Fantastic Beasts and Where to Find Them

Tai kuten meillä sanotaan, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat. Harry Potter saaga sai yllättävää, mutta toivottua jatkoa vuosien jälkeen. Viimeisen leffan Kuoleman Varjelukset osa kakkosen jälkeen olin minä ainakin jo tavallaan heittänyt hyvästit koko ihanalle velhomaailmalle, joten mikä olikaan parempaa kuin kuulla reilu vuosi sitten että jatkoa on luvassa!

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat ei ole Harry Potterin jatko-osa eikä oikeastaan esiosakaan. Vaikka leffa sijoittuu samaan maailmaan kirjojen ja leffojen kanssa on se silti itsenäinen teos, jossa etäisesti viitataan Potterin aikakauden tapahtumiin. Elokuva seuraa tapahtumia kirailija ja taikaolento-oppineen Lisko Scamanderin tarinaa ennen kuin hän on julkaissut kuuluisan kirjansa Ihmeotukset ja niiden olin paikat eli noin 70 vuotta ennen Harry Potteria. Käsikirjoittajana leffassa on ollut ihana J.K. Rowling, joka teki minun lapsuudestani taianomaisen! Ohjauksesta vastasi David Yates, joka on tehnyt kaikki ne parhaimmat Harry Potter leffat. Eli siis tuotantotiimi on todellakin kunnossa tässä asiassa, entäs sitten näyttelijät?

Eddie Redmayne onnistuu  tälläkin kertaa roolissan Lisko Scamanderina. Redmayne on varmasti yksi tämän hetken suosikkinäyttelijöistäni vaikka minua huolettaakin yksi asia. Redmayne on hyvä, sitä ei käy kiistäminen, mutta jotenkin tuntuu että hän näyttelee aina sellaista tiettyä hahmoa tietyillä piirteillä ja kasvonliikkeillä. Tämä vähän aiheesta poiketen, mutta mitä mieltä muut olette? Onko Redmayne tavallaan vähän jämähtänyt siihen tiettyyn rooliin? Muina näyttelijöinä nähdään muun muassa Katherine Waterson, Dan Fogler, Ezra Miller ja Colin Farrell, jotka kaikki valitettavasti todella kliseisten hahmojen rooleissa.

Ihmeolennot ja niiden olinpaikat oli kokonaisuudessaan ihan kelpo elokuva. Se ei yllä todellakaan Harry Potter saagan viimeisimpien osien tasolle. Elokuva on myös oikeastaan aika suuri pettymys Harry Potter maailman faneille kuten minulle.. Upeasti toteutetut olennot ja taiat, sekä monet pienet ihanat nostalgia piikit (kuten se musiikki!) saavat herkimmät fanit tirauttamaan kyyneleen jos toisenkin, mutta siihen se sitten jääkin.  Alkupuolisko elokuvasta on todella hyvä, ennen kuin päästään siis siihen itse juoneen käsiksi, jossa ei oikeastaan ole mitään erikoista. Kaikki tapahtuu todella selkeän ennalta-arvattavasti ja taikamaailma katoaa ihmeellisiin romanssikoukeroihin, joita on jostain syystä ollut pakko tunkea koko elokuva täyteen.

Se on aina hälyttävää elokuvan jälkeen kun jään aivan täysin tunteettomaksi. Eli en joko hypi innoissani ja aloita pakkomielteistä fanittamista tai hauku elokuvaa inhonsekaisin tuntein. Ihmeolennot ja niiden olinpaikat on minulle juuri tälläinen elokuva. Hädin tuskin sain edes tämän verran tekstiä kirjoitettua leffasta. En oikeastaan edes muista juuri mitään siitä vaikka alle vuorokausi sitten sen näin. Alan pikkuhiljaa menettämään ne lopullisetkin toivon rippeet Warner Brosin suhteen. Lisäänpä listaan 2016 vuoden suurimmat leffapettymykset.