Moni saattaa vielä muistaa tuon naurettavan ärsyttävän, mutta tarttuvan laulun Pokémon animen alkutunnarista. Elettiin vielä sitä hyvää aikaa 90-luvulla jolloin animaatioiden alkutunnarit suomennettiin ja vieläpä ihan suhteellisen hyvin. Puhumattakaan yleisestä dubbaustasosta, joka tuon ajan lastenohjelmissa oli mielestäni todella hyvää näin jälkikäteenkin kunneltuna. Palataan kuitenkin taas siihen asiaan.
En todellakaan osaa sanoa, millon kiinnostukseni Pokémoniin oikeasti alkoi, mutta uskoisin että samoihin aikoihin kun tuo anime alkoi pyöriä maikkarin lauantaiaamuissa noin vuonna 1997. Silloin pieni minä oli tietenkin kiinnostunut kaikista mahdollisista piirretyistä, joten ei ihmekään että tämä vauhdikas japanilainen animaatio vei mukanaan. Päähenkilöstä Ashistä en koskaan pitänyt, mutta Pikachu ja ylipäätään kaikki Pokémonit oli niin siisti asia. Jokainen sarjaa seurannut lapsi toivoisi olevansa oikea Pokémon kouluttaja ja tavallaan minusta sellainen tulikin ajan mittaan, ainakin niin hyvin kuin on mahdollista.
Minulla ei ollut Gameboyta, enkä oikeastaan osannut sellaista kaivatakkaan. Ensimmäinen Pokémon peli jota pääsin pelaamaan oli Pokémon Gold, jota sain pelata serkkuni lainaamalla Gameboy Colorilla, joskin vain silloin kun hän ei itse pelannut. En muista pääsimmekö ikinä tuota peliä läpi, mutta sen muistan että melko paljon sitä pelasimme, vaikka ei ollut edes pelipäivä.
Pelit eivät siis olleet minulle tärkeitä, mutta sain haluamaani Pokémon Gotta catch 'em all! -viimmaa Pokémon korteista, jotka tulivat myyntiin suunnilleen samoihin aikoihin kuin anime. Huomasin, että ala-asteella sillä sai arvostusta kun omisti hienoja harvinaisia kortteja, joten päätin aloittaa niiden keräämisen oikein vimmalla. Kaikki tunsivat minut koulussa sinä tyyppinä jolla on harvinaisia kortteja. Halusin olla kuin Roope Ankka, joka keräilee kaikkia hienoja esineitä kokoelmaansa ja Roope Ankkahan minusta tulikin, nimen negatiivisessa muodossa.
 |
| Kuten Roopella, myös minulla oli "Onnenlanttini" |
En edes valehtele kun väitän, että pyöritin ala-asteella jonkin sorttista Pokémon -kortti mafiaa. Minulla oli kolme minua isompaa kaveria "henkivartioina" (parhaat ystäväni tuohon aikaan joista osa on vieläkin ysätviäni) sekä muutama niin sanottu "alemman tason seuraaja", jotka aina ilmoittivat minulle kun jollain oli joku hieno kortti. Jos minä jonkun kortin tahdoin, sen minä myös sain. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, olin sellainen vaihtaja, joka vaihtoi oikeasti hyviä kortteja hyviin kortteihin. Useimmiten annoin kaupanpäälisiä, sillä tärkeämpää minulle oli vain saada kortti kansiooni. Kokoelmastani en vaihtanut, mutta kaikki joita oli kaksi tai useampi kappaletta oli vapaata vaihto-tavaraa.
Jos joku laskisi kuinka paljon rahaa olen vuosien varrella käyttänyt kortteihin, uskoisin että heikkohermoisimmat saisivat kohtauksen. Arvio voisi olla jotain satojen paikkeilla, en usko että ihan tuhanteen euroon päästään. Joka tapauksessa niiden keräämisestä tuli minulle suurta nautintoa. Parasta oli se, kun minulla oli kaksi kaveria jotka myös yrittivät kerätä kaikki 150 hirviötä kortteina ja etenkin se tunne kun olit ensimmäinen joka keräsi tuon täyteen. Samoten oli se kun onnistuin saamaan kaikki 251 hirviötä kortteina ennen heitä, sekä myöhemmin kaikki 368. Sen jälkeen nuo kaverit taisivat luovuttaa.
 |
| Pokémon Sapphiren tiimini vuodelta 2003. Kyllä, pelasin tytöllä nimeltä May |
Vasta kuudennella luokalla sain oman Pokémon pelin pelattavakseni. Kolmannen sukupolven peli, Pokémon Sapphire oli ensimmäinen, jonka menin ihan itse alusta loppuun asti läpi. Kolmas sukupolvi tarjosi paljon uusia haasteita Pokémon pelaajille ja sen parissa vierähtikin vuosien varrella yli 500 tuntia. Peli tosin mentiin läpi varmaan kolmessakymmenessä tunnissa, mutta piti kehittää niin monta level 100 Pokémonia kuin mahdollista! Kaikkein hienointa on se, että kaikki nuo Pokémonit on voinut siirtää halutessaan aina tulevien sukupolvien peleihin.
Siirtyessäni yläasteelle vuonna 2006, sain huomata että enää se jolla oli parhaimmat Pokémon kortit ei ollutkaan se kaikkein coolein kaveri. Seitsemännellä luokalla yritin vielä pitää kiinni ylpeästi Pokémon -fanituksestani, mutta sen pelossa että minua alettaisiin kiusaamaan en enää tuonut sitä julki. Kortit ja pelit saivat unohtua siinä missä koko typerä Pokémon touhuilu....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti