sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Black Mirror: Bandersnatch

Vuoden viimeisellä viikolla saapui tuttuun tapaan Netflixiin taas uutta Black Mirroria. Sen sijaan, että olisimme saaneet uuden kokonaisen kauden, julkaistiin Black Mirror interaktiivinen tv-elokuva. Kautta viisi saamme ilmeisesti odottaa vielä hetken ja hyvä niin. Mieluummin annetaan kaikki aika tuotantotiimille, että saamme laadukasta scifi -viihdettä kuin se, että Black Mirror muuttuu samanlaiseksi juosten kustuksi sarjaksi kuin niin monet muut entiset huippusarjat. Tämä uusin teos ei mielestäni yllä Black Mirrorin edellisen tuotannon tasolle ja tässä syyt miksei.

Black Mirror: Bandersnatch kertoo tarinaa nuoresta videopelikehittäjästä, joka haluaa luoda valintapohjaisen pelin lempikirjansa pohjalta. Pian kuitenkin videopelin ja todellisuuden rajamaailma muuttuu häilyväksi, eikä päähenkilömme enää ole varma siitä mikä tai kuka vaikuttaa hänen omiin henkilökohtaisiin valintoihinsa. Juoni on tavallaan aika perinteistä scifiä, mutta siinä on pieni twisti.



Bandersnatch on erikoinen tapaus siinä, että se antaa katsojalleen vapauden valita tarinan kulun. Pitkin elokuvaa katsoja saa tehdä pieniä ja suuria valintoja, jotka vaikuttavat enmmän tai vähemmän siihen miten tarina etenee. Luvassa on paljon neljännen seinän rikkomista, Netflix ja Black Mirror inside vitsejä sekä hyvin hämmentynyt päähenkilö. Ideana tämä kaikki on oikein hauskaa ja kokeilullista, mutta mieluummin pitäisin pelit ja elokuvat erillään toisistaan. Tarinaan ei pysty keskittymään niin paljoa eikä se tunnu kovin syvälliseltä kun vähän väliä täytyy valita asioita kaukosäätimellä.  Tarina etenee siis todella nopeasti ja ilman sen suurempaa sisältöä. Elokuvan jälkeen ei myöskään jäänyt sellainen olo, että siitä pitäisi keskustella ja pohtia mitä se tarkoittaa, toisin kuin jokaisen Black Mirror jakson jälkeen.

Itse en siis saanut hirveästi irti tästä, mutta hienoahan se on, että uskalletaan kokeilla tälläistä erilaista lähestymistapaa. Toivon vain, ettei tämä tule tavaksi sarjoihin ja elokuviin. Black Mirror: Bandersnatch on jotenkin hirveän ylihehkutettu, vaikka se jää tarinaltaan ja hahmoiltaan niin tyngäksi. Toisaalta suosittelen kaikille Black Mirror faneille, mutta jos sarja ei ole tuttu niin suosittelen aloittamaan jostain muusta jaksosta, huomaat pian kuinka koukussa olet!




2 kommenttia:

  1. Yritin postauksesi innoittamana katsoa tätä, mutta äh - tyssäsi varmaan siihen kolmanteen kysymykseen. Ensinnäkin niitä tuli aivan liian tiuhaan tahtiin. Sitten niissä kysyttiin aivan turhia asioita. Ei juuri voisi vähempää kiinostaa syökö päähenkilö minkä merkkistä muroa. Oletan, että, mitä pidemmälle tarinassa kuljettiin, sitä suurempia päätöksiä katsoja sai tehdä, mutta miksi sitten edes pistää tuollaisia turhia kysymyksiä katsojan päätettäväksi. Ja sitten siinä oli vielä se, että siinä oli tyyliin joku kaksi sekuntia aikaa päättää. Että koko ajan piti olla se kaukosäädin kädessä, että ehti salamannopeasti klikata sitä haluamaansa vaihtoehtoa.

    Ensimmäisen kysymyksen kanssa kävi vielä niin ohraisesti, että kun siinä kysyttiin, että ymmärsinkö ohjeistuksen, painoin ensin, että en ja sieltä tuli kiltisti lisäohjeita. Kun sen jälkeen painoin vielä, että en ymmärrä, niin tarina jatkoikin liikkumista eteenpäin. Eli sillä vastauksella ei ollutkaan mitään voimaa, vaan oli ihan sama mitä olisi painanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, vähän turhan monimutkainen katselukokemus. Tarina tavallaan avautuu paremmin sinne loppua kohden, mutta jää silti todella tyngäksi. Toivottavasti tää pelattava tyyli ei ole jäämässä leffojen ja sarjojen maailmaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...