maanantai 26. helmikuuta 2018

Kyllästyminen

En tiedä mitä muut alkavat olla mieltä Marvelin elokuvauniversumista, mutta itseäni on alkanut kyllästyttämään melkoisen paljon. Kriitikot tykkäävät yhä enemmän ja enemmän näistä uusista leffoista eikä fanienkaan innostus tunnu laantuvan mihinkään. Viimeisimmät leffat ovat kuitenkin aivan täysin puolueettomasti katsottuna olleet melkoista kuraa ja vanhan materiaalin uudelleen kierrättämistä. Elokuvat eivät yksinkertaisesti sisällä mitään uutta, eikä samat vitsit jaksa enää naurattaa. Easter eggejäkin on joko vähemmän tai sitten ne eivät ole niin merkityksellisiä, että niistä saisi mitään sen suurempaa irti. Juonet jäävät ontoiksi kuoriksi, jotka yritetään paikata kuluneella huumorilla ja erityisen hienoilla erikoistehosteilla. Uusia hahmoja tulee tusinoittain lisää jo valmiiksi laajaan hahmokatraaseen vain siksi, että ne saadaan ajettua nopeasti sisään universumiin. Näin ollen leffat voivat helposti ja vaivattomasti jatkua vielä seuraavatkin kymmenen vuotta. 

MCU:n kymmenes vuosi huipentuu keväällä ensi-iltansa saavaan Infinity Wariin. Odotettu Thanos valtaa valkokankaan ja pistää koko MCU -maailman päälaelleen. Mikäli edes tämä ei tuo minkäänlaista piristystä Marvel -leffojen maailmaan, olen melko varma, että meidän talouden MCU –leffojen systemaattinen katsominen leffateattereissa asti loppuu tähän. Yksinkertaisesti kiinnostus ja aika ei riitä katsomaan esimerkiksi Ant Man & Wasp –elokuvaa teatterissa, sillä tuleehan tämä suoratoistopalveluihin kuitenkin ajan kanssa. Kokonaan en siis aio lopettaa Marvel -leffojen seuraamista, mutta jatkossa se tapahtuu paljon valikoidummin ja hitaammalla tahdilla. Harmillista sinänsä kun ajattelee kuinka paljon tämäkin blogi on pyörinyt juuri MCU –leffojen ympärillä, puhumattakaan siitä miten paljon aikaa elämästäni olen käyttänyt näistä pätemiseen.

Koskaan aiemmin ei MCU –leffojen ylikaupallisuus sekä kohderyhmä ole minulla tuntuneet ongelmallisilta, mutta nyt molemmat jotenkin tökkivät. Leffateatterit ovat täynnä yhä nuorempaa sukupolvea ja itsensä tuntee tietyllä tapaa jo vanhaksi kurpaksi nuorten joukossa. Toki olen itsekin lapsellinen monin tavoin, mutta kyllä sitä miettii, että pitäisikö jo tehdä tilaa sille nuoremmalle sukupolvelle. Suurempana ongelmana pidän henkilökohtaisesti kuitenkin sitä leffojen ja hahmojen ylikaupallistamista. Lelujen ja oheismateriaalin on myytävä niin meillä kuin Kiinassakin, eikä elokuvan juonella ja laadulla ole sen kannalta juurikaan merkitystä.

Pelkään jo etukäteen, että sama tulee aikanaan tapahtumaan myös Star Wars –leffoille. Tuntuu hipsteri-jeesustelulta, mutta kyllä se kaiken kaupallistaminen Disneyn toimesta vähän tökkii. Tarinoissa ei voi olla väkivaltaa tai oikeita rakastelukohtauksia (I know), ei edes seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä, että menee kaupaksi Kiinassakin. Minulta puuttuu tällä hetkellä hahmot joihin samaistua, mikä vaikeuttaa todella paljon kiinostuksen ylläpitämistä.



Vannon, että ulkopuoliset vaikuttajat kuten ryhmäpaine ei ole vaikuttanut päätökseen. En edelleenkään koe millään tavalla nolona puhua fanitukseni kohteista. MCU vain tuntuu olevan minun osaltani loppuun kaluttu. En saa enää sellaista nautintoa ja kiksejä kuin ennen. En edes voi päteä mistään kun ei ole mitään mistä päteä.Tästä lähtien ei siis kannata hirveästi odottaa blogitekstiä ensi-ilta viikolla. Kyselkää, jos jokin asia jäi epäselväksi. Tätä on jotenkin todella hankala pukea sanoiksi. Ei mulla nyt muuta.

4 kommenttia:

  1. Huh huh - kiitos tästä tekstistä. Pakko myöntää, että jokin mannerlaatta liikahti altani, kun Ruudukko -blogi julistaa Marvelit pannaan. Vähän sama kuin Cinema Lozenge -blogi pistäisi Oscarit hyllylle...

    Mutta, kun luin tämä kappaleen, niin ymmärsin ehkä mistä on kyse. Ja liikutuin.
    "Tarinoissa ei voi olla väkivaltaa tai oikeita rakastelukohtauksia (I know), ei edes seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä, että menee kaupaksi Kiinassakin. Minulta puuttuu tällä hetkellä hahmot joihin samaistua, mikä vaikeuttaa todella paljon kiinostuksen ylläpitämistä."

    Samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää kuulostaa niin lopulliselta, mut toisaalta en hirveästi jaksaisi elämästä uhrata asioihin joista ei enää nauti. Viimeisimmät MCU -leffatkin on menty katsomaan vähän sillä mentaliteetilla, että ainakin saan blogitekstin kirjoitettua, jos muuta hyvää en löydä. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen postaus! Itse en ole jaksanut viimeisimpiä Marvel-leffoja katsoa, vaikka joku aika sitten jaksoi vielä kiinnostaa. Kun on kelkasta jo pudonnut niin ei jaksaisi katsoa kaikkia välistä jääneitä. En siis osaa sanoa onko Marvel mennyt siis tylsään suuntaan ja jäänyt junnaamaan paikoillaan.

    Löysin muuten blogiisi vasta, sait uuden innostuneen lukijan. Tässä pikaisesti postauksia selaillessani innostuin erityisesti siitä, että kirjoitat Doctor Whosta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tosiaan takaisin pääsy tuohon Marvel junaan voi olla melkoisen työläs. Jos jokin jää välistä niin eihän siinä ehdi edes odottaa sen ilmestymistä suoratoistoon saatika DVD:lle kun ainakin kaksi leffaa on siinä ajassa jo kerennyt ilmestyä!

      Ja hienoa, että tänne löytää uusia ihmisiä! Doctor Who:sta varmaan tulee kirjoiteltua taas jahka uusi kausi saadaan käyntiin. Tervetuloa! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...