lauantai 31. tammikuuta 2015

The Sinister Six


Pari tuntia sitten näin vihdoinkin elokuvan Amazing Spider-Man 2 ja täytyy sanoa, että olen hieman pettynyt, joskin hämilläni. Leffa oli yksi Marvelin huonoimmista, joskin siinä oli yksi suosikki-kohtauksistani sarjakuvafilmatisoinneissa. Vaikka leffa ilmestyi jo melkein vuosi sitten niin sain vasta nyt aikaiseksi sen katsoa. Siinä missä ensimmäinen Amazing Spider-Man-elokuva oli mielestäni hyvin onnistunut ja sai odottamaan lisää ihmeellisen Hämähäkkimiehen seikkailuja, jäi kakkos osa todella vaisuksi. Kuten jo ennen leffaa sanoin: "Todennäköisesti secret ending tulee olemaan kymmenen kertaa parempi kuin itse leffa", näin tosiaan taaphtui, vaikka  leffassa ei secret endingiä ollutkaan. (Jos ei lasketa X-men: Days of the Future Pastin teaseriä, jonka olin nähnyt jo todella todella kauan sitten.)

Amazing Spider-Man 2 ei tuo juuri mitään ihmeellistä Hämähäkkimiehen maailmaan ja superpahiksina toimivat Electro, Goblin ja Rhino lähinnä vain ärsyttävät läsnäolollaan. Tuntuu, että koko elokuva oli loppujen lopuksi vain yksi suuri teaseri tulevaa the Sinister Six-elokuvaa varten. Ainiin, ette varmaan vielä tiedä, mutta vuodelle 2016 on kaavailtu elokuvaa nimeltä the Sinister Six, jossa Hämähäkkimiehen kuusi vihollista muodostavat ryhmän nimeltä "Kuuden kopla". Ryhmän kokoaa elokuvassa Gustav Fiers, joka on ollut Amazing Spider-Man elokuvissa se lierihattuinen ukkeli, jonka kasvoja ei kunnolla näytetä. Se keitä the Sinister Six-leffan Kuuden Kopla tulee olemaan ei vielä ole varmistunut, mutta ainakin Tohtori Mustekala, Rhino, Vulture ja Green Goblin nähdään porukassa sillä heidät jo vähän niinkuin kiinnitettiin siihen Amazing Spider-Man 2:sen easter eggeissä. Huhujen mukaan Mysterio ja Kraven the Hunter olisivat puuttuvat koplalaiset, mutta en luottaisi vielä varmuudella tähän.

Kohtaus, jossa Fiers kävelee Vulturen siipien ja Mustekalan lonekroiden ohi

Palatakseni vielä elokuvaan, josta koko tämä kirjoitus alkoi. Mainitsin siis että leffa oli aivan sukka. Se myös sisälsi kautta aikojen heikoimman Stan Lee cameon, pintapuolisimmat pahikset ja tolkuttoman monta leffa-kliseetä, mutta...

...Elokuvassa tosiaan oli myös yksi Marvel-leffahistorian parhaimmista kohtauksista nimittäin kohtaus, jossa Gwen Stacy kuolee. Kuten joskus tekstissäni "The Amazing Spiderman - The Night Gwen Stacy Died" vihjasin, että Gwen tulee kuolemaan niin jopa minä yllätyin, että se tapahtui jo tässä elokuvassa. Gwenin kuolema oli koskettava ja se tapahtui juuri kuten sarjakuvassakin, jopa hienommin. Se tunne kun Hämis luulee, että mitään ei käynyt ja voidaan olla taas onnellisia, mutta kannatteleekin Gwenin kuollutta ruumista käsivarsillaan, saa fanin kuin fanin haukkomaan henkeään. Koko asetelma oli mielestäni hieno ja varmasti juuri tähän kohtaukseen elokuvan tekijät ovat halunneet panostaa ja hyvä niin. Kohtaus ei kuitenkaan onnistu pelastamaan tätä elokuvaa, mutta ainakin se kovasti yrittää.


Nyt tosiaan silmä kovana vahtimaan uutisia tulevasta the Sinister Six-leffasta. Ilmoittelen sitten jos jotain ilmoittamisen arvoista tulee, mutta voi olla että en turhaan rupea esittelemään tarkemmin leffaan tulevia pahiksia tai juonikoukero-mahdollisuuksia. Sen sijaan nyt odotetaan innolla Marvelin seuraavaa floppi(ko?) leffaa nimeltä Fantastic 4, joka sai minut nyt jo teaserin jälkeen naamapalmuttamaan useampaan kertaan. Nähtäväksi jää myös yhdistyvätkö Ihmenelosten ja Hämähäkkimiehen universumit lähivuosina.
Ei mulla nyt muuta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...