torstai 8. maaliskuuta 2012

Synkkiä tarinoita ja eriskummallisia hahmoja

Koska Movie Monday heitti tällä kertaa niin haastavan aiheen kuin suosikkiohjaajat top 3 niin päätin jälleen kerran poiketa tehtävänannosta. Ensinnäkin kolmea ohjaajaa en keksinyt mitenkään.. En niin mitenkään.. Spielbergin leffat olivat lapsuudessa hyviä, Miyazaki puolestaan vetoaa animaatioillaan ja Guillermo Del Toro hurjilla trillereillään. Niin päätin sitten kertoa siitä yhdestä ja ainoasta, jonka elokuvat tuovat minulle jatkuvalla syötöllä suurta nautintoa eli.. yllätys yllätys:


Timothy William Burton

Kukaan muu ohjaaja ei saa minua kokemaan mitään sellaista kuin Tim Burton saa elokuvillaan. Itkua ja naurua, pelkoa ja toivoa.. monenlaisia tunteita. Usein myös halua päästä itse elämään elokuvassa.. Jokaikinen taianomainen tarina kahmaisee minut mukaan jo alku metreillä. Hahmojen ja maisemien eriskummalliset koukerot, röyhelöt, kirkkaat ja/tai synkät värit saavat Burtonin luomat maailmat elämään omaa eriskummallista elämäänsä. Ketään ei varmasti yllätä, että Burtonia on inspiroinut mm. Edgar Allan Poe, Wes Craven, Vincent Price, Stephen King ja Alfred Hitchcock.

Vincentin kertojana toimi itse Vincent Price
Tim Burton on yhdysvaltalaienn elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Ensimmäisiä hänen tekeleitään ovat lyhytelokuvat Vincent (1982) ja Frankenweenie (1984). Butonin ensimmäinen kokopitkä elokuva oli Pee-Wee's Big Adventure, jonka pääosassa nähdään Paul Reubens. Pee-Wee -elokuva perustuu televisio-sarjaan, jossa Reubens myös näyttelee samaa hahmoa. Vaikka elokuva oli mielestäni täysi floppi, niin ainakin Burton teki yhden viisaan vedon elokuvassa eli otti mukaan säveltäjä lahjakkuuden Danny Elfmanin.


Burtonin läpimurto elokuva oli kuitenkin vasta muutaman vuoden päästä ilmestynyt Batman (1989). Mikä on sinänsä mielestäni hieman outoa, että kyseinen elokuva on kuitenkin suhteellisen haukuttu. Ehkä Jack Nicholsonilla on jotain tekemistä tämän läpimurtoisuuden kanssa.. Jos kuitenkin saisin itse päättää, mikä elokuva oli Burtonin läpimurto, väittäisin sen olevan Johnny Deppin ja Winona Ryderin tähdittämä Saksikäsi Edward (1990). Uskallan jopa väittää, että melkoisen monet ovat samaa mieltä kanssani tästä.. :)

Tim ja Helena
Sen lisäksi, että Burtonin leffoissa on yhtenäisen oloinen maailma, jossa kaikkien naama on valkoinen ja tukka musta, niin löytyy elokuvista muitakin yhtäläisyyksiä. Tässä olenkin jo pari nimeä maininnut, mutta monet ovat varmasti huomanneet, että Burton käyttää hyvin paljon samoja ihmisiä elokuvissaan. Elfman on ollut mukana Pee-Weestä asti miltei kaikissa Burtonin elokuvissa (lukuun ottamatta mm. Ed Woodia ja Sweeney Toddia). Lapsi kuoro laulaa ja sellot soi on miltei jokaiselle Burton-elokuvan tunnusmusiikille ominaista juuri loistavan Elfmanin takia. Myös Depp löytyy miltei kaikista elokuvista, ainakin Saksikädestä eteenpäin.. Burtonin elokuvissaon myös eräs hänelle itselleen tärkeä naishenkilö, johon hän tutustui elokuvassa Apinoiden Planeetta (2001): Helena Bonham Carter. Burton ja Bonham Carter ovat olleet siitä asti yhdessä ja heillä on kaksi lastakin joiden molempien kummisetä Depp on.



Burton ja Depp elokuvan Jali ja Suklaatehdas kuvauksissa
Alussa jo hieman puhuinkin siitä, että ketkä henkilöt ovat inspiroineet Burtonia. Samalla tavalla myös Burton on vaikuttanut moniin nykyisiin taiteilijoihin ja elokuva-alan ihmisiin (muodista puhumattakaan). Mm. Christopher Nolan ja Rob Zombie ovat sanoneet Burtonin inspiroivan heitä. Burton on myös vaikuttanut hyvin paljon minun omaan tyyliini, mikä ei sinänsä yllätä, jos on katsonut herran kaikki elokuvat (paitsi Ed Wood, mitä en ole nähnyt..) useampaan otteeseen. Ehdottomia suosikkejani ovat kuitenkin Burtonin uudemmat elokuvat eli Sweeney Todd, Corpse Bride, Big Fish ja Alice in Wonderland. Täytyy kyllä sanoa, että elokuvan tekijöistä vain Burton voi onnistua joka kerta miellyttämään minua.Osansa näissä onnistumisissa kyllä tekevät Helena, Johnny ja Danny, joita ilman Burton ei varmaankaan olisi saavuttanut näin korkeaa suosiotaan ! Kaiken lisäksi tästä vuodesta tulee oikein kunnon Burton vuosi ! Dark Shadows, Frankenweenien uusintapainos sekä Abraham Lincoln: Vampire Hunter




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...