Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokémonGO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pokémonGO. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2020

Vuosikymmenen parhaat: Pelit

Vuosikymmenen päättymisen kunniaksi on hyvä myös kerrata sitä, millaisista peleistä nautin 2010 -luvulla. Pelaajana olen kehittynyt huikeasti tämän kymmenen vuoden aikana ja nykyään voinkin kutsua itseäni hyvällä omalla tunnolla ja hieman cringellä, Gameriksi. Konsoleita vuosikymmeneen mahtui perinteiset Nintendon konsolit kuten DSi, 3DS, Wii U sekä uusimpana Nintendo Switch. Myös Gameboy Color ja SNES mini tulivat hankittua nostaligia syistä. Siirryin myös PC pelaamisen ihmeelliseen maailmaan Skyrimin myötä ja tulipa meidän talouteen myös Playstation miltei kahden vuosikymmenen tauon jälkeen! Loppu vuosikymmenestä myös mobiilipeli markkinat kasvoivat huikeasti ja muun muassa Angry Birdsin lisäksi vietin aikaa Fallout Shelterin, 2048, Pokémon Shufflen ja Pokémon GO:n parissa. 

Oli aivan älyttömän kiva koota tätä listaa, sillä se pakotti miettimään vähän uudelleen noita kaikkien aikojen suosikki pelejäni, joista tein joskus listankin. Vuosikymmenen parhaat listalle tosin valikoituivat tietenkin vain vuosien 2010-2019 välille sijoittuvat pelit. Kaikki listalle päässeet pelit ovat hyvin erilaisia, eikä niitä oikein voi edes keskenään kunnolla verrata. Siksi järjestys on ehkä enemmän suuntaa antava kuin absoluuttinen totuus. Yhteistä peleille kuitenkin on se, että ne ovat kaikki aivan äärettömän rakkaita minulle ja ovat vaikuttaneet minuun jopa ihmisenä ja ajattelijana. Tästä lähtee Vuosikymmenen parhaat pelit -lista minun mielestäni! Mainintana vielä, että Minecraft ei juuri ja juuri päässyt top 10 joukkoon, vaikka kyllä se periaatteessa sinne kuuluisi myös.



10. Pokémon GO (2016)
Mikään mobiilipeli ei ole aiheuttanut sellaista hypeä kuin Pokémon GO. Se sai kaikki vauvasta vaariin, bloggaajasta Hollywood-näyttelijään mukaan taas Pokémonin pariin ja monet jäivätkin sille tielle. Nostalgialla oli merkittävä vaikutus pelin suosioon. Itse olen tämän pelin parissa käyttänyt lukuisia tunteja ihan vain kävellen ympäri maita ja mantuja. Peli on upea osoitus siitä, kuinka saadaan ihmiset ulkoilemaan ja liikkumaan ihan niinkin pienellä idealla kuin "Gotta Catch 'em All". Edelleen lukuisat ihmiset pelaavat peliä, eikä ulkona voi edes oikein liikkua etteikö ainakin yhteen pogo-pelaajaan törmäisi. Peli yhdistää sukupolvia ja herättää keskustelua. Pokémonista tuli jälleen hyväksyttävää ja edelleen yksi sun toinen löytää pelin pariin. Mielestäni Pokémon GO on yksi huikeimmista pelaamisen tasoista mitä tällä vuosikymmenellä saavutettiin! Se varmasti edisti myös pelien käyttämistä markkinoinnin apuna sekä auttoi kehittämään AR+ -tekniikkaa.

9. Coming out on top (2014)
Indie eli independent developer peleihin minulla on aina ollut suuri arvostus. Pelit eivät rajoitu minkään ison studion normeihin vaan kehittäjät tai kehittäjä saa tehdä ihan itse sitä mitä haluaa. Erilaiset dating simulation -genren pelit eivät koskaan ole oikein uponneet minuun, mutta Obscurasoftin Coming out on top teki aikanaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toki peli sisältää paljon pikkutuhmaa sekä oikeita +18 kohtauksia, mutta siinä on silti käytetty oikeasti aikaa hahmojen ja juonien kirjoittamiseen. Myös kuvitukset ovat taidokkaampia kuin useimmissa vastaavissa peleissä ja tokihan tälle listalle piti yksi lgbtq -peli laittaa (ihan kuin lähes jokaisessa näistä se ei olisi jollain tasolla nähtävissä.) Coming out on top myös inspiroi itseäni kovasti pelien tekemisen pariin. Pari vuotta sitten minulla olikin Tumblerissa vähän erilaisella mekaniikalla toimiva deittailupeli, joka oli sekin melkoisen suosittu seuraajieni keskuudessa. Nyt sitä ei enää ole olemassa, valitettavasti.



8. Awesome Adventures of Captain Spirit (2018)
Listan ensimmäinen, muttei viimeinen Life is Strange -universumiin perustuvat peli. Awesome Adventures of Captain Spirit on ensimmäinen peli, joka rikkoi minut henkisesti. Pelin päähenkilö Chris oli jotenkin niin hieno kuvaus vähän erityisestä lapsesta, jolla on paljon mielikuvitusta ja lapsuuden intoa. Teemoina pelissä ovat niinkin vakavat aiheet kuin alkoholismi, kuolema sekä yksinäisyys. Tarina on siis yllättävän synkkä, vaikka toiveikas. Se miten Chris näkee pelissä maailman on mielestäni aivan älyttömän hienosti toteutettu. Lapselle se roskakasakin voi olla avaruusasema, jos oikein kunnolla käyttää mielikuvitustaan. Kaiken lisäksi peli oli pohjustusta mestariteokselle Life is Strange 2, jossa Chris myös esiintyy. Aivan älyttömän koskettava peli kaikessa lyhykäisyydessään. Captain Spirit jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja vaikutti minuun todella henkilökohtaisella tasolla.



7. Breath of the Wild (2017)
Legend of Zelda on yksi suosikkipelisarjoistani ja siitä kieliikin se, että all-time-favorite listallani Majora's Mask on sijalla yksi ja on ollut siellä 2000-luvulta saakka. Myös Wind Waker löytyy top kymmenen joukosta. 2010 -luvulla voiton vie kuitenkin Breath of the Wild, joka on ehkä kaunein ja erilaisin Zelda -peli mitä ollaan vielä koskaan koettu. Rakastan sitä rauhallisuutta ja tunnelmaa, mikä vallitsee Hyrulessa tässä henkeäsalpaavassa mestariteoksessa. Musiikki ja grafiikat tukevat toisiaan saumattomasti ja vaikka aluksi vähän vierastinkin sitä kuinka tyhjältä maailma tuntui niin nykyään todellakin osaan arvostaa sitä tunnetta kun saa hengittää samalla kun pelaa! Jokaisen nurkan takana ei ole laumaa vihulaisia, vaan voit keskittää kaiken energian luonnon tutkimiseen, kiipeilyyn ja harvinaisten tavaroiden etsimiseen. Shrine-systeemi oli myös mielestäni hauskaa vaihtelua ainaisiin temppeleihin. Breath of the Wildin maailma tuntui kirjaimellisesti hengittävän ja sen pariin onkin tästä syystä aina mukava palata. Se myös asetti tietynlaisen uuden minimin sille, mitä avoimen maailman pelit pitää tulevaisuudessa olla. Mukana on myös paljon pieniä easter eggejä Zelda-pelejä tuntevalle.

6. Pokémon X (2013)
Pokémon pelejä alkaa olla jo niin huikean paljon, että jokaiselle varmasti löytyy se oma suosikkinsa. Pokémon X jää nipin napin kakkoseksi HeartGoldille, mutta koska nyt ollaan tällä vuosikymmenellä niin X saa tämän paikan. Pitkästä aikaa Pokémon toi peleihin jotain uutta ja ihmeellistä mega-evoluutioiden muodossa. Generaatio kuusi myös esitteli monia huikeita uusia Pokémoneja ja toi Pokémonit kunnolla kolmiuloitteiseen maailmaan. Siirsin kaikki vanhat Pokémonini aina Sapphiresta asti tähän peliin ihan vain sitä varten, että pääsen taistelemaan uusilla grafiikoilla kaikilla vanhoilla pokeillani. X oli myös se peli, jonne jätin kaikki nuo upeat tiimini ja pokemonini, odottamaan sitä hetkeä, jos joskus tulee sen arvoinen peli, jonne jaksan ne siirtää. Pokémon X tarjoaa myös yhden parhaimmista soundtrackeistä, joita Pokémon peleissä on koskaan kuultu. Monet nykyisistäkin suosikki Pokémoneista kuten Greninja, Inkay ja Aegislash tulevat tästä pelistä.

5. Skyrim (2011)
Millainen olisikaan pelilista ilman kaikkien modernien avoimen maailman pelien äitiä! Skyrim ihastuttaa ihmisiä edelleenkin lähes vuosikymmen myöhemmin. Skyrimin tietynlainen bugisuus, modattavuus ja rajattomat perseilymahdollisuudet tekevät Elder Scrollsin viidennestä osasta todella uniikin pelikokemuksen. Itselläni Skyrim oli se peli, joka oikeastaan siirsi minut kotikonsoleilta PC -pelaamisen pariin ja sille tielle sitten ollaankin jääty. Olen ehkä siitä poikkeuksellinen Skyrim-pelaaja, että olen pelannut pelin jopa läpi asti ja kokonaan lähes 80 prosenttisesti. Monilla kun tuntuu sivutehtävät vievän aina kauemmas ja kauemmas ihan siitä pääjuonesta. (Sivutehtäviä muuten on paljon ja ne ovat mielenkiintoisia!) Ehkä tämän päivän normeilla Skyrimin grafiikat ovat jo hieman vanhentuneet, mutta eivätpä ne huonot grafiikat ennenkään ole hyvää peliä pilanneet!

4. Life is Strange 2 (2019)
En tiedä onko minulla suoraan enää mitään lisättäävää Life is Strange 2:seen. Tuntuu, että olen kirjoittanut nyt jo aivan liian monta tekstiä aiheesta, mutta koitetaan! Mikään peli koskaan ei ole aiheuttanut sellaista tunnekuohua minussa kuin Life is Strange 2. Olin mentaalisesti aivan rikki lähes kaksi viikkoa pelin pelaamisen jälkeen. Vieläkin minut saa helposti tolaltaan kunhan vain ajattelen peliä, kuuntelen sen musiikkeja tai pelaan sitä. Juoni oli niin voimakas ja päähenkilö Sean niin samaistuttava, että koukutuin peliin aivan samantein. Olen myös pitkälti koukussa siihen tunteeseen mitä peli minussa aiheuttaa ja edelleen käyn salaa aina välillä itkemässä katsoen kohtauksia pelistä. Äärettömän kaunis peli, joka saa osakseen paljon kritiikkiä siitä syystä, että sitä verrataan edelliseen osaan. Molemmat pelit ovat hyvin erilaisia ja hyviä omalla tavallaan. Päädyin myös ostamaan jälkikäteen Collector's Edition version tästä pelistä.

3. Overwatch (2016)
En varmaan koko vuosikymmenen aikana laittanut yhteenkään toiseen peliin niin paljon pelitunteja kuin Overwatchiin. Tulen ikuisesti muistamaan sen kuinka Semlan kanssa oltiin Henkan luona käymässä ja hän näytti meille Overwatchin trailerin. Ensi alkuun olin vähän sen kokeilemista vastaan. Enhän ollut koskaan aiemmin pelannut FPS-pelejä, joten en ollut ollenkaan varma olisiko tämä peli minulle. Kansikuvatyttö Tracer ja hänen pelityylinsä tuntuivat kuitenkin todella houkuttelevilta ja päätin antaa pelille mahdollisuuden. Nyt vuosikymmenen lopussa voisin väittää jopa, että Overwatch on yksi aikamme parhaimpia videopelejä. Hauskat sarjakuvamaiset grafiikat, upeat hahmot ja koko lore Overwatchin ympärillä tekevät siitä todella koukuttavan mielenkiintoisen. Totta kai siitä löytyy kaikki nettimoninpeleille ominaiset viat, mutta kaikin puolin todella viihdyttävä ja upea tapaus. Pelin jokaista hahmoa oppii rakastamaan omalla tavallaan ja suorastaan toivookin, että kaikkien tarinaa jatkettaisiin sarjakuvien, animaatioiden ja voice linejen avulla.


2. Arkham City (2011)
Mikään ei ole hienompaa kuin olla supersankari oikeassa elämässä. Paitsi ehkä se, että voi olla Arkham-pelien Batman. Arkham Asylumin aloittama Arkham-pelisarja on jo itsessään todella huippu. Arkham Origins ja Arkham Knight olivat molemmat oikein kivoja pelejä, mutta eivät vedä vertoja sarjan ensimmäisille osille. Sarjan paras peli on kuitenkin ehdottomasti Arkham City, jossa pääset ensimmäistä kertaa liihottelemaan Batmanina avoimessa peliympäristössä. Peli on juoneltaan hyvin selkeä, mutta yllätyksellinen. Pelityyli on simppeli ja voit halutessasi kehittää Batmaniä ja pyrkiä tekemään aina vain haastavampia komboja. Erilaiset sivutehtävät voi halutessaan jättää vasta pääjuonen jälkeenkin sillä niitä on paljon! Arkham Citystä löytyy viittaukset lähes kaikkiin keskeisiin Batman-hahmoihin kuin myös muuhun DC-tuotantoon. Mukana on myös aivan älyttömän paljon mielenkiintoista kerättävää ja lorea löydettäväksi.


1. Undertale (2015)
Vuosikymmenen paras peli on minun mielestäni ehdottomasti Toby Foxin mestariteos Undertale. Vaikka listalta löytyikin pelejä joissa oli enemmän tunnetta ja joiden parissa viihdyin pidempään, ei mikään muu ole onnistunut tekemään jotain niin hienoa kuin Undertale. Kyseinen peli nimittäin aloitti indie-pelien uuden tulemisen ja nyt jokainen kotikonsolikin vannoo indie-pelien nimeen ja haluaa olla osana tukemassa niitä. Undertalen värikäs ja mielikuvituksellinen maailma on niin omalaatuinen, ettei toista vastaavaa oikein ole. Juoni, musiikki ja grafiikat tekevät pelistä uniikin kokemuksen, jota on hankala jäljitellä. Kaiken lisäksi Toby Fox teki kaiken tuon aivan itse 32 kuukaudessa. Nyt ahkeruus kantaa todellakin hedelmää, sillä Toby Fox on päässyt tekemään pieniä projekteja Nintendon kanssa ja onpa Undertale itsessään jo Nintendo Switchille. Undertale sai jopa näkyvyyttä uudessa Smash Bros. Ultimate pelissä! Aivan huikea suoritus, mikä varmasti kannustaa pelintekijöitä ympäri maailman kokeilemaan taitojaan indie-pelien parissa.

Tältä listalta on niin moni myös ihan siinä minun all-time-favorites listallakin. Sen verran huikeita tapauksia viime vuosikymmen meille esitteli! Näiden parissa on itketty kun lemppari hahmo on kuollut, iloittu kun toinen sai onnellisen lopun. Ohjaimet ja näppäimistöt ovat lennelleet seinään toksisten pelaajien takia ja välillä on itse aiheutettu pahaa mieltä kanssa pelaajille. Olen ihastunut pelien mielenkiintoisiin maailmoihin ja rakastunut niiden upeisiin musiikkeihin. Kerrassaan upea upea upea vuosikymmen pelien osalta! Listan ulkopuolelle jäivät jopa nämä huikeat pelit: Minecraft, Life is Strange, Last of Us, Smash Bros. Ultimate, Fallout 4, Mario Odyssey, Spider-Man sekä Detroit Become Human. Varmasti myös moni peli, jota en vain syystä tai toisesta pelannut vuosikymmenen aikana! Vahva suositus kaikille listan peleille, jos yhtään kiinnostaa!

maanantai 12. elokuuta 2019

Kuulumisia kesältä 2019!


Ropeconissa oli jos jonkinlaista kulkijaa!
Kesä on ihmisen parasta aikaa, ainakin minun mielestäni. Kesällä saa tehdä kaikkea kivaa kuten syödä jäätelöä, mökkeillä ja valvoa auringonnousuun saakka. Kesällä ulkoilu on kivaa, satoi tai paistoi. Tänäkin kesänä saimme nauttia aika huikeista keleistä, vaikka välillä olikin tukahduttavan kuuma ja toisinaan vähän satoi vettä. Kesä on myös se, joka loppuu ennen kuin se ehtii kunnolla edes alkaa.  Pääsin myös viettämään ihan ensimmäisestä kokopitkää kesälomaa! Tässä muutamia kohokohtia omasta kesästäni:

Kesällä pysytin hoitamaan monia sellaisia asioita, jotka muuten arjessa tuntuvat koko ajan jäävän taka-alalle. Kävin porukoiden luona Kouvolassa, näin kavereita sekä hengasin paremman puoliskoni kanssa. Loman alussa kävin myös kummipojan ja tämän perheen kanssa Heurekassa katsomassa vähän dinosauruksia. Liekö ollut kummi vai kummilapsi enemmän innoissaan dinoista? Kesällä oli myös hyvän ystäväni 30-vuotis syntymäpäivät, jotka ainakin olivat yksi minun kesäni kohokohdista! Juhlia odotin niin innolla, että olin menossa juhlapaikalle jopa viikkoa aiemmin. Hups. Tajusin myös nyt, etten ottanut juurikaan kuvia kesällä! Siksi kuvituskuvat ovat jotain vain vähän aiheeseen liittyviä :)

N. Tropyn unlockauksessa meni aikaa, mutta se onnellisuuden tunne kun vihdoin saat hahmon!
Vaikka lomalla on kiva nähdä ihmisiä, on myös ihan oikeutettua ottaa omaa aikaa ja tehdä niitä juttuja joista itse pitää. Päätin pitää tästä ajatuksesta kiinni ja sain kuin sainkin pidettyä lomani rentona. Kävin kävelyillä, syömässä ravintoloissa ja pelasin videopelejä. Täydensin myös korttikokoelmaani tilailemalla puuttuvia kortteja netistä. Pelien parissa vietin suurimman osan ajasta Crashin ja Spyron parissa, mutta kestosuosikki Overwatch oli myös paljon peluussa. Leffassa ei tullut käytyä koko kesänä katsomassa muuta kuin Spider-Man: Far From Home, mutta sarjoja tuli katsottua senkin edestä. Uusina suosikkeina Big Little Lies ja the Boys.

Sain muutamia uusia Shiny Pokémoneja kesän aikana!
Yksi erikoisimpia asioita kesällä oli kuitenkin osallistuminen Odysseus Larpin avoimiin oviin. Kyseinen larppi oli avaruusteemainen ja sen lavasteet olivat rakennettu koulurakennukseen Vantaalle. Oli huikeaa päästä katsomaan miten hienot lavasteet vapaaehtoiset olivat onnistuneet rakentamaan. Niin hienoilta ne näyttivät, että ihan unohdin etten ole oikeasti avaruudessa! Saimme myös itse kokea hieman millaista olisi olla oikeasti larpissa, sillä kaikki esittelijät olivat hahmoissaan ja lopuksi pääsimmekin osallistumaan pieneen pelihetkeen sivusta katsojina.

Ei se välttämättä se kaikkein ihmeellisin kesä ollut, mutta kyllä minä ainakin nautin ihan jokaisesta päivästä! Mitens muut, miten teidän kesä on mennyt?
Proppeja Odysseus larpista Ropeconissa 2019
Ei valitusoikeutta! Jos on minun kanssa kuvassa ollut niin tänne päädyit ♥

sunnuntai 12. elokuuta 2018

2018 so far

Tämän vuoden ensimmäinen puolisko jotenkin vain hujahti ohi. Kesäkin ehti vasta alkaa ja nyt se jo vetelee viimeisiään. Jotenkin hassua, että mulla oli myös ensimmäinen ihan oikea kesäloma ties kuinka pitkään aikaan! En kuitenkaan tehnyt kesällä mitään superihmeellistä, mutta muun muassa ulkoiltua tuli paljon Pokémon Go:n kanssa sekä Pride Helsingissä tuli pyörähdettyä. Hanniskin kirjoitti blogissaan siitä miten ahdistavaa se on kun ei niin sanotusti suorita kesää, eli siis tee aivan loputonta määrää kivoja juttuja ja koe mahtavia asoita. Itse samaistun tähän täysin, mutta toisaalta välillä on mukava ottaa ihan vain aikaa itselle ja rentoutumiselle.

Pokémon Go kaksi vuotta myöhemmin
Täytyy sanoa, että Pokémon Go:n suosion jatkuminen yllätti minut todella positiivisesti. Gym -systeemin muuttuminen sekä Raid -taisteluiden lisääminen toivat peliin sitä oikeaa mielenkiintoa ja haastetta. Sittemmin lisätyt ystävätoiminnot sekä vaihtomahdollisuus ovat myös olleet ihan kiva lisä. Josta puheen ollen, liitän tähän kuvan omasta Friend -koodistani ja kaikki halukkaat saavat minut lisätä ystäväkseen!


Muu pelaaminen
Ei luoja olen niin kyllästynyt Overwatchiin... Se ei vain enää tuota minulle juurikaan iloa eikä silmäni pysy enää sillä tavalla perässä niin hektiseen pelaamiseen. Korvaajana Overwatchille olen alkanut pelata Elder Scrolls Onlinea, johon myös minut saa kaikki halukkaat lisätä kavereiksi - ilmoita halukkuutesi vaikka kommenttikenttään! Myös uuden Smash Brosin ollessa ihan nurkan takana, on Switchin ostaminen alkanut himoittaa entistä enemmän!

Elokuvat ja kesän blockbusterit
Tämä on ollut todellakin mielenkiintoinen kesä, sillä olen skipannut jo vaikka kuinka monta todella kiinnostavaa leffaa. Ant-Man & Wasp, Deadpool 2 ja Jurassic World ovat kaikki jääneet katsomatta, joko ajanpuutteen tai mielenkiinnon takia. Tästä syystä blogissa on ollut melko hiljaista närttileffojen suhteen. Sen sijaan Netflixiin on lisätty tuon tuosta mielenkiintoisia leffoja ja niiden parissa onkin vierähtänyt useampikin tunti. HBO:n irtisanoin, sillä sielläpä ei ollut enää mitään katsottavaa. Castle Rock ja Big Little Lies saavat oottaa ensi kevääseen.

Piirtämiseen ja vapaa-ajan tekemiseen ei myöskään ole ollut ihan hirveästi aikaa, mutta aina silloin tällöin olen koittanut jotain piirrustuksia uppailla Tumblrin -nsfw blogiini ja siellä onkin jo 2 000 seuraajaa! Olen myös jälleen ollut todella innostunut keräilemään asioita kesän aikana. Olen useampaankin otteeseen tilannut Pokémon kortteja täydentämään kokoelmaani sekä hankkinut 2 euron erikoiseuroja. Keräily on todella hauskaa ja onkin aivan paras tunne kun saat täytettyä kokoelmasi!

Toivottavasti sinä olet ollut ihan tyytyväinen sinun tähän astiseen vuoteesi! Minä ainakin koen olevani ihan onnellinen kokonaisuudessaan. Ei mulla nyt taas sen ihmeempää!

torstai 17. elokuuta 2017

Mitä kuuluu?

Kesä oli kesä meni. On tässä nyt varmaan kuitenkin vielä pari viikkoa ennen kuin niin sanottu kesä oikeasti tekee loppuaan. Jostain syystä miellän aina elokuun jo syksy kuukaudeksi, vaikka kelit ovatkin kesäisempiä kuin esimerkiksi kesäkuussa. Kesä on ehdoton suosikkini vuodenajoista ja toivon joka vuosi, että se jatkuisi ja jatkuisi vaan... Silti se aina tuntuu loppuvan liian aikaisin.

Edelleen elelen työttömänä Tikkurilassa. Olen saanut kuitenkin pienen sivutulon ja työskentelen osa-aikaisena graafikkona silloin tällöin eräälle yritykselle. Mukavaa kun pääsee tekemään oman alan hommia edes vähän. Edellen haen kuitenkin aktiivisesti avoimiin työpaikkoihin graafisen suunnittelun parista ja mikäli sopivaa työtä ei syksyn aikana löydy, laajennan työnhakua sitten kaupanalalle, josta minulla on useamman vuoden työkokemusta. Työttömänä on tietyllä tapaa mukavaa kun ei ole mitään rajoitteita siitä miten päiväsi käytät. Toisaalta se voi olla myös hyvin ahdistavaa, kun ei ole mitään selkeää tavoitetta millekään päivälle. Kaiken lisäksi höperöidyn kyllä melko pahasti neljän seinän sisällä. Jokainen päivä muistuttaa toistaan ja tuntuu valuvan täysin hukkaan. Mielummin sitä oikeasti tekisi sen kahdeksan tuntia töitä ja sitten kokeilisi keksiä sitä tekemistä sille loppu ajalle. Nyt Netflix ja HBO ovat ystäviä.

Kesän aikana olen suoratoistopalveluiden lisäksi viettänyt paljon aikaa myös pelien parissa. Breath of the Wild, Overwatch ja Pokémon GO ovat olleet vuoron perään lievittämässä tylsyyttäni. Parasta on toki ollut ulkoilu GO:n merkeissä. Olen ruskettunut ja paino on jopa hitusen tippunut kesän aikana. Muutenkin ulkoilu on tehnyt hyvää mielelle. Viimeisen kuukauden aikana olen onnistunut täydentämään puuttuvia Pokémoneja PokéDexiin ja etenkin legendary Pokémonien ilmestyminen on saanut minut (kuten monet muutkin) taas innostumaan pelistä. Eli aavistuksen joudun ottamaan takaisin sanojani viimeisimmästä GO postauksesta!

Kesän aikana näin myös yllättävän paljon kavereita! Lähes kaikki kaverit taisin ainakin jossain kohtaa kesää nähdä. On niin helppo sopia tapaaminen kun joku tulee käymään pääkaupunkiseudulla. Mitään kovinkaan ihmeellistä ei taidettu tehdä kenenkään kanssa, mutta muun muassa mökkeilyä, Linnanmäki, Pridet, Ropecon ja Korkeasaari tuli katsastettua. Etenkin Korkeasaaressa oli kivaa kun sai viettää aikaa kummipojan ja serkkujen kanssa, joita niin harvoin tulee nähtyä. Tälle viikolle olen vielä sopinut paremman puoliskon kanssa tekemistä, herralla kun sattuu olemaan loma. Kakkugalleriassa käymme ainakin pistäytymässä ja ehkä saisin tuon houkuteltua Suomenlinnan piknikille (Pokémon jahtiin).

Leffojen ja sarjakuvien ja muiden rakastamieni närtijuttujen saralla on ollut melko hiljaista nyt tässä kesän aikana. Toki Wonder Woman ja Spider-Man tuli katsastettua, sekä San Diego Comic Conia seurattua, mutta kaikista olen tainnut kirjoittaa. Vai kirjoitinko Comic Conista? Yleensä olen vissiin tehnyt sellaisen tiivistelmän, mutta nyt taisi jäädä vain Tohtori hypeen? Nojaa, kaikki osaa varmaan kiinnostavat trailerit katsoa. Infinity Warin trailerinkin onnistuin katsomaan jo silloin kun se vuoti nettiin. Yleensä en tue noita tuollaisia leaked videoita, jotka joku jakaa laittomasti nettiin, mutta tällä kertaa en vain voinut olla klikkaamatta sitä youtube-videota... Jos joku ei ole sitä nähnyt vielä niin voin kertoa, että melkoisen eeppinen leffa tulossa!

Monilla muillakin on ollut kesällä vähän hiljaisempaa blogieloa, joten nyt kysynkin kaikilta yhteisesti: Mitä kuuluu?

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Pokémon GO - vuosi myöhemmin




Viime kesä oli ehkä oudointa aikaa näin Pokémon -fanin silmin. Puistot täyttyivät hyväntuulisista ihmisistä, etkä enää ollut ainoa, se nörtti, joka avoimesti fanittaa Pokémonia. Pokémon GO:ta pelattiin perheen, ystävien ja tuntemattomien kanssa ja se toimi hyvänä yhteisenä puheenaiheena sukupolvien välillä. Itsekin pari kertaa jutustelin sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa muuten ei olisi tullut koskaan mitään puheenaihetta. PoGO oli ennen kaikkea sosiaalinen kokemus, mutta myös hauskaa pelattavaa yksin liikkuen. Pelin suosio yllätti varmasti kaikki ja powerbankkien tekijät huusivat hallelujaa kun parissa viikossa ne olivat kaikkialta loppuunmyytyjä. Pokémon GO:n suosio selittyy yksinkertaisesti nostalgialla. 90-00 luvulla Pokémon oli tosi kova juttu ja se vaikutti lähestulkoon kaikkiin lapsiin ja nuoriin jotenkin. Osa kasvoi yli, toiset jäivät junaan, eikä päätepysäkkiä näy vieläkään. 

Pyrin käymään päivittäin PoGO -lenkillä, mutta etenkin tälläinen "eventitötön" aika ei tee hyvää minun innostukselleni. Kovimmat Pokémon kerääjät saivat kasaan ensimmäisen genen Pokémonit jo ensimmäisen kuukauden aikana. Itselläni on vasta 195 hirviötä kasassa, mutta en jaksa ottaa tällä hetkellä enää paineita asiasta. Myönsin tappioni siinä kohtaa kun porukka alkoi saamaan kasaan jo toisenkin genen kaikki Pokémonit, eikä minulla ole vieläkään edes Ivysauria. Vaikka GO oli menestys, alkoi sen pelaajaluvut tippua tasaiseen tahtiin. Yli 80% viime kesänä pelanneista on lopettunut GO:n pelaamisen lähes kokonaan (VG24/7)

Henkilökohtaisesti Pokémon GO oli todella mukava, mutta stressaava ilmiö. Yhtäkkiä en ollut enää se, joka saisi ensimmäisenä kaikki kasaan, toisin kuin peleissä ja korteissa. Monet entiset kiusaajat ja dissaajat olivat yhtäkkiä asemalla odottomassa kun Pokémon juna pysähtyi PoGO asemalla ja jostain syystä heidät oli toivotettava avosylin vastaan. Pokémoneja on vain 150, on yleisin asia, mitä tälläisten uuspokemonistien suusta kuultiin. Kakkos genestä he olivat kuuleet huhuja ja muistivat, että siihen kuului se "pikkupikachu". Sanomattakin selvää, että olin hieman katkera siitä, että nämä ihmiset tulivat yhtäkkiä omalle reviirille. Hyvänä esimerkkinä, kun koitin kerran kysyä Jodel-ryhmässä, pelaako joku ihan pääpelejäkin? Sain vastaukseski vain hiljaisuuden ja pari downvotea. Jollain oli myös sellainen mielipide, että PoGO on parasta, mutta harmi, että sen pohjana on niin "paska peli" kuin Pokémon. 



Ennustan, että Pokémon GO tulee kuolemaan pois viimeistään siinä kohtaa kun Gen 3 ja Gen 4 ovat saapuneet. Silloin nostalgia ei ole enää se juttu monellekaan ja peliä tulee pelattua vain sen keräämisen ja liikkumisen ilosta. Toki siinä ei ole mitään vikaa, hyvä kun jaksaa vielä olla innostunut! Osalla hardcore PoGO faneista on todella suuret suunitelmat tulevaisuudesta. Villeimpinä kuvitelmina on, että Unown ja Legendarit ilmestyvät 25km muniin ja että 100km munista voisi saada esimerkiksi Charizardia, Tyrannitaria ja Dragoniteä. Viimeistään tässä kohtaa, en vonut muuta kuin haudata pääni maansisään ja miettiä, mikä näillä ihmisillä on mennyt pieleen elämässä? Vuosi myöhemmin, maailma on palannut taas ennalleen. Olen jälleen se nolo Pokémon nörtti, mutta ainakin sain kokea vuoden jolloin se oli hyväksyttävää.

tiistai 30. elokuuta 2016

Vielä kerran ohjeita Pokémon kortteja myyville

Yksinkertaisesti. Miettikää miksen minä ole miljonääri? Kun katselee huuto.net ja etenkin tori.fi -sivustoja, huomaa ilmoituksia joissa ihmiset pyytävät siitä samasta roskasta, jota minulla on kaapit ja kansiot täynnä satoja euroja. Ymmärrän. Olet aivan pihalla siitä minkä arvoinen on se Vulpix kortti, jonka löysit hiekkalaatikon reunalta kun olit kymmenen, mutta käytä nyt oikeasti sitä järkeä... Vain holo, ex ja promo kortit ovat jonkin arvoisia kaikki muu on kirjaimellisesti lähestulkoon roskaa. Ja mikäli kortit eivät ole oikeasti hyvässä kunnossa vaikka ovatkin holoja, ex- tai promo-kortteja niin nekin ovat roskaa! Ymmärtäkää nyt tämä. Mikäli kaikki arvottomat roskakortit olisivat sen arvoisia kuin te niistä pyydätte niin minä olisin miljonääri.

Olisi alunperinkin pitänyt nimetä koko osio, jossa kerron korteista ja niiden arvosta "Ohjeita Pokémon kortteja ostaville". Kaikki arviot edelleenkin mitä ihmisille annan perustuvat siihen, mitä minä olisin valmis maksamaan kortista mikäli se minulta puuttuu. Eli vaikka ebay sanoisi, että kortti on tuhansien eurojen arvoinen ja minä väitän sen olevan vain muutaman hassun euron niin minä en edes ole välttämättä väärässä.

Tarkkaile sitä millä hinnalla kortteja on saatu myytyä ebayssä, ei sitä mikä on se kaikkein korkein summa mitä siitä pyydetään. Hyvässä lykyssä se Pikachu kortti joka on sen reilun satasen siellä ebayssä on ollut siellä jo useamman vuoden. Ei ebay-myyjätkään tiedä kaikki niiden oikeaa arvoa. Ja ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset se ero sen Mint -kuntoisen kortin, (joka on siitä lähtien kun se paketista avattiin ollut muovien sisällä) ja sen mitä sinä olet säilyttänyt homekellarissa vuosia.

Turhauttaa kun hyvää hyvyyttäni ohjeita ihmisille annan ja silti saan kommenttia usein:
"Olet väärässä. Ebayssä tätä myydään ainakin kuudella tonnilla."

Ihmisillä on vääristynyt käsitys siitä minkä arvoisia nuo pahviläpyskät ovat. En suosittele kenellekään tällä hetkellä edes pimittämään (odottelemaan arvon nousua) vanhoja kortteja sillä Pokémon GO:n myötä niiden arvo on taas hetkellisesti noussut. Nostalgia-huumassa monet saattavat lähteä taas mukaan kortti-villitykseen joten nyt jos koskaan kannattaa laittaa myyntiin kohtuu hinnalla! Aina saa kokeilla kalliimpaa, mutta edelleen tyhmä on se joka maksaa yksittäisestä kortista satasia.

Kiitos.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pokémon GO huumaa ja kuumetta



Enpä muista milloin olisin kirjoitellut tänne vähän jotain henkilökohtaisempaa, mutta kokheillaan! Viimiset  viikot siis käynnissä työharjoittelua Helsingissä ja täytyy sanoa, että olen oppinut aivan huikean paljon kaikkea uutta. Myös tunne siitä, että kyllä niitä oman alan töitä tulee joskus vielä saamaan on vain vahvistunut entisestään. Työskenty Graafikkona on mukavaa ja tunnen olevani siinä hyvä, se on mielekästä ja joka päivä oppii jotain. Työkaverit ovat olleet todella mukavia ja auttaneet aina kun tarvitsee. Pari viikkoa vielä siis jäljellä ja sitten alkaa muutaman viikon "loma" ennen kuin koulut alkaa!

Pokémon GO on myös vienyt mennessään parin viimeisen viikon aikana ja käveltyä on tullut huikeat 70km! Tähän tietenkin lisäksi kaikki se muu aika ulkona peliä pelaissessa. Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että Pokémon tulee takaisin muotiin niin olisin nauranut päin naamaa. En olisi ikinä uskonut, että tulee näin paljon aikaa ihmiset tulevat viettämään aikaa puistoissa ja kahviloissa Pokémonin parissa. Omia retkiä on haitannut, et että tälle viikolle onnistuin saamaan itselleni kovan flunssan ja kuume on alkanut hellittää vasta nyt. Harmittavaa kun kaikki kiva oli tarkoitus tapahtua tällä viikonlopulla ja nyt sitten vuoteen omana... Onneksi Overwatch on pelastanut aika paljon tätä kotona tylsistymistä!


Ropecon jäi nyt sitten tältä vuodelta väliin mikä on ehkä se suurin surku. Olisi ollut kiva nähdä kavereita ja cossata! Cossiahan mulla ei ollut kyllä edes valmiina, mutta ainakin tein hienon luonnoksen siitä mitä voisin tulevaisuudessa cossata. Päätin, että sitten sopivan tilaisuuden tullen niin teen itselleni/teetätän itselleni tälläisen gender-bender Tracerin joka on hieman Steampunkahtava. Ainakin omassa päässä idea on hyvä ja luonnoksessa onnistunut, toteutus sitten varmaan kusahtaa! :)

Ensi viikolla pakko ottaa muut kiinni Pokémonissa ja ulkoilla ihan sikana! Kunnon mukaan tietty mikäli jälkiflunssa iskee.  Tässä vielä tämän hetken tiimini, jossa voi nähdä pieniä vaikutteita Overwatchista! Ei mulla nyt taas muuta ja hyvää alkavaa elokuuta, kohta on joulu!



torstai 14. heinäkuuta 2016

Pokémon GO


Nyt tämä vihdoin taitaa olla kaikkien saatavilla! Ongelmista huolimatta latasin itselleni sovelluksen jo hyvän aikaa sitten ja täytyy sanoa, että aivan mahtava! On tullut ulkoiltua taas pitkästä aikaa ihan huolella ja varmaan tämänkin postauksen jälkeen lähden taas metsästämään uusia Pokémoneja.
Aloitus Pokémoniksi valitsin Charmanderin (ylläri) ja tiimi johon liityin oli sininen Team Mystic

Pokémon GO on siis Pokémon Companyn ja Nianticin yhteistyössä kehittämä peli, joka geokätköilyn tapaan on piilottanut Pokémoneja pitkin maailmankarttaa meidän napattavaksemme. Tietenkin Pokémonit liikkuvat kartalla, joten aina ne eivät samassa paikassa kökötä. Sen sijaan tietyillä alueilla voi kohdata vain tietynlaisia Pokémon olentoja. Helsingin alueelle tyypillistä näyttäisivät olevan Drowzee sekä useat vesi-Pokémonit. Pidgeyt, Zubatit ja Rattatat sen sijaan ovat vallanneet joka ikisen nurkan, aivan kuten oikeissa Pokémon peleissäkin. Mitä harvinaisempi Pokémon on kyseessä, sitä harvinaisemmin se esiintyy myös luonnossa. Mutta enempää ei varmaan tarvitse selittää sillä kaikillahan on tämä sovellus.


Jännä myös huomata kuinka koko maailma on jälleen aivan Pokémon fiiliksissä ja mielestäni se on hienoa. Peli kuitenkin tavoittaa sekä vanhat nostalgikot, että uudet pelaajat. Yksi asia minua kuitenkin rassaa tässä suosiossa ja se on se kuinka kaikki nekin, jotka ovat saattaneet kiusata toisia Pokémon faniudesta, ovat nyt itse postaamassa instagramin täydeltä kuvia seikkailuistaan. Parit tyypit, jotka ovat minullekin aukoneet päätään asiasta ovat tarttuneet tähän ihanaan sovellukseen ja ovat nyt niitä vanhoja kunnon "pokemonmestareita", jotka lopettivat vuonna 2000 kun ei ollutkaan enää coolia. Voitte pitää minua ilonpilaajana, mutta jos minä mietin tätä näin niin miten sitten ne joita on oikeasti kunnolla kiusattu ja nimitely harrastuksensa takia? Ihan vaan pohdintana.

Joka tapauksessa tätä peliä ei voi olla suosittelematta kaikille. Se kannustaa liikkumaan ulkona ja yhdistää sukupolvia. Kaiken lisäksi saat keräillä Pokémoneja ja tuntea itsesi aivan oikeaksi Pokémon kouluttajaksi. Ainakin tälläiseen faniin peli iski kuin häkä ja jos Pokémon ei ole sinulle tuttu niin nyt siitä viimeistään tulee. Kannustan kaikkia kokeilemaan ja suuntaamaan ulos tutkimusmatkalle, koskaan ei tiedä mitä löytää! Mutta kannattaa myös muistaa tarkkailla oikeaa liikennettä ja kulkea varovaisesti suojateillä ja muualla! 

Mistä erottaa Pokémon "fanin" ja Pokémon fanin? 
-Pokémon "fani" sanoo, että niitä on vain 150, kun taas fani on kasvattanut kaikkia 721 rakkaudella, myös Dunsparcea.

Mukavia pelihetkiä terveisin kymmenkertainen Pokémon Champion kuudessa eri regionissa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...