Parhaat pelit 2021

Nytpä laitetaankin listaksi mun lemppari pelit vuodelta 2021! Oon ihan hirveän myöhässä näiden mun listojen kanssa, mutta eipä näitä muutenkaan kovin moni tule lukemaan. Aika vähän loppujen lopuksi tuli pelattua uusia pelejä, mutta ainakin muutama ihan törkeän hyvä tuli suoritettua kunnialla lähes loppuun saakka. Pelasin aika paljon vanhoja pelejä, mutta listan kärkisijalta löytyy myös ihan 2021 vuoden pelikin. Teille, jotka eivät siis ole mun blogia niin pitkään seuranneet niin Parhaat pelit -listoille pääsee mitkä tahansa pelit, jotka olen pelannut läpi vuoden aikana. Olivat ne sitten tasoloikkaa kasarilta tai räiskintää joulukuulta. Tosin tällä kertaa teen poikkeuksen ja sisällytän listalle pelin, jota en päässyt kokonaan läpi. Tässä tulee Ruudukon suosikki pelailut vuosimallia 2021 - spoilerivapaasti tietenkin!

 

#5 What Remains of Edith Finch (2017)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Giant Sparrow
Pelitunnit: 3 h

Ensimmäinen peli mitä olen koskaan striimannut oli tämä indie-peli What Remains of Edith Finch. Mulle suositeltiin tätä jo useampi vuosi sitten ja se roikkuikin Steamin toivelistalla aika pitkään. Alkuvuonna 2021 kuitenkin päätin sen vihdoin ostaa ja ihan oikeasti pelatakin. Oli jotenkin tosi erilaista lähteä pelaamaan peliä, josta mulla ei juurikaan ollut hajua. Tarina ja hahmot olivat täysin mysteerin peitossa, enkä oikein tiennyt mitä odottaa edes itse gameplayltä. What Remains of Edith Finch on periaatteessa kävelysimulaattori, jossa etsit erilaisia vihjeitä sukulaistesi kohtaloista sekä suoritat erilaisia pieniä puzzleja. Tarina on synkkä, burtonmainen ja välillä jopa vähän pelottavakin. Mitä enemmän opit asioita, sitä enemmän hahmoihin kiinnyt. Pelikokemus olisi varmasti ollut parempi vielä, jos en olisi tosiaan striimannut tätä. Kaikki se ylimääräinen stressi striimammisesta söi kyllä jonkin verran keskittymistä. Jos kaipaat tunnepohjaista ja erilaista indie-peliä niin vahva suositus tälle!

#4 It Takes Two (2021)
Alustana: Playstation 4
Julkaisija: Electronic Arts
Pelitunnit: 13 h

Tätä peliä suositeltiin mulle kovasti pitkin loppu vuotta 2021 ja viimeistään siinä kohtaa kun It Takes Two nappasi kotiin sen Game of the Year -palkinnon niin olihan tää pakko kokeilla. Peli on kaksinpeli, jossa pelaajat ohjaavat avioeron partaalla olevaa pariskuntaa. Hauskaa pelissä on se, että sitä ei tosiaan edes voi pelata yksin vaan se vaatii kaverin. Halusin, että tästä tulisi siis sellainen kiva ajanviete puolison kanssa ja tavallaan se sitä olikin. Ihan ei keksitty, että miksi tämä oli ihan niin hehkutettu, mutta erikoisen pelimekaniikkansa, syvällisen tarinansa ja hassujen hahmojensa takia tämä oli aika uniikki pelikokemus! Eikä meillä edes mennyt hermo toisiimme kovin montaa kertaa. Oli vain hauska huomata, että toiselle meistä tasohyppelyt olivatkin vähän hankalia ja toinen sitten taas kompuroi enemmän loogista päättelyä ja rytmiä vaativissa tehtävissä. Upea kokemus, vaikka ei ihan ollut sen hypensä arvoinen.

#3 Final Fantasy VII (1997)
Alustana: Nintendo Switch
Julkaisija: Square Enix
Pelitunnit: n. 30 h

Mun on pakko myöntää, että tätä peliä en vaan saanut mitenkään läpi viime vuoden aikana. Peli ei todellakaan ole huono, mistä kertoo tämä korkealle sijoittuminen. Mulla ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa keskittyä ja syventyä tähän peliin aina montaa tuntia kerrallaan. Tallennuspisteitä on niin harvakseltaan kun kyseessä on vanha peli ja tarina vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Pelimekaniikat on kuitenkin ihan tosi hyvin kestäneet ajan hammasta ja tarina ja hahmot tuntuvat edelleen ajankohtaisilta. Oli myös ihanan retroa pelata tälläisillä grafiikoilla varustettua peliä ja selkeästi huomasi kuinka FF7 olikin graffoissaan silloin aikanaan ollut todellakin edistyksellinen. En ihmettele yhtään miksi niin monien listoilla tää peli nousee niin korkealle. Se koukuttaa mukaansa hyvin ja mikäli ei pelästy sitä suhteellisen perinteistä JRPG -tyyliä niin kyllä tämä on jokaisen itsenään kunnioittavan gamerin, pakko pelata jossain kohtaa elämäänsä läpi. Senkin takia oli pakko se sisällyttää tälle listalle, ettei minulla enää ole tämäkin aiheuttamassa painetta pelata peliä. Final Fantasy seiska on parhaimmillaan silloin kun siihen saa rauhassa uppoutua.

#2 Paper Mario (2000)
Alustana: Nintendo Switch (Nintendo 64™ – Nintendo Switch Online)
Julkaisija: Nintendo
Pelitunnit: 20 h

Musta on alkanut viime aikoina tuntumaan, että Nintendo 64 on yksi kaikkien aikojen parhaimmista pelikonsoleista. Niin monet huiput ja ikoniset pelit on aikanaan sille tullut kuten Super Mario 64, Goldeneye ja Majora's Mask. Mulla ei itselläni ole koskaan konsolia ollut, mikä on harmittanut aina ihan tosi paljon. Onneksi Nintendo kuitenkin julkaisi tämän Switch Online Nintendo 64 -konsolin, johon pikkuhiljaa tippuu lisää huippunimikkeitä tuolta legendaariselta konsolilta. Ensimmäinen peli, jonka pelasin läpi tuolta oli Paper Mario. Vähän varauksella aloin sitä pelailemaan, mutta aika äkkiä Mario ja kumppanit nappasivat minut mukaansa! Paper Mariossa on ihan huikeasti tekemistä ja mielenkiintoisia hahmoja. Sen vuoropohjaiset taistelut ovat hauska lisä ja pelissä on juuri sopivasti sellaista hölmöä huumoria. Maailma on monipuolinen ja puzzlet sellaisia, että joutuu vähän miettimäänkin - joskus jopa internetin kanssa. Tykkäsin ihan tosi paljon ja aion kyllä kokeilla muitakin Paper Mario pelejä tulevaisuudessa. Mario toimii myös rpg:nä erinomaisen hyvin!

#1 Life is Strange: True Colors (2021)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Square Enix
Pelitunnit: 10 h

Life is Strange -sarjan peli ykkösenä? Yllättyneet voi huutaa vaikka hep! Mutta ihan oikeasti Life is Strange: True Colors on ihan törkeän hyvä lisä tähän pelisarjaan. Päähenkilö Alex nousi hyvin äkkiä yhdeksi mun suosikki LiS -hahmoksi. Alexin voima lukea ihmisten tunnetiloja oli hienosti toteutettu, eikä se ollut niin häiritsevä osa peliä kuin esimerkiksi Life is Strangessä. Pelialueena toimi Haven Springsin pikkukylä, joka jo itsessään tuntui niin kotoisalta ja hiveli jotain minun sisäistä kutsumusta noihin jylhiin lumihuippuisiin vuoriin ja kirkkaana soljuviin puroihin. Peli sai minut itkemään ja nauramaan lukuisia kertoja, sillä LiS -peleille tuttuun tapaan se sisälsi todella aitoja ja koskettavia kohtaamisia pelin hahmojen kanssa. Onpa tässä myös heittämällä yksi LiS -sarjan parhaimpia romanssejakin! Tykkäsin ihan tosi paljon, vaikkei päässytkään ihan samalle tasolle kuin LiS2 silloin aikanaan. Ehdottomasti mun lemppari peli viime vuodelta.

Vanhoista jo aloitetuista peleistä Dead by Daylight ja Smash Bros. olivat edelleen aikamoisessa kulutuksessa. Dead by Daylight on noussut koko ajan mun listalla korkeammalle ja korkeammalle. Uusia lisenssihahmoja tippuu vähän väliä ja aina jaksan yllättyä, että kenet BHVR Entertainment on saanut seuraavaksi mukaan! Nyt keväällä esimerkiksi ilmestyy Ring -aiheinen chapter. Smashissä puolestaan saatiin viimeiset DLC hahmot, joista Kingdom Heartsin Sora räjäytti kyllä pankin ihan totaalisesti. Mobiililla tuli pelattua Pikmin Bloomia, mutta se jäi alkuinnostuksen jälkeen kyllä aika heitteille. Myös iPadillä pelailin Hue nimistä väripeliä ihan tuntitolkulla. Animal Crossing: New Horizons sen sijaan tippui tänä vuonna lähes nollaan pelipäivinä.

Muita isompia ja tosi odotettuja pelejä mitä pelailin olivat Monster Rancher 2 sekä Spider-Man: Miles Morales. Monster Rancher oli sellainen peli, minkä muistin lapsuudesta. Se oli vuosikausia mulla ihan täysin unohdettuna, mutta sitten se tulikin yhtäkkiä takaisin kuin puskista. Halusin ehdottomasti nostalgia-hengessä kokeilla miten tuo peli oikeasti toimikaan, mutta hyvin äkkiä huomasin ajan kullanneen muistot aika pahasti. Kiertelemättä Monster Rancher 2 on aivan sysipaska, merkityksetön ja aivoton peli. Miles Morales oli toinen pettymys viime vuodelta. Rakastin kyllä pelata peliä, sillä omalla lemppari Marvel sankarilla swingailu pitkin Manhattania tuntui tosi hyvältä. Peli on kuitenkin valitettavan lyhyt ja itseään toistava. Kirjaimellisesti sellainen ylikallis DLC, joka olisi pitänyt olla nimeonmaan vain lisäosa originaalin Spider-Man peliin. Jäi huono maku suuhun, vaikka tykkäsinkin pelistä. Kuten sanoin niin tosi vähän tuli pelailtua etenkään mitään uutta vuonna 2021. Tänä vuonna kuitenkin tilanne tulee toivottavasti olemaan eri kun nyt alkuvuoteen jo mulla on taskussa pari aika huippupeliä! Ensi vuoden listaa siis odotellessa :)

Parhaat pelit 2020

Vuosi 2020 on ollut kaikesta huolimatta aika onnistunut pelien suhteen. Kun elokuvat loistavat poissaolollaan, on minullakin ollut enemmän kuin kylliksi aikaa täyttää tämä tyhjiö pelaamisella. Kokeilin jopa ensimmäistä kertaa striimata pelaamistani Twitchissä. Enimmäkseen piirsin livenä, mutta jonkin verran tuli myös pelailtua! Edelleen Pokémon Go on vienyt ison osan arjestani, mutta pientä kyllästymistä on siihenkin alkanut jo tulla. Myös Overwatchia on tullut tänä vuonna pelattua todella vähän ja joskus on mennyt kuukausia, etten ole peliä edes käynnistänyt. Sen sijaan muun muassa nämä uudet tulokkaat täyttivät vuoteni melkoisen hyvin!

#5 Tell Me Why (2020)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Dontnod Entertainment
Pelitunnit: 9,5 h

Dontnod on vuosien varrella tuonut paljon hyviä pelejä minun elämääni. Muun muassa Life is Strange -saaga lukeutuu näihin mestariteoksiin. Siksi olinkin erittäin innoissani kuullessani tästä uudesta pelistä, joka on teemoiltaan hyvin samankaltainen kuin Life is Strange, vaikkei olekaan samaa universumia. Tarina kertoo Ronanin kaksosista, jotka palaavat vuosien erillään olemisen jälkeen takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa. Tarkoituksena olisi myydä vanha kotitalo ja jatkaa siitä sitten kumpainenkin omille teilleen. Tunnelmaa kiristävät sisarusten viilenneet välit, epämiellyttävät muistot sekä jokin kammottava, joka tuntuu vaanivan jokaisen nurkan takana. Tunnerikas peli ei ole mikään Dontnodin parhain teos, mutta ihan viihdyttävä jos tykkää hahmokeskeisistä tarinapeleistä, joissa valinnoillasi on erittäin suuri merkitys tarinan kulkuun. Tykkäsin, vaikka vähän petyinkin ja joskus puzzlet olivat puuduttavan tylsiä.

#4 Cyberpunk 2077 (2020)
Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: CD Project Red
Pelitunnit: 59 h

Ääh... Halusin laittaa tämän ylemmäksi kuin seuraava listalla oleva tai edes jaetulle sijalle, mutta nyt ihan viime metreillä päädyin tekemään tämän ratkaisun. Kaikki seuraavat neljä peliä tulevat olemaan ihan huippuhyviä, vaikka vikojakin löytyy. Cyberpunk 2077 oli ehkä vuoden ylihypetetyin peli ja suurin pettymys - ainakin monelle. Kaikista vioista huolimatta, minä nautin pelistä todella suuresti. Cyberpunk 2077 on genressään vain keskinkertainen tekele, mutta sivuhahmot ja juoni on omiaan nostamaan Cyberpunkin yhdeksi tämän vuoden hiomattomista helmistä. Kun peliin alkaa tulla lisäsisältöä ja suurimmat bugit saadaan korjattua, voi tämä helpostikin olla yksi 2020-luvun parhaimmista peleistä. Sitä siis odotellessa!

#3 Dead by Daylight (2016)

Alustana: PC (Steam)
Julkaisija: Behaviour Interactive
Pelitunnit: 163 h

Vuoden yllättäjä! Dead by Daylight on jo muutaman vuoden vanha tekele, mutta itse pääsin siihen käsiksi vasta nyt tämän vuoden puolella. Toivelistalla se oli ollut jo vuosia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi sen hankkia ja voi pojat kuinka en ole katunut yhtään! Dead by Daylight yhdistää kivasti survival moninpelin klassisiin slashereihin. Alkuun peli voi tuntua todella turhauttavan vaikealta, mutta kun siihen pääsee sisään kuluu sen parissa tunti jos toinenkin. Peli on todella viihdyttävää seurattavaa sekä pelattavaa. Jokainen matsi on erilainen ja vaatii paljon hermoja selvitä tilanteesta voittajana.

#2 Last of Us 2 (2020)

Alustana: Playstation 4
Julkaisija: Naughty Dog
Pelitunnit: n. 20 h

Last of Us 2 on varmaan eniten kohua aiheuttanut peli koko vuonna. Se sai hardcore Last of Us fanit aivan tolalataan vaikka arvostelijat arvostelivat tämän kakkososan aivan taivaisiin. Itselle tämän tarina kolahti jopa paremmin kuin ensimmäisen osan ja rakastuin lähestulkoon kaikkiin uusiin hahmoihin tässä. Juoneltaan peli oli todella monitasoinen ja hahmokehitys oli aivan huikeaa. Vaikka välillä peli tuntuikin hieman matelevan eteenpäin oli se kuitenkin kaiken sen vaivan arvoista. Gustavo Santaolallan upea musiikki jää takaraivoon huutamaan lisäkuunteluja ja tästä syystä herra olikin yksi kunnelluimmista artisteistani tänä vuonna.

 

#1 Animal Crossing New Horizons (2020)

Alustana: Switch
Julkaisija: Nintendo
Pelitunnit: n. 450 h

 

Mitä saadaan kun yhdistetään kammottava maailmanlaajuinen pandemia sekä rentouttava peli, jota voi pelata rauhassa samalla kun maailma palaa? Tietenkin mielestäni vuoden paras peli! Animal Crossingin ajoitus ei olisi voinut olla parempi. Ensimmäiset kuukaudet eristyksissä meni omaa saarta koristellen, uusia ystäviä hankkien ja museota täyttäen. Animal Crossing oli juuri sitä mitä tarvitsin tähän maailman hetkeen eikä pelaaminen ole vieläkään loppunut, vaikken enää niin aktiivisesti pelaakaan. Nintendo pitää huolen siitä, että peliin tulee kuukausittain edelleen uutta tekemistä. Ihastuttavat grafiikat ja helppo lähestyttävyys ovat omiaan tekemään Animal Crossingista rentouttavan ja mielikuvituksellisen elämyksen!

 

Muita pelejä joita pelaislin tänä vuonna olivat GRIS, jota en vaan kaikesta huolimatta jaksanut koskaan pelata loppuun sekä Life is Strange spinoff peli Before the Storm. Jälkimmäinen juuri ja juuri hävisi listauksessa Tell Me Why -pelille. Myös muutama uusi hahmo julkaistiin Smash Bros Ultimateen, jotka saivat minut taas palaamaan pelin pariin. Etenkin nyt pari viikkoa sitten julkaistu Sephiroth Final Fantasy 7 pelistä oli aivan huippu juttu!  Pokémon Sword ja Shield saivat myös ylihintaiset lisäosansa tänä vuonna ja molempiin petyin lähestulkoon yhtä paljon kuin itse peliinkin. Ensi vuodelle minulla odottaa pelikirjastossa Final Fantasy 7 sekä What Remains of Edith Finch, mutta vielä en ehtinyt kumpaakaan noista aloittamaan. Kunniamaininta myös Among Usille, jota en itse niinkään pelannut, mutta joka sai minut katsomaan lukuisia tubaajia ja heidän hauskoja Among Us videoitaan!

Cyberpunk 2077

 

Yksi vuoden odotetuimmista peleistä Cyberpunk 2077 on vihdoin julkaistu. Lukuisat viivästymiset saivat niin fanit kuin jälleenmyyjätkin varpailleen. Eikä ihme, sillä ensimmäisen tiiseri trailerin Cyberpunk 2077 taisi saada jo noin seitsemän vuotta sitten. Itse päätin jo tuolloin, että odotan mieluummin kärsivällisesti julkaisua kuin lähden hypeen mukaan. Kun peli sitten vihdoin ja viimein saatiin ulos, oli yleisön vastaanotto enemmänkin kuin ristiriitainen. Huonosti toteutettu julkaisu ja keskeneräinen tekele ei ollut monekaan mieleen ja ihan syystäkin. Tässä minun mietteitäni Cyberpunk 2077 pelistä.

Cyberpunk 2077 on CD Project Redin luoma action-adventure peli. Studio tunnetaan muun muassa Witcher -pelisarjastaan, mikä oli omiaan luomaan  korkeat ennakko-odotukset tälle cyberpunk-teemaiselle pelille. Peli jäljittelee hieman roolipelejä, mutta on vähän siinä rajoilla laskenko itsekään sitä suoraan roolipeliksi. Pelistä löytyy perinteiset roolipelielementit kuten skill tree, crafting ja valinnat, jotka vaikuttavat juonen kulkuun. Siihenpä ne roolipelielementit tuppaakin jäämään. Kokemusta vastaavanlaisista avoimen maailman peleistä minulla on lähinnä vain Skyrim sekä Fallout 4, minkä vuoksi saatoin antaa tälle pelille anteeksi enemmän kuin se ansaitsisi.

Vaikka yleinen toteutus on mielestäni ihan kelpo, oli pelissä paljon harmia aiheuttavia pettymyksiä. Ensimmäinen harmitus tuli jo hahmon eli V:n luomisessa. Olin päättänyt, että haluaisin tehdä hahmostani katanaa heiluttavan aasialaistaustaisen samurai-soturin. Pettymys oli suuri, kun pelistä puuttui mahdollisuus tehdä hahmosta aasialaisen näköistä. Muutenkin olin todella tottunut jo siihen versioon V:stä, joka on ollut kansikuvapoikana pelille jo vuosia joten tuntui tyhmältä edes tehdä omaa hahmoa. Päätin kuitenkin jatkaa alkuperäisellä suunnitelmalla ja tehdä hahmostani enemmän polynesialaisen, sillä tämä näytti onnistuvan pelin vaihtoehdoilla. Peliä markkinoitiin myös sillä, että voit muuttaa hahmosi sukupuolielimiä ja tehdä jopa trans hahmon. Tämä siis oli omiaan jo hämäämään ainakin minut uskomaan, että hahmon luonti mahdollisuudet ovat rajattomat. Sen sijaan sukupuolielimet ovatkin ainut asia mitä saat kaulasta alaspäin edes muokata. Ei ruumiinrakennetta, karvoitusta, tatuointeja tai muutakaan ihmeellistä. Myöskään hiustyyliä ei voi muuttaa enää hahmoluonnin jälkeen.

Sivuhahmot ja tarina ovat kuitenkin Cyberpunkin parasta antia. Dialogi on hyvää ja mielenkiintoista ja selkeästi keskeisimpien hahmojen taustatarina on mietitty kunnolla läpi. Jokainen hahmo on erilainen ja heidän tehtävänsä mielenkiintoisia. Romanssi vaihtoehdot pelissä ovat hirveän rajalliset sillä jokaiselle seksuaaliselle suuntautumiselle on olemassa vain yksi vaihtoehto eikä näitä voi pelata ristiin. V itsessään on biseksuuali, jolloin hän voi saavuttaa romanssin niin oman kuin eri sukupuolenkin kanssa. Miespuoliselle V:lle on siis tarjolla Kerry sekä Panam ja naispuoliselle Judy sekä River. Pelissä voi myös tehdä transhahmon, mutta sitä ei oteta pelin aikana huomioon mitenkään. Myös yksi sivuhahmoista, Claire on trans, mutta häntä ei voi romantisoida. Itseäni hieman harmitti, sillä peliä markkinoitiin todella LGBTQ -ystävällisenä. Periaatteessa se on sitä, mutta voisi olla kyllä parempikin. Nämä asiat eivät kuitenkaan kovinkaan paljoa haitannut kun uppoutuu tarinaan sisään.

 

Mikäli haluaa odottaa, että suurin osa bugeista on korjattu, kannattaa suosiolla odottaa vaikkapa puoli vuotta ja tarkastella tilannetta sitten. Sinällään jos rauta on kunnossa niin ei PC:llä ne pienet bugit ja vammailut vaikuta pelikokemukseen kovinkaan paljoa. Sen sijaan pleikkarin ja xboxin versiot kannattaa unohtaa saman tien. Yleinen cyberpunk tunnelma on kohdillaan ja tarina imaisee hyvin mukaansa. Musiikit ovat aivan loistavat ja muutenkin Night City tuntuu ihan eläväiseltä paikalta, vaikka onkin täynnä huonolla tekoälyllä varustettuja npc-hahmoja. Joka tapauksessa yksi tämän vuoden pelihelmistä, vaikkei nyt ihan Last of Usin tasolla olla. Tykkäsin, vaikka teksti vaikuttaakin kovin negatiiviselta! :)

Dead by Daylight

Aina välillä tulee se hetki kun tuntuu, ettei ole oikein mitään miellyttävää pelattavaa. Overawatchia jaksaa enää vain pienissä annoksissa ja jonkin uuden seikkailupelin aloittaminen tuntuu aina niin kovin haastavalta. Seurailen tasaisesti Steam-toivelistaani, josko joku peli sieltä olisi jossain super-alennuksessa. Hyvästä pelistä mielellään maksaa täyden hinnan, mutta jos ei ole ollenkaan varma onko peli alkuunkaan sellainen itselleen mielekäs, ei hirveästi tee mieli laittaa rahaa sikaan säkissä. Reilu kuukausi sitten toivelistallani ollut Dead by Daylight oli alennuksessa sekä ilmaiseksi kokeiltavana yhden viikonlopun ajan. Päätin siis kerrankin kokeilla ne ilmaiset päivät ja sitten vasta tehdä ostopäätöksen. Jälkikäteen ajateltuna, kyllä kannatti.

Dead by Daylight on Behaviour Digital Inc. kehittämä asymmetrinen selviytymispeli, jossa neljä pelaajaa koittaa selviytyä parhaansa mukaan yhtä tappajaa vastaan. Kentällä on yhteensä viisi pelaajaa, sillä yksi pelaa tappajaa, joka yrittää lahdata neljä muuta. Peli on julkaistu jo vuonna 2016, mutta siihen tulee edelleen sisältöä ihan kiitettävän nopealla tahdilla. Tunnelmaltaan peli on ensialkuun hyvin jännittävä ja usein tuleekin ihan pelästyneeksi kun tappaja yllättää sinut nurkan takaa. Sen lisäksi, että mukana on pelin omia tappajia ja hahmoja on se onnistunut saamaan oikeudet sisällyttää myös muutamia lisenssi-hahmoja kuten Ghostface, Leatherface, Freddy Krueger ja jopa Stranger Thingsin Demogorgon. Jokaisella tappajalla kuin selviytyjällä on omat uniikit kyvyt, joita voi sitten opettaa myös muille hahmoille ja rakentaa itselleen sopivan kokonaisuuden ja pelityylin.

Itse pidän enemmän selviytymis pelitavasta, enkä ole niin hirveän hyvä pelaamaan tappajaa. Suosikkini on tällä hetkellä kuitenkin pelin originaali killeri Wraith, joka voi muuttua näkymättömäksi ja yllättää seliytyjät kun he vähiten sitä odottavat. Olen myös ostanut pari ladattavaa tappajaa kuten Legionin ja Ghostfacen, joita mielelläni opettelen aina silloin tällöin käyttämään. Toistaiseksi olen todella huono tappajana ja keskitynkin pelaamaan vain selviytyjiä. Selviytyjänä pelaan Jake Park nimisellä hahmolle, jonka perus pelityyli on hyvin stealth ja objective painotteinen. Loppujen lopuksi ei ole niin väliä millä selviytyjällä pelaa, sillä kaikki voivat helposti oppia ja käyttää hyödykseen kaikkien selviytyjien kykyjä.

Kuten monet muutkin online-pelit on Dead by Daylight myös hyvin toksinen ympäristö pelata välillä. Kaikki on aina tiimikavereiden vika tai sitten tappajalla oli liian epäreilut kyvyt käytössä. Myös ilkeä puhuminen pelin jälkeisessä chat-ruudussa on välillä aivan iljettävää ja tappajille teepussitellaan aina kuin mahdollista. Itse olen kaikkea tälläistä käytöstä vastaan ja koitan parhaani mukaan tuoda hyvää mieltä kaikille peliin. Ei tämä kuitenkaan loppujen lopuksi niin vakavaa ole, mutta pakko myöntää että joskus ilkeät kommentit kyllä tuntuvat pahalta. Siltikin voin vahvasti suositella ainakin kokeilemaan peliä, jos ei ihan pienestä säikähdä. Etenkin alkuun tuntui, että aina pelästyi ihan hirveästi kun tappaja oli lähistöllä. Myös yöuniin peli tuppasi tulevan alkuun todella paljon, muttei niinkään painajaisina vaan generaattorien korjaamisena.

The Last of Us Part II

Yksi vuoden odotetuimmista peleistä the Last of Us 2 on nyt pelattu läpi ja analysoitu puolison kanssa. Pelattiin sarjan ensimmäinen osa läpi reilu vuosi sitten ja jäätiinkin ihan innoissaan odottamaan tätä kakkososaa. Negatiiviset arviot, jotka ilmestyivät heti pelin julkaisun jälkeen saivat kuitenkin varpailleen. Entä jos peli olisikin niin huono kuin kansa väittää? Halusimme silti luoda oman mielipiteen pelistä ennen totaalista toivon heittämistä kaivoon. Seuraava arvostelu tulee sisältämään SPOILEREITA pelin tarinasta ja hahmoista. Jos siis haluat itse pelata pelin, kannattaa lukeminen suosiolla jättää tähän. Muille mukavia lukuhetkiä!

Last of Us kertoo post-apokalyptisesta maailmasta, jossa sieni-infektio on vallannut ihmiskunnan muuttaen yksi kerrallaan tartunnan saaneet zombiemaisiksi mutanteiksi. Jäljelle jääneet ihmiset kamppailevat saavuttaakseen edes jonkinlaisen onnellisuuden tässä väkivaltaisessa ja rappeutuvassa maailmassa. Ensimmäisessä pelissä seurasimme Joelin matkaa Ellien kanssa halki Yhdysvaltojen. Saimme kokea kuinka molemmat hahmot kasvoivat henkisesti ja tutustuivat toisiinsa hyvässä ja pahassa. Tässä toisessa osassa pääsemme tutustumaan heidän arkeensa matkan jälkeen neljä vuotta myöhemmin. Ellie ei enää ole lapsi, vaan nuori nainen joka yrittää parhaansa mukaan asettua aloilleen ja elää tavallista yhteisöelämää Jacksonin -kaupungissa. Menneisyys ja etenkin epäonnistunut kohtaaminen Firefly -järjestön kanssa edellisen pelin lopussa kuitenkin vaivaavat nuorta päähenkilöämme.

Jo ennen pelin julkaisua ilmassa tosiaan leijui paljon huhuja ja spoilereita. Peli myös tuntui saavan kiitosta kriitikoilta, mutta peruskäyttäjien arvostelut olivat enemmän sitä 3/10 luokkaa. Tottakai tämä huoletti ja mieleen hiipi ajatus, että näinkö helposti kriitikot on ostettu Sonyn puolelle? Ei kai nyt kukaan voisi pettyä Last of Us -jatko-osaan näin paljoa..? No näköjään voi, sillä ihmiset ovat olleet ihan hullun vihaisia pelin ratkaisuihin ja hahmoihin. Oli todella iljettävää luettavaa, kuinka Twitterissä monet pelin fanit uhkailevat ääninäyttelijöitä ja käsikirjoittajia sekä heiden perheitään. Todelliset mieslapset ja trollit taas asialla... Pois luettuna nämä selkeät psyykkistä hoitoa vaativat fanit,  mielestäni ihmiset, jotka antavat tälle pelille ylipäätään arvosanaksi alle neljä, eivät ole tarpeeksi kypsiä antamaan arvosteluja. Pelkästään pelin tarina, grafiikat ja tunnelma nostavat arvosanaa korkeammalle. Se onko pelissä sitten hirveästi mitään uutta, onkin eri kysymys, mutta mielestäni tämä oli oikein loistava jatko-osa ja jopa parempikin monilta osin kuin edeltäjänsä!

Kaikki markkinointimateriaali, jota pelistä tuli trailereiden ja tiiserien muodossa kertoivat vahvasti siitä, että peli kertoo oikeastaan pelkästään Elliestä. Joelin rooli noissa jätettiin tarkoituksella epäselväksi, mutta kyllä tarkkaavaisimmat osasivat lukea aika paljonkin rivien välistä. Ei siis tullut ainakaan itselle yllätyksänä, että Joel kuolee jo melko alkuvaiheessa, käynnistäen oikeastaan koko tämän pelin juonen. Suurimpana yllätyksenä tulee kuitenkin se, että pelistä puolet pelataan henkilöllä, joka tappoi Joelin. Abby onkin varmasti yksi ristiriitaisimmista pelihahmoista miesmuistiin. Monille on tuottanut hirveää tuskaa pelata Joelin murhaajalla, eikä minkäänlaista ymmärrystä hahmolle ole juurikaan sadellut. Itse pidin Abbystä todella paljon, ajoittain jopa enemmän kuin Elliestä. Yksi pelin vahvuuksista onkin se, ettei yksikään hahmo ole mikään mustavalkoinen hyvis tai pahis. Rakastan Ellietä, rakastin Joelia. Rakastan Abbyä, Dinaa ja Leviä. Jokaisen seikkailuja ja taustarinoita voisi tutkia ihan loputtomiin ja silti aina huomata jotain uutta. Niin hyvin hahmot on käsikirjoitettu!

Grafiikoissaan Last of Us 2 on aivan huippuluokkaa. Maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniita, vaikka ympäristö onkin pelkkiä raunioita. Last of Usin hienous onkin löytää se kauneus ja herkkyys maailmanlopusta. Kauniiden sinemaattisten kohtausten, hahmokemioiden sekä käsikirjoituksen lisäksi yksi suosikki asioistani tässä kakkosessa oli  ne musisointihetket Ellien kanssa. Joel lupasi opettaa Ellien soittamaan kitaraa ja lupaus tuli pidettyä. Kuinka hyvin Ellie sitä soittakaan nyt! Ashley Johnson, joka on Ellien ääninäyttelijä laulaa myös itse biisit, mikä tekee musiikista Ellielle niin paljon henkilökohtaisemman kokemuksen. Muutenkin Last of Usin soundtrack on aivan loistava ja ihan törkeän koskettava. Sävellyksestä vastaa oscar-voittaja Gustavo Santaolalla (Brokeback Mountain, Babel).

Last of Us 2 saa varmasti myös DLC -lisäosan jossain vaiheessa kuten edeltäjänsäkin. Se mistä lisäosa kertoo, on toki vielä arvoitus, mutta itse veikkaan että se liittyy todennäköisesti Yaran ja Levin tarinaan. Ehkä sen mukana saamme myös keräilyversiona Ellien levyn, LP:n tai kasetin! Kuitenkin malttamattomana odotan, että Last of Us jatkuu ihan missä tahansa muodossa. Ensi vuodelle on ilmeisesti myös tulossa ihan Last of Us -sarja HBO:lle, mutta toki koronaviruksen vuoksi voi olla, että tämän tuotanto on viivästynyt jonkin verran. Loistava pelisarja, loistava jatko-osa!

Animal Crossing: New Horizons

Täytyy sanoa, että Animal Crossing: New Horizons julkaistiin juuri oikeaan aikaan. Neljän seinän sisällä alkaa helposti ahdistamaan, joten onkin kiva, että voi uppoutua noin stressittömään peliin ihan milloin vain. Kiitos Switchin kannettavan vaihtoehdon. Pelin parissa tulee vietettyä päivittäin lukuisia tunteja, eikä tekeminen tunnu loppuvan koskaan. Aina on jotain, mitä voi saarellaan muokata, somistaa ja rakentaa! Saareni nimi on Millrapids, ja se on todella luonnonmukainen, mutta esteettisesti omaa silmää varten somistettu. Tällä hetkellä keskityn hankkimaan itselleni uusia kyläläisiä, keräämään rahaa sekä siirtämään kivet haluamalleni kukkulalle. Vielä ei siis ole ihan täysin valmista, vaikka sainkin ihan pari päivää sitten saarelleni vihdoin viiden tähden arvionnin. Myös ensimmäinen Lily of the valley -kukka putkahti saarelleni ja olen siitä asti ollut onneni kukkuloilla!

Millrapids -saaren nahkajengi

Animal Crossing on Nintendon pelisarja, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 2004 Gamecube -konsolille. Itse tutustuin peliin Smash Brosin kautta, mutta päädyin hankkimaan vasta Wii U:lle Animal Crossing: City Folk pelin, joka on siis Wiille vuonna 2008 ilmestynyt peli. Perusidea kaikissa AC peleissä on sama: tee kylästäsi niin upea kuin suinkaan haluat, hanki uusia kyläläisiä, istuta puita, kastele kukkia ja kerää ötököitä ja kaloja. Tärkeintä on kuitenkin rentoutua ja pitää hauskaa. New Horizons tuo mukanaan vielä lisäksi maanrakennus sekä kustomointi -elementit. Voit siis todellakin muokata saarestasi juuri sen näköisen kuin itse haluat - vain mielikuvitus on rajana!

Tavoitteena itselläni on tällä hetkellä tosiaan löytää itselleni juuri ne kaikkein hienoimmat kyläläiset. Olen löytänyt tiimiini jo Apollon sekä Eugenen. Jäljellä olisi vielä Raymond, Tex, Erik ja Merenque, jotta kylässäni olisi kaikki suosikkini. Tosin pelissä tuppaa käymään niin hassusti, että rakastut anyways niihin hahmoihin joita kylässäsi on - olkoonkin miten rumia tahansa! Ehdoton suosikkini onkin Egbert niminen kana -villager jonka otin ihan vain vitsillä ensialkuun. Laiskasta kanasesta villapaidassaan tulikin todella rakastettava kaveri, josta en halua luopua! On aina haikeaa kun joku kyläläisistä muuttaa pois, mutta se toisaalta antaa mahdollisuuden tutustua uusiin kavereihin. Uusia kyläläisiä ei kuitenkaan saa ihan tolkuttoman helposti vaan pitää ensin odottaa, että joku edellisistä tahtoo muuttaa pois. Tästä syystä peliin on syntynyt vähän sellainen "ei-toivottu" black market suosituimmille kyläläisille. Esimerkiksi Raymond maksaa peli rahassa muutaman miljoonan tai oikeassa rahassa jopa sata dollaria. Naurettavaa minun mielestäni...

Kitt kenguru on muuttanut saareltani jo hetki sitten, mutta muistot onneksi jäivät!

New Horizonissa on myös tehty todella helpoksi vierailu toisten pelaajien saarilla. Riittää, että sinulla on Switch Online jäsenyys. Toisten saarilla voit tehdä ostoksia, kastella kukkia, jutella kyläläisille ja vaihdella tavaroita. Pidä kuitenkin mielessäsi, että olet vieraana toisen saarella, joten kunnioita heidän sääntöjään! Suomen oma AC-yhteisö on kuitenkin todella hyvä ja pelaajat osaavat käyttäytyä. Ajattelin myös järjestää ensi kuussa jossain kohtaa Instagram-seuraajilleni oman pienen Pride-tapahtuman saarellani!

Mikäli sinulla on Nintendo Switch, muttei vielä Animal Crossingia siihen niin laitappa hankintalistalle! Peli maksaa itsensä takaisin todella nopeasti. Sen parissa viihtyy niin kokenut kuin kokematonkin pelaaja!

Super Smash Bros. Ultimate - Fighter Pass 2

En edes uskalla laskea kuinka paljon rahaa on tullut jo käytettyä Smash Ultimateen! Pelin lisäksi olen ostanut molemmat Fighter Pass -lisäosat, muutaman Mii-asun sekä minulla menee kuukausittainen maksu Onlineen. Tässä kohtaa onkin hyvä aika alkaa pohtimaan seuraavan Fighter Passin mahdollisia dlc -hahmoja. Edellisen kanssa sain oikein vain Banjo & Kazooien, joten eipä tässä kait voi muuta kuin pieleen arvata! Tälläkin kertaa minulla on todella vahvat oletukset siitä, keitä viimeiset kuusi hahmoa tulevat olemaan. Katsotaan sitten parin vuoden päästä, kuinka pielessä taas oltiin!

Travis Touchdown
No More Heroes
Ensiesiintyminen: 2007

Travis on yksi niistä hahmoista, jotka voisin hyvinkin kuvitella tulevan hahmoksi Smashiin. No More Heroes III on tulossa yksinoikeudella Switchille ja muutenkin pelillä on historiaa Nintendon kanssa. Hahmolla olisi myös varmasti todella uniikki-taistelutyyli. Tämän paikan voi viedä myös Geno Super Mario RPG:stä tai joku klassikkohahmo esimerkiksi Contrasta. Veikkaan kuitenkin Travisia.

Rex/Pyra

Xenoblade Chronicles 2
Ensiesiintyminen: 2017

En tiedä miten tämä hahmo toimii ja tulisiko se olemaan pelkästään Rex vai myös Pyra samassa hahmossa. Eniten pelkään sitä, että tämä kaksikko vie ihan kaksi kokonaista paikkaa noista kuudesta dlc -paikasta. Uskon silti vahvasti, että jotenkin tämä kaksikko tullaan vielä näkemään Ultimatessa. Tätä puoltaa ihan sekin, että Smash Brosien pääsuunnittelija Masahiro Sakurai mainitsi, ettei heillä ollut aikaa laittaa hahmoja vielä peliin ennen sen julkaisua. No nyt on ollut aikaa työstää. Ei mikään oma suosikkivalinta, mutta hyvin mahdollinen.

Toxricity

Pokémon Sword & Shield
Ensiesiintyminen: 2019

Vahva usko siihen, että mukaan mahtuu vielä yksi Pokémon. Se tuleeko se olemaan Toxricity, Inteleon, Zarude tai joku aivan muu ei voi olla varmaa. Toxricityä puoltaa se, että kyseinen Pokémon on tällä hetkellä yksi generaatio kasin suosituimmista. Sillä on myös kaksi eri formia, joista toinen voisi olla vaihtoehtoinen skini. Gigantamax Troxricity olisi myös oiva Final Smash sekä tapa esitellä Gigantamax-Pokémon Smashissä.

Crash Bandicoot
Crash Bandicoot
Ensiesiintyminen: 1996

Nämä viimeiset kolme hahmoa tulevat olemaan ne mitkä ihan oikeasti oikeasti toivon tulevan Smashiin! Crash etenkin on ollut toivelistallani jo pitkään. Hahmo on myös oikeastan ainut iso maskotti-hahmo, joka puuttuu Smashistä. Crashillä on todella uniikit liikkeet ja paljon pelejä, joista ammentaa musiikkeja ja spirittejä. Crash on myös nyt todella kovassa nousussa ja ensimmäistä kertaa Nintendon kotikonsolilla. Ketään muuta en toivo niin paljoa Smashiin kuin tätä pussieläintä! No... ehkä Skull Kidiä... 

Dante

Devil May Cry

Ensiesiintyminen: 2001

Mikäli halutaan tuoda peliin hieman lisää mieskomeutta, on Dante DMC:stä ykkösvalinta. Bayonetta ja Dante shippaajat ovat odottaneet tätä päivää kuin kuuta nousevaa ja mielestäni Dante sopisi muutenkin hyvin Smashiin. Uniikin pelityylin lisäksi hahmo toisi peliin mukaan lisää kunnon jrpg hack and slash hahmoja. Dantella voisi olla myös vaihtoehtoisena skininä klassikko Dante sekä reboot Dante, joka on siis mielestäni yksi komeimpia pelihahmoja ikinä. Tai sitten Echo -taistelijaksi Nero! DMC toisi mukanaan vähän hevimpää musiikkia sekä aikuisempaa menoa. Monet veikkaavat tälle paikalle Doom -hahmoa tai Master Chiefiä, mutta itse annan ääneni Dantelle.

Waluigi

Mario Tennis
Ensiesiintyminen: 2000

Tämä ei edes ole vitsi! Uskon vahvasti, että Waluigi tulee olemaan viimeinen dlc hahmo. Veikkaan, että juuri Waluigin takia lisättiin se kuudes paikka. (Toki voi olla myös siksi, että se jakautuu Rexille ja Pyralle, mutta toivon enemmän tätä jälkimmäistä.) Waluigi olisi hauska lisä niin sanotusti ultimaattiseen Smashiin sillä häntä on toivottu mukaan aina Warion saapumisesta asti. Hahmosta saisi myös todella huvittavan paljastustrailerin! Sinänsä jos joku Assist Trophy ansaitsee paikan Smashissä, on se Waluigi, vaikka mahdollinen voisi myös olla se Skull Kid...

Nämä ovat viimeiset veikkaukseni! Tai voihan mielipide muuttua, mutta veikkaan, että kaikki potentiaaliset ovat ainakin vähintään mainittuna tällä sivulla. Varmaan kuitenkin onnistutaan kaivamaan mukaan vaikka mitä random hahmoja joistain dinosaurusten aikaisista peleistä, mutta jos edes pari näistä toteutuu niin olen ihan tyytyväinen. Jätän listan ulkopuolle kaksi suosittua veikkausta smashiin ihan vain sen takia, että en näe hahmoja oikeasti mahdollisina. Sora Kingdom Hearts -peleistä ja Steve Minecraftistä.

Vuosikymmenen parhaat: Pelit

Vuosikymmenen päättymisen kunniaksi on hyvä myös kerrata sitä, millaisista peleistä nautin 2010 -luvulla. Pelaajana olen kehittynyt huikeasti tämän kymmenen vuoden aikana ja nykyään voinkin kutsua itseäni hyvällä omalla tunnolla ja hieman cringellä, Gameriksi. Konsoleita vuosikymmeneen mahtui perinteiset Nintendon konsolit kuten DSi, 3DS, Wii U sekä uusimpana Nintendo Switch. Myös Gameboy Color ja SNES mini tulivat hankittua nostaligia syistä. Siirryin myös PC pelaamisen ihmeelliseen maailmaan Skyrimin myötä ja tulipa meidän talouteen myös Playstation miltei kahden vuosikymmenen tauon jälkeen! Loppu vuosikymmenestä myös mobiilipeli markkinat kasvoivat huikeasti ja muun muassa Angry Birdsin lisäksi vietin aikaa Fallout Shelterin, 2048, Pokémon Shufflen ja Pokémon GO:n parissa. 

Oli aivan älyttömän kiva koota tätä listaa, sillä se pakotti miettimään vähän uudelleen noita kaikkien aikojen suosikki pelejäni, joista tein joskus listankin. Vuosikymmenen parhaat listalle tosin valikoituivat tietenkin vain vuosien 2010-2019 välille sijoittuvat pelit. Kaikki listalle päässeet pelit ovat hyvin erilaisia, eikä niitä oikein voi edes keskenään kunnolla verrata. Siksi järjestys on ehkä enemmän suuntaa antava kuin absoluuttinen totuus. Yhteistä peleille kuitenkin on se, että ne ovat kaikki aivan äärettömän rakkaita minulle ja ovat vaikuttaneet minuun jopa ihmisenä ja ajattelijana. Tästä lähtee Vuosikymmenen parhaat pelit -lista minun mielestäni! Mainintana vielä, että Minecraft ei juuri ja juuri päässyt top 10 joukkoon, vaikka kyllä se periaatteessa sinne kuuluisi myös.

10. Pokémon GO (2016)

Mikään mobiilipeli ei ole aiheuttanut sellaista hypeä kuin Pokémon GO. Se sai kaikki vauvasta vaariin, bloggaajasta Hollywood-näyttelijään mukaan taas Pokémonin pariin ja monet jäivätkin sille tielle. Nostalgialla oli merkittävä vaikutus pelin suosioon. Itse olen tämän pelin parissa käyttänyt lukuisia tunteja ihan vain kävellen ympäri maita ja mantuja. Peli on upea osoitus siitä, kuinka saadaan ihmiset ulkoilemaan ja liikkumaan ihan niinkin pienellä idealla kuin "Gotta Catch 'em All". Edelleen lukuisat ihmiset pelaavat peliä, eikä ulkona voi edes oikein liikkua etteikö ainakin yhteen pogo-pelaajaan törmäisi. Peli yhdistää sukupolvia ja herättää keskustelua. Pokémonista tuli jälleen hyväksyttävää ja edelleen yksi sun toinen löytää pelin pariin. Mielestäni Pokémon GO on yksi huikeimmista pelaamisen tasoista mitä tällä vuosikymmenellä saavutettiin! Se varmasti edisti myös pelien käyttämistä markkinoinnin apuna sekä auttoi kehittämään AR+ -tekniikkaa.

9. Coming out on top (2014)

Indie eli independent developer peleihin minulla on aina ollut suuri arvostus. Pelit eivät rajoitu minkään ison studion normeihin vaan kehittäjät tai kehittäjä saa tehdä ihan itse sitä mitä haluaa. Erilaiset dating simulation -genren pelit eivät koskaan ole oikein uponneet minuun, mutta Obscurasoftin Coming out on top teki aikanaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. Toki peli sisältää paljon pikkutuhmaa sekä oikeita +18 kohtauksia, mutta siinä on silti käytetty oikeasti aikaa hahmojen ja juonien kirjoittamiseen. Myös kuvitukset ovat taidokkaampia kuin useimmissa vastaavissa peleissä ja tokihan tälle listalle piti yksi lgbtq -peli laittaa (ihan kuin lähes jokaisessa näistä se ei olisi jollain tasolla nähtävissä.) Coming out on top myös inspiroi itseäni kovasti pelien tekemisen pariin. Pari vuotta sitten minulla olikin Tumblerissa vähän erilaisella mekaniikalla toimiva deittailupeli, joka oli sekin melkoisen suosittu seuraajieni keskuudessa. Nyt sitä ei enää ole olemassa, valitettavasti.

8. Awesome Adventures of Captain Spirit (2018)

Listan ensimmäinen, muttei viimeinen Life is Strange -universumiin perustuvat peli. Awesome Adventures of Captain Spirit on ensimmäinen peli, joka rikkoi minut henkisesti. Pelin päähenkilö Chris oli jotenkin niin hieno kuvaus vähän erityisestä lapsesta, jolla on paljon mielikuvitusta ja lapsuuden intoa. Teemoina pelissä ovat niinkin vakavat aiheet kuin alkoholismi, kuolema sekä yksinäisyys. Tarina on siis yllättävän synkkä, vaikka toiveikas. Se miten Chris näkee pelissä maailman on mielestäni aivan älyttömän hienosti toteutettu. Lapselle se roskakasakin voi olla avaruusasema, jos oikein kunnolla käyttää mielikuvitustaan. Kaiken lisäksi peli oli pohjustusta mestariteokselle Life is Strange 2, jossa Chris myös esiintyy. Aivan älyttömän koskettava peli kaikessa lyhykäisyydessään. Captain Spirit jää pyörimään mieleen pitkäksi aikaa ja vaikutti minuun todella henkilökohtaisella tasolla.

7. Breath of the Wild (2017)

Legend of Zelda on yksi suosikkipelisarjoistani ja siitä kieliikin se, että all-time-favorite listallani Majora's Mask on sijalla yksi ja on ollut siellä 2000-luvulta saakka. Myös Wind Waker löytyy top kymmenen joukosta. 2010 -luvulla voiton vie kuitenkin Breath of the Wild, joka on ehkä kaunein ja erilaisin Zelda -peli mitä ollaan vielä koskaan koettu. Rakastan sitä rauhallisuutta ja tunnelmaa, mikä vallitsee Hyrulessa tässä henkeäsalpaavassa mestariteoksessa. Musiikki ja grafiikat tukevat toisiaan saumattomasti ja vaikka aluksi vähän vierastinkin sitä kuinka tyhjältä maailma tuntui niin nykyään todellakin osaan arvostaa sitä tunnetta kun saa hengittää samalla kun pelaa! Jokaisen nurkan takana ei ole laumaa vihulaisia, vaan voit keskittää kaiken energian luonnon tutkimiseen, kiipeilyyn ja harvinaisten tavaroiden etsimiseen. Shrine-systeemi oli myös mielestäni hauskaa vaihtelua ainaisiin temppeleihin. Breath of the Wildin maailma tuntui kirjaimellisesti hengittävän ja sen pariin onkin tästä syystä aina mukava palata. Se myös asetti tietynlaisen uuden minimin sille, mitä avoimen maailman pelit pitää tulevaisuudessa olla. Mukana on myös paljon pieniä easter eggejä Zelda-pelejä tuntevalle.

6. Pokémon X (2013)

Pokémon pelejä alkaa olla jo niin huikean paljon, että jokaiselle varmasti löytyy se oma suosikkinsa. Pokémon X jää nipin napin kakkoseksi HeartGoldille, mutta koska nyt ollaan tällä vuosikymmenellä niin X saa tämän paikan. Pitkästä aikaa Pokémon toi peleihin jotain uutta ja ihmeellistä mega-evoluutioiden muodossa. Generaatio kuusi myös esitteli monia huikeita uusia Pokémoneja ja toi Pokémonit kunnolla kolmiuloitteiseen maailmaan. Siirsin kaikki vanhat Pokémonini aina Sapphiresta asti tähän peliin ihan vain sitä varten, että pääsen taistelemaan uusilla grafiikoilla kaikilla vanhoilla pokeillani. X oli myös se peli, jonne jätin kaikki nuo upeat tiimini ja pokemonini, odottamaan sitä hetkeä, jos joskus tulee sen arvoinen peli, jonne jaksan ne siirtää. Pokémon X tarjoaa myös yhden parhaimmista soundtrackeistä, joita Pokémon peleissä on koskaan kuultu. Monet nykyisistäkin suosikki Pokémoneista kuten Greninja, Inkay ja Aegislash tulevat tästä pelistä.

5. Skyrim (2011)

Millainen olisikaan pelilista ilman kaikkien modernien avoimen maailman pelien äitiä! Skyrim ihastuttaa ihmisiä edelleenkin lähes vuosikymmen myöhemmin. Skyrimin tietynlainen bugisuus, modattavuus ja rajattomat perseilymahdollisuudet tekevät Elder Scrollsin viidennestä osasta todella uniikin pelikokemuksen. Itselläni Skyrim oli se peli, joka oikeastaan siirsi minut kotikonsoleilta PC -pelaamisen pariin ja sille tielle sitten ollaankin jääty. Olen ehkä siitä poikkeuksellinen Skyrim-pelaaja, että olen pelannut pelin jopa läpi asti ja kokonaan lähes 80 prosenttisesti. Monilla kun tuntuu sivutehtävät vievän aina kauemmas ja kauemmas ihan siitä pääjuonesta. (Sivutehtäviä muuten on paljon ja ne ovat mielenkiintoisia!) Ehkä tämän päivän normeilla Skyrimin grafiikat ovat jo hieman vanhentuneet, mutta eivätpä ne huonot grafiikat ennenkään ole hyvää peliä pilanneet!

4. Life is Strange 2 (2019)

En tiedä onko minulla suoraan enää mitään lisättäävää Life is Strange 2:seen. Tuntuu, että olen kirjoittanut nyt jo aivan liian monta tekstiä aiheesta, mutta koitetaan! Mikään peli koskaan ei ole aiheuttanut sellaista tunnekuohua minussa kuin Life is Strange 2. Olin mentaalisesti aivan rikki lähes kaksi viikkoa pelin pelaamisen jälkeen. Vieläkin minut saa helposti tolaltaan kunhan vain ajattelen peliä, kuuntelen sen musiikkeja tai pelaan sitä. Juoni oli niin voimakas ja päähenkilö Sean niin samaistuttava, että koukutuin peliin aivan samantein. Olen myös pitkälti koukussa siihen tunteeseen mitä peli minussa aiheuttaa ja edelleen käyn salaa aina välillä itkemässä katsoen kohtauksia pelistä. Äärettömän kaunis peli, joka saa osakseen paljon kritiikkiä siitä syystä, että sitä verrataan edelliseen osaan. Molemmat pelit ovat hyvin erilaisia ja hyviä omalla tavallaan. Päädyin myös ostamaan jälkikäteen Collector's Edition version tästä pelistä.

3. Overwatch (2016)

En varmaan koko vuosikymmenen aikana laittanut yhteenkään toiseen peliin niin paljon pelitunteja kuin Overwatchiin. Tulen ikuisesti muistamaan sen kuinka Semlan kanssa oltiin Henkan luona käymässä ja hän näytti meille Overwatchin trailerin. Ensi alkuun olin vähän sen kokeilemista vastaan. Enhän ollut koskaan aiemmin pelannut FPS-pelejä, joten en ollut ollenkaan varma olisiko tämä peli minulle. Kansikuvatyttö Tracer ja hänen pelityylinsä tuntuivat kuitenkin todella houkuttelevilta ja päätin antaa pelille mahdollisuuden. Nyt vuosikymmenen lopussa voisin väittää jopa, että Overwatch on yksi aikamme parhaimpia videopelejä. Hauskat sarjakuvamaiset grafiikat, upeat hahmot ja koko lore Overwatchin ympärillä tekevät siitä todella koukuttavan mielenkiintoisen. Totta kai siitä löytyy kaikki nettimoninpeleille ominaiset viat, mutta kaikin puolin todella viihdyttävä ja upea tapaus. Pelin jokaista hahmoa oppii rakastamaan omalla tavallaan ja suorastaan toivookin, että kaikkien tarinaa jatkettaisiin sarjakuvien, animaatioiden ja voice linejen avulla.

2. Arkham City (2011)

Mikään ei ole hienompaa kuin olla supersankari oikeassa elämässä. Paitsi ehkä se, että voi olla Arkham-pelien Batman. Arkham Asylumin aloittama Arkham-pelisarja on jo itsessään todella huippu. Arkham Origins ja Arkham Knight olivat molemmat oikein kivoja pelejä, mutta eivät vedä vertoja sarjan ensimmäisille osille. Sarjan paras peli on kuitenkin ehdottomasti Arkham City, jossa pääset ensimmäistä kertaa liihottelemaan Batmanina avoimessa peliympäristössä. Peli on juoneltaan hyvin selkeä, mutta yllätyksellinen. Pelityyli on simppeli ja voit halutessasi kehittää Batmaniä ja pyrkiä tekemään aina vain haastavampia komboja. Erilaiset sivutehtävät voi halutessaan jättää vasta pääjuonen jälkeenkin sillä niitä on paljon! Arkham Citystä löytyy viittaukset lähes kaikkiin keskeisiin Batman-hahmoihin kuin myös muuhun DC-tuotantoon. Mukana on myös aivan älyttömän paljon mielenkiintoista kerättävää ja lorea löydettäväksi.

1. Undertale (2015)

Vuosikymmenen paras peli on minun mielestäni ehdottomasti Toby Foxin mestariteos Undertale. Vaikka listalta löytyikin pelejä joissa oli enemmän tunnetta ja joiden parissa viihdyin pidempään, ei mikään muu ole onnistunut tekemään jotain niin hienoa kuin Undertale. Kyseinen peli nimittäin aloitti indie-pelien uuden tulemisen ja nyt jokainen kotikonsolikin vannoo indie-pelien nimeen ja haluaa olla osana tukemassa niitä. Undertalen värikäs ja mielikuvituksellinen maailma on niin omalaatuinen, ettei toista vastaavaa oikein ole. Juoni, musiikki ja grafiikat tekevät pelistä uniikin kokemuksen, jota on hankala jäljitellä. Kaiken lisäksi Toby Fox teki kaiken tuon aivan itse 32 kuukaudessa. Nyt ahkeruus kantaa todellakin hedelmää, sillä Toby Fox on päässyt tekemään pieniä projekteja Nintendon kanssa ja onpa Undertale itsessään jo Nintendo Switchille. Undertale sai jopa näkyvyyttä uudessa Smash Bros. Ultimate pelissä! Aivan huikea suoritus, mikä varmasti kannustaa pelintekijöitä ympäri maailman kokeilemaan taitojaan indie-pelien parissa.

Tältä listalta on niin moni myös ihan siinä minun all-time-favorites listallakin. Sen verran huikeita tapauksia viime vuosikymmen meille esitteli! Näiden parissa on itketty kun lemppari hahmo on kuollut, iloittu kun toinen sai onnellisen lopun. Ohjaimet ja näppäimistöt ovat lennelleet seinään toksisten pelaajien takia ja välillä on itse aiheutettu pahaa mieltä kanssa pelaajille. Olen ihastunut pelien mielenkiintoisiin maailmoihin ja rakastunut niiden upeisiin musiikkeihin. Kerrassaan upea upea upea vuosikymmen pelien osalta! Listan ulkopuolelle jäivät jopa nämä huikeat pelit: Minecraft, Life is Strange, Last of Us, Smash Bros. Ultimate, Fallout 4, Mario Odyssey, Spider-Man sekä Detroit Become Human. Varmasti myös moni peli, jota en vain syystä tai toisesta pelannut vuosikymmenen aikana! Vahva suositus kaikille listan peleille, jos yhtään kiinnostaa!

Parhaat pelit 2019

Jotenkin tuntuu, että pelaamiseni keskittyy aina tosi vahvasti loppuvuoteen. Tähän ehkä vaikuttaa se, että alkuvuosi menee oscar-leffojen ja uusien sarjojen parissa. Kesällä taas ei muutenkaan hirveästi ehdi pelailla muuta kuin Pokémon Go:ta, kun ulkona on niin mukava olla. Toki syksyllä myös usein julkaistaankin uutuuspelit jouluksi, jolloin uutta pelattavaa on yllin kyllin tarjolla. Myös Steamin syysale vaikuttaa aktiivisuuteni pelien parissa, puhumattakaan siitä, että marraskuun kylmässä ja pimeässä ei kyllä innosta poistua kotisohvalta yhtään mihinkään. No mitäpä sitä sitten on tullut pelailtua tänä vuonna? Ainakin listalta löytyy tosi kovia pelejä, joista jokainen on aiheuttanut minussa jos jonkinlaisia tunnereaktioita. Varmaan hankala kenenkään arvata, mikä peli on kirkkaasti listan kärjessä, mutta eiköhän tästä silti mielenkiintoinen lista saada aikaan! Pelin ei tarvitse olla julkaistu vuonna 2019. Pääasia, että olen itse pelannut sen läpi tämän vuoden aikana.

#5 Pokémon Sword (2019)

Alustana: Switch

Julkaisija: Nintendo, Game Freak
Pelitunnit: 68 h
Erityistä: Ensimmäinen kotikonsolille tehty pääsarjan Pokémon peli

Pokémon pelejä on helppo verrata keskenään ja tämä ei tosellakaan ole eduksi tälle sarjan uusimmalle pelille. Sword ja Shield eivät ole siellä parhaimmassa päästä pelisarjaa, vaikka ihan viihdyttäviä ovatkin. Switchille siirtyminen ei ollut ihan kivuton ja monet fanit pahoittivatkin mielensä Game Freakin väitetystä laiskuudesta. Itse kuitenkin päätin antaa pelille mahdollisuuden ja keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mitä peli tarjoaa. Pokémon Sword on ihan kelpo peli ja soveltuu etenkin uusille pelaajille todella hyvin. Voit lukea kokonaisvaltaisen arvioni tästä: Pokémon Sword & Shield

#4 Last of Us: Remastered (2014)

Alustana: PS4

Julkaisija: Naughty Dog
Pelitunnit: 14 h
Erityistä: Yksi kaikkien aikojen kehutuimmista tarinavetoisista peleistä

Ylihypetuksestä paljon kärsinyt Last of Us ei ollut pelihetkellä mikään ehdoton suosikkini. Peli oli ehkä aavistuksen liian jännittävä minulle ja monesti pelaamisen jälkeen näkikin painajaisia clickereistä. Tarinan merkitys ja sanoma tuntui kuitenkin avautuvan vasta hetkellisen pohdinnan jälkeen ja nyt en oikein edes malttaisi odottaa keväällä julkaistavaa Last of Us 2 -peliä! Last of Us on omalla tavallaan yksi kauneimmista tarinoista mitä pelimaailmalla on tarjota, vaikkei se välttämättä olekaan se kaikkein originaalein idea. Joel ja Ellie ovat upeat hahmot ja kaiken kruunaa upea soundtrack ja komeat post-apokalyptiset maisemat. Voit lukea kokonaisvaltaisen arvioni tästä: the Last of Us

#3 Crash Team Racing Nitro-Fueled (2019)

Alustana: PS4

Julkaisija: Beenox
Pelitunnit: ~150 h
Erityistä: Erittäin onnistunut pelin remake uudelle sukupolvelle

Lapsena CTR oli yksi suosikkipeleistäni. Siksi olinkin aivan intopinkeänä, kun sain kuulla, että CTR palaa täysin remasteroituna kaikille kotikonsoleille. Crash Team Racing Nitro-Fueled onkin ehkä onnistunein pelin remake ikinä! Lapsuuden lempparipeliä oli upea päästä pelaamaan ihan kunnon grafikoilla ja uusilla hahmoilla. Peliin sai myös valittua nostalgiset Classic -musiikit ajojen taustalle soimaan. Todella viihdyttävä yksin tai kaksin pelattavana ja uutta sisältöä lisätään edelleen kuukausittain. Oli myös upeaa nähdä Spyro ja kumppanit pelattavina hahmoina! Voit lukea kokonaisvaltaisen arvioni tästä: Crash Team Racing Nitro-Fueled

#2 Spider-Man (2018)

Alustana: PS4

Julkaisija: Insomniac Games
Pelitunnit: ~40 h
Erityistä: Tämän lähemmäs et pääse seittisankaria, ellet sitten itse ole Spider-Man

Monet Marvel hahmot ovat minulle erittäin rakkaita, kuten olette varmaan huomanneet kun tätä blogia lueskelette. Etenkin Spider-Man on lapsuudesta asti ollut yksi omista suosikkihahmoista. Lapsena tuli pelattua sitä PS1 Spider-Man peliä, joka tuntui tuolloin aivan täydelliseltä supersankari-peliltä. Todennäköisesti se on sitä edelleen, vaikka grafiikat ovatkin siinä aika huonosti vanhentuneet. Spider-Man PS4 sen sijaan on grafiikoiltaan varmaan toiseksi paras peli, jota olen koskaan pelannut, jääden kakkoseksi vain Detroit Become Humanille. Tarinaltaan Spider-Man oli melko täydellinen ja seittisankarilla pelaaminen ei ole koskaan tuntunut niin upealta kuin nyt. Tapaat matkallasi monia Spider-Manin tuttuja vihulaisia ja ystäviä. Manhattan näyttää kauniilta ja tuntuu luonnollisen kokoiselta ja elävältä. Ihan Arkham Cityn tasoinen seikkailu ei ole, mutta todella lähelle päästään. Oli upean vapauttavaa liikkua pitkin Manhattania seitin avulla ja käydä välissä mätkimässä pahiksia. Peli sisälsi myös huikeasti lisäsisältöä pääjuonen läpäisemisen jälkeen ja 100 prosenttisen suorituksen kruunaa "alkkari-hämis" -asu. En koskaan tainnut kirjoittaa kokonaista tekstiä tästä pelistä, mutta huikea peli se silti oli!

#1 Life is Strange 2 (2018-2019)

Alustana: PC, Steam

Julkaisija: Dontnod Entertainment, Square Enix
Pelitunnit: 18 h
Erityistä: Sai minut itkemään lukuisia kertoja ja saa edelleen

Pahoittelut ja kiitokset kaikille teille, jotka jouduitte olla olkapäänä minulle Life is Strange 2 -pelin jälkeen. Pelikokemus oli niin järisyttävä, että edelleenkin on hankala olla ajattelematta sitä ilman suurta tunnekuohua. Peli iski jonnekin niin syvälle sisimpääni, että osasin jo puolessa välissä sanoa, että se tulee olemaan tämän vuoden suosikkipelini. Päähahmot ovat aivan huippuja ja juoni on todella koskettava ja ajankohtainen. Syynissä on Yhdysvaltojen poliittinen tilanne, pakolaispolittiika, uskonto ja köyhyys. Peli on aika loistava läpileikkaus amerikkalaisesta kulttuurista ja sen hienoudesta ja karmeudesta. Monet muut pelin pelanneet ovat olleet kanssani hyvinkin eri linjoilla ja useimmiten pelistä kuulee palautetta kuinka huonosti se oli kirjoitettu tai kuinka kaikki sivuhahmot jäivät niin tyngiksi. Ymmärrän, että kaikki eivät pidä tälläisestä pelistä, mutta minulle se oli aivan täydellinen pelikokemus, jollaista en usko enää koskaan kokevani. Voit lukea kokonaisvaltaisen arvioni tästä: Life is Strange 2

Kuten huomata saattaa, annan hirveästi painoarvoa hyville hahmoille, koskettavalle tarinalle ja kauniille musiikille. Muita pelejä mitä pelasin vuoden aikana olivat Spyro Reignited Trilogy, joka ei nipin napin päässyt listalle. Aikaa kulutin myös jälleen Overwatchin parissa, joskin viimeisen parin kuukauden aikana innostukseni peliin on alkanut hiipua ja paljon. Myös Smash Bros. Ultimatea tuli hakattua melko paljon kavereiden kanssa sekä aloitin SNES minille olevan Earthboundin pelaamisen. Kunniamainninan saa myös Death Stranding, jonka katsoin vierestä kun puoliso pelasi läpi. Voisin kuvitella, että tulevaisuudessa kiinnostukseni peleihin kasvaa entisestään. Tuntuu, että nykyään hyviä pelejä on niin paljon, ettei kaikkia ehdi edes pelata. Ensi vuonna julkaistaan myös Playstation 5 konsoli, joka saattaa päätyä myös meidän talouteen jouluksi. Eniten ensi vuodelta odotan kuitenkin pelejä Cyberpunk 2077, Last of Us 2 ja Breath of the Wild 2. Ehkäpä nämä löytyvätkin ensi vuoden lempparipelit listauksesta! Nyt ei muuta kuin erittäin hyvää joulua kaikille!

Ruudukon Tuomo

Life is Strange 2

Tämä peli oli emotionaalisesti ehkä rankin peli ikinä. Samaistuin päähenkilö Seaniin niin tolkuttoman paljon, että välillä jopa kadotin itseni hahmoon. Valintani olivat juuri sellaiset kuin olisin itse samaisessa tilanteessa tehnyt, joten pääsin eläytymään hahmoon todella hyvin. Se ei myöskään auttanut, että Sean oli taiteellinen, tunteellinen, lojaali ja vastuuntuntoinen kaveri, eli kaikkea sitä mitä haluan olla. Näillä eväillä lähdetään siis arvosteluun, jota on hankala kirjoittaa itkemättä. Niin voimakas kokemus tämä peli oli.

Heti alkuun täytyy sanoa, että hahmokeskeiset ja tarinapohjaiset pelit ovat yleensä sellaisia, jotka iskevät minuun ja lujaa. Tästä genrestä hyvänä esimerkkinä on Life is Strange -pelisarja jonka pelit ovat tarinankerronnallisesti mestariteoksia. Sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä pelit Life is Strange, Before the Storm, the Awesome Adventures of Captain Spirit sekä uusimpana Life is Strange 2, jonka viimeinen episodi julkaistiin nyt joulukuussa 2019. Ennakko-odotukset peliin eivät itselläni ollut ihan älyttömän korkeat sillä alkuperäinen Life is Strange tuntui minusta aavistuksen ylihypetetyltä enkä oikein koskaan päässyt sisälle pelin päähahmo Maxin maailmaan. Olen kuitenkin niin onnellinen, että lähdin avoimin mielin peliä silloin kokeilemaan, sillä Life is Strange maailma on aivan älyttömän mielenkiintoinen enkä luopuisi siitä enää koskaan!

Sean ja Daniel Diaz episodi 1 aikana

Life is Strange 2 jatkaa hyvin samoilla linjoilla kuin ensimmäinen osa. Dontnodin ja Square Enixin luoma valintapohjainen peli, julkaistiin viidessä episodissa vuosien 2018-2019 ja on löyhästi jatkoa edelliselle Life is Strange -pelille. Peli sijoittuu nimittäin aivan eri hahmojen ympärille täysin erilaiseen ympäristöön. Viitteitä ensimmäiseen osaan löytyy kuitenkin pitkin matkaa, sillä Arcadia Bayn tapahtumat muutama vuosi sitten vaikuttivat niin monen ihmisen elämään. Steam myös ottaa huomioon, mikäli sinulta löytyy tallennus ensimmäisestä osasta tai the Awesome Adventures of Captain Spirit -spinoff-pelistä.

Tarina seuraa Diazin veljeksiä Seania ja Danielia, jotka menettävät traagisesti isänsä ensimmäisen episodin alussa. Veljeksistä nuorempi, Daniel ajautuu ongelmiin naapurin pojan kanssa. Paikalle saapuu poliisi, joka tulkitsee tilanteen aivan väärin ja kokee, veljeään puolustmaan tulleen Seanin uhkana. Tilannetta rauhoittelemaan tullut poikien isä Esteban Diaz ajautuu mukaan sanaharkkaan ja kohta poliisi ampuukin vahingossa miehen siihen paikkaan. Tämän jälkeen tapahtuu outo voimakas räjähdys, jonka seurauksena poliisi kuolee ja Daniel menettää tajuntansa. Sean panikoi, nappaa veljensä ja yhdessä he pakenevat rikospaikalta. Pelissä pelataan siis Seanilla ja tehdään valintoja, jotka vaikuttavat tarinan kulkuun, Danielin luonteeseen ja loppuratkaisuun. Valinnat vaikuttavat myös siihen millaisen pelikokemuksen yleisesti ottaen saat. Mahdollista on siis pelata peli läpi joko korkealla, neutraalilla tai matalalla moraalilla.

Sanokaa mitä sanotte pelin grafiikoista, mutta valaistus on aivan häkellyttävän upea!

Ostin Life is Strange 2 pelin Steamin syysalesta pari viikkoa sitten. Toivelistalla se oli ollut jo pitkään, mutten halunnut aloittaa peliä ennen kuin sen kaikki episodit olisvat julkaistuina. Hyvä niin, sillä tämä peli tulikin sitten ahmittua niin nopeasti kuin suinkin oli mahdollista! Pidin pelistä paljon enemmän kuin ensimmäisestä osasta, josta siitäkin pidin todella paljon. En vain samaistunut niin hyvin Maxin ja Chloen tilanteeseen. Sen sijaan kuten ihan aluksi mainitskin, Sean tuntui omalta hahmolta jo heti alusta lähtien. Huolehtiva nuori mies, joka pakon edessä joutuu ottamaan vastuun itsensä lisäksi myös nuoremmasta veljestään osui ja upposi. Sean on myös taitelijasielu, joka piirtelee sarjakuvia ja aivan uskomattoman hienoja piirustuksia pitkin matkaa. Daniel puolestaan oli alkuun mielestäni todella ärsyttävä, mutta sellaisiahan pikkuveljet ovat. Onnistuin kuitenkin isoveljen kokemuksellani luomaan pikkuveikasta kelpo kansalaisen valinnoillani.

Teemana pelissä on hyvin voimakkaasti Yhdysvaltojen tämän hetkiset poliittiset ongelmat, rasismi sekä maahanmuutto. Vastapainoisena teemana on kasvutarina, veljeys sekä selviytyminen. Pelkäsin aluksi, että peli on liian poliittinen ja käyttää niitä samoja kliseitä mitä viljellään tällä hetkellä lähes tulkoon jokaisessa Netflix -sarjassa, reality-ohjelmassa ja elokuvassa. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut. Life is Strange 2 onnistui tuomaan tuoretta näkökulmaa ongelmiin ja täytyy sanoa, että sydämeni särkyy sille ajatukselle, että tälläisiä asioita oikeasti tapahtuu Atlantin toisella puolella.

Juoneltaan peli oli tasaisen hyvä alusta loppuun. Välillä edettiin vähän hitaasti ja jotkin juonikoukerot olivat hieman epäuskottavia, mutta kaiken kaikkiaan juonen eteneminen oli erinomaista ja se pysyi kiinnostavana ja tuoreena loppuun asti. Liikutuin useita kertoja tarinan aikana ja lopussa itkinkin kunnon ugly crylla silmät päästäni. Sain aikaiseksi lopetuksen (redemption ending), joka ainakin minun mielestäni oli kaikkein paras, vaikkei ollutkaan se "perfect ending". (Ihan kuin tälläisessä tarinassa mikään ending voisi olla perfect). Yleensä annan valintojeni mennä ihan oman fiiliksen mukaan, mutta tällä kertaa halusin valita ehdottomasti niitä asioita joita itse valitsisin samanlaisessa tilanteessa. Pelistäni tulikin tällöin melkoisen hyvä moraalinen ja riskitön, joskin ehkä uskottavampi. En myöskään halunnut katsoa ohjeita jonkun tietyn polun suorittamiseen, mutta koska ykkösessä minua jäi niin kovasti harmittamaan, etten onnistunut romantisoida Chloeta niin tällä kertaa halusin pitää huolen siitä, että saisin Seanin romanssipolun Finnin kanssa. Parin ohjeen katsomisen jälkeen onnistuinkin saavuttamaan tavoitteeni!

Jes! Finn ja Sean jakavat pienen romanttisen hetken

Peliä voisin suositella ihan kaikille, jotka eivät pelkää tarinapohjaisia pelejä. Mutta varoituksen sanana täytyy sanoa, että olen ollut henkisesti aivan rikki tämän pelin jälkeen. Lopetus, jonka sain oli jotenkin niin katkeran onnellinen, karu ja surullinen etten oikein osannut ensimmäisellä kerralla edes kunnolla prosessoida sitä. On niin epäreilua mitä Seanille käy pelin lopussa (redemption ending), että minuun ihan sattui kun pelasin sen kohdan. Itku on herkässä nytkin, jos joku vain puhuu meksikosta tai satun näkemään ihmisiä, jotka muistuttavat pelin hahmoja. Peli pääsi aika kevyesti heittämällä omalle all-time lempparipelit listalle, tiputtaen jopa Breath of the Wildin pois siltä. Nyt menen vielä itkemään vähän lisää ja varaan varmaan ajan jollekin psykiatrille. Eihän tämä elämä miltään enää tunnu Life is Strange 2:sen jälkeen.