Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteilija nurkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taiteilija nurkka. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. toukokuuta 2015

Taiteilija Nurkka: Touko Laaksonen


Kuka onkaan se suomalainen kuvataitelija ja sarjakuvapiirtäjä, joka on viime aikoina ollut kaikkien huulilla? No Laaksosen Tomppa eli paremmin tunnettu nimellä Tom of Finland. Vielä tänä päivänä kauan kuolemansa jälkeen paheksuntaa aiheuttava taiteilija on tunnettu homoeroottisesta taiteestaan, jossa koolla on väliä. Ihan vaan koska blogini on lapsiystävällinen niin en laita tänne mitään pahimpia (parhaimpia) otoksia Laaksosen töistä. Ennen kaikkea tärkeämpää on se, että teille tulee tutuksi kuka on mies Kaken takana.

Kaarinassa vuonna 1920 syntynyt Laaksonen tuotti elämänsä aikana yli 3500 kuvitusta, joista suurin osa siis juuri näitä eroottisia piirroksia. Laaksonen kerkesi elää 71-vuotiaaksi, eikä siis koskaan kerennyt näkemään millaisen suosion hänen työnsä saavat vielä 2010-luvulla.

Touko on kahden opettajan lapsi ja viettikin suurimman osan lapsuudestaan sisällä opiskellen ja pienonsoittoa harjoitellen. Jo nuorella iällä Touko tiedosti olevansa erilainen kuin muut pojat, mutta kuten kuka tahansa homoseksuaali nuori, hän piti asian salassa hyvin hyvin pitkään. Tuohon aikaan kaiken lisäksi homoseksuaalisuus oli paheksuttavaa, mutta myös laitonta Suomessa. Piirtämisestä tuli oiva pakotie todellisuuden peloista Laaksoselle ja niin syntyivät ensimmäiset eroottiset piirrokset. 



Vuonna 1939 eli 19-vuotiaana Touko aloitti opinnot mainonnan parissa Helsingissä, mistä tulikin sitten loppujen lopuksi hänen ammattinsa. Toisen maailmasodan jälkeen hän työskenteli paljon suunnitellen ja toteuttaen mainoksia ja esillepanoja erilaisille Helsinkiläisille yrityksille. Mainosalan lisäksi hän hankki rahaa myös soittamalla pienoa paikallisissa baareissa iltaisin. 1956 vuonna eräs Toukon ystävistä sai tämän suostuteltua lähettämään eroottisia piirroksia Yhdysvaltoihin ja onnistuikin yllättäen saamaan kuviaan paikalliseen homoeroottiseen lehteen nimeltä Physical Pictoral. Kun Touko tuli tutuksi lehden väen kanssa ja sai vakituisen työn kuvittaa lehteä, antoivat lehden työn tekijät hänelle lisänimen Tom of Finland.

Tosiaan sota tuli myös Suomeen ja kuten kaikki muutkin nuoret miehet, myös Laaksonen joutui osalliseksi toiseen maailmansotaan vuonna 1940. Hän toimi ilmatorjunta-upseerina ja arvoltaan hän oli yliluutnantti ja on ulkomailla yksi Suomen tunnetuimmista sotaveteraaneista. Joskin taiteensa takia.

Itellan 2014 vuonna julkaisemat postimerkit


Inspiraationa Laaksosen töille alun alkaen on varmasti toimineet kotiseudun peltotyöntekijät, tukkijätkät ja metsätyöläiset, jotka raatoivat vuodesta toiseen luodakseen elantoa perheilleen. Touko kasvoi tälläisten miesten ympäröimänä, jossa oli kunnia asia olla miehekäs ja kantaa kortensa kekoon yhteisen hyvän puolesta. Helsinkiin muutto myöhemmin lisäsi inspiraation lähteiksi poliisit, raksamiehet, seilorit ja monet muut Helsingin katukuvaan kuuluvat urhot. Sodan aikana mukaan tulivat uniformulliset sotilaat ja etenkin natsi-Saksan upseeristo. Vasta kaiken tämän jälkeen Laaksonen löysi sen, mistä hän on tullut kaikkein tunnetuimmaksi eli moottoripyöräilijät, joista suurimpana innoittajana Marlon Brandon elokuva Wild One (1953). Nahkatakeista, -housuita ja -bootseista tuli iso osa Toukon töitä ja hän onnistuikin tuolloin luomaan tunnetuimmat hahmonsa Miken ja Kaken, the Ultimate Tom's men. Tämä on myös syynä siihen, miksi stereotypinen homo elokuvissa pukeutuu nahkaan.

Toukon työt tunnistaa aiheen lisäksi myös taitavasta tussin ja lyijykynän käytöstä. Vahvat, mutta luonnolliset viivat ovat täydellisiä hänen aiheisiinsaa. Kaiken lisäksi kaikki Toukon piirtämät miehet ovat aina onnellisen näköisiä ja nauttivat elämästään, vaikka meno on välillä hyvinkin rajua. Harmittaa, että Touko ei tosiaan elämänsä aikan päässyt nauttimaan suuresta suosiostaan. Tom of Finland Foundation on tehnyt hyvää työtä edistääkseen Tompan tunnettavuutta maailmalla kuin koti Suomessakin, jossa edelleen osataan suhtautua hyvin nihkeästi Laaksosen töihin. Onneksi suuret yritykset kuten Itella ja Finlayson ovat tarttuneet mahdollisuksiin ja antaneet Touko Laaksosen töille, niille kuuluvaa arvostusta. Myös elokuvaohjaaja Dome Karukoski on kaavaillut tälle vuodelle elokuvaa Touko Laaksosesta, joten sitä odotellessa!


tiistai 5. kesäkuuta 2012

Taiteilija Nurkka: Beatrix Potter






Beatrix Potter on varmasti monelle tuttu nimi, mutta moni ei välttämättä osaa yhdistää häntä oikein mihinkään... Joskin nimen takaa paljastuu yllättävä muisto lapsuudesta..
Yleensä olen kirjoittanut sarjakuvataiteilijoista tähän Taitelija Nurkka-osioon, mutta nyt ajattelin kirjoittaa jostakusta hieman erilaisesta taiteilijasta.. Nimittäin Kuvittajasta (ja kirjailijasta..) mutta ennenkaikkea paneudun tässä tuohon kuvituspuoleen.

Beatrix Potter on englantilainen kirjailija, joka on siis itse myös kuvittanut kirjansa käyttäen vesi- ja puuvärejä. Hän syntyi vuonna 1866 ja kuoli joulukuussa 1943. Yhteensä Beatrix Potter on kirjoittanut 23 kirjaa. Jokainen kirja on kooltaan pienehkö ja ne mahtuvat hyvin pienen lukijan käteen. Kirjat ovat myös helppolukuisija, joten lasten on helppo lukea niitä. Kyllä, Beatrix oli lastenkirjailija. Nyt ehkä voin vihdoin kuvan avulla paljastaa kenet muun muassa Potter on luonut.. :)

Petteri Kaniini perustuu Beatrixin lemmikki-kaniin Peteriin

Nyt varmaan hitaimmatkin saivat ahaa-elämyksen :) Beatrix Potter on luonut monia ikimuistoisia eläinhahmoja, kuten yllä olevan Petteri Kaniinin sekä Rosina Ankkasen, Kuhnastelijan ja Tommi-Kissan. Beatrix rakasti eläimiä ja siksi tarinatkin keskittyvät niihin. Beatrix oppi piirtämään juuri siten, että harjoitteli omien lemmikkiensä avulla. Ja millainen eläintarha hänellä olikaan ! Kissoja, kaneja, lintuja, hiiriä, liskoja ja monia muita lepakosta lähtien !

The Tale of Tom Kitten - kirjalla on ihana suomennos: Tommin Roimahousut

Voin vain kuvitella, miten vaikea Beatrix Potterin on ollut saada kirjansa julkaistua. Yli kolmekymmentä vuotias naimaton nainen, joka kauppaa kirjoja eläimistä joilla on vaatteita. Monet kustantajat hylkäsivätkin koko idean, sillä kirjat eivät suurella todennäköisyydellä olisi tehneet voittoa 1800-1900 luvun Englanissa. Lopulta hän kuitenkin onnistui julkaisemaan ensimmäisen teoksensa The Tale of Peter Rabbit (1902) - Petteri Kaniini. Kustantaja toimi Warne & co ja yhtiö tekikin loppujen lopuksi sievoisen voiton Beatrix Potterin lastenkirjoilla.



Oma suosikki tarinani Beatrix Potterilta on ehdottomasti The Tale of Samuel Whiskers or The Roly-Poly Pudding (eli asia, jonka suomennosta en nyt saa päähäni enkä löydä googlaamalla) Tarinassa siis kaksi inhottavaa rottaa aikovat tehdä kissanpentu-parasta piirakan.. Pieneä tarina on tuntunut kissaihmisestä aivan hirveältä.. Jotenkin koko tarina on jäänyt vain mieleen... Kirjaahan en ole koskaan lukenut, mutta animaation olen lukuisia kertoja nähnyt.. :)

Vuoden 1920 luvun aikoihin Beatrix lopetteli kirjailijan uraansa sokeutuessaan pikkuhiljaa. Tuohon ajankohtaan nähden Beatrix oli hyvin menestynyt ja varakas nainen. Hän omisti useita maatiloja ja paljon maata Lake Districtin alueelta. Hän asettui samaiselle paikalle Hill Top nimiselle farmille, jossa hän asui miehensä ja eläintensä kanssa. Hill Top Farm oli Beatrixille rakas paikka, josta hän saikin paljon inspiraatiota töilleen. Beatrix kuoli Castle Cottagessa, Seawreyssä 77-vuotiaana. Hänen ruumiinsa poltettiin ja siroteltiin maaseudulle. Hän testamenttasi lähes koko omaisuutensa National Trust-luonnonsuojelu järjestölle. Omaisuus sisälsi tusinan verran farmeja, useamman neliökilmometrin maata ja lukuisia maataloja, jotka hän oli ostanut omaisuudellaan suojellakeen maaseutua teollistumiselta. Testamentin ansiosta Lake Districtin alue on säilynyt luonnonkauniina maaseutuna.


lauantai 5. marraskuuta 2011

Taiteilija Nurkka: Hergé


Nyt kun vuoden kovin sarjakuva-elokuva on tullut elokuvateattereihin, uskoisin että on aika esitellä mies Tintin takaa. Georges Prosper Remi, eli paremmin tunnettu taiteilija nimeltä Hergé oli belgialainen sarjakuvapiirtäjä. Vuonna 1983 kuollut taiteilija jätti meille arvokkaan kulttuuri perinnön jonka seikkailuja edelleen sukupolvet toisensa jälkeen seuraavat.

Hergén kiinostus sarjakuviin alkoi hyvin varhaisessa vaiheessa. Hän raapusteli jo ala-koulu ikäisenä kouluvihkoihinsa pilakuvia Ensimmäisen Maailmansodan aikaisita hallitsijoista. Opettajat varmasti tykkäsivät hyvää.. Lukioon siirtyessä Hergé pääsi uransa alulle. Kuten monet muutkin niin hänkin aloitti pohjalta ja julkaisi omia sarjakuviaan ensin pienemmissä lehdissä kuten Jamais Assez, mikä oli enimmäkseen partiolaisten lukema lehti. Vuonna 1926 Hergé julkaisi ensimmäisen virallisen sarjakuvansa, jonka päähenkilönä toimi Totor niminen partiolainen. 1928 Hergé laitettiin piirtämään lapsille suunnattuun lehteen valmiiksi käsikirjoitettua tarinaa, mutta kyllästyi melko pian tähän. Silloin hänen silloinen työnantajansa Norbert Walles kehotti Hergéä luomaan oman hahmonsa, joka olisi kaiken hyvän puolesta taisteleva katolinen reportteri.. ja loput varmaan arvaattekin.. ;) Ensimmäinen Tintti-sarjakuva sai alkunsa 10. tammikuuta 1929


Hergé alkoi heti hyödyntämään amerikkalailta kolleegoiltaan oppimaa uutta ja ihmeellistä tekniikkaa, missä hahmojen suihin kohdistuva valkoinen kupla kertoi sen, mitä hahmo sanoi. Tekniikkaa, josta myöhemmin tuli nykysarjakuvan perusta: Puhekuplat. Hergé antoi myös jotakin, muuta sarjakuva maailmalle, nimittäin Ligne Claire-tekniikan. Tai no.. ainakin Hergéä pidetään sen ensimmäisenä edustajana. Ligne-claire eli selkeä viiva tarkoittaa sitä, että ääriviivat hahmoissa ja maisemissa ovat selkeät ja saman paksuiset. Varjostustakaan ei käytetty paljoa tai ei ollenkaan.



Kun Tintti oli päässyt uransa huipulle, tarkoitti se sitä että Hergé joutui taistelemaan pitääkseen tämän siellä. Hergé kärsikin tiukoita deadlineista ja olikin usein hermoromahduksen partaalla. Asiaa ei helpottanut yhtään hänen 25-vuotisen avioliittonsa sisäiset kriisit. Muun muassa salasuhde alaiseensa Fanny Vlaminickiin raastoi Hergéä. Monet Tintti julkaisut myöhästyivät, sillä Hergé joutui pitämään usein hermolomaa. Hän näki usein painajaisia ja kävikin jopa kallonkutistajalla tämän takia. Psykoanalyytikko kehotti Hergéä lopettamaan Tintin piirtämisen, sillä tämä mahdollisesti aiheuttaisi painajaiset. Onneksi Hergé ei kuitenkaan kuunnellut tuota analyysiä vaan jatkoi Tintin parissa ja käsittelikin omat henkilökohtaiset kriisinsä sarjakuvassa Tintti Tiibetissä. Tarinalla oli selkeästi vaikutusta Hergén elämään sillä painajaiset loppuivat ja hän muutti pois vaimonsa luota ja meni naimisiin rakastamansa Vlaminickin  kanssa.


Hergé ansaitsi omaisuuden Tintin avulla ja pystyikin viimeisinä vuosina toteuttamaan monia unelmiaan. Hän matkusteli paljon pitkin Eurooppaa ja tapasi vanhoja ystäviään. Hän vieraili myös muun muassa Taiwanissa ja Pohjois-Amerikassa. Mutta kuten yleensäkin elämässä käy Hergé alkoi sairastella ja menehtyikin 73 vuoden iässä. Sairauden aiheuttajaa ei tiedetty, mutta Hergé oli monien verensiirtojen takia saanut HIV-tartunnan, mikä edesauttoi sairauksien kehittymistä. 

Hergé jätti meille yhden maailman historian tärkeimmistä sarjakuvahahmoista, kuin myös toi uusia sarjakuva tekniikoita Eurooppaan. Itsekin olen Tintin parissa lapsuuttani viettänyt ja toivon, että vielä sadan vuodenkin päästä ihmiset lukisivat tämän huimapäisen reportterin seikkailuja.




Hergén tunnetuimmat sarjakuvat

Guick & Flupke

  • Jännitystä ilmassa, 1986 
  • Kielletyt leikit, 1986
  • Kaikki hyvin, 1986 
  • Täysin purjein eteenpäin. 1986
  • Anteeksi vain, 1989
  • Kukin vuorollaan, 1989
  • Ei armoa. (Pas de quartier, 1987.) 
Veikko, Tette ja Jykke
  • Herra Pumpun testamentti (Le testament de M. Pump) 1974
  • Matkalla New Yorkiin (Destination New York) 1975
  • Kobralaakso (La Vallee des Cobras) 1975
  • Manitoba" ei vastaa (Le "Manitoba" ne repond plus) 1976
  • Karamakon purkaus (L'Eruption du Karamako) 1977

Tinttn Seikkailut
  • Tintti Neuvostojen maassa, 1930
  • Tintti Afrikassa, 1931
  • Tintti Amerikassa, 1932
  • Faaraon sikarit, 1934
  • Sininen lootus, 1936
  • Särkynyt korva, 1937
  • Mustan saaren salaisuus, 1938
  • Kuningas Ottokarin valtikka, 1939
  • Kultasaksinen rapu, 1941
  • Salaperäinen tähti, 1942
  • Yksisarvisen salaisuus, 1943
  • Rakham Punaisen aarre, 1944
  • Seitsemän kristallipalloa, 1948
  • Auringon temppeli, 1949
  • Mustan kullan maa, 1950
  • Päämääränä Kuu, 1953
  • Tintti Kuun kamaralla, 1954
  • Tuhatkaunon tapaus, 1956
  • Seikkailu Punaisella merellä, 1958
  • Tintti Tiibetissä, 1960
  • Castafioren korut, 1963
  • Lento 714 Sydneyyn, 1969
  • Tintti ja Picarot, 1976
  • Tintti ja aakkostaide, 1986 (joka jäi keskeneräiseksi)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Taiteilija nurkka: Jarkko Vehniäinen


Sain tuossa iät ajat sitten uudistuneen Suosikin näytenumeron. Joskus muinoin tilasin lehteä, mutta sitten kasvoin siitä ulos ja päätin lopettaa tilauksen. Yhtä asiaa kuitenkin jäin kaipaamaan lehdestä nimittäin Jarkko Vehniäisen (17.6. 1972) sarjakuvia ja pilapiirroksia. :)



Vehniäinen on Jyväskyläläinen sarjakuva-pilapiirtäjä ja freelance kuvittaja, joka on erikoistunut piirtämään juuri julkisuuden henkilöistä. Tunnetuksi hänet on selvästikin tehnyt Suosikki, jonka sivuilla Vehniäinen on vaikuttanut jo useita vuosia. Tunnetuimmat Suosikissa ilmestyneet teokset ovat mm. Iso Velli (2005), joka on parodia tv-formaatti Big Brotherista sekä Selviytyvätkö julkimot (2004) Suosikissa ilmestyneisiin sarjakuviin on myös osittain lukijat päässeet itse vaikuttamaan mm. äänestämällä suosikkejaan. Vehniäinen naurahtaa tähän: "Sitä kuvitteli tarinan omassa päässään tietynlaiseksi ja sitten lukijat pilasivat sen." kertoo Keskisuomalainen, johon Vehniäinen on myös tehnyt karikatyyrejään. Pelkotehdas-sarjakuvaan Vehniäinen myös piirsi lukijoitaan.


Vehniäinen on toiminut myös kirjojen kuvittajana. Onni Haapalan: Tositarinoita on Vehniäisen käsialaa kuin myös Sami Hantulan: Eläköön Demokratia! -poliitikkoja pilkkaava kirja. Hän on myös kuvittanut postikortteja ja julisteita sekä suunnitellut kansia levyihin.

Kamala Luonto kertoo kahdesta kaveruksesta: Kärpästä ja Ilveksestä, jotka tekevät jäynää muille metsän eläimille ja koheltavat keskenään, tietenkin mustan huumrorin varjolla. Sarjan tekemisen Vehniäinen on aloittanut jo vuonna 2002, jolloin hän osallistui sillä Kemin pohjoismaiden väliseen sarjakuvakilpailuun, mutta ilman suurempaa menestystä.

Kamala Luonto strippejä voit lukea sarjiksen kotisivuilta:  http://www.kamalaluonto.com/index.htm

Vehniäinen on nykyään niin hyvin palkattu, että joutuu jopa kieltäytymään työtarjouksista. Suomessa tälläinen on harvinaislaatuista, sillä suomalaisen sarjakuvapiirtäjän täytyy olla todella hyvä ja erottua joukosta menestyäkseen. Eli hyvä Vehniäinen ! :) Lohdutukseksi meille amatööreille, että on Vehniäinenkin alku-aikoina joutunut tyrkyttämään itseään mm Suosikille. Ja hyvä niin sillä siitä saamme elävän esimerkin siitä kuinka yrittäminen (=törkeä tyrkyttäminen) kannattaa aina !


Lisätietoa Jarkko Vehniäisen kotisivuilta: http://www.jarkkovehniainen.com/index.htm
P.s. Ylimpänä oleva kuva on otettu Suosikin Ohjaamo palstalta 11/2004. Kuvan on ottanut Nina Dodd.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Taiteilija Nurkka: Albert Uderzo



Kaikki tuntevat taikajuomasta voimistuvan gallialais miehen, Asterixin, mutta harva on tutustunut mieheen hahmon takana. Itseasiassa Asterixin takana on kaksi taustapirua: käsikirjoittaja René Goscinny sekä piirtäjä Albert Uderzo. Kaksikko on yhdessä tehnyt useita sarjakuva albumeita ja Goscinnyn kuoleman jälkeen Uderzo on jatkanut ykisn. Kaksikko teki myös paria muuta sarjaa yhdessä Asterixin lisäksi: Joonatan Pistoolia ja Umpah-pahia. Uderzon ja Goscinnyn tiet kohtasivat vuonna 1951 ja he aloittivat miltei heti yhteisen taipaleensa. Hieman myöhemmin kaksikko oli mukana perustamassa Pilote nimistä sarjakuvalehteä, jossa julkaistiin mm. Asterixia, Blueberryä ja Valerian ja Laureline-sarjista.




Alberto Aleandro Uderzo on italialainen alkuperältään, joskin hän on syntynyt ranskassa. Hänen vanhempansa  muuttivat ranskaan ennen hänen syntymäänsä ja vuonna 1934, ollessaan seitsemän vuotias, hän sai Ranskan kansalaisuuden. Toisen Maailman Sodan aikana Uderzo muutti Pariisista pienempään ranskalaiseen kaupunkiin Brittanyssä, jossa hän työskenteli farmilla ja auttoi isäänsä huonekalu bisneksessä. Aikaa hänellä ei ollut opiskella missään vaiheessa sarjakuva taidetta, vaan oppi sen itse tekemällä. Uderzo nautti olostaan Brittanyssa ja sen voi huomata myös siitä, että Asterixin kylä sijaitsee suurin piirtein samoilla alueilla kuin Brittany. Goscinny antoi Uderzon päättää missä päin galliaa kylä sijaitsee, ainoana kriteerinä oli, että sen oli sijaittava lähellä merta, jos hahmojen tarvitsisi matkustaa veneellä. Gosckinny teki aluksi käsikirjoituksen kokonaan valmiiksi ennenkuin luovutti sen Uderzon kuvitettavaksi. Uderzo käyttää samaa periaatetta nykyäänkin: ensin valmis kässäri ja sitten vasta kuvitus.

Brittnayn alue on merkitty karttaan tummansinisellä


Uderzo unelmoi aluksi mekaanikon urasta, vaikka olikin kuvataiteellisesti lahjakas. Hän lähinnä vain viihdytti itseään hauskoilla sarjakuvillaan. Uberzon (Ja meidän!!) onneksi hän valitsi sittenkin sarjakuvat. Asterix-sarjakuva on maailmanlajuisesti menestynyt ja sitä on myyty yli 300 miljoonaa kappaletta lukuisilla eri kielillä. Suomessa Asterixia on pystytty lukemaan myös mm. savon murteella. Näitä niin kutsuttuja Murrealbumeja esiintyy Suomen lisäksi myös esimerkiksi Saksassa.

Vaikka Uderzo on tunnettu nimeonmaan Asterixista ja muista Goscinnyn kanssa tehdyistä sarjiksista, löytyy häneltä myös muita teoksia. Hän on tehnyt  Haikaralaivue nimistä sarjakuvaa Jean-Michel Charlier kanssa samalla astelmalla kuin Goscinnyn kanssa: Uderzo piirtää ja Charlier käsikirjoittaa. Haikaralaivue näyttää, että Uderzo osaa tehdä myös realistisempaa sarjakuvaa.



Uderzon piirostyyli on hyvin uuniikkia ja itse ainakin tunnistan hänen kädenjälkensä melko helposti. Aiheet hänen sarjakuvissaan ovat hyvinkin laidasta laitaan, joskin sijoittuvat miltei aina joihinkin oikeisiin historian tapahtumiin. Muistan aina kun historianopettajat kehottivat lukemaan Asterixiä kun käsiteltiin antiikin aikaa. Onhan Asterix sentään keskellä tuon ajan tapahtumia rökittämässä roomalaisia. Kyseisellä gallian kylällä ei sinänsä ole mitään historiallista taustaa, sillä minun hyvin suppean historian tietämyksen mukaan roomalaisethan valloittivat koko gallian alueen, vai eikö? Uderzo (Ja etenkin Gosckinny) onnistuu taidokkaasti sekoittamaan historian tapahtumat fiktiiviseen valoon.


Miehet Asterix-hahmojensa kanssa

"If I have a problem, I think - how would Goscinny have solved this?" 
-Uderzo BBC News -lehden haastattelussa 


Teokset Asterix-sarjan lisäksi (Asterixia on niin tuhottoman paljon, että lista jatkuisi loputtomiin, jos laittaisin nekin tähän, joten katso linkki wikipediaan Asterix-albumeista.)
  • Haikaralaivue/Ilmojen Haukat
    • Haikaralaivue 1: Ilmojen kotkat (L'école des aigles, 1961)
    • Pour l'honneur des cocardes (1962)
    • Danger dans le ciel (1963)
    • L'escadrille des cigognes (1964)
    • Ilmojen haukat 1: Kujanjuoksu kuolemaan (Mirage sur l'orient, 1965)
    • Canon Bleu ne répond plus (1966)
    • Cap Zéro (1967)
    • Haikaralaivue: Rosvoja taivaalla (Les pirates du ciel, 1967)
  • Umpahpah
    • Päänahanmetsästäjät (Oumpah Pah le peau-rouge, 1958)
    • Latuskajalat sotapolulla (Oumpah Pah sur le sentier de la guerre, 1958)
    • Merirosvoja näköpiirissä (Oumpah Pah et les pirates, 1959)
    • Salainen tehtävä (Mission secrete, 1960)
    • Petolliset silmäpussit (Oumpah Pah contre Foie-malade, 1961)
  • Joonatan Pistooli
    • Merten kauhu (Jehan Pistolet corsaire prodigieux)
    • Kuninkaallisen laivaston kapteeni (Corsaire du Roy)
    • Joonatan Pistooli ja vakooja (Jehan Pistolet et l'espion)
    • Joonatan Pistooli Amerikassa (Jehan Pistolet en Amérique)
    • Joonatan Pistooli ja hullu keksijä (Jehan Pistolet et le savant fou)

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Taiteilija nurkka: Hugleikur Dagsson


Otan kirjakaupan hyllystä kirjan.. Hmm.. kannessa on piirros naisesta, joka oksentaa lastenrattaisiin "YRJÖÖÖGH!" Mieleeni tulee kysymys: Saako tälle edes nauraa? Ja kas kummaa ! Se onkin myös kirjan nimi ! Suomessakin vieraillut islantilainen sarjakuvapiirtäjä ja näytelmäkirjailija Hugleikur Dagsson (5.10.1977) on tunnettu mustasta huumoristaan, jota hän tuo esiin sarjakuvissaan. Hän on myös toiminut elokuvakriitikkona islantilaisessa radio-ohjelmassa sekä juontanut omaa radio-ohjelmaansa. Dagsson on taitava luomaan huumoria, kipeistä ja vaietuista asioista. Joten ei ihmekään, että hän on suosittu täällä kylmässä pohjalassa. Insesmistä, pedofiliasta ja muista sairaista asioista saa tehtyä kelpo sarjakuvaa, Dagsson sen todistaa.

Dagssonin teoksissa on useimmiten vain yksi ruutu per tarina. Myöskään tämä yksi ruutu ei varsinaisesti ole edes ruudutettu vaan rajoittuu oikeastaan sivun reunoihin. Yksinkertaiset tikku-ukko piirrokset luovat sarjakuviin tunnelmaa ja uskon, että sarjakuvan menestys perustuu juuri sen yksinkertaisuuteen. Jos hahmot olisivat tarkemmin piirrettyjä ja näyttäisivät luonnollisilta, katoaisi siitä silloin huumori. Tuskin Dagsson olisi edes saanut julkaistua teostaan ja saavuttanut suurta suosiotaan. Se olisi ollut yksinkertaisesti liian riskialtis kustannusyhtiöille. Suomessa kustantajana toimii Atena Kustannus Oy.
 

Kustannusyhtiöt ovat varmasti joutuneet miettimään pariin kertaan uskaltavatko ottaa Dagssonin kirjan julkaistavaksi. Vaikka sarjakuvat ovatkin saavuttaneet suuren suosion kotimaassa Islannissa, ei se välttämättä tarkoita että menestys olisi taattu esimerkiksi Etelä-Euroopassa. Huumori on hyvin pitkälti kulttuurisidonnainen. Kuten Dagsson itse kertoi Yle X:n tekemässä haastattelussa: "Ihmisten huumori paranee, mitä kauemmas mennään päiväntasaajalta." Kuulemma tästä oli tehty oikein tutkimuskin. Silti varmasti jopa täällä pohjolassa on ihmisiä, jotka kokevat sarjakuvat loukkaavina ja/tai rasistisina, kyseessä kun on näin rohkea teos. Itse ainakin pidän Dagssonin teokset kovin viihdyttävinä.

                           Dagsson opettaa meille Isalannin luonnosta

Suomessa Dagssonin sarjakuvakirjoja on julkaistu viisi kappaletta tähän samaan mustanhuumorin sarjaan. Niistä ensimmäinen Saako tälle edes nauraa?(2005) ilmestyi vuonna 2007 Suomen kielellä (suom. Ville Lähteenmäki). Uusimman Naura pervo, naura-teoksen saimme käsiimme viime vuonna. Dagssonin teoksia onkin suomessa myyty yli 10 000 kappaletta. Viides teos, mikä Dagssonilta on suomessa julkaistu on hyvin saman kaltainen kuin edeltäjänsä, mutta keskittyy ennemminkin parodioimaan. Popular hits – Populaarimusiikin helmiä Dagssonin tapaan(2010) antaa kyytiä hittibiiseille. Osansa saavat niin Michael Jackson kuin Madonnakin.

Itsesensuuria Dagsson ei paljoakaan harrasta. Hän sensuroi töitään vain, jos ne eivät ole tarpeeksi hauskoja, ei silloin jos niissä on liian sairas, härski tai hirvittävä juoni. Tabuja rikkova mies ei yksinkertaisesti tarvitse sensuuria aiheisiinsa. Oikeastaan Dagson ei vain esittele meille sitä kuinka hän osaa tehdä mustaa huumoria, vaan tietenkin kaiken takana on keskustelun herättäminen. Aiheet hänen töissään ovat niitä arkipäivän asioita, joista usein vaietaan. Hän siis tuo meille näkyviin ihmisen raadollisuutta ja karua luontoa. Sitä mitä neljän seinän sisällä tapahtuu, kun kukaan ei ole näkemässä. Siitä Dagssonin sarjakuvat kertovat, mutta jos jokin sarjakuva tarvitsisi ikärajan niin se olisi juuri Dagssonin työt.




Sarjakuva teokset:
Saako tälle edes nauraa? (2005) 
Onko tämä muka hauskaa? (2005) 
Tässä ei ole mitään vitsiä! (2007)
Naura, pervo, naura! (2010)
Pop hits - populäärimusiikin helmiä Dagssonin tapaan (2010)

YLE X:n haastattelussa:
"En ole sen pervompi kuin keskiverto suomalainenkaan"
-Hugleikur Dagsson  


                                           Dagssonin omakuva

Lisätietoa kotisuvuilta: http://hugleikurdagsson.tumblr.com/
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...