sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Dream Daddy: A Dad Dating Simulator



Yksi puhutuimmista peleistä internetin syövereissä on ollut deittailu simulaatiopeli Dream Daddy. Jo ennen sen ilmestymistä hirveä hype Tumblr ja Deviantart kansan kesken oli todella voimakas ja se sai osittain minutkin tempaistua mukaansa. Itselläni ei hirveästi ole kokemusta näistä deittailu simulaatioista, mutta ahkerasti pelasin aikanaan kyllä Coming Out on Top nimistä peliä, joten vertailen aika paljon tätä juuri tuohon kyseiseen peliin.

Dream Daddyssä pelataan itse luomalla isukilla. Valinnan varaa ulkonäköön ei hirveästi ole, mutta ihan perinteiset vartalomalli, silmien väri sekä hiustyyli löytyy. Itselleni tämä hahmon luominen tälläistä peliä varten tuntuu hieman turhalta, mutta onhan se ihan kiva että tälläinenkin lisä löytyy. Itse pelissä tarkoituksena on deittailla muita pihapiirin isukkeja ja löytää se yksi ja oikea elämän rakkaus. Deiteillä pelataan erilaisia minipelejä, heitetään hyviä iskävitsejä ja valitaan kumppania eniten miellyttäviä vaihtoehtoja. Jotta treffit menisivät täydellisesti, on jokaisen valinnan osuttava nappiin. Deittailun lomassa sinun on myös pidettävä huolta siitä, että sinulla on hyvät välit tyttäreesi Amandaan.

Lähdin siis itsekin innoissani mukaan tähän Dream Daddy -hypeen. Hahmot vaikuttivat kiinnostavilta ja etenkin tytär Amanda aivan huikealta tyypiltä. Valitettavasti Dream Daddy lässähtää aivan alkumetreille. Dialogit ovat todella pitkiä ja täynnä liiba laabaa. Kun olet kerran yhden isukin deittaillut loppuun huomaa hyvin pian, että millään valinnalla ei ole muuta merkitystä kuin se miten peli loppuu. Tai sitten en vain ole pelannut peliä vielä tarpeeksi. Ainut kenet olen väen väkisin walkthroughta katsomalla suorittanut täydellisesti loppuun on sportti-isukki Craig. Muiden kanssa olen turhautunut yrittäessäni ilman apuja. Sekään ei hirveästi motivoi etenemään loppuun, jos palkintona on vain yksi kämäinen kuva. Coming out on Topissa sen sijaan sai palkintoja pelin edetessä ja erilaiset nsfw cutscenet olivat todellakin tyydyttäviä palkintoja. 


Dream Daddystä ei kannata maksaa ainakaan täyttä hintaa. Onhan se ihan hauska ja tunnari on oikein kiva korvamato, mutta jos haluat pelin jossa posket oikeasti punoittavat pelatessa, ei tämä ole se peli. Jos tämän kuitenkin haluat kokoelmiisi, löytyy se Steamistä. Hyvää isänpäivää vaan kaikille iseille!

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Thor: Ragnarök


Uutta Thor elokuvaa on odotettu kuin kuuta nousevaa. The Dark Worldin jättämä pettymyksen tunne on kaivanut sisintä jo useamman vuoden, eikä Thoria ole valkokankaalla nähty sitten Age of Ultronin. Thor -saagan kolmas osa on huumoriltaan täyttä Marvel -laatua, mutta jättää silti katsojan melkoisen kylmäksi. Parhaimmat vitsitkin taisivat tulla jo trailereissa ja jossain vaiheessa vain tulee se hetki, kun enää ei riitä Chris Hemsworthin komeus, Anthony Hopkins ja Lokin metkut. Thor: Ragnarök on MCU:n uusin elokuva, muttei todellakaan sen parhaimmistoa. Ontuva juoni, käsittämättömät ex machina-hetket sekä hahmojen vähäinen kehitys ja monet muut ongelmat olivat tämän elokuvan lisäksi läsnä jo keväällä ilmestyneessä Guardians of the Galaxy vol 2 -leffassa. Me fanit vain aivottomasti käymme katsomassa läpi jokaikisen Marvel Studiosin tarjoileman elokuvan ja odotamme kiltisti sitä kauan luvattua Thanosta ja Infinity Waria. Tästä eteenpäin on spoileri varoitus.

Thor: Ragnarök on juoneltaan enemmän sellainen äijäilyelokuva, joka kulkee hyvin Guardians of the Galaxyn hengessä. Siltikään Guardiansit eivät edes vilahda tässä elokuvassa vieläkään. Thor palaa Asgardiin ja saa huomata, että Loki on karkoittanut Odinin Maahan. Yhdessä veljekset lähtevät hakemaan isäänsä takaisin ja löytävätkin hänet Doctor Strangen avulla. Odin vetelee viimeisiään ja jakaa muutaman kauniin viisauden pojilleen sekä perintönään vapauttaa kuolemanjumala Helan. Kiitti isukki. Hela on Odinin esikoinen, tytär, jonka kanssa Odin aikanaan hallitsi Asgardia ja Yhdeksää maailmaa. Hela ei ollut sellainen herttainen tytär vaan nimensä mukaan toi mukanaan kuolemaa ja tuhoa. Hela onnistuu palaamaan Asgardiin ja Thor ja Loki "karkoitetaan".
Pudottuaan sateenkaarisillalta Thor herää kummalliselta roskaplaneetalta, jossa Suurmestari (Jeff Goldblum) hallitsee omalla persoonallisella tavallaan. Thor kaapataan mukaan gladiaattori taisteluihin viihdyttämään Suurmestaria sekä tämän kansaa ja  pian hän pääseekin vastakkain Suurmestarin parasta taistelijaa vastaan, Uskomatonta Hulkia planeetta maasta. Elokuva siis kertoo siitä kuinka Thor yhdessä Hulkin kanssa lähtee pelastamaan Asgardia julmalta isosiskolta.


Elokuva esittelee monia uusia hahmoja, joista ainakin osa jää pyörimään vielä toviksi MCU:n ihmeelliseen maailmaan. Tessa Thompsonin esittämä Valkyrie on yksi näistä. Vanhoja tuttuja hahmojakin leffassa on liuta aina Thorin ystävätiimistä pakosti mukaan väännettyyn Doctor Stephen Strangeen. Elokuvassa oli jännästi olevinaan aikuismaisempi sävy kuin aiemmissa MCU -leffoissa. Mukana oli ihan oikeita kirosanoja, sekä keskeisten hahmojen kuolemia. Esimerkiksi suuri osa noista edellä mainituista Thorin ystävistä koki kohtalonsa Helan käden kautta. Helasta puheen ollen... Cate Blanchettin Hela pääsee jälleen kerran sinne pahisten romukoppaan. Sinne samaan, josta Malekith, Ego ja Ronan iloisesti heiluttelee tervetuloa. Blanchett tuo hahmoon kyllä sen karisman, jonka häneltä odottaakin. Siltikin, jos ruutuaikaa on tyyliin viisi minuuttia, repliikkejä kuusi ja koko idea siitä, että Hela nyt vaan tulee aiheuttamaan kaaosta tuntuu oudolta, ei edes Blanchett pysty sitä pelastamaan. Valitettavasti leffan kirkkaimmaksi tähdeksi nousee Goldblumin käsittämättömän outo Suurmestari, joka enemmänkin toimii vain koomisena sivuhahmona. 

Viittauksia ja cameo -rooleja oli myös jonkin verran liikenteessä. Parhaimpana cameona pidin kyllä sitä, kun Asgardissa esitetään näytelmää Lokin kuolemasta. Lokia näytteli näytelmässä Matt Damon, Thoria Luke Hemsworth sekä Odinin roolissa Sam Neill. Hauska yksityiskohta, joka sai tosiaan hieraisemaan silmiä parikin kertaa. Vihdoin saatiin myös varmuus sille faniteorialle, että Asgardin holveissa pidetty Infinity Gauntlet on feikki, kuten Hela sen meille nätisti ilmaisi. Siellä sun täällä vilahteli hahmoja Thor ja Hulk sarjakuvista kuten Brunhilde, the Mighty Bi-Beast ja Beta Ray Bill, mutta hahmot ovat jopa minulle todella tuntemattomia, että jääköön tämä vain mainnaksi. Stan Leellä oli myös perinteinen huumori cameo ja lopputekstien jälkeinen secret ending oli melkein yhtä huono kuin Spider-Man: Homecomingin Steve Rogers klippi. Sen sijaan mid-credit -kohtaus....


Lopputekstien välikohtaus, jossa Thor, Hulk ja pakenevat asgardilaiset päättävät lähteä aluksellaan Maahan turvaan keskeytyy siihen, että tolkuttoman iso avaruusalus asettuu heidän tielleen. Minullekaan alus ei todellakaan soittanut kelloja, mutta kuten Kevin Feige, joka siis tuottajana lähes kaikissa Marvel leffoissa paljasti, kyseessä on Sanctuary II -niminen alus. Sanctuary II on kenenkäs muunkaan alus kuin herra isoherra Thanoksen. Spekuloidaan siis hetki. Loki oletettavasti nappasi mukaansa tuhoutuvasta Asgardista Tessaraktin ja Thanos tahtoo nyt itselleen tuon Ikuisuuskiven. Infinity Warin traileri (jonka todella laillisesti olen niin joo nähnyt katsonut) alkaa sillä, kun Thor lentää Guardians of the Galaxyn jengin aluksen tuulilasiin. Voisi siis olettaa, että off-screeninä tapahtuu jotain tälläistä. Thanos tuhoaa Thorin ja kumppaneiden aluksen ja ottaa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos ja Loki aloittavat jonkinlaisen yhteistyön ja Thanos saa Ikuisuuskiven itselleen. Thanos uhkaa listiä kaikki ja Thor antaa Ikuisuuskiven Thanokselle. Joka tapauksessa siis, Thanos saa Tessaraktin itselleen.

Leffa ei itsessään tuo mitään kovinkaan suurta MCU:hun ja ainakaan minä en sille oikein lämmennyt. Huumori oli toki hauskaa ja onhan tämä kuitenkin Thor -leffa. Must see Marvel faneille, mutta muut voivat odottaa vaikka sitä, että tämä ilmestyy suoratoistopalveluihin. Iso miinus myös siitä väkinäisestä 80-luku soundtrackistä, jolle ei ollut mielestäni riittävää perustetta.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Stranger Things

Kaamea 80-luku on yksi modernin ajan suurimmista vitsauksista. Joka toisessa elokuvassa ja sarjassa haetaan sellaista kivaa kasikyt-luvun fiilistä, usein ilman sen suurempaa syytä kuin että se on nyt muotia. Blade Runnerin ja Stranger Thingsin kaltaisissa tarinoissa tälläinen 80-luvun ihannointi on täysin oikeutettua sattuneesta syystä, mutta alkaa se siltikin olemaan jo aika kulutettu tyylisuunta. Kahdeksankymmentä luvulla väitetysti on se paras musiikki ja muoti. Myös klasikko kauhu- ja scifi-elokuvia sikisi tuon tuosta, kuten olemme viime vuosina saaneet huomata reboottien, remakejen ja kakkososien saralla. Jokainen haluaa palan tuota nostalgiaa ja itse en voi muuta kuin kauhulla odottaa 90-luvun vuoroa. Mutta asiaan.

En tainnut viime vuonna tehdä omaa tekstiä Netflixin huippusarjasta Stranger Things. Vaikka tuossa ylhäällä manasinkin vihaani tätä kahdeksankyt luvun ihannointia kohtaan, on Stranger Things kuitenkin tuon vuosikymmnenen ihannoinnin ehdoton kuningas. Jokainen yksityiskohta aina arcade -peliluolista vaatetukseen ja kasaripermanenteistä pullonpohjalaseihin on tarkalleen mietitty ja omiaan luomaan aidon kasaritunnelman. Yksityiskohdista muodostuu kokonaisuus, joka kiteyttää täysin sen millaista oli olla nuori kasikyt luvulla. 


Stranger Things on nörttien märkä päiväuni ja tästä syystä minäkin nautin siitä erittäin paljon. Viittaukset nörttielokuvien klassikoihin kuten Alieniin, Tähtien sotaan ja the Thingiin saavat ainakin minut hykertelemään sohvalla. Kovaan ääneen pitää kailottaa kun keksii jonkun viittauksen ja ylpeästi leveillä tietämyksellään. (Tiedän, minun kanssa on rasittava katsoa mitään.) Btw, tähän postaukseen ei tule yhtään spoileria, joten voit rauhassa lukea loppuun, vaikket olisi vielä sarjaa nähnytkään.

Stranger Things kertoo fiktiivisen jenkki pikkukaupungin elämästä. Keskiössä on poikanelikko, jotka harrastavat vapaa-ajallaan kaikenmaailman nörttijuttuja leffoista Dungeons & Dragons -roolipeliin. Rauhallisen pikkukaupungin arki kuitenkin muuttuu kun yksi nelikosta, Will katoaa mystisesti, eikä virkavaltaa kiinnosta tuon taivaallista. Jäljelle jääneet pojat Mike, Lucas ja Dustin päättävät ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja selvittää itse, mitä heidän ystävälleen on tapahtunut. Pian he saavat huomata, että läheisestä laboratoriosta on karannut yksi jos toinenkin olento... Tuossa siis ensimmäisen kauden alkuasetelmat. Nythän ulos tuli siis sarjan odotettu toinen tuotantokausi. Halloweenin kunniaksi päätimme katsastaa kakkoskauden jälleen kerran ahmien useamman jakson päivässä. Stranger Thingsin outo viehätys on siinä, että ensimmäiset jaksot ovat kovin hitaasti eteneviä, jopa tylsiä. Loppua kohden kuitenkin kaikki palaset loksahtelevat paikoilleen ja juoni muuttuukin yllättävänkin intensiiviseksi toiminta/kauhu pläjäykseksi.



Stranger Thingsin vahvuus on sen erilaisuus, mutta samalla se iskee jonnekin nostalgiseen alitajuntaan. Voin vain kuvitella miten paljon enemmän kasarilapset saavat irti tästä sarjasta. Toisaalta en usko, että sarjaa voidaan jatkaa hirveän kauan aikaa pelkästään näiden elementtien voimalla. Toki scifi -genre venyy ja paukkuu moniin eri suuntiin ja ideoitahan Stranger Thingsin seuraaville kausille on varmasti paljonkin. Tämä toinen kausikin tuntui hieman heijastavan ensimmäisen kauden tapahtumia ja yhtäläisyyksiä juonikuvioihin oli melko paljonkin, muttei mitenkään häiritsevässä määrin. Hahmot ovat aivan loistavia ja tämä on yksi niistä harvoista sarjoista, joissa oikeasti pitää lähes kaikista hahmoista. Kukaan ei sinällään ole turha ja kaikilla on jokin tarkoitus. Erilaiset persoonat myös tukevat hyvin toisiaan.

Stranger Things on hankala selittää ilman, että spoilaa siitä mitään. Itse en ainakaan haluaisi kuulla yhden yhtä yksityiskohtaa ennen kuin olen sen itse todistanut. Mikäli pidät scifistä, kasarista ja lievästä kauhusta on tämä ehdottomasti sarja sinulle. Jollet ole vielä aloittanut Stranger Thingsiä, suosittelen sitä lämpimästi. Sarja koukuttaa, ihastuttaa ja ennen kaikkea saat paremman käsityksen siitä, mistä koko internet puhuu. Stranger Things tulee jäämään historiaan kulttiklassikkona, joka varmasti avaa monia ovia tulevaisuuden scifi/kauhu tekijöille. Lopuksi vielä saatte ihastella näitä kakkoskauden aivan törkeän hienoja julisteita! Tunnistatko kaikki viittaukset?


sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Pari kauhuleffaa!

Teininä tuli katsottua kovastikin kauhuleffoja. Ei ollut niinkään väliä, kuinka huono leffa oli, joten vuosien aikana tuli katsottua jos jonkinmoista roskaakin. Jo tuolloin kuitenkin tajusin, että vaikka olenkin herkästi pelästyvää sorttia, niin ne leffat jotka päätyvät painajaisiin asti pyörimään ovat niitä psykologisia kauhuleffoja. Väkivallalla ja gorella mässäily ei ole ollut se mun juttu, mutta jos elokuvan mörkö on ollut vaikuttava on se saanut minut varpailleen useammaksikin yöksi. Nyt näin Halloween -viikonlopun viimeisenä iltana voisin suositella teille muutaman hyvän leffan. Ymmärrän täysin, että kauhuleffat jakavat mielipiteitä todella paljon ja saattekin olla kanssani täysin eri mieltä, mtuta tässä olisi muutama omasta mielestäni hyvä raina!

Hush (2016)
Erityistä: Löytyy Netflixistä

Mikäli olet Slasher -leffojen sekä psykologisen kauhun ystävä, on Hush sinulle sopiva elokuva. Leffa kertoo nuoresta kirjailija naisesta, joka elää rauhallista elämäänsä idyllisessä asunnossaan metsän keskellä. Tavallinen koti-ilta muuttuu kuitenkin pian painajaiseksi, kun naamaripäinen mies alkaa vainota naista. Sanoinko jo, että nainen on myös kuuro, joka luo oman elementtinsä tähän jännitysnäytelmään. Hush tempaisee nopeasti mukaan toimintaan ja on jännittävä aivan loppumetreille saakka!


Ottolapsi (2009)
Erityistä: Lapsinäyttelijä Isabella Fuhrman vetää aivan järjettömän hyvän roolin

Ottolapsi on ollut yksi suosikkiki-kauhuleffoistani aivan siitä asti kun sen katsoin. Juonikuvaus on melko simppeli: nuori pariskunta menettää vastasyntyneen vauvansa ja päättävät adoptoida lapsen, jolla täyttää menetyksen jättämä aukko. Pari adoptoi Esther nimisen tytön, joka vakuuttaa suloisuudellaan ja taidoillaan, mutta tyttö ei ehkä olekaan niin ihana kuin ensialkuun antaa olettaa... Ehdoton suositus, jos et ole tätä vielä nähnyt! Itse olen sen katsonut useampaankin kertaan ja siltikin löydän siitä vielä uusia näkökulmia!



The Babadook (2014)
Erityistä: Hyihyihyihyihyihyi! Löytyy Netflixistä Hyihyi!

Babdook on yksi hirveimmistä kauhuleffoista minkä tiedän! Varmaan vielä kaksi viikkoakin tämän leffan jälkeen pelotti käydä nukkumaan ja tuntui kuin joku ylimääräinen katselisi minua! Aivan järkyttävä, mutta todella hyvin tehty ja mielenkiintoinen! Leskeksi jäänyt nainen koittaa elää poikansa pelkojen kanssa ja saa pian huomata kuinka pelko tarttuu ja kasvaa syödessä. Lurkkiiko pimeässä oikeasti jokin vai onko se kaikki vain mielikuvituksen julmaa leikkiä?


Julma leikki (2017)
Erityistä: Stephen Kingin kirjaan perustuva tarina, löytyy myöskin Netflixistä

Gerald's Game tai suomeksi Julma leikki kertoo pariskunnasta, joka haluaa vähän lämmitellä seksielämäänsä mökillä keskellä ei mitään. Gerald, aviomies tykkää sitomisleikeistä ja sitoo vaimonsa kiinni sänkyyn. Ongelmat alkavat siinä kohtaa kun mies yllättäen saa sydänkohtauksen ja kuolee kesken toiminnan. Valitettavasti ketään ei ole tulossa mökille ainakaan viikkoon eikä käsiraudoitettu nainen pääse liikkumaan mihinkään. Samaan aikaan varjoissa ja silmäkulmassa alkaa lymyillä olentoja. Ovatko ne oikeita vai vain mielikuvitusen temppuja...? Katsottiin tämä pari viikkoa sitten. Ensin olin ihan, että miten tästä aiheesta saa oikeasti noinkin pitkän leffan, mutta pian kävi ilmi että leffa on yllättävän intensiivinen. Tämäkin aiheutti minulle yllättäviä pelkotiloja iltaisin nukkumaan käydessä, joten ehdoton suositus myös tälle!

Tässä siis muutama mikäli vielä tänään tai tällä viikolla haluatte kauhua katsoa! Ei mulla muuta kuin oikein hyvää Halloweeniä kaikille :)






sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Blade Runner 2049


Heti alkuun täytyy myöntää, etten ole alkuperäistä Blade Runneria ikinä nähnyt. Kaiken lisäksi yksikään suoratoistopalvelu ei ole halunnut tarjota sitä valikoimassaan, joten en päässyt sitä mistään fiksusti katsomaankaan. Blade Runner maailma ei siis ollut juuri ollenkaan tuttu, mikä voi sinällään jo vaikuttaa tähän arviointiin.

Kyberpunk on kuitenkin itselleni jokseenkin tuttu tyylilaji. Roolipeleissä usein käytetty scifi-muoto on kiehtova sen dystopisen maailmankuvan takia. Hahmot ovat usein elämää ja taisteluita nähneitä ihmishirviöitä, kyynisiä ja kylmiä koneita, jotka puurtavat päivästä toiseen vain selviytyäkseen. Kuten alkuperäinenkin Blade Runner, myös Blade Runner 2049 onnistuu tarjoilemaan niin kyberpunk maailman kuin mahdollista on. Päähenkilön virkaa toimittaa K (Ryan Gosling), joka siis elokuvan nimen mukaisesti on Blade Runner, virkavallan edustaja, joka metsästää replikantteja työkseen. Replikantit ovat eräänlaisia keinoihmisiä (vähän kuin synthit, androidit yms.) ja myös K itse on replikantti.


Juonta ei hirveän ihmeellisesti voi kuvailla, ettei se spoilaa mitään. Elokuva alkaa kuitenkin sillä, kun K saapuu rutiininomaiselle tehtävälle. Erinnäisten mutkien kautta selviää, että tehtävä ei ollutkaan ihan perinteinen "eliminoi replikantti" vaan se poikii paljon lisäkysymyksiä ja pahimmillaan saattaa muuttaa maailmaa. Gosling vetää hahmonsa todella konemaisesti ja tunteettomasti, kuten replikantille sopii. Vastanäyttelijänä Join roolissa toimiva Ana de Armas sen sijaan tuo sitä pientä elonpilkahdusta kylmään maailmaan.

Kukaan hahmoista ei ole mitenkään superhyvä tai mieleenpainuva, mikä on ainakin minulla tosi iso miinus elokuvalle. Harrison Ford vetää sen saman roolin kuin kaikessa muussakin, mutta tässä roolissa hän ei ole niin vitsikäs ja charmikas kuin yleensä. Pahiksen roolissa toimiva Jared Leto puolestaan on tuttu ja turvallinen mitään sanomaton pahis, joka ehkä tulevissa Blade Runner -elokuvissa nousee potentiaaliinsa.

Oscareissa elokuva tullaan näkemään varmasti. Etenkin teknisen puolen palkintojen ehdokkuudet ovat varmoja. Se tuleeko elokuva mitään voittamaan onkin sitten toinen juttu. Kuvaus, äänet ja musiikki varmasti nähdään ehdokkuuksina, vaikka itsekään en musiikille hirveästi lämmennyt. Hans Zimmer kuulosti enemmän elokuvasta potkut saaneelta Jóhan Jóhanssonilta mikä oli oikeastaan hieman huvittavaa. Miksei Jóhanssonin musiikki kelvannut, jos Zimmer kuitenkin tekee lähes samanlaista tällä kertaa? Kuvaus sen sijaan teki minuun vaikutuksen. Elokuvassa oli todella monia kauniita kohtauksia, joissa maailman tyhjyys ja kylmyys tuntuivat käsinkosketeltavilta. Värimaailma oli aivan järjettömän kaunis ja etenkin hetket, jolloin oltiin lähes täysin valkoisessa ympäristössä tuntuivat niin vastakohtaiselta tuohon rosoiseen maailmaan. 

En voi väittää, että olisin jotenkin hurahtanut Blade Runner maailmaan. Elokuva oli ihan katsottava ja miltei kolmetuntinen elokuva menikin yllättävän nopeasti. Ehkä alkuperäisen fanit saaavat tästä kunnollisen nostalgiapiikin, mutta itse en kokenut juuri mitään sen ihmeellisempiä tunteita koko leffan aikana. Enemmänkin mietin vain sitä, kuinka kivasti tästä voi ottaa vaikutteita tuleviin ropeihin!

lauantai 9. syyskuuta 2017

Marvel Cinematic Universe, voiko se jatkua ikuisesti?

Yksinkertaisesti vastaus otsikkoon on, että valitettavasti voi. Marvelilla on lukuisia sankareita niin tuttuja kuin tuntemattomiakin, jotka eivät ole vielä saaneet loistaa valkokankaalla. Todellisuutta on kuitenkin se, etteivät MCU:n päätähdet kuten Chris Evans, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson tai Robert Downey Jr. jatka ikuisesti elokuvasarjan parissa. Varmaankin sopivalla määrällä Disneyrahaa heidät saa pysymään vielä muutamassa leffassa, mutta eiköhän jossain kohtaa tule se raja vastaan kun edes rahalla ei ole merkitystä. Tietenkin tämä kaikki oli vain olettamusta, mutta en usko että olen kuitenkaan kovinkaan pahasti hakoteillä.

Marvel Cinematic Universen leffat ovat jaettu tällä hetkellä neljään eri "vaiheeseen", joita selvennän tuossa alemmassa kuvassa. Elämme tällä hetkellä vaihetta kolme, joka alkoi aikanaan elokuvasta Captain America: Civil War. Vaihe kolmekin on nyt kutakuinkin puolessa välissä ja tulee loppumaan Avengers: Infinity War -elokuvan jatko-osaan, jonka jälkeen Spider-Man: Homecoming 2 aloittaa vaiheen neljä. Kolmannesta vaiheesta kuitenkin on jäljellä vielä Ragnarök, Black Panther, Infinity War, Captain Marvel sekä Ant-Man & Wasp. Neljännen vaiheen jälkeinen aika on vielä ihan yhtä pimennossa kuin itse vaihe neljäkin. Uskoisin kuitenkin, että neljäs vaihe tarjoaa Captain Marvel elokuvan jatko-osan, sekä jopa mahdollisesti Ihmenelosten "paluun" Marvel Studiosin omistukseen. Myös Young Avengers -ryhmä saattaisi päästä toivotusti valkokankaalle. Ensi vuoden Comic Conissa saattaakin tulee jonkinlaista infoa jatkosta, mutta nyt voidaan vielä spekuloida.

Tässä vielä kaaviona kaikki vaiheet ja niiden elokuvat!
Aika paljon siis tavaraa vielä tulossa ennen kuin tarvitsee alkaa keksimään täysin uusia ideoita. Captain Marvel käynnistää varmasti aivan uuden Kostajat -saagan, johon liittyvät Black Panther, Ant-Man, Wasp, Doctor Strange, Winter Soldier ja Falcon, joista jompi kumpi uutena Kapteeni Amerikkana. Eli ainakin on vielä jonkinlainen porukka valmiina seuraavaan Kostajat seikkailuun. Guardians of the Galaxy saattaa myös hyvinkin pyöriä mukana MCU:ssa vielä pitkään. 

Ongelmaksi mielestäni kehkeytyy kuitenkin se Marvelin surullisen kuuluisa tapa esittää vihulaiset. Lähestulkoon jokainen MCU:n pahis on kohdannut loppunsa liian aikaisin tai toteutettu niin huonosti, että usko pahiksen "pahuuteen" on menetetty jo aikaa sitten. Yellowjacket, Ronan, Malekith, Kaecilius, Mandarin.... Tuossa muutama totaalinen epäonnistuminen listattuna. Tämän hetken kovin pahis, jolla ruutuaikaa on alle viisi minuuttia koko MCU:ssa on Thanos. Thanos kuitenkin oletettavasti kohtaa loppunsa Infinity Warin jatko-osassa, joten mitä jää jäljelle? Apocalypse, Doctor Doom, Magneto ja Galactus ovat kaikki toisten studioiden omistuksessa, eivätkä nämä herrat tule siis saapumaan MCU:hun ainakaan nykytiedon mukaan. On kuitenkin yksi pahis, joka minulle tulee mieleen ja joka saattaisi olla jopa edes suhteellisen pelottava vastus uusille Kostajille, Kang Valloittaja



Kirjoitin tämän tekstin jo joku aika sitten ja tälläi pikaisesti oikoluettuna niin aika sekavaltahan tuo näyttää. En vain halunnut, että tuo DC Superhero Girls -roska on blogini ensimmäinen teksti, joten tässäpä tämä!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

DC Super Hero Girls: Hero of the Year


Lapset koetaan usein vähempiälyisinä olentoina, jotka voidaan istuttaa television ääreen katsomaan piirrettyä kuin piirrettyä. Moderni yhteiskunta haluaa tuottaa lapsille mahdollisimman laadutonta roskaa, halvalla animoinnilla ja ilman sen suurempaa juonta tai hahmokehitystä. Muutamat studiot kuitenkin ovat opetelleet siihen, että lapsille suunnattu materiaali voi olla myös aikuisille viihdyttävä kokemus sekä lapsen kehitykselle sopivasti haastavaa katsottavaa. Valitettavasti DC ja Warner Bros. ovat päättäneet mennä tällä kertaa sieltä mistä aita todellakin on matalin. Netflixistä katsottu DC Super Hero Girls -elokuva on saanut Imdb:ssä jopa huikeat 5.8. Se perustuu samannimiseen sarjaan, jota on jostain hiton syystä saatu tehdä jopa kolme kautta.

Nykyään on muotia, että naishahmot esitetään hyvin vahvoina, itsenäisinä sankareina jo ihan lastenohjelmissakin. Ei siis luulisi olevan hankala laittaa DC -sarjakuvien kovimpia tyttöjä saman katon alle niin, että jokaiselle pienelle prinsessalle ja poliisitytölle olisi joku hahmo samastuttavana. Lähtökohtana se, että Wonder Woman, Batgirl, Bumblebee ja Supergirl ovat yhtenä ryhmänä toimii todella hyvin. On hyvä saada välillä ihan oikeaa ruutuaikaa DC:n naishahmoille, jotka siis ainakin sarjakuvissa ovat osoittautuneet todella mielenkiintoisiksi ja toimiviksi hahmoiksi ja roolimalleiksi. DC Super Hero Girls vie nämä ihmenaiset kauas siitä mikä heidän potentiaalinsa on. "Iik hämähäkki, meikkini levisivät ja olen niin ihastunut tuohon poikaan" -mentaliteetillä höystettynä, saadaan sankarittaret näyttämään typerämmiltä kuin koskaan. 

Mikäli sikäli kaiken tuon muun voisi vielä hyväksyä sillä, että sarjan kohdeyleisö tosiaan on varmasti alle kymmenen vuotiaat tytöt, on juonikin jotain aivan kuraa. Pitkin elokuvaa ihmettelin, että eivätkö tekijät ole koskaan lukeneet yhtään DC:n sarjakuvaa, vai eivätkö he vain välitä? Superkoulun rehtorina toimii Amanda Waller, joka siis muun muassa Suicide Squadista tuttu sydämetön eukko, mutta tässä koulussa ja elokuvassa täysin hyvis. Myös Gorillapahis Grodd on päässyt opettajaksi kouluun, kuten myös poliisipäälikkö Gordon. Paikallista kahvilaa pitää Wonder Womanin (ensimmäisen maailmansodan aikainen) poikaystävä Steve Trevor, joka näköjään on löytänyt ikuisen nuoruuden lähteen. Elokuvassa esiintyy myös sivuhahmoina miespuolisia sankareita kuten Green Lantern, Flash ja Beast Boy, jotka toinen toistaan aivottomampina. Parasta on kuitenkin, se että myös Harley Quinn ja Poison Ivy opiskelevat samassa koulussa sankareidemme kanssa. Kuten sanoin, elokuvassa ei ole päätä eikä häntää, eikä se todellakaan noudata minkään valtakunnan kaanonia.

Loppujen lopuksi elokuvan ja sarjan tarkoituksena on kuitenkin myydä mahdollisimman paljon oheistuotteita. Jokaisesta tyttösestä löytyy barbie-nukkeja, lakanoita, tyynyliinoja sekä kaiken maailman turhaa roskaa. En suosittele tätä kennelekään, joka haluaa lapsensa oppivan jotain tasa-arvosta tai siitä, että tytötkin voivat olla sankareita. Mielummin sitten ihan sinne Disney -osastolle tai vaikka sitten Seikkailija Doraan. DC:n tytöt kannattaa jättää suosiolla väliin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...