sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Chernobyl

Maailma on aivan sekaisin HBO:n uudesta minisarjasta ja syystä. IMDb:n ykköspaikalle kiilannut draamasarja Chernobyl on niitä sarjoja joista on hankala olla pitämättä. Karu kuvaus todellisista tapahtumista on julmaa, mutta mielenkiintoista katseltavaa. Viisiosaisen minisarjan voi katsoa nyt kokonaisuudessaan HBO:lta. 

Chernobyl sarjan on luonut  ja kirjoittanut Craig Mazin, joka tunnetaan muun muassa Kauhea kankkunen -leffoista. Älä kuitenkaan anna miehen edellisen tuotannon hämätä, sillä tämä sarja on aivan omaa luokkaansa. Mukana on myös kaarti huippunäyttelijöitä kuten Jared Harris, Stellan Skarskård ja Emily Watson. Sarja kertoo nimensä mukaan Tsernobylin ydinvoimalassa tapahtuneesta onnettomuudesta 1986 ja sen vaikutuksista. Sarjassa käydään läpi todella tarkasti se, mitkä asiat johtivat onnettomuuteen. Kaikki kerrotaan niin mielenkiintoisesti ja selkeästi, että jopa tälläinen tavallinen pulliainen ymmärtää mitä oikeasti tapahtui. Ainoana miinuksena pidin sitä, että hahmot puhuvat englantia, vaikka kieli pitäisi olla venäjä. Tämä ei kuitenkaan häiritse katselemista ja jos ihan rehellisiä ollaan, ei tätä sarjaa kukaan venäjäksi katsoisi. Pääasia, etteivät näyttelijät yritä vääntää mitään kliseisiä venäjäaksentteja.



Aluksi ajattelin, että sarja olisi perinteinen kauhusarja ja, että jostain kohta pomppaa esiin jotain mutanttihirviöitä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Sarja keskittyy sen sijaan ihan vain todellisuuteen, mikä tässä tapauksessa on oikeasti pelottavampaa kuin yksikään mutanttihirviö. Näin on käynyt ja näin voi tapahtua joskus uudestankin. Sarjasta on onnistuttu tekemään todella painostava ja raaka, ilman että se mässäilee sillä. Monet kohtaukset syöpyvät verkkokalvoille ja kummittelevat vielä päivien päästä jakson näkemisestä, itselläni jopa unissa.

Yksi parhaimpia asioita tunnelman luomisessa on sarjan hillitty värimaailma. Missään ei ole kirkkaita sävyjä vaan kaikki on harmaasävytteistä ja sammuneita värejä. Myös musiikin osalta sarja onnistuu todella hyvin! Musiikista vastaa Islantilainen sellisti Hildur Guðnadóttir, joka on ollut tekemässä musiikkia muun muassa elokuviin Sicario, Arrival ja Prisoners yhdessä edesmenneen Jóhann Jóhannssonin kanssa. 



Chernobyl on upea muistutus siitä miten ihmiskunta onnistuu kusemaan omaan nilkkaansa. Milloin tahansa voi tapahtua jotain, joka vaikuttaa satojen tuhansien ellei miljoonien ihmisten elämään. Tsernobylinkin ongelmista voidaan syyttää monia asioita, kuten toimimatonta tiedottamista, ahneutta sekä ihmisten silmitöntä typeryyttä. Sarja herättää keskustelua kuten pitääkin ja mielestäni jokaisen on hyvä tiedostaa nämä tapahtumat. Jos siis haluat täydellisen kattauksen laatua ja siinä samassa uuden oppimista niin vahva suositus tälle sarjalle! Meni heittämällä myös yhdeksi omista all-time-favorite -sarjoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...