksessä muista ihmisistä. Ainoastaan kaupan kassa, koiranulkoiluttaja ja kuriiripalveluiden lähetit ovat olleet ulkopuolisina kontakteina. Eilenkin oli jotenkin tosi piristävää nähdä iloinen DHL kaveri työssään kun sysäsi paketin kouraan. Melkein teki mieli alkaa jutustella ihan mistä tahansa, mutta hetki oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt saada suutani auki. On aika helppoa ajatella, että kaikkihan on tosi hyvin täällä kotona. Ruokaa ja vessapaperia saa kaupasta ja tekemistäkin on yllin kyllin kun voi pelata Switchillä tai piirtää koneella. Ulkoilla saa ja mikä olisikaan sen kivampaa kuin työskennellä kotoa käsin? Monille maakunnissa asuville tutuilleni tuntuu etätyö kuulostavan suorastaan luksukselta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta... vaan ei se oikeastaan ole sitä. Ainakaan tällaisissa määrin.

Itse en siis nauti etätyöstä oikeastaan yhtään. Se on ihan mukava silloin tällöin olla yksi päivä pois toimistolta, jos on paljon hommaa tai täytyy keskittyä tekemiseen. Nyt kuitenkin työn määrä on vähentynyt huimasti ja on turhauttavaa välillä vain istua tunti toisensa jälkeen koittaen keksiä jotain fiksua tekemistä, josta olisi hyötyä sekä työnantajalle että itselle. Kaiken lisäksi kokoaikainen uhka lomautuksista ja irtisanomisista vaanii takaraivossa, jopa ihan ahdistumiseen saakka. On myös kovin turhauttavaa kun ei pääse näkemään työkavereita tai ylipäätään ketään. Vaikken mikään suuri extrovertti olekaan, kaipaan silti todella paljon sitä pientä sosiaalista kanssakäymistä. Välillä on hermot todella kireällä ihan vain määrittelemättömän turhautumisen takia. Joskus turhautumisen laukaisee ihan vain, se ettei osaa piirtää mitä haluaa, pelissä menee jotain pieleen tai kone tökkii muuten vain. Usein vain väsymys ja toisinaan riittää ihan vain joku pieni ajatus tai kömmähdys menneisyydestä joka yhtäkkiä heittää mielen todella mustaksi. Koitan parhaani mukaan olla purkamatta näitä puolisooni, mutta välillä vaan kiukuttaa.

Osa kuvituksista on ystäväni Naattiaisen tekemiä, sillä en olisi mitenkään itse jaksanut piirtää kaikkea! Voit käydä tarkastelemassa pelin kuvituksia Instagram -tililtäni

Kovasti yritän kuitenkin katsoa maailmaa positiivisestikin ja heittää jopa huumoria tilanteesta. Välillä myös tarvitsee jotain todellista aivot narikkaan höttöä ja esimerkiksi Netflixin uutuus dokumenttisarja Tiger King sopii siihen oikein hyvin.  Minulla on ollut myös hyvin aikaa piirtää sekä kirjoittaa uutta roolipeliä töiden jälkeen. Peli on nimeltään Marvel Marbles ja se sijoittuu 80-luvulle pieneen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Pelaajat pelaavat teini-ikäisiä kaveruksia, jotka joutuvat mukaan mielenkiintoiseen scifi-seikkailuun. Pelissä on tarkoitus käyttää oikeita DND -roolipelaus mekaniikoita ja se pelataan sitten joskus Discordissa kunhan saan sen valmiiksi. Ainakin minulla on ollut hauskaa kehittää tätä ja nähtäväksi jääkin, pitävätkö pelaajat siitä yhtä paljon! Olen siis myös piirtänyt jonkin verran materiaalia peliä varten, jotta kaikki on sitten kunnossa kun itse peli alkaa. Piirtäminen on kivaa, se rauhoittaa. Minua kuitenkin häiritsee välillä suuresti se, kun ei tavallaan ole omaa rauhaa piirtää. Ei siinä, että tuo parempi puolisko väen väkisin tunkisi tähän tiirailemaan kun piirrän, mutta pelkkä läsnäolo häiritsee silloin kun koittaa keskittyä. Piirtäminen on ainut asia, jolla voin saada flow-tilan aikaiseksi ja joskus pienikin kysymys tai kommentti piirrokseen liittyen saattaa heittää minut aivan pois tolaltani.

Asetin alkuvuodesta itselleni myös sen Instagram-haasteen. Olen melko paljon edellä tavoitteestani saada kasaan se tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Nyt olen jo haalinut kasaan noin 340 seuraajaa, joten olen tavoitettani hieman edellä! Pandemian aikana on tullut myös juteltua paljon enemmän seuraajieni kanssa yksityisviesteillä ja vähän jaettu kuulumisia eri puolilta maailmaa. Meillä Suomessa on onneksi asiat todella hyvin ja meidän johto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja on valmis tekemään rohkeita päätöksiä nopealla aikataululla. Meillä myös tiedotetaan hyvin viruksen etenemisestä ja pidetään huoli, että kaikki saavat tarvittavaa hoitoa. Yhtä onnekkaita eivät ole ihmiset muun muassa Venäjällä, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa.

Tässä vähän kuulumisia. Ehkä alkaa pikkuhiljaa pää hajota tähän kaikkeen, mutta päivä kerrallaan mennään. Monet ovat jotenkin hirveän optimistisia koko tämän jutun kanssa, mutta itsellä on vaan niin voimakas kutina siitä, että tämä ei ole ohi vielä hetkeen. Se miten sinä pidät huolen siitä, että virus ei leviä on ihan sinusta itsestäsi kiinni. Se on kuitenkin tosi asia, että ollaan kaikki samassa veneessä. Syyllisiä on turha etsiä. Sen sijaan energia kannattaa suunnata siihen, että itse toimii oikein ja pitää huolen omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Ei mulla tähän hätään nyt muuta. Pysykää terveinä ja kertokaa toki omia kuulumisianne!

Loppuuko se maailma?

Tässä tulee vietettyä aikaa hyvin paljon nyt...

Kaksi viikkoa eristyksissä alkaa jo tuntumaan. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin rankempi kuin tämä toinen. Ajatukseen siitä, että tämä voi jatkua vielä pitkään, alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Välillä ei oikeasti enää tiedä mikä päivä edes on. Jokainen päivä tuntuu toistavan itseään ja riippuen työmäärästä töissä, se kulkee joko kuin siivillä tai todella hitaasti. Myös viikonloput puuroutuvat yhteen viikkojen kanssa kun työn ja vapaa-ajan välillä ei ole selkeää rajaa. Tässä kuitenkin vähän ajatuksia ja tuntemuksia siitä, miten minun eristyspäivät etenevät.

Herään joka aamu puoli kahdeksan aikaan, myös viikonloppuna. Nopeasti on ponkaistava ylös, jotta pääsee pelaamaan uutta Animal Crossing: New Horizons -peliä ja hoitamaan aamun askareet siellä ennen työpäivän aloittamista. Samalla käynnistelen jo konetta ja alan pikkuhiljaa katsella läpi sähköposteja sekä päivän hommia. Joskus on enemmän tekemistä, toisinaan vähemmän. Etätyö ei oikein sovi meille, jotka hoitavat asiat tehokkaasti eteenpäin, sillä nyt kun olisi aikaa paneutua juurta jaksaen jokaiseen työhön, ei sitä siltikään oikein osaa rauhoittua. Kaipaan myös kovasti sosiaalisia hetkiä kollegoiden kanssa. Vaikka päivittäin höpötelläänkin Teamsin chatissä tai palavereissa, ei se silti ole sama kun toiset eivät ole oikeasti siinä vierellä.

Animal Crossingissakin olen varautunut asianmukaisin varustein

Lounaaksi on tullut nyt syötyä todella paljon kotiruokaa. Parempi puolisko on tehnyt todella monet herkulliset ruuat niin mifusta, nyhtiksestä kuin lihastakin tässä viime viikkojen aikana. Jostain syystä ruuan laitto on jäänyt hänelle ja itse olen lähinnä tehnyt sitten leipää ja auttanut keittiön siistimisessä. Pari kertaa on tullut tilattua myös Woltilla ruokaa, mutta pidemmän päälle se tulee melko kalliiksi. Herkkujen syöminen on jäänyt todella vähälle, nyt kun käydään vain kerran viikossa kaupassa. Usein tuli työpäivän päätteeksi käytyä ostamassa aina patukka tai kaksi ja sitten vedettyä ne yhdeltä istumalta. Kaipaan suklaata. Lounaan aikana käynnistän myös nopeasti jälleen Animal Crossingin ja jatkan siitä mihin aamulla jäin. Sen jälkeen onkin aika laittaa Switch nukkumaan ja palata sen pariin vasta illalla.

Työpäivän päätteeksi vaihdan aina näytön ja näppiksen takaisin kiinni omaan koneeseeni. Turhauttavaa vaihdella niitä edes takaisin, mutta toisaalta nopeampaa se silti on kuin vaihtaa normaalisti työpisteeltä julkisilla kotiin. Aloitan vapaa-aikani usein piirtämällä. Puoliso on vielä yleensä töissä ainakin puolituntia pidempään, joten minulla on hyvin aikaa edistää keskeneräisiä piirroksia. Pyrin pitämään sen saman rytmin kuin ennenkin, eli noin kolme valmista piirrosta viikossa. Ahkeran työskentelyn tulos alkaa myös vihdoin näkyä Instagramissa ja tililleni onkin alkanut muotoutua jo melko aktiivista yhteisöä. Saipahan Toy Boy -aiheinen piirrokseni jopa melkein 900 tykkäystä ja yli 200 jakoa! Kun piirtäminen alkaa kyllästyttämään tai tarvitsen siitä taukoa, käynnistän jälleen Animal Crossingin tai alan suunnitella mahdollisesti tulevaa roolipeliäni, Marvel Marbles. Ei vielä mitään hajua, miten pelin voisi toteuttaa parhaiten, mutta ehkä Discord olisi tähän sopiva alusta. Kerron pelistä vielä joskus tarkemmin varmasti!

Andrea ja Jairo Netflixin espanjankielisestä Toy Boy -sarjasta

Illalla vietetään sitten aikaa yhdessä ja ollaankin usein joko käyty vähän ulkoilemassa tai sitten katsottu Westworld tai Better Call Saul jakso. Silloin tällöin tulee myös katsottua muuta hömppää Netflixistä. Viaplayn sanoin irti, kun siellä ei enää ollut mitään katsottavaa ja varuiksi on hyvä laittaa kaikki rahat säästöön mitä pystyy. Iltaisin tulee myös katsottua omien insta-suosikkien livelähetyksiä. Suosikki livejäni ovat muun muassa Charles Meltonin ja Simu Liun kuntopiiriit, jammailla Drew Tannerin tai Gonzalo Martinin musisointihetkiä tai kuunnella kun Noah Centineo kertoo Yhdysvaltojen korona-tilanteesta. Seuraan myös kuinka fanittamani piirtäjät kuten Adam Ellis piirtävät livenä.

On tavallaan upeaa huomata, kuinka tämä tilanne koskettaa aivan kaikkia. Virus ei katso oletko julkkis vai tavis, köyhä vai rikas, musta tai valkoinen. Siksi onkin erityisen tärkeää, että me kaikki vedetään yhtä köyttä tämän asian kanssa ja kuunnellaan annettuja ohjeita. Itseäni harmittaa kovasti, etten pääse käymään Kouvolassa perhettä katsomassa ja etenkin nyt kun Uusimaa suljetaan kokonan, hankaloituu se entisestään. Onneksi kuitenkin videopuhelut toimivat ja olenkin koittanut aktiivisesti soitella äidille, sisaruksille ja mummolle. Ystäviin olen myös ollut yhteyksissä ja vakuutellut, että minuun saa ottaa yhteyttä silloinkin kun paha mieli ja ikävä olla. Veikkaan, ettei se maailma tähän lopu, mutta ehkä muuttuu jonkin verran. Edessä voi olla todella kovat ajat tai sitten kaikki normalisoituukin ennalleen yllättävänkin nopeasti. Se on kuitenkin varma, että maailmanloppu on lähempänä Death Stranding peliä kuin Last of Usia, ainakin toistaiseksi. Voimia kaikille!

Ahdistava sosiaalinen media ja taidetilin perustaminen

Joulukuussa 2019 turhauduin siihen, että oma instagram-tilini on  niin huonosti organisoitu ja laiskasti ylläpidetty. Tilini on sotkuinen, täynnä turhaa ja jumittanut samassa seuraajamäärässä jo vuosia. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa alusta ihan uudella instagram-tilillä. Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että haluan saada näkyvyyttä säälittävälle taiteelleni. Tämän lisäksi halusin nähdä onnistunko kesyttämään instan ja hankkimaan itselleni 1000 seuraajaa vuodessa. Aiemmin olen onnistunut hankkimaan tuon määrän seuraajia vain Tumblerissa ja Twitterissä. Noissa ei 2000 seuraajan haaliminen kasaan ollut oikeastaan temppu eikä mikään. Tumblerissa sain kolmen vuoden aikana kasaan lähes 3000 seuraajaa ja Twitterissä vuoden aikana 2000. Mutta instagram on paljon haasteellisempi. Se vaatii kurinalaisempaa otetta ja suurempaa sitoutumista koko hommaan. Instagram ei anna armoa laiskottelijoille, eikä se hoida itse itseään kun et ole paikalla. En ole itse mikään ammattilainen tässä asiassa, vaan kaikki perustuu siihen mitä olen nyt itse tutkinut sekä omiin kokemuksiini. Voin siis antaa vinkkejä, mutta ei nämä mitään absoluuttisia totuuksia ole. Tässä mietteitä ja vinkkejä ensimmäisen kuukauden ajalta!

Instagram alustana ja sen haasteet

Ihan ensimmäisenä ennen tilin perustamista, oli tehtävä postaussuunnitelma ja luotava itselleni tavoitteet. Luin paljon erilaisia artikkeleita, katsoin videoita ja tarkastelin muiden tilien toimintaa. Sainkin ihan hyvän kokonaiskuvan siitä, miten instagram oikeastaan toimii. Tavoitteeksi asetin, että 2021 vuoden tammikuussa, minulla olisi kasassa 1 000 seuraajaa tililläni. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta jakamalla vuoden pienempiin välitavoitteisiin, uskoisin saavani itseni motivoitua yrittämään. Ensimmäinen tavoite on, että saisin helmikuun loppuun mennessä kasaan 100 seuraajaa. Ilokseni huomasin, että tuo tavoite täyttyi jo tammikuun puolella! Seuraavana olisi tarkoituksena saada kasaan 500 seuraajaa kesä-heinäkuun paikkeilla. Toistaiseksi tavoite tuntuu siis realistiselta ja ihan saavutettavalta, mutta mitä se vaatii, jotta kasvu pysyisi tasaisena ja pääsisin tavoitteeseeni?

Työtä, työtä ja työtä. Some-maailma on nopeatempoinen ja julma. Siellä täytyy olla koko ajan läsnä ja sille pitää uhrata aikaa menestyäkseen. Valitettavasti  nykymaailma myös ajaa siihen ajatteluun, että menestys mitataan someseuraajilla ja etenkin omalla alallani se näkyy hyvin vahvasti. Paljon seuraajia ja tykkäyksiä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä ja mahdollisia asiakkaita. Ymmärrän aivan hyvin sen, miksi jotkut masentuvat ja ahdistuvat somesta. Itsellänikin on ollut nyt jo levottomia öitä ja raastavia päiviä pelkästään tämän insta-projektin vuoksi. Käytän kaikki bussimatkat ja ison osan vapaa-ajastani insta-seuraajia haalien. Pahimmillaan olen yöllä herännyt siihen, että täytyy käydä katsomassa mitä omalle tilille kuuluu. On ahdistavaa ja uuvuttavaa olla pakkomielteisesti kiinni puhelimessa ja pitää huolta, että tekee tarpeeksi tavoitteen edistämiseksi. Periaatteessa siis, jos et postaa mitään, hukkuvat edelliset postauksesi intagramin valtavaan kuvafiidiin eikä sitten kukaan enää löydä sinua. Mitä sitten tehdä kuvapostausten välissä ja hiljaisina postauspäivinä?

Kommentoi, tykkää, tee tarinoita ja seuraa muita. On todella tärkeää olla aktiivinen ja pitää liikenne tilillesi tasaisena. Olen huomannut, että kaikkein tehokkain tapa on käydä kommentoimassa "itseään huonompien" profiileja, eli tilejä jotka ovat vasta aloittelemassa piirtäjän uraansa ja joilla on vähemmän seuraajia kuin sinulla. Periaatteessa siis ideana on hyötyä mahdollisimman paljon niistä, jotka eivät osaa hyödyntää instan kaikkia ominaisuuksia, mutta ovat epätoivoisia. Kerron alempana tarkemmin, miten löydät näitä käyttäjiä helpoiten. Yhtä tärkeää on myös vastata kommentteihin joita saat. Jokainen käynti profiilissasi ja kuvissasi lasketaan liikenteeksi, joita algoritmit hyödyntävät. Kannattaa siis vastata kommenttiin ja tykkäykseen sekä kiittää seuraamisesta, mutta tee se vasta hetken kuluttua ilmoituksesta! Tällöin henkilö todennäköisemmin kurkistaa uudelleen sivullesi.

Omat vinkit ja havainnot

Hankalinta taide-instagramin ylläpitämisessä on se, että täytyy jatkuvasti olla luomassa uutta kontenttia. On uuvuttavaa koko ajan miettiä mitä voisi piirtää, jotta se keräisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä - mikä puolestaan poikii seuraajia. Kamppailen jatkuvasti luovuudenpuutteen ja art-blokin kanssa, joista kummallekaan ei olisi aikaa. Jotta pääsen tavoitteeseen, on postausrytmini oltava vähintään joka kolmas päivä piirustus ja joka toinen tiiseri tulevasta tarinoihin. Tahti on kova siihen nähden, että ennen piirsin yleensä kerran viikossa valmiin kuvan ja nyt pitäisi saada aikaan 2-3. Toki piirrosten ei tarvitsisi olla valmiita, mutta sen verran perfektionisti ja estetiikan päälle olen, että ihan mitä tahansa en voi tililleni postata. Muutenkin joudun ajatella kuvani kolmen kuvan sarjana, jotta tilini näyttää siistiltä ja suunnitellulta. Jokaisessa teoksessa on siis vähän otettava huomioon sekin, millaisten kuvien ympärille tämä uusin tulee. Värit, viivat, tyyli... kaikki tämä vaikuttaa siihen miten siistiltä ja huolitellulta instagram tilini näyttää.

Toki tälläkin kertaa tavoitteenani on myös kehittyä piirtäjänä. Sen pitäisi aina olla päätavoitteeni, mutta jostain kumman syystä se tuntuu aina jäävän tuon seuraajien haalimisen jalkoihin. Koitan kokeilla erilaisia tyylejä ja tekniikoita ja samalla ammentaa tiedon ja erehdyksen kautta uusia elementtejä omiin töihini. Ensimmäistä kertaa ikinä, minulla on sellainen tunne, että minulla alkaa olla oma selkeä tyyli. Tein vuosia semi-realistisia piirroksia ja aina silloin tällöin överi-sarjakuvamaisia. Nyt olen löytänyt sellaisen kultaisen keskitien, joka tuntuu luontevalta ja omalta. Auttoi huikeasti kehittymistä kun pakotti itselleen pienen piirustushaasteen tilin avaamisen alkuun. Päätin tehdä fanitaidetta jokaisesta Life is Strange 2 -pelin episodista. Valitsin aiheen siksi, että tiesin jaksavani olla kiinnostunut siitä koko haasteen ajan. On myös helpompi kerryttää seuraajia, kun valitsee jonkun tietyn pienemmän aiheen, josta postailla. Silloin muut pienemmän aiheen ympärillä olevat tilit löytävät sinut helposti ja hyvässä lykyssä buustaavat sinua omilla tileillään, tägäämällä kuviin ja julkaisemalla kuviasi tarinoissaan. Tällöin heidän tiliensä seuraajat löytävät helposti sinut ja ovat kiinnostuneet sinusta. Fanitaide on aina ollut minun taiteelleni se kaikkein miellyttävin väylä, joten tämä oli aika luonnollinen valinta minulta.

Tärkeää on myös määritellä oma kohdeyleisö ja selvittää millaisia tilejä potentiaaliset seuraajat seuraavat jo. Itselleni kohdeyleisön määrittäminen oli aika helppoa ihan vain sen takia, että tiedän millaiseen porukkaan taiteeni iskee muissa someissa. Hyviä apuvälineitä oman taidetilin kasvattamiseen on seurata niitä taitelijoita, jotka tekevät suunnilleen samaa kuin sinä. Minun tapauksessani seuraan siis käyttäjiä, jotka profiloituvat näihin asioihin: fanitaide, lgbtq-friendly, mies sekä käyttäjällä on yli viisi tuhatta seuraajaa. Miksi näin? Tilit, jotka tippuvat kaikkiin noihin kategorioihin ovat kaikkein lähimpänä oman tilini teemaa. Riittää siis, että käyn kommentoimassa ja tykkäilemässä tilin seuraajien omiin postauksiin ja kippas kappas, heidän seuraajat löytävätkin tiensä myös minun profiiliini. Kun vastassa on samanlaista kontenttia, mihin potentiaalinen seuraaja on muutenkin tottunut, tulee seuraaminen helposti. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä liiallinen kommentointi ja tykkääminen voi aiheuttaa määräaikaisen porttikiellon instaan. Oli muuten tuskaisen pitkä vuorokausi kun ei saanut tehdä mitään instassa…

Yhteenvetona

Ennen taidetilin aloittamista, määrittele itsellesi tavoitteet ja syy, miksi haluat taidettasi näyttää juuri intassa. Instagram on alustana sellainen, että se vaatii jatkuvasti töitä. Pelkästään hyvät hashtagit eivät riitä vaan sisältöä täytyy tuottaa aktiivisesti. Kaiken lisäksi seuraajat eivät vain sattumalta löydä sinua, vaan sinun täytyy aktiivisesti etsiä heitä, koukuttaa heidät seuraamaan juuri sinua. Siistin näköinen instagram-tili on plussaa, sillä ihmiset selaavat joka tapauksessa nopeasti tilisi läpi ennen lopullista seuraamispäätöstä. Varaudu siihen, että prosessi on henkisesti vaativa ja aikaavievä mikäli haluat kasvattaa tiliäsi. Etenkin alku voi olla tuskastuttavan hidas. Tykkää ja kommentoi, sekä osallistu erilaisiin tempauksiin ja haasteisiin. Esimerkiksi inktober, artvartist, draw this in your style. Hyödynnä etenkin niiden käyttäjien haasteita, jotka profiloituvat sinun tilisi kanssa samojen aiheiden pariin. Ehkä tästä oli jollekin jotain apua. Vuoden päästähän se nähdään, onko näissä ohjeissa mitään perää vai ei.

PS. Saa seurata, mutta ei ole mikään velvoite kellään! Plus toivoisin, ettei kukaan lähiperheestä ala seurata, jottei minulle tule liikaa paineita tilin ylläpitämiseen. Haluan saada postata kuvia ilman paineita siitä, että joudun perustelemaan valintojani tai aiheitani kenellekään. Kiitos!

Vuosikymmenen parhaat: Musiikki

Tässä taas ehkä enemmän henkilökohtainen päiväkirja postaus kuin kiinnostavaa faktaa. Musiikki on tärkeä osa joka päiväistä elämääni. Se inspiroi, pelastaa tylsyydeltä, auttaa kanavoimaan tunteita sekä helpottaa fandomeihin uppoamista. Hyvä biisi on monitulkintainen, kaunis ja sellainen joka ei välttämättä aukea ensimmäisellä kuuntelu kerralla. Hyvä biisi voi minulle olla ihan yhtä hyvin One Directionia kuin Vesa-Matti Loiriakin. En välitä hirveästi genre-rajoista. Jos joku biisi uppoaa niin sitten se uppaa, enkä ole velvollinen sitä muille edes perustelemaan. Ei ole olemassa paskaa musiikkia, jollekin se huonokin musiikki on kultaa eikä mielipideasioista voi kiistellä. Tässä minun omia suosikkejani viime vuosikymmeneltä!

Olen aina jotenkin helpommin samaistunut naisartisteihin, joten monet suosikkini ovatkin naisia. Tässä lista niistä artisteista ja bändeistä, joita kuuntelin eniten vuosien 2010-2019 aikana:

Maustetytöt

Upeaa indie-soundia suomalaisuuden syvimmästä olemuksesta, kaljasta ja särkylääkkeistä. Harmittavasti jäivät ilman emma-ehdokkuuksia pikkumaisten tuomarien vuoksi.

Sia
Alku vuosikymmenen olin ihan Sia hurmoksessa. Hittiä hitin perään ja juuri minulle sopivaa tavaraa. Upea persoona, uniikki ääni ja kauniit sanoitukset.

P!nk
Vahvaa naisenergiaa, joka valitettavasti kaatuu nykyään liian poliittiseen agendaan. Silti ajaton suosikkini jo edelliseltä vuosikymmeneltä.

Imagine Dragons
Joku Imagine Dragonsin soundissa rokkaa ja mielelläni kuuntelen sitä. Laulaja Dan Reynolds on super-komea ja oikealla asialla. Biisien sanat ovat yleismaailmallisia ja voimaannuttavia.

Maija Vilkkumaa
Jotkut ei tykkää ollenkaan, toiset rakastaa. Maijan biisit kertovat upeasti ihmisten karuimmasta puolesta, kateudesta, vihasta, ystävyydestä ja turhamaisuudesta. Useampi kuuntelukerta auttaa löytämään lisää sanomaa jokaisesta biisistä.

Vesala
Myös PMMP voisi olla erikseen tässä, mutta niputan nyt yhteen Vesalan kanssa kun Vesala kuitenkin oli vielä enemmän ja isompi juttu tuon loppuvuosikymmenen puolella. PMMP:n loppuminen oli surullista, mutta nyt meillä on ainakin kaksi vahvaa soolo naisartistia, joista Vesala uppoaa allekirjoittaneeseen enemmän.

Nuo yllä listatut ei kyllä missään järjestyksessä ole, mutta Vesalan laitan mielelläni silti ykköseksi. Avaan ihan lopussa vielä tarkemmin miksi. Seuraavaksi syyniin Parhaat biisit. Nämä ovat sellaisia kappaleita, jotka määrittelivät minun vuosikymmentäni. Jokainen on uniikilla tavalla todella tärkeä, eikä kaikelle löydy edes rationaalista selitystä miksi. Jos haluat päästä mielenmaailmaani hyvin sisälle, niin laitappa kuunteluun seuraavat kipaleet:

Shia LaBeouf ja Maddie Ziegler musiikkivideossa: Elastic Heart

Lilly Wood and The Prick, Robin Schulz - Prayer in C (2014)
Sia - Elastic Heart (2015)
Maija Villkumaa - Lissu ja mä (2015)
Miike Snow  - Genghis Khan (2016)
One Republic - Counting Stars (2013)
PMMP - Jeesus ei tule oletko valmis (2012)
Vesa-Matti Loiri - Armo (2014)
Vesala - Mul ei oo Lapsuuden sankarii (2018)

Seuraavaksi tulee vähän minun mietteitäni mielestäni vuosikymmenen parhaimmasta suomalaisartistista. Voit olla kanssani eri mieltä ihan rauhassa, mutta kukaan ei voi väittää, etteikö tällä naisella olisi iso vaikutus suomimusiikin soundiin ja tuoretta näkökulmaa tunkkaiseen ja kulutettuun genreen.

Paula Vesala on Suomen paras laulaja-lauluntekijä. Hän on nero, joka on sanoittanut lukuisia moderninajan parhaimpia suomihittiä. Hänen kokeilullinen tyylinsä, rankat sanoitukset ja upea lauluääni tekevät Vesalasta uniikin paketin, jollaista ei ole ennen nähty eikä tulla koskaan näkemään.

Monelle ensimmäinen kosketus Vesalaan on ollut jo PMMP ajoilta. Tuolloin minäkin rakastuin hänen biiseihinsä ja yhdessä Mira Luodin kanssa kaksikko tuntui pysäyttämättömältä. Hitti hitin jälkeen rakastin heitä aina vain enemmän. Siksi olinkin murtunut siinä kohtaa, kun PMMP vuonna 2013 päätettiin lopettaa. Yhden ajan loppu kuitenkin aukaisi uusia ovia ja jäinkin innolla odottamaan niin Vesalan kuin Luodinkin soolouraa. Vesalan esiintyminen Vain Elämää sarjan parhaimmalla kaudella vuonna 2014 antoi kivaa esimakua siitä, mitä ehkä oli odotettavissa tulevaisuudessa.

Vuonna 2015 Paula Vesala ilmoitti uudeksi taitelijanimekseen Vesala. Ensimmäinen soolobiisi Vesala nimen alla oli Tequila, jonka otin vastaan jotenkin varauksella. Tequila oli oikein kiva biisi, mutta tuntui kuin jotain puuttuisi. Ehkä se oli PMMP-kaipuu tai ehkä biisi ei vain ollut kirjoitettu minulle. En antanut asian häiritä, sillä joka tapauksessa Vesala räjäytti pankin biisillään. Täysin uusi Vesala maailma alkoi avautua. Ensimmäinen sooloalbumi Vesala, sisälsi monia hieman kokeilullisempia biisejä ja pakko myöntää, että minun oli aluksi hieman hankala saada kiinni tästä levystä. Minulla on aina polttava tarve tulkita kaikki biisit joista pidän. Todellinen pakkomielle selvittää juurta jaksain mitä sanoittaja on juuri näillä sanoilla tarkoittanut. Levy sisälsi paljon tälläistä ongelmapähkinää minulle, josta nautin aivan suunnattomasti! Etenkin Rakkaus ja maailmanloppu, Tavallinen nainen ja Ruotsin Euroviisut olivat biisit joihin tahdoin päästä todella sisälle. Sanat olivat mielenkiintoiset, mutta eivät todellakaan auenneet edes muutaman kuuntelu kerran jälkeen. Ihanaa! Rakastan monitulkintaisia kappaleita! Kuitenkin Vesalan uusi musiikkityyli jäi minulle vähän sekavaksi.

Vasta vuoden 2018 biisit Nyt on lähtö, Monta nimee ja etenkin Mul ei oo lapsuudensankarii saivat minut vihdoin ymmärtämään tätä Vesalan uutta tyyliä. Mul ei oo lapsuudensankarii on mielestäni sanoitukseltaan yksi parhaiten kirjoitettuja biisejä koskaan. Sen perusymmärtämisessäkin meni minulla varmaan kaksikymmentä kuuntelukertaa ja vieläkin huomaan siitä aukeavan uusia asioita. Biisin tarina on koskettava ja tuntuu henkilökohtaiselta niin kirjoittajalleen kuin kuuntelijalleenkin. Voisin siis väittää, että mikäli musiikki olisi kilpailu ja tämä lista totuus, on Vesala ja Mul ei oo lapsuudensankarii vuosikymmenen paras musiikillinen saavutus.

Kammottava keskinkertaisuus

Bathroom Dance (10/2019)

Suuri lapsuuden haaveeni on ollut tulla isona sarjakuvapiirtäjäksi tai kuvittajaksi. Ajatuksena tuo kuulostaa edelleenkin hienolta, mutten koe sitä millään tavalla mahdolliseksi saatika kannattavaksi enää. Piirtäminen on aina ollut suuri intohimoni, mutta tie tähän missä olen nyt "taitelijana" ei ole ollut helppo. En muista olenko joskus tästä jo avautunut täällä, mutta nyt tuntuu, että olisi taas aika kirjoitella asiasta. Ihan vain omaksi muistiinpanoksi, mutta koska teitä kuitenkin niin hirveästi kiinnostaa päästä minun pienen narsistisen pääni sisään niin tässä vähän natusteltavaa. Tästä tuli aika pitkä, joten peukut sulle jos jaksoit lukea!

Kun puhutaan luovuudesta, (minun kohdallani piirtämisestä tai kirjoittamisesta), koen olevani nykyään sitä sellaista varmaa keskitason osaajaa. Luomukseni eivät koskaan ole olleet mitään maata mullistavaa taidetta tai sellaista, mikä keräisi paljon tykkäyksiä somessa. Tyylini tuntuu keskeneräiseltä ja kaikki näyttää jotenkin hutaisten tehdyltä ja huonosti perustellulta. Opettajat kovasti yrittivät neuvoa minua kokeilemaan uutta ja viemään taidettani pidemmälle, mutta olin liian jääräpäinen, enkä halunnut poistua mukavuusalueeltani.  Koin tuolloin ohjeet kokeilla jotain uutta enemmänkin rasitteena ja pelkkänä ajanhukkana, minähän olin jo täydellinen. Lesoilinkin koko yläasteen kavereille sillä, kun sain kuviksesta kymppejä, vaikken edes yrittänyt! Kunnes en enää saanut...

Pilvilinnani romahti yläasteen jälkeen. Lukiossa kuviksen kympit tippuivat yseihin ja kaseihin. En tuolloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse, vaan protestoin ja väitin, ettei opettajilla ollut vaan tyylitajua. Todellisuudessa taitoni eivät olleet kehittyneet mihinkään, joten opettajat rankaisivat siitä, että tein aina saman asian uudelleen ja uudelleen. Keksin kavereille erilaisia syitä miksi opettajat antoivat minulle, entiselle kympin oppilaalle, huonompia numeroita. Milloin opettajalla oli tyhmä näkemys tehtävänantoon ja milloin opettaja vain vihasi minua. Peittelin siis omaa epävarmuutta osaamisestani valittamisella ja vitsailulla. Kun numerot eivät tekosyillä nousseet, päätin tyytyä siihen todellisuuteen, että olen vain keskinkertainen. Kun en yritä kunnolla, kukaan ei myöskään odota, että tekisin jotain täydellistä. Aloin vähätellä taitojani ja pian ei ollut mielekästä enää tehdä mitään kun aina vertasi omaa tekemistään muihin. Luovuuteni kärsi aivan totaalisesti tästä ajatustavasta. Yritän vieläkin päästä eroon itseni vähättelystä, mutta se on jotenkin niin syvälle juurtunut asia minussa, että se vaatii vielä paljon työstöä.

A lovely night like this (2017)

Kun piirtämisestä ei oikein tullut enää mitään, aloin kirjoittamaan tarinoita ja pitämään tätä blogia, (sillä se tuntui helpommalta kuin piirtäminen.) Kilpailu kavereiden kesken ei myöskään ollut niin suurta, sillä vain muutamalla oli blogi. Vaikka tykkäsinkin ja tykkään edelleen kirjoittaa, tahdoin silti tehdä juuri piirtämisestä sen ammatin itselleni. Totuus kuitenkin oli se, että taitoni olivat täysin riittämättömät ja suuri pelko valtasikin minut... Entä jos minusta ei tulekaan sarjakuvataitelijaa kuten lapsena haaveilin? Tiesin, ettei keskinkertaisilla piirustustaidoilla tulla miksikään sarjakuva-guruksi tai kuvittajaksi. Olin kuitenkin liian syvällä kuopassa oman osaamattomuuteni kanssa, etten oikein tiennyt miten sieltä edes voisi nousta. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja hakea graafisesksi suunnittelijaksi. Siinähän pääsee piirtämään ja  alalla voi ehkä jopa työllistyä.

Ajalta juuri ennen kun aloitin graafikon opinnot

Voiko olla graafikko, jos ei osaa piirtää?

Niinpä parin yrityksen jälkeen pääsin sisään Kymenlaakson ammattikorkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Tuolla itseluottamukseni piirtäjänä polki maahan luokka, jonka osaamisen taso oli aivan älyttömän korkea. Piirtäjänä en ollut enää keskinkertainen, olin oikeastaan jopa huono verrattuna muihin. Samalla kun minä olin taistellut tuulimyllyjä vastaan lukioikäisenä, olivat muut kehittäneet omaa tyyliään piirtäjänä. Omat piirrokseni näyttivät ihan samalta kuin yläasteella tekemäni, eikä minkäänlaista kehittymistä ollut nähtävissä. Katselin kateellisena muiden taitoja ja kauniita kuvituksia kunnes päätin, että Fuck it. En osaa piirtää, en siis piirrä enää ollenkaan! Keskityin enemmän muihin graafikoille oleellisiin taitoihin, kuten logo- ja julistesuunnitteluun, taittamiseen ja kuvankäsittelyyn. Minusta ei tule kuvittajaa, joten en keskitä energiaani siihen, että teen "taidetta". Luovuin siis lähes kokonaan siitä itselle niin rakkaasta asiasta ja vain siksi, ettei minua verrattaisi itseäni parempiin. Siksi en siis hoitanut oikein mitään koulutyötä koskaan piirtämällä.

Keskittyminen muuhun kuin piirtämiseen toisaalta antoi vähän etumatkaa niihin, jotka hoitivat sillä kaiken. Sisimmässäni minua kuitenkin harmitti suunnattomasti se, etten ollut niin hyvä kuin muut. Ehkä se oli se kannustava ilmapiiri mikä luokassamme vallitsi, mutta jotenkin tajusin etten pääse ikinä tästä kuopasta, jos en ala oikeasti harjoitella. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin oikeasti kehittyä piirtäjänä ja aloinkin keskittyä taitojeni parantamiseen. Osallistuin koulussa elävän mallin piirustuskurssille ja yllätyin, että jopa ne loistavat piirtäjät halusivat sinne. Oli todella vaikeaa olla näiden osaajien joukossa ja koittaa keskittyä vain omaan tekemiseen. Alkuun siis suorastaan pelotti sielläkään tehdä mitään kunnolla, etteivät muut huomaa kuinka huono oikeasti olen. Osaava opettaja ja kannustavat luokkakaverit kuitenkin saivat minut rentoutumaan. Erilaiset piirtämisharjoitukset innostivat rennompaan ja kokeilullisempaan piirtämiseen. Ensin ei opeteltukaan suoraan mallintamaan sitä mitä näkee, vaan keskityttiin tekemään vain viivaa tai valoa ja varjoa. Tämä toimi minulle.

Vaikka kurssilla olikin kiva piirtää pitkästä aikaa hiilellä, tusseilla ja graffittikynillä, ei perinteinen piirtäminen jotenkaan enää ollut pitkään aikaan tuntunut siltä omalta jutulta. Hankinkin sitten ensimmäisen piirtopöydän käytettynä luokkakaveriltani ja pikkuhiljaa siirryin lähes kokonaan digitaalisen taiteen pariin. 

V from Cyberpunk 2077 (06/2019)

Kurssista innostuneena, aloin taas piirrellä kotona, tällä kertaa kurssin mukaisesti ihmisiä. Opettaja silloin sanoi, että jos tahtoo kuvittajaksi, täytyy osata piirtää ihmisiä. Joten siihen päätin keskittyä ensisijaisesti, jopa sen kustannuksella etten enää osaisi tehdä minkäänlaisia taustoja. Jotta piirtäminen olisi mielekästä, piti aiheen myös olla sellainen, että jaksan pysyä siitä kiinnostuneena. Aiheeksi valikoituivat yllättäen komeat puolialastomat miehet, joten niitä piirroksia ei kehdannut edes missään näyttää. Tässä kohtaa siis iski taas se minun iänikuinen narsismini: Mitä järkeä on koittaa kehittyä, jos kehitystä ei voi edes näyttää muille? Sosiaalinen media suorastaan pakottaa näyttämään kaikki aikaansaanokset julkisesti. Aloin siis tutkailla, missä muut postaavat tälläistä NSFW "taidetta" ja löysinkin pari hyvää paikkaa aloittaa postailu. Piilouduin nimimerkin taakse ja latasin piirrokset nettiin. Laitoin kuviin toiveeksi, että minulle annettaisiin rehellistä palautetta ja ehdotuksia miten voisin parantaa osaamistani. Näin tapahtuikin. Minut yllätti suuresti se palautteen määrä ja se, että palaute oli enimmäkseen positiivista. Koska olin nimimerkin takana, eikä minua suoraan verrattu keneenkään toiseen taitelijaan, osasinkin yhtäkkiä ottaa palautteen vastaan kehitysmielessä.

Kokeilinkin saatuja ohjeita heti seuraavissa teoksissani. Tuntui kuin aivan uusi maailma olisi avautunut ja yhtäkkiä huomasinkin kehittyväni ihan silmissä! Jokainen teos oli toinen toistaan parempi ja sai paljon aina vain enemmän ja enemmän tykkäyksiä. Opin myös ottamaan paremmin palautetta vastaan kasvokkain luokkatovereilta, mutta en edelleenkään uskaltanut oikein piirtää kunnolla heidän läsnäolleessa. Olikin hauska kuunnella kuinka ihmeissään kaikki olivat kehityksestäni... No nyt tiedätte, että kehitys tapahtui ihan eri foorumeilla kuin koulussa! En siis ole juuri kenellekään puhunut, että piirrän nsfw-taidetta. Aina kun olen sanonut, etten ole piirtänyt pitkään aikaan... se on ollut pieni valkoinen vale. Piirrän nimittäin viikottain nimimerkin takaa seuraajieni toivomia kuvia ja hahmoja. Tavallaan haluaisin tuoda vähän tätäkin puolta itsestäni esiin, mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis yhdistämään kahta eri taidepersoonaani yhdeksi, joten pyydänkin, että jos tunnistatte niin jätätte omaan tietoonne!

Mitä haluan siis yhteenvetona sanoa ja toivon, että ymmärrätte jollain tasolla. En ehkä koskaan ole ollut niin sanotusti huono piirtäjä, enemmänkin ongelma on ollut vain haluttomuus kehittyä ja kokeilla. Olen edelleen kovin jumissa siinä ajatusmallissa, että taitoni eivät riitä mihinkään, mutta olen onnistunut vähentämään turhaa kateutta ja vertailua toisten töihin. Jokainen on itsensä pahin kriitikko ja ehkäpä haluan sanoa, ettei kannata antaa oman rajoittuneen ajatusmaailman estää luovuttaa. "Kukaan ei ole seppä syntyessään, aina on varaa parantaa & kymmenen muuta kliseetä." Ei myöskään kannata turhaan verrata itseään muihin. Kaikilla on se oma tyyli tehdä ja jokaisella on se oma fanikunta, jotka tykkäävät ihan sikana just siitä sun jutusta. Piirtämisen kuuluu olla rentoa ja vapauttavaa, se on kuitenkin yksi parhaimpia tapoja ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Ei mulla nyt oikein muuta tähän aiheeseen ole, mutta toivoisin, että tämä ehkä herättää jonkinlaista keskustelua muiden luovien ihmisten kanssa. Teksti oli minulle erittäin henkilökohtainen kirjoittaa. Tuntuu jotenkin tyhmän suurelta näin typerä asia, mutta hei, tämä olikin vain tavallaan pieni pala omaa henkilökohtaista päiväkirjaa. Kiitos!