Oscarit 2020

Nopeasti taas oma veikkauslista pystyyn ennen gaalaa. Osallistuin viime viikolla jo Cinema Lozengen oscar-veikkauksiin, mutta viikon aikana nyt on saattanut mieli muuttua sinne ja tuonne. Tällä kertaa olen hoitanut itselleni lomapäivän huomiselle niin pystyisin jopa katsomaan koko gaalan läpi. Todennäköisesti kuitenkin herään vasta viiden aikoihin sitä katsomaan. Hauskasti tänä vuonna omat suosikit tuntuvat todella vahvoilta ehdokkailta voittajiksi ja veikkaankin, että tällä kertaa tulee oma ennätys siihen, kuinka monta palkinnonsaajaa arvasin oikein. En myöskään äkkiseltään keksi mitään tai ketään, jonka kuuluisi olla ehdolla jossain kategoriassa, mutta ei ole. Tässä kuitenkin omat voittajasuosikit:

Best Picture -1917

Best Director - Sam Mendes/1917

Actor - Joaquin Phoenix/Joker

Supporting Actor - Brad Pitt/Once Upon a Time in Hollywood

Actress -Renée Zellweger/Judy

Supporting Actress - Laura Dern/Marrriage Story

Cinematography - 1917

Original Screenplay -Parasite

Adapted Screenplay -Little Women
Editing -Parasite

Animated Feature -Klaus

Animated Short - Kitbull

Foreign Language Film - Parasite
Best Documentary - Honeyland

Original Score - Hildur Guðnadóttir/Joker

Original Song -"(I'm Gonna) Love Me Again" from ROCKETMAN Music by Elton John

Sound Editing -1917

Sound Mixing - 1917

Achievement in visual effects - Star Wars: The Rise of Skywalker

Production Design -1917

Makeup and Hairstyling -1917

Costume Design -Little Women

Eli jos tämä olisi absoluuttinen totuus niin 1917 olisi gaalan palkintorohmu. Veikkaan, että ainakin osa noista veikkauksistani osuu kohdalleen ja todennäköisesti elokuva kerääkin muutaman palkinnon. Ansaitusti. Muutama kategoria jäi uupumaan ihan siitä syystä, että minulla ei ole tänäkään vuonna mielipidettä lyhytelokuviin kun en ole niitä nähnyt. Ainoastaan animaatiolyhäri pääsi listalle, sillä Kitbull on niin ihana ja kauniisti animoitu, että soisin sille voiton. Aamulla sitten nähdään kuinka kävi!

Vuosikymmenen parhaat: Leffamusiikki

Mikä olisikaan parempaa kuin siirtyä uudelle vuosikymmenelle listalla? Varautukaa siihen, että näitä tulee vielä muutama lisää, etenkin nyt kun voin tehdä näitä "vuosikymmnen parhaat" -listoja! Meinasin ensin tehdä vain yhden postauksen, jossa esittelen kaikki suosikkini kaikilta osa-alueilta, mutta halusinkin kertoa näistä parista aiheesta vähän tarkemmin. Saivat siis ihan oman postauksen.

Leffamusiikki on todella tärkeä osa-alue elämässä. Käytän lukuisia tunteja viikottain kuunnellen soundtrackejä lempileffoistani ja esimerkiksi Spotify listaakin elokuvamusiikin toisiksi suurimmaksi kuuntelugenrekseni heti suomipopin ja -rockin jälkeen. Olipa vuosikymmenen artistinikin Spotifyn mukaan John Williams. Varmasti unohdin tältäkin listalta vaikka ja mitä, mutta koitan ainakin tuoda esiin kaikki suosikkisäveltäjäni jollain tapaa tällä listalla. Pitää myös mainita, että ei nämä oikeasti missään järjestyksessä välttämättä ole. Kaikki ovat niin loistavia omalla tavallaan, että hankala arvottaa yhtä jonkun toisen edelle. Kunpa osaisinkin puhua oikeasti ammattimaisin termein näistä, mutta ehkä tästä jotain selvää saa!

#10 The Hateful Eight (2015)

Musiikki: Ennio Morricone

Lisäsin tämän herran listalle ihan viimeisillä metreillä. Vaikka Morricone onkin elokuvasävellyksen mestari, koin aina, että Hateful Eightin musiikki on jotenkin vähän yliarvostettua. Tuli sitten kuitenkin katsottua kyseinen leffa uudestaan pitkän tauon jälkeen ja onhan se alkutekstikohtaus vaan ihan perkeleen hyvä. Myös pitkin leffaa Morricone onnistuu nostattamaan elokuvan tunnelmaa oikeaan suuntaan ja aikakauteen. Tarantinon ja Morriconen yhteistyö toivottavasti jatkuu vielä niin kauan aikaa kuin mahdollista. Morricone kuitenkin on jo yli yhdeksänkymmentä, mutta ei vielä vaikuta siltä, että herra ihan äkkiä olisi lopettelemassa uraansa!

#9 Arrival (2016)

Musiikki: Jóhann Jóhannsson

Edesmenneestä Jóhann Jóhannssonista oli kehkeytynyt pikkuhiljaa yksi suurimmista  suosikkisäveltäjäni. Harmillisen aikaisen kuoleman kokenut Jóhannsson jätti selkeän aukon elokuvamusiikkiin juuri kun siihen saatiin vähän jotain tuoreempaa twistiä. Jóhannsson tunnetaan muun muassa Sicarion, Prisonersin ja Theory of Everything säveltäjänä, joista mikä tahansa olisi voinut olla tällä listalla. Päädyin kuitenkin valitsemaan scifi-elokuva Arrivalin soundtrackin, jonka upea Heptapod B pitää minua otteessaan vielä vuosien jälkeenkin. Myös hitaasti rakentuva First Encounter -raita on jotain niin hienoa! Elokuvan musiikki on sopivalla tavalla painostavaa ja  Jóhannsson onnistuukin jännästi nostamaan katsojan sykettä matalien, levottomien sävelien avulla. Sama toistuu lähes jokaisessa miehen tekemässä soundtrackissä. Iso plussa Arrivalille myös Max Richterin On the Nature of Daylight -biisin käytöstä.

#8 Grand Budapest Hotel (2014)

Musiikki: Alexander Desplat

Desplat on yksi aikamme upeimmista säveltäjistä. Lähes tulkoon kaikki, mihin tämä mies koskee muuttuu kullaksi. Valitsin listalle itseasiassa parikin soundtrackiä häneltä, mutta tähän kohtaan halusin laittaa sen hänen vähän erikoisemman tuotoksensa. Grand Budapest Hotel on visuaalista karkkia, kiitos Wes Andersonin. Siksi onkin upeaa, että Desplat tekee musiikillaan leffasta vielä mielenkiintoisemman kokemuksen. Musiikissa on mukana todella iloisia ja pirteitä kohtia, jopa hieman naivistisia, mikä sopii siis leffan teemaan todella hyvin ja pehmittää sen todella mustaa huumoria. Musiikin nopea tempo korostaa hyvin leffan koomisia hetkiä ja balalaika instrumenttina on todella epätavanomaista elokuvamusiikissa. Se saakin musiikin tarkoituksella kuulostamaan hyvin neuvostoaikaiselta.

#7 Joker (2019

Musiikki: Hildur Guðnadóttir

Listan uusin elokuvamusiikki tulee vuosikymmenen viimeiseltä vuodelta. Jokeri oli yksi vuoden kirkkaimmista suosikeistani ja etenkin elokuvan soundtrack oli aivan huippuluokkaa. Islantilainen Hildur Guðnadóttir jatkaa Jóhannssonin manttelinperijänä tumman pohjoismaisen musiikin säveltäjänä. Samana vuonna Guðnadóttir oli mukana myös HBO:n huippusarjassa Chernobyl, jossa myös Guðnadóttirin musiikki sopi tunnelmaan erittäin hyvin. Parhaimmillaan elokuvan soundtrack on Jokerin Bathroom Dance kohtauksessa, jossa ahdistva musiikki ja elokuvan rosoinen ulkoasu kohtaavat äärettömään kauniissa kohtauksessa. Tumma sellomusiikki ravisuttaa sielua ja auttaa tuntemaan kaiken sen, mitä Arthur Fleck tuntee kohtauksen aikana. Jokeri on syntynyt. (Povaan tälle jo kovasti Best Original Score -oscaria. On myös hienoa, että pikkuhiljaa naissäveltäjät pääsevät mukaan samoihin kilpailuihin näiden vanhojen patujen lisäksi.)

#6 Call Me by Your Name (2017)

Musiikki: Sufjan Stevens, various artists

Vaikka Call Me by Your Name ei olekaan pelkästään Sufjan Stevensiä niin halusin pysähtyä hetkeksi puhumaan tästä lahjakkaasta miehestä. Kun olet kuullut Stevensiltä yhden biisin, olet periaatteessa kuullut ne kaikki. Mies ja kitara meininki ei ole se kaikkein erikoisin idea, mutta se ei olekaan tämän herran tarkoitus ollenkaan. Akustinen soundtrack sopii kauniisti tähän kauniiseen, arkiseen kuvaukseen rakkaudesta. Stevens on tehnyt musiikkia muun muassa myös Life is Strange 2 peliin ja tämä tyyli toimii siinäkin hyvin. Stevens ei tee hittibiisejä, hän tekee muistoja. Parhaimmillaan Mystery of Love, Visions of Gideon sekä Death by Dignity voivat aiheuttaa ihan älyttömiä tunnekuohuja nimenomaan muistojen kautta. Jokainen miehen tekemä raita täytyy onnistua yhdistämään johonkin hetkeen tai elämän osa-alueeseen, jotta se toimii. Mutta sitten kun se toimii, se on jotain tajunnanräjäyttävää!

#5 La La Land (2016)

Musiikki: Justin Hurwitz

Mikäli on olemassa joku elokuvamusiikki, joka saa automaattisesti minun tanssijalkani vipattamaan, on sen oltava La La Land. Justin Hurwitz sai ansaitusti kaksi oscaria elokuvan mahtavasta soundtrackistä. Elokuvan musiikki kertoo tarinan, joka kuljettaa koko elokuvan ajan. Another Day of Sun tempaisee mukaansa jo heti alkumetreiltä elokuvan maailmaan. Kaunis City of Stars sekä Audition tuovat tarinaan syvyyttä ja tunnetta ja kaiken kruunaa lopussa kuultava Epilogue, joka nivoo yhteen kaiken mitä elokuvassa kuulimme, ikään kuin sinettinä Mian ja Sebastianin tarinalle. Elokuva ei ole turhan synkkä ja se kertoo todella kauniisti tanssin ja musiikin avulla rakkaudesta.

#4 Star Wars: the Force Awakens (2015)

Musiikki: John Williams

Yllä jo vihjasinkin, että John Williams oli vuosikymmenen kuunnelluin artistini. Ihmettelin tätä suuresti kunnes selasin vuosikymmenen kuunnelluimpia biisejä läpi. Scavanger, Rey's Theme, Starkillerbase, March of the Resistance.... Force Awakens hallitsi aika vahvasti musiikin kuunteluani jopa parin vuoden ajan.  Force Awakens vaikutti jonnekin niin syvälle siihen nostalgiaelimeen, että elokuvasta kesti oikeasti varmaan se pari vuotta toipua kunnolla. Last Jedi onneksi pudotti minut taas lopullisesti maanpinnalle ja galaksi kaukana kaukana jossain sai jäädä tauolle. Williamsin paras soundtrack on mielestäni ehdottomasti tässä leffassa ja vaikka oscari menikin ansaitusti loistavalle Ennio Morriconelle tuona vuonna, toivoin silti salaa että Williams olisi sen pystin tuolloin napannut.

#3 Inside Out (2015)

Musiikki: Michael Giacchino

Pixarin animaatioleffoissa on oikeastaan kaikissa aivan huikea musiikki. Usein musiikin takaa löytyy joko Thomas Newman, Randy Newman tai Michael Giacchino, joista jälkimmäinen selkeästi aliarvostetuin. Thomas Newmanilta olisin voinut valita joko Passengerin tai Pixar-elokuva Finding Doryn, mutta tällä kertaa Newman jäi listan ulkopuolelle rimaa hipoen. Mutta, takaisin Giacchinoon ja Inside Outiin. Vuoden 2015 parhaan animaation voittanut Inside Out on ehkä suosikki elokuvani Pixarilta. Sen musiikki on aivan upea ja tunteita herättävä kokonaisuus. Giacchino onnistuu tuomaan musiikillaan niin paljon erilaisia tunteita esiin, joka siis sopii elokuvan teemaan erittäin hyvin. Välillä koetaan inhoa, välillä pelkoa, mutta suurin osa ajasta kamppaillaan ilon ja surun välillä. Kaunis musiikki jää mieleen ja muistuttaa siitä kuinka eriskummallinen ihmismieli voikaan olla!

#2 Shape of Water (2017)

Musiikki: Alexander Desplat

Jos jotain asiaa voisin ikinä kuvata termillä "hauntingly beautiful" on se tämä Guillermo del Toron upea fantasiaelokuva ja sen hauntigly beautiful -musiikki. Onko tuolle jotain suomennosta? Jos on niin kertokaa toki! Elokuvan musiikki on myös Desplatia parhaimmillaan. Minulla ei ole mitään hajua miten nuo äänet saadaan noissa biiseissä aikaan, mutta ne kuulostavat ihan kuin joku soittaisi sahaa. Suosikkikappaleeni ovat tunnari Shape of Water, Elisa's Theme sekä Renée Felmingin esittämä You Never know. Tätäkin soundtrackiä on tullut luukutettua lukuisia tunteja elokuvan näkemisen jälkeen ja se onnistuu edelleenkin vangitsemaan minut kauneudellaan.

#1 Interstellar (2014)

Musiikki: Hans Zimmer

Kaikki eivät varmaankaan pidä siitä, että valitsin Zimmerin ykköseksi, mutta en aio välittää siitä tuon taivaallista! Zimmerin tyyli on hyvin helposti tunnistettva, mutta jopa minun on pakko myöntää, että se Zimmer vähän ylikäytettiin loppuun tässä 2010 -luvulla. Jokainen blockbuster -elokuva hakee nykyään sitä Inceptionin kaltaista vaikuttavuutta, joko Zimmerin kanssa tai ilman. Vaikka Inceptionissa ja Dunkirkissä onkin loistava soundtrack, on minun pakko antaa listan ykkössija Interstellarille. Interstellar ei olisi leffana mitään ilman Zimmerin järisyttävää, koskettavaa ja futuristista scorea. Urkujen säestämä musiikki on niin voimakas kokemus, että elokuvan jälkeen minun oli pakko vain saada itkeä.  En silti aluksi mukamas pitänyt elokuvasta, mutta parin katselukerran jälkeen oli minun pakko vain todeta, että tämä on yksi Nolanin parhaimpia. Zimmer on myös listan ainoa säveltäjä, jonka olen nähnyt ihan livenä Hartwall Areenalla pari vuotta sitten. Silloinkin Interstellar sai kyynelkanavat aukeamaan ja hallissa oli käsinkosketeltavan tunnelmallista.


Huh! Tulipa tässä paljon asiaa. Kiva jos jaksoit lukea loppuun asti tai sait edes mitään irti tästä. Listasta tuli ehkä loppujen lopuksi enemmän säveltäjät lista kuin suoraan minkään elokuvamusiikin lista. Ei muuta kuin hyvää uutta vuotta, jatketaan seuraavalla vuosikymmenellä!

Jokeri

En oikein tiedä mistä edes aloittaa tämän kanssa! Kun silloin joskus kuulin, että Jokeri saa oman elokuvan, olin vähän sekavin fiiliksin ottamassa sitä vastaan. Luvattiin, että leffa olisi enemmän aikuiseen makuun eikä siinä olisi niin paljoa sarjakuvaelementtejä. Kuulosti siis ideana jo tosi mielenkiintoiselta ja tuoreelta. Vähän jänskätti se fakta, että Jokerin syntytarina tai sen puute on monille niin pyhä asia, että mitenköhän tässä käy. Pystytäänkö olla uskollisia sarjakuville, mutta silti tuoda uutta näkemystä asiaan? Suuri pelko oli siinä, että leffan pääosaan laitettaisiin Jared Leto, joka nähtiin Jokerina jo Suicide Squad leffassa. Aika nopeasti kuitenkin vahvistui, että pääroolin oli saamassa Joaquin Phoenix mikä jo itsessään nosti minun mielenkiintoani huimasti! Jo ennen leffan ilmestymistä, Jokerin ympärillä pyöri melkoinen Oscar-hype. Joaquin Phoenixia ylistettiin maasta taivaisiin ja IMDB arvosana pomppi pilvissä. Pakkohan tämä oli siis käydä vilkaisemassa jo ensi-ilta viikonloppuna.

Elokuvan on ohjannut enemmänkin komedioistaan tunnettu Todd Phillips. Näyttelijöinä on Phoenixin lisäksi myös legendat Robert De Niro sekä Frances Conroy. Elokuva kertoo ajasta ennen kuin Jokeri on Jokeri. Phoenix näyttelee Arthur Fleck nimistä miestä, josta elokuvan aikana kasvaa meidän kaikkien tuntema ja rakastama klovniprinssi. Fleck on outo, väärinymmärretty ja yksinäinen figuuri, joka heijastelee kaikkia nykyajan onnettomia nuoria miehiä, ainakin jos on uskominen kaikkia virallisia tahoja. Monet leffateatterit Yhdysvalloissa kieltäytyivät näyttämästä leffaa joko sen takia, että Dark Knight Rises elokuvan ensi-ilta on vielä tuoreena mielessä tai ihan vain siksi, että joidenkin tahojen mukaan tämä elokuva lietsoo anarkiaa. Myös Finnkinolla oli reppujen ja laukkujen tarkastukset ennen saliin menoa - ihan siis ison maailman meininkiä.

Tämä kohtaus oli ihan äärettömän kaunis. Rakastan tätä väripalettia!

Joaquin Phoenix on minulle näyttelijänä ollut aina vähän outolintu. Hänen roolinsa Gladiaattori sekä Her -elokuvissa ovat jääneet mieleen. Näyttelijä tuntuu osaavan tuoda esiin juuri tälläisiä kylmiä "misfit" hahmoja, mikä siis sopii myös Jokeriin oikein hyvin. Phoenixin Jokeri on hahmona mielestäni lähes täydellinen. Kerrankin on tajuttu kunnolla tuoda esiin se fakta, että Jokeri ei oikeasti ole hauska. Usein me katsojat vain nauretaan sille kuinka cringe hänen vitsinsä oli ja millaisessa tilanteessa Jokeri sen sanoi. Nyt kun hahmo tuodaan niin sanotusti oikeaan maailmaan, tuntuvat vitsit todellakin mauttomilta sekä väärässä paikassa lauotuilta. Rakastin myös sitä, että mukaan oli tuotu fyysisen komedian elementtejä. Jokeri oli kömpelö ja käytti paljon käsiään ja koko vartaloaan tehdessään temppuja ja koittaessaan naurattaa ihmisiä. Leffan jälkeen uskalsin jopa väittää, että tässä on paras koskaan tehty live-action jokeri, mutta pari klippiä Heath Ledgeriä palautti minut taas maan pinnalle. Pirun lähelle kyllä päästään ja pakko antaa tunnustusta siitä, että Phoenix kannattelee tulkinnallaan koko leffan.

Elokuva itsessään ei ole mikään mielettömän ihmeellinen. Se on hankala laittaa sinällään mihinkään vertailukategoraiaan kun kyseessä kuitenkin on draama, joka hakee elementtejä supersankarileffoista, Scorsesen-maailmasta sekä vanhemmista trillereistä. Jokerin syntytarina on hankala sillä sille ei ole koskaan oikein annettu mitään yksiselitteistä vastausta. Usein syntytarina on Jokerin itsensä kertoma, jolloin siinä on varmasti aukkoja, valheita tai ihan vain väritettyjä juttuja. Sama fiilis annetaan myös tähän elokuvaan sen aivan viimeisessä kohtauksessa. Mikä kaikki oli totta, oliko mikään vai oliko kaikki? Rakastin elokuvan värimaailmaa sekä Jokerin vaatetusta. 70-luku toimi hyvänä vaihteluna sille ainaisella kasari-ihannoinnille. Ainut mikä vähän itseä jäi harmittamaan oli se liiallinen Waynen perheen tuominen mukaan jokaisessa käänteessä. Bruce Wayneä hierottiin myös aavistus liikaa naamalle. Ainut hieno asia tässä oli se symboliikka siinä kohtauksessa kun Bruce seisoo vanhempiensa ruumiiden vierellä. Samana yönä syntyi toisistaan suoraan riippumattomina sekä Jokeri että Batman. Brucen takana myös juoksee muutama rotta, joka nivoo hyvin ympyräksi koko leffan. Elokuvahan alkoi sillä, että puhuttiin suuresta rotta-ongelmasta Gothamissa.

Pakko myös nostaa ihan erikseen leffasta sen musiikki. Biisit, mitkä oli leffaan valittu toimivat todella hyvin. Myös Hildur Guðnadóttir, Johann Johannssonin manttelinperijä tekee uskomattoman hyvää työtä soundtrackin kanssa! Mukana on sitä tuttua painostavuutta, mihin olen tuon kaksikon musiikissa rakastunut. Rakastan myös elokuvan julisteita ja niiden upeita värejä! Pienet yksityiskohdat tekivät tästä mielenkiintoisen tapauksen, enkä ihmettele yhtään jos tämä nähdään Oscareissa muutamassakin kategoriassa. Jollei mitään ihmeellistä tapahdu niin Joaquin Phoenix on myös vahvoilla pääosa-oscariin. Elokuvan merkitystä yhteiskunnalle ei välttämättä ymmärrä ihan vielä, mutta uskon että tulevaisuudessa tämä nähdään jonkinlaisena käännekohtana tähän genreen. Se on kuin elokuvamaailman the Killing Joke. Monet vihaavat, mutta ne jotka rakastavat, rakastavat kunnolla. Jonkinlainen moderni kulttileffahan meillä on tässä käsissä..

Elokuva esittää rohkean ja raa'an tulkinnan Jokerista. Hahmo tuntuu aluksi todella vieraalta ja itsekin mietin alkuun, että tämä ei nyt tunnu oikealta. Kuitenkin leffan loppua kohden hahmosta kasvaa se pirullisen upea hahmo, jota Batman-fanit ovat vuosikymmenien ajan rakastaneet. Jokerin arvaamattomuus ja friikkiys on ihanaa katsottavaa ja Joaquin Phoenixin jokeri-nauru jää kummittelemaan kaikessa karmeudessaan takaraivoon. Hieno tulkinta ja yksi parhaimpia ja aidoimpia sarjakuva-leffoja mitä on koskaan tehty. Tykkään!

	Näyttelijävalinta	Vaatetus	Nauru	Persoona	Merkitys*
Cesar Romero	★★★	★★★	★★	★	★★★★
Jack Nicholson	★★★	★★★	★★	★	★★★
Mark Hamill	★★★★★	★★	★★★★★	★★★★★	★★★★★
Heath Ledger	★★★★★	★★★★	★★★★	★★★★★	★★★★★
Jared Leto	★	★	★	★	★
Joaquin Phoenix	★★★★★	★★★★★	★★★★	★★★★★	★★★★★

*merkitys medialla, jossa hahmo esiintyi (leffa, sarja, peli)

Chernobyl

Maailma on aivan sekaisin HBO:n uudesta minisarjasta ja syystä. IMDb:n ykköspaikalle kiilannut draamasarja Chernobyl on niitä sarjoja joista on hankala olla pitämättä. Karu kuvaus todellisista tapahtumista on julmaa, mutta mielenkiintoista katseltavaa. Viisiosaisen minisarjan voi katsoa nyt kokonaisuudessaan HBO:lta. 

Chernobyl sarjan on luonut  ja kirjoittanut Craig Mazin, joka tunnetaan muun muassa Kauhea kankkunen -leffoista. Älä kuitenkaan anna miehen edellisen tuotannon hämätä, sillä tämä sarja on aivan omaa luokkaansa. Mukana on myös kaarti huippunäyttelijöitä kuten Jared Harris, Stellan Skarskård ja Emily Watson. Sarja kertoo nimensä mukaan Tsernobylin ydinvoimalassa tapahtuneesta onnettomuudesta 1986 ja sen vaikutuksista. Sarjassa käydään läpi todella tarkasti se, mitkä asiat johtivat onnettomuuteen. Kaikki kerrotaan niin mielenkiintoisesti ja selkeästi, että jopa tälläinen tavallinen pulliainen ymmärtää mitä oikeasti tapahtui. Ainoana miinuksena pidin sitä, että hahmot puhuvat englantia, vaikka kieli pitäisi olla venäjä. Tämä ei kuitenkaan häiritse katselemista ja jos ihan rehellisiä ollaan, ei tätä sarjaa kukaan venäjäksi katsoisi. Pääasia, etteivät näyttelijät yritä vääntää mitään kliseisiä venäjäaksentteja.

Aluksi ajattelin, että sarja olisi perinteinen kauhusarja ja, että jostain kohta pomppaa esiin jotain mutanttihirviöitä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sarja keskittyy sen sijaan ihan vain todellisuuteen, mikä tässä tapauksessa on oikeasti pelottavampaa kuin yksikään mutanttihirviö. Näin on käynyt ja näin voi tapahtua joskus uudestankin. Sarjasta on onnistuttu tekemään todella painostava ja raaka, ilman että se mässäilee sillä. Monet kohtaukset syöpyvät verkkokalvoille ja kummittelevat vielä päivien päästä jakson näkemisestä, itselläni jopa unissa.

Yksi parhaimpia asioita tunnelman luomisessa on sarjan hillitty värimaailma. Missään ei ole kirkkaita sävyjä vaan kaikki on harmaasävytteistä ja sammuneita värejä. Myös musiikin osalta sarja onnistuu todella hyvin! Musiikista vastaa Islantilainen sellisti Hildur Guðnadóttir, joka on ollut tekemässä musiikkia muun muassa elokuviin Sicario, Arrival ja Prisoners yhdessä edesmenneen Jóhann Jóhannssonin kanssa. 

Chernobyl on upea muistutus siitä miten ihmiskunta onnistuu kusemaan omaan nilkkaansa. Milloin tahansa voi tapahtua jotain, joka vaikuttaa satojen tuhansien ellei miljoonien ihmisten elämään. Tsernobylinkin ongelmista voidaan syyttää monia asioita, kuten toimimatonta tiedottamista, ahneutta sekä ihmisten silmitöntä typeryyttä. Sarja herättää keskustelua kuten pitääkin ja mielestäni jokaisen on hyvä tiedostaa nämä tapahtumat. Jos siis haluat täydellisen kattauksen laatua ja siinä samassa uuden oppimista niin vahva suositus tälle sarjalle! Meni heittämällä myös yhdeksi omista all-time-favorite -sarjoista.