maanantai 15. maaliskuuta 2021

Ruudukko 10 vuotta!

 

"Tervehdys! Tästä päivästä alkaen Internetissä alkaa vaikuttamaan uusi blogi. Blogin sisältö on hyvin yksinkertainen ja käsittelee sellaista aihetta kuin Sarjakuvat. Sivuilta löydät mm. tekemiäni töitä, arvosteluja muiden sarjakuvista ja henkilökuvia alan ammattilaisista." -Ruudukko 15.3.2011

Näillä saatesanoilla alkoi Ruudukon tarina tasan kymmenen vuotta sitten. Kuten huomata saattaa, niin jo tuolloin blogini idea oli keskittyä sarjakuviin, nörttijuttuihin ja omaan taiteelliseen kehitykseen. En ollut mikään kummoinen kirjoittaja, vaikka tykkäsinkin tarinoita rustailla. Luovan kirjoittamisen kurssit lukiossa olivat yksiä suosikkejani, mutta kaikki asiallinen ja tieteellinen julkaisu sen sijaan todella kaukana siitä omasta kiinnostuksesta. 

En siis todellakaan enää muista, mikä sai minut lähtemään bloggailun pariin tuolloin. Ehkä osayy oli tuo, että halusin kehittyä kirjoittajana. Tai ehkä luulin, että se motivoisi minua julkaisemaan sarjakuvia tai jotain? Sen kuitenkin tiedän, että yksi iso syy aloittamiselle oli Sinin leffablogi. Muistan, kuinka ihailin Siniä niin paljon kirjoittajana ja elokuva-ammattilaisena! Hänen blogissaan oli mahtavia juttuja, mielenkiintoisia arvosteluja ja välillä kaikkea hauskaa kevennystäkin. Sinin innostus omaa blogiaan kohtaa tarttui ja rohkaistuin itsekin kirjoittelemaan omaksi ilokseni. Ruudukko oli syntynyt ja siitä lähtien tämä blogi onkin ollut tärkeä osa elämääni. 

Alkuun postausten tekeminen oli melko jännittävää. Keille edes uskaltaisin kertoa, että kirjoitan blogia? Kiinnostaisiko blogini edes ketään? Olisiko sillä edes väliä? Pikkuhiljaa rohkeus karttui ja aloin mainostamaan blogia ensin läheisille ystäville ja sitten facebook-kavereille. Nykyään en jaksa välittää tuon taivaallista siitä, kuka näitä tekstejä lukee. Olkoon sitten oma äiti tai Venäjän presidentti. Henkilökohtainenhan tämä blogi on ja saattaa sisältää ties millaisia paljastuksia kirjoittajastaan, mutta meh. Välillä on tullut kirjoiteltua enemmän ja välillä vähän vähemmän, mutta joka kerta se kirjoittaminen on tuntunut tärkeältä. On jotenkin todella voimaattuvaa saada kirjoittaa omat mielipiteensä ylös ja tunteensa auki! Pitkän ajan jälkeenkin on mukava palata jonkin tekstin pariin ja katsoa, onko mielipiteeni muuttunut johonkin suuntaan. Opin myös vuosien kuluessa siihen, että jos minua ei jostain asiasta huvita kirjoittaa - minun ei tarvitse sitä tehdä. En ole kenellekään mitään velkaa.


 

Ruudukolla ei koskaan ole ollut mitään kovin suurta lukijamäärää ja sanoisinkin, että laatu todellakin korvaa määrän tässä tapauksessa. Yllättävää kuitenkin on, etten ole koskaan stressannut Ruudukon tilastoja ja seuraajamääriä samalla tavalla kuin esimerkiksi Instagramia.  Aina silloin tällöin joku postaus on noussut todella suosituksi, mutta edelleen luetuimmat tekstini ovat sieltä blogin aloittamisen ajoilta. Kaikkien aikojen suosituimmat tekstini ovat kuitenkin: Ohjeita Pokémon korttien myymiseen -postaukseni. Noilla muutamalla tekstillä on yhteensä lähes 40 000 klikkausta ja edelleen ihmiset laittelevat minulle kyselyitä korttiensa arvosta törmättyään noihin teksteihin!

Muutamia omia suosikkitekstejäni ovat olleen muun muassa nörttileffa-listaukset, vuosikymmenen parhaat, 25 kertaa minä sekä Taitelija nurkka, joka valitettavasti oli niin työlästä kirjoittaa että hylkäsin osion muutaman kirjoituksen jälkeen. Lähestulkoon kaikki tekstit mitä olen ikinä kirjoittanut löytyvät edelleen Ruudukon arkistoista. Poistan hyvin harvoin mitään kirjoittaamani, sillä myös ne nolot jutut voivat olla mielenkiintoista katsottavaa vuosien päästä. Jos ei muuten niin ainakin voin nauraa omalle naiviuudelleni. Esimerkiksi seuraava lainaus on hyvä esimerkki siitä, millaista kirjoittamiseni oli alkuaikoina. (Pieni cringe-varoitus).

Vihdoinkin sain skannailtua töitäni tosin pienellä avustuksella... sillä enhän itse tietenkään osannut tätä skanneria käyttää.. Huoh !  : ) Sarjakuvaa alan lähiaikoina julkaisemaan ja ilmoittelen sitten tarkemmin, että mitä on luvassa kun tulee enempi ajankohtaiseksi ! Mutta siis tässä hieman esimakua, toivottavasti pidätte.. ;)


 

Ruudukon perimmäinen tarkoitus on aina ollut herättää keskustelua ja tuoda omia mielipiteitäni julki. Olen koittanut pitäytyä faktoissa ja katsoa asioita objektiivisesti, mutta välillä olen kyllä antanut tunteideni viedä kirjoitusta. Siltikin olen pyrkinyt pitämään blogin sisällön asiallisena, mutta sitten aina välillä muistanut, että saan kirjoittaa omaan blogiini ihan mitä itse haluan. Jos haluan puhua peleistä, pojista, autoista tai vaikkapa kesälomasta niin se on ihan okei. Pääasia, että faktat on kunnossa - ja jos ei ole niin onneksi kommenttikenttä on laulanut niin, että on saanut korjattua omia vääriä tietoja. 

Rehellisesti voin sanoa, että kirjoitustaitoni on varmasti parantunut blogin kautta paljonkin tämän kymmenen vuoden aikana. Sen lisäksi olen kasvanut ihmisenä ja ajattelijana. Olen oppinut paljon muilta bloggaajilta ja ehkä jopa saanut pari online-kaveriakin aikaan. Tähän kohtaan haluankin kiittää kaikkia teitä, jotka olette blogini pariin löytäneet. Toivottavasti siitä on ollut iloa teille vähintään yhtä paljon kuin minullekin. Kiitos, kiitos ja kiitos kaikille! Jätähän terveiset kommenttikenttään jos lukaisit tämän läpi! :)

5 kommenttia:

  1. Onnea hurjasti 10 vuodesta!!

    Aina olen ollut sinun tekstiesi ja kirjoitustesi ja blogisi ja sinun fani ja tulen olemaan jatkossakin. Tunnistan monia näistä huomioista, mutta ei tuo cringe-elementti kyllä lukijalle näy! Mikä on ehkä itsellekin helpottava tieto muistaa, kun jotain vanhoja tekstejä taas silmiin osuu.

    Ja pakko kyllä sanoa, että juuri tuo, miten kuvaat bloggailua, on siinä juuri parasta. Että saa purettua ne mielen päällä päällimmäisenä olevat asiat, vaikka niitä ei kukaan muu sitten juuri lukisikaan. Ja sitten on kuitenkin niin ihanaa, kun joku lukee.

    P.s. Sinin leffablogilla on kyllä ollut laaja vaikutus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun aina jaksat lueskella ja kommentoida näihin! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...