tiistai 23. kesäkuuta 2020

Viimeaikaisia piirusteluja

Minulla ei ole tällä hetkellä aikaa oikein kirjoitella mitään kun käytän kirjaimellisesti kaiken vapaa-aikani piirtämiseen! Jonkin verran toki pitää pelata vielä Animal Crossingia sekä Last of Usia tähän päälle, mutta koitan kovasti pitää kiinni siitä, että piirrän joka päivä. Tällä viikolla alkavat myös luokkakavereiden kesken järjestämämme "Vain graafikko elämää" -sessiot, joissa käydään vuoron perään toistemme tyyliä, teoksia ja vinkkejä läpi. Jokainen siis vuorollaan piirtää jonkin kuvan ja muut sitten koittavat jäljentää sen tunnelmaa, värejä, viivoja, hahmoja tai muuta omalla tyylillään. Tällä viikolla on minun päiväni ja vähän jo jännittää! Ehkä kerron sitten tarkemmin miten tämä lähtee käyntiin, jos se on mielekästä. Tässä kuitenkin ihan vain muutama viimeaikainen piirrokseni!


Onpas sinistä! Kuten näkyy niin 13 Reasons Why, Game of Thrones ja Mermay ovat olleet viimeaikoina aika kovaa huutoa. Kokeilen tällä hetkellä paljon eri valaistusten tekemistä, joka vaikuttaa siis värivalintoihin todella paljon. Ihan hauska välillä vähän kokeilla ja leikkiä, oppia siinä samalla jotain uuttakin. Palaillaan sitten kun mulla on taas jotain kirjoiteltavaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...