Tekemättömyyden Sietämätön Ahdistus

Outoa kun ei ole koulua juurikaan kuin muutama hassu tunti viikossa. Toisaalta koska joudun matkustamaan kahden kaupungin väliä päästäkseni edes kouluun, tuntuu se jopa raskaammalta kuin yleensä. Samaisesta syystä en ole edes halunnut vaivata päätäni vielä työnhakujutuilla. Tahdon ensin suorittaa koulun kunnialla loppuun ja sitten hankkia niitä töitä, olkoon sitten oman alan tai ei. Pahinta on kuitenkin se kun päivät tuntuvat vaan valuvan hukkaan. Mitään fiksua ei saa aikaan ja ruotsin läksytkin tekee puoli tuntia kotiutumisen jälkeen jotta saa tekemistä. Overwatchiakaan ei jaksa pelata montaa tuntia päivässä eikä Netflixissä ole enää mitään mielenkiintoista sarjaakaan katsottavaksi. Mikään ei tunnu mielekkäältä tekemiseltä kovin pitkään ja tulee sellainen kyllästymisen tunne. Ulkonakaan ei viihdy kun asuu keskellä kaupunkia.

Ei sinänsä että tuossa olisi mitään hälyyttävää josta kenenkään tarvitsee huolestua! En ole masentunut tai mitään, tekemättömyys ei vain sovi minulle. Tahtoisin niin kovasti jo töihin, mutta en uskalla mihinkään hakea vielä ettei se häiritse opinnäytetyön tekemistä ja koulun suorittamista. En myöskään ole saanut aikaiseksi oikeastaan kehittää piirrustustaitojani tai muita graafikolle tärkeitä taitoja. Se että taidot eivät kehity on melkein stressaavinta tässä tekemättömyydessä. Tekisi mieli piirtää, mutta en osaa keksiä mitään hienoa ideaa piirrokseen. Tyydyn myös liian vähään ja työ valmistuu ennen kuin siihen annan edes luvan. Tästä siis johtuu että tuntuu että kaikki tekeleeni jäävät keskeneräisiksi.

Viime kuussa kun oli tuo Inktober niin sain sentään aikaseksi tehdä jotain muutakin kuin aina koneella piirtämistä. Otin pitkästä aikaa ihan tussit ja paperin eteeni ja aloin näpertämään pikkutarkkaa piirrosta, aiheena tietenkin Pokémon. Se oli ihan hauskaa kun aina tylsän hetken saapuessa saattoi ottaa tussin käteen ja alkaa piirrustelemaan. Ehkä minä sisimmilläni kaipaan sitä pientä näpertämistä, vaikka sitä kuinka julkisesti vihaankin. 

Ei ole helppoa olla taiteellinen tai luova ihminen. Usein piirtämistäni haittaa ajatus siitä, etten ole tarpeeksi hyvä. Määrittelen nykyään piirtotaitoni niinkin sairaalla tavalla kuin sillä miten saan piirrokseen tykkäyksiä somessa. Mikäli saan uusia seuraajia jonkun piirroksen takia, hehkun asialla parikin päivää. Jos taas kuva saa vain pari tykkäystä, alan pohtia missä meni pieleen ja miksen kelpaa. Ahdistavaa. Ainainen riittämättömyyden tunne ja taidon puute varjostavat useinkin minun tekemisiäni juuri graafisissa hommissa. Muilla on niin paljon parempia ideoita ja selkeämpi tyyli. Toiset osaa tehdä kaikesta niin hienoa ja helppoa samalla kun minä tuskailen jonkin aivan yksinkertaisen asian kanssa. Tällöin luovuuteni kärsii ja tyydyn menemään sieltä mistä aita on matalin, ainankin silloin voin puolustautua sillä, että en edes yrittänyt. (Tämä on siis ollut minun defenssi jo ihan koulusta saakka, jos en lue niin ei haittaa vaikka tulee huonompi numero.)

Vaikka kaikki tuntuu aina hetkittäin kaikelta tuolta niin silti valoa tulevaisuuteen antaa vanhemmat teokset jotka on tehty vuosia sitten. Koska vähättelen tekemisiäni luonnostani, näyttävät ne kaikki todella keskeneräisiltä päässäni. Silti jostain syystä vuosia vanhat piirrokset näyttävätkin tosi hyviltä kun niiden on antanut unohtua rauhassa. Ehkä minäkin olen ihan ookoo piirtäjä vaikkei siltä aina tunnu. Ehkä tarvitsisin vain sitä itseluottamusta enemmän. Joskus tämä kaikki pitää vain saada sanottua ääneen, tavallaan kuullostaa säälittävältä, mutta uskon että aika monet voivat tähän samaistua... Ei mulla nyt taas muuta!