Kuvauksen voima elokuvissa

Jotenkin tosi harvassa on ne ihmiset, jotka osaavat arvostaa elokuvien kuvausta (cinematography). Visuaalisena ihmisenä tämä on kuitenkin aina ollut yksi tärkeimmistä elementeistä elokuvaa katsoessa. Hyvä kuvaus on sellainen, että sitä ei periaatteessa edes huomaa, mutta loistava kuvaus on sellainen, joka pistää silmään positiivisella tavalla. Joskus huonokin elokuva voi tuntua paremmalta ihan vain onnistuneen kuvauksen vuoksi ja toisinpäin. Kuvauksella on iso rooli siinä, miltä elokuva näyttää ja tuntuu. Sillä ei kuitenkaan tarkoiteta pelkästään kameran liikettä, vaan myös värejä, kuvakulmaa, sommittelua sekä valoja ja varjoja. Helpoin ehkä ymmärtää niin, että jo jostain kohtaa elokuvaa ottaisi still-kuvan niin se näyttäisi ihan valokuvalta, jossa kaikki elementit ovat harkitusti paikallaan. Inspiroiduin Waltsun merkinnästä aiheeseen liittyen ja päätin tehdä omaa tutkimusta samaan aiheeseen - omasta näkökulmastani tietenkin.

Blade Runner 2049 - Roger Deakins (Kuvaus)

Kun teen taidetta, on minulla tietenkin aina mielessä nuo samat asiat mitä ylhäällä jo luettelinkin. Asettelu, värit ja valot ovat todella tärkeässä osassa kuvan tekemistä. Erilaisten väriteorioiden tunteminen on eduksi, kun miettii oman teoksen näyttävyyttä. Käytänkö vastavärejä? Kuinka kirjavan väripaletin otan tähän teokseen? Entä jos se olisikin mustavalkoinen? Elokuvista on usein todella paljon hyötyä kun pohdin näitä kysymyksiä. Joskus jokin kohtaus saattaa inspiroida minua ihan vain väriensä puolesta. Hyviä esimerkkejä elokuvista, joissa on kauniisti käytetty värejä hyödyksi tunnelman luomiseksi ovat muun muassa Blade Runner 2049, Grand Budapest Hotel ja Inside Out. Etenkin Blade Runner on sellainen elokuva, joka minulla tulee aina ensimmäisenä mieleen kun puhutaan elokuvan kuvauksesta. Koko leffa on täynnä hyvännäköisiä kohtauksia ja lähivärien käyttöä. Kirkkaat neon sävyt, juuri sellaiset cyberpunk-henkiset, miellyttävät minua henkilökohtaisesti todella paljon!

Inside Llewyn Davis - Bruno Delbonnel (Kuvaus)

 

Toisaalta joskus sitä haluaa hillitympää värisävyä eli monokromaattista väriharmoniaa. Siinä aivan mestareita ovat Coenin veljekset. En oikein osannut edes valita, otanko esimerkkikuvaksi Fargon, Menetetyn maan vaiko Inside Llewyn Davisin, johon sitten lopulta päädyin. Jokin näissä upeissa harmaansävyissä puhuttelee niin paljon kouvolalaista sieluani. Samanlaista kauneutta on myös elokuvissa Children of Men ja Arrival. Jostain syystä täysin mustavalkoinen kuvaus ei oikein ole omaan mieleeni. Esimerkiksi the Artist ja Mank eivät ole mielestäni millään tavalla kauniita elokuvia ja Schindlerin listassakin arvostan vain sitä punaista väriläiskää kaiken sen kauheuden keskellä. Väreistä voisin varmaankin puhua ihan oman postauksenkin verran, mutta koitetaan nyt pysyä tässä kuvauksessa yhtenä kokonaisuutena...

Texas Chainsaw Massacre - Daniel Pearl (Kuvaus)

Valaistus on myös todella tärkeä osa-alue kun halutaan tehdä silmää miellyttävä kuva tai kohtaus. Todella usein omaan silmään kauniita otoksia ovat ne, missä kontrasti valon ja kuvattavan kohteen välillä on dramaattisen suuri, lähes siluettimainen. Rakastan luonnonvaloa, mutta joskus taitavasti tehdyt studiovalot saavat minut myös lumoutumaan, kuten esimekiksi elokuvassa La La Land. Kuitenkaan esimerkkikuvana en voinut sivuuttaa Texas Chainsaw Massacren viimeistä kohtausta, jossa Leatherface tanssii auringonlaskussa moottorisahansa kanssa. On jotenkin ihastuttavaa, että näinkin raakaan ja väkivaltaiseen elokuvaan on saatu mukaan jotain näin kaunista. Auringonlaskut ovat myös yksi heikkouteni ja kauniisti toteutettuna olen ihan sulaa vahaa. Valoon ja varjoon harvemmin kukaan kiinnittää elokuvissa huomiota, jos sitä ei niin sanotusti pakoteta katsojalle. Kannattaakin joskus pysähtyä ihan miettimään sitä, miten näitä käytetään elokuvissa hyödyksi.

Thor: Ragnarök - Javier Aguirresarobe (Kuvaus)

 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on asettelu eli sommitelma. Yleensä pidän siitä, että kuvassa on tilaa hengittää. Tyhjä tila on jotenkin todella miellyttävää ja kun se on toteuttu oikein, on lopputulos jotain todella kaunista. On myös hauskaa etsiä kuvista kultaisia leikkauksia ja muita muodon ja määrän lakeja. Asetelmalla saadaan niin paljon kerrottua muun muassa henkilöiden suhteesta toisiinsa ja vallitsevaan ympäristöön, luonteesta sekä voimasuhteista. Hirveän hankala oli keksiä mitään yksittäistä esimerkkiä tästä, joten päädyin valitsemaan blogin teemanmukaisesti sen ainoan MCU-leffan, jossa on mielestäni hyvä kuvaus: upea punk-henkinen renesassanssi cinematography eli Thor: Ragnarök. Tietynlainen maalauksellisuus ja symmetria ovat aina lähellä omaa sydäntäni. Oli se sitten toteutettu erikoistehosteiden avulla tai ihan vain perinteisin keinoin. 

Voisin varmasti puhua tästä ihan loputtomasti ja etsiä kymmeniä kuvia lisää, mutta eiköhän kaikilta lopu mielenkiinto tälläisiin selityksiin. Siksi lisäänkin tähän loppuun vielä pari loistavaa esimerkkiä elokuvista, joita mainitsin yllä tai sellaisia, jotka ovat muuten vain yllä esitettyjen omien mieltymysten mukaisia. Tämä on onneksi taas niitä kuuluisia makuasioita, joista saatte olla ihan rauhassa eri mieltä!

Grand Budapest Hotel - värit ja asetelma

Moonlight - intiimi lähikuva

Kill Bill - siluetti ja vahva kontrasti

Fargo - monokromaattinen sävy ja kultainen leikkaus

La La Land - kirkkaat sävyt, sommittelu ja valo

Joker- symmetria ja värit