lauantai 14. heinäkuuta 2018

I Don't Want to Live on This Planet Anymore

Sosiaalinen media ja anonyymi kommentointi ovat mielestäni suurin vitsaus mitä maa päällään kantaa herran vuonna 2018. Jokaisella on oltava mielipide ja mitä enemmän tuot sitä esiin somessa, sitä parempi. Mikäli mielipiteesi on toisten mielestä väärä, niin se on sinun sananvapautesi riistoa ja noitavainoa sinua ja sinunkaltaisiasi ihmisiä kohtaan. Minkäänlaista keskustelua ei synny kun ääripäät ottavat yhteen keskustelupalstojen kommenttiosioissa. Ikävänä lieveilmiönä tälläinen tavallinen tokun ihminen ei uskalla enää sanoa mielipiteitään ääripäiden välisiin sotiin. Tyydyn olemaan hiljaa kuten miljoonat muutkin ja mielipiteiden mustavalkoisuus korostuu entisestään. On hankalaa olla keskitien kulkija, joka osaa tarkastella asioita molempien osapuolien näkökulmasta kun mielipiteen kuuluu olla vain ja ainoastaan kyllä tai ei.

Tämän kaiken innoittamana ajattelin vihdoin tuoda esiin muutamia somekohuja, jotka viime viikkoina ovat ärsyttäneet minua suunnattomasti. Monet näistä ovat siis julkisuuden henkilöitä koskettavia kohuja, joista itse en olisi edes saanut kohua aikaiseksi. Tämän postauksen jälkeen voitte syyttää minua taas rasistiksi tai suvakiksi, ihan kummalta se nyt siinä sinun agendassa tuntuu paremmalta.



Oho... Siitä onkin hetki kun herra Efron on pyörinyt blogissani. Anyways ajattelin aloittaa tälläisellä helpolla mihin kaikkien on todella helppo luoda oma mielipiteensä. Viime viikolla Efron julkaisi Instagram -sivullaan kuvan itsestään uusilla hiuksillaan kuvatekstin "Just for fun" kanssa. Mikä tässä sitten on niin ihmeellistä? Nuori mieshenkilö kokeilee uutta hiustyyliä, on ehkä vielä hieman itsevarma siitä miten yleisö reagoi muuttuneeseen kuontaloon ja ensimmäinen asia mitä tapahtuu on: "My race is not your costume". Jep. Efronia syytetään siitä, että hän kokeilee ihan huvin vuoksi kampausta, josta niin monia mustia lapsia kiusataan kouluissa ja yhdistetään jengiläisyyteen. Kommenttikenttä täyttyi vihaisista kommenteista asian puolesta ja ihan mielelläni itsekin niitä luin. Ihmiset olivat todella vihaisia ja sanoivat lopettavansa Efronin seraamisen tuohon paikkaan.

Sama kohu oli myös alkuvuoden puolella siitä kun joku amerikkalainen teini oli pukeutunut kiinalaiseen kimonoon. Ammattimielensäpahoittajat syyttivät jälleen henkilöä kulttuurinsa halveeraamisesta.

Ratkaisu: Olen niin onnellinen että Zac ei ole poistanut kuvaa somesta sen saaman täysin typerän kohun takia. Ymmärrän, että rastoilla on kulttuurillinen merkitys myös, mutta ihan oikeasti - kuinka monta valkoista ihmistä näet rastat päässä päivittäin kun liikut ulkona? 




Johanssonin pari roolitusta on nyt olleet hieman hitti tai huti. Viime vuonna Johanssonin yllä velloi kohu, sillä hänet oli roolitettu elokuvaan Ghost in the Shell. Kohuksi nousi siis se, että päähenkilöksi olisi pitänyt roolittaa aasialaistaustainen henkilö. Ymmärrän tämän täysin sillä kyseessä oli animeen perustuva tarina, jonka päähenkilö kuuluisi kaikin puolin olla aasialainen. Mutta. Tämä ei ollut se kohu mistä halusin puhua.

Johansson roolitettiin vastikään Rupert Sandersin toiseenkin elokuvaan nimeltä Rub & Tug. Scarlett esittäisi elokuvassa transmiestä, Tex Gilliä, rikollispomoa Yhdysvalloista. Valitettavasti tästä syntyi myös aivan suunnaton kohu. "Kuinka nainen voi esittää transmiestä? Täytyy olla oikea trans esittämässä hahmoa." Huokaus. Eikö kukaan enää muista miten näytteleminen toimii ja miten elokuvat toimii? Ymmärrän, että rotua on vähän hankala näytellä, mutta toinen sukupuoli onnistuu kyllä. (Dallas Buyers Club, Boys Don't Cry, Danish Girl.)

Ratkaisu: Scarlett Johansson irtisanoutui roolista ja pahoitteli syvästi, että oli koskaan harkinnutkaan rooliin lähtöä. En tiedä kuinka ihmiset kuvittelevat tämän leffan menestyvän, sillä tärkeille asioille tarvitaan iso kasvo elokuvaan, jotta se herättäisi ihmisten huomion.  Koen myös, että sosiaalinen media pakotti Scarlettin luopumaan roolista, jossa olisi päässyt todella näyttämään osaamistaan.




#metoo on myös yksi aikamme suurimmista vitsauksista. Sen alkuperäinen tarkoitus on todella hyvä, mutta sen kapeakatseinen ajattelu ja etenkin sen mahdollisuus jättää miehet kokonaan keskustelun ulkopuolelle on aivan naurettava. Monet julkkikset ovat ansaitusti saaneet vihaa niskaansa kampanjan myötä, mutta myös kampanjaa kritisoineet ovat saaneet osansa vihasta, vaikka eivät seksuaalista ahdistelua hyväkyisikään. Ihan oikeasti, kuka muka hyväksyy ahdistelun jos sanoo vähän jotain kriittistä aiheesta?

Otan esimerkiksi Teräsmiehenäkin tunnetun Henry Cavillin joka GQ -lehden haastattelussa kertoi omia mielipiteitään aiheesta. “It’s very difficult to do that if there are certain rules in place. Because then it’s like: ‘Well, I don’t want to go up and talk to her, because I’m going to be called a rapist or something’ - on suora lainaus lehden haastattelusta. Cavill kertoo myös olevansa perinteisempi mies joka tykkää flirttailla naisten kanssa ja lähteä mukaan tähän "vaikeasti tavoiteltava" -leikkiin. Nyt Cavill kuitenkin toteaa, ettei mielellään ota enää sitä riskiä. Jos nainen sanoo ei niin silloin se on ei. Hän ei enää "uskalla" lähestyä vaikeasti tavoiteltavaa kohdetta, ettei hän saa mitään turhia syytöksiä seksuaalisesta ahdistelusta. Miehenä ymmärrän täysin Cavillin pointin, mutta miten tekee some? "Näin ne miehet taas uhriutuu" ja "Cavillin täytyy opetella raiskaamisen ja flirttailun ero tai unohtaa koko juttu". Niin kuin mitä ihmettä nyt taas?

Ratkaisu: Tähän ei ainakaan minun korvaan ole vielä kantanut mitä Cavill olisi asialle tehnyt. Eiköhän tähän piakkoin saada jonkinlainen selvennys ja pahoittelu aiheesta. Vihaan niin paljon sitä jälkikäteen asioiden pahoittelua aiheista, jotka eivät suoranaisesti sitä edes tarvitse.

Tässä siis muutama minun mieltäni kirvoittanut asia. Saatte olla ihan vapaasti eri mieltä kanssani asioista, siksi toivonkin että tähän tulisi rakentavaa keskustelua aiheista. Kaikki jotka minut tuntee, tietää etten ole rasistinen tai oikeastaan syrji ketään mihinkään ihonväriin, sukupuoleen, seksuaalisuuten tai muuhun liittyvistä syistä. Koen vain hankalaksi tuoda mielipiteitäni julki juuri niiden "vääryyden" takia. Ei mulla nyt muuta taas! toivottavasti jakositte lukea loppuun asti :)

lauantai 30. kesäkuuta 2018

Uusi katsaus viime vuoden lemppareihin

Hauskasti on käynyt niin, että kaikkiin kolmeen viime vuoden lempparisarjaani on tullut nyt kevään ja alkukesän aikana toinen tuotantokausi. Kuten jotkut ehkä muistaakin niin listaan alkuvuodesta aina suosikkisarjojani menneeltä vuodelta. Sarjojen ei ole tarvinnut ilmestyä kyseisenä vuonna - pääasia, että olen itse niihin tutustunut sen aikana. Koska mielipiteet voivat ja saavat muuttua, ajattelin vähän avautua teille tässä näiden sarjojen kakkoskausista. Mielenkiintoista on myös, että sarjojen järjestys listalla on muuttunut!



 #3 13 Reasons Why
Verkko: Netflix
Julkaisuvuosi: 2017
Lempi hahmo: Zach Dempsey

Mitä tapahtui 13 Reasons Why? Miksi tälle piti tulla toinen tuotantokausi? Kakkoskausi tuntui melkoisen turhalta ja anteeksipyytelevältä. Se myös oli aivan liian saarnaava ja tuntui saaneen aivan liikaa ponnetta #metoo kampanjasta. Kaudessa on toki edelleen todella koskettavia ja rankkoja hetkiä, mutta jotenkin koko uskottavuus on tipotiessään.

Jouduin tipauttamaan yhden tähden pois tältä IMDB -arviostani ihan vain periaatteesta. Miksei sarjat voisi välillä jäädä siihen yhteen kauteen ja antaa katsojan itse pohtia ja päättää miten tästä jatkettiin? Tälle on jopa tulossa kolmas kausi, joka todennäköisesti jää minulta kokonaan katsomatta. Aivan käsittämätöntä miten toinen tuotantokausi voi pilata myös sitä ensimmäisen fiilistä.

#2 Westworld
Verkko: HBO
Julkaisuvuosi: 2016 -
Lempi hahmo: William

Westworld on ehkä kovin juonisarja mitä televisiossa tällä hetkellä pyörii. Ensimmäinen tuotantokausi imaisi minut mukaansa niin ettei poispääsyä oikein edes näkynyt. Westworldistä riitti puhuttavaa vielä kuukausiksi sarjan katsomisen jälkeen, mutta miten suoriutui toinen tuotantokausi?

Westworld on edelleen todella kova sarja, vaikka edellisen kauden tasolle ei aivan tällä tokalla päästy. Hahmoista vain osa tuntui kehittyvän johonkin suuntaan kun taas toiset junnaisvat paikallaan tai muuttuivat täysin tylsiksi klisee hahmoiksi. Mikäli ensimmäinen kausi oli mielestäsi huippu niin ei tätä tokaakaan voi kyllä sivuuttaa! Muutama juttu jäi todellakin rassaamaan lopussa ja näihin vastausta odotellaankin sitten kolmoskaudella!

#1 The Handmaid's Tale
Verkko: Hulu
Julkaisuvuosi: 2017 -
Lempi hahmo: Serena Waterford

Blessed be the fruit. Se missä Westworld on juonellisesti sellaista nannaa aivopähkinää, on Handmaid's Tale sitten taas sitä psykologista jännitystä sekä visuaalista karkkia. Handmaid's Tale jopa parantaa ykköskauteen nähden, vaikka se alkaakin todella todella hitaasti.

Handmaid's Talen vahvuus on nimenomaan siinä, että pääset/joudut lukemaan puolet dialogista näyttelijöiden kasvoilta. Sanat eivät juurikaan merkitse tässä maailmassa vaan sarja pakottaa ihmisen tarkastelemaan toista ihmistä lähemmin.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa. Handmaid's Tale tosiaan on vielä paria jaksoa vajaa ennen kauden päätöstä, mutta jo tässä vaiheessa voin kertoa ettei se ykkössijalta tule hevillä tippumaan. :)

maanantai 28. toukokuuta 2018

Solo: A Star Wars Story


Aloitetaan faktalla: Harrison Ford on ainoa oikea Han Solo, eikä hänen saappaitaan hahmon roolissa voi kukaan täyttää. Mutta piru vie kuinka lähelle Alden Ehrenreich ne täyttääkään! En kyllä koskaan epäillytkään, etteikö herra roolistaan suoriutuisi aivan mallikkaasti. Enemmän minua häiritsi ajatus siitä, että Han Solosta ylipäätään tehdään prequel elokuva. Valitettavasti Solo: A Star Wars Story kuitenkin todisti epäilykseni todellakin aiheettomaksi. Solon oma elokuva kun sattuu olemaan lähes tulkoon täydellistä Star Wars viihdettä ja aivan luvattoman paljon parempi kuin viime vuonna ilmestynyt episodi VIII.

Solo kertoo tarinaa siis Han Solon vuosista ennen Millenium Falconia ja ennen episodi IV:n tapahtumia. Nuori pilotti elää jo tuolloin lainsuojattomana karkurina, joka lähtee mukaan seikkailulle ansaitakseen rahaa ja päästäkseen takaisin naisensa luo Corellia -nimiselle planeetalle. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta leffan synopsis, kun kuitenkin olet leffan jo tässä vaiheessa nähnyt tai et vain ole niin kiinnostunut Star Warsista, että sillä olisi väliä. Tärkeintä kuitenkin juonessa on se, että Han tapaa parhaan kaverinsa Chewbaccan leffan aikana sekä saamme tietää miten Landon rakas Millenium Falcon päätyi Hanin käsiin.

Leffa oli todellakin jotain virkistävää vaihtelua episodi VIII jättämän pettymyksen jälkeen. Leffa oli juoneltaan ihan okei, joskin jonkin verran ennalta-arvattava. Siihen sisältyi kuitenkin paljon hyviä Star Wars -hetkiä. Huumori pidettiin vähän vähemmällä kuin yleensä, mikä toisaalta oli sekin hyvää vaihtelua. Etenkin Last Jedi -elokuvassa huumori veitiin vähän liiankin pitkälle... Sen sijaan olin hieman pettynyt John Powellin musiikkiin leffassa, sillä musiikin avulla ei pahemmin päästy sellaiseen kunnon Star Wars -fiilikseen. Myös erittäin häiritsevää oli se, että Beckettin rooliin oli roolitettu Woody Harrelson, joka näytteli jälleen kerran Woody Harrelsonia Woodyharrelsonmaisessa roolissa. Onneksi monet pienet easter eggit ja etenkin lopussa tuleva jättiyllätys olivat omiaan paikkamaan leffan pieniä vikoja!

Ensinnäkin spoilerivaroitus vähintään tähän kohtaan, mutta pidän todella paljon siitä, että nämä spin-off leffat halutaan tarkoituksella pitää vähän erillään pääsagasta. Kuten Rogue Onessakin, myös tästä leffasta puuttui se Star Wars -leffoille ominainen alkuteksti-scrollaus. Leffassa myös hauskasti käytettiin quoteja alkuperäisestä trilogiasta hieman käänteisinä. Esimerkiksi kun Lando toteaa Hanille vihaavansa tätä, Han vastaa tähän virneen kanssa: "I know." mikä on siis suora viittaus Leian ja Hanin väliseen keskusteluun episodi VI:n alussa. Suurin  ja paras easter egg kuitenkin oli lopussa täysin puskista ilmestyvä Darth Maul! Toki osasin jo arvata kuka on ksyeessä jo siinä vaiheessa kun tämän mekaaninen jalka vilahti holo-lähetyksessä... Mutta kuinka siistiä silti!

Vahva suositus tälle Star Wars -leffalle mikäli et ole sitä nähnyt vielä! Ei tähän ihan kamalan paljoa voi oikeasti pettyä. Iso plussa myös siitä, että leffa vähän selitti sitäkin miksi the Last Jedissä yhtäkkiä polttoaine voi olla ongelma! Tykkäsin!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Parhaat Marvel Cinematic Universe pahikset

Tehdään tähän väliin tälläinen helppo, mutta monille varmaan ihan mielenkiintoinen listaus. Olen monesti valitellut täällä blogissakin kuinka sieluttomia, alikehittyneitä ja tylsiä pahiksia Marvelilla on vuosien varrella ollut valkokankaalla. Toinen toistaan huonommat vihulaiset ovat jääneet todellisiksi tynkähahmoiksi ilman selkeitä motiiveja tai päämäärää. Toki joukkoon mahtuu muutama ihan hyväkin pahis ja listaankin tähän oman top vitosen (eipä niitä oikeastaan sen enempää olekaan.) Aloitetaanpa! - pikkuisia spoilereita, mutta listauksen voi katsoa ilman, että lukee tarkennuksia :)

#5 Erik Killmonger
Leffat: Black Panther
Näyttelijä: Michael B. Jordan

Killmongeria hehkutettiin jotenkin todella todella paljon Black Pantherissa. Itse en ymmärtänyt juurikaan sitä, miksi hahmoa hehkutettiin niin paljon. Killmonger on aluksi todella mielenkiintoinen ja erilainen pahis, jonka motiivit ovat hyvinkin selkeät ja ymmärrettävät. Katsoja jopa alkaa kannustamaan tätä pääsemään tavoitteisiinsa, sillä Killmongerin agendalla on pointti, jonka jopa Black Panther ymmärtää. Valitettavasti vielä viidenneksikin paras MCU -pahis on jollain tavalla viallinen. Killmonger lössähtää todella pahasti leffan loppua kohden eikä hahmon tappaminen kesken hahmokehityksen juurikaan auta asiaa. Mielelläni olisin nähnyt Killmongerin sellaisena on-off pahiksena MCU:ssa, mutta nyt meni näin.




#4 Ultron
Leffat: Avengers: Age of Ultron
Näyttelijä: James Spader

Ultron oli oikeastaan ensimmäinen MCU pahis, josta oikeasti tykkäsin. CGI oli todella hyvin toteutettu tämän hahmon kohdalla ja James Spader teki loistavaa työtä motion capture -tekniikan avulla luodakseen Ultronin arvolleen sopivalla tavalla henkiin. Hahmo olisi kaivannut toisaalta hieman enemmän ruutuaikaa MCU:ssa esimerkiksi toisen elokuvan muodossa. Ultron on mielenkiintoinen pahis sarjakuvissa, joten miksei voisi olla myös leffoissa? Toki, koska Ultron on tietokoneohjelma, en sano etteikö hän voisi tulla aika helpostikin takaisin vielä. Etenkin nyt Infinity Warin tapahtumien jälkeen.



#3 Vulture
Leffat: Spider-Man: Homecoming
Näyttelijä: Michael Keaton

Ehkäpä MCU:n maanläheisin kaveri. Vulturen eli Adrian Toomesin motiivit olivat myös todella selkeät ja hahmoon pääsi sisälle aivan uskomattoman hyvin! Toomes ei tahtonut valloittaa maailmaa, vain tienata elantoa perheelleen. Vulture pysyi todella uskottavana loppuun asti. Hänessä oli ne virheet mitä ihmisessä olettaakin olevan, hän ei ollut kaikkivoipainen eikä toisaalta halunnutkaan olla. Odotan innolla miten hahmo tulee kehittymään seuraavaan osaan!



#2 Loki
Leffat: Thor, Avengers, Thor: the Dark World, Thor: Ragnarök, Infinity War
Näyttelijä: Tom Hiddleston

Kyllä. Loki on listallani kakkosena. Yllättyneitä olivat ketkä? Loki on saanut osakseen aivan huikeaa hahmokehitystä. Toki hahmo on ollut enemmän leffoissa kuin kukaan muu MCU pahis. Siltikin Loki on pystynyt yllättämään jokaisessa leffassa juonikkuudellaan. Hiddlestonin Loki on toiminut todella hyvänä vastapainona Hemsworthin Thorille. Saa nähdä miten hahmon tulevaisuus tulee menemään MCU:ssa, mutta ainakin jollain muotoa Hiddleston on mukana seuraavassa Avengers -leffassa.



#1 Thanos
Leffat: Guardians of the Galaxy, Infinty War
Näyttelijä: Josh Brolin

Thanos on heittämällä MCU:n paras pahis. Jokainen joka on nähnyt Infinity Warin voi olla kanssani samaa mieltä. Jos olet eri mieltä - haluan todellakin kuulla perustelusi asiaan. Vuosien pohjustus todellakin lunasti lupauksensa kun tämä kaveri pääsi kylvämään tuhoa universumiin. Todellakin odotan mitä seuraava osa tuo tullessaan!

Pari huomautusta: En miellä Winter Soldieria sillä tavoin pahikseksi, mistä syystä hän ei ole listalla. Myös Civil Warin Zemo olisi voinut olla listalla, mutta Killmonger vei juuri ja juuri voiton hänestä. Ketkä ovat sinun suosikki MCU pahikset?

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Infinity War

Miltään en halua suojella kanssaihmisiäni niin paljoa kuin Infinity Warin spoilereilta, joita tämäkin teksti tulee sisältämään. Elämä muuttuu todella hankalaksi siinä kohtaa kun olet ensimmäisten joukossa katsomassa näinkin huikeaa Marvel -leffaa eikä ole ketään kenen kanssa siitä jutella tai spekuloida. No onneksi on sentään tuo parempi puolisko, joka mielellään tuli kanssani katsomaan tätä leffaa ja voi pojat kuinka tällä kertaa ei pettynyt kumpikaan!

SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS--SPOILERS

Aloitetaan faktoilla. Thanos on heittämällä paras Marvel -pahis joka valkokankaalla on ikinä nähty. Thanosin päämäärä on selkeä ja motiivit uskottavat. Kaiken sen mitä tämän päänsisällä tapahtuu voi kulminoida siihen, että kaveri on pikkuisen pakkomielteinen agendastaan hävittää puolet universumin väestöstä. Thanos on myös upeasti toteutettu ja Josh Brolin vakuuttaa roolissa hulluna titaanina. Thanosiin mahtuu myös kerroksia, joita ei ihan heti uskoisi hänessä olevan ja etenkin kohtaus, jossa hän uhraa oman tyttärensä saadakseen ikuisuuskiven on koskettava. Titaanin sydän ei olekaan pelkkää kiveä ja rakkaus tytärtään Gamoraa kohtaan onkin aitoa. Kuolemista puheen ollen...

Leffa alkaa siitä mihin Ragnarök jäi. Thanos joukkoineen hyökkää asgardilaisten pakoaluksen kimppuun eivätkä edes Thor ja Loki voi herralle mitään. Ensimetreiltä asti porukkaa kaatuu kuin viljaa. Loki, Heimdall ja oletettavasti Valkyrie ja muut Ragnarökissä esitellyt uudet hahmot ovat pois pelistä jo ennen kuin elokuvan logo ilmestyy ruutuun. Tällä kertaa Lokikin kuolee ihan oikeasti. Koskettavia kuolemia tulee leffassa olemaan muutamia muitakin, mutta kyllä se nyt pirun oudolta tuntuu että Loki on oikeasti kuollut.

Juoneltaan Infinity War ei ole täysin samanlainen kuin muutkin Marvel -leffat. Hahmoja on enemmän kuin koskaan aiemmin ja silti jokainen saa tarpeeksi ruutuaikaa eikä tunnu tönkösti toteutetulta tai ontolta. Ehkä tällä kymmenen vuoden esittelyillä päästiin helpostikin tähän lopputulokseen, mutta kyllä täytyy kiittää käsikirjoittajiakin siitä, että jokainen hahmo on tuotu tähän niin hyvin. Suurin ero muihin Marvel -leffoihin on kuitenkin se, että yksikään ei ole jäänyt näin selkeästi kesken. Lopussa Thanos onnistuu pääsemään päämääräänsä ja saa kaikki ikuisuuskivet itselleen. Sen jälkeen hän vain sormia napauttamalla tuhoaa puolet universumin väestöstä ja lähtee pois. Sankarimme jäävät vain siis suremaan menetettyjä ystäviään ja lopputekstit alkaa. Jumalauta kuinka voi elokuvan lopettakaan cliffhangeriin!

Infinity War nousi samantien Marvel -leffat listallani sinne top kolmoseen. Elokuvassa oli todellakin sitä Marvel -meininkiä jota pitääkin. Sopivasti huumoria, hienoja erikoistehosteita sekä jopa itkuherkkiä kohtauksia. Täytyy myöntää, että kyynel meinasi tulla jo siinä kohtaa kun Kapteeni Amerikka näkyi ensimmäisen kerran ja taustalla soi tuttu tunnari leffoista. Myös Gamoran kuolema sai kyynelkanavat kostumaan. Se tunne kun Gamora tajuaa, kuinka Thanos kuitenkin rakastaa tätä kaikesta huolimatta oli todella sydäntäsärkevää. Vielä lopussa itkuhermoja koeteltiin kun Spider-Man kuolee Tony Starkin käsivarsille huutaen ettei halua lähteä tästä maailmasta. Ainoan miinuksen annan siitä, mitä Star-Lordin hahmolle tehtiin kun tämä kuuli Gamoran kuolemasta. En ymmärrä mikä ongelma Disneyllä on pilata minun spaceboyfriendien maine. Sama kun tapahtui Last Jedissä Poe Dameronin kanssa.

Easter eggit ja spekulaatiot. Mikään, ei mikään ole ollut niin siistiä kuin saada yllätyscameo Red Skullilta kesken elokuvan. Hahmo, jonka paluuta on odotettu ja josta ei ole ollut todellakaan varmuutta miten hän leffoissa enää esiintyy, hyppää vain yhtäkkiä kohtaukseen ilman varoitusta. Leffassa myös muutenkin viitattiin todella paljon viime vuoden leffojen tapahtumiin. Ragnarök, GotG2 ja Black Panther olivat paljon esillä kuten myös Civil War, johon viitattiin useampaankin otteeseen. Secret endingissä nähtiin vielä Maria Hill ja Nick Fury, joka pääsi vihdoin sanomaan Samuel L. Jacksonin klassikko repliikin juuri ennen kuolemaansa. Maahan pudonnut lähetin lähettää viestiä Captain Marvel projektista, jossa siis Infinity Warin tarina epäsuorasti tai suorasti jatkuu.

Mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan niin tässä minun pieniä spekulaatioita. Kovinkaan moni hahmoistahan ei oikeasti kuollut vaan tuodaan takaisin jollain keinolla. Todennäköisesti ajan ikuisuuskivellä on osaa ja arpaa siihen. Lopullisesti kuolleita ovat vain he, jotka kuolivat ennen viimeistä kohtausta kuten siis Loki, Heimdall, Vision ja Gamora. Gamora tosin voidaan mahdollisesti tuoda takaisin vaihtamalla hänen sielunsa takaisin mielen ikuisuuskiveen. Mielelläni myös näkisin sen, miten FOXin ostanut Disney toisi sarjakuvista tutun Shadowcatin Peter Quillin uudeksi tyttöystäväksi. Visionkin todennäköisesti onnistutaan palauttamaan takaisin sielun kiven avulla, mutta en sulje pois jopa Ultronin toista tulemista.

Infinity War on se leffa mihin kulminoituu koko MCU:n alkuperäinen idea siitä, että kaikki kovimmat Marvel sankarit voitaisiin nähdä samassa elokuvassa. Kymmenen vuoden MCU kokemuksen ehdoton huippu. Suositus on todella vahva tälle, mutta varaudu siihen että mitä vähemmän olet edellisiä leffoja nähnyt, sitä hankalampi sinun voi olla saada tästä irti.


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Alien -rope

Toissa viikonloppuna pääsin taas rakkaan harrastuksen eli ropettamisen pariin! Sama tuttu porukka pelaajia kokoontui jälleen saman katon alle katsomaan, mitä kaikkea olen saanut taas aikaan! Rakastan pelinjohtajana olemista, vaikka pelaaminenkin on toki hauskaa. On ihanaa kun pääsee suunnittelemaan metkuja ja ansoja pelaajien päänmenoksi, mutta samalla pidän todella paljon siitä, että pääsen improvisoimaan tilanteita kesken pelin.

Tällä kertaa vein pelaajani Alien-elokuvien maailmaan ja voi pojat olipa se jännittävää! Keksin idean tähän jo varmaan puolitoista vuotta ennen peliä. Olin aikaisemman ropeni jälkeen päättänyt, että haluan pitää seuraavaksi kaanon ropen eli roolipelin, joka sijoittuu johonkin olemassa olevaan universumiin. Alien Isolationin siivittämänä päätin toteuttaa scifi-kauhu ropen, jossa pelaajat yrittävät selviytyä Xenomorpheja vastaan avaruusaluksella. Parasta oli, että en kertonut pelaajille mitään tästä Alien osasta ropea. Sen sijaan mainostin roolipeliäni avaruusseikkailuna, jossa pelaajat pääsevät uudelle planeetalle tutkimaan olisiko siitä seuraaja Maalle ihmisten asuttamiseen. Matkaa uudelle planettalle kestää avaruuden halki noin sata vuotta, mutta pelaaja poloisetpa heräävätkin 40 vuotta etuajassa eikä hyperuneen pääsekään niin helposti takaisin.

Näytin tämän Gifin kun pelaajat saivat ensimmäisen havainnon Xenomorphista.
Yritin siis koko tuon puolentoista vuoden ajan pakkomielteisesti pitää piilossa roolipelini yllätysmomentin. En puhunut kenellekään sanallakaan mitään alieneista enkä kysellyt onko kukaan nähnyt leffoja tai pelannut pelejä aiheesta. Menin jopa niin pitkälle, että en voinut kuunnella spotifyssä mitään Alieniin liittyvää musiikkia, ettei yksikään pelaaja sieltä bongaa vihjeitä. Toki ylireagoin aivan suunnattomasti, mutta täytyy sanoa, että kaikki se salailu oli todellakin sen arvoista kun he ensimmäisen kerran kohtasivat Xenomorphin aluksella.

Pelaajat suoriutuivat ropesta aivan täydellisen hyvin! Päätin kuitenkin muuttaa suuniteltua juonta useammankin kerran pelin aikana kun pelaajat oikeastaan valinnoillaan antoivat minulle todella hyviä ideoita. Olin jo ennen ropea päättänyt, että yksi hahmoista olisi androidi, joka ei itse tiedä olevansa androidi. Muille pelaajille kerroin salaisuuden ennen peliä, että hei tämä yksi hahmo on androidi, joka ei itse sitä tiedä - käyttäkää tietoa hyödyksenne mikäli on tarpeellista. Sen sijaan androidi hahmolle annoin salaiseksi tehtäväksi, että mitä ikinä löydättekään seikkailullanne, sinun tehtävä on tuoda se takaisin Maahan.

Kokeilin ropessani myös jotain uutta pelimekaniikkaa (ainakin minulle) ja annoin jokaiselle pelaajalle niin sanotun "hero powerin". Hero Power on jokaiselle pelaajalle jaettu hätäuloskäynti pahoista tilanteista. Pelaaja ei voi käyttää omaa voimaansa pelastuakseen, vaan hänen on tukeuduttava toisten pelaajien voimiin. Parasta on se, että voiman saa selville vasta siinä tilanteessa kun sen käyttää. Joillain pelaajilla kun voi olla voimana "petos", jossa tämä vain potkaisee avun pyytäjän syvemmälle kuoppaansa.

GENESIS 6 oli Weyland Corporationin alus, jolla oli tarkoitus kuljettaa miehistö uudelle planeetalle.

Peli päättyi siten, että jokainen pelaajahahmo - androidia lukuun ottamatta, menehtyi matkalla. Osa sankarillisesti kuollen, toiset omaa tyhmyyttään. Jokaisen kuolemalla tosin oli merkitystä ja ainakin toivon, ettei kenellekään jäänyt tunnetta, että oma hahmo vain haaskattiin liian aikaisin.

Kiitokset kaikille pelissä mukana olleille ja erityisen iso kiitos avustavalle NPC:lle, joka lankoja pitkin oli Britanniasta asti pelinjohtajan apuna! Oli todella hauska lisä tuoda mukaan hahmo, joka toimii periaatteeltaan samalla tavalla kuin Alexa tai Google Home, jolta pelaajat voivat kysyä neuvoja. Sopivasti huumorilla ja huonolla yhteydellä varustettu Estelle toi peliin todellakin hauskoja kommelluksia! Kiitoksia!

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Fullmetal Alchemist


Joskus vuosia sitten kirjoitinkin jo Fullmetal Alchemist – manga sarjakuvasta. Se oli varmaankin yksi ensimmäisiä blogitekstejä, joita olen koskaan kirjoittanut. Päätin palata aiheen pariin nyt kun olen kasvanut ihmisenä ja kirjoittajana eli halutessanne saatte käydä kurkistamassa itse kirjoitustason eron. Suurin syy aiheeseen palaamiseen kuitenkin on se, että Fullmetal Alchemist ja Fullmetal Alchemist: Brotherhood on jokin aika sitten lisätty Suomen Netflixin valikoimiin. Edelleenkin FMA on mielestäni se kaikkein paras japanilainen sarjakuva ja etenkin tuo alkuperäistä materiaalia kunnioittava FMA Brotherhood on paras anime - otakut saavat ihan rauhassa olla eri mieltä kanssani. Mikä sitten nostaa FMA:n niin suureen arvoon silmissäni? 

Ensinnäkin se on ensimmäinen anime, jota olen koskaan katsonut (pois lukien Dragon Ball Z, Pokémon, Digimon yms. aamuohjelmat lapsuudesta.) Sarjan huumori puree minuun edelleen, sillä vaikka se onkin lapsellinen, on siinä paljon teemoja myös varttuneemmalle katsojalle. Olen kerännyt aikanaan Fullmetal Alchemistin suomenkielisenä mangana silloin kun se ilmestyi sangatsumangan toimesta ja löytyypä minulta ihan oikea valtionalkemistin kellokin, ebaystä tilattuna! 

Fullmetal Alchemist on teemoiltaan steampunk-seikkailu, jossa vahvana lisäelementtinä on hahmojen kasvutarina. Päähenkilöinä toimivat Elricin veljekset Edward ja Alphonse. Nuoresta iästään huolimatta Edwardista on tullut valtionalkemisti ja hän kantaa titteliä Teräsalkemisti – viitaten tämän mekaaniseen käteen. Yhdessä veljekset etsivät legendaarista viisasten kiveä, mutta matkan varrella sattuu yhtä sun toista. FMA:n vahvuus on ehdottomasti sen värikkäät hahmot. Jokaista hahmoa oppii rakastamaan vähitellen, sillä kaikkien persoonat ja taustatarinat opettavat meille, etteivät kenenkään motiivit ole niin yksinkertaisia kuin vain hyvä – paha – asettelu. Uskon, että myös se on vaikuttanut sarjaan positiivisesti, että käsikirjoittaja ja piirtäjä on nainen, Hiromu Arakawa. Fullmetal Alchemistissa ei ole yhtään niin sanottua heikkoa naishahmoa ja jokaiselta mieshahmoltakin löytyy uskottava heikkous. FMA soveltuu siis hyvin sekä tytöille, että pojille. 

Sarjasta tehtiin myös vuonna 2017 Netflix – live action elokuva. Eli jos haluat päästä helpolla, voit myös katsastaa elokuvan läpi, mutta varoituksen sana: jos yrität tunkea lähes 40 tuntia materiaalia kahden tunnin mittaiseen elokuvaan, voit olla lähes varma lopputuloksesta. FMA – elokuvasta puuttuu monia keskeisiä hahmoja ja tapahtumia. Pääjuontakin on muutettu melkoisen paljon, eikä esimerkiksi loppuratkaisulla ole juurikaan tekemistä mangan kanssa. Myös Fullmetal Alchemistille ominainen överi-tilanne huumori on elokuvasta tipotiessään. Voisi siis sanoa, että vaikka leffa on näyttävä ja näyttelijät ihan uskottavia, puuttuu siitä FMA:n sydän ja sielu. 


Jos täytyisi suositella jotain animea täysin animeen tutustumattomalle henkilölle, on vastaukseni aina Fullmetal Alchemist, joskin Death Note hyvänä kakkosena. Tiedän, että monille anime on jo ajatuksenakin vastenmielinen, mutta tälle kannattaa ehkä antaa mahdollisuus. Sarja on tarpeeksi nopeatempoinen ja juonirikas länsimaiseen tarinankerrontaan tottuneelle. Alkuun se kaikki yliluonnollisuus voi tuntua hieman oudolta, mutta mikäli osaat ajatella fiktion fiktiona – uskon, että tulet pitämään tästä sarjasta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...