Parhaat elokuvajulisteet!

Ajattelin alkuun, että tämä on ihan helppo rakentaa. Ei niitä hyviä leffajulisteita nyt niin paljoa ole ja ne parhaimmathan nyt on vaan niin hyviä, että pääsevät heti listalle! No... Listaa laatiessa, mulla päätyi yli 50 leffajulistetta sinne parhaimpien joukkoon ja sitten piti jotenkin koittaa karsia luku vain viiteen. Päädyin siis valitsemaan enemmänkin viisi eri tyyliä, joista pidän julisteissa ja kertoilla sitten tarkemmin valinnastani. Nyt jo paha mieli siitä, etten saa kaikkia lemppareita mahtumaan tähän!

 

5. Dynamiikka

Dynaaminen elokuvajuliste tarkoittaa sitä, että siinä on mukana liikettä. Se ei näytä pysähtyneeltä ja sen elementit ovat sopivan häiritsevässä suhteessa toisiinsa nähden. Joskus nämä ovat tosi simppeleitä, kuten Akira ja Into the Spider-verse, toisinaan ne voivat olla todella monimutkaisia kuten Godzilla  (2014) julisteessa. Tärkeää on suorat linjat, jotka ohjaavat katsetta ja haastavat perspektiiviä. Yleisesti ottaen tämä on ehkä yksi minun suosikki julistetyypeistä. Annan tämän paikan klassiselle Akira-julisteelle, joka on sommitelultaan jotain aivan huikean hienoa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

4. Värit

Kuten monet varmaan osaavatkin kuvitella, laittaa graafikko taas värit tärkeään asemaan elokuvajulisteessa. Värikkäitä julisteita on paljon, mutta sellaisia, missä värit on saatu toimimaan aivan loistavasti, ei olekaan niin montaa. Väreillä voidaan luoda tunnelmaa ja saada yksityiskohta erottumaan kuten La La Landin posterissa tai sen avulla voidaan tuoda esiin ajan henkeä kuten Da 5 Bloods julisteessa. Värien käytön voi vetää myös aivan överiksi kuten Thor: Ragnarök sekä Wonder Woman 1984. Siltikin annan tämän spotin jälleen sille simppelille monokromaattiselle väriharmonialle ja tämän myötä elokuvalle Wolverine. Kontrasti on todella upea tämän jullarin kanssa ja onpa minulla ollut tämä aikanaan kämpän seinälläkin!

3. Katso tarkemmin

Mikä onkaan mehevämpää kuin tulkita jokainen pieni yksityiskohta julisteesta! Joskus leffantekijät ovat niinkin röyhkeitä, että juliste suorastaan spoilaa koko elokuvan loppuratkaisun. On kuitenkin olemassa hiuksen hieno raja siinä, milloin juliste on spoileri ja milloin se vain nerokkaasti piilottaa avainelementit itseensä. Tästä syystä en voikaan niin paljoa esimerkki-julisteista  kertoillakaan, mutta etenkin tämä Us-elokuvan juliste on vain ihan ykkönen tässä osiossa. Parasite, Uhrilampaat ja Midsommar toimivat myös hyvinä esimerkkeinä ja hauskasti huomaakin, kuinka moderni tapa hyvissä trillereissä tämä julistetyyli onkin! Voi kun minulla olisikin joku jonka kanssa keskustella tuosta Us-jullarista!

2. Kasariklassikko

Ei ole edes liioittelua väittää, että 70- ja 80-luku oli sitä leffajulisteiden kulta-aikaa.  Noista 50 esikarsintaan päässeistä julisteista melkein puolet on tuolta ajanjaksolta. Jokin noissa tuon ajan julisteissa vaan vetoaa tyyliltään ja siksi se saikin ihan oman kategorian tähän. Yllättävän moni on ikonisten kauhuleffojen postereita kuten Halloween, Alien sekä Manaaja. Gremlins, Blade Runner ja Kummisetä olivat myös kaikki aivan törkeän hyviä ehdokkaita. Hirveän hankala oli myös selvittää, että onko joku vain ikoninen vai pidänkö siitä niin kuin ihan oikeasti. Kuitenkin ne pienet sanat julisteessa: "In space no one can hear you scream" saivat minut laittamaan ykköseksi Alienin.

1. Pulp-henkisyys

Ehkä kuitenkin suosikki tyylilajini leffajulisteissa on pulp, silloin kun se on tehty oikein. Joku pulp-tietäjä voi korjata, jos olen ihan hakoteillä, mutta pulp on genrenä eräänlainen noiren alalaji. Usein julisteissa siihen liittyy sarjakuvamaisuutta, toimintaa, isoja fontteja sekä kohtalokkaita naisia. Klassiset pulp kannet kirjoissa ja sarjakuvissa ovat aina tuntuneet itselle tosi mieleisiltä ja siksi osaankin arvostaa myös hyvin tehtyjä pulp-henkisiä leffajulisteita. Antaa kuvien puhua puolestaan, mutta jännästi tähän valikoitui myös nimensä veroisesti Pulp Fictionin juliste, jossa on mielestäni kaikki elementit paikallaan! Tuosta voi olla ilmeisesti kahta mieltä, onko Star Wars juliste suoraan pulp genreä vai ei, mutta ainakin mun omien havaintojen ja muutaman muun mukaan se menee tuohon kategoriaan.

Nyt kun katsoo kaikkia näitä valittuja niin siltikin on se tunne, että monta hyvää jäi listauksen ulkopuolelle. Nuokaan ei ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan numerointi enemmänkin helpottaa hahmottamaan kokonaisuutta. Julisteet on kuitenkin kaikki keskenään niin erilaisia ja omaavat niin monia eri tyylilajeja, ettei näitä nyt suoraan voi mitenkään laittaa järjestykseen. Tässä kuitenkin lähinnä tulee esiin ne juliste-tyylit, mitkä miellyttävät minua itseäni eniten. Jos pitäisi kuitenkin valita yksi mikä on ylitse muiden niin tällä hetkellä päätyisin tuohon Akira-jullariin. Loppuun heitän vielä muutaman julisteen, joista en ehtinyt puhua, mutta jotka ovat kuitenkin myös erittäin hyviä. Mikä on sun lempi elokuvajuliste?

Parhaat nörttileffat 2019

Koska olen extra ja maailma on pullollaan listoja vuoden parhaimmista leffoista, teen minä näitä iänikuisia nörttileffat -listojani! Nörttileffaksi lasketaan melkein kaikki leffat, jotka kuuluvat johonkin olemassa olevaan fandomiin, odotetut scifi-leffat sekä animaatiot. Eli niin sanotusti ne leffat, mitkä eivät välttämättä kilpaile siitä vuoden parhaimman elokuvan oscarista. Tuttuun tapaan valitsen siis näistä sitten ne omasta mielestä vuoden parhaimmat. Mitään superihmeellisiä tuotoksia ei vuonna 2019 oikein nähty, mutta vuosi oli siitä poikkeuksellinen, että se lopetti kaksi isoa eeppistä saagaa. Ykkösenä on kuitenkin vuoden odotetuin ja kovin nörttileffa. Arvaatko jo mikä?

#5 Toy Story 4
Ohjaaja:  Josh Cooley
Erityistä: Toy Story -tarinan viimeinen osa kunnes ei kohta taas ole.
Arvioni: -

Toy Story 3 on ehkä yksi parhaimpia animaatioleffoja, mitä on koskaan tehty. Se on täydellinen lopetus trilogialle, ja jatkumoa yhdelle lapsuuden tärkeimmistä elokuvista. Siksi olinkin melko skeptinen sen suhteen kun ilmoitettiin, että Woodyn ja kumppaneiden tarina jatkuu vielä neljänteen osaan. Toy Story 4 ei ole huono todellakaan. Se vain tuntuu enemmän sellaiselta pitkältä tv-sarjan jaksolta. Vähän turhaa täytettä, eikä oikein kukaan muu kuin Woody päässyt loistamaan elokuvassa. Elokuva ei myöskään tuntunut oikeilta hyvästeiltä kuten kolmas osa. Silti taattua Pixar-laatua niin animaation kuin juonenkin suhteen.

#4 Rise of  Skywalker

Ohjaaja: J. J. Abrams
Erityistä: Abrams yrittää paikata Rian Johnsonin tekemän Last Jedin honkkeleita.
Arvioni: Star Wars Episodi IX: Rise of Skywalker

Minua niin kovasti harmittaa, etten pitänyt tästä elokuvasta. Star Wars on aina ollut iso osa elämääni ja siksi toivoinkin tälle kaikkea parasta katastrofaalisen Last Jedin jälkeen. Rise of Skywalkerissa ei ollut mitään tosi huonoja juttuja, mutta ei siinä ollut oikein mitään tosi hyviäkään. Kaipaan elokuvakokemukseeni niitä hetkiä kun tunnen jotain. Oli se sitten surua, vihaa, iloa tai kauhua. Rise of Skywalkerissa tuo tunnepuoli jäi omalta osaltani jotenkin todella köyhäksi, enkä oikein edes keksinyt sille mitään pätevää syytä. Elokuva jäi melko tasapaksuksi hötöksi ja valitettavan tylsäksi lopetukseksi Skywalker-saagalle. 

#3 Klaus
Ohjaaja: Sergia Pablos, Carlos Martinez López
Erityistä: Tipautti heittämällä listalta Detective Pikachu sekä Spider-Man: Far From Home -elokuvat
Arvioni: -

Hauska miten joku tälläinen jouluhömppä voikin päätyä listalle vielä juuri ennen listan julkistamista! Olin huomannut sosiaalisessa mediassa, että Klausin ympärillä on jonkinlaista pientä kulttihypetystä menossa ja pitihän tämä nyt sitten katsastaa läpi. Yllätyin positiivisesti kuinka kauniisti elokuva olikaan animoitu! Nykyään kun tuntuu, että valtaosa animaatioista on sitä sellaista Disney tai Dreamworks visuaalista maailmaa, oli tämä raikas tuulahdus animaatioiden maailmaan. Juonikaan ei ole mikään turhan kliseinen kuten joululeffoissa yleensä tuppaa olemaan. Klaus onnistuu todellakin tuomaan uutta näkökulmaa tähän kulutettuun genreen. Todella miellyttävä yllätys, mikä kannattaa kurkistaa Netflixistä viimeistään sitten ensi jouluna!

#2 Avengers: Endgame
Ohjaaja: Anthony Russo, Joe Russo
Erityistä: Eeppisen saagan eeppinen lopetus.
Arvioni: Avengers: Endgame (Spoilers)

Siinä missä Rise of Skywalker jätti saagan päätöksen kylmäksi, teki Endgame todellakin kunniaa kymmenen vuotta jatkuneelle Marvel Cinematic Universelle. Endgame oli tunteikas ja toiminnantäyteinen lopetus yhdelle aikakautemme kiinnostavimmista elokuva-sarjoista. Totta kai tässäkin leffassa oli ne omat heikot hetkensä, eikä se aivan onnistunut pääsemään Infinity Warin tasolle, mutta kaiken kaikkiaan todella eeppinen ja tunteikas kokemus.

#1 Joker

Ohjaaja: Todd Phillips
Erityistä: Heittämällä vuoden 2019 parhaimpia elokuvia ja yksi ennakkosuosikki oscar-kisaan lukuisissa kategorioissa.
Arvioni: Jokeri

Jokeri on aivan eri kategoriassa kaikkien listan edeltävien leffojen kanssa. Se kiikuttelee siellä rajoilla, että lasketaanko sitä edes nörttileffaksi vai vaan suoraan sinne huippuleffojen pariin. Totta kai, kun Jokeri kuitenkin perustuu sarjakuvahahmoon, on sen paikka tällä listalla ehdottomasti. Genressään aivan järisyttävän onnistunut tekele. Joaquin Phoenix tekee oscar-ehdokkaan arvoisen suorituksen Jokerina. Elokuvan musiikki, tunnelma ja sävy ovat jotain todella upeaa ja mielenkiintoista! Jokeri todennäköisesti laukaisi jälleen uuden tavan tehdä sarjakuva-elokuvia ja jos taso pysyy lähelläkään Jokeria, otan ne kaikki ilomielin vastaan.

Muita näkemiäni nörttileffoja tältä vuodelta olivat muun muassa keskinkertaisuuteen kaatuva Captain Marvel sekä täysin turha täyteleffa Breaking Bad universumiin: El Camino. Hauskinta on se, että ihan viimeisillä metreillä Netflixin animaatioleffa Klaus kiilasi listalle. Tiputtaen Spider-Man: Far From Home sekä Detective Pikachu elokuvat jaetulta viidenneltä sijalta. Kummastakaan en oikein erityisemmin nauttinut, vaikka ihan kelpo tekeleitä olivatkin. Myös nämä voisivat olla listalla, mikäli olisin ne ehtinyt katsoa ennen kuin laitoin listan ulos: Frozen 2, Doctor Sleep, Shazam, It chapter 2, Alita, Lego Movie 2, Hellboy... Veikkaan tosin, että noista aika moni voi vain haaveilla listalle pääsystä joka tapauksessa.

Star Wars: Episode IX Rise of Skywalker

Yli neljän vuosikymmenen ajan jatkunut eeppinen avaruusooppera on nyt saatu päätökseen. Rise of Skywalker on saagan yhdeksäs osa ja ainakin tällä hetkellä koko Star Wars -elokuvauniversumin viimeinen osa. Samalla se oli myös uuden Force Awakens elokuvan aloittaman sequel-trilogian päätös. Seuraavaksi seuraa spoilerien täyteinen arvostelu. Jos siis haluat välttyä juonipaljastuksilta, kannattaa suunnata katse jonnekin muualle ja palata tähän tekstiin, kun olet nähnyt uusimman Tähtien Sota -elokuvan.

On melkoisen valitettavaa, että Star Wars ei onnistunut pitämään itseään kasassa kokonaista uutta trilogiaa. Force Awakens on varmaan suosikkini kaikista Star Wars leffoista, mutta valitettavasti nämä trilogian seuraavat osat eivät yllä samalle tasolle ollenkaan. Siinä missä The Last Jedissa ei tuntunut olevan järjen häivääkään ja hahmot vain poukkoilivat ympäriinsä ilman minkäänlaista kehittymistä, oli Rise of the Skywalker jopa puuduttavan tylsä ja tasapaksu. Last Jedissa sentään oli niitä selkeästi huonoja ja hyviä kohtauksia, kun taas tämä jälkimmäinen jätti todella kylmäksi. Palpatinen mukaan tuominen tuntui aluksi todella hienolta jutulta ja cameo-roolissa hahmo olisikin ollut todella hieno juttu. Sen sijaan Palpatinesta piti vääntää se pääpahis tähän tarinaan ilman oikeastaan sen suurempaa pohjustusta. Toki ymmärtäähän sen, kun missään vaiheessa ei oikein esitelty mitään uutta pahista sarjaan ja Snokestakin hankkiuduttiin eroon jo the Last Jedissä. Enkä edes aio aloittaa Renin ritareista, jotka olivat kyllä niin hukkaan heitetty mahdollisuus. Monesti tuntuikin, että leffa pyrki vain korjaamaan edellisen tuotoksen aiheuttamia ongelmia.

Minua kovasti itseäni myös harmitti se, että Carrie Fisherin Leia oli elokuvassa vielä mukana. Näyttelijä ei tietenkään ollut itse enää kuvauksissa vaan oli luotu mukaan käyttäen tietokonegrafiikkaa ja jo olemassa olevaa materiaalia. Leia tuntuikin jäävän tästä syystä kylmäksi, väkinäiseksi ja etäiseksi, eikä hahmon kuolema enää herättänyt minussa minkäänlaisia tunteita. Olin kuitenkin käsitellyt Fisherin sekä Leian kuoleman jo parisen vuotta sitten. Lukea ei puolestaan leffassa näkynyt juuri ollenkaan eikä Han Solon pienimuotoinen cameo pelastanut kyllä yhtään mitään. Tietenkin tässä sequel-trilogiassa piti jättää sijaa uusille hahmoille ja jättää konkarit taka-alalle mikä on sinällään ihan okei, harmi vain että Luke ja Leia eivät saaneet mielestäni ansaitsemaansa lopetusta tarinalleen. Hahmojen todella monet repliikit olivat myös uudelleen käytettyjä "viitauksia" edellisiin elokuviin, mutta suurimmalta osalta ne tuntuivat vain laiskoilta fanservice -hetkiltä. Toki elokuvassa oli paljon pientä kivaa faneille, mutta eeppisyys ja tunne olivat koko ajan tipotiessään. Iso plussa kuitenkin Obi-Wanin, Qui-Gonin, Anakinin, Yodan, Ashokan, Kannanin, Mace Windun sekä muutaman muun hahmon äänicameosta lopputaistelussa.

Jos jotain hyvää täytyy keksiä niin trilogian uudet hahmot loistivat kyllä elokuvassa. Kylo Ren ja Rey tuntuivat jälleen kehittyvän hahmoina ja molempien motivaatiot olivat jokseenkin selkeät. Pakotettu suudelma lopussa varmasti toimi reylo -shippaajille, mutta itse hykertelin pienille stormpilot -hetkille pitkin leffaa. Finn ja Poe olivat ehkä elokuvan mielenkiintoisimmat ja aidoimmat hahmot. Heidän kemiansa toimi keskenään sekä muiden hahmojen kanssa todella hyvin. Selkeästi huomasi myös, että Oscar Isaac otti kaiken ilon irti mahdollisesti viimeisestä Star Wars -elokuvastaan.Vähän samaan tapaan kuin Ewan McGregor aikanaan prequel-trilogiassa. Pakko myös mainita kuten Nuoskain totesi, mukana oli myös todella hyvin naishahmoja edustettuna ja mahtuipa mukaan yksi tyttöpusukin!

Se mikä Last Jedissa oli hyvää (uskokaa tai älkää, siinäkin oli jotain hyvää!) oli sen visuaalisuus. Suolaplaneetan taistelu sekä Holdon tekemä hyperajo-uhraus olivat visuaalisesti todella hienosti toteutettuja ja yhtiä parhaimpia kohtauksia koko saagassa. Rise of Skywalkerista ei näitä visuaalisesti hienoja hetkiä löytynyt oikein muualta kuin Reyn ja Kylon taistelusta Endorilla, jossa Kuolontähden rauniot tekivät kohtauksesta karun mutta kauniin. Muistikuvani elokuvasta on myös se, että se olisi ollut väritykseltään melko harmaasävytteinen, jopa mustavalkoinen osissa kohdista. Mikään kohtaus tai maisema ei tunnu pomppaamaan mieleeni ilman erityisen suurta pinnistelyä, vaikka elokuvan maailma tuntuikin pitkästä aikaa enemmän Star Warsilta niiden kömpelöiden animatronixien ja efektien myötä, mitkä toimivat tyylikeinona tässä leffassa erinomaisesti.

Rise of Skywalkerissa on paljon pientä kivaa Star Wars fanille. Elokuvallisesti se on kuitenkin melko keskinkertainen ja unohdettava. Tunteikkaimmatkin kohtaukset jättävät kylmiksi, joko sen takia että tunne pilataan pois seuraavassa kohtauksessa tai sitten katsoja ei vain ymmärrä miksi pitäisi olla surullinen. Kokonaisuutena tämä uusi trilogia pääsee vain parhaimmillankin samalle tasolle kuin prequel -trilogia ja jääkin todella kauas siitä mikä teki alkuperäisestä trilogiasta niin mahtavan. Usko Star Warsiin on horjunut melkoisesti, vaikka aika paljon sormien läpi katsonkin asioita. Ehkä Disneyn olisi hyvä jättää nyt Tähtien sota hetkeksi tauolle ja keskittyä johonkin aivan muuhun. Ilmeisesti Disney plussassa oleva the Mandalorian -sarja on enemmän sitä mitä Star Warsin kuuluisi olla. Kiitos Nuoskain ja Guy hyvistä pointeista mitä teitte tästä leffasta! Ei se ihan niin huono ole kuin ehkä ensivaikutelma antaa ymmärtää, mutta ilmeisesti Rise of the Skywalker ei vain ollut minulle.

Solo: A Star Wars Story

Aloitetaan faktalla: Harrison Ford on ainoa oikea Han Solo, eikä hänen saappaitaan hahmon roolissa voi kukaan täyttää. Mutta piru vie kuinka lähelle Alden Ehrenreich ne täyttääkään! En kyllä koskaan epäillytkään, etteikö herra roolistaan suoriutuisi aivan mallikkaasti. Enemmän minua häiritsi ajatus siitä, että Han Solosta ylipäätään tehdään prequel elokuva. Valitettavasti Solo: A Star Wars Story kuitenkin todisti epäilykseni todellakin aiheettomaksi. Solon oma elokuva kun sattuu olemaan lähes tulkoon täydellistä Star Wars viihdettä ja aivan luvattoman paljon parempi kuin viime vuonna ilmestynyt episodi VIII.

Solo kertoo tarinaa siis Han Solon vuosista ennen Millenium Falconia ja ennen episodi IV:n tapahtumia. Nuori pilotti elää jo tuolloin lainsuojattomana karkurina, joka lähtee mukaan seikkailulle ansaitakseen rahaa ja päästäkseen takaisin naisensa luo Corellia -nimiselle planeetalle. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta leffan synopsis, kun kuitenkin olet leffan jo tässä vaiheessa nähnyt tai et vain ole niin kiinnostunut Star Warsista, että sillä olisi väliä. Tärkeintä kuitenkin juonessa on se, että Han tapaa parhaan kaverinsa Chewbaccan leffan aikana sekä saamme tietää miten Landon rakas Millenium Falcon päätyi Hanin käsiin.

Leffa oli todellakin jotain virkistävää vaihtelua episodi VIII jättämän pettymyksen jälkeen. Leffa oli juoneltaan ihan okei, joskin jonkin verran ennalta-arvattava. Siihen sisältyi kuitenkin paljon hyviä Star Wars -hetkiä. Huumori pidettiin vähän vähemmällä kuin yleensä, mikä toisaalta oli sekin hyvää vaihtelua. Etenkin Last Jedi -elokuvassa huumori veitiin vähän liiankin pitkälle... Sen sijaan olin hieman pettynyt John Powellin musiikkiin leffassa, sillä musiikin avulla ei pahemmin päästy sellaiseen kunnon Star Wars -fiilikseen. Myös erittäin häiritsevää oli se, että Beckettin rooliin oli roolitettu Woody Harrelson, joka näytteli jälleen kerran Woody Harrelsonia Woodyharrelsonmaisessa roolissa. Onneksi monet pienet easter eggit ja etenkin lopussa tuleva jättiyllätys olivat omiaan paikkamaan leffan pieniä vikoja!

Ensinnäkin spoilerivaroitus vähintään tähän kohtaan, mutta pidän todella paljon siitä, että nämä spin-off leffat halutaan tarkoituksella pitää vähän erillään pääsagasta. Kuten Rogue Onessakin, myös tästä leffasta puuttui se Star Wars -leffoille ominainen alkuteksti-scrollaus. Leffassa myös hauskasti käytettiin quoteja alkuperäisestä trilogiasta hieman käänteisinä. Esimerkiksi kun Lando toteaa Hanille vihaavansa tätä, Han vastaa tähän virneen kanssa: "I know." mikä on siis suora viittaus Leian ja Hanin väliseen keskusteluun episodi VI:n alussa. Suurin  ja paras easter egg kuitenkin oli lopussa täysin puskista ilmestyvä Darth Maul! Toki osasin jo arvata kuka on ksyeessä jo siinä vaiheessa kun tämän mekaaninen jalka vilahti holo-lähetyksessä... Mutta kuinka siistiä silti!

Vahva suositus tälle Star Wars -leffalle mikäli et ole sitä nähnyt vielä! Ei tähän ihan kamalan paljoa voi oikeasti pettyä. Iso plussa myös siitä, että leffa vähän selitti sitäkin miksi the Last Jedissä yhtäkkiä polttoaine voi olla ongelma! Tykkäsin!

Star Wars: The Last Jedi

Monet teistä varmaan on kuullut, että olen aika suuri Star Wars fani. Tosifanin tunnistaa muun muassa siitä, että tietää aivan käsittämättömiä yksityiskohtia Star Wars universumista, hyväksyy prequel trilogian osana saagaa ja omistaa vähintään tusinan verran Star Wars keräilyfiguureja. Star Wars on isoin juttu mitä nörttimaailmassa on ja jopa Marvel Cinematic Universe kalpenee tämän leffasarjan rinnalla. Force Awakens on edelleenkin minun ehdoton suosikki Star Wars -elokuva mutta valitettavasti sen jatko-osa ei pääse lähellekään suosikkipaikkaa listalla. Spoilerivapaaksi en lupaa tätä arvostelua.

The Last Jedi alkaa aivan huikeasti. Alkutekstit ovat aina se ensimmäinen asia, joka saa Tähtien sota hypen vauhtiin, usein ensimmäinen kyynel vierähtääkin jo tässä kohtaa. Itse elokuvan alkaessa, olivat kaikki palikat kohdallaan: huikea avaruustaistelukohtaus, jossa erikoistehosteet aivan omaa luokkaansa sekä Force Awakensissa esitellyt uudet, ihanat hahmot jälleen valkokankaalla. Kohtaus imaisee mukaansa ja olet taas aivan Star Wars fiiliksissä! Sitten jotain tapahtuu ja kaikki palaset jäävät vain leijumaan kaukaiseen galaksiin.

Elokuva poukkoilee paikasta toiseen kun jokaiselle uudelle hahmolle on täytynyt antaa ruutuaikaa. Valitettavasti kaikki tärkeimmät hahmot ovat levällään pitkin galaksia, joten leikkauksia paikasta ja kohtauksesta toiseen tapahtuu valitettavan usein ja nopealla tahdilla. Rey treenaa Luken kanssa, Kylo itkee Snokelle, Finn lähtee täysin typerälle sivuseikkailulle ja Poen ja Leian sivujuonta en edes halunnut koittaa ymmärtää. Vanhat hahmot kuten Chewbacca, R2 ja C-3PO jäävät ihmeellisiksi tynkä sivuhahmoiksi, jotka on myös ollut pakko mahduttaa valmiiksi täyteen hahmogalleriaan. Lisäksi mukaan laitetaan vielä Benicio Del Toron hahmo DJ sekä Laura Dernin amiraali Holdo. Vielä näidenkin lisäksi oli pakko tunkea edellisen elokuvan fanisuosikkihahmot Maz Kanata sekä Phasma aivan järjettömän typeriin cameo-kohtauksiin.

The Last Jedi on ihmeellinen sillisalaatti, joka tuntuu enemmänkin vain Clone Wars -animaatiosarjan jaksolta. Koko elokuvan ajan Vastarinnan emoalus koittaa paeta Ensimmäisen ritarikunnan alusta. Polttoaine uhkaa loppua ja jotain olisi tehtävä ennen kuin on liian myöhäistä. Finn, joka siis maagisesti tietää kaiken Ensimmäisen ritarikunnan aluksista oltuaan töissä yhdellä niistä vuosia, lähtee uuden hahmon Rosen kanssa jonnekin saakelin kasinoplaneetalle etsimään jotain saakelin heppua, joka jotenkin maagisesti osaisi hakkeroida jotain saakelin asiaa tuolla ritarikunnan aluksella. Kertokaa minulle siis miten tämä juonikoukero toimii? Oli niin monta deus ex machina -hetkeä etten voi edes käsittää.

En pitänyt yhtään siitä, kuinka leffaan yritettiin tuoda mukaan ristiriitaista hyvä-paha asettelua. Kasinoplaneetalla (mikä helvetti sen nimi edes oli, en ole tarpeeksi kiinnostunut tarkistamaan) Finnille selviää ketkä tätä galaksia oikeasti pyörittää. Galaksin kokoomuslaiset kokoontuvat siis tuonne kasinoplaneetalle pelaamaan, ryyppäämään sekä myymään aseita ja aseteknologiaa niin pahiksille kuin hyviksillekin. Shocking. Star Wars on yksi ainoa asia maailmassa, jossa minua ei haittaa se yli selkeä hyvä-paha asettelu, jossa kaikki joilla on mustat vaatteet on pahiksia ja kaikki keillä sininen valomiekka hyviksiä. Tämä on aivan fine avaruusfantasiassa! Sen sijaan katsojaa piti vielä sekoittaa sillä, että Holdo olisi pahis. Vaikka oikeasti naikkonen oli koko ajan hyvis, ei vain halunnut kertoa ovelaa suunnitelmaansa muille. Sama toistuu myös DJ:n kohdalla, että tämä olisi hyvis sekä jopa Luke Skywalkerin motiiveja aletaan kyseenalaistamaan. Pahinta kaikessa tässä oli se, että tunteikas kohtaus, jossa Leia "kuolee" riistetään katsojalta pois hyvinkin pian. Onneksi lopun omistuskirjoitus Carrie Fisherille kuitenkin osui ja upposi.

Last Jedista ei ole kiva kirjoittaa. Se ei ruokkinut minun Star Wars hypeä juuri ollenkaan ja kahden vuoden odotus tuntui turhalta. Aivan kuin leffa olisi ollut vain lisäosa the Force Awakensille. Last Jedi tarjoaa vastauksen pariin isoon kysymykseen edeltäjästään ja nämäkin vastaukset jäävät todella antiklimaatisiksi. The Last Jedi ei ole saagan huonoin osa, muttei todellakaan sen parhaimmistoa. Kriitikot jostain syystä tuntuvat rakastavan tätä leffaa, mutta tavallinen kansa taitaa tietää tällä kertaa paremmin.

Ylitsevuotava hype

En ole ihan varma miten tulen selviämään tämän kuluvan puolenvuoden. Jo kolmen aivan tajuttoman kovan leffan traileri on saavuttanut nörttiaivoni ja olenkin nyt aivan hypen valloittama. Yksi näistä kolmesta kovasta saa sattumoisin ensi-iltansa ensi viikolla ja voi pojat kuinka sekaisin lupaan taas olla seuraavat kaksi kuukautta!

Star Wars: The Last Jedi

Ensi-ilta: 15.12.2017

Hypetaso: 12/10

Tätä on odotettu nyt melkein kaksi vuotta kuin kuuta nousevaa! Wait, that's no moon? Saamme vihdoinkin Luke Skywalkerin takaisin valkokankaalle! Se yksinään riittää nostamaan hypetasoa, mutta kun nämä uudetkin näyttelijät ovat niin loistavia! Daisy Ridley, John Boyega ja Oscar Isaac toivat jokainen jotain uutta, mutta tuttua Star Wars universumiin. En jaksa siis olla kehumatta näitä nuria lupauksia. Saamme myös tietää miten Carrie Fischer kirjoitetaan ulos sarjasta, miten Kylo Renistä tuli se mikä hän on. Myös Snoke saa enemmän aikaa ruudussa sekä meille selviää Poe Dameronin rakkausihastus (I wish). Joka tapauksessa tulette saamaan yliannostuksen Star Wars hypeä tämän blogin suunnalta, joten pahoittelen jo etukäteen!

Avengers: Infinty War

Ensi-ilta: 4.5.2018

Hypetaso: Thanos/10

"Fun isn't something one considers when balancing the universe. But this... does put a smile on my face." Thanos. Thanos thanos, thanos thanos thanos thanos? Thanos. Pikkuisenko kauan ollaan odotettu tätä titaania valkokankaalle. Odotus toki palkitaan vasta kun Thanos osoittautuu oleman jotain muuta kuin Marvel -leffojen susihuonosti kirjoitettu vihulainen. Infinity Warin traileri on täynnä kaikkea pientä kivaa mitä on mukava spekuloida. Kuka kuolee? Saako Thanos kaikki kivet itselleen? Mitä kapu on tehnyt kaikki nämä vuodet? Missä on Nick Fury!? Ainakin osaan näistä saamme vastauksen keväällä. 

Jurassic Park: Fallen Kingdom

Ensi-ilta: 22.6.2018

Hypetaso: 9 dinoa/10

Vaikka Jurassic World olikin melkoinen box office hitti, pääsin itse pettymään pahan kerran tuohon reboottiin. Chris Pratt on rakkaus ja dinosaurukset on elämä, mutta silti nämäkään eivät pelastaneet kliseistä, huonosti käsikirjoitettu toimintaleffaa, joka oli hukannut miltei kaikki rakkaat elementit alkuperäisestä Jurassic Parkista. Tuolloin hypeen minut sai mukaan mikäpä muu kuin nostalgia ja tunnusmusiikki. Tällä kertaa olen vähän varautuneempi, enkä anna niinkään pinnallisen asian kuin tunnusmusiikki... damn... tuo tune on ihan saatanan hyvä! DINOJA DINOJA! UUSIA DINOJA! Näittekö sen trailerin t-rexin? Ei juma! On se vaan aina niin upea ilmestys ja se karjaisu! OMG. Tahdon nähdä uuden dinoleffan! 

Onnea teille rakkaat lukijani. Mikäli joku noista ei ole mieleen niin kannattaa ignorata seuraava puoli vuotta blogistani. Koitan hillitä itseäni, mutta mitäpä minä luonnolleni mahdan! Hypejuna saapuu perille vasta kun olen lypsänyt kaiken irti näistä rainoista.

25 kertaa minä!

Harvemmin tulee tehtyä näitä henkilökohtaisempia päivityksiä, mutta tälle viikolle niitä mahtuu jopa kaksi! Syy miksi halusin tehdä taas minusta kertovan tekstin on se, että täytän huomenna 25! Se on niin kuin neljännes vuosisata joka tuntuu todella isolta jutulta! Halusin juhlistaa itseäni siten, että tutkin elämääni vaikuttaneita asioita jokaiselta vuodelta vuodesta 1992 aina tähän vuoteen saakka. Varmaankaan mitään suuria yllätyksiä tällä listalla ei ole, mutta ainakin jotain mielenkiintoisia pikkuseikkoja saattaa minusta paljastua. Ennen kuin leimaatte minut jälleen itsekeskeiseksi luuseriksi niin tämä on ehkä tavallaan enemmän omaksi iloksi tehty teksti johon on sitten kiva palata kymmenen vuoden päästä. :)

1992 - Synnyin

Helmikuussa 1992 tosiaan synnyin ja siitä lähtien on tullut tutkittua tätä alati muuttuvaa maailmaa. Samana vuonna syntyi myös muutamat tämän hetken kuumimmista nimistä elokuvien saralla ja etenkin kaiken maailman kivojen nörtti juttujen parissa työskenteleviä sellaisia! Daisy Ridley ja John Boyega Star Warsista, Ezra Miller Justice Leaguesta ja Alexander Ludvig ja Josh Hutcherson Nälkäpelistä. Kaiken lisäksi jaan syntymäpäivän Taylor Lautnerin kanssa. 1992 oli nörttien vuosi!

1993 - Jurassic Park

Nuorempana olin ihan hitonmoinen Dinosaurus-fani. Tiesin kaikki lajit ja yksityiskohdat kaikesta! (Tai ainakin luulin tietäväni). Jurassic Park on edelleenkin yksi 90-luvun parhaista leffoista ja onhan dinosaurukset edelleen tosi siistejä! 

1994 - Frendit

Vuonna 1994 alkoi yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä sitcom -sarjoista. Ketään ei varmaan yllätä, että en tosiaan vielä kolme vuotiaana sarjaa seurannut, mutta teini-ikäisenä se nousi aika kovaksi jutuksi! Voisin melkein syyttää Frendejä siitä, että pidän edelleenkin sitcomeista, mutta ennen kaikkea sarjan syytä on sarkastinen huumorintajuni. Kiitos Chandler.

1995 - Pixar

Kaikille lapsille animaatioleffat on se ykkösjuttu. Olen ihan tyytyväinen siihen, että elin animaatioiden kulta-ajan lapsena. Varmasti siitä syystä edelleenkin animaatiot on tosi kova juttu. Etenkin Pixarin ja Studio Ghiblin tuotanto on aivan järjettömän hyvää. Vuonna 1995 ilmestyi siis Toy Story, eli ensimmäinen kolmiuloitteinen animaatioleffa tai kuten minä niitä kutsuin: "huffpuff-leffa".

1996 - Pokémon

Ehkäpä yksi suurin vaikuttaja elämääni on ollut tuo Nintendon paras pelisarja eli Pokémon. Ken Sugimori eli Pokémonien alkuperäinen piirtäjä oli ja on yksi idoleistani ja kopioimalla hänen töitään opin todella paljon piirätmisestä. Pokémon pelejä olen pelannut Goldista asti ja kortteja olen kerännyt siitä asti kun sain ensimmäisen sellaisen käteeni!

1997 - Harry Potter

Olen todella huono lukemaan kirjoja tänä päivänä ja taitaa olla vain yksi kirjasarja jonka olen alusta asti lukenut loppuun saakka. J. K Rowling teki lapsuudestani ja nuoruudestani taianomaisen maailman ihanimmilla hahmoilla ja tapahtumilla. 1997 ilmestyi ensimmäinen Potter kirja, mutta itse luin Viisasten Kiven vasta muutama vuotta ilmestymisen jälkeen.

1998 - Crash Bandicoot 3: Warped

Pleikkari oli myös iso juttu lapsuuttani. Vuoron perään pelattiin veljen kanssa erilaisia pelejä, oli pelipäivät ja pelikiellot. Joskus tuli heitettyä ohjaimella veljeä tai seinää kun meni pelit pieleen. Monet parhaimmat pelit joita olen pelannut löytyvät Playstation ykköseltä ja yhtenä parhaimapana seikkailupeli Crash Bandicoot 3: Warped vuodelta 1998.

1999 - Kouluun

Jos en nyt ihan väärin laskeskellut niin 1999 menin kouluun. Pieni kyläkoulu nimeltään Kirstinkallion koulu on se, missä vietin ensimmäiset neljä kouluvuotta. Koulu oli sopivan pyöräilymatkan päässä ja pienen kokonsa vuoksi siellä oli helppo ystävystyä kaikkien kanssa. Omalla luokallani oli kuusi oppilasta joista yksi on edelleenkin hyvä ystäväni. Kirstari oli siitä hyvä, että jokainen sai olla oma itsensä eikä ketään jätetty yksin.

2000 - Legend of Zelda: Majora's Mask

Eräs suosikkipeleistäni ilmestyi vuonna 2000. Zelda-pelit ovat olleet myös todella kovassa suosiossa ja parhaimpana juuri tämä Majora's Mask. Nintendo 64:lla en peliä ikinä päässyt pelaamaan, mutta muutaman vuoden päästä Gamecube versiota. Sen lisäksi ostin toissa vuonna pelin myös 3DS versiona ja edelleenkin se on yksi parhaimpia pelejä ikinä!

2001 - Tove Jansson (1914 - 2001)

Eräs harmittavimmista asioista tässä maailmassa on se, että tavallaan olisin voinut joskus jopa tavata Toven. Tove Jansson kuoli 2001, mutta jätti arvokkaan kulttuuriperinnön taakseen, Muumit. Tove on yksi minun suurimmista idoleistani ja arvostan hänen tuotantoaan aivan älyttömän paljon!

2002 - Lilo & Stitch

Disneyn animaatiot! Olen nähnyt lähes tulkoon kaikki Disney klassikot, mutta yksi on edelleen ylitse muiden ja se on vuonna 2002 ensi-iltansa saanut Lilo & Stitch. Käytän edelleenkin todella paljon erilaisia quoteja tästä leffasta päivittäin...

2003 - Big Fish

On vaikea sanoa milloin aloin oikeasti oikeasti fanittamaan elokuvia. Yksi tekijä kuitenkin oli Tim Burton, jota fanitin teininä suuresti. Ymmärsin tuolloin, että ohjaajalla voi olla oma tyyli jonka oikeasti tunnistaa leffasta toiseen. Big Fish on varmaankin suosikki elokuvani Burtonilta ja ehkä juuri sen takia, että se ei ole niin selkeä Burton leffa, vaikka siinä kaikki elementit siihen onkin.

2004 - Sarjakuvat

Alakoulun loppupuolella aloin todenteolla ajattelemaan, että minusta tulee isona sarjakuvapiirtäjä. Minulla oli tuolloin kaikkein eniten ideoita ja hahmoja sarjiksiin ja edelleenkin minulla on talleessa satoja sivuja luonnoksia ja tarinoita! Ehkä minusta vielä joskus tulee sarjakuvapiirtäjä, kuka tietää!

2005 - Doctor Who

Doctor Who palasi vuonna 2005 aivan uudella konseptilla ja satuin sitä vahingossa YLEltä katsomaan. Christoper Eccelston oli todella siisti Tohtori joka vetosi nuoreen minään. Koko Doctor Who vain upposi tosi hyvin tälläiseen nuoreen scifi-faniin ja parasta on se, että voin edelleen sanoa että fanitin Doctor Whota ja ennen kuin se oli coolia! Eli ennen Tennantia.

2006 - P!nk - I'm Not Dead

Jossain kohtaa yläasteen alussa aloin kuunnella musiikkia. Se oli jotenkin todella outoa ja noloa kertoa kavereille, että pitää musiikista. Ehkä tää oli vaan joku poikien juttu, mutta musiikkia ei kuunneltu, etenkään naislaulajia. Fanitin ensin Gwen Stefanin tuotantoa, mutta kun P!nk julkaisi albuminsta I'm not Dead vuonna 2006, olin aivan myyty. P!nk on edelleen yksi suosikki artistini ja olenkin häntä käynyt kahdesti katsomassa livenä!

2007 - Fullmetal Alchemist

En muista milloin meille tuli subtv, mutta ainakin Dragon Ball oli silloin Cell-sagaa aloittelemassa. Pari vuotta sen jälkeen eli 2007 subilta alkoi eräs parhaimmista animeista ikinä eli Fullmetal Alchemist! Rakastuin oitis tuohon maailmaan ja vasta sen jälkeen kun aloin lukea mangaa ja katsoa FMA: Brotherhood animea toden teolla rakastuin tähän! Kiitos Hiromu Arakawa, sait minut pitämään mangasta!

2008 - Marvel Cinematic Universe

Vuonna 2008 Iron Man elokuva avasi tien kokonaiseen leffa universumiin supersankareita. Tuolloin en vielä ravannut leffassa katsomassa jokaikistä MCU -leffaa, mutta tänä päivänä ne ovat kaikki must see -tavaraa. Parin vuoden sisällä tuonkin pitäisi huipentua Infinty War -leffoihin ja saamme heittää hyvästit monille hienoille hahmoille jotka Marvel on yhdessä Disneyn kanssa tuonut valkokankaalle!

2009 - Don Rosa

Tapasin Lahden Suurhallissa vihdoin yhden elämäni suurimmista sankareista vuonna 2009. Don Rosa oli se kovin sarjakuvien tekijä kun olin nuori ja edelleenkin hän on todella insipiroiva vaikkei enää piirräkkään sarjakuvia. Don Rosa on vaikuttanut myös paljon piirrostyyliini ja ihailen edelleen hänen Ankka-tuotantoaan.

2010 - Inception

Nyt voi sanoa, että leffojen fanitus alkoi oikeasti olla sitä luokkaa, että alkoi oikeasti tajuamaan millainen on hyvä elokuva. Taisin katsoa ensimmäisen Oscar-gaalanikin tuolloin kun Inception oli ehdolla. Inceptionissa kulmunoituu monta asiaa joita rakastan: Christopher Nolan, Hans Zimmer sekä loistava näyttelijäkaarti ja näyttävät erikoistehosteet! Edelleen eräs suosikkileffoistani.

2011 - Ylioppilas

Lukio ohi ja kohtailset paperit ulkona. Kirjoitin psykologian ja uskonnon reaaleina joista jälimmäisen paremmin eli M. Lukio oli hienoa aikaa elämässä ja nyt kaduttaa etten ottanut enempää irti sen hienouksista! Pari uutta ystävääkin sain sieltä. Samana vuonna tein myös ensimmäisen ison ulkomaan reissuni Lontooseen serkkuni kanssa. Aloitin myös tämän blogin kirjoittamisen tuolloin. Aivan huikea vuosi oli tuo!

2012 - Elämänmuutoksia

Vuosi 2012 oli todella täynnä tapahtumaa. Olin intissä sen pari kuukautta, palasin takaisin Prismaan töihin, erosin. Kaiken maailman ihmeellisiä asioita mahtui tähän, mutta ehkäpä kaikkein paras oli kuitenkin se kun tapasin tämän paremman puoliskoni loka-marraskuussa 2012. Siitä asti ollaan toisiamme jouduttu katselemaan!

2013 - Batman: Death of the Family

Jos joku ei tiedä niin rakastan Batman sarjakuvia! Eräs suosikki tarinoistani on vuoden 2013 julkaisu Death of the Family. Tarina on klassinen Jokeri tarina Earth 52 maailmasta. Sen tekijöinä ovat Scott Snyder sekä piirtäjä Greg Capullo. Muita suosikki Batman tarinoitani ovat Heart of Hush, Killing Joke sekä Year One.

2014 - Sia - 1000 Forms of Fear

Ah, Sia. Tämän hetken ehdoton suosikkini musiikin saralla. Joka ikinen Sian biisi koskettaa minua jollain tavalla syvältä sisältä ja etenkin tämä 1000 Forms of Fear -albumi on jotain niin upeaa! Levyltä löytyvät hitti biisit Chandelier, Big Girls Cry sekä oma suosikkini Elastic Heart. Sia on myös upea ihminen kaikin tavoin ja täydellinen roolimalli!

2015 - Star Wars: the Force Awakens

Aina Episodi III:sta asti olen ollut aivan tajuton Star Wars nörtti. Kaikki tieto mitä Tähtien sotaan liittyy on ollut pakko ahmia niin sarjakuvien kuin tv-sarjojenkin puolesta. Kaikkein parhainta Star Wars tavaraa ovat kuitenkin ne itse elokuvat joista parhaimpana vuoden 2015 Force Awakens. Vanhoista Uusi Toivo sekä Imperiumin vastaisku ovat myös täydellisiä rainoja!

2016 - Overwatch

Viimeistä viedään! Kuten huomata saattaa niin elokuvat, sarjakuvat ja pelit ovat olleet todellakin iso osa elämääni, niin myös viimeisimpänä oleva Overwatch. Overwatch toi minut ampumapelien pariin, mutta ei niinkään genrensä vaan ihastuttavien hahmojensa takia!

Tässä siis kiteytettynä minä. Paljon muutakin tietysti mahtuu minun nörttielämään, mutta ehkä nämä voisi olla jotain kohokohtia. Jos joku haluaa tehdä samanlaisen itsestään vuosipäivänään tai ihan vaan muuten niin siitä vaan! Tää oli yllättävän hauskaa ja haastavaakin :)

Rogue One: A Star Wars Story

Vuosi 2016 on ollut aika lailla melkoinen pettymys elokuvien suhteen. Civil Waria ja Deadpoolia lukuun ottamatta lähestulkoon kaikki niin sanotut nörttileffat ovat olleet pienoinen pettymys. Maailmanloppu ei tullut X-men Apocalypsessä ja Dorykin löydettiin aika helposti sieltä Pixarin huonoimpien leffojen listalta. Ihmeolennot olivat ihan siistejä, mutta niiden olinpaikat melko kökköjä ja itsemurharyhmässäkin vain Harley Quinn onnistui. Enkä edes aio puhua Zack Snyderin Dawn of Justicesta. Valitettavasti Rogue One jatkaa tällä pettymysten linjalla.

Syy pettymykseen on osittain minun itseni aiheuttama. Kaikkien noiden pettymysten jälkeen latasin kaiken toivon tähän uuteen Star Wars leffaan johon "ei vain voi pettyä". Olin kuitenkin vähän väärässä. Rogue One ei ole huono elokuva, ei todellakaan! Kun verrataan kaikkeen tuohon shaibaan mitä listasin tuossa yläpuolella, on Rogue One loppuvuoden kirkkain tähti. (Muistutuksena, että vertaan nörttileffat erikseen niin sanottujen "oikeiden" leffojen kanssa, joten huikea Arrival nyt vain ei ole edes verrattavissa näihin!) Rogue One ei yllä samalle tasolle Force Awakens leffan kanssa ja hädin tuskin kilpailee edes Prequal trilogian kanssa. Nimensä mukaan Rogue One on "Tähtien Sota tarina", jonka olisi melkein yhtä hyvin voinut lukea vain kirjana tai sarjakuvana. Ainoastaan meille tosi faneille se tuo pikkuisen lisää lore-tietoa Tähtien Sota universumista ja muutamia pieniä pärinäväristyksiä.

Rogue One erottuu monellakin tapaa muista Star Wars -saagan leffoista. Ensinnäkin se on ensimmäinen ikinä live-action Spin-off elokuva tuohon universumiin mikä on sinällään jo jotain uutta. Elokuva rikkoo monia Star Wars perinteitä ja kliseitä, se esimerkiksi jättää kokonaan pois rullaavien alkutekstien osuuden, mikä oikeastaan oli ehkä ihan hyväkin. Miksi kertoa asioita joita tapahtui Episodi III aikana tai vähän sen jälkeen kun voidaan vain antaa ihmisten itse keksiä tuohon pieneen aukkoon täytettä. Sitä paitsi, tämä on oiva tapa erottaa niin sanotut pääelokuvat spin-offeista. Suurin muutos oli kuitenkin John Williamsin selkeä puuttuminen. Vaikka Giacchino osaa kopioida Williamsin musiikkia, silti ne pienet puutokset huomasi. Monessakin kohdassa mietin, että tähän kohtaan Williams olisi laittanut sellaisen tai tälläisen nuotin.

Nyt en voi enää luvata etteikö tulisi spoilereita, joten luethan vasta kun olet leffan nähnyt! Eli siis juoneen, näyttelijöihin ja easter eggeihin. Rogue Onen juoni on melko ennalta arvattava siitä syystä, että meillä on neljä elokuvaa materiaalia tämän leffan jälkeen tapahtuneita asioita. Päähenkilönä toimii Felicity Jonesin esittämä Jyn Erso, jonka isä Galen Erso (Mads Mikkelsen) on ollut mukana luomassa Kuolontähteä imperiumille. Nyt kapinalliset tahtovat, että Jyn ottaa yhteyttä vanhaan mentoriinsa Saw Gerreraan jolla ilmeiseti on tietoa Galen Erson olin paikasta. Syy miksi kapinalliset tahtovat löytää Galenin ja teloittaa tämän kun Kuolontähti on jo valmis jäi minulle hieman epäselväksi.

Saamme siis hieman valoa siihenkin kuinka Kuolontähden rakentaminen on tapahtunut ja näemme myös kuinka viimeinen pala asetetaan valmiiseen planeetan tuhoajaan. Force Awakens esitteli meille monia uusia mielenkiintoisia hahmoja joihin rakastuimme oitis, Rogue One ei tälläistä herkkua tarjoile sillä jokainen edes vähän mielenkiintoinen hahmo jää todella pintaraapaisulle. Diego Lunan hahmolle Cassian Andorille olisin suonut paremmat kemiat päähenkilön kanssa eikä sellaista kiusallisen epämiellyttävää romanssikakkaa jota nyt yritettiin väenväkisin leffaan tunkea. Elokuvan kirkkaimmaksi tähdeksi nousi melkeinpä Alan Tudykin esittämä droidi K-2SO sekä sokeaa jediuskovaista Chirrut îmweä esittänyt Donnie Yen.

Easter eggejä tai muita pieniä kiksien aiheuttajia oli tasaisesti pitkin elokuvaa. Hienoa oli nähdä mitä kaikkea kivaa erikoistehosteilla oli saatu aikaan! Kun näin Suurmoffi Tarkinin luotuna CGI -hahmona takaisin ruudulle olin aivan innoissani! Myös Bail Oragnan, C-3PO:n ja R2D2:n näkeminen olivat aivan huikean kivat kokemukset, mutta mikään noista edellisistä ei vedä vertoja sille viimeisten sekuntien aivan upealle nuorelle Leia Organalle, joka myös tietokoneella luotu! Aivan huikean kiva easter egg ja sinetti sille, että tosiaan Episodi IV jatkuu lähes suoraan Rogue Onen jälkeen! Hauska pikkufakta tähän väliin, että Anthony Daniels on nyt ainut näyttelijä, joka on esiintynyt kaikissa kahdeksassa Star Wars elokuvassa.

Muutamia viittauksia oli myös Rebels -animaatio sarjaan kuten viimeisessä avaruustaistelussa näkyvä Ghost -niminen VCX-Light Fighter alus joka siis Rebels sarjan hahmon Hera Syndullan omistama alus. Myös kenraali Syndullan nimi mainitaan ohimennen kapinallisten tukikohdassa.. Joku myös väitti, että Rebels -sarjan uskollinen droidi Chopper vilahtaa jossain kohtaa, mutta koska itselläni ei ole tästä varmuutta niin en pidä sitä vielä faktana.

Kuten mainitsin niin elokuva ei ole huono. Se on ehkä huono Star Wars leffa, mutta oikeastaan sen kuuluukin olla. Rogue One on täyteleffa, jonka tarkoitus on tarjota lisätietoja Tähtien Sota universumista tosifaneille. Mikäli et ole yhtään Star Warsia nähnyt, kannattaa sinun ehkä jättää tämä väliin. Faneille suosittelen lämpimästi ja varaamaan Episodi IV:n läheisyyteen, sillä tämän leffan jälkeen todellakin haluat nähdä, mistä kaikki alkoi!

Han Solo, se nuorempi

Kun Disney ilmoitti tuovansa elokuvateattereihin Han Solon oman elokuvan vuonna 2018, olen varma että muutkin kuin minä huusivat kovaan ääneen EI! Ainakin minua harmittaa ihan pirusti, että Hanista tehdään elokuva, joka kertoo tämän nuoruudesta ennen Episodi IV:tä. Miksei mielummin sitten se Obi-Wanista tai Boba Fettistä kertova elokuva, jos kerran pitää jostain hahmosta tehdä? Ongelmaksi kun tulee se, että Han Soloa ei voi näytellä enää jo harmaantunut Harrison Ford vaan täytyy palkata uusi, nuori näyttelijä tilalle.

Loppuviikosta tuli tieto, että kuka tähän haastavaan rooliin on valittu ja kuten arvata saattaa pienoinen someraivohan siitä nousi. Rooliin on valittu muun muassa Hail, Caesar! -elokuvasta tuttu Alden Ehrenreich, joka huvitti katsojia jurona, vähä-älyisenä länkkärinäyttelijänä, Hollywoodin kultapoikana. Suurin osa negatiivisista kommenteista huutaa sitä miksei rooliin valittu ketään Harrison Fordin näköistä, ja tästäkös minä raivostuin.

Ehremreich ei ole minulle tuttu näyttelijä ennestään. Ainoastaan tuossa Hail, Caesarissa sain pienen vilauksen siitä mihin herra pystyy ja täytyy sanoa, että oli oikeastaan ainut asia mistä elokuvassa pidin. Jos unohdetaan kokonaan se fakta, että on täysin shaibaa, että Hanista tehdään se omma elokuva niin en toisaalta voisi kuvitella ketään parempaakaan näyttelijää rooliin. Kertokaa minulle, milloin Disney on pettänyt teidät roolituksillaan? Tom Holland - Spider-Man? John Boyega - Finn? Johnny Depp - Hullu Hatuntekijä? Sitähän minäkin. Ehrenreich ei mielestäni ansaitse ollenkaan lokaa niskaan siitä, että haluaa olla nuori Han. Uskon, että herra tulee ylittämään kaikki odotukset ja voimme vain todeta, että hienosti veti. 

Jos saisin päättää, elokuvaa ei koskaan tulisi, mutta kun en voi sille mitään niin otan sen ilomielin vastaan Star Wars elokuvana. Älkää langetko mollaamaan Ehrenreichiä, pyydän. Ei ole näyttelijän vika, että ei näytä Harrison Fordilta. Kumman mielummin ottaisitte, Fordilta näyttävän c-luokan näyttelijän vai näyttelijän, jonka minäkin uskon saavuttavan urallaan vielä jotain suurta? Niimpä.

Kauan sitten kaukaisessa Nepalissa, eli kuningatar ja tämän tyttöystävä...

Stormpilot on näiden kahden shippinimi

 Hollywoodista päivää! Vitsi vitsi, en minä oikeasti ole missään sen kummallisemassa maastossa kuin Helsingissä. Tahtoisin nyt puhua tuosta nimihirviöstä, jota voitaisiin otsikoksikin kutsua. Viimeisen viikon aikana on leffa-maailaan kuulunut kummia ja ainakin minä olen vähän närkästynyt näistä muutamasta pienestä yksityiskohdasta, jotka tulemme tai emme tule näkemään valkokankaalla lähivuosina. Nyt tulee kolme asiaa, jotka ovat kaikki ajankohtaisia ja joista meidän pieni kansammekin osaa pahoittaa mielensä, ainakin netin keskustelu foorumeilla. Aloitetaan sieltä kaukaisesta galaksista!

Kuten monet varmasti tietävät tai ainakin ovat minun kauttani kuulleet niin monet Star Wars tuotantotiimin henkilöt (J.J Abrams, Oscar Isaac ja Rian Johanson) ovat vihjailleet, että tulevaisuudessa Star Warsiin saataisiin avoimesti homoseksuaali hahmo. Okei, minä ainakin olen todella innoissani tästä asiasta ja monet muutkin Star Wars fanit (etenkin Stormpilot fanit) toivovat tätä! Itse näen mahdollisena nimenomaan sen, että Poe Dameron on mahdollisesti tämä hahmo. No kaikki hyvin galaksissa kun fanit pyytävät tätä ja toiset fanit itkevät kauhusta. Ongelmaksi tämä mielestäni mudostui vasta nyt kun GLAAD -lehti alkoi vaatimaan, että Disney tuo homohahmon Star Wars universumiin. Yhtäkkiä tuo fanien kaino pyyntö muuttuikin kunnolliseksi agendaksi...Tällöin mielestäni Disneyn ei edes tarvitsis tehdä homohahmoa, ihan vaan sen takia ettei se vaikuta juuri siltä että se on pakotettu... Jos juonen takia on hyvä, että Poe pussaa Finniä niin ainakin minä olen 100% sen takana, jos näin ei tapahdu niin maailma menee eteenpäin. Typerä GLAAD nyt vaan meni sorkkimaan tätä ja uskon, että se voi vaikuttaa jopa negatiivisesti tähän....

Elsa on yksi minun suosikki Disney "Prinsessoista"

Jatketaan samalla linjalla. Let it go, laulettiin muutama vuosi sitten yhteen ääneen koko maailman kanssa kun Frozen sulatti kaikkien sydämet. Kuningatar Elsasta on tullut yksi LGBT -yhteisön ikoneista tämän "kaapista tulon" jälkeen. Eli kun Elsa vapautti jäävoimansa ja päätti elää sellaisena kuin on. Nyt nettikampanja haluaa, että myös Elsa löytää rakkauden ja nimeonmaan naispuolisen sellaisen! Olisi todella rohkeaa Disneyltä tehdä tämä, mutta en tiedä löytyykö siltä firmalta munaa niin paljon, jotta voisi näin käydä. Kunhan GLAAD ei ala sorkkimaan tätäkin ja muutenkin LGBT -yhteisö antaa asioiden tapahtua omalla painollaan niin olen todellakin lesbo-Elsan kannalla! Liika homouden pakottaminen heteronormatiiviseen maailmaan ei aiheuta muuta kuin pahaa mieltä puolin ja toisin.

Scarlett Johansson Ghost in a Shellin promokuvassa

Sen sijaan kolmas asia, joka mielestäni vaatisi jo pakottamista on seuraava. Aiemmin tänä vuonna puhui Oscar gaalasta ja siitä kuinka maailma meni sekaisin kun tummaihoiset eivät ole ehdolla. Asiahan on niin, että Hollywood oikeasti syrjii tummia ja latinoita, mutta vain sen takia koska yleisö odottaa niin. Sen sijaan en ymmärrä miksi live-action Ghost in a Shellin on roolitettu Scarlett Johansson (kaikkea hyvää hyvälle näyttelijälle!). Hahmon nimi on Kusanagi, mikä ei siis todellakaan viittaa mihinkään aasialaiseen. Kuten ei myöskään George Takei, joka twiittaili siitä miksi Tilda Swinton on roolitettu Anchient Oneksi Doctor Strangeen. Episodi tuossa vähän jo kertoilikin, mutta tiivistettynä: Swinton roolitettiin tähän, koska pelätään miten kiinalaiset katsojat suhtautuvat siihen, jos elokuvassa nähdään Nepalin Tiibet ja aasialainen näyttelijä. Jännä jutu kun paikan vaihtaminen Katmanduuhun ei riittänyt vaan myös aasialaisesta näyttelijästä oli luovuttava... Kannattaa lukea tuon linkin takaa, mitä Takei on jutustellut. Miehellä on ihan pointti tuossa.

Tässä muutama asia jotka minun sydämeltäni löytyi tältä viikolta. Olin niin tuohtunut tätä kirjoittaessa (etenkin tuota viimeistä juttua) etten todellakaan tiedä saako kukaan taas mitään selvää! Mutta ei mulla nyt taas muuta!

John Williams

Kuten monet teistä tietääkin, on elokuvamusiikki minulle todella iso asia. Kuuntelen luvattoman monia tunteja viikoittain leffamusaa niin Youtubesta kuin Spotifystäkin, mutta minkäs teet jos se on juuri sitä itselle sopivaa rentouttavaa musiikkia. Tällä kertaa ajattelin kertoa teille yhdestä säveltäjästä, joka ei suinkaan ole se kaikkein lempparein, mutta jonka musiikki on ainakin minun elämässäni hyvin tärkeässä roolissa.

En ole varma pääseekö legendaarinen säveltäjä John Williams edes top 5 lemppari säveltäjäni listalle, mutta ainakin kymmenen parhaan joukosta hän löytyy! Toki tämä on sellainen lista, joka muuttuu vuosittain eikä ole kiveen hakattu, mutta tällä hetkellä Williams on selkeästi taas noussut suosiooni.

Pikafaktat Williamsista:

Syntynyt 1932 Yhdysvaltojen New Yorkissa

Säveltänyt lukuisiin klassikko elokuviin musiikkia kuten E.T, Star Wars ja Tappajahai

Miehellä on taskussa 5 Oscaria ja hän on ollut ehdolla 50 pystiin, pitää tällä hetkellä ennätystä elossa olevasta henkilöstä jolla eniten Oscar -ehdokkuuksia.

Kirjoitin tämän koska halusin tutkia, että mitkä ovat ne kaikkien aikojen suosikki sävellykseni herralta. Ensin meinasin valita siten että pohtisin kokonaisten leffojen koko soundtrackiä, mutta päädyin valitsemaan vain yhden raidan per elokuva ja vertailla niitä keskenään.

#5 Raiders March/End Credits
Elokuva: Indiana Jones Riders of the lost ark (1981)

Indiana Jones on yksi monista lapsuuden sankareistani. Williamsin luoma tunnari on ikivihreä ja kaikkien tuntema (vaikkei olisi itse leffoja nähnytkään).  Se myös antaa katsojalle juuri sen oikean tunnelman mitä tri. Jones sankarillisen olemuksensa kanssa antaa, vaikka olisikin keskellä humoristista takaa-ajoa.

#4 Anakin vs. Obi Wan
Elokuva: Star Wars Episodi III: Sithin Kosto (2005)

Star Wars on täynnä mahtavia kappaleita. Vaikea valinta oli, että mistä elokuvasta valitsen ja minkä. Imperial March ja Force Theme ovat vähintään yhtä hyviä kuin tuo Anakin vs. Obi Wan, mutta joku tuossa eeppisessä taistelumusiikissa on aina iskenyt minuun. Upeasti toteutettu taistelu keskellä laavaplaneetta Mustafaria ja Darth Vaderin synty... Jotain niin siistiä!

#3 Theme from Jurassic Park
Elokuva: Jurassic Park (1993)

Kuka tykkäsi dinoista kun oli pieni? Kuka rakasti Jurassic Parkia? Minäminäminä! Tunnari on niin upean majesteettinen ja joka kerta kun tämän kuulee, tuntuu kuin sinua kutsuttaisiin itsekin tulemaan puistoon. 

#2 Scavenger
Elokuva: Star Wars Force Awakens (2015)

Okei, huijaan vähän sillä en voi olla sivuuttamatta uutta Star Wars elokuvaa, jonka soundtrack saa minut pillittämään kerta toisensa jälkeen. Minkä minä sille voin, että Reyn tunnari ja etenkin raita nimeltä Scavenger on aivan ihatusttava! Kohtaus missä musiikki soi, kulkee täysin käsikädessä sen tunnelman kanssa mitä J.J Abrams yhdessä Williamsin kanssa halusi saavuttaa. Loistava soundtrack koko leffassa!

#1 Hedwig's Theme
Elokuva: Harry Potter ja Viisasten Kivi (2001)

Ensimmäisenä on minulle kaikkein henkilökohtaisin kipale. Kuulun siihen sukupolveen joka kasvoi lukien Harry Potteria ja kun elokuvakin tuli, olin aivan myyty. Kaiken kruunaa tunnusmusiikki, joka kulkee läpi kaikkien kahdeksan elokuvan sekä tulevassa Fantastic Beasts and Where to find them.

Varmasti tulen saamaan turpaan tästäkin listasta. Williams kuitenkin on sen verran iso säveltäjä, että kaikilla on ne suosikki sävellyksensä häneltä. Valitsin aika mainstream -sävellykset, mutta jos joku ei vielä ole huomannut niin sitähän puolet minun lemppari asioistani on! Nauttikaa nyt kuitenkin näistä, ei mulla nyt taas muuta!

Taas tulee ravattua leffassa....

Tällä kertaa taas vähän kevyempi päivitys, eli tuttuun tapaan trailereita leffoista jotka meidän jokaisen tulisi käydä katsomassa tänä vuonna! Ainakin niiden jotka haluaa kuunnella minun hypetystä aiheista! Kaikkien näiden lisäksi tottakai tulee käytyä katsomassa monia monia muitakin, mutta nämä on ne minun must see elokuvat tältä vuodelta, nauttikaa. :)

Captain America: Civil War

X-men: Apocalypse

Suicide Squad

Fantastic Beasts and Where to Find Them

Doctor Strange

Rogue One: A Star Wars Story

Valinnan vaikeus...

Oletteko koskaan yrittäneet miettiä mitkä kymmenen elokuvaa ovat suosikki elokuvianne? No tälläiselle lista- ja pakkomielletyypille se on joka päiväinen huolen aihe. Teen varmaan pari kertaa vuodessa aina listan top 10 suosikki leffoista ja suren sitä kuinka jotkut jäävät tuon listan ulkopuolelle. En osaa edes sitä top kymppiä laittaa parhaimmuus järjestykseen... Päätin vielä kerran kokeilla ja tällä kertaa siten, että listasin kaikki minun mielestäni viiden tähden elokuvat. Totta kai tämä voi muuttua joskus ja tähän varmasti tulee lisää sitä mukaa kun ikää tulee.

Anyway, sain tiivistettyä itselleni tälläisen top 28 listan (ei ole missään järjestyksessä). Kriteerinä oli, että jos minun täytyi miettiä kuuluuko leffa listalle niin silloin se ei kuulu sinne. Nämä sen sijaan tulivat automaattisesti kun ajattelin mitkä ovat suosikki elokuviani. Leffaihmiset saattavat tuomita minut nimeonmaan sen takia, että tuossa on suhteellisen uusia leffoja melkein kaikki. Aika vähän on edes ennen 2010 vuotta, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä, right?

Se mikä on minun mielestäni hyvä elokuva on melko vaikea määritellä. Tai ainakaan se ei ole kovin yksiselittteistä.  Kaikissa noissa leffoissa on joku hahmo joka on iskenyt minuun toden teolla kuten Star-Lord, Llewyn Davis tai Birdmanin Riggan. Joissain on kohtauksia jotka saavat minut itkemään kuten Harry Potter and Deathly Hollows part 1 "Unhoituta" -kohtaus sekä Up:in koskettava alkupätkä. 

Yksi erittäin kova tekijä on kuitenkin musiikki ja mestarisäveltäjät kuten Hans Zimmer, joka esiintyy monissa noista, sekä Joe Hishaishi ja Alexandre Desplat. Pyrin olemaan aina ennakkoluuloton ohjaajia kohtaan, vaikka minulla onkin muutama ihan oikea suosikki. Koskaan ei meinaan voi tietää milloin ohjaaja, josta et oikeasti kamalasti pidä yllättää, kuten Quentin Tarantino Kunniattomissa tai J. J. Abrams uudessa Star Warissa. Selkeästi olen myös massaleffojen suuri ystävä, mikäli tämä on kehumisen aihe? :)

Olisi kiva nähdä myös muiden vastaavia listoja suosikkielokuvista. Ainakin jos et ole koskaan kokeillut listaa tehdä oikeasti niin kokeileppa kuinka vaikeaa se on! Saa nähdä tapahtuuko listaan muutoksia tässä viikon sisällä kun menen katsastamaan uusia Oscar -ehdokkaita Revenantin ja Spotlightin, mutta tämä nyt taas tältä erää! :)