torstai 27. lokakuuta 2016

Parhaat Marvel -leffat

Koska viimisen kuukauden olen kirjoittanut vain Marvel -aiheisia päivityksiä niin eiköhän nyt olisi aika tehdä se ultimaattinen päivitys. Marvel leffojen laittaminen järjestykseen on yllättävän hankalaa. Ei siksi, että ne olisivat jotenkin saman tasoisia vaan siksi, että parin kuukauden välein tulee aina uusi elokuva joka sijoittuu johonkin kohtaan listalle. Minulla on jo muutaman vuoden ajan ollut tämä lista olemassa ja aina olen siihen lisännyt rehellisen mielipiteen elokuvan katselun jälkeen. Olen myös tarkistanut, että onko sijoitus edelleen sama jos olen nähnyt elokuvan uudestaan ja useimmiten lista on pysynyt aika muuttumattomana.

Millaiset asiat nostavat Marvel elokuvan tasoa minun listallani? Elokuvassa täytyy olla onnistunut juoni. Päähenkilön/päähenkilöiden täytyy olla mielenkiintoisia ja sarjakuville uskollisia. Mikäli leffaan on piilotettu hauskoja "tietäjät tietää" -tapahtumia/kohtauksia/esineitä/asioita niin se on aina iso plussa. Kaikkein tärkein ominaisuus on kuitenkin se, että leffan parissa viihtyy.

Mukaan on otettu kaikki ikinä ilmestyneet live-action Marvel leffat. Olkoon ne sitten Marvel Studiosin, Foxin, Sonyn, Universalin tai jonkin ihan muun, pääasia että olen nähnyt leffan kokonaan. Linkitän kaikkien arvostelut leffan nimeen (kaikki jotka olen siis arvostellut). Lista on jaettu kolmeen osaan jotka erottuvat rivivälillä. Ensimmäinen porukka on sellainen joiden katsominen aiheuttaa myötähäpeää ja oksennusreaktion. Toinen porukka on sellainen joita katsoo ihan mielellään uudestaankin jos muuta ei ole tarjolla. Loput 11-1 sijaa ovat kaikkein parhaimmat Marvel leffat! Tässä tulee: Ruudukon ultimaattinen Marvel-elokuva lista joka näyttää vuoden päästä täysin erilaiselta!

36. Ghost Rider: Spirit of Venegance (2012)
35. Ghost Rider (2007)
34. Elektra (2005)
33. Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer (2007)
32. Daredevil (2003)

31. Hulk (2003)
30. Fanatastic Four (2005)
29. Spider-Man 3 (2007)
28. Iron Man 3 (2013)
27. Iron Man 2 (2010)
26. X-Men: The Last Stand (2006)
25. The Incredible Hulk (2008)
24. Spider-Man (2002)
23. Spider-Man 2 (2004)
22. Iron Man (2008)
21. X-Men Origins: Wolverine (2009)
20. The Amazing Spider-Man 2 (2014)
19. Captain America: The First Avenger (2011)
18. X:men Apocalypse (2016)
17. Avengers (2012)
16. Thor: The Dark World (2013)
15. The Amazing Spider-Man (2012)
14. X-Men (2000)
13. X-Men 2 (2003)
12. Doctor Strange (2016)

11. Captain America: The Winter Soldier (2014)
10. Ant-Man (2015)
9. Thor (2011)
8. X-Men: First Class (2011)
7. Big Hero 6 (2014)
6. X-Men: Days of Future Past (2014)
5. The Wolverine (2013)
4. Avengers: Age of Ultron (2015)
3. Captain America: Civil War (2016)
2. Deadpool (2016)
1. Guardians of the Galaxy (2014)

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Doctor Strange

Doctor Strange tai suomalaisittain Tohtori Outo on yksi niistä Marvel maailman hahmoista jonka tunnen todella hyvin, mutta en tunne ollenkaan. Hahmona Doctor Strange on seikkaillut todealla paljon kaikessa mitä olen lukenut nuorempana ja nykyään, mutta yhtään Doctor Strange sarjakuvaa en ole koskaan lukenut. Tiesin, että Tohtori voi tehdä voimillaan kaikkea jännää ja ihmeellistä (eli siis kaikkia velho-juttuja) mutta esimerkiksi en osaa mainita yhtään pahista kaverille. Kuitenkin mielenkiinnolla kävin ensi-illassa asti tämän leffan katsastamassa ja yllätyin ehkä jopa vähän negatiivisesti.

Benedict Cumberbatch tuo hahmon henkiin mitä uskomattomimilla taidoillaan. Kun kuulin, että Cumberbatch on valittu rooliin olin sekä todella innoissani, että kauhuissani. Mitä jos Benedict on tässäkin leffassa vain Sherlock? Mitä jos hän on huonompi kuin Sherlock? Entä jos parempi? Näitä asioita pohdin ja hetken aikaa minulla kestikin päästä eroon niistä Sherlock viboista joita Cumberbatch viestii olemuksellaan. Loppujen lopuksi näyttelijä oli kirkkain tähti koko elokuvassa. Muita kovia nimiä leffassa olivat Tilda Swinton, Mads Mikkelsen ja Chiwetel Eijofor.

Juonellisesti Doctor Strange kulkee hyvin perinteisellä Marvel kaavalla. Stephen Strange on ylimielinen ja omahyväinen huippukirurgi New Yorkista. Luksuselämään tottunut Strrange ei voi kuvitellakaan mitä "pieni" auto-onnettomuus voi tehdä ja kippas kappas kirurgi menettää tärkeimmän taitonsa onnettomuudessa, kädet. Kädet ei sitten mitenkään leikkaannu irti tai mitään, vaan murtuvat niin pieniksi palasiksi, ettei taitavimmatkaan kirurgit saa kursittua kaikkia hermoja ja luita kasaan. Päivät huippukirurgina ovat siis luetut kun kuntoutuminen ei tahdo onnistua. Tämän jälkeen kaikkensa antaneena Strange lähtee etsimään vaihtoehtoista keinoa parantumiseen Nepalista. Loput onkin sitten sitä täysin samaa kierrätettyä Marvel kamaa.

Mainitsin jo kuinka Cumberbatch oli kirkkain tähti koko elokuvassa. Tilda Swintonin esittämä the Anchient One jää todella vaisuksi ja tylsäksi hahmoksi. Hahmo ei ollut niin stereotypinen vanha viisas kuin pelkäsin olettaa. Silti Swinton jää muiden hahmojen jalkoihin sata-nolla. Eijoforin hahmo Mordo vain lisää Swintonin vaisua esitystä kemioiden puutteen takia. Molemmille hahmoille on yritetty jakaa niin paljon ruutu aikaa kuin mahdollista -eli ei paljoakaan. Kaiken lisäksi johonkin pitäisin mahduttaa vielä elokuvan pääpahis eli Mikkelsenin esittämä Kaecilius. Onneksi Marvel Studios ei petä tässäkään asiassa vaan saamme Kaeciliuksesta jälleen yhden surkeasti toteutetun pahiksen Yellowjacketin, Malekithin, Ronanin, Mandarinin, Red Skullin, Crossbonesin... Täytyykö jatkaa? Okei, ymmärrette varmaan. Erikoistehosteet olivat ihan hienot ja 3D -elämys olisi varmasti ollut aika siisti.

Easter eggit ja viittaukset ja secret endingit. Salaisia loppupätkiä on kaksi, toinen on aika selkeä viittaus tulevaan Thor: Ragnarök -elokuvaan joka saa ensi-iltansa ensi vuoden marraskuussa. Klipissä Doctor Strange jutustelee Lokista Thorin kanssa ja Thor vihjailee, että Odin on kadonnut. Aika yleismaailmallisesti siis tulevasta. Lopputekstien jälkeen nähdään vielä toinen klippi, jossa nähdään Mordo tekemässä pahojaan. Doctor Strange siis jatkuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Viittauksia oli muun muassa Civil Wariin kun Strangelle tarjotaan operoitavaksi everstiluutnanttia joka on juuri joutunut onnettomuuteen "harjoituksissa". Kyseessä siis Iron Manin bestis Rhodes aka War Machine.

Minulta on kysytty pariinkin otteeseen, että eikö minua kyllästytä nämä supersankarileffat? Tähän asti olen vain vastannut nauramalla, että miten niin muka? Nyt ensimmäisen kerran ikinä voin sanoa, että vähän kyllästyttää. Infinity War -leffoja on odotettu jo niin pitkään, että Thanos alkaa olla haalistunut haavekuva vain. Maailma paisuu ja paisuu paisumistaan, mutta mitään konkreettista ei ole vieläkään tapahtunut. Pelkkiä vihjailuja tulevasta. Toisaalta alan jo toivoa, että MCU kokee armokuoleman pian Infinity War -leffojen jälkeen eikä sitä yritetä pitää elossa Squirrel Girlin, Howard the Duckin ja Spider-Gwenin tai muiden yhtä tuntemattomien hahmojen avulla. Doctor Strange on must see kaikille, jotka haluavat nähdä kaikki MCU -leffat. Muille siitä tuskin on oikeastaan mihinkään. Koko leffa on taas tehty vain sitä varten, että saadaan yksi keskeinen hahmo lisää universumiin samaan tapaan kuin Ant-Manin kanssa. Nyt kun mainitsin, niin Ant-Man tuntui osittain jopa viihdyttävämmältä katsottavalta kuin Doctor Strange, valitettavasti.


perjantai 21. lokakuuta 2016

Paljon kaikkea ja Logan

Apua miten paljon kaikkea kivaa jännitettävää on taas ilmassa! The Walking Dead alkaa todella tiukalla ensimmäisellä jaksolla ensi viikon maanantaina Foxilla. Uudet Pokémon pelit Sun & Moon ovat aivan nurkan takana ja saapuvat 3DS:lle ensi kuussa. Nintendon uusi konsoli Nintendo Switch julkistettiin myös eilen ja ensi viikolla pääsee jo katsomaan Doctor Strangen elokuviin! Kaiken lisäksi pari uutta traileria tuleviin supersankari -leffoihin julkisettiin tällä viikolla; Guardians of the Galaxy vol. 2 sekä kauan odotettu Logan. Koska Guardiansin traileri oli enemmänkin teaseri, eikä siitä vielä ota selvää juurikaan niin aion keskittyä kertomaan teille vähän Loganista. Luvassa on spekulaatioita ja mahdollisia ja oikeita spoilereita, joten kannattaa jättää lukematta jos pelkäät että olen oikeassa!

Ensinnäkin, katso traileri ensin tästä linkistä. Logan (2017) Traileri

Ei ole mitään pahempaa kuin aloittaa tunteikas traileri Johnny Cashin Hurt kappaleella. Valmiiksi on jo tiedossa se, että tämä on Hugh Jackmanin ja Patrick Stewart viimeinen X-men rutistus ja samalla yhden supersankarielokuva-saagan lopetus. Ainakin tämän nörttipojan selkää pitkin kulkevat kylmät väreet joka kerta kun katson trailerin. Trailerissa nähdään myös Logan aka Wolverine todellakin vanhentuneena, puhumattakaan Professori X:stä. Elokuvan synopsiksessa kerrotaan, että Wolverine ja Professori X kärsivät molemmat pitkä iän seurauksista; Loganin paranemiskyky hiljalleen katoaa, mikä vaikeuttaa muun muassa adamantiumkynsien käyttöä. Charles puolestaan sairastaa Alzheimeria ja unohtaa pikkuhiljaa kaiken. Logan sijoittuu ajallisesti vuosikymmenten päähän X-men Apocalypsen tapahtumista, sille samaiselle aikajanalle, jonka Wolverine loi aikamatkustelullaan Days of the future pastissa. Tässä sekava aikajana infografiikka aiheesta, säästin ja tein itse:


Traileri alkaa sillä kun Logan kertoo Charlesille, että mutantit ovat poissa. Mitä tämä siis tarkoittaa? Onko jokin sairaus vienyt kaikki mutantit kuten sarjakuvissa esiintynyt Legacy Virus, joka tappoi satoja mutantteja. Ainakaan X-men: Days of the Future pastin kaltainen maailma ei tule kyseeseen kun ei noita Sentinelejä näy mailla eikä halmeilla trailerissa. Vai onko jonkun pahiksen toimesta muka tällä kertaa onnistuttu "puhdistamaan" mutantit pois maan päältä. Epäilen, että jälkimmäinen ei tule kyseeseen - sen verran usein ovat Charles ja kumppanit onnistuneet estämään tämän. Vahva veikkaus siis Legacy Virukselle. (Huom! En ole vielä lukenut Old Man Logan sarjakuvaa, joka on siis tulossa minulle CDON:ista lähipäivinä! Eli voi olla, että olen viisaampi sarjiksen jälkeen!) 

Kuten tuossa yllä mainitsinkin niin elokuva perustuu siis löyhästi Wolverine: Old  Man Logan sarjakuvaan. Sanon löyhästi, koska Foxin X-men universumilla on ollut tapana perustua löyhästi, mutta juonta mukaillen. Elokuvan pahiksena nähdään jo X-men Apocalypsen secret endingissä vihjattu Nathaniel Essex. Essexin aka Mister Sinisterin mutaatiokykyihin kuuluu muun muassa parantumiskyky, energiakilvet, teleportaatio ja muuntautumiskyky. Näitä kaikkia kykyjä tuskin nähdään valkokankaalla ja tuttuun tapaan pahis tulee varmasti olemaan melko laimea. Mister Sinister ei kuitenkaan ole oikeasti juurikaan mitään Apocalypseen verrattuna... Mukaan on saatu myös ilmeisesti ihmisaseeksi tarkoitettu tyttö nimeltä Laura Kinney aka X-23, joka on siis Wolverinen klooni.

Mitä siis tulemme todennäköiseti näkemään?(Eli siis spoilereita!) Olen aivan sata prosenttisen varman, että Charles kuolee. Mahdollisesti tämä näkyy jo trailerissa kun Laura ja Logan hautaavat jota kuta metsään. Myös Loganin kuolema lopussa on melko varma. Laura Kinney jää siis aiva yksin jatkamaan mutanttien maailmaa ja veikkaan, että leffassa törmätään muutamiin muihinkin uusiin nuoriin mutantteihin. Loogisesti kuitenkaan ketään edellisistä elokuvista ei nähdä ja leffaan varmaan sisältyy tunteikas kohtaus Erikin kohtalon kuvailusta.Voin nyt jo luvata, että teatteriin kannattaa varata nenäliinat ja uskon, että tämä leffa menee heittämällä top 10 parhaat Marvel leffat. Ei mulla nyt taas muuta aiheesta!


 

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Marvel Cinematic Universe, kaikessa kauheudessaan

 Nyt tulee vähän hankalaa, teoriapainotteista tekstiä. Koitan avata kaiken kuolevaisten kielelle, mutta saatan joutua pätemään hienoilla sanoilla! Pahoittelut!

Kun Marvel Studios ilmoitti tekevänsä kokonaisen elokuva-universumin keskeisimpien hahmojensa ympärille, sai tämä fanipojan kuin fanipojan hyppimään housuistaan. Yksi yhtenäinen universumi, jossa kaikki suurimmat sankarit ja ilkeimmät pahikset (pois lukien X-men hahmot ja monet muut) voivat rellestää keskenään vuodesta toiseen. Sarjakuvien myynti nousi ja supersankari bisnes kukoistaa edelleen! Marvel Cinematic Universe eli MCU on hienoin asia mitä elokuvabisnes on koskaan keksinyt. Vai onko sittenkään?

Teoriassa kaikki on hyvin ja teoriassa meillä on upea yhtenäinen maailma, jossa kaikki Marvel hahmot voivat elellä keskenään. Ensimmäinen itku pääsee kuitenkin siinä vaiheessa kun tajuaa millainen potentiaali on joudutti omistajuuskiistojen varjossa jättämään koko leikistä pois. Nimenomaan tuo että X-menin, Ihmenelosten ja suurimmalta osalta Hämiksen oikeudet ovat edelleen toisten studioiden hallussa. Mutantti sanaa ei saa käyttää MCU:ssa eikä kukaan hahmoista ole saanut syntyä mutantiksi. Tästä syystä kaikki MCU:n hahmot ovat aina jotenkin "kokeellisesti" syntyneitä. Eli tavallaan on olemassa kaksi universumia itse MCU:n lisäksi:
X:men -universumi, johon kuuluu kaikki Ryhmä X:n jäsenet sekä Ihmeneloset. Sekä Sonyn omistama Spider-Man universumi (joka ei siis liity tähän Hämiksen Civil War cameoon mitenkään).

Jos siis suljetaan kaikki tuo pois, on MCU täydellinen kokonaisuus Marvel hahmoja. Väärin. Jos ollaan ihan tarkkoja niin Marvel Cinematic Universe koostuu jo itsessään kolmesta eri universumista jotka teoriassa ovat yhtenevät, mutta käytännössä niillä ei juurikaan ole tekemistä keskenään. Mitkä siis ovat nämä kolme universumia nimikkeen MCU alla?

Ensimmäinen on se suurin ja kaunein. Se missä Kapteeni johtaa Kostajia, Thanos terrorisoi galaksia ja Hawkeye miettii mitä helvettiä hän tekee elämällään. Tämä on se maailma joka alkoi silloin vuonna 2008 elokuvasta Iron Man ja päättyy joskus ehkä seuraavalla vuosituhannella. Ongelmaksi nousevat kuitenkin MCU:n spin-off sarjat kuten Daredevil ja Agents of  S.H.I.E.L.D. Pintapuolisesti katsottuna sarjat kuuluvat MCU:n maailmaan ja niinhän ne teoriassa kuuluvatkin. Onhan Nick Fury vieraillut Shieldin agenteissa ja muistetaanhan Jessica Jonesissakin mainita Hulk kahden jakson välein. Tarkemmalla tutkailulla huomaa, että sarjat ovat kuitenkin vain nimellisesti osa kokonaisuutta.

Toistaiseksi kukaan hahmo näistä sarjoista ei ole eikä tule esintymään yhdessäkään elokuvassa. Ainoana poikkeuksena on ollut Peggy Carter -sarja joka edes jollain tasolla tiedostetaan olemassa olevaksi elokuvissa. Sen sijaan muut sarjat ovat kuin niitä ei edes tapahtuisi elokuvia ajatellen. Okei, voimme antaa tämän anteeksi koska sarjat vaan on todella onnistuneet ja toteutettu MCU:n tyylillä! Vaan ei vieläkään mene nappiin. Myös nämä tv-sarjat jakautuvat siis kahtia luoden ne kaksi muuta universumia. Shieldin agentit ja Agentti Carter ovat lähempänä MCU:ta ja ovatkin tiedostettavina samaan sarjaan. Harmittavaa on, että Luke Cage, Daredevil ja Jessica Jones ovat irrallisia myös tästä maailmasta. Hahmot noiden kahden sarja -universumin välillä eivät tule myöskään kohtaamaan koskaan. Emme tule näkemään jaksoa, jossa agentti Coulson kävisi koputtelemassa Jessica Jonesin ovelle, koska tämä ei vain ole mahdollista - jälleen sarjojen omistusoikeuksien takia.

Kaikki on siis yhtä suurta valetta ja emme tule näkemään tv-sarjojen hahmoja elokuvissa millään muotoa. Tietenkin pieni cameo olisi todellakin suotavaa ja saisi ainakin minut todella onnelliseksi. Faktat vain on nämä. Toisaalta muutama vuosi sitten jos minulle olisi sanottu, että Hämis tulee ilmestymään MCU -leffoissa niin olisin vain nauranut ja heittänyt Sonyn television ohjekirjalla huonon vitsin takia.
Tässä vielä lopuksi koko soppa kaaviona jonka väsäsin hienosti googlen kuvia käyttäen!

perjantai 7. lokakuuta 2016

Luke Cage


 Viime vuoden yksi parhammista sarjoista, Jessica Jones sai tälläisen kivan spin-off sarjan Luke Cage. Koska Jessica Jones itsessään on spin-off Marvelin elokuva universumille, on Luke Cage siis spin-offin spin-offi josta myöhemmin tulee osa erästä toista Marvelin spin-off sarjaa. Sekavaako? Ei minulle!

Jessica Jones, Luke Cage, Daredevil ja tuleva Iron Fist-sarja ovat kaikki pohjustusta joskus tulevaisuudessa Netflixiin saapuvaa the Defenders sarjaa varten. The Defenders tulee olemaan Netflix Originals -Marvel sarjojen oma Avenegrs, jossa siis katutason supersankarit perustavat oman ryhmänsä. Tämä ryhmä hoitaa pikkurikolliset sillä aikaa kun Tony Stark ja kumppanit hakkaavat Lokia ja Thanosia turpaan. Sitten voidaan siirtyä itse asiaan eli Luke Cageen.

Luke Cage on kaveri, joka sai eräänlaisen ihmiskokeen seurauksena rikkoutumattoman ihon sekä supervoimat joiden avulla hän voi nostella autoja kuin käpyjä. Luke Cage on hahmona esiintynyt Marvel sarjakuvissa jo vuodesta 1972. Cage oli myös ensimmäinen tummaihoinen sankari joka sai ihan ikioman sarjakuvan, mikä näkyy siis melko selkeästi myös tässä sarjassa.

Luke Cage netflix sarjassa, Harlem on rikollispomojen ja mafioiden hallinnassa oleva New Yorkin kaupunginosa jonne Luke Cage on asettunut Jessica Jonesin tapahtumien jälkeen. Hiljaiseloa viettävä Cage joutuu kuitenkin pian astumaan esiin varjoista kun hänen ja mafiapomo Cottonmouthin tiet risteävät. Tästä alkaa yksi tolkuttoman typerä ja stereotypisen kliseinen sarja tapahtumia joita jälkikäteen miettii naamapalmuttaen.

Luke Cage on sarjassa todella jäykkä kaveri ja kemia jokaisen hahmon kohdalla tuntuu todella teennäiseltä. Melko lailla koko sarjan ajan pahikset Cottonmouth, Shades ja Black Mariah tuntuvat niin paljon mielenkiintoisemmilta ja paremmin kehittyviltä hahmoilta. Luke Cage on alusta loppuun tylsä tyyppi jolla ei tapahdu minkäänlaista hahmokehitystä ja suurimman osan ajasta tuntuu kuin kaveri ajattelisi pelkästään munallaan eteenpäin. Koko ajan on uusi romanssi-ihastus vaikka takaraivossa kummittelee koko ajan kuollut ex-vaimo. Eli mitä ihmettä?


Pahikset varastavat kyllä tässäkin koko shown kuten Jessica Jonesissakin. Kilgraven tasolle ei päästä, mutta ovat nuo kolme silti todella onnistuneet ja innolla jään odotaamaan mitä he kehittävät seuraavalle kaudelle, mikä siis on (valitettavasti) joskus tulossa. Kaikkein harmittavinta on, että vaikka vähän väliä viitataan Marvel leffojen tapahtumiin, tuntuu tämä silti hyvin irralliselta maailmalta MCU -leffoihin. Mielenkiintoisempi tämä minulle oli kuin tuo Daredevil josta olen edelleen saanut aikaiseksi katsoa vain neljä jaksoa (sekä pari kakkoskaudelta koska Punisher). Jos haluat saada kaiken loren irti Marvel -leffoista niin katso tämä. Jos etsit laatusarjaa Netflixistä niin kannattaa ehkä skipata.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...