sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äideistä Parhain

Sarjakuvahahmoilla, kuten meillä ihmisilläkin on yleensä äiti. Monien äitiä ei esitellä missään vaiheessa sarjakuvaa ja osa jää tarinaan piiloon siten, että hän ei ole kuin hahmon sukupuussa. Näin äitienpäivän kunniaksi keräsin muutamia sarjakuva-äitejä ja kategorioin heidät siten, että voin jakaa äitejä neljään eri ryhmään.

Ensimmäisenä esittelen sellaisen kategorian kuin Kaikkitietävä-äiti. Tälläiset äidit tietävät miltei kaiken ja osaavat auttaa lapsiaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Tälläiset äidit eivät kiroile eivätkä koskaan tee mitään väärää, vaan kaikki mitä he tekevät on hyvästä. Klassinen esimerkki tästä on Muumimamma. Mamma tietää mitä lapsi haluaa ja tarvitsee. Hän tekee loistavaa ruokaa ja on kaikin puolin täydellinen olento. Muumipeikko ja hänen ystävänsä saavat olla onnellisia, että heillä on tälläinen kaikkitietävä-äiti aina tukenaan. Myös Marge Simpsonissa voi nähdä tälläisiä Kaikkitietävän-äidin piirteitä.

Toinen surullisen yleinen tapa käsitellä äitiä sarjakuvissa on siten, että hän on kuollut tai muuten poissa. Tälläisiä äitejä on mm. Batmanillä sekä Elricin veljeksillä (Full Metal Alchemist). Batman joutui kokemaan hirvittävän tapahtuman lapsuudessaan kun joutui todistamaan vanhempiensa murhan. Edwardin ja Alphonsen äiti Trisha Elric taas kuoli tuntemattomaan sairauteen. Tälläiset niin kutsutut Enkeli-äidit vaikuttavat koko ajan hahmon valintoihin ja tavoitteisiin. Äitiä todennäköisesti muistellaan pitkin sarjakuvaa silloin tällöin.

Hyvin tavanomainen äiti hahmo on sellainen jota kutsun nimellä, Hyvä-yrittäjä-äiti. Tämänkaltainen äiti on koko ajan hahmon luona ja auttaa tarvittaessa.. harmillista on että hahmo useimiten ei tarvitse äidin apua vaan jättää huomiotta äidin ohjeet sekä neuvot ja äiti saakin usein hermoromahduksia lapsensa tähden. Tälläinen äiti on mm. Jere-sarjakuvasta tuttu Kaarina Tuunanen. Kaarina yrittää parhaansa mukaan vahtia Jeren tekemisiä ja komentaa tätä kotitöihin, mutta turhaan. Jere ei piittaa paljoakaan äitinsä neuvoista ja käskysitä vaan menee oman päänsä mukaan miten haluaa. Silti Kaarina on selvästi tärkeä osa Jeren elämää.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on Taistelu-äiti. Tälläinen äiti pistää kakaransa kuriin aina kun tarvitsee ja vähän useamminkin ! Aviomies ei saa tehdä muuta kuin kotitöitä ja lapset läksyjään. Esimerkiksi B. Virtasen vaimo Armi Virtanen on tälläinen kontorolloiva äiti joka komentaa poikaansa Markoa ja miestään. Myös Dragonballista tuttu Chi Chi on  Taistelu-äiti, joka ei salli pojastaan tulevan taistelijaa vaan haluaa hänestä professorin. Kuitenkin kontrolloivat äidit rakastavat myös lapsiaan kuten muutkin.


Mutta oli äitisi sitten millainen hyvänsä, ansaitsee hän tänä päivänä vain parasta. Muista hemmotella äitiä ja kertoa hänelle vaikka vain lahjoin ja kortein kuinka tärkeä hän on sinulle. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille !

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...