Watchmen

Alan Mooren Watchmen on aina ollut yksi kiinnostavimmista supersankaritarinoista mitä maailmassa on tarjolla. Joskus vuonna kivi ja keppi olen lukenut itse sarjakuvankin ja vuonna 2009 ilmestynyt Watchmen elokuva on yksi suosikkini sarjakuvafilmatisoinneista. Hahmot ja asetelma ovat mielenkiintoisia sekä yleinen tunnelma ja ne noire-henkiset puvut ja kohtaukset ovat omiaan tekemään Watchmenistä niin hyvän. Tästä syystä olinkin melko innoissani kun HBO ilmoitti, että heiltä tulee Watchmen tv-sarja vuonna 2019. Tätä tuli odotettua kuin kuuta nousevaa ja jokainen traileri ja tiiseri piti makustella ja tulkita niin pitkälle, ettei niissä enää ollut mitään järkeä! Sisältää vähän spoilereita, muttei ehkä mitään järjettömän isoja.

Watchmen -sarja kertoo ajasta sarjakuvan tapahtumien jälkeen. Muutama vuosikymmen on vierähtänyt, mutta maailma on silti ihan yhtä sekaisin ja kylmän sodan uhka tuntuu jälleen todellisemmalta kuin koskaan. Poliisit käyttävät naamioita, taivaalta sataa nilviäisiä ja erilaiset rasistiset kultit nostavat päätään. Päähenkilönä sarjassa on Angela Abar aka Sister Night, joka jakaa oikeutta naamion takaa poliisin leivissä. Mukana on myös muutama alkuperäisistä sarjakuvista tuttu hahmo ja melkeinpä heidän esiintymisensä ovatkin sarjan parasta antia.

Valitettavasti en hirveästi lämmennyt tälle versiolle Watchmenistä. Sarjassa oli kyllä monia huippukohtauksia ja hienoja oivalluksia, mutta jotenkin se naamalle ylihierottu rasismi-teema kävi vanhaksi jo parin jakson jälkeen. En myöskään missään kohtaa saanut mitään otetta Angelan hahmosta, toki tämä voi johtua siitä, että hahmon idea oli olla etäinen ja kylmä. Parhaimmaksi hahmoksi sarjassa selkeästi nousi Jeremy Ironsin Ozymandias, johon rakastuin jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien! Irons onnistui näyttämään katsojalle hyvin sen narsismin ja katkeruuden, josta hahmossa on kyse. Myös Silk Spectre ja etenki Tohtori Manhattan toimivat hyvin tässä sarjassa. Vierastin vain todella paljon sitä kun viimeisessä jaksossa Manhattanin silmissä olevat pupillit tekivät hahmosta liian ilmeikkään.

Juoneltaan sarja oli melko perinteinen supersankaritarina, jossa oli pari oikein hyvää hetkeä faneille. Hyvä twisti oli se Manhattanin paljastus sekä Lady Trieu, joka ainakin minun käsittääkseni oli sarjan originaalihahmo? Pidin myös kovasti sarjan yleisestä visuaalisesta ilmeestä sekä Trent Reznorin ja Atticus Rossin huikeasta soundtrackistä. Paljon hyväähän tässä sarjassa siis on, mutta jotenkin en nyt saanut irti niin paljon kuin olisin halunnut. Ehkä ne olivat ne korkeat odotukset tai hitaasti etenevä juoni, mutta tavallaan olen kyllä toiveikas kakkoskauden suhteen.