Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste instagram. Näytä kaikki tekstit

torstai 8. huhtikuuta 2021

Ruudukko nyt Instagramissa - Käy tykkäämässä!

 

Näin kymmenen blogi vuoden kunniaksi, päätin tehdä Ruudukolle vihdoin oman Instagram-tilin. Aiheena on sitä samaa mitä täälläkin, eli nörtteilyä suurella sydämellä. Enimmäkseen postailen kuvia Pokémon-kortti kokoelmastani, mutta eiköhän matkalla saada sinne mukaan kaikenlaista muutakin mielenkiintoista. Muutenkin monelle on helpompaa heittää kommenttia tai ihan vain jutella instan puolella kuin tässä köppäisen vanhassa blogspotissa! 

Käy siis heittämässä tykkäys Ruudukko_official tilille ja tule mukaan iloiseen joukkoon! Pidän toistaiseksi tilini suomenkielisenä, jotta vauvasta vaariin kaikkien on helppo olla. (Myös siksi, että sitten ei ole pelkoa että tili kasvaa liian suureksi ja ahdistavaksi.) Jatkossa myös Pokémon-korttien hinta-arviot tapahtuvat kätevästi instan puolella. Nähdään siellä!

Terkuin,

Ruudukon Tuomo 

PS. Blogi itsessään pysyy edelleen ihan tällä omalla paikallaan ja toiminnassa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Taidetilin kuulumiset

 
 
Vuosi 2020 on nyt kaiken maailman listojen osalta paketissa, joten on aika antaa sijaa muille kirjoitusaiheille. Ajattelin, että voisinkin tähän kohtaan hieman avata sitä, miten Instagram-haasteeni eteni vuoden mittaan. Tavoitteena oli saada kasaan tuhat seuraajaa vuoden 2020 aikana ja tutkia, millä keinoilla siihen päästäisiin. Haaste kuulosti alkuun itselle jopa mahdottomalta ja siltä se tuntuikin. Lukuisten epäonnistumisten ja unettomien öiden jälkeen, epätoivo alkoi kalvaa ja miltei heitinkin jo koko hemmetin haasteen roskiin. Ilokseni kuitenkin sain huomata, että kun noudattaa "Instagramin sääntöjä" ja hyödyntää algoritmiä mahdollisimman tehokkaasti - saapuvat seuraajat kuin itsestään. Tärkeintä on olla aktiivinen ja pitää huolta siitä, että olet ajan hermoilla kaikesta, mikä toimii instassa milloinkin. Jätän teknisen puolen ja vinkit vähän vähemmälle tässä tekstissä ja keskityn omiin virstanpylväisiin ja hienoihin saavutuksiin kuluneelta vuodelta. Vinkkejä Instagramiin löydät tästä.

Ensinnäkään en ole koskaan elämäni aikana piirtänyt näin paljon kuin nyt. Kun lasketaan yhteen kaikki piirrokset mitä tein vuoden aikana, on niitä yhteensä yli 200 kappaletta! Osa toki jäänyt vain luonnoksen tasolle, mutta ei välitetä nyt pienistä. Tein vuoden aikana monia erilaisia haasteita kuten kuukausihaaste March of Robots sekä oma pieni Halloween-haasteeni 7 Days of Horror. Myös muutamia fanien toiveita toteutin erilaisten kilpailujen muodossa tai tein erilaisia Drink&Draw nopeita suttuluonnoksia. Kaikkein siistein haaste oli kuitenkin meidän kaveriporukan oma "Vain Elämää" -haaste. Teimme kukin vuorollamme kuvan, jonka muut sitten piirsivät omalla tylillään. Kun kuva oli valmis, istuimme kaikki saman pöydän ääreen (etänä tietenkin) ja keskustelimme päivän sankarista, tämän taiteesta ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä jaoimme vinkkejä toisillemme. Itkeä ei kyllä taidettu kertaakaan.

Tässä 100 valmista kuvaa, jotka tein viime vuoden aikana!

 

Haasteiden lisäksi sitten piirtelin milloin mistäkin aihesta mikä siinä hetkessä tuntui kiinnostavalta. Tein lähes koko vuoden pelkkää fanitaidetta ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Fanitaide on edelleen se minulle ominaisin taiteenmuoto ja saan purettua suurimman osan ylihypetyksestäni ja fanituksestani nimenomaan piirtämällä tunteeni auki. Hienoa oli huomata kuinka helposti siinä sivussa löytää samanhenkisiä ihmisiä somesta kun tägää kuviinsa virallisia instagram tilejä. Tästä samasta syystä myös monet näyttelijät tykkäilivät ja kommentoivat teoksiini vuoden mittaan ja kohokohtia olivatkin muun muassa kun Timothy Granaderos kommentoi teostani, Austin Crute ja Tyler Barnhardt jakoivat töitäni tarinoissaan ja kun Kate Walsh näytti piirrokseni IG-videollaan ja kehui sitä siinä. Nämä saattavat tuntua ihan tyhmiltä ylpeyden aiheilta, mutta ne olivat minun vuoden kohokohtiani ja isoja juttuja tapahtumahetkellään.

Haasteen lisäksi kokeilin myös ensimmäistä kertaa striimata piirtämistäni. Ensi alkuun se oli pelottavaa kun kaikki näkevät virheesi ja huonot työskentelytapasi. Pian kuitenkin huomasin, että striimatessa keskityin tekemiseen ihan eri tavalla ja piirtäminen sujuikin jotenkin paljon vaivattomammin. Pääsin paremmin flow-tilaan kun oli niin sanotusti pakko edistää piirrosta, ettei striimi jää turhan lyhyeksi. Eipä minulla montaa katselijaa liveissäni ollut, mutta silti ihan hyvä itseluottamusta kohottava askel. Hankin myös vihdoin iPadin, jota olin vuoden päivät kuolannut! Totuttelu uuteen laitteeseen vei hetken, mutta nyt en oikein malttaisi enää perinteisesti Wacomilla ja koneella piirtääkään. Niin paljon helpompaa on tarttua vain padiin ja alkaa luonnostelemaan. Procreate ohejlmana tuntuu myös oikein mukavalta vaihtelulta Photoshoppiin.



Mitä alkuperäiseen tavoitteeseen tulee, sain haalittua kasaan 1000 seuraajaa jo kesäkuun aikana. Sen jälkeen soin itselleni paljon rauhallisemman tahdin tekemiseen ja loppuvuoden aikana seuraajia kertyi enää noin 500 lisää. Kovasti olen koittanut miettiä jonkinlaista haastetta itselleni myös tälle vuodelle. En haluaisi sen olevan seuraajiin liittyvää, sillä niiden haaliminen kasaan on kuitenkin todella raskasta pidemmän päälle. Jos vuoden päästä minulla on 3000 seuraajaa, olen todella tyytyväinen! Sen sijaan haaste voisi liittyä siihen, että tekisin jonkinlaisia sarjakuvia tai pyhittäisin jonkin verran aikaa myös taustojen tekemiseen? Molemmat kuitenkin ovat niitä asioita, joissa haluaisin kehittyä. Pitää vain löytää sellainen mukavan "helppo" haaste, etten ihan burnoutin partaalla ole taas jo helmikuussa. Joka tapauksessa taidevuoteni oli oikein onnistunut, vaikka muu tuntuikin olevan ihan kakkaa. Toki välillä se taiteilukin oli kakkaa, mutta kun tasapaino löytyi, oli se mitä mainioin rentoutumisen muoto! Ihan tyytyväinen siis olen siihen mitä sain aikaan viime vuonna.

tiistai 7. heinäkuuta 2020

Instagram-haaste selätetty!



Jotenkin hassua, että vasta muutama viikko sitten kerroin kuinka haaste on puolessa välissä ja nyt minulla on jo yli 1100 seuraajaa! Tuhat oli tavoite ja nyt vauhti tuntuu olevan noin 30 seuraajaa päivässä. Mistä tämä sitten johtuu? Miten onnistuin selättämään pelottavan ja taitelijoita syrjivän Instagramin algoritmin ja saavuttamaan tavoitteeni vain puolessa vuodessa? Osittain tulee kertausta edellisistä, mutta ehkä nyt olisi hyvä hetki tehdä näistä ihan oikeat ohjeet.

Löysin oman niche pickin
Tosiaan minulla kävi hyvä tuuri ja löysin sen oman jutun, jolle ei löydy kilpailua ja jolle on kysyntää. Koska taiteeni on siis fanitaidetta lähestulkoon kokonaan niin yleisön löytäminen ei periaatteessa ole kovin hankalaa. Aloitin kesäkuuni sillä, että aloin tehdä fanitaidetta 13 Reasons Why -sarjan uudesta kaudesta. Tiesin etukäteen, että faneissani on paljon Netflixin teinisarjojen ystäviä, joten päätin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä. Fanieni seassa on myös huikean paljon lgbtq-ihmisiä, jotka tykkäävät kovasti kun postaan erilaisia lgbtq-aiheisia kuvia. 13 Reasons Why esittelikin meille melkoisen määrän erilaisia homohahmoja viimeisellä kaudella, joten päätin ottaa härkää sarvista. Jo ensimmäin postaukseni keräsi satoja tykkäyksiä ja poiki kymmeniä seuraajia, jopa sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, mikä villitsi kuvani suosiota entisestään.

Yhtenä suurena suosion nostattajana pidän myös sitä, että jokaiseen kuvaan kirjoitan auki omia ajatuksiani piirtämästäni kuvasta. Syvennän kuvan tunteita tekstin avulla, joka saa ihmiset siis ihan oikeasti liikuttumaan ja jakamaan kuviani eteenpäin. Olen saanut ihan älyttömästi kivaa palautetta faneilta, joita kuvani ja tarinani ovat koskettaneet! Tällöin tunnen tekeväni oikeasti jotain merkityksellistä.

Saan todella paljon kivoja ja koskettavia kommentteja!



Käytän hyödyksi muita käyttäjiä
Edelleen teen paljon sitä, että käyn etsimässä käyttäjiä, jotka saattaisivat olla kinnostuneita sisällöstäni. Tykkäilen ja kommentoin heidän kuviinsa ja useimmiten sieltä tuleekin uusi seuraaja. Tärkeää on myös merkitä julkaisuusi henkilöitä ja nimenomaan sillä "merkitse julkaisuun" toiminnolla. Kun ensimmäisen kerran sarjan näyttelijä tykkäsi kuvastani, olin aivan shokissa. Pahinta oli kun yksi näyttelijöistä sattui vielä jopa kommentoimaan teostani. Menin valehtelematta aivan sekaisin ja minun piti hetki koota itseni ja katsoa mitä vastaisin hänelle. Tämä on yksi syy lisää, miksi merkitsen aina näyttelijät sekä viralliset 13 Reasons Why -kanavat kuviini. On vaan jotenkin niin huikean siistiä kun joku ketä ihailet suuresti noteeraa tekemäsi kuvan!

Vaikka näyttelijät eivät reagoisikaan mitenkään, niin näkyvät kuvat tällöin paljon helpommin heidän seuraajiensa syötteessä. Pidän kuitenkin huolen, etten postaa mitään, mikä voisi olla loukkaavaa ketään kohtaan. Mitään riskejä ei kannata ottaa silloin kun tägäät kuviisi muita henkilöitä.

Tyler Barnhardtin kommentti lämmitti kivasti mieltä ja motivoi jatkamaan!



Olen persoona - erotun siis muista
Minulle on aina ollut todella tärkeää kommunikoida fanieni kanssa. Kiittää, herättää keskustelua ja ylistää heidän oivalluksiaan. Tällä hetkellä yksityisviestejä tulvii ovista ja ikkunoista, kommenteista puhumattakaan. Koitan kovasti vastata kaikille jotain, mutta joskus vain jokin kommentti menee ohi. Tärkeää on kuitenkin vähintään tykätä kommenteista. Pidän myös huolen siitä, että kielenkäyttöni soveltuu myös sille 13-vuotiaalle seuraajalle, joita on jonkin verran tullut nyt tämän uuden aluevaltaukseni myötä. (Hyvästi siis nsfw-taide!) Ylipäätään kohteliaisuudella pääsee pitkälle somessa, vaikka usein tuntuukin että kaikkein suosituimmat käyttäjät ovat niitä kunnon rääväsuita.

En halua olla vain kasvoton, kylmä taitelija vaan ylläpitää yhteisöä, jossa jokaisella fanilla on turvallista olla. Rohkaisenkin fanejani kommentoimaan ja kertomaan omia mietteitään jokaisessa kuvassa, jota postaan. Tällöin syntyy dialogia ja vahvempia faneja, jotka myös jäävät innolla seuraamaan, mitä keksin seuraavaksi. Tavallaan siis luon koko ajan omaa brändiä, jolla pidän huolen, että kaikki tililläni tuntuu yhtenäiseltä ja siltä, että oikeasti sama ihminen on jokaisen mietteen ja kuvan takana.

Selvitän mistä kohdeyleisöni pitää
En voi korostaa tätä tarpeeksi: Aivan sama mitä teet, tee taidetta itseäsi varten, älä seuraajiasi. Mutta jos haluat kasvaa somessa, on se melko välttämättömyys ainakin jonkin verran nuoleskella ja kuunnella faniesi toiveita. Toki minun on helppo huudella fanitaitelijana, kun kohdeyleisö tavallaan löytää minut melko helpostikin. Niin sanotulla oikealla taiteella, omilla hahmoilla ja sarjakuvilla tie on varmasti aavistuksen kivisempi ja vaatii enemmän työtä, jotta löytää sen oman fanikunnan. Olen itse selvitellyt fanieni mieltymyksiä insta-tarinoiden kyselyillä melkoisen paljon. Tiedän, mistä hahmoista ja shipeistä fanini pitävät eniten ja millaiset kuvat näistä hahmoista tuovat eniten näkyvyyttä. Eräs faneistani kiteytti jotenkin hyvin, että kuvissani on juuri sopivasti söpöyttä ja seksikyyttä, tyyliä, tarinaa ja tunnetta. Pidän tuosta määritelmästä erittäin paljon ja koen, että se on jopa aika osuva!

Tämän enempää "nsfw" puolelle en enää uskalla insta-taidettani viedä

Olen aktiivinen
Tämä on ehkä edelleen se kaikkein tärkein osa-alue koko instailussa. Jaa, tykkää, kommentoi. Tee haasteita, postaa aktiivisesti, tee tarinoita ja seuraa takaisin. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Jos et ole aktiivinen, ei kukaan löydä sinua ja tiliäsi. Vanhat postaukset hukkuvat hyvin äkkiä uutisvirtaan. Mieluummin postaat sitten vaikka jotain huonompaa, johon et ole tyytyväinen ollenkaan kuin, että jättäisit postaamisen väliin. Itse olen huomannut, että ne omasta mielestä kaikkein epäonnistuneimmat kerää eniten näkyvyyttä. Minunkin yksi työ, josta en pitänyt juuri yhtään on tuonut minulle jo yli 300 uutta seuraajaa, sen on nähnyt yli 200 000 ihmistä ja siitä on tykätty 24 000 kertaa. Että se siitä motivaatiosta yrittää aina parhaansa!

Nyt kuitenkin voisin pitää ansaitusti pienen tauon somettamisesta ja piirtämisestä. Pitemmän päälle tämä kaikki on todella uuvuttavaa, vaikka sitä onkin oikein kiva tehdä. Kehityn piirtäjänä koko ajan, mikä toisaalta kannustaa enemmän ja enemmän harjoittelemaan. Joskus on kuitenkin ihan hyvä ottaa pieni tauko ja keskittyä johonkin ihan muuhun!


sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Instagram tavoite puolessa välissä!

Käytän yhtenä mittarina menestykseen tuota julkaisut/seuraajat vertailua. Sen mukaan olisin saanut 5,6 seuraajaa per postaus! Vaikkei se ihan suoraan niin menekään.

Alkuvuodesta kerroin tavoitteestani saada uudelle Instagram-taidetililleni tuhat seuraajaa kasaan vuodessa. Välitavoitteeksi asetin, että heinäkuun aikana minun tulisi saavuttaa puoliväli eli 500 seuraajaa. Nyt voin ilokseni kertoa, että pääsin tuohon tavoitteeseen jo toukokuun lopussa! Ensin jopa mahdottomalta tuntunut tavoite tulikin kasaan yllättävän helposti, ainakin kun tietää mitä tekee. Päivittäin olen uhrannut aikaa vähintään puoli tuntia tilini ylläpitämiseen ja parhaimmillaan lähes koko päivän... Tässä tulee vähän vinkkejä ja tietoja siitä, miten pääsin tuohon välitavoitteeseeni!

Moni varmaan vielä tässäkin vaiheessa ajattelee, että instassa pärjää kunhan vain postailee aktiivisesti ja laittaa hyvät tägit jokaiseen kuvaan. Tuo onkin periaatteessa se minimi mitä tehdä, jotta kuvasi voivat saada näkyvyyttä. Yksinään noiden varaan ei kuitenkaan voi hommaa jättää, sillä näkyvyys ei automaattisesti tuo sitoutuneita seuraajia. Myöskään se, että saat yhden seuraajan per kuva ei ole kovin tehokasta. Sitoutuminen on silloin todella pientä, ehkäpä joku on vain hetken mielijohteesta painanut sitä seuraa nappia? Sen sijaan itse kannustan selvittämään postaustesi avulla, mistä seuraajasi pitävät ja millaiset kuvat saavat heidät jakamaan kuvaasi eteenpäin. Itse tasapainottelen siis koko ajan sen kanssa, postatako sellaista mitä itse haluan tehdä vai sellaista mitä seuraajani haluavat nähdä? Olen tullut siihen tulokseen, että parasta tehdä aina sitä mitä itse haluat. Tällöin kiinnostus tekemistä kohtaan säilyy ja toisaalta saatat tavoittaa sellaisia seuraajia, jotka pitävät just siitä sun jutusta.

VINKKI! Muuta taide-instasi yritystiliksi niin saat kattavasti informaatiota siitä, mihin aikaan seuraajasi reagoivat parhaiten ja miten hyvin kuvasi ovat poikineet näkyvyyttä!

Mukana haasteisiin osallistumia sekä ajankohtaisia aiheita!

Millainen sitten on hyvä kuva? Tähän ei oikeastaan ole mitään yksiselitteistä vastausta. Omasta kokemuksesta olen huomannut, että se kaikkein hienoin piirrustus ei välttämättä kerää juuri yhtään tykkäyksiä tai näkyvyyttä ja päinvastoin. Joskus se huonompi työ vain on enemmän seuraajiesi mieleen. Itse suosin sitä, että teen juuri sitä omaa juttuani. En välitä niin hirveästi siitä, onko tämä nyt se paras aihe tähän hetkeen vaan joskus annan ihan vain kynän viedä. Toki siitä on aina hyötyä, kun valitset työsi aiheeksi jotain ajankohtaista. Maailman tapahtumat, elokuvat ja meemit ovat kaikki hyviä keinoja saada näkyvyyttä. Tuolloin tärkeintä on erottua massasta, sillä hyvässä lykyssä jostain ajankohtaisesta asiasta postataan kuva minuutin ellei jopa muutaman sekunnin välein! Hukkuminen massavirtaan on hyvin varmaa tuolloin. Valitse siis hashtagisi todella huolella! Käytä niitä yleisimpiä, mutta myös joitain hyviä "niche pick" tägejä. Taidetilille näkyvyyden saamiseksi tärkeää on myös tehdä DTIYS* sekä kuukausittaisia haasteita kuten Mermay, March of Robots tai Inktober. Näin saat helposti aktivoitua itseäsi ja siinä samassa mahdollisesti tykkäyksiä ja seuraajia. *Draw this in your style

Hashtagien valitseminen on myös todella tärkeää. Itse pidän huolen, että postauksessani on vähän vajaa 20 erilaista tägiä. Tärkeintä on valita juuri niitä, jotka selkeästi liittyvät kuvaasi, mutteivat ole liian isoja. Esimerkiksi vesivärityöhön hyviä ovat: #watercoloring, #colorblue, #traditionalart. Sen sijaan välttäisin: #happy #art #love, jotka ovat aivan liian isoja tägejä. Tällöin työsi hukkuu varmasti erilaisten maailman äitylien ihgutus-viestien sekaan. Käytän apuna yleensä Googlea kun etsin hyviä tägejä postaukseeni. Ihan vain varmistaakseni, etten unohda mitään. Hyvä tapa on myös tägätä oman tilisi nimi hashtaginä. Siitäkään ei ole haittaa vaikka merkitsisit itsesi omaan kuvaasi. Sen sijaan välttäisin merkitsemästä liikaa porukkaa kuviisi, ellet ole aivan varma, että he saattaisivat pitää kuvastasi. Jos merkitset julkkiksen niin tee se ihan sillä "merkitse henkilöitä toiminnolla". Tällöin kuvasi ilmestyy henkilön merkittyihin kuviin ja on kaikkien nähtävissä. Jos nimi on vain tekstin seassa, ei se näy kuin merkitylle henkilölle, jos hän tajuaa sen edes katsoa.


March of Robots haaste ei tuonut minulle paljoa seuraajia tai näkyvyyttä, mutta se sai minut kokeilemaan jotain uutta ja piti aktiivisena!

Kaikki lähtee kuitenkin aktiivisuudesta - sitä en voi painottaa liikaa. Käytän paljon ajastani siihen, että käyn tykkäilemässä ja kommentoimassa toisten käyttäjien postauksiin. On erittäin tärkeää käydä läpi sellaisia käyttäjiä, jotka selkeästi pitävät samanlaisista asioista, joita sinä itse postaat. Itse käyn läpi muiden fanitaidetta tai puolialastomia miehiä piirtävien tilien (Silverjow, n.e.r.d.y, Toastwire) seuraajalistoja ja käyn tykkäilemässä siellä olevien seuraajien kuvista. Jokainen tälläinen systemaattinen tykkäily poikii minulle päivittäin 1-2 seuraajaa - kunhan vain muistan tehdä sitä! Nämä seuraajat usein myös ovat melko sitoutuneita jäämään seuraamaan sinua, kun tulevat jo saman aihepiirin faneina profiiliisi. Tärkeää on kuitenkin muistaa myös niitä tyyppejä, jotka seuraavat jo sinua. Ole kohtelias, kommentoi ja tykkäile heidän vastauksista kuviisi ja pidä huoli, että pidät yllä mielenkiintoa ja keskustelua. Kaikki tämä lisää näkyvyyttäsi ja pidettävyyttäsi. Kehottaminen kommentoimiseen tai seuraamiseen kannattaa kuitenkin tehdä harkitusti. Instagram ajattelee helposti spämminä liiallisen pakottamisen. Sen sijaan, esitä postaustekstissäsi joku kysymys, johon seuraajiesi on helppo tarttua!

Olen aika varma, että saavutan sen tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Siltikään nyt ei ole varaa alkaa laiskottelemaan. Ehkä voin vähän höllentää tahtia, mutta silti on paljon tehtävää vielä, jotta saavutan tavoitteeni! Jos joku haluaa lisää vinkkejä taidetilinsä seuraajamäärän kasvattamiseen niin annan niitä mielelläni. Tämä ei ole rakettitiedettä, eikä salaista tietoa :)

Klikaa isommaksi kuvaa niin näet prosessini konkreettisin esimerkein!

  1. Selvitä kohdeyleisösi kiinnostuksen kohteet (omani ovat: fanitaide, teinisarjat, lgbtq, sarjakuvat, mieshahmot).
  2. Kommentoi, tykkää, seuraa, jaa - jos et ole kanssakäymisessä muiden kanssa, et voi olettaa että he ovat sinun kanssasi.
  3. Tee juuri sitä mitä itse haluat, saat parempia ja sitoutuneempia seuraajia! Saa epäonnistua.
  4. Tilisi kasvaminen ei tapahdu hetkessä, anna itsellesi ja taiteellesi aikaa

perjantai 10. huhtikuuta 2020

Tuntemuksia neljän seinän sisältä: Kotona työskentely ja turhautuminen

Kuukausi takana lähes tulkoon täydessä eristyksessä muista ihmisistä. Ainoastaan kaupan kassa, koiranulkoiluttaja ja kuriiripalveluiden lähetit ovat olleet ulkopuolisina kontakteina. Eilenkin oli jotenkin tosi piristävää nähdä iloinen DHL kaveri työssään kun sysäsi paketin kouraan. Melkein teki mieli alkaa jutustella ihan mistä tahansa, mutta hetki oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt saada suutani auki. On aika helppoa ajatella, että kaikkihan on tosi hyvin täällä kotona. Ruokaa ja vessapaperia saa kaupasta ja tekemistäkin on yllin kyllin kun voi pelata Switchillä tai piirtää koneella. Ulkoilla saa ja mikä olisikaan sen kivampaa kuin työskennellä kotoa käsin? Monille maakunnissa asuville tutuilleni tuntuu etätyö kuulostavan suorastaan luksukselta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta... vaan ei se oikeastaan ole sitä. Ainakaan tällaisissa määrin.

Itse en siis nauti etätyöstä oikeastaan yhtään. Se on ihan mukava silloin tällöin olla yksi päivä pois toimistolta, jos on paljon hommaa tai täytyy keskittyä tekemiseen. Nyt kuitenkin työn määrä on vähentynyt huimasti ja on turhauttavaa välillä vain istua tunti toisensa jälkeen koittaen keksiä jotain fiksua tekemistä, josta olisi hyötyä sekä työnantajalle että itselle. Kaiken lisäksi kokoaikainen uhka lomautuksista ja irtisanomisista vaanii takaraivossa, jopa ihan ahdistumiseen saakka. On myös kovin turhauttavaa kun ei pääse näkemään työkavereita tai ylipäätään ketään. Vaikken mikään suuri extrovertti olekaan, kaipaan silti todella paljon sitä pientä sosiaalista kanssakäymistä. Välillä on hermot todella kireällä ihan vain määrittelemättömän turhautumisen takia. Joskus turhautumisen laukaisee ihan vain, se ettei osaa piirtää mitä haluaa, pelissä menee jotain pieleen tai kone tökkii muuten vain. Usein vain väsymys ja toisinaan riittää ihan vain joku pieni ajatus tai kömmähdys menneisyydestä joka yhtäkkiä heittää mielen todella mustaksi. Koitan parhaani mukaan olla purkamatta näitä puolisooni, mutta välillä vaan kiukuttaa.

Osa kuvituksista on ystäväni Naattiaisen tekemiä, sillä en olisi mitenkään itse jaksanut piirtää kaikkea! Voit käydä tarkastelemassa pelin kuvituksia Instagram -tililtäni

Kovasti yritän kuitenkin katsoa maailmaa positiivisestikin ja heittää jopa huumoria tilanteesta. Välillä myös tarvitsee jotain todellista aivot narikkaan höttöä ja esimerkiksi Netflixin uutuus dokumenttisarja Tiger King sopii siihen oikein hyvin.  Minulla on ollut myös hyvin aikaa piirtää sekä kirjoittaa uutta roolipeliä töiden jälkeen. Peli on nimeltään Marvel Marbles ja se sijoittuu 80-luvulle pieneen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Pelaajat pelaavat teini-ikäisiä kaveruksia, jotka joutuvat mukaan mielenkiintoiseen scifi-seikkailuun. Pelissä on tarkoitus käyttää oikeita DND -roolipelaus mekaniikoita ja se pelataan sitten joskus Discordissa kunhan saan sen valmiiksi. Ainakin minulla on ollut hauskaa kehittää tätä ja nähtäväksi jääkin, pitävätkö pelaajat siitä yhtä paljon! Olen siis myös piirtänyt jonkin verran materiaalia peliä varten, jotta kaikki on sitten kunnossa kun itse peli alkaa. Piirtäminen on kivaa, se rauhoittaa. Minua kuitenkin häiritsee välillä suuresti se, kun ei tavallaan ole omaa rauhaa piirtää. Ei siinä, että tuo parempi puolisko väen väkisin tunkisi tähän tiirailemaan kun piirrän, mutta pelkkä läsnäolo häiritsee silloin kun koittaa keskittyä. Piirtäminen on ainut asia, jolla voin saada flow-tilan aikaiseksi ja joskus pienikin kysymys tai kommentti piirrokseen liittyen saattaa heittää minut aivan pois tolaltani.



Asetin alkuvuodesta itselleni myös sen Instagram-haasteen. Olen melko paljon edellä tavoitteestani saada kasaan se tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Nyt olen jo haalinut kasaan noin 340 seuraajaa, joten olen tavoitettani hieman edellä! Pandemian aikana on tullut myös juteltua paljon enemmän seuraajieni kanssa yksityisviesteillä ja vähän jaettu kuulumisia eri puolilta maailmaa. Meillä Suomessa on onneksi asiat todella hyvin ja meidän johto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja on valmis tekemään rohkeita päätöksiä nopealla aikataululla. Meillä myös tiedotetaan hyvin viruksen etenemisestä ja pidetään huoli, että kaikki saavat tarvittavaa hoitoa. Yhtä onnekkaita eivät ole ihmiset muun muassa Venäjällä, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa.

Tässä vähän kuulumisia. Ehkä alkaa pikkuhiljaa pää hajota tähän kaikkeen, mutta päivä kerrallaan mennään. Monet ovat jotenkin hirveän optimistisia koko tämän jutun kanssa, mutta itsellä on vaan niin voimakas kutina siitä, että tämä ei ole ohi vielä hetkeen. Se miten sinä pidät huolen siitä, että virus ei leviä on ihan sinusta itsestäsi kiinni. Se on kuitenkin tosi asia, että ollaan kaikki samassa veneessä. Syyllisiä on turha etsiä. Sen sijaan energia kannattaa suunnata siihen, että itse toimii oikein ja pitää huolen omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Ei mulla tähän hätään nyt muuta. Pysykää terveinä ja kertokaa toki omia kuulumisianne!

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Ahdistava sosiaalinen media ja taidetilin perustaminen


Joulukuussa 2019 turhauduin siihen, että oma instagram-tilini on  niin huonosti organisoitu ja laiskasti ylläpidetty. Tilini on sotkuinen, täynnä turhaa ja jumittanut samassa seuraajamäärässä jo vuosia. Päätin siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja aloittaa alusta ihan uudella instagram-tilillä. Miksi näin? Ensinnäkin siksi, että haluan saada näkyvyyttä säälittävälle taiteelleni. Tämän lisäksi halusin nähdä onnistunko kesyttämään instan ja hankkimaan itselleni 1000 seuraajaa vuodessa. Aiemmin olen onnistunut hankkimaan tuon määrän seuraajia vain Tumblerissa ja Twitterissä. Noissa ei 2000 seuraajan haaliminen kasaan ollut oikeastaan temppu eikä mikään. Tumblerissa sain kolmen vuoden aikana kasaan lähes 3000 seuraajaa ja Twitterissä vuoden aikana 2000. Mutta instagram on paljon haasteellisempi. Se vaatii kurinalaisempaa otetta ja suurempaa sitoutumista koko hommaan. Instagram ei anna armoa laiskottelijoille, eikä se hoida itse itseään kun et ole paikalla. En ole itse mikään ammattilainen tässä asiassa, vaan kaikki perustuu siihen mitä olen nyt itse tutkinut sekä omiin kokemuksiini. Voin siis antaa vinkkejä, mutta ei nämä mitään absoluuttisia totuuksia ole. Tässä mietteitä ja vinkkejä ensimmäisen kuukauden ajalta!

Instagram alustana ja sen haasteet
Ihan ensimmäisenä ennen tilin perustamista, oli tehtävä postaussuunnitelma ja luotava itselleni tavoitteet. Luin paljon erilaisia artikkeleita, katsoin videoita ja tarkastelin muiden tilien toimintaa. Sainkin ihan hyvän kokonaiskuvan siitä, miten instagram oikeastaan toimii. Tavoitteeksi asetin, että 2021 vuoden tammikuussa, minulla olisi kasassa 1 000 seuraajaa tililläni. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta jakamalla vuoden pienempiin välitavoitteisiin, uskoisin saavani itseni motivoitua yrittämään. Ensimmäinen tavoite on, että saisin helmikuun loppuun mennessä kasaan 100 seuraajaa. Ilokseni huomasin, että tuo tavoite täyttyi jo tammikuun puolella! Seuraavana olisi tarkoituksena saada kasaan 500 seuraajaa kesä-heinäkuun paikkeilla. Toistaiseksi tavoite tuntuu siis realistiselta ja ihan saavutettavalta, mutta mitä se vaatii, jotta kasvu pysyisi tasaisena ja pääsisin tavoitteeseeni?

Työtä, työtä ja työtä. Some-maailma on nopeatempoinen ja julma. Siellä täytyy olla koko ajan läsnä ja sille pitää uhrata aikaa menestyäkseen. Valitettavasti  nykymaailma myös ajaa siihen ajatteluun, että menestys mitataan someseuraajilla ja etenkin omalla alallani se näkyy hyvin vahvasti. Paljon seuraajia ja tykkäyksiä tarkoittaa enemmän näkyvyyttä ja mahdollisia asiakkaita. Ymmärrän aivan hyvin sen, miksi jotkut masentuvat ja ahdistuvat somesta. Itsellänikin on ollut nyt jo levottomia öitä ja raastavia päiviä pelkästään tämän insta-projektin vuoksi. Käytän kaikki bussimatkat ja ison osan vapaa-ajastani insta-seuraajia haalien. Pahimmillaan olen yöllä herännyt siihen, että täytyy käydä katsomassa mitä omalle tilille kuuluu. On ahdistavaa ja uuvuttavaa olla pakkomielteisesti kiinni puhelimessa ja pitää huolta, että tekee tarpeeksi tavoitteen edistämiseksi. Periaatteessa siis, jos et postaa mitään, hukkuvat edelliset postauksesi intagramin valtavaan kuvafiidiin eikä sitten kukaan enää löydä sinua. Mitä sitten tehdä kuvapostausten välissä ja hiljaisina postauspäivinä?

Kommentoi, tykkää, tee tarinoita ja seuraa muita. On todella tärkeää olla aktiivinen ja pitää liikenne tilillesi tasaisena. Olen huomannut, että kaikkein tehokkain tapa on käydä kommentoimassa "itseään huonompien" profiileja, eli tilejä jotka ovat vasta aloittelemassa piirtäjän uraansa ja joilla on vähemmän seuraajia kuin sinulla. Periaatteessa siis ideana on hyötyä mahdollisimman paljon niistä, jotka eivät osaa hyödyntää instan kaikkia ominaisuuksia, mutta ovat epätoivoisia. Kerron alempana tarkemmin, miten löydät näitä käyttäjiä helpoiten. Yhtä tärkeää on myös vastata kommentteihin joita saat. Jokainen käynti profiilissasi ja kuvissasi lasketaan liikenteeksi, joita algoritmit hyödyntävät. Kannattaa siis vastata kommenttiin ja tykkäykseen sekä kiittää seuraamisesta, mutta tee se vasta hetken kuluttua ilmoituksesta! Tällöin henkilö todennäköisemmin kurkistaa uudelleen sivullesi.



Omat vinkit ja havainnot
Hankalinta taide-instagramin ylläpitämisessä on se, että täytyy jatkuvasti olla luomassa uutta kontenttia. On uuvuttavaa koko ajan miettiä mitä voisi piirtää, jotta se keräisi mahdollisimman paljon tykkäyksiä - mikä puolestaan poikii seuraajia. Kamppailen jatkuvasti luovuudenpuutteen ja art-blokin kanssa, joista kummallekaan ei olisi aikaa. Jotta pääsen tavoitteeseen, on postausrytmini oltava vähintään joka kolmas päivä piirustus ja joka toinen tiiseri tulevasta tarinoihin. Tahti on kova siihen nähden, että ennen piirsin yleensä kerran viikossa valmiin kuvan ja nyt pitäisi saada aikaan 2-3. Toki piirrosten ei tarvitsisi olla valmiita, mutta sen verran perfektionisti ja estetiikan päälle olen, että ihan mitä tahansa en voi tililleni postata. Muutenkin joudun ajatella kuvani kolmen kuvan sarjana, jotta tilini näyttää siistiltä ja suunnitellulta. Jokaisessa teoksessa on siis vähän otettava huomioon sekin, millaisten kuvien ympärille tämä uusin tulee. Värit, viivat, tyyli... kaikki tämä vaikuttaa siihen miten siistiltä ja huolitellulta instagram tilini näyttää.

Toki tälläkin kertaa tavoitteenani on myös kehittyä piirtäjänä. Sen pitäisi aina olla päätavoitteeni, mutta jostain kumman syystä se tuntuu aina jäävän tuon seuraajien haalimisen jalkoihin. Koitan kokeilla erilaisia tyylejä ja tekniikoita ja samalla ammentaa tiedon ja erehdyksen kautta uusia elementtejä omiin töihini. Ensimmäistä kertaa ikinä, minulla on sellainen tunne, että minulla alkaa olla oma selkeä tyyli. Tein vuosia semi-realistisia piirroksia ja aina silloin tällöin överi-sarjakuvamaisia. Nyt olen löytänyt sellaisen kultaisen keskitien, joka tuntuu luontevalta ja omalta. Auttoi huikeasti kehittymistä kun pakotti itselleen pienen piirustushaasteen tilin avaamisen alkuun. Päätin tehdä fanitaidetta jokaisesta Life is Strange 2 -pelin episodista. Valitsin aiheen siksi, että tiesin jaksavani olla kiinnostunut siitä koko haasteen ajan. On myös helpompi kerryttää seuraajia, kun valitsee jonkun tietyn pienemmän aiheen, josta postailla. Silloin muut pienemmän aiheen ympärillä olevat tilit löytävät sinut helposti ja hyvässä lykyssä buustaavat sinua omilla tileillään, tägäämällä kuviin ja julkaisemalla kuviasi tarinoissaan. Tällöin heidän tiliensä seuraajat löytävät helposti sinut ja ovat kiinnostuneet sinusta. Fanitaide on aina ollut minun taiteelleni se kaikkein miellyttävin väylä, joten tämä oli aika luonnollinen valinta minulta.

Tärkeää on myös määritellä oma kohdeyleisö ja selvittää millaisia tilejä potentiaaliset seuraajat seuraavat jo. Itselleni kohdeyleisön määrittäminen oli aika helppoa ihan vain sen takia, että tiedän millaiseen porukkaan taiteeni iskee muissa someissa. Hyviä apuvälineitä oman taidetilin kasvattamiseen on seurata niitä taitelijoita, jotka tekevät suunnilleen samaa kuin sinä. Minun tapauksessani seuraan siis käyttäjiä, jotka profiloituvat näihin asioihin: fanitaide, lgbtq-friendly, mies sekä käyttäjällä on yli viisi tuhatta seuraajaa. Miksi näin? Tilit, jotka tippuvat kaikkiin noihin kategorioihin ovat kaikkein lähimpänä oman tilini teemaa. Riittää siis, että käyn kommentoimassa ja tykkäilemässä tilin seuraajien omiin postauksiin ja kippas kappas, heidän seuraajat löytävätkin tiensä myös minun profiiliini. Kun vastassa on samanlaista kontenttia, mihin potentiaalinen seuraaja on muutenkin tottunut, tulee seuraaminen helposti. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla varovainen, sillä liiallinen kommentointi ja tykkääminen voi aiheuttaa määräaikaisen porttikiellon instaan. Oli muuten tuskaisen pitkä vuorokausi kun ei saanut tehdä mitään instassa…

Yhteenvetona

Ennen taidetilin aloittamista, määrittele itsellesi tavoitteet ja syy, miksi haluat taidettasi näyttää juuri intassa. Instagram on alustana sellainen, että se vaatii jatkuvasti töitä. Pelkästään hyvät hashtagit eivät riitä vaan sisältöä täytyy tuottaa aktiivisesti. Kaiken lisäksi seuraajat eivät vain sattumalta löydä sinua, vaan sinun täytyy aktiivisesti etsiä heitä, koukuttaa heidät seuraamaan juuri sinua. Siistin näköinen instagram-tili on plussaa, sillä ihmiset selaavat joka tapauksessa nopeasti tilisi läpi ennen lopullista seuraamispäätöstä. Varaudu siihen, että prosessi on henkisesti vaativa ja aikaavievä mikäli haluat kasvattaa tiliäsi. Etenkin alku voi olla tuskastuttavan hidas. Tykkää ja kommentoi, sekä osallistu erilaisiin tempauksiin ja haasteisiin. Esimerkiksi inktober, artvartist, draw this in your style. Hyödynnä etenkin niiden käyttäjien haasteita, jotka profiloituvat sinun tilisi kanssa samojen aiheiden pariin. Ehkä tästä oli jollekin jotain apua. Vuoden päästähän se nähdään, onko näissä ohjeissa mitään perää vai ei.

PS. Saa seurata, mutta ei ole mikään velvoite kellään! Plus toivoisin, ettei kukaan lähiperheestä ala seurata, jottei minulle tule liikaa paineita tilin ylläpitämiseen. Haluan saada postata kuvia ilman paineita siitä, että joudun perustelemaan valintojani tai aiheitani kenellekään. Kiitos!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...