sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Jóhann Jóhannsson

Nyt on ehkä hyvä hetki kirjoittaa tästä islantilaisesta elokuvasäveltäjästä. Jóhann Jóhannsson menehtyi viikko sitten kotiinsa Berliinissä ja ainakin minä järkytyin uutisesta. Vielä ei ole julkisuuteen annettu tietoa kuolinsyystä, mutta ilmeisesti kuolema oli todellakin yllättävä myös Jóhannssonin lähipiirille. Nyt ei kuitenkaan ole tarkoitus spekuloida kuolinsyytä vaan keskittyä siihen olennaiseen, eli herran loistavaan uraan elokuvamusiikin saralla, jonka olisi toivonut jatkuvan pidempäänkin. 

Jóhanssonin musiikkityylissä oli jotain joka kolahti minuun tietämättäni. Jóhann Jóhansson oli ainakin minulle vielä pari vuotta sitten täysin tuntematon nimi. Vasta kun lisäsin Arrivalin musiikkia soittolistalleni, satuin huomaamaan, että Jóhanssonin musiikkia löytyi listalta jo muutakin. Jóhanssonin voi melko helposti yhdistää suoraan Denis Villeneuven ohjaamiin elokuviin sillä heillä ehti olla lukuisia projekteja yhdessä. Jóhanssonin tyylille oli ominaista tietty mahtipontisuus, mutta synkemmin ja surullisemmin kuin esimerkiksi Zimmerin musiikki. Tämä teksti on jatkoa tuolle minun suosikki säveltäjät -sarjalle, jossa on aiemmin ilmestyneet jo Hans Zimmer sekä John Williams.

Pikafaktat Jóhanssonista:
Syntynyt: Reykjavikissä Islannissa 1969
Kuollut: Berliinissä 2018 (ikä 48)
Oscar ehdokkuuksia Jóhannssonilla on kaksi. Piti tehdä musiikin myös Blade Runner 2049 -elokuvaan, mutta korvattiin viime metreillä Hans Zimmerillä ja Benjamin Wallfischillä. Jos minulta kysytään niin Blade Runner 2049 musiikki kuulostaa enemmän Jóhannssonilta kuin Zimmeriltä - eli en ymmärrä mikä tässä oli ongelma.

#4 Prisoners
Elokuva: Prisoners (2013)

Suurena trillerien ystävänä Prisoners upposi minuun kuin häkä. Intensiivinen elokuva tempaisee mukaansa jo ensimmäisillä minuuteille. En ole myöskään koskaan kokenut uudelleen sitä tunnetta kun koko elokuvateatterin sali on täysin hiljaa ja pidättää henkeä. Jóhann Jóhannsson tekee loistavaa työtä elokuvan sävellyksen kanssa. Musiikki on tärkeä osa tämän elokuvan ahdistavaa tunnelmaa ja käsinkosketeltavaa jännitystä. 



#3 The Beast
Elokuva: Sicario (2015)

Sicario ei puolestaan ole mikään suosikkileffani. Tämäkin raina on kuitenkin super intensiivinen ja painostava tunnelma Meksikon rajan tuntumassa saa hikikarpalot otsalle kun jännittää päähenkilöiden puolesta. Tämänkin leffan soundtrack hallitsee todella hyvin kohtauksia ja kuljettaa väkivaltaista ja brutaalia tarinaa kohti sen väjäämätöntä loppua.



#2 Heptapod B
Elokuva: Arrival (2016)

Arrival jäi mieleeni yleisestikin positiivisenä yllätyksenä melkoisen kulutettuun alien-scifi-genreen. Jóhannsson onnistui musiikissaan tuomaan jälleen ahdistavan, mutta odottavan tunnelman, jonka seurauksena olin koko ajan varautunut, että milloin ulkoavaruuden oliot päättävätkin hyökätä ihmisiä vastaan. Suosikki kipaleeni tästä leffasta on Heptapod B, jossa hauskasti yhdistyy acapella-laulu perinteisiin sinfonia-soittimiin.



#1 Cambridge, 1963
Elokuva: the Theory of Everything

Theory of Everything oli kaikinpuolin koskettava elokuva. Ison osan elokuvan tunnekuohuista kuitenkin aiheutti Jóhannssonin loistava sävellys, jonka parissa edelleenkin pääsee elokuvan tunnelmaan. Valitsin Theory of Everything -elokuvan tunnusbiisin ensimmäiseksi, sillä se on hieman erilainen verrattuna muihin Jóhanssonin tuotannon kipaleisiin.


Kuten jo yläpuolella mainitsin niin todellakin on harmillista, että näin lahjakas kaveri lähti tästä maailmasta. Varmasti olisi ollut vielä paljon hyviä ja mielenkiintoisia elokuvaprojekteja edessä, mutta minkäs teet. Elämä on yllätyksiä täynnä.

4 kommenttia:

  1. Tuli kyllä järkytyksenä minullekin ja melkein omaan blogiinkin jotain rustasin, mutta onneksi sinä sentään tartuit kynän varteen. Juuri tänään viimeksi katsoin Ennio Morriconen Oscar-puheen ja tuli taas todettua, kuinka törkeän hyvä taso sinä vuonna oli, kun muut ehdokkaat oli Thomas Newman, John Williams, Carter Burwell ja Johann Johansson. Taas mielestäni toimii myös esimerkkinä, että argumentti: "hänen aikansa tulee vielä" on invalidi. Sitä ei voi koskaan tietää, mitä tapahtuu.

    VastaaPoista
  2. MITÄH???? ;_______; en ole kuolemasta tietoa bongannut, ei ei ei eiiiii, hän oli niin lahjakas. Yksi parhaimmista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä siinä kun ei näistä "randomeista" paljoa ilmoitella. :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...