Parhaat elokuvajulisteet!

Ajattelin alkuun, että tämä on ihan helppo rakentaa. Ei niitä hyviä leffajulisteita nyt niin paljoa ole ja ne parhaimmathan nyt on vaan niin hyviä, että pääsevät heti listalle! No... Listaa laatiessa, mulla päätyi yli 50 leffajulistetta sinne parhaimpien joukkoon ja sitten piti jotenkin koittaa karsia luku vain viiteen. Päädyin siis valitsemaan enemmänkin viisi eri tyyliä, joista pidän julisteissa ja kertoilla sitten tarkemmin valinnastani. Nyt jo paha mieli siitä, etten saa kaikkia lemppareita mahtumaan tähän!

 

5. Dynamiikka

Dynaaminen elokuvajuliste tarkoittaa sitä, että siinä on mukana liikettä. Se ei näytä pysähtyneeltä ja sen elementit ovat sopivan häiritsevässä suhteessa toisiinsa nähden. Joskus nämä ovat tosi simppeleitä, kuten Akira ja Into the Spider-verse, toisinaan ne voivat olla todella monimutkaisia kuten Godzilla  (2014) julisteessa. Tärkeää on suorat linjat, jotka ohjaavat katsetta ja haastavat perspektiiviä. Yleisesti ottaen tämä on ehkä yksi minun suosikki julistetyypeistä. Annan tämän paikan klassiselle Akira-julisteelle, joka on sommitelultaan jotain aivan huikean hienoa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

4. Värit

Kuten monet varmaan osaavatkin kuvitella, laittaa graafikko taas värit tärkeään asemaan elokuvajulisteessa. Värikkäitä julisteita on paljon, mutta sellaisia, missä värit on saatu toimimaan aivan loistavasti, ei olekaan niin montaa. Väreillä voidaan luoda tunnelmaa ja saada yksityiskohta erottumaan kuten La La Landin posterissa tai sen avulla voidaan tuoda esiin ajan henkeä kuten Da 5 Bloods julisteessa. Värien käytön voi vetää myös aivan överiksi kuten Thor: Ragnarök sekä Wonder Woman 1984. Siltikin annan tämän spotin jälleen sille simppelille monokromaattiselle väriharmonialle ja tämän myötä elokuvalle Wolverine. Kontrasti on todella upea tämän jullarin kanssa ja onpa minulla ollut tämä aikanaan kämpän seinälläkin!

3. Katso tarkemmin

Mikä onkaan mehevämpää kuin tulkita jokainen pieni yksityiskohta julisteesta! Joskus leffantekijät ovat niinkin röyhkeitä, että juliste suorastaan spoilaa koko elokuvan loppuratkaisun. On kuitenkin olemassa hiuksen hieno raja siinä, milloin juliste on spoileri ja milloin se vain nerokkaasti piilottaa avainelementit itseensä. Tästä syystä en voikaan niin paljoa esimerkki-julisteista  kertoillakaan, mutta etenkin tämä Us-elokuvan juliste on vain ihan ykkönen tässä osiossa. Parasite, Uhrilampaat ja Midsommar toimivat myös hyvinä esimerkkeinä ja hauskasti huomaakin, kuinka moderni tapa hyvissä trillereissä tämä julistetyyli onkin! Voi kun minulla olisikin joku jonka kanssa keskustella tuosta Us-jullarista!

2. Kasariklassikko

Ei ole edes liioittelua väittää, että 70- ja 80-luku oli sitä leffajulisteiden kulta-aikaa.  Noista 50 esikarsintaan päässeistä julisteista melkein puolet on tuolta ajanjaksolta. Jokin noissa tuon ajan julisteissa vaan vetoaa tyyliltään ja siksi se saikin ihan oman kategorian tähän. Yllättävän moni on ikonisten kauhuleffojen postereita kuten Halloween, Alien sekä Manaaja. Gremlins, Blade Runner ja Kummisetä olivat myös kaikki aivan törkeän hyviä ehdokkaita. Hirveän hankala oli myös selvittää, että onko joku vain ikoninen vai pidänkö siitä niin kuin ihan oikeasti. Kuitenkin ne pienet sanat julisteessa: "In space no one can hear you scream" saivat minut laittamaan ykköseksi Alienin.

1. Pulp-henkisyys

Ehkä kuitenkin suosikki tyylilajini leffajulisteissa on pulp, silloin kun se on tehty oikein. Joku pulp-tietäjä voi korjata, jos olen ihan hakoteillä, mutta pulp on genrenä eräänlainen noiren alalaji. Usein julisteissa siihen liittyy sarjakuvamaisuutta, toimintaa, isoja fontteja sekä kohtalokkaita naisia. Klassiset pulp kannet kirjoissa ja sarjakuvissa ovat aina tuntuneet itselle tosi mieleisiltä ja siksi osaankin arvostaa myös hyvin tehtyjä pulp-henkisiä leffajulisteita. Antaa kuvien puhua puolestaan, mutta jännästi tähän valikoitui myös nimensä veroisesti Pulp Fictionin juliste, jossa on mielestäni kaikki elementit paikallaan! Tuosta voi olla ilmeisesti kahta mieltä, onko Star Wars juliste suoraan pulp genreä vai ei, mutta ainakin mun omien havaintojen ja muutaman muun mukaan se menee tuohon kategoriaan.

Nyt kun katsoo kaikkia näitä valittuja niin siltikin on se tunne, että monta hyvää jäi listauksen ulkopuolelle. Nuokaan ei ole missään paremmuusjärjestyksessä, vaan numerointi enemmänkin helpottaa hahmottamaan kokonaisuutta. Julisteet on kuitenkin kaikki keskenään niin erilaisia ja omaavat niin monia eri tyylilajeja, ettei näitä nyt suoraan voi mitenkään laittaa järjestykseen. Tässä kuitenkin lähinnä tulee esiin ne juliste-tyylit, mitkä miellyttävät minua itseäni eniten. Jos pitäisi kuitenkin valita yksi mikä on ylitse muiden niin tällä hetkellä päätyisin tuohon Akira-jullariin. Loppuun heitän vielä muutaman julisteen, joista en ehtinyt puhua, mutta jotka ovat kuitenkin myös erittäin hyviä. Mikä on sun lempi elokuvajuliste?

Kuvauksen voima elokuvissa

Jotenkin tosi harvassa on ne ihmiset, jotka osaavat arvostaa elokuvien kuvausta (cinematography). Visuaalisena ihmisenä tämä on kuitenkin aina ollut yksi tärkeimmistä elementeistä elokuvaa katsoessa. Hyvä kuvaus on sellainen, että sitä ei periaatteessa edes huomaa, mutta loistava kuvaus on sellainen, joka pistää silmään positiivisella tavalla. Joskus huonokin elokuva voi tuntua paremmalta ihan vain onnistuneen kuvauksen vuoksi ja toisinpäin. Kuvauksella on iso rooli siinä, miltä elokuva näyttää ja tuntuu. Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään kameran liikettä, vaan myös värejä, kuvakulmaa, sommittelua sekä valoja ja varjoja. Helpoin ehkä ymmärtää niin, että jo jostain kohtaa elokuvaa ottaisi still-kuvan niin se näyttäisi ihan valokuvalta, jossa kaikki elementit ovat harkitusti paikallaan. Inspiroiduin Waltsun merkinnästä aiheeseen liittyen ja päätin tehdä omaa tutkimusta samaan aiheeseen - omasta näkökulmastani tietenkin.

Blade Runner 2049 - Roger Deakins (Kuvaus)

Kun teen taidetta, on minulla tietenkin aina mielessä nuo samat asiat mitä ylhäällä jo luettelinkin. Asettelu, värit ja valot ovat todella tärkeässä osassa kuvan tekemistä. Erilaisten väriteorioiden tunteminen on eduksi, kun miettii oman teoksen näyttävyyttä. Käytänkö vastavärejä? Kuinka kirjavan väripaletin otan tähän teokseen? Entä jos se olisikin mustavalkoinen? Elokuvista on usein todella paljon hyötyä kun pohdin näitä kysymyksiä. Joskus jokin kohtaus saattaa inspiroida minua ihan vain väriensä puolesta. Hyviä esimerkkejä elokuvista, joissa on kauniisti käytetty värejä hyödyksi tunnelman luomiseksi ovat muun muassa Blade Runner 2049, Grand Budapest Hotel ja Inside Out. Etenkin Blade Runner on sellainen elokuva, joka minulla tulee aina ensimmäisenä mieleen kun puhutaan elokuvan kuvauksesta. Koko leffa on täynnä hyvännäköisiä kohtauksia ja lähivärien käyttöä. Kirkkaat neon sävyt, juuri sellaiset cyberpunk-henkiset, miellyttävät minua henkilökohtaisesti todella paljon!

Inside Llewyn Davis - Bruno Delbonnel (Kuvaus)

 

Toisaalta joskus sitä haluaa hillitympää värisävyä eli monokromaattista väriharmoniaa. Siinä aivan mestareita ovat Coenin veljekset. En oikein osannut edes valita, otanko esimerkkikuvaksi Fargon, Menetetyn maan vaiko Inside Llewyn Davisin, johon sitten lopulta päädyin. Jokin näissä upeissa harmaansävyissä puhuttelee niin paljon kouvolalaista sieluani. Samanlaista kauneutta on myös elokuvissa Children of Men ja Arrival. Jostain syystä täysin mustavalkoinen kuvaus ei oikein ole omaan mieleeni. Esimerkiksi the Artist ja Mank eivät ole mielestäni millään tavalla kauniita elokuvia ja Schindlerin listassakin arvostan vain sitä punaista väriläiskää kaiken sen kauheuden keskellä. Väreistä voisin varmaankin puhua ihan oman postauksenkin verran, mutta koitetaan nyt pysyä tässä kuvauksessa yhtenä kokonaisuutena...

Texas Chainsaw Massacre - Daniel Pearl (Kuvaus)

Valaistus on myös todella tärkeä osa-alue kun halutaan tehdä silmää miellyttävä kuva tai kohtaus. Todella usein omaan silmään kauniita otoksia ovat ne, missä kontrasti valon ja kuvattavan kohteen välillä on dramaattisen suuri, lähes siluettimainen. Rakastan luonnonvaloa, mutta joskus taitavasti tehdyt studiovalot saavat minut myös lumoutumaan, kuten esimekiksi elokuvassa La La Land. Kuitenkaan esimerkkikuvana en voinut sivuuttaa Texas Chainsaw Massacren viimeistä kohtausta, jossa Leatherface tanssii auringonlaskussa moottorisahansa kanssa. On jotenkin ihastuttavaa, että näinkin raakaan ja väkivaltaiseen elokuvaan on saatu mukaan jotain näin kaunista. Auringonlaskut ovat myös yksi heikkouteni ja kauniisti toteutettuna olen ihan sulaa vahaa. Valoon ja varjoon harvemmin kukaan kiinnittää elokuvissa huomiota, jos sitä ei niin sanotusti pakoteta katsojalle. Kannattaakin joskus pysähtyä ihan miettimään sitä, miten näitä käytetään elokuvissa hyödyksi.

Thor: Ragnarök - Javier Aguirresarobe (Kuvaus)

 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on asettelu eli sommitelma. Yleensä pidän siitä, että kuvassa on tilaa hengittää. Tyhjä tila on jotenkin todella miellyttävää ja kun se on toteuttu oikein, on lopputulos jotain todella kaunista. On myös hauskaa etsiä kuvista kultaisia leikkauksia ja muita muodon ja määrän lakeja. Asetelmalla saadaan niin paljon kerrottua muun muassa henkilöiden suhteesta toisiinsa ja vallitsevaan ympäristöön, luonteesta sekä voimasuhteista. Hirveän hankala oli keksiä mitään yksittäistä esimerkkiä tästä, joten päädyin valitsemaan blogin teemanmukaisesti sen ainoan MCU-leffan, jossa on mielestäni hyvä kuvaus: upea punk-henkinen renesassanssi cinematography eli Thor: Ragnarök. Tietynlainen maalauksellisuus ja symmetria ovat aina lähellä omaa sydäntäni. Oli se sitten toteutettu erikoistehosteiden avulla tai ihan vain perinteisin keinoin. 

Voisin varmasti puhua tästä ihan loputtomasti ja etsiä kymmeniä kuvia lisää, mutta eiköhän kaikilta lopu mielenkiinto tälläisiin selityksiin. Siksi lisäänkin tähän loppuun vielä pari loistavaa esimerkkiä elokuvista, joita mainitsin yllä tai sellaisia, jotka ovat muuten vain yllä esitettyjen omien mieltymysten mukaisia. Tämä on onneksi taas niitä kuuluisia makuasioita, joista saatte olla ihan rauhassa eri mieltä!

Grand Budapest Hotel - värit ja asetelma

Moonlight - intiimi lähikuva

Kill Bill - siluetti ja vahva kontrasti

Fargo - monokromaattinen sävy ja kultainen leikkaus

La La Land - kirkkaat sävyt, sommittelu ja valo

Joker- symmetria ja värit

Vuosikymmenen parhaat: Elokuvat

Viimein pääsen tämän listan pariin! Tämäkään ei ollut mikään helppo tehdä, mutta toisaalta en edes keksinyt täyteen sitä kymmentä mitä lupasin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen sain koottua kahdeksan ehdotonta suosikkia viime vuosikymmeneltä ja pari, mitkä ansaitsevat kunniamaininnan kun eivät mielestäni ihan ansaitse paikkaa listalla. Liitän mukaan pienet perustelut kaikista, mutta kuten arvata saattaa, ovat nämä vain minun henkilökohtaiset suosikit. Saat siis ihan rauhassa olla eri mieltä, mutta avaa toki kommenttikenttään omia suosikkejasi! Listalle melkein pääsivät myös Black Swan, Skyfall, Grand Budapest Hotel, Contagion sekä nörttileffat-listalta Joker sekä Toy Story 3. Missään järjestyksessähän nämä ei sitten ole!

Gravity

Gravity on niitä elokuvia, mitkä on aika pakko kokea elokuvateatterissa saadakseen siitä kaiken irti. Itse näin elokuvan kaiken lisäksi 3D:nä, mikä osaltaan toi vielä todella paljon lisää nautinnollisuutta elokuvakokemukseen. Yleensä ei kolmedee ole tuonnut lisäarvoa elokuvaan, mutta Gravityn kanssa se toimi todella hyvänä tehokeinona. Kylmä ja pimeä leffateatteri yhdistettynä siihen, että erilainen avaruusromu kirjaimellisesti leijuu edessäsi oli aivan huikeaa! Elokuva kertoo myös  karulla tavalla Kesslerin syndroomasta, mikä vääjämättä uhkaa planeettaamme tulevaisuudessa ellei avaruusromun kertymiseen keksitä jotain ratkaisua.

Call Me by Your Name

Hehkutin jo musiikin sekä Timothéen tästä, mutta nyt on aika nostaa ihan koko elokuva jalustalle. Katsoin ihan äskettäin uudestaan tämän Netflixistä. Aluksi ajattelin, että ehkä aika on kullannut muistot, eikä elokuva ole niin hyvä kuin muistan... Hetken katselun jälkeen piti kuitenkin käydä varmistamassa, että olenhan varmasti antanut leffalle täyden kymmenen tähteä imdb:ssä. Elokuvan tunnelma ja henkilöt ovat jotenkin niin välittömiä ja arkisia. Koko teos huokuu sitä nuoruuden kaipuuta ja vapautta, lämpöisiä kesiä ja uuden kokemista. Joka kerta elokuvan jälkeen huomaan pakkaavani Italiaan muuttoa varten.

Birdman

Jokin tässä leffassa iski ja lujaa! Keaton sopii Batman taustansa takia erinomaisesti elokuvan päärooliin ja tavallaan tuntuikin kuin elokuva olisi kirjoitettu suoraan Keatonille itselleen. Elokuva häilyy hienosti todellisuuden ja fantasian rajamailla ja välillä ei tiedä ketä uskoa ja mikä on oikeasti todellisuutta. Elokuvassa on myös erittäin mielenkiintoinen "katkeamaton" kuvaus, joka tekee elokuvasta hyvin intensiivisen ja realistisen. Birdmanissä on mielestäni myös yksi vuosikymmenen parhaimmista lopetuksista, ja jättääkin katsojalle paljon mietittävää.

La La Land

Kaikki eivät tästä elokuvasta tykkää, mutta itse nautin siitä suuresti. Pitkästä aikaa tehtiin hyvä musikaali, joka on tasapainoinen juoneltaan ja onnistuu vangitsemaan lauluillaan. Jo heti ensimmäisen laulunumeron jälkeen tiesin, että tästä tulee aivan huikea elokuvakokemus. Juoneltaan La La Land on sopivan kevyt, vaikkei mikään super onnellinen olekaan. Biisit kuljettavat hyvin tarinaa, eikä mikään tunnu pakotetulta. Elokuvan värimaailma ja puvustus olivat myös aivan ihanat ja siinä oli jotain todella miellyttävää kun kaikki näytti niin lavastetutulta. Harmillisesti kuitenkin oscareissa jäi Moonlightille kakkoseksi, joka sekin aivan loistava ja kaunis elokuva.

Interstellar

Interstellar oli elokuvana siitä outo, että en leffakäynnin jälkeen oikein pitänyt siitä. Jokin elokuvassa oli ollut todella luotaantyöntävää, mutten oikein osannut sanoa mikä. Oli myös todella outoa, että olin leffan katsomisen jälkeen seuraavan tunnin ajan aivan tunnemyrskyn sisällä. Jopa niin syvästi, että ihan itketti enkä oikein voinut puhua leffasta kotimatkalla. Tämä oli kokemuksena minulle jotenkin niin uutta, että elokuva voisi aiheuttaa noin voimakkaista tunnereaktioita. Nolan alkaa ehkä olla aavistuksen ylihypetetty ohjaaja, myönnän sen. Interstellar on kuitenkin silti todella koskettava ja hyvä elokuva. Zimmer myös panee parastaan tässä.

Ex Machina

En ole ihan varma mikä on se elementti miksi pidän tästä elokuvasta niin kovin paljon. Ehkä se on se uhkaava rauhallisuus. Katsoja ei oikein tiedä mitä tapahtuu ja kuka on uhka, mutta selkeästi jotain on pielessä. Ex Machina vangitsee salaperäisellä neroudellaan, mutta myös aivan huikeilla näyttelijäsuorituksillaan ja erikoistehosteillaan. Se sisältää monia mieleenpainuvia kohtauksia ja on värimaailmaltaan paikoin todella upea! Lopun twisti on myös todella yllättävä ja jättää paljon avoimia kysymyksiä.

Prisoners

Tästä olen mainnut aiemminkin, mutta koskaan aiemmin en ole ollut leffassa, joka vangitsee koko teatterillisen porukkaa näin hyvin. Voisin vannoa, että jos salissa olisi pudonnut neula, olisi sen kuullut aivan jokainen ja kaikunut vielä minuuttien päästä salin seinistä. Niin tiivisti elokuva piti otteessaan ja koko sali sai pidättää henkeään. Prisoners on todella intensiivinen jännäri, johon uppoutuu väistämättä. Se on tunnelmaltaan niin painostava ja pysäyttävä. Gyllenhaalin hahmo on todella mielenjäävä ja rakastin sitä voimakasta silmien räpsyttelyä. Johann Johannssonin musiikki toimii myös hyytävän hyvin tässä trillerissä.

King's Speech

Kuninkaan puheessa onn myös jotain taianomaista. Näyttelijäsuoritukset ovat aivan loistavia ja samalla oppii vähän historiastakin. Elokuva käsittelee todella mielenkiintoista ajanjaksoa brittihovissa ja vaikuttivatpa elokuvan tapahtumat kokonaisuudessaan siihen mitä britannia on nykyään. Juuri oikealla tavalla tehty historiallinen draama! Musiikki, lavastus ja puvustus ovat myös todella onnistuneet.

Tässä siis minun mietteitäni viime vuosikymmenen parhaista leffoista. Varmaan jotain unohdin ja myöhemmin kaduttaa, mutta nyt mennään näillä! Enempää en ajatellut näitä vuosikymmenen parhaat listoja tehdä. Ehkä sitten seuraavalla vuosikymmenellä!