Näytetään tekstit, joissa on tunniste prisoners. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste prisoners. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. helmikuuta 2020

Vuosikymmenen parhaat: Elokuvat

Viimein pääsen tämän listan pariin! Tämäkään ei ollut mikään helppo tehdä, mutta toisaalta en edes keksinyt täyteen sitä kymmentä mitä lupasin. Pitkällisen pohdinnan jälkeen sain koottua kahdeksan ehdotonta suosikkia viime vuosikymmeneltä ja pari, mitkä ansaitsevat kunniamaininnan kun eivät mielestäni ihan ansaitse paikkaa listalla. Liitän mukaan pienet perustelut kaikista, mutta kuten arvata saattaa, ovat nämä vain minun henkilökohtaiset suosikit. Saat siis ihan rauhassa olla eri mieltä, mutta avaa toki kommenttikenttään omia suosikkejasi! Listalle melkein pääsivät myös Black Swan, Skyfall, Grand Budapest Hotel, Contagion sekä nörttileffat-listalta Joker sekä Toy Story 3. Missään järjestyksessähän nämä ei sitten ole!



Gravity
Gravity on niitä elokuvia, mitkä on aika pakko kokea elokuvateatterissa saadakseen siitä kaiken irti. Itse näin elokuvan kaiken lisäksi 3D:nä, mikä osaltaan toi vielä todella paljon lisää nautinnollisuutta elokuvakokemukseen. Yleensä ei kolmedee ole tuonnut lisäarvoa elokuvaan, mutta Gravityn kanssa se toimi todella hyvänä tehokeinona. Kylmä ja pimeä leffateatteri yhdistettynä siihen, että erilainen avaruusromu kirjaimellisesti leijuu edessäsi oli aivan huikeaa! Elokuva kertoo myös  karulla tavalla Kesslerin syndroomasta, mikä vääjämättä uhkaa planeettaamme tulevaisuudessa ellei avaruusromun kertymiseen keksitä jotain ratkaisua.

Call Me by Your Name
Hehkutin jo musiikin sekä Timothéen tästä, mutta nyt on aika nostaa ihan koko elokuva jalustalle. Katsoin ihan äskettäin uudestaan tämän Netflixistä. Aluksi ajattelin, että ehkä aika on kullannut muistot, eikä elokuva ole niin hyvä kuin muistan... Hetken katselun jälkeen piti kuitenkin käydä varmistamassa, että olenhan varmasti antanut leffalle täyden kymmenen tähteä imdb:ssä. Elokuvan tunnelma ja henkilöt ovat jotenkin niin välittömiä ja arkisia. Koko teos huokuu sitä nuoruuden kaipuuta ja vapautta, lämpöisiä kesiä ja uuden kokemista. Joka kerta elokuvan jälkeen huomaan pakkaavani Italiaan muuttoa varten.



Birdman
Jokin tässä leffassa iski ja lujaa! Keaton sopii Batman taustansa takia erinomaisesti elokuvan päärooliin ja tavallaan tuntuikin kuin elokuva olisi kirjoitettu suoraan Keatonille itselleen. Elokuva häilyy hienosti todellisuuden ja fantasian rajamailla ja välillä ei tiedä ketä uskoa ja mikä on oikeasti todellisuutta. Elokuvassa on myös erittäin mielenkiintoinen "katkeamaton" kuvaus, joka tekee elokuvasta hyvin intensiivisen ja realistisen. Birdmanissä on mielestäni myös yksi vuosikymmenen parhaimmista lopetuksista, ja jättääkin katsojalle paljon mietittävää.

La La Land
Kaikki eivät tästä elokuvasta tykkää, mutta itse nautin siitä suuresti. Pitkästä aikaa tehtiin hyvä musikaali, joka on tasapainoinen juoneltaan ja onnistuu vangitsemaan lauluillaan. Jo heti ensimmäisen laulunumeron jälkeen tiesin, että tästä tulee aivan huikea elokuvakokemus. Juoneltaan La La Land on sopivan kevyt, vaikkei mikään super onnellinen olekaan. Biisit kuljettavat hyvin tarinaa, eikä mikään tunnu pakotetulta. Elokuvan värimaailma ja puvustus olivat myös aivan ihanat ja siinä oli jotain todella miellyttävää kun kaikki näytti niin lavastetutulta. Harmillisesti kuitenkin oscareissa jäi Moonlightille kakkoseksi, joka sekin aivan loistava ja kaunis elokuva.

Interstellar
Interstellar oli elokuvana siitä outo, että en leffakäynnin jälkeen oikein pitänyt siitä. Jokin elokuvassa oli ollut todella luotaantyöntävää, mutten oikein osannut sanoa mikä. Oli myös todella outoa, että olin leffan katsomisen jälkeen seuraavan tunnin ajan aivan tunnemyrskyn sisällä. Jopa niin syvästi, että ihan itketti enkä oikein voinut puhua leffasta kotimatkalla. Tämä oli kokemuksena minulle jotenkin niin uutta, että elokuva voisi aiheuttaa noin voimakkaista tunnereaktioita. Nolan alkaa ehkä olla aavistuksen ylihypetetty ohjaaja, myönnän sen. Interstellar on kuitenkin silti todella koskettava ja hyvä elokuva. Zimmer myös panee parastaan tässä.

Ex Machina
En ole ihan varma mikä on se elementti miksi pidän tästä elokuvasta niin kovin paljon. Ehkä se on se uhkaava rauhallisuus. Katsoja ei oikein tiedä mitä tapahtuu ja kuka on uhka, mutta selkeästi jotain on pielessä. Ex Machina vangitsee salaperäisellä neroudellaan, mutta myös aivan huikeilla näyttelijäsuorituksillaan ja erikoistehosteillaan. Se sisältää monia mieleenpainuvia kohtauksia ja on värimaailmaltaan paikoin todella upea! Lopun twisti on myös todella yllättävä ja jättää paljon avoimia kysymyksiä.



Prisoners
Tästä olen mainnut aiemminkin, mutta koskaan aiemmin en ole ollut leffassa, joka vangitsee koko teatterillisen porukkaa näin hyvin. Voisin vannoa, että jos salissa olisi pudonnut neula, olisi sen kuullut aivan jokainen ja kaikunut vielä minuuttien päästä salin seinistä. Niin tiivisti elokuva piti otteessaan ja koko sali sai pidättää henkeään. Prisoners on todella intensiivinen jännäri, johon uppoutuu väistämättä. Se on tunnelmaltaan niin painostava ja pysäyttävä. Gyllenhaalin hahmo on todella mielenjäävä ja rakastin sitä voimakasta silmien räpsyttelyä. Johann Johannssonin musiikki toimii myös hyytävän hyvin tässä trillerissä.


King's Speech
Kuninkaan puheessa onn myös jotain taianomaista. Näyttelijäsuoritukset ovat aivan loistavia ja samalla oppii vähän historiastakin. Elokuva käsittelee todella mielenkiintoista ajanjaksoa brittihovissa ja vaikuttivatpa elokuvan tapahtumat kokonaisuudessaan siihen mitä britannia on nykyään. Juuri oikealla tavalla tehty historiallinen draama! Musiikki, lavastus ja puvustus ovat myös todella onnistuneet.

Tässä siis minun mietteitäni viime vuosikymmenen parhaista leffoista. Varmaan jotain unohdin ja myöhemmin kaduttaa, mutta nyt mennään näillä! Enempää en ajatellut näitä vuosikymmenen parhaat listoja tehdä. Ehkä sitten seuraavalla vuosikymmenellä!

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Jóhann Jóhannsson

Nyt on ehkä hyvä hetki kirjoittaa tästä islantilaisesta elokuvasäveltäjästä. Jóhann Jóhannsson menehtyi viikko sitten kotiinsa Berliinissä ja ainakin minä järkytyin uutisesta. Vielä ei ole julkisuuteen annettu tietoa kuolinsyystä, mutta ilmeisesti kuolema oli todellakin yllättävä myös Jóhannssonin lähipiirille. Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus spekuloida kuolinsyytä vaan keskittyä siihen olennaiseen, eli herran loistavaan uraan elokuvamusiikin saralla, jonka olisi toivonut jatkuvan pidempäänkin. 

Jóhanssonin musiikkityylissä oli jotain joka kolahti minuun tietämättäni. Jóhann Jóhansson oli ainakin minulle vielä pari vuotta sitten täysin tuntematon nimi. Vasta kun lisäsin Arrivalin musiikkia soittolistalleni, satuin huomaamaan, että Jóhanssonin musiikkia löytyi listalta jo muutakin. Jóhanssonin voi melko helposti yhdistää suoraan Denis Villeneuven ohjaamiin elokuviin sillä heillä ehti olla lukuisia projekteja yhdessä. Jóhanssonin tyylille oli ominaista tietty mahtipontisuus, mutta synkemmin ja surullisemmin kuin esimerkiksi Zimmerin musiikki. Tämä teksti on jatkoa tuolle minun suosikki säveltäjät -sarjalle, jossa on aiemmin ilmestyneet jo Hans Zimmer sekä John Williams.

Pikafaktat Jóhanssonista:
Syntynyt: Reykjavikissä Islannissa 1969
Kuollut: Berliinissä 2018 (ikä 48)
Oscar ehdokkuuksia Jóhannssonilla on kaksi. Piti tehdä musiikin myös Blade Runner 2049 -elokuvaan, mutta korvattiin viime metreillä Hans Zimmerillä ja Benjamin Wallfischillä. Jos minulta kysytään niin Blade Runner 2049 musiikki kuulostaa enemmän Jóhannssonilta kuin Zimmeriltä - eli en ymmärrä mikä tässä oli ongelma.

#4 Prisoners
Elokuva: Prisoners (2013)

Suurena trillerien ystävänä Prisoners upposi minuun kuin häkä. Intensiivinen elokuva tempaisee mukaansa jo ensimmäisillä minuuteille. En ole myöskään koskaan kokenut uudelleen sitä tunnetta kun koko elokuvateatterin sali on täysin hiljaa ja pidättää henkeä. Jóhann Jóhannsson tekee loistavaa työtä elokuvan sävellyksen kanssa. Musiikki on tärkeä osa tämän elokuvan ahdistavaa tunnelmaa ja käsinkosketeltavaa jännitystä. 



#3 The Beast
Elokuva: Sicario (2015)

Sicario ei puolestaan ole mikään suosikkileffani. Tämäkin raina on kuitenkin super intensiivinen ja painostava tunnelma Meksikon rajan tuntumassa saa hikikarpalot otsalle kun jännittää päähenkilöiden puolesta. Tämänkin leffan soundtrack hallitsee todella hyvin kohtauksia ja kuljettaa väkivaltaista ja brutaalia tarinaa kohti sen väjäämätöntä loppua.



#2 Heptapod B
Elokuva: Arrival (2016)

Arrival jäi mieleeni yleisestikin positiivisenä yllätyksenä melkoisen kulutettuun alien-scifi-genreen. Jóhannsson onnistui musiikissaan tuomaan jälleen ahdistavan, mutta odottavan tunnelman, jonka seurauksena olin koko ajan varautunut, että milloin ulkoavaruuden oliot päättävätkin hyökätä ihmisiä vastaan. Suosikki kipaleeni tästä leffasta on Heptapod B, jossa hauskasti yhdistyy acapella-laulu perinteisiin sinfonia-soittimiin.



#1 Cambridge, 1963
Elokuva: the Theory of Everything

Theory of Everything oli kaikinpuolin koskettava elokuva. Ison osan elokuvan tunnekuohuista kuitenkin aiheutti Jóhannssonin loistava sävellys, jonka parissa edelleenkin pääsee elokuvan tunnelmaan. Valitsin Theory of Everything -elokuvan tunnusbiisin ensimmäiseksi, sillä se on hieman erilainen verrattuna muihin Jóhanssonin tuotannon kipaleisiin.


Kuten jo yläpuolella mainitsin niin todellakin on harmillista, että näin lahjakas kaveri lähti tästä maailmasta. Varmasti olisi ollut vielä paljon hyviä ja mielenkiintoisia elokuvaprojekteja edessä, mutta minkäs teet. Elämä on yllätyksiä täynnä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...