Roolipelaus

Elämme tällä hetkellä mailmassa, jossa on ihan mukava päästä välillä ihan toisiin maailmoihin tästä kammottavasta arjesta. Jonnekin sinne sateenkaaren toiselle puolelle ihmemaahan. Tähän roolipelaus antaa aivan huikean hyvät mahdollisuudet! Olen harrastanut ropettamista aina Kyamk-opiskeluajoistani asti. Tuolloin hyvä ystäväni esitteli minulle ja muutamalle muulle roolipelaamisen salat ja mahdollisuudet. Rope-kärpänen puri kovaa ja nyt onkin tullut melkein vuosittain ropetettua ainakin jotain. Kirjoitushetkellä olen osallisena kahdessa hyvin erilaisessa roolipelissä. Toinen on minun itseni kirjoittama yliluonnollinen "coming of age" seikkailu ja toinen perinteisempi fantasia D&D, jossa olen pelaajan asemassa. Rakastan molempia pelejä ja ne ovatkin ehkä parhaimmat ropet missä olen koskaan vielä ollut mukana! Millaista on sitten se itse pelaaminen ja kuinka siihen voi päästä mukaan? Koitan puida näitä asioita tässä tekstissä.

Roolipelaamisen aloittaminen on varmaan se hankalin ja jännittävin prosessi ikinä. Jos ei tunne entuudestaan ketään, jonka kanssa ropettaa, on tosi hankala päästä kunnolla sisälle pelaamiseen. Hyviä kanavia rope-kavereiden löytämiseen on muun muassa Suomen Roolipeliseuran Instagram ja Discord, jossa voi esitellä itsensä ja kertoa millainen ropettaminen kiinnostaisi. Kynnys vieraiden ihmisten lähestymiseen myös netin välityksellä voi olla melko suuri. Sen kuitenkin lupaan, että sitten kun se jää on murrettu ja pääset pelaamaan, tulet rakastamaan ropettamista ennen pitkää! Tai sitten huomaat, ettei se ole ollenkaan sinun juttusi. Muista kuitenkin, että alkuun jokaisen pelaaminen on tahmeaa eikä ole mikään häpeä, jos ei heti osaa kaikkea.

Jos olet kuten minä, sinua saattaa myös kinnostaa roolipelin kirjoittaminen ja vetäminen. Mikään ei ole sen upeampaa kuin luoda maailma niin sanotusti tyhjästä ja alkaa kehittämään erilaisia kommervenkkejä pelaajien päänmenoksi! Oma tyyli ja taidot kehittyy, mitä enemmän pelejä vetää ja pelaa. Kannattaa tutkia erilaisia roolipelimuotoja ja pelinjohtajia ja selvittää mikä on se sulle kaikkein kivoin tapa vetää ropea. Mulla itsellänikin on kestänyt vuosikausia hioa mun vetämistyyli tietynlaiseksi ja siltikin se kehittyy joka kerta kun opin jotain uutta muiden ropeista. Ropettamiseen ei onneksi ole olemassa mitään kiveen hakattuja sääntöjä, vaan pelejä on yhtä monta erilaista kun on vetäjääkin. Loppujen lopuksi sinä päätät säännöt omaan ropeesi.

Mun ropeen kuuluu isona osana maailman rakentaminen. Sitä tukemassa on videoita, musiikkia sekä konseptikuvia. Ilme näkyy myös logossa sekä hahmolomakkeissa.

Vaikka kirjoittaminen ja pelin johtaminen on mulle se rakkaampi tapa ropettaa, tykkään myös olla pelaajana. Ensimmäistä kertaa ikinä olen myös mukana niin sanotussa "oikeassa ropessa", jossa ihan oikeasti on nopan heittoa, kokemuspisteitä ja skillejä. Mun omat ropet on niin pelkkää tarinan kerrontaa, että sitten kun tulee yhtäkkiä matematiikka mukaan niin olen vähän pihalla. Olen kuitenkin oppinut tässä muutaman kuukauden aikana ihan huikean paljon erilaisia juttuja, mitä voi sitten joskus hyödyntää omissakin ropeissa. Meidän ropevetäjä on myös aivan huikean hyvä ja ottaa huomioon meidän aloittelijoiden tietämättömyyden hyvin. Hyvä pelinjohtaja opastaa ja pitää huolen, että kaikilla on kivaa!

Pelaaminen onkin ihan parasta, kun ympärillä on luotettavia ihmisiä. Silloin pystyy todellakin päästämään irti ja eläytymään aidosti pelattavaan maailmaan. Näen aina niin elävästi sieluni silmin tapahtumat, maisemat ja hahmot. Hyvä pelisessio tuntuu siis oikeasti siltä, kuin eläisi ja hengittäisi pelattavaa maailmaa. Tästä syystä haluankin aina piirtää kuvan kaikista kirjoittamistani ja pelaamistani hahmoista, jotta myös muut voivat nähdä hahmoni sellaisina kuin itse kuvittelen heidän olevan. Tämä myös helpottaa sitä, jos joku joskus haluaa piirtää fanarttia tai kohtauksia ropesta.

Roolipelaus on parhaimmillaan sitä, että muutama tunti elämästä vain katoaa siihen, että on niin hauskaa. Usein ihan vedet silmissä tulee naurettua matkan aikana sattuville kommelluksille ja hölmöilyille. Pelaajat keksivät välillä niin uskomattomia juttuja, ettei sitä voi edes käsittää. Etenkin pelinjohtajana on parasta vain valmistautua kaikkeen mitä voi tapahtua. Improvisaatio-taidoista onkin paljon hyötyä! Pääasia, että tarina etenee siinä sivussa ja kaikilla on mukava olla. Nautin suuresti, kun onnistun luomaan hyvää draamaa hahmojen välille ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Se kun saa pelaajat haukkomaan henkeään yllätyksestä, on aivan parasta! Loppuun laitan vielä listauksen muutamasta suosikkihahmostani vuosien varrelta. Jos on jotain kysyttävää roolipelaamiseen liittyen niin vastailen mielelläni täällä tai instagramissani Ruudukko_official! En ole mikään roolipeli-ammattilainen, mutta onko todellisuudessa kukaan?

Tuntemuksia neljän seinän sisältä: Kotona työskentely ja turhautuminen

Kuukausi takana lähes tulkoon täydessä eristyksessä muista ihmisistä. Ainoastaan kaupan kassa, koiranulkoiluttaja ja kuriiripalveluiden lähetit ovat olleet ulkopuolisina kontakteina. Eilenkin oli jotenkin tosi piristävää nähdä iloinen DHL kaveri työssään kun sysäsi paketin kouraan. Melkein teki mieli alkaa jutustella ihan mistä tahansa, mutta hetki oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt saada suutani auki. On aika helppoa ajatella, että kaikkihan on tosi hyvin täällä kotona. Ruokaa ja vessapaperia saa kaupasta ja tekemistäkin on yllin kyllin kun voi pelata Switchillä tai piirtää koneella. Ulkoilla saa ja mikä olisikaan sen kivampaa kuin työskennellä kotoa käsin? Monille maakunnissa asuville tutuilleni tuntuu etätyö kuulostavan suorastaan luksukselta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta... vaan ei se oikeastaan ole sitä. Ainakaan tällaisissa määrin.

Itse en siis nauti etätyöstä oikeastaan yhtään. Se on ihan mukava silloin tällöin olla yksi päivä pois toimistolta, jos on paljon hommaa tai täytyy keskittyä tekemiseen. Nyt kuitenkin työn määrä on vähentynyt huimasti ja on turhauttavaa välillä vain istua tunti toisensa jälkeen koittaen keksiä jotain fiksua tekemistä, josta olisi hyötyä sekä työnantajalle että itselle. Kaiken lisäksi kokoaikainen uhka lomautuksista ja irtisanomisista vaanii takaraivossa, jopa ihan ahdistumiseen saakka. On myös kovin turhauttavaa kun ei pääse näkemään työkavereita tai ylipäätään ketään. Vaikken mikään suuri extrovertti olekaan, kaipaan silti todella paljon sitä pientä sosiaalista kanssakäymistä. Välillä on hermot todella kireällä ihan vain määrittelemättömän turhautumisen takia. Joskus turhautumisen laukaisee ihan vain, se ettei osaa piirtää mitä haluaa, pelissä menee jotain pieleen tai kone tökkii muuten vain. Usein vain väsymys ja toisinaan riittää ihan vain joku pieni ajatus tai kömmähdys menneisyydestä joka yhtäkkiä heittää mielen todella mustaksi. Koitan parhaani mukaan olla purkamatta näitä puolisooni, mutta välillä vaan kiukuttaa.

Osa kuvituksista on ystäväni Naattiaisen tekemiä, sillä en olisi mitenkään itse jaksanut piirtää kaikkea! Voit käydä tarkastelemassa pelin kuvituksia Instagram -tililtäni

Kovasti yritän kuitenkin katsoa maailmaa positiivisestikin ja heittää jopa huumoria tilanteesta. Välillä myös tarvitsee jotain todellista aivot narikkaan höttöä ja esimerkiksi Netflixin uutuus dokumenttisarja Tiger King sopii siihen oikein hyvin.  Minulla on ollut myös hyvin aikaa piirtää sekä kirjoittaa uutta roolipeliä töiden jälkeen. Peli on nimeltään Marvel Marbles ja se sijoittuu 80-luvulle pieneen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Pelaajat pelaavat teini-ikäisiä kaveruksia, jotka joutuvat mukaan mielenkiintoiseen scifi-seikkailuun. Pelissä on tarkoitus käyttää oikeita DND -roolipelaus mekaniikoita ja se pelataan sitten joskus Discordissa kunhan saan sen valmiiksi. Ainakin minulla on ollut hauskaa kehittää tätä ja nähtäväksi jääkin, pitävätkö pelaajat siitä yhtä paljon! Olen siis myös piirtänyt jonkin verran materiaalia peliä varten, jotta kaikki on sitten kunnossa kun itse peli alkaa. Piirtäminen on kivaa, se rauhoittaa. Minua kuitenkin häiritsee välillä suuresti se, kun ei tavallaan ole omaa rauhaa piirtää. Ei siinä, että tuo parempi puolisko väen väkisin tunkisi tähän tiirailemaan kun piirrän, mutta pelkkä läsnäolo häiritsee silloin kun koittaa keskittyä. Piirtäminen on ainut asia, jolla voin saada flow-tilan aikaiseksi ja joskus pienikin kysymys tai kommentti piirrokseen liittyen saattaa heittää minut aivan pois tolaltani.

Asetin alkuvuodesta itselleni myös sen Instagram-haasteen. Olen melko paljon edellä tavoitteestani saada kasaan se tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Nyt olen jo haalinut kasaan noin 340 seuraajaa, joten olen tavoitettani hieman edellä! Pandemian aikana on tullut myös juteltua paljon enemmän seuraajieni kanssa yksityisviesteillä ja vähän jaettu kuulumisia eri puolilta maailmaa. Meillä Suomessa on onneksi asiat todella hyvin ja meidän johto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja on valmis tekemään rohkeita päätöksiä nopealla aikataululla. Meillä myös tiedotetaan hyvin viruksen etenemisestä ja pidetään huoli, että kaikki saavat tarvittavaa hoitoa. Yhtä onnekkaita eivät ole ihmiset muun muassa Venäjällä, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa.

Tässä vähän kuulumisia. Ehkä alkaa pikkuhiljaa pää hajota tähän kaikkeen, mutta päivä kerrallaan mennään. Monet ovat jotenkin hirveän optimistisia koko tämän jutun kanssa, mutta itsellä on vaan niin voimakas kutina siitä, että tämä ei ole ohi vielä hetkeen. Se miten sinä pidät huolen siitä, että virus ei leviä on ihan sinusta itsestäsi kiinni. Se on kuitenkin tosi asia, että ollaan kaikki samassa veneessä. Syyllisiä on turha etsiä. Sen sijaan energia kannattaa suunnata siihen, että itse toimii oikein ja pitää huolen omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Ei mulla tähän hätään nyt muuta. Pysykää terveinä ja kertokaa toki omia kuulumisianne!

Loppuuko se maailma?

Tässä tulee vietettyä aikaa hyvin paljon nyt...

Kaksi viikkoa eristyksissä alkaa jo tuntumaan. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin rankempi kuin tämä toinen. Ajatukseen siitä, että tämä voi jatkua vielä pitkään, alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Välillä ei oikeasti enää tiedä mikä päivä edes on. Jokainen päivä tuntuu toistavan itseään ja riippuen työmäärästä töissä, se kulkee joko kuin siivillä tai todella hitaasti. Myös viikonloput puuroutuvat yhteen viikkojen kanssa kun työn ja vapaa-ajan välillä ei ole selkeää rajaa. Tässä kuitenkin vähän ajatuksia ja tuntemuksia siitä, miten minun eristyspäivät etenevät.

Herään joka aamu puoli kahdeksan aikaan, myös viikonloppuna. Nopeasti on ponkaistava ylös, jotta pääsee pelaamaan uutta Animal Crossing: New Horizons -peliä ja hoitamaan aamun askareet siellä ennen työpäivän aloittamista. Samalla käynnistelen jo konetta ja alan pikkuhiljaa katsella läpi sähköposteja sekä päivän hommia. Joskus on enemmän tekemistä, toisinaan vähemmän. Etätyö ei oikein sovi meille, jotka hoitavat asiat tehokkaasti eteenpäin, sillä nyt kun olisi aikaa paneutua juurta jaksaen jokaiseen työhön, ei sitä siltikään oikein osaa rauhoittua. Kaipaan myös kovasti sosiaalisia hetkiä kollegoiden kanssa. Vaikka päivittäin höpötelläänkin Teamsin chatissä tai palavereissa, ei se silti ole sama kun toiset eivät ole oikeasti siinä vierellä.

Animal Crossingissakin olen varautunut asianmukaisin varustein

Lounaaksi on tullut nyt syötyä todella paljon kotiruokaa. Parempi puolisko on tehnyt todella monet herkulliset ruuat niin mifusta, nyhtiksestä kuin lihastakin tässä viime viikkojen aikana. Jostain syystä ruuan laitto on jäänyt hänelle ja itse olen lähinnä tehnyt sitten leipää ja auttanut keittiön siistimisessä. Pari kertaa on tullut tilattua myös Woltilla ruokaa, mutta pidemmän päälle se tulee melko kalliiksi. Herkkujen syöminen on jäänyt todella vähälle, nyt kun käydään vain kerran viikossa kaupassa. Usein tuli työpäivän päätteeksi käytyä ostamassa aina patukka tai kaksi ja sitten vedettyä ne yhdeltä istumalta. Kaipaan suklaata. Lounaan aikana käynnistän myös nopeasti jälleen Animal Crossingin ja jatkan siitä mihin aamulla jäin. Sen jälkeen onkin aika laittaa Switch nukkumaan ja palata sen pariin vasta illalla.

Työpäivän päätteeksi vaihdan aina näytön ja näppiksen takaisin kiinni omaan koneeseeni. Turhauttavaa vaihdella niitä edes takaisin, mutta toisaalta nopeampaa se silti on kuin vaihtaa normaalisti työpisteeltä julkisilla kotiin. Aloitan vapaa-aikani usein piirtämällä. Puoliso on vielä yleensä töissä ainakin puolituntia pidempään, joten minulla on hyvin aikaa edistää keskeneräisiä piirroksia. Pyrin pitämään sen saman rytmin kuin ennenkin, eli noin kolme valmista piirrosta viikossa. Ahkeran työskentelyn tulos alkaa myös vihdoin näkyä Instagramissa ja tililleni onkin alkanut muotoutua jo melko aktiivista yhteisöä. Saipahan Toy Boy -aiheinen piirrokseni jopa melkein 900 tykkäystä ja yli 200 jakoa! Kun piirtäminen alkaa kyllästyttämään tai tarvitsen siitä taukoa, käynnistän jälleen Animal Crossingin tai alan suunnitella mahdollisesti tulevaa roolipeliäni, Marvel Marbles. Ei vielä mitään hajua, miten pelin voisi toteuttaa parhaiten, mutta ehkä Discord olisi tähän sopiva alusta. Kerron pelistä vielä joskus tarkemmin varmasti!

Andrea ja Jairo Netflixin espanjankielisestä Toy Boy -sarjasta

Illalla vietetään sitten aikaa yhdessä ja ollaankin usein joko käyty vähän ulkoilemassa tai sitten katsottu Westworld tai Better Call Saul jakso. Silloin tällöin tulee myös katsottua muuta hömppää Netflixistä. Viaplayn sanoin irti, kun siellä ei enää ollut mitään katsottavaa ja varuiksi on hyvä laittaa kaikki rahat säästöön mitä pystyy. Iltaisin tulee myös katsottua omien insta-suosikkien livelähetyksiä. Suosikki livejäni ovat muun muassa Charles Meltonin ja Simu Liun kuntopiiriit, jammailla Drew Tannerin tai Gonzalo Martinin musisointihetkiä tai kuunnella kun Noah Centineo kertoo Yhdysvaltojen korona-tilanteesta. Seuraan myös kuinka fanittamani piirtäjät kuten Adam Ellis piirtävät livenä.

On tavallaan upeaa huomata, kuinka tämä tilanne koskettaa aivan kaikkia. Virus ei katso oletko julkkis vai tavis, köyhä vai rikas, musta tai valkoinen. Siksi onkin erityisen tärkeää, että me kaikki vedetään yhtä köyttä tämän asian kanssa ja kuunnellaan annettuja ohjeita. Itseäni harmittaa kovasti, etten pääse käymään Kouvolassa perhettä katsomassa ja etenkin nyt kun Uusimaa suljetaan kokonan, hankaloituu se entisestään. Onneksi kuitenkin videopuhelut toimivat ja olenkin koittanut aktiivisesti soitella äidille, sisaruksille ja mummolle. Ystäviin olen myös ollut yhteyksissä ja vakuutellut, että minuun saa ottaa yhteyttä silloinkin kun paha mieli ja ikävä olla. Veikkaan, ettei se maailma tähän lopu, mutta ehkä muuttuu jonkin verran. Edessä voi olla todella kovat ajat tai sitten kaikki normalisoituukin ennalleen yllättävänkin nopeasti. Se on kuitenkin varma, että maailmanloppu on lähempänä Death Stranding peliä kuin Last of Usia, ainakin toistaiseksi. Voimia kaikille!

Alien -rope

Toissa viikonloppuna pääsin taas rakkaan harrastuksen eli ropettamisen pariin! Sama tuttu porukka pelaajia kokoontui jälleen saman katon alle katsomaan, mitä kaikkea olen saanut taas aikaan! Rakastan pelinjohtajana olemista, vaikka pelaaminenkin on toki hauskaa. On ihanaa kun pääsee suunnittelemaan metkuja ja ansoja pelaajien päänmenoksi, mutta samalla pidän todella paljon siitä, että pääsen improvisoimaan tilanteita kesken pelin.

Tällä kertaa vein pelaajani Alien-elokuvien maailmaan ja voi pojat olipa se jännittävää! Keksin idean tähän jo varmaan puolitoista vuotta ennen peliä. Olin aikaisemman ropeni jälkeen päättänyt, että haluan pitää seuraavaksi kaanon ropen eli roolipelin, joka sijoittuu johonkin olemassa olevaan universumiin. Alien Isolationin siivittämänä päätin toteuttaa scifi-kauhu ropen, jossa pelaajat yrittävät selviytyä Xenomorpheja vastaan avaruusaluksella. Parasta oli, että en kertonut pelaajille mitään tästä Alien osasta ropea. Sen sijaan mainostin roolipeliäni avaruusseikkailuna, jossa pelaajat pääsevät uudelle planeetalle tutkimaan olisiko siitä seuraaja Maalle ihmisten asuttamiseen. Matkaa uudelle planettalle kestää avaruuden halki noin sata vuotta, mutta pelaaja poloisetpa heräävätkin 40 vuotta etuajassa eikä hyperuneen pääsekään niin helposti takaisin.

Näytin tämän Gifin kun pelaajat saivat ensimmäisen havainnon Xenomorphista.

Yritin siis koko tuon puolentoista vuoden ajan pakkomielteisesti pitää piilossa roolipelini yllätysmomentin. En puhunut kenellekään sanallakaan mitään alieneista enkä kysellyt onko kukaan nähnyt leffoja tai pelannut pelejä aiheesta. Menin jopa niin pitkälle, että en voinut kuunnella spotifyssä mitään Alieniin liittyvää musiikkia, ettei yksikään pelaaja sieltä bongaa vihjeitä. Toki ylireagoin aivan suunnattomasti, mutta täytyy sanoa, että kaikki se salailu oli todellakin sen arvoista kun he ensimmäisen kerran kohtasivat Xenomorphin aluksella.

Pelaajat suoriutuivat ropesta aivan täydellisen hyvin! Päätin kuitenkin muuttaa suuniteltua juonta useammankin kerran pelin aikana kun pelaajat oikeastaan valinnoillaan antoivat minulle todella hyviä ideoita. Olin jo ennen ropea päättänyt, että yksi hahmoista olisi androidi, joka ei itse tiedä olevansa androidi. Muille pelaajille kerroin salaisuuden ennen peliä, että hei tämä yksi hahmo on androidi, joka ei itse sitä tiedä - käyttäkää tietoa hyödyksenne mikäli on tarpeellista. Sen sijaan androidi hahmolle annoin salaiseksi tehtäväksi, että mitä ikinä löydättekään seikkailullanne, sinun tehtävä on tuoda se takaisin Maahan.

Kokeilin ropessani myös jotain uutta pelimekaniikkaa (ainakin minulle) ja annoin jokaiselle pelaajalle niin sanotun "hero powerin". Hero Power on jokaiselle pelaajalle jaettu hätäuloskäynti pahoista tilanteista. Pelaaja ei voi käyttää omaa voimaansa pelastuakseen, vaan hänen on tukeuduttava toisten pelaajien voimiin. Parasta on se, että voiman saa selville vasta siinä tilanteessa kun sen käyttää. Joillain pelaajilla kun voi olla voimana "petos", jossa tämä vain potkaisee avun pyytäjän syvemmälle kuoppaansa.

GENESIS 6 oli Weyland Corporationin alus, jolla oli tarkoitus kuljettaa miehistö uudelle planeetalle.

Peli päättyi siten, että jokainen pelaajahahmo - androidia lukuun ottamatta, menehtyi matkalla. Osa sankarillisesti kuollen, toiset omaa tyhmyyttään. Jokaisen kuolemalla tosin oli merkitystä ja ainakin toivon, ettei kenellekään jäänyt tunnetta, että oma hahmo vain haaskattiin liian aikaisin.

Kiitokset kaikille pelissä mukana olleille ja erityisen iso kiitos avustavalle NPC:lle, joka lankoja pitkin oli Britanniasta asti pelinjohtajan apuna! Oli todella hauska lisä tuoda mukaan hahmo, joka toimii periaatteeltaan samalla tavalla kuin Alexa tai Google Home, jolta pelaajat voivat kysyä neuvoja. Sopivasti huumorilla ja huonolla yhteydellä varustettu Estelle toi peliin todellakin hauskoja kommelluksia! Kiitoksia!

Supersankarit 50-luvulla -Rope!

Olipa kivaa taas vaihteeksi ropettaa hyvässä seurassa! Vaikka aikataulullisesti oli hankala saada kavereita kokoon pääkaupunkiseudulle, onnistuttiin saamaan jopa seitsemän hengen porukka kasaan. Tavallaan tämä oli ehkä pari pelaajaa liian monta, mutta onnistuin kuin onnistuinkin vetämään ropen läpi ilman suurempia ongelmia ja kaikki näyttivät ainakin päälisin puolin viihtyvän. Onneksi apuna on niin hyvin heittäytyviä pelaajia, että riittää kun antaa vähän köyttä niin pelaajat kyllä keksii itse mitä tehdä.  Tällä kertaa ropen aiheena oli Supersankarit 1950-luvulla.

"Vuonna 1923 Joukko nuoria saapuu paikallisen Green Sun Corporationin laboratorioon. Suljettu laitos sijaitsee Bronxissa, New Yorkin osavaltiossa, joka monille kokelaillekin on koti. Syystä tai toisesta nuoret ovat tahtoneet mukaan Supersotilas-kokeeseen, jonka tavoitteena on luoda Yhdysvalloille mittava armeija superihmisiä. "

Annoin pelaajille tehtäväksi luoda hahmo tuollaiseen tilanteeseen. Pelaajat saivat itse päättää miksi heidän hahmonsa oli halunnut osallistua superseerumikokeeseen ja millaiset voimat hän oli siitä saanut. Kovin paljoa ei tarvinnut puuttua pelaajien superkykyihin ja kaikki osasivat luoda suhteellisen järkevät kyvyt hahmoilleen. Tietenkään, en tässä vaiheessa kertonut vielä, että peli tapahtuu 30-vuotta myöhemmin näistä tapahtumista.

Mr. Pink, Bernard "Benkku" Shaw & Robbie Ditko

Juoni oli melko yksinkertainen supersankari-detective -tarina, jossa on pahiksia ja supervoimia. Tällä kertaa pelaajat vain joutuivat pelaamaan yli 50-vuotialla hahmoilla, mikä ainakin osalle oli poistumista sieltä omalta mukavuusalueelta. 50-luvun maailmassa sankareita ei enää arvostettu ja heidät nähtiin vain Toista Maailmansotaa varten luotuina aseina. Elossa olevat sankarit pysyivät piilossa ja koittivat välttää huomiota. Itse pelattava tarina lähtee käyntiin siitä kun sankarijoukon johtaja, Robbie Ditko löytyy itsensä ampuneena motellihuoneesta ja yksi pelaajista epäilee, että kyseessä ei ollut itsemurha. Samaan aikaan toisella puolen kaupunkia, uusi uhka Mr. Pink ilmestyy kuvioihin ja tuhoaa sairaalallisen potilaita ja henkilökuntaa. (Helpommin pelattu kuin kuvailtu!)

Ropen oli tarkoitus olla kaksipäiväinen, mutta onnistuttiin tiivistämään se vain noin kuuteen tuntiin. Pelottavinta oli kuitenkin se, että olin kirjoittanut ropen vain noin puoliväliin asti joten pääsin improamaan aika paljon ja luomaan asioita tyhjästä. (Eivätkä pelaajatkaan oikeastaan huomanneet, että missä kohtaa minulta loppui etukäteen suunnitellut ideat.) Pelinjohtajan rooli on haastava monillakin tavoin. Usein olet vastuussa koko juonen kulusta lähestulkoon yksin ja pelaajat voivatkin valinnoillaan tehdä pj:n elämästä helvettiä. Tällä kertaa esitin kainon pyynnön jo ennen peliä, että jos kukaan ei loisi niin hirveän perseilyhahmoja niin pysyisi langat nätisti käsissä. Vastuun lisäksi pj voi onneksi vapaasti muuttaa juonta ja keksiä uusia sivuhahmoja vaikkapa kesken pelin mikäli tarvetta tulee.

Mielellään sitä taas jonkin ropen tekisi vaikka syksylle, mutta vaihteeksi voisin olla vaikka pelaajan roolissa. Pelinjohtajana on mukavaa kun voi olla kaikkitietävä jumala-olento joka ohjailee maailmaa miten haluaa. Toisaalta välillä olisi kiva olla se lammas, joka seuraa ja pähkäilee muiden kanssa, että miten tästä edetään.

Rope

Koska Ruudukko on muttunut nyt muutenkin jo ihan pelkäksi nörttihypetys-keskukseksi, niin halusin tuoda nyt uuden "harrastukseni" esiin. Oikeastaan siihen asti kun aloitin koulun Graafisen muotoilun puolella olen vierastanut käsitettä "Rope". Ennakkoluuloisesti olen ajatellut, että vain karvaiset, lihavat nörtit pelaavat roolipelejä, mutta kuinka väärässä olinkin! Koulun myötä olen tutustunut moniin sellaisiin ihmisiin, joista ei päälle päin uskoisi, että he ropettavat (tai jopa larppaavat!). Ja yllätys yllätys, minut saatiin myös mukaan kokeilemaan ropettamista.

Täytyy myöntää, että en loppujen lopuksi epäröinyt hetkeäkän sen jälkeen kun sain oikeasti tietää mitä ropettaminen on. Tajusin, että sen avulla voisi kokea aivan uudenlaisen maailman ja heittäytyä mukaan oikeaan mielikuvitusseikkailuun. (Puhun nyt siis ihan fyysisestä roolipelaamisesta eli pöytäropettamisesta, eli siitä missä heitellään noppaa ja edetään tarinaa kertomalla.)

Noin vuosi sitten aloitimme luokkakavereiden kanssa niin perusropen kuin olla voi! Tarina sijoittuu keskiaikaiseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa fantasia-maailmaan kuuluvat örkit ja peikot tallustelee. Jokainen loimme oman hahmon ja peli saattoi alkaa! 

Ensimmäinen rope-hahmoni ikinä! Keskiaika-Mies eli the Middle-Age Man

Parasta luokkakavereiden kanssa ropettamisessa on se, että se ei ole niin vakavaa ja jos vaikuttaa ihan vammaiselta, niin se on sallittua.  Tämä rope meni oikeastaan melkein kaikille meille vähän harjoittelun piikkiin. Opettelimme yhdessä kokeneen pelinjohtajan kanssa, miten ropettaminen oikeasti toimii, jotta voitaisiin sitten joskus aloittaa ihan kunnon rope, joka olisi hieman monimutkaisempi toiminnaltaan. Vaikka tämä harjoitus-rope oli mielettömän hauska seikkailu kaikkine kommelluksineen, niin joku aika sitten kuitenkin päätimme yhteistuumin lopettaa kyseisen ropen. Tarina ei oikein edennyt, sillä jostain syystä olimme luoneet kaikki hahmon, joka vihaa muita hahmoja eikä pelinjohtaja enää jaksanut keksiä syitä miksi hahmomme pakottautuisivat toistensa seuraan. Myös yhteisen ajan löytäminen oli erityisen hankalaa muun muassa minun töiden takia. Kuitenkin tietynlainen nälkä ropettamista kohtaan jäi ja joskus olen jopa vähän miettinyt, että uskallanko lähteä etsimään itselleni nettiropetus-porukkaa, mutta toistaiseksi olen ollut liian kauhuissani tuntemattomien kanssa ropettamisesta... 

Pari kuukautta olin ilman ropettamisen tuomaa mukavaa tekemistä, ja sitten se tapahtui! Sain kokoon porukan, joka haluaa pelata kanssani ja vieläpä ihan livenä ja minun kehittämälläni juonella! Juoni on siis se, että 1920-luvun Lontoo kokee jotain mullistavaa ja (Doctor Who-tyylisesti) salaperäinen henkilö tulee aikakoneella tuohon aikaan tekemään, mitä nyt ikinä pelinjohtaja keksiikään. Sitten vaan aletaan seikkailemaan aika-avaruudessa hahmojemme kanssa ja katsotaan mitä kaikkea saadaan pieleen historian kulussa. :) Emme ole tosin vielä kerenneet kertaakaan pelaamaan, mutta eiköhän tästä ihan kunnon seikkailu saada, näemme porukan kanssa tässä varmaan ensi viikolla ja ropetus voi alkaa! Olen innoissani!

Oscar Dawson -28-vuotias hurmuri "paperboy"