Christopher Nolan

Christoper Nolan on ehkä yliarvostetuin ohjaaja ikinä, mutta silti yksi ehdottomista suosikeistani. Nolanin elokuvan tunnistaa Zimmerin musiikista, Jonathan Nolanin käsikirjoituksesta, Tom Hardystä ja Michael Canestä sekä monista muista vakiovarustukseen kuuluvista ihmisistä. Laajat kuvakulmat, yksinkertainen dialogi, hämärä valaistus sekä tasainen värimaailma ovat myös melkoisen hyviä kuvaamaan Nolanin tyyliä. Itse kuulun Nolanin elokuvien kohderyhmään ja se vaikuttaakin usein mielipiteisiini hänen leffojaan arvostellessa. Eilen tuli katsastettua Nolanin uusin eli Dunkirk. Elokuva herätti jonkin verran keskustelua paremman puoliskon kanssa ja parhaiten kerronkin oman mielipiteeni kyseisestä elokuvasta laittamalla kaikki Nolanin ohjaukset paremmuusjärjestykseen. Etenkin top kolmonen on todella hankala laittaa järjestykseen ja se vaihteleekin hyvin paljon sen mukaan minkä olen viimeksi nähnyt. Vuoden päästä järjestys noille kolmelle voikin olla siis hyvin erilainen, mutta mennään nyt näillä! Laittakaapa Hans Zimmeriä soimaan taustalle niin käydään listan pariin!

#9 Memento (2000)

Memento on selkästi heikompi Nolan -elokuva kuin modernit kanssakilpailijansa. Memento on henkilökohtaisesti hyvin puuduttava elokuva, enkä oikein edes kahdenkaan katselukerran jälkeen ole päässyt jyvälle sen syvällisemmästä puolesta. Guy Pearce ei ole mikään lempinäyttelijäni ja vaikka elokuvan kerrontatapa onkin mielenkiintoinen ei se juurikaan tee minuun vaikutusta.

 #8 Insomnia (2002)

Toinen Nolanin kehnompi tapaus on Insomnia, trilleri, joka voisi ihan hyvin olla kenen tahansa ohjaama. Siinä ei esiinny juurikaan Nolanille tyypillisiä piirteitä eikä Al Pacino oikein vakuuta. Lopun twisti on ihan mielenkiintoinen ja pahiksen roolissa oleva henkilö (ei spoilata!) toimii oikeastaan ihan hyvin. Joka tapauksessa tämä elokuva ei saanut minua syttymään vielä Nolanille.

#7 Dunkirk (2017)
Nolanin uusin on hieman hämmentävä tapaus. Dunkirk on se elokuva, jota kriitikot ja fanit ylistävät yhteen ääneen ja minä ihmettelen suuresti mitä tässä nähdään erikoisena. Joudun koko ajan puolustelemaan itseäni kun sanon, etten juurikaan pitänyt kyseisestä leffasta. Jostain syystä juuri minun pitäisi rakastaa tätä leffaa, mutten saanut siitä oikeasti juuri mitään irti. Leffa sisälsi paljon hyviä intensiivisiä kohtauksia, mutten samaistunut yhteenkään hahmoon, mikä siis iso miinus minulta. Myös Zimmerin musiikki jäi jotenkin todella taka-alalle, eikä ikärajan asettaminen vain 16 ikävuoteen tehnyt ainakaan hyvää elokuvalle. Sotaelokuvana Dunkirk on vain keskinkertainen ja Nolan -elokuvana siitä puuttuu se jokin elementti. Dunkirk ei siis todellakaan noussut suosikkeihini eikä pärjännyt edes listan seuraavalle.

#6 Dark Knight Rises (2012)
Dark Knight Rises tuli sopivasti niihin aikoihin kun Batman -hypeni oli pahimmillaan. Dark Knightin jälkeen Batmanistä tuli se maailman kovin sankari ja vaikkei Risesissa päästä lähellekään edellisten osien tasoa, on se silti todella viihdyttävä Batman -fanin näkökulmasta. Zimmerin soundtrack ja Tom Hardyn suoritus Banena ovat ensiluokkaisia. Pienillä viilauksilla elokuvasta olisi saatu täydellinen, mutta toki pitää ymmärtää, että Dark Knightin jälkeisen tragedian vuoksi elokuvan käsikirjoitus meni melko lailla täysin uusiksi. Dark Knight Risesissa on monia upeita kohtauksia ja ehdottomasti yksi parhaimpia pahiksia valkokankaalla.

#5 Prestige (2006)
Prestige on yksi niistä elokuvista, jonka juonen ja twistin arvotan jotenkin todella korkealle. Hugh Jackman ja Christian Bale sopivat todella hyvin kilpailevien taikureiden rooliin ja Prestige tarjoilee muutenkin sellaisen todellisen Nolan-kokemuksen. Prestige yhdistelee hyvin yliluonnollisia aspekteja, mutta pitää toiminnan todella realistisena, tämäkin yksi Nolanille ominainen piirre.

#4 Batman Begins (2005)
Ah, kaiken hyvän alku ja juuri! Batman Begins on se elokuva mistä jokaikinen kerta unohtaa kuinka hyvä se onkaan! Alkusysäys täydelliselle Batman-trilogialle on laadukas kokemus, jonka parissa viihtyy niin Batman- kuin elokuvafanikin. Batman Begins on se elokuva, joka sai minut kiinnostumaan Nolanin tuotannosta. Myönnetään, että 2005-2006 en todellakaan ollut mikään leffanörtti, enkä käyttänyt vuodessa satoja euroja elokuviin. Silti, Batman Begins nappasi minut heti mukaan sen laadukkuudella sekä lähes täydellisellä Batman-tarinallaan.

#3 Inception (2010) 
Näitä kolmea en todellakaan ottaisi järjestyksessään kovin vakavasti. Niin kuin mainitsin aiemmin, top kolmonen on sellainen, joka muuttuu ihan fiiliksen mukaan. Tällä kertaa kolmantena on Inception, viikon päästä se voi olla toisena tai ensimmäisenä. Inception on ajalta, jolloin elokuvat todellakin tulivat osaksi arkeani. Ensinnäkin eräs Sini aiheutti minussa sellaisen elokuvafriikki palon, joka on jatkunut ihan näihin päiviin saakka. Inception on näyttävä, koskettava ja muutenkin täydellinen elokuvakokemus. Näyttelijät ovat huippuluokkaa, juoni ja musiikki toimivat aivan sairaan hyvin ja loppua kohden olen aivan kyynelissä! Inception on se elokuva, joka nosti Christoper Nolanin maailmankartalle ja sille tasolle, millä hän tänä päivänä on.

 #2 Dark Knight (2008)

Oho! Yön Ritari on tänään kakkosena! Dark Knight on se the Leffa, josta en lupuisi ikinä! En ole varma kuinka monta kertaa olen leffan nähnyt. Osaan suurimman osan vuorosanoista ulkoa ja ei varmaankaan kovin montaa kiveä ole kääntämättä elokuvan refeistä. Olen tarkastellut jokaisen yksityiskohdan, easter eggin ja viittauksen, että elokuvaa on mahdoton katsoa kanssani ilman hillitöntä pätemistä! Heath Ledger on 10/10 eikä leffassa ole oikeastaan mitään mistä voisin valittaa. Täydellistä fanserviceä, täydellistä Nolania!

#1 Interstellar (2014)

Melkein tekee mieli vaihtaa tuo Dark Knight ykköseksi...! Huomenna kadun tätä valintaa, mutta tänään Interstellar vei voiton! Interstellarissa on Hans Zimmerin parhain ja koskettavin soundtrack. Ensimmäisellä kerralla leffateatterissa en oikein ymmärtänyt Interstellaria. Olin vain sellaisessa oudossa tilassa, jossa sanoin ettei leffa ollut hyvä, mutta pidättelin itkua Finnkinolta kotiin. Sitten aloin purkaa elokuuvaa paremman puoliskon kanssa ja annoin itkun tulla. En voinut ymmärtää miksi elokuva aiheuttaa minussa tälläisen reaktion, joka kesti päviiä. Ensi hätään soundtrackin kuuntelu auttoi purkamaan tunnemyrskyä ja pääsin ajan kanssa tästä sekavuudesta yli. Kiinnyin todella hyvin hahmoihin ja heidän kohtalonsa olivat jotenkin todella rankkoja. Interstellar kosketti sisälläni jotain sellaista mitä en tiennyt olevan olemassa. Ehkä Interstellarin kuuluu olla ensimmäisenä tällä listalla...

Mitä mieltä sinä olet, mikä on Nolanin paras elokuva vai onko herra todellakin yliarvostettu? :)

Hans Zimmer Live on Tour

Tiedättekö sen tunteen kun istut täydellä Hartwall-areenalla ja odotat jännittyneenä, että esiintyjä saapuu tyylikkäästi vartin myöhässä ja kumartelee yleisölle ennen kuin itse show voi alkaa? Näinpä ei tapahdu Hans Zimmerin keikalla. Mies saapui tasan kahdeksalta lavalle ja siirtyi oitis pianon ääreen. Driving Miss Daisyn tuttu tunnussävelmä kantautui vienona korviini ja ensimmäiset kyyneleet saatiin jo vuodatettua, tästä tulisi hieno ilta!

Kun kuulin, että Hans Zimmer tulee esiintymään Helsinkiin niin en kovin kauaa aikaillut lippujen oston kanssa. Maksoi mitä maksoi, tuonne oli päästävä! Onnistuin vieläpä nappaamaan ihan hyvät paikat katsomosta melkein lavan vierestä. Monet tutukin olivat itsensä sisään hankkineet, joskin täydeltä Hartwall-areenalta on hankala alkaa etsimään edes väliajoilla porukkaa, joten olimme kaikki vain hengessä toistemme kanssa. 

Odotin, että keikka olisi sinfoniakonserttimainen tapahtuma, jossa Zimmer ohjaa kapulalla soittajia ja kumartelee puku päällä esitysten välissä. Olin väärässä. Keikka oli enemmänkin rock-konserttia muistuttava show, jossa esiintyjä laskeutui meidän tavallisten kuolevaisten tasolle, kertoi tarinoita sävellyksistään ja esiintyi jopa ihan t-paita päällä muiden muusikkojen seassa. Zimmer itse soitti pianon lisäksi sähkökitaraa, banjoa ja syntikkaaa keikan aikana. Etenkin herran piano osuudet sai kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoani ja kyyneleet virtaaamaan kasvoillani. Olin aivan rikki jo Pirates of the Carribbeanin kohdalla, joka esitettiin ensimmäisellä puoliskolla. Kuulimme myös musiikkia muun muassa elokuvista Gladiaattori, Man of Steel, Dark Knight, Da Vinci -koodi ja Leijona Kuningas.

Yllätyin siitä, että maailman mahtipontisin säveltäjä pystyy vetämään musiikkinsa vielä mahtipontisemmin livenä. Itse en ole niin hirveän suuri sähkökitaran fani ja jotkin kappaleet tuntuivat hieman hukkuvan sähkökitaran ja humisevan basson taakse. Tällöin, kun ei oikein edes tunnistanut enää biisiä samaksi saatoin hieman kurtistella kulmiani pettyneenä. Etenkin Dark Knight Medley hukkui todella pahasti liian raskaaseen musiikkiin. Why So Serious, Molossus ja Gotham's Reckoning sekoittuivat vain hevipuuroksi, josta en valitettavasti niin hirveästi nauttinut.

Zimmer oli säästänyt parhaimmat viimeiseksi ja Interstellarin ensimmäisten sävelten saattelemana, saatoin jo unohtaa Dark Knightin jättäneen pettymyksen. Interstellarissa on yksi elokuvahistorian kauneimmista soundtrackeistä (voitte taistella vastaan, mutta näin se on) ja kun elokuvasta tuttu sekuntikellon tikitys alkoi niin en meinannut pysyä housuissani! Zimmer oli taas siirtynyt pianon ääreen ja tavaili tuttuja säveliä Christopher Nolanin upeasta scifi-elokuvasta. Interstellarin jälkeen Zimmer teki klassisen "poistumisen" eli kiitteli vain nopeasti konsertista ja juoksi lavalta pois muiden esiintyjien kanssa. Tässä kohtaa täytyy taputtaa esiintyjä takaisin lavalle ja kovaa. Hetken vislailujen, taputusten ja huutojen jälkeen salissa alkoikin tapahtua. Häikäisevät supereeppiset spottivalot, alkoivat seilata pitkin katsomoa ja valaisi yleisöä eeppisen ryminän saattelemana. Valot kiersivät salia muutaman kierroksen ja pian Zimmer itse ilmestyikin lavalle aplodien säestäessä. Oli loppuhuipennuksen, Inceptionin aika.

Kaikki suosikkibiisini Zimmeriltä tulivat keikan aikana ja yllätyin positiivisesti, että Driving Miss Daisy ja Batman V Supermanin Wonder Womanin tunnari olivat mukana. Keikka oli tunteiden vuoristorataa eeppisistä kohtauksista rauhallisten kipaleiden tunnelmallisiin sävelmiin. Kaiken kruunasi lopussa Zimmerin itsensä soittama Time, Inceptionista. Koko halli nousi ylös taputtamaan suurelle säveltäjälle, joka myös lopetti keikkansa minuutilleen silloin kun oli luvattu. Loistava, ikimuistoinen ja ennen kaikkea Eeppinen kokemus!

DC -leffat top 10

Välillä minun täytyy muistuttaa itselleni etten ole pelästään Marvel fanipoika vaan sydämestäni löytyy tilaa myös DC:n maailmalle. Elokuvissa Marvel valitettavasti dominoi melkoisen hyvin markkinoita samalla kun DC vasta heräilee niihin mahdollisuuksiin mitä supersankari elokuvat voivat olla. DC-leffojen ongelma on ollut milloin mikäkin; huono käsikirjoitus, CGI-efektit eivät ole olleet ajan tasalla tai hahmo on vain roolitettu niin pieleen kuin olla ja voi. Toisaalta jos miettii asiaa siten että DC:llä on prosentuaalisesti paremmat elokuvat kuin Marvelilla ja onpa pari voittanut Oscareitakin. DC-leffoista on helpompi erotella jyvät akanoista ja järjestys on helppo laatia kun live-action leffojakin on alle kaksikymmentä. Listaan tähän nyt mielestäni parhaimmat DC -leffat ja loppuun voisin myös listata ne kaikkein huonoimmat, koska nehän teitä oikeasti kiinnostaa.

10. Constantine

Vaikka Keanu Reeves ei ole mikään suosikkinäyttelijäni, eikä hän oikein onnistu olemaan usottava Constantinekaan pääsee tämä leffa listalleni. Rakastan Peter Stromaren versiota saatanasta ja muutenkin elokuva onnistuu ihan hyvin tempaisemaan mukaansa.

9. Man of Steel

Henry Cavill on mielestäni tosi hyvä roolistus Teräsmieheksi, Amy Adams Lois Lanena ei niinkään vakuuta. Adams pystyy niin paljon parempaan kuin olemaan aivoton vaimoke supersankarille. Man of Steel on näyttävä ja esittelee ihan hyvin tämän uuden DC-universumin.

8. Batman V Superman

Jouduin vähän syömään sanojani tämän leffan takia, sillä toisella katselukerralla se osoittautuikin ihan hyväksi rainaksi. Ben Affleck on uskottava Batman ja muutenkin leffa toimii ihan viihdyttävänä pakettina muutamaa vammailua lukuunottamatta.

7. Batman

Oikeasti tämä leffa voisi olla top 7 sillä vasta tästä alkaa mielestäni oikeasti tosi hyvät DC -leffat. Burton onnistui tuomaan Batmanin uskottavasti valkokankaalle ja Burtonin tyyli sopii hyvin Batman maaimaan...

6. Batman Returns

...Siltikin pidän enemmän tästä jatko-osasta jossa Danny DeVito tekee hauskan roolisuorituksen Pingviininä. Myös Pfeiffer on erittäin hyvä Selina Kyle.

5. Dark Knight Rises

Dark Knight Rises on Nolanin Batman trilogian "huonoin" osa. Se ei onnistunut saavuttamaan puolillekaan sitä mitä Dark Knight aikanaan teki, syykin on melko selkeä. Mikäli Ledger olisi ollut vielä hengissä, olisi elokuvan juoni ollut varmasti aivan erilainen.

4. V for Vendetta

DC/Vertigon omistuksessa olema V for Vendetta on todella onnistunut sarjakuvafilmatisointi. Natalie Portman ja Hugo Weaving onnistuvat tuomaan valkokankaalle todella uskottavasti hahmonsa eikä leffa ole juonellakaan pilattu! Tästä kun sattuu näkemään pätkänkin telkkarista niin pakkohan se on loppuun katsoa!

3. Watchmen

Watchmen on yksi onnistuneimmista sarjakuva-leffoista ikinä. Se onnistuu sisäistämään sen karun maailman jonka Alan Moore on aikoinaan luonut. Hahmot ovat myös karuja irvikuvia oikeista supersankareista ja jokainen on onnistuttu roolittamaan juuri oikein!

2. Batman Begins

Kukaan ei varmaan arvaa mikä on ykkösenä. Ei varmaan tästäkään tarvitse mitään selitellä... ;)

1. Dark Knight

Se kuka ei arvannut, että Dark Knight on kaikkein paras DC-leffa nostaa viittansa ylös ja poistuu. Dark Knight on kaikin tavoin onnistunut leffa eikä pelkästään Batman-leffana. Se voittti Oscarin parhaasta Miessivuosasta ja ääni editoinnista. Leffalla on myös Imdb käyttäjien arvostelujen mukaan 9,0 mikä nostaa sne #4 parhaimmaksi elokuvaksi sivustolla. Dark Knight on se leffa, jossa kulminoituu kaikki se mitä onnistunut supersankari leffa vaatii!

Tässä vielä nämä loput hirvitykset ja epäonnistuneet kakkelit huonoimmasta vähemmän huonoon:

1. Catwoman (hirveä, hirveä, hirveä)
2. Batman Forever (mitä aktuaalista helvettiä)
3. Superman Returns (omg miten tää voi olla näin huono)
4. Green Lantern (Deadpool)
5. Batman & Robin (Batnipples, mut ihan hyvä takamus Robinilla)
6. Suicide Squad (Oscar-voittaja)

Valinnan vaikeus...

Oletteko koskaan yrittäneet miettiä mitkä kymmenen elokuvaa ovat suosikki elokuvianne? No tälläiselle lista- ja pakkomielletyypille se on joka päiväinen huolen aihe. Teen varmaan pari kertaa vuodessa aina listan top 10 suosikki leffoista ja suren sitä kuinka jotkut jäävät tuon listan ulkopuolelle. En osaa edes sitä top kymppiä laittaa parhaimmuus järjestykseen... Päätin vielä kerran kokeilla ja tällä kertaa siten, että listasin kaikki minun mielestäni viiden tähden elokuvat. Totta kai tämä voi muuttua joskus ja tähän varmasti tulee lisää sitä mukaa kun ikää tulee.

Anyway, sain tiivistettyä itselleni tälläisen top 28 listan (ei ole missään järjestyksessä). Kriteerinä oli, että jos minun täytyi miettiä kuuluuko leffa listalle niin silloin se ei kuulu sinne. Nämä sen sijaan tulivat automaattisesti kun ajattelin mitkä ovat suosikki elokuviani. Leffaihmiset saattavat tuomita minut nimeonmaan sen takia, että tuossa on suhteellisen uusia leffoja melkein kaikki. Aika vähän on edes ennen 2010 vuotta, mutta makuasioistahan ei voi kiistellä, right?

Se mikä on minun mielestäni hyvä elokuva on melko vaikea määritellä. Tai ainakaan se ei ole kovin yksiselittteistä.  Kaikissa noissa leffoissa on joku hahmo joka on iskenyt minuun toden teolla kuten Star-Lord, Llewyn Davis tai Birdmanin Riggan. Joissain on kohtauksia jotka saavat minut itkemään kuten Harry Potter and Deathly Hollows part 1 "Unhoituta" -kohtaus sekä Up:in koskettava alkupätkä. 

Yksi erittäin kova tekijä on kuitenkin musiikki ja mestarisäveltäjät kuten Hans Zimmer, joka esiintyy monissa noista, sekä Joe Hishaishi ja Alexandre Desplat. Pyrin olemaan aina ennakkoluuloton ohjaajia kohtaan, vaikka minulla onkin muutama ihan oikea suosikki. Koskaan ei meinaan voi tietää milloin ohjaaja, josta et oikeasti kamalasti pidä yllättää, kuten Quentin Tarantino Kunniattomissa tai J. J. Abrams uudessa Star Warissa. Selkeästi olen myös massaleffojen suuri ystävä, mikäli tämä on kehumisen aihe? :)

Olisi kiva nähdä myös muiden vastaavia listoja suosikkielokuvista. Ainakin jos et ole koskaan kokeillut listaa tehdä oikeasti niin kokeileppa kuinka vaikeaa se on! Saa nähdä tapahtuuko listaan muutoksia tässä viikon sisällä kun menen katsastamaan uusia Oscar -ehdokkaita Revenantin ja Spotlightin, mutta tämä nyt taas tältä erää! :)

Christopher Nolan Presents: Batman, The Dark Knight

Tänään. Tänään, olin se ensimmäinen, joka nappasi The Dark Knight Rises leffan Prisma leffa-hyllystä. Ja tänään myös sen katsoin. Ensimmäisellä kerralla kun leffan näin jäi harmittamaan se etten ensi-iltaan päässyt töiden takia... no kävin sitten seuraavana päivänä :) Nyt kuitenkin yritän tehdä sarjakuva vs. elokuva arvostelun koko Christopher Nolanin Batman trilogiasta.. Lisään myös Arkham City-kokemukseni tähän. Ja Huom, en syvenny sen tarkemmin sarjakuva versioon jollei siinä ole jotain oikeasti huomauttamisen arvoista :) yritän silti tiivistää kaiken sanottavani, jottei tekstistä tule kovin pitkä... ;)

Batman Begins

Juonellisesti Batman Begins on laimein. Tosin juoni joutui pakosti keskittymään Bruce Waynen muuttumiseen Batmaniksi, niinkuin aina ensimmäinen osa supersankari leffoissa. Ensin syntytarina, sitten juoni. Mitä pahiksiin tulee niin Ra's Al Ghul ja Scarecrow eivät ole kuuluneet suosikkipahiksiini oikeastaan koskaan. Joten silloin aikanaan pidin Batman Beginsiä vain "Ihan ok."-leffana.

Jonathan Crane aka Scarecrow ei ehkä ollut aivan niin selkeästi linnunpelätti kuin muissa medioissa. Sarjakuvassa ja Arkham Asylumissa tämä huumekaasu mestari oli itseasiassa paljon pelottavampi pelätti kuin Cilian Murphyn versio Beginsissä... silti, jollain tasolla pidin tästä huppu + puku yhdistelmästä :)
(Ja kaiken lisäksi Scarecrow oli ainut pahis, jolla oli cameo jokaisessa Nolanin leffassa)

Täytyy oikein ihmetellä, miten Varjojen Liigan johtaja näyttää kaikissa kolmessa niin samanlaiselta ! Liam Neeson oli kyllä täydellinen valina täksi kuolemattomaksi Batmanin senseiksi. Nolanin leffoissa ei tullut missään vaiheessa esiin pahemmin, että Ra's Al Ghul on löytänyt kuolemattomuuden lähteen.... Jatkoa joskus luvassa trilogialla..??



The Dark Knight

Yön Ritari oli se leffa, missä rakastuin Nolanin Batman leffoihin ja syy siihen oli Heath Ledgerin Jokeri, joka syrjäytti kerta heitolla Jack Nicholsonin Jokerin, josta pidin myös suuresti. Juonesta ei tarvitse sanoa, kuin että Wau! Dark Knight on ehdottomasti suosikkini trilogiasta!

Ah, se Jokeri. Sarjakuvien Jokeri ja Arkham Cityn Jokeri muistuttavat toisiaan... ja kuten aina kaikki Jokerit historian kuluessa ovat olleet toistensa kopioita uudelleen ja uudelleen.. Kunnes The Dark Knight. Tarkemman mielipiteeni leffa-jokerista tässä linkissä. Se mistä tykkäsin Arkham Cityn Jokerissa oli kuitenkin se perinteikkyys, johon oli hieman haettu vaikutteita Ledgerin versiosta. Plus, pisteet AC-Jokerille nousi kun kuulin kuka on hänen ääninäyttelijänsä: Mark "Luke Skywalker" Hamill.

Ainut, mistä en pitänyt Yön Ritarissa oli se kakkospahis... Kaksnaama on vaan niin blööh... tylsä... heittää jotain kolikkoa... Ei suosikki pahiksiani, mutta toimii leffassa... Ja täytyy sanoa, että kyllä muuten hätkähdin kun näin ensimmäisen kerran Dark Knightin ja Harvey Dentin palaneen naaman ! Arkham Cityssä Twoface vaikutti enemmän vain dorkalta....

The Dark Knight Rises

Huikea päätös aivan mahtavalle trilogialle! Hans Zimmer aiheutti minulle monia itkunsekaisia onnenhetkiä leffan aikana! Puhumattakaan näyttelijäkaartista ! kaikki aivan loistavia valintoja rooleihinsa ! Tässä vaiheessa kunnia maininnat Michael Canen Alfredille ja Morgan Freemanin Lucius Foxille ! Seuraava kuvasarja sisältää juonipaljastuksia, joten saa lopettaa lukemisen tähän jos ei halua spoilereita ;) Hyvää oli se, että pahiksia oli mukana monta !

Bane...  Täytyy sanoa, että epäilin hieman kun kuulin, että Bane on leffan pääpahis.. Mutta onneksi pääsin toteamaan epäilyni vääriksi. Miten niin hölmöstä hahmosta  kuin Bane, voi tehdä niin loistavan? Kiitos jälleen Nolanille palauttaessaan Banen huippupahisten joukkoon. Sarjiksissa Bane on myös melko juoni pahis, mutta jostain syystä Bane on kehittynyt muissa leffoissa, animaatiossa ja jopa Arkham Cityssä vain tyhmäksi lihaskimpuksi. Tom Hardyn Banen ääni saa edelleen niskakarvat pystyyn, positiivisessa mielessä :)

Anne! Anne! Anne, Anne Hathaway! En olisi ikinä uskonut näkeväni Annea kissanaisen roolissa! Onneksi tämäkin päivä nähtiin! Jostain syystä roolin sai tällä kertaa joku muu kuin tissit. Ja se on hyvä. Katsokaa nyt Arkham Cityn kaula-aukkoa... eikun kissanaista. Nahka-asussa sentään oli pysytty :)Lue Lisää Kissanaisesta.

Nyt tulee se lupaamani spoileri. Nimittäin Miranda Tate aka Talia Al Ghul. Eli Ra'sin tytär. Eroa hahmossa ei paljoa ole, mutta jännää oli, että leffassa ei oikeasti tullut esiin Batmanin ja Talian suhde. Joka on melkein enemmän kuin Batmanin ja kissanaisen välinen. Ainakin Arkham Cityssä he olivat kiinne toisissaan koko ajan...

Muutama juttu vielä loppuun:

Mainitsinkin jo aiemmassa tekstissäni siitä kuinka eräs hahmo tekee cameon Batman Begins-leffassa ja kyseessähän on itseään jokaisen uhrin jälkeen viiltelevä Victor Zsasz.

Olisin toivonut kuitenkin enemmän cameo rooleja meille faneille... Siksi päätin ajan kuluksi keksiä parit omat teoriat cameoista The Dark Knight Risesissa ;) Huom nämä ovat aivan täysin unofficial !

Nimittäin Kissanaisen ympärillä pyöri leffan alkuvaiheissa blondi-tyttö, joka oli myös erikoistunut taskuvarkauksiin... Tytöllä oli myös hieman määräilevä kimakka ääni, aivan kuin eräällä Gothamin pahiksella: Harley Quinnillä. Ainut miksi epäilen tätä teoriaa on se, miksi Harley olisi mukamas Kissanaisen kanssa yhteistyössä?

 HUOM! Korjaus tuohon!  (28.1)Tyttö oli mitä todennäköisemmin Holly Robinson, joka on Kissanaisen suojatti ja läheinen ystävä.

Toinen on Banen kanssa pyörivä tarkka-ampuja, joka on ainut kätyri, jolla on edes joitain repliikkejä leffan aikana. Mahdollisesti kyseessä voisi olla Deadshot... mutta tuskin kuitenkaan :)

Toivottavasti tässä tekstissä oli jotain järkeä.. tuntuu, että hehkutin vain, enkä kertonut mitään olennaista :)