Roolipelaus

Elämme tällä hetkellä mailmassa, jossa on ihan mukava päästä välillä ihan toisiin maailmoihin tästä kammottavasta arjesta. Jonnekin sinne sateenkaaren toiselle puolelle ihmemaahan. Tähän roolipelaus antaa aivan huikean hyvät mahdollisuudet! Olen harrastanut ropettamista aina Kyamk-opiskeluajoistani asti. Tuolloin hyvä ystäväni esitteli minulle ja muutamalle muulle roolipelaamisen salat ja mahdollisuudet. Rope-kärpänen puri kovaa ja nyt onkin tullut melkein vuosittain ropetettua ainakin jotain. Kirjoitushetkellä olen osallisena kahdessa hyvin erilaisessa roolipelissä. Toinen on minun itseni kirjoittama yliluonnollinen "coming of age" seikkailu ja toinen perinteisempi fantasia D&D, jossa olen pelaajan asemassa. Rakastan molempia pelejä ja ne ovatkin ehkä parhaimmat ropet missä olen koskaan vielä ollut mukana! Millaista on sitten se itse pelaaminen ja kuinka siihen voi päästä mukaan? Koitan puida näitä asioita tässä tekstissä.

Roolipelaamisen aloittaminen on varmaan se hankalin ja jännittävin prosessi ikinä. Jos ei tunne entuudestaan ketään, jonka kanssa ropettaa, on tosi hankala päästä kunnolla sisälle pelaamiseen. Hyviä kanavia rope-kavereiden löytämiseen on muun muassa Suomen Roolipeliseuran Instagram ja Discord, jossa voi esitellä itsensä ja kertoa millainen ropettaminen kiinnostaisi. Kynnys vieraiden ihmisten lähestymiseen myös netin välityksellä voi olla melko suuri. Sen kuitenkin lupaan, että sitten kun se jää on murrettu ja pääset pelaamaan, tulet rakastamaan ropettamista ennen pitkää! Tai sitten huomaat, ettei se ole ollenkaan sinun juttusi. Muista kuitenkin, että alkuun jokaisen pelaaminen on tahmeaa eikä ole mikään häpeä, jos ei heti osaa kaikkea.

Jos olet kuten minä, sinua saattaa myös kinnostaa roolipelin kirjoittaminen ja vetäminen. Mikään ei ole sen upeampaa kuin luoda maailma niin sanotusti tyhjästä ja alkaa kehittämään erilaisia kommervenkkejä pelaajien päänmenoksi! Oma tyyli ja taidot kehittyy, mitä enemmän pelejä vetää ja pelaa. Kannattaa tutkia erilaisia roolipelimuotoja ja pelinjohtajia ja selvittää mikä on se sulle kaikkein kivoin tapa vetää ropea. Mulla itsellänikin on kestänyt vuosikausia hioa mun vetämistyyli tietynlaiseksi ja siltikin se kehittyy joka kerta kun opin jotain uutta muiden ropeista. Ropettamiseen ei onneksi ole olemassa mitään kiveen hakattuja sääntöjä, vaan pelejä on yhtä monta erilaista kun on vetäjääkin. Loppujen lopuksi sinä päätät säännöt omaan ropeesi.

Mun ropeen kuuluu isona osana maailman rakentaminen. Sitä tukemassa on videoita, musiikkia sekä konseptikuvia. Ilme näkyy myös logossa sekä hahmolomakkeissa.

Vaikka kirjoittaminen ja pelin johtaminen on mulle se rakkaampi tapa ropettaa, tykkään myös olla pelaajana. Ensimmäistä kertaa ikinä olen myös mukana niin sanotussa "oikeassa ropessa", jossa ihan oikeasti on nopan heittoa, kokemuspisteitä ja skillejä. Mun omat ropet on niin pelkkää tarinan kerrontaa, että sitten kun tulee yhtäkkiä matematiikka mukaan niin olen vähän pihalla. Olen kuitenkin oppinut tässä muutaman kuukauden aikana ihan huikean paljon erilaisia juttuja, mitä voi sitten joskus hyödyntää omissakin ropeissa. Meidän ropevetäjä on myös aivan huikean hyvä ja ottaa huomioon meidän aloittelijoiden tietämättömyyden hyvin. Hyvä pelinjohtaja opastaa ja pitää huolen, että kaikilla on kivaa!

Pelaaminen onkin ihan parasta, kun ympärillä on luotettavia ihmisiä. Silloin pystyy todellakin päästämään irti ja eläytymään aidosti pelattavaan maailmaan. Näen aina niin elävästi sieluni silmin tapahtumat, maisemat ja hahmot. Hyvä pelisessio tuntuu siis oikeasti siltä, kuin eläisi ja hengittäisi pelattavaa maailmaa. Tästä syystä haluankin aina piirtää kuvan kaikista kirjoittamistani ja pelaamistani hahmoista, jotta myös muut voivat nähdä hahmoni sellaisina kuin itse kuvittelen heidän olevan. Tämä myös helpottaa sitä, jos joku joskus haluaa piirtää fanarttia tai kohtauksia ropesta.

Roolipelaus on parhaimmillaan sitä, että muutama tunti elämästä vain katoaa siihen, että on niin hauskaa. Usein ihan vedet silmissä tulee naurettua matkan aikana sattuville kommelluksille ja hölmöilyille. Pelaajat keksivät välillä niin uskomattomia juttuja, ettei sitä voi edes käsittää. Etenkin pelinjohtajana on parasta vain valmistautua kaikkeen mitä voi tapahtua. Improvisaatio-taidoista onkin paljon hyötyä! Pääasia, että tarina etenee siinä sivussa ja kaikilla on mukava olla. Nautin suuresti, kun onnistun luomaan hyvää draamaa hahmojen välille ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä. Se kun saa pelaajat haukkomaan henkeään yllätyksestä, on aivan parasta! Loppuun laitan vielä listauksen muutamasta suosikkihahmostani vuosien varrelta. Jos on jotain kysyttävää roolipelaamiseen liittyen niin vastailen mielelläni täällä tai instagramissani Ruudukko_official! En ole mikään roolipeli-ammattilainen, mutta onko todellisuudessa kukaan?

Tuntemuksia neljän seinän sisältä: Kotona työskentely ja turhautuminen

Kuukausi takana lähes tulkoon täydessä eristyksessä muista ihmisistä. Ainoastaan kaupan kassa, koiranulkoiluttaja ja kuriiripalveluiden lähetit ovat olleet ulkopuolisina kontakteina. Eilenkin oli jotenkin tosi piristävää nähdä iloinen DHL kaveri työssään kun sysäsi paketin kouraan. Melkein teki mieli alkaa jutustella ihan mistä tahansa, mutta hetki oli niin nopeasti ohi, etten ehtinyt saada suutani auki. On aika helppoa ajatella, että kaikkihan on tosi hyvin täällä kotona. Ruokaa ja vessapaperia saa kaupasta ja tekemistäkin on yllin kyllin kun voi pelata Switchillä tai piirtää koneella. Ulkoilla saa ja mikä olisikaan sen kivampaa kuin työskennellä kotoa käsin? Monille maakunnissa asuville tutuilleni tuntuu etätyö kuulostavan suorastaan luksukselta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta... vaan ei se oikeastaan ole sitä. Ainakaan tällaisissa määrin.

Itse en siis nauti etätyöstä oikeastaan yhtään. Se on ihan mukava silloin tällöin olla yksi päivä pois toimistolta, jos on paljon hommaa tai täytyy keskittyä tekemiseen. Nyt kuitenkin työn määrä on vähentynyt huimasti ja on turhauttavaa välillä vain istua tunti toisensa jälkeen koittaen keksiä jotain fiksua tekemistä, josta olisi hyötyä sekä työnantajalle että itselle. Kaiken lisäksi kokoaikainen uhka lomautuksista ja irtisanomisista vaanii takaraivossa, jopa ihan ahdistumiseen saakka. On myös kovin turhauttavaa kun ei pääse näkemään työkavereita tai ylipäätään ketään. Vaikken mikään suuri extrovertti olekaan, kaipaan silti todella paljon sitä pientä sosiaalista kanssakäymistä. Välillä on hermot todella kireällä ihan vain määrittelemättömän turhautumisen takia. Joskus turhautumisen laukaisee ihan vain, se ettei osaa piirtää mitä haluaa, pelissä menee jotain pieleen tai kone tökkii muuten vain. Usein vain väsymys ja toisinaan riittää ihan vain joku pieni ajatus tai kömmähdys menneisyydestä joka yhtäkkiä heittää mielen todella mustaksi. Koitan parhaani mukaan olla purkamatta näitä puolisooni, mutta välillä vaan kiukuttaa.

Osa kuvituksista on ystäväni Naattiaisen tekemiä, sillä en olisi mitenkään itse jaksanut piirtää kaikkea! Voit käydä tarkastelemassa pelin kuvituksia Instagram -tililtäni

Kovasti yritän kuitenkin katsoa maailmaa positiivisestikin ja heittää jopa huumoria tilanteesta. Välillä myös tarvitsee jotain todellista aivot narikkaan höttöä ja esimerkiksi Netflixin uutuus dokumenttisarja Tiger King sopii siihen oikein hyvin.  Minulla on ollut myös hyvin aikaa piirtää sekä kirjoittaa uutta roolipeliä töiden jälkeen. Peli on nimeltään Marvel Marbles ja se sijoittuu 80-luvulle pieneen yhdysvaltalaiskaupunkiin. Pelaajat pelaavat teini-ikäisiä kaveruksia, jotka joutuvat mukaan mielenkiintoiseen scifi-seikkailuun. Pelissä on tarkoitus käyttää oikeita DND -roolipelaus mekaniikoita ja se pelataan sitten joskus Discordissa kunhan saan sen valmiiksi. Ainakin minulla on ollut hauskaa kehittää tätä ja nähtäväksi jääkin, pitävätkö pelaajat siitä yhtä paljon! Olen siis myös piirtänyt jonkin verran materiaalia peliä varten, jotta kaikki on sitten kunnossa kun itse peli alkaa. Piirtäminen on kivaa, se rauhoittaa. Minua kuitenkin häiritsee välillä suuresti se, kun ei tavallaan ole omaa rauhaa piirtää. Ei siinä, että tuo parempi puolisko väen väkisin tunkisi tähän tiirailemaan kun piirrän, mutta pelkkä läsnäolo häiritsee silloin kun koittaa keskittyä. Piirtäminen on ainut asia, jolla voin saada flow-tilan aikaiseksi ja joskus pienikin kysymys tai kommentti piirrokseen liittyen saattaa heittää minut aivan pois tolaltani.

Asetin alkuvuodesta itselleni myös sen Instagram-haasteen. Olen melko paljon edellä tavoitteestani saada kasaan se tuhat seuraajaa ennen tammikuuta 2021. Nyt olen jo haalinut kasaan noin 340 seuraajaa, joten olen tavoitettani hieman edellä! Pandemian aikana on tullut myös juteltua paljon enemmän seuraajieni kanssa yksityisviesteillä ja vähän jaettu kuulumisia eri puolilta maailmaa. Meillä Suomessa on onneksi asiat todella hyvin ja meidän johto tunnistaa tilanteen vakavuuden ja on valmis tekemään rohkeita päätöksiä nopealla aikataululla. Meillä myös tiedotetaan hyvin viruksen etenemisestä ja pidetään huoli, että kaikki saavat tarvittavaa hoitoa. Yhtä onnekkaita eivät ole ihmiset muun muassa Venäjällä, Brasiliassa tai Yhdysvalloissa.

Tässä vähän kuulumisia. Ehkä alkaa pikkuhiljaa pää hajota tähän kaikkeen, mutta päivä kerrallaan mennään. Monet ovat jotenkin hirveän optimistisia koko tämän jutun kanssa, mutta itsellä on vaan niin voimakas kutina siitä, että tämä ei ole ohi vielä hetkeen. Se miten sinä pidät huolen siitä, että virus ei leviä on ihan sinusta itsestäsi kiinni. Se on kuitenkin tosi asia, että ollaan kaikki samassa veneessä. Syyllisiä on turha etsiä. Sen sijaan energia kannattaa suunnata siihen, että itse toimii oikein ja pitää huolen omasta fyysisestä ja psyykkisestä jaksamisesta. Ei mulla tähän hätään nyt muuta. Pysykää terveinä ja kertokaa toki omia kuulumisianne!

Loppuuko se maailma?

Tässä tulee vietettyä aikaa hyvin paljon nyt...

Kaksi viikkoa eristyksissä alkaa jo tuntumaan. Ensimmäinen viikko oli kuitenkin rankempi kuin tämä toinen. Ajatukseen siitä, että tämä voi jatkua vielä pitkään, alkaa pikkuhiljaa tottumaan. Välillä ei oikeasti enää tiedä mikä päivä edes on. Jokainen päivä tuntuu toistavan itseään ja riippuen työmäärästä töissä, se kulkee joko kuin siivillä tai todella hitaasti. Myös viikonloput puuroutuvat yhteen viikkojen kanssa kun työn ja vapaa-ajan välillä ei ole selkeää rajaa. Tässä kuitenkin vähän ajatuksia ja tuntemuksia siitä, miten minun eristyspäivät etenevät.

Herään joka aamu puoli kahdeksan aikaan, myös viikonloppuna. Nopeasti on ponkaistava ylös, jotta pääsee pelaamaan uutta Animal Crossing: New Horizons -peliä ja hoitamaan aamun askareet siellä ennen työpäivän aloittamista. Samalla käynnistelen jo konetta ja alan pikkuhiljaa katsella läpi sähköposteja sekä päivän hommia. Joskus on enemmän tekemistä, toisinaan vähemmän. Etätyö ei oikein sovi meille, jotka hoitavat asiat tehokkaasti eteenpäin, sillä nyt kun olisi aikaa paneutua juurta jaksaen jokaiseen työhön, ei sitä siltikään oikein osaa rauhoittua. Kaipaan myös kovasti sosiaalisia hetkiä kollegoiden kanssa. Vaikka päivittäin höpötelläänkin Teamsin chatissä tai palavereissa, ei se silti ole sama kun toiset eivät ole oikeasti siinä vierellä.

Animal Crossingissakin olen varautunut asianmukaisin varustein

Lounaaksi on tullut nyt syötyä todella paljon kotiruokaa. Parempi puolisko on tehnyt todella monet herkulliset ruuat niin mifusta, nyhtiksestä kuin lihastakin tässä viime viikkojen aikana. Jostain syystä ruuan laitto on jäänyt hänelle ja itse olen lähinnä tehnyt sitten leipää ja auttanut keittiön siistimisessä. Pari kertaa on tullut tilattua myös Woltilla ruokaa, mutta pidemmän päälle se tulee melko kalliiksi. Herkkujen syöminen on jäänyt todella vähälle, nyt kun käydään vain kerran viikossa kaupassa. Usein tuli työpäivän päätteeksi käytyä ostamassa aina patukka tai kaksi ja sitten vedettyä ne yhdeltä istumalta. Kaipaan suklaata. Lounaan aikana käynnistän myös nopeasti jälleen Animal Crossingin ja jatkan siitä mihin aamulla jäin. Sen jälkeen onkin aika laittaa Switch nukkumaan ja palata sen pariin vasta illalla.

Työpäivän päätteeksi vaihdan aina näytön ja näppiksen takaisin kiinni omaan koneeseeni. Turhauttavaa vaihdella niitä edes takaisin, mutta toisaalta nopeampaa se silti on kuin vaihtaa normaalisti työpisteeltä julkisilla kotiin. Aloitan vapaa-aikani usein piirtämällä. Puoliso on vielä yleensä töissä ainakin puolituntia pidempään, joten minulla on hyvin aikaa edistää keskeneräisiä piirroksia. Pyrin pitämään sen saman rytmin kuin ennenkin, eli noin kolme valmista piirrosta viikossa. Ahkeran työskentelyn tulos alkaa myös vihdoin näkyä Instagramissa ja tililleni onkin alkanut muotoutua jo melko aktiivista yhteisöä. Saipahan Toy Boy -aiheinen piirrokseni jopa melkein 900 tykkäystä ja yli 200 jakoa! Kun piirtäminen alkaa kyllästyttämään tai tarvitsen siitä taukoa, käynnistän jälleen Animal Crossingin tai alan suunnitella mahdollisesti tulevaa roolipeliäni, Marvel Marbles. Ei vielä mitään hajua, miten pelin voisi toteuttaa parhaiten, mutta ehkä Discord olisi tähän sopiva alusta. Kerron pelistä vielä joskus tarkemmin varmasti!

Andrea ja Jairo Netflixin espanjankielisestä Toy Boy -sarjasta

Illalla vietetään sitten aikaa yhdessä ja ollaankin usein joko käyty vähän ulkoilemassa tai sitten katsottu Westworld tai Better Call Saul jakso. Silloin tällöin tulee myös katsottua muuta hömppää Netflixistä. Viaplayn sanoin irti, kun siellä ei enää ollut mitään katsottavaa ja varuiksi on hyvä laittaa kaikki rahat säästöön mitä pystyy. Iltaisin tulee myös katsottua omien insta-suosikkien livelähetyksiä. Suosikki livejäni ovat muun muassa Charles Meltonin ja Simu Liun kuntopiiriit, jammailla Drew Tannerin tai Gonzalo Martinin musisointihetkiä tai kuunnella kun Noah Centineo kertoo Yhdysvaltojen korona-tilanteesta. Seuraan myös kuinka fanittamani piirtäjät kuten Adam Ellis piirtävät livenä.

On tavallaan upeaa huomata, kuinka tämä tilanne koskettaa aivan kaikkia. Virus ei katso oletko julkkis vai tavis, köyhä vai rikas, musta tai valkoinen. Siksi onkin erityisen tärkeää, että me kaikki vedetään yhtä köyttä tämän asian kanssa ja kuunnellaan annettuja ohjeita. Itseäni harmittaa kovasti, etten pääse käymään Kouvolassa perhettä katsomassa ja etenkin nyt kun Uusimaa suljetaan kokonan, hankaloituu se entisestään. Onneksi kuitenkin videopuhelut toimivat ja olenkin koittanut aktiivisesti soitella äidille, sisaruksille ja mummolle. Ystäviin olen myös ollut yhteyksissä ja vakuutellut, että minuun saa ottaa yhteyttä silloinkin kun paha mieli ja ikävä olla. Veikkaan, ettei se maailma tähän lopu, mutta ehkä muuttuu jonkin verran. Edessä voi olla todella kovat ajat tai sitten kaikki normalisoituukin ennalleen yllättävänkin nopeasti. Se on kuitenkin varma, että maailmanloppu on lähempänä Death Stranding peliä kuin Last of Usia, ainakin toistaiseksi. Voimia kaikille!