Kauan odotettu Smash Bros. Ultimate on nyt pelattu lähestulkoon läpi. Vielä on hieman Spirits -pelimuotoa jäljellä, mutta perustuntuma peliin on jo aika hyvä ja hahmotkin on kaikki hankittuina. Tässä tulee mitään kaunistelematon arvio minulle niin rakkaan pelisarjan uusimmasta osasta. En myöskään ala selittämään kaikkia termejä auki vaan oletuksena tällä kertaa, että pelisarja on lukijalle edes jollain tasolla tuttu, sorry!
Smash Bros. -pelisarja on itsessään kunnianosoitus Nintendon kaikkein parhaimmille peleille. Peli toisensa jälkeen siihen on myös lisätty muiden julkaisijoiden hahmoja muun muassa Konamilta, Namcolta sekä Square Enixiltä. Smash Bros. Ultimatessa rikotaan ennätyksiä ainakin hahmojen lukumäärän osalta. Pelissä on kaiken kaikkiaan 70 hahmoa plus muutama echo taistelija. Peliin on luvassa myös muutama DLC hahmo tulevaisuudessa, joista ensimmäisenä tulossa Persona 5 -pelisarjasta Joker. Hahmoja on myös melkoisen paljon tasapainotettu, jotta peli soveltuisi paremmin kilpapelaamiseen. Myös Final Smashit ovat kaikki nyt lähes yhtä helppoja käyttää ja niillä on helpompi saavuttaa haluttu lopputulos.
Pelin ensimmäiset tunnit menevät siihen, että totuttelet edellisten pelien kenttien HD grafiikoihin samalla kun grindaat lähes 60 hahmoa itsellesi. Peli kun antaa sinulle aluksi vain kahdeksan hahmoa pelattavaksi, loput täytyy ansaita pelaamalla. Itselleni urakka oli ainakin todella puuduttava eikä palkinnut pelaajaa juuri ollenkaan. Hahmoja ei ollut piilotettu miidenkään tehtävien taakse vaan ne täytyi hankkia puhtaasti vain mättämällä Classic modea tai perus Smashiä. Osan kuitenkin sai melkoisen nopeasti ja helposti Spirits -pelimuodon kautta.
Vaikka on hienoa, että pelissä on niin monta edellisten pelien kenttää ja hahmoa olisi niiden sijoittelua valintaruudussa voinut miettiä hieman tarkemmin. Tällä hetkellä kaikki on järjestäytynyt siihen järjestykseen kun ne ovat Smashiin ilmestyneet (ensin N64 kentät sitten Meleen, Brawlin jne...) Kaiken lisäksi yli 100 kenttää näkyy ruudulla niin pieninä kuvina, että niistä on hankala ottaa selvää mikä kenttä on kyseessä. Olisin siis kaivannut sitä, että järjestys olisi pelisarjojen (Pokémon, Zelda, Mario..) mukaan - sama hahmojen järjestyksen kanssa.
Smash Ultimate onnistuu jotenkin poistamaan kaiken sen mikä aiemmissa Smasheissä on ollut hauska. Meleen adventure mode, Home-run contest ja Target Smash olisivat olleet oiva lisä tähän peliin. Pidin kuitenkin siitä, että Classic -pelimuodossa jokaisella hahmolla on persoonallinen lähestymistapa sen suorittamiseen. Esimerkiksi Royn on kohdattava kaikki miekkataistelijat ja Bowser Jr. etsii mama Peachiä omalla questillaan. Pelistä myös valitettavasti puuttuu Smashin sielu eli Trophyt, joiden keräämistä ainakin minä olen aina rakastanut. Sen sijaan ne on korvattu näillä sieluttomilla Spirits -png kuvilla, joiden kerääminen on tuskaisen tylsää.
Smash Ultimate ei ole se pelisarjan paras osa. Perus Smash -mättö onnistuu sillä oikein hyvin ja party-pelinä se on varmasti edelleen yhtä huippu kuin edellisetkin. Sen sijaan esimerkiksi Online -pelaamisesta joutuu maksamaan sen kuukausimaksun mitä kaikki konsolit nykyään vaatii. Yksinpelaavalle tässä Smashissä ei siis ole juurikaan muuta mielekästä tekemistä kuin tuo Spirits -muoto, jolle ainakin minulle kesti pienoinen ikuisuus lämmetä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti